Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä pääsee ahdistuneisuushäiriöstä eroon?
12.03.2023 |
Oon jo pienestä pitäen ollut herkkä huolehtimaan ja murehtimaan. Varsinaisen ahdistuneisuushäiriö-diagnoosin sain joskus teini-ikäisenä.
Olen vasta 21-vuotias, mutta tuntuu, että elämä ja nuoruus menee hukkaan tämän sairauden takia. Oon yrittänyt niin monta konstia ahdistuneisuuteen, mutta tuntuu ettei mikään auta kunnolla.
Syön nyt lääkkeitä, rauhoittavia ja ssri-lääkkeitä. Ne auttaa, mutten voi syödä rauhoittavia joka päivä. Ssri-lääkettä olen nyt lopettelemassa, kun pelkään sitäkin, että se tuhoaa mun aivot lopullisesti. Oon lukenu niin paljon kauhutarinoita noista lääkkeistä ja vaikka ne on auttanut mua niin haluan silti eroon niistä.
Olen käynyt 3 vuoden kelan tukeman terapian, josta sain joitain työkaluja ahdistuksen hallintaan, mutta ei nekään tunnu riittävän. Oon lukenut paljon self-help-kirjoja, lenkkeilen päivittäin, nukun tarpeeksi ja koitan syödä terveellisesti. Mikään ei kertakaikkiaan auta.
Mun ahdistus nostaa aina päätään illalla pimeän tullen ja ootan vaan sitä hetkeä, että pääsen nukkumaan. Mun pitäis hakeutua jatko-opintoihin, mutten tiedä pystynkö sinnekkään menemään tän ***** sairauden takia. Lisäksi mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko joka sekin vaikeuttaa kaikkea.
Miten te olette päässeet irti ahdistuksesta??? Alkaa keinot loppua.
Kommentit (145)
Minä en ole ainakaan kokonaan päässyt ja täytän 34. Oireet alkoivat noin 13-vuotiaana. Uskon että omaan liian neuroottisen ja herkästi kiihtyvän temperamentin johon yhdistyy sosiaalinen pelko. Lukioaika oli ihan helvettiä. Olin ihan paniikissa tunnilla hyvä kun uskalsin liikkua edes tuolilla kun olin niin jähmettynyt mutta pärjäisin hyvin opiskelussa silti.
Monen monta lääkettä olen syönyt mutta ironista kyllä oloni muuttui hieman paremmaksi jopa kun ne lopulta lopetin. Tuli sentään edes oikeat tunteet takaisin.
Tai tarkemmin sanoen en ole päässyt kokonaan irti ahdistuksesta mutta oireet ovat mielestäni lieventyneet iän myötä. Myös kela psykoterapia varmasti auttoi jonkin verran ja itsenäistyminen.
En jotenkin jaksa enää niin välittää mitä muut ajattelevat ja iso osa jännityksestä liittyy yleensä siihen että muut näkevät ahdistuksen. Joten se osuus ahdistuksesta on lieventynyt mutta fyysiset ahdistusoireet ja katastrofiajattelu pysynyt aika tiukassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eläminen eteenpäin ja asioiden tekeminen auttaa. Elän täyttä elämää ja en kärsi juurikaan ahdistuksesta tai masennuksesta vaikka parikymppisenä kävin läpi masennuksen terapioineen ja vuoden pari olin lääkitykselläkin. "Tauti" uusi kaksi kertaa ahdistuksen muodossa, ensimmäisen raskauden yhteydessä ja toisen kerran kun olin ottanut ison ammatillisen riskin. Jälkeenpäin pystyn tunnistamaan, että ahdistukseen vaikutti se että olin mielestäni ajanut itseni omilla valinnoilla tilanteeseen, josta en selviä, (osaa/pysty/jaksa) mutta jota en saa tekemättömäksi ja menetän jotenkin kasvoni jos luovutan tai pyydän apua. Mutta hyvin selvisin ja olisin voinut apuakin ja tukeakin pyytää paljon enemmän, ei se olisi haitannut.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole ainakaan kokonaan päässyt ja täytän 34. Oireet alkoivat noin 13-vuotiaana. Uskon että omaan liian neuroottisen ja herkästi kiihtyvän temperamentin johon yhdistyy sosiaalinen pelko. Lukioaika oli ihan helvettiä. Olin ihan paniikissa tunnilla hyvä kun uskalsin liikkua edes tuolilla kun olin niin jähmettynyt mutta pärjäisin hyvin opiskelussa silti.
Monen monta lääkettä olen syönyt mutta ironista kyllä oloni muuttui hieman paremmaksi jopa kun ne lopulta lopetin. Tuli sentään edes oikeat tunteet takaisin.
Tai tarkemmin sanoen en ole päässyt kokonaan irti ahdistuksesta mutta oireet ovat mielestäni lieventyneet iän myötä. Myös kela psykoterapia varmasti auttoi jonkin verran ja itsenäistyminen.
En jotenkin jaksa enää niin välittää mitä muut ajattelevat ja iso osa jännityksestä liittyy yleensä siihen että muut näkevät ahdistuksen. Joten se osuus ahdistuksesta on lieventynyt mutta fyysiset ahdistusoireet ja katastrofiajattelu pysynyt aika tiukassa.
Mulla toi katastrofiajattelu on pahana kanssa. Pelkään todella paljon, että sairastun johonkin vakavaan sairauteen. Vakavat sairaudet ovatkin omassa ahdistuneisuushäiriössä eniten ahdistusta aiheuttavia asioita. Pari vuotta sitten mun päässä ei pyörinytkään mitkään muut asiat kuin sairaudet, lääkityksen avulla pääsin ahdistusloopista eroon, mutta nyt se on taas nostanut päätään, kun olen vähentänyt lääkitystä. Tiedostan, että nää pelot johtuu eniten siitä, etten kestä epävarmuutta ja haluan pitää asiat kontrollissa. En vain tiedä yhtään miten tosta pääsee eroon. :/
T.Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ahdistunut88 kirjoitti:
Pääset eroon ahdistuksesta kun pyydäät että lääkäri määrää ainakin 10 eri psykoosilääkkettä sillon sua ei enään ahdista
Kiitos, mutta en todellakaan ala syömään mitään psykoosilääkkeitä, kun en ole psykoosissa.
Hoitoresistenssiin GADiin käytetään kylläkin yleisesti myös neuroleptejä. Toki pienemmillä annoksilla kuin psykoosien hoidossa.
En itse kyllä uskaltaisi noita kokeilla, kun hädin tuskin uskallan näitä ssri-lääkkeitäkään popsia.
T.Ap
Itselleni nimenomaan pieniannoksinen neurolepti on ollut hyvä ja ilman haittoja kun taas ssri- ja snri-lääkkeeistä sain niin pahat haitat, että ne on minulta nyt kokonaan kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole ainakaan kokonaan päässyt ja täytän 34. Oireet alkoivat noin 13-vuotiaana. Uskon että omaan liian neuroottisen ja herkästi kiihtyvän temperamentin johon yhdistyy sosiaalinen pelko. Lukioaika oli ihan helvettiä. Olin ihan paniikissa tunnilla hyvä kun uskalsin liikkua edes tuolilla kun olin niin jähmettynyt mutta pärjäisin hyvin opiskelussa silti.
Monen monta lääkettä olen syönyt mutta ironista kyllä oloni muuttui hieman paremmaksi jopa kun ne lopulta lopetin. Tuli sentään edes oikeat tunteet takaisin.
Tai tarkemmin sanoen en ole päässyt kokonaan irti ahdistuksesta mutta oireet ovat mielestäni lieventyneet iän myötä. Myös kela psykoterapia varmasti auttoi jonkin verran ja itsenäistyminen.
En jotenkin jaksa enää niin välittää mitä muut ajattelevat ja iso osa jännityksestä liittyy yleensä siihen että muut näkevät ahdistuksen. Joten se osuus ahdistuksesta on lieventynyt mutta fyysiset ahdistusoireet ja katastrofiajattelu pysynyt aika tiukassa.
Mulla toi katastrofiajattelu on pahana kanssa. Pelkään todella paljon, että sairastun johonkin vakavaan sairauteen. Vakavat sairaudet ovatkin omassa ahdistuneisuushäiriössä eniten ahdistusta aiheuttavia asioita. Pari vuotta sitten mun päässä ei pyörinytkään mitkään muut asiat kuin sairaudet, lääkityksen avulla pääsin ahdistusloopista eroon, mutta nyt se on taas nostanut päätään, kun olen vähentänyt lääkitystä. Tiedostan, että nää pelot johtuu eniten siitä, etten kestä epävarmuutta ja haluan pitää asiat kontrollissa. En vain tiedä yhtään miten tosta pääsee eroon. :/
T.Ap
Itsellä ollut sama sairastumisen pelko. Asiaa ei ole hirveästi auttanut, että olen oikeastikin sairastunut pelkäämääni sairauteen eli loppujen lopuksi en edes pelännyt turhaan. Osa muistakin katastrofiajatuksistani on käynyt toteen. En siis voi sanoa itselleni että kyse on vain ahdistuksesta ja ajatuksista, kun realiteeti näyttävät että pahoja asioita tapahtuu minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa vastata varsinaiseen kysymykseesi, eli miten ahdistuneisuushäiriöstä pääsee eroon. Mutta itselläni toimii parhaiten raaka siedätyshoito. En käytä tällä hetkellä mitään lääkkeitä, vaan yksinkertaisesti tietoisesti hakeudun tilanteisiin, joissa ahdistun. Itselläni ei ole mitään traumaperäistä syytä ahdistukselle, joten en tiedä, toimiiko siedätys ihan joka tapauksen kohdalla.
Itse olen paniikkikohtauksen partaalla aina kun joudun matkustamaan jollain kulkuvälineellä, jota itse en ohjaa. En pelkää autolla tai polkupyörällä ajamista, mutta auta armias, jos se on vaikka kuka tai bussi. Laiva ja lentokone vielä paljon pahemmat. Samoin kokoukset, koulutukset yms tilanteet, joissa ollaan ns. "virallisia" ja pänöttyneitä. Juju on siinä, etten kuuntele ahdistusta, vaan varaan liput silti ja menen vain, vaikka tiedän, että ihan varmasti ahdistaa. Tiedän, että kun täytyy astua laivaan, sydän alkaa äkkiä jyskyttää hulluna ja tuntuu kuin saisin sydänkohtauksen. Kurkkua alkaa kuristaa ja lämpö kohoaa ympäri kehon. En vain välitä siitä olotilasta vaan kävelen laivaan kuin robotti.
Sama juttu kaikissa tilanteissa. Menen vain kohti itselleni karmeaa tilannetta ja annan itseni olla sellainen kuin siinä tilanteessa olen. Ja joka kerta olen kiitollinen, että selvisin taaskin hengissä, mikä tuuri! :D
Selvitä veriarvot funktionaalisella lääkärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen vasta näin yli 40 vuotiaana tajunnut, että mulla on ollut pahat ahdistusoireet teini-iästä lähtien, mutta olen vain jotenkin sitkutellut menemään, koska olen ajatellut että kaikilla on tällaista ja kaikki vain jotenkin selviää tämän kanssa.
Kävin pari kertaa työterveyspsykologilla osana yhtä esimiesohjelmaa ja siellä tajusin, että tapani ajatella aina pahinta mahdollista ja pelätä ja varautua katastrofin varalle on yksi ahdistushäiriön muoto. Tuolle terapeutille en koskaan kertonut, että paljon pahempi oire on erittäin uskonnollisen lapsuuteni aiheuttama pelko maailmalopusta, helvetistä ja synnistä. Aiheuttaa edelleen fyysisiä oireita joissain paikoissa ja tilanteissa, mutta luulen että tätä kytkentää en saa koskaan purettua ja olen sen kanssa sinut. Nykyään pystyn katkaisemaan fyysisen reaktion nopeasti, se kestää enää vain noin minuutin, mutta en tosiaan usko että saan sitä koskaan täysin nollaan. Olen valvonut satoja öitä näiden kaikkien ahdistusten takia, tärissyt ja pelännyt.
Mutta ehkä koska en ole tajunnut, että se on epänormaalia, olen vain mennyt eteenpäin. Nykyään kaikki on paremmin, oireita on vähemmän. Luulen, että itsetutkistelu, vanheneminen ja lempeämmän uskonnäkemyksen omaksuminen ovat auttaneet minua. Ammatti, oma koti ja perhe minulla on ja voin mielestäni nykyään oikein hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Selvitä veriarvot funktionaalisella lääkärillä.
Mikä tuo funktionaalinen lääkäri on? Ja mitkä veriarvot?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ulkomaille ja hommaa lobotomian tai eutanasian. Pysyvä hoito ahdistukseen.
Taasko se persoonallisuushäiriöinen tuli tänne trollailemaan. Suosittelen sulle käyntiä päätohtorilla, huomaan ettei sulla ole kovin hyvä olla.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on siinä, että ahdistuneisuudesta on tehty sairaus, mitä se ei ole. Lääkeyhtiöiden lobbaama kaiken medikalisoiminen on sitten johtanut siihen, että syödään lääkkeitä normaaleihin elämän asioihin.
Joitkut huolehtivat tai kantavat huolta asioista enemmän kuin toiset. Se ei ole sairaus ja sen kanssa on opittu elämään ennenkin. Ikä tuo myös helpotusta asiaan.
Olisi hyvä älyllisesti oivaltaa, miksi asioiden murehtiminen on turhaa ja aiheuttaa vain lisää huolta sekä ahdistusta.
Lääkkeiden ja "sairaus"diagnoosien kanssa tämä homma on ylipäänsä mennyt ihan överiksi. Ei voi olla niin, että kohta puolet ihmisistä popsii jotain mielialalääkkeitä.
Näiden asioiden kanssa voi helposti mennä pää solmuun, ja mieli pyörii näissä psykologisissa ongelmissa. Olisi parempi kun vain unohdat nämä huolet, ja elät iloiten normaalista elämästä.
Ikä ei tuo helpotusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole ainakaan kokonaan päässyt ja täytän 34. Oireet alkoivat noin 13-vuotiaana. Uskon että omaan liian neuroottisen ja herkästi kiihtyvän temperamentin johon yhdistyy sosiaalinen pelko. Lukioaika oli ihan helvettiä. Olin ihan paniikissa tunnilla hyvä kun uskalsin liikkua edes tuolilla kun olin niin jähmettynyt mutta pärjäisin hyvin opiskelussa silti.
Monen monta lääkettä olen syönyt mutta ironista kyllä oloni muuttui hieman paremmaksi jopa kun ne lopulta lopetin. Tuli sentään edes oikeat tunteet takaisin.
Tai tarkemmin sanoen en ole päässyt kokonaan irti ahdistuksesta mutta oireet ovat mielestäni lieventyneet iän myötä. Myös kela psykoterapia varmasti auttoi jonkin verran ja itsenäistyminen.
En jotenkin jaksa enää niin välittää mitä muut ajattelevat ja iso osa jännityksestä liittyy yleensä siihen että muut näkevät ahdistuksen. Joten se osuus ahdistuksesta on lieventynyt mutta fyysiset ahdistusoireet ja katastrofiajattelu pysynyt aika tiukassa.
Mulla toi katastrofiajattelu on pahana kanssa. Pelkään todella paljon, että sairastun johonkin vakavaan sairauteen. Vakavat sairaudet ovatkin omassa ahdistuneisuushäiriössä eniten ahdistusta aiheuttavia asioita. Pari vuotta sitten mun päässä ei pyörinytkään mitkään muut asiat kuin sairaudet, lääkityksen avulla pääsin ahdistusloopista eroon, mutta nyt se on taas nostanut päätään, kun olen vähentänyt lääkitystä. Tiedostan, että nää pelot johtuu eniten siitä, etten kestä epävarmuutta ja haluan pitää asiat kontrollissa. En vain tiedä yhtään miten tosta pääsee eroon. :/
T.Ap
Itsellä ollut sama sairastumisen pelko. Asiaa ei ole hirveästi auttanut, että olen oikeastikin sairastunut pelkäämääni sairauteen eli loppujen lopuksi en edes pelännyt turhaan. Osa muistakin katastrofiajatuksistani on käynyt toteen. En siis voi sanoa itselleni että kyse on vain ahdistuksesta ja ajatuksista, kun realiteeti näyttävät että pahoja asioita tapahtuu minulle.
On vanha sanonta, joka menee jotakutin näin:
"Jos pelkäät törmääväsi puuhun ja ajattelet pelkästään sitä, miten sinun tulee välttää törmäämästä puuhun, tulet törmäämään puuhun."
Eli jos jatkuvasti pelkää jotain asiaa, mitä todennäköisesti se jokin asia tapahtuu, koska ajaudut sinne alitajuntaisesti. Jos ajattelee pelkästään mitä kaikkea kauheaa voi sinulle tapatua, niin jokin varmasti niistä tapahtuukin, etkä huomio lainkaan kaikkea sitä hyvää,mitä sinulle on tapahtunut.
Vietätkö paljon aikaa somessa tai seuraatko ahdistavia uutisia? Minulla oikeasti auttoi paljon, kun lopetin itselleni raskaimman somen.
Ei kannata myöskään notkua vauvapalstalla, täällä viimeistään menee usko elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vietätkö paljon aikaa somessa tai seuraatko ahdistavia uutisia? Minulla oikeasti auttoi paljon, kun lopetin itselleni raskaimman somen.
Ei kannata myöskään notkua vauvapalstalla, täällä viimeistään menee usko elämään.
No täytyy kyllä myöntää, että aika paljon tulee roikuttua nettipalstoilla. Lisäksi, kun mulla on tuo sairauksien pelko niin tulee niitäkin googleteltua, vaikka tiedän, että se vaan pahentaa asioita.
Uutisten lukemisen olen lopettanut lähes kokonaan sen jälkeen, kun sota alkoi Ukrainassa. Ei vaan jaksanut enää lukea noita negatiivisia uutisia sodista, koronasta ja muista eri sairauksista. Varsinkin iltapäivälehdet ovat täyttä p*****, enkä niitä halua enää lukea.
T.Ap
Ahdistuksesta pääsee eroon hyväksymällä se.
Vierailija kirjoitti:
Ahdistuksesta pääsee eroon hyväksymällä se.
Mikäs vähän hitaamman puoleinen se siellä alapeukuttelee. Ahdistuksen hoidon ydin on periaattessa tuo. Ahdistusta ei tule pelätä tai se än pahemmin ihmetellä. Antaa tunteiden tulla ja hyväksyy ne sellaisina kuin on.
Mistä tietää että kyseessä on ahdistushäiriö eikä tavallinen ahdistus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistuksesta pääsee eroon hyväksymällä se.
Mikäs vähän hitaamman puoleinen se siellä alapeukuttelee. Ahdistuksen hoidon ydin on periaattessa tuo. Ahdistusta ei tule pelätä tai se än pahemmin ihmetellä. Antaa tunteiden tulla ja hyväksyy ne sellaisina kuin on.
Ei siitä silti eroon pääse. Ei tietenkään ole tarviskaan, mutta aika nenäkäs suhtautuminen sinulla toisten omakohtaisten kokemukseen. Tuo lähestymistapa auttaa, voihan vaikka hyväksyä sen että joskus tulee niin uneton yö että itsestä ei vaan ole töihin menijäksi, ja antaa senkin itselleen anteeksi muistaen että parempi yö ja päivä tulee pian. Mutta ei ainakaan itseltäni ole lopullisesti oireilu kadonnut mihinkään,
Kontrollin tarpeeseen on minulla ristiriitaisesti auttanut se kun olen tajunnut että elämää ei voi kontrolloida. Sairastumiset, onnettomuudet ja muut voi kohdata ketä vaan eikä ne tule kello kaulassa. Eikä kaikkeen pysty varautumaankaan.
En itse kyllä uskaltaisi noita kokeilla, kun hädin tuskin uskallan näitä ssri-lääkkeitäkään popsia.
T.Ap