IS: Lasten urheilun hinnat räjähtivät taivaisiin Suomessa: Alkaa olla rikkaiden yksinoikeus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastukset ei ole ihmisoikeus.

Totta mutta jos matalapalkkalaiset joutuvat elämään kuin kehitysmaissa, eli vain elämään, niin he istuvat mielummin kotona ja nostavat saman korvauksen ja sitten ihmettelette kun töihin ei olekaan tekijöitä ja veronne nousevat sosiaalikulujen myötä.

Miksi kaikki pitäisi mahdollistaa kaikille julkisin varoin? Missä menee raja? Teinipoika itkemässä kun ei pääse harrastamaan pienkoneilla lentämistä tai cartinkia? Tytöt jotka valittavat kun yhteiskunta ei osta ja kustanna omaa ponia ja myöhemmin hevosta? Miksi minulle ei makseta sukelluskorttia ja vuosittaista reissua karibialle??

Voi kun asiat maksaa.

Näin juuri. Jos saman elintason saa tekemättä mitään kuin työllä, niin ei kenenkään kannata mennä töihin.

Se nyt vaan on hyväksyttävä, että tietyillä töillä on tietty elintaso. Eli sen siivoojan lapsi nyt ei välttämättä saa sitä hevosta. Tanssitunneille voi päästä. Siivooja voi lukea vaikka lääkäriksi, jotta saa lapselleen sen hevosen.

Tässä harrastuskeskustelussa on enemmänkin kyse siitä, että tietyt lajit on jo aivan eliittilajeja, sitten ne entiset köyhien lajit alkaa olla mahdollisia vain keskiluokalle ja siivoojan lapsi ei pysty harrastamaan oikein mitään. Ja tämä on kansanterveydellinen pommi, jolle on tehtävä jotain.

Eli siis palattava aikaan, jolloin keskiluokka pystyi halutessaan maksamaan ne nykyiset eliittilajit, siivoojan lapsi pystyi pistämään lapsen niihin nykyisiin keskiluokan lajeihin ja köyhällekin oli yleensä joku mahdollisuus jossain. Tähän on täysin mahdollista vaikuttaa poliittisilla päätöksillä, mutta suurimman vastuun asiasta kantaa seurat ja lajiliitot. Kausimaksut on vielä monelle mahdollisia maksaa, mutta ei niitä muita kuluja (lisenssit ja tavarat esim)

Bensakulut ja lämmityskustannukset lisää aika monen lajin maksuja. Harvaa hallia on rakennettu aikanaan energiatehokkaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastukset ei ole ihmisoikeus.

Totta mutta jos matalapalkkalaiset joutuvat elämään kuin kehitysmaissa, eli vain elämään, niin he istuvat mielummin kotona ja nostavat saman korvauksen ja sitten ihmettelette kun töihin ei olekaan tekijöitä ja veronne nousevat sosiaalikulujen myötä.

Miksi kaikki pitäisi mahdollistaa kaikille julkisin varoin? Missä menee raja? Teinipoika itkemässä kun ei pääse harrastamaan pienkoneilla lentämistä tai cartinkia? Tytöt jotka valittavat kun yhteiskunta ei osta ja kustanna omaa ponia ja myöhemmin hevosta? Miksi minulle ei makseta sukelluskorttia ja vuosittaista reissua karibialle??

Voi kun asiat maksaa.

Näin juuri. Jos saman elintason saa tekemättä mitään kuin työllä, niin ei kenenkään kannata mennä töihin.

Se nyt vaan on hyväksyttävä, että tietyillä töillä on tietty elintaso. Eli sen siivoojan lapsi nyt ei välttämättä saa sitä hevosta. Tanssitunneille voi päästä. Siivooja voi lukea vaikka lääkäriksi, jotta saa lapselleen sen hevosen.

Tässä harrastuskeskustelussa on enemmänkin kyse siitä, että tietyt lajit on jo aivan eliittilajeja, sitten ne entiset köyhien lajit alkaa olla mahdollisia vain keskiluokalle ja siivoojan lapsi ei pysty harrastamaan oikein mitään. Ja tämä on kansanterveydellinen pommi, jolle on tehtävä jotain.

Eli siis palattava aikaan, jolloin keskiluokka pystyi halutessaan maksamaan ne nykyiset eliittilajit, siivoojan lapsi pystyi pistämään lapsen niihin nykyisiin keskiluokan lajeihin ja köyhällekin oli yleensä joku mahdollisuus jossain. Tähän on täysin mahdollista vaikuttaa poliittisilla päätöksillä, mutta suurimman vastuun asiasta kantaa seurat ja lajiliitot. Kausimaksut on vielä monelle mahdollisia maksaa, mutta ei niitä muita kuluja (lisenssit ja tavarat esim)

Bensakulut ja lämmityskustannukset lisää aika monen lajin maksuja. Harvaa hallia on rakennettu aikanaan energiatehokkaaksi.

Tämä on ihan totta. Mutta samalla kun ne hallin käyttökulut kasvavat, pitäisi alkaa miettiä mistä voidaan vastaavasti karsia. Turhaa rahanmenoa on monessa harrastuksessa juuri vaatteissa ym. vaatimuksissa. Jos vaikka jääaika maksaa kaudessa 100e/lapsi lisää, ehkä niitä varusteita voisi karsia 100e edestä ostamalla halvempaa tai jättämällä jotain kokonaan pois.

Monet vanhemmat ovat huomanneet, että varusteiden määrä on 20-30v aikana paisunut aivan järjettömäksi. Siis ihan kappalemäärinä, euroista nyt puhumattakaan.

Miksi niin monet on sitä mieltä, että lätkästä ym urheilusta maksaminen on turhaa, koska lapsesta ei kumminkaan tule nhl-pelaajaa/Ammattilaista?

Eihän niitä harrastuksia siksi niille lapsille makseta, että siitä tulisi ammatti. Vaan siksi että lapsella on mieleistä tekemistä. Kyllä minä ihan mielelläni maksan siitä, että tiedän missä teinini iltaisin ovat.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko sama ongelma muissakin maissa, mutta ainakin omien (kohta aikuisten) lasten kohdalla harrastukset on aina menneet tosi vakaviksi. Et siis voi vain harrastaa harrastamisen ilosta, vaan aina pitää kilpailla, tehdä pelireissuja, matkustaa satojen kilometrien päähän, hankkia tietynlaiset ja kalliit välineet jne.

Meillä lapset eivät ole koskaan oikeastaan halunneet keskittyä mihinkään lajiin, vaan ovat kokeilleet monia harrastuksia (usein kavereiden houkuttelemana). Eivät ehkä ole olleet missään lajissa lahjakkaita tai sitten ne lajit eivät ole muuten kiinnostaneet.

Homma menee heti tosi vakavaksi. Vanhempien pitäisi talkoilla kauheita määriä, joka viikonloppu ollaan jossain reissussa, välillä pitäisi pyytää koulustakin vapaata, pitäisi maksaa extraa valmennuksesta vielä normiharkkojen päälle, mitkä tahansa välineet eivät käy jne. Kahden reissutyöläisen perheessä yhtälö osoittautui mahdottomaksi. Emme olleet halukkaita reissuihin, kun mieluummin olisimme nauttineet yhdessäolosta koko perheen kesken kotona. Välillä kokeilimme harrastusta, jossa reissasimme koko perheen kesken, mutta sekin oli tosi väsyttävää, kun eteisen lattialla oli aina matkalaukku kun oltiin tultu jostain ja jompikumpi vanhemmista oli lähdössä tai tulossa tai viikonlopun reissukamoja ei ehditty edes purkaa välillä. Muut harrastusvanhemmat eivät tietenkään ymmärtäneet että miksi emme pysty emmekä halua sitoutua.

Tuntui aivan mahdottomalta löytää harrastusta, jossa voisi vain käydä. Toki liikunnallinen elämäntapa on jäänyt kummallekin lapselle ja teini-ikäisenä siirtyivät kuntosaliin, juoksu- ja pyörälenkkeihin.

Joukkuelajit nyt ovat joukkuelajeja ja niissä kaikkien pitää sitoutua tiettyyn toimintaan. Muuten joukkue ei yksinkertaisesti pysty toimimaan. Täällä on jo monta kertaa selitetty, miksi erilaiset kerhot ja vapaat pelailuvuorot ovat niin vaikeita toteuttaa, jos rahoitus ei tule joltain sellaiselta taholta, jonka ei tarvitse kerätä niitä  rahoja harrastajilta itseltään. Kunta voi järjestää ja järjestääkin monenlaisia kerhoja veronmaksajien rahoilla, mutta ei niitä voi olla kaikissa lajeissa kaikkina aikoina kaikissa paikoissa, koska kunnalla on muitakin tehtäviä, jotka maksavat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.

Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.

Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.

Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.

Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.

Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.

Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.

Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.

Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!

Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?

Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.

Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).

Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.

Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?

Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.

Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.

Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.

Mikä sinä olet määrittämään mitä joku lapsi haluaa elämällään tehdä? Huomattavasti enemmän olisin huolissani niistä pituuttaan leveämmistä 5v (ja alle) kännyköiden räpeltäjistä, kuin 5v urheilevista lapsista. Eihän ne pienet edes kilpaile tosissaan missään lajissa.

Mikä sen lapsen vanhempi on määrittämään, mitä lapsi haluaa elämällään tehdä? Vanhemman tahdostahan se 5-vuotias kilpailee.

-eri.

No kyllä on nimenomaan vanhemman tehtävä ohjata lasta tekemään järkeviä päätöksiä ja myös tehdä niitä lapsen puolesta, koska 5-vuotias ei ole kykenevä siihen itse. Jos 5-vuotias ei halua pestä hampaitaan, niin annatko lapsen pitää päänsä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.

Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.

Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.

Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.

Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.

Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.

Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.

Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.

Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!

Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?

Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.

Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).

Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.

Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?

Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.

Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.

Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.

Mikä sinä olet määrittämään mitä joku lapsi haluaa elämällään tehdä? Huomattavasti enemmän olisin huolissani niistä pituuttaan leveämmistä 5v (ja alle) kännyköiden räpeltäjistä, kuin 5v urheilevista lapsista. Eihän ne pienet edes kilpaile tosissaan missään lajissa.

Mikä sen lapsen vanhempi on määrittämään, mitä lapsi haluaa elämällään tehdä? Vanhemman tahdostahan se 5-vuotias kilpailee.

-eri.

Missä 5-vuotiaat kilpailee? Harrastaa ne voi vaikka mitä, mutta missä kilpailee?

No kyllähän monissa lajeissa jo 5-vuotiailla on pelejä yms., mutta sen kutsuminen kilpaurheiluksi on aikamoista liiottelua. Esim. tuon ikäisten futisturnauksissa ei yleensä ratkota mitään turnauksen voittajia vaan kaikki saavat tasapuolisesti diplomin osallistumisesta palkinnoksi. Ehkä lisäksi jotain vihreitä kortteja joukkueen parhaalle tsempparille tms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.

Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.

Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.

Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.

Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.

Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.

Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.

Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.

Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!

Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?

Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.

Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).

Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.

Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?

Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.

Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.

Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.

Mikä sinä olet määrittämään mitä joku lapsi haluaa elämällään tehdä? Huomattavasti enemmän olisin huolissani niistä pituuttaan leveämmistä 5v (ja alle) kännyköiden räpeltäjistä, kuin 5v urheilevista lapsista. Eihän ne pienet edes kilpaile tosissaan missään lajissa.

Tämä. Ei voi olla samaan aikaan ongelmana lasten lihominen+liika ruutuaika ja lasten liikunta.

Ja siis oikeasti osa lapsista tapittaisi pelkkää ruutua, jos ei olisi sitä urheilua. Mitä vähemmän lapsia on urheilemassa, sitä enemmän on tapittamassa ruutua. Ei ole enää oikein välimuotoa.

Kyllähän tuossa juuri hetki sitten kerrottiin, miten urheilevat lapset ja perheet ehtivät myös käydä museossa ja teatterissa, matkailla ja viettää aikaa kavereiden kanssa aivan siinä missä ei-urheilevat.

Joten miten tämä sama logiikka ei pädekään ruudun tuijotukseen?

Ei ruudulla oleminen ole mikään ongelma. Se, että ei tehdä mitään muuta kuin ollaan ruudulla on ongelma. Jos lapsi liikkuu, hoitaa koulunsa ja on sosiaalisia suhteita, niin ei ole mitään ongelmaa katsoa välillä telkkaria tai pelata pleikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapset voi leikkiä pihalla ja harrastaa. Se on ilmaistakin.

Pienet lapset voivat leikkiä pihalla, mutta yhtään isommat eivät sitä tee. He voisivat toki höntsäpelailla koulujen kentillä tms., mutta käytännön ongelma on, että sitä ei vaan enää tapahdu. Kulttuuri on muuttunut sillä alueella huomattavasti, koska vapaa-aikaan on tullut muitakin mahdollisuuksia. Ruutuajan rajoittaminen voi toimia pienillä lapsilla, mutta aika vaikea sitä on lähteä teinien ruutuaikoja rajoittamaan, jos heidän koko sosiaalinen elämänsä pyörii sen ympärillä. Pahimmassa tapauksessa siinä syrjäyttää lapsensa hänen viimeisistäkin sosiaalisista kontakteistaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.

Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.

Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.

Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.

Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.

Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.

Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.

Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.

Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!

Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?

Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.

Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).

Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.

Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?

Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.

Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.

Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.

Mikä sinä olet määrittämään mitä joku lapsi haluaa elämällään tehdä? Huomattavasti enemmän olisin huolissani niistä pituuttaan leveämmistä 5v (ja alle) kännyköiden räpeltäjistä, kuin 5v urheilevista lapsista. Eihän ne pienet edes kilpaile tosissaan missään lajissa.

Tämä. Ei voi olla samaan aikaan ongelmana lasten lihominen+liika ruutuaika ja lasten liikunta.

Ja siis oikeasti osa lapsista tapittaisi pelkkää ruutua, jos ei olisi sitä urheilua. Mitä vähemmän lapsia on urheilemassa, sitä enemmän on tapittamassa ruutua. Ei ole enää oikein välimuotoa.

Niinpä. Kännykkä on kyllä vitsaus. Pitäisi palata niihin vanhoihin 3310 aikoihin. Alkaisi sekä liikunta että kirjat kuulostaa ihan varteen otettavalta vaihtoehdolta myös nuorisosta.

Tuo nyt ei vain ole kovin ratkaisukeskeistä. Ajassa ei voi palata taaksepäin, joten pitää miettiä, mitkä ratkaisut toimivat nykyhetkessä. 

Lisäksi aika kultaa muistot. Minäkin olen 3310-sukupolvea ja kyllä meidän vanhempamme puhuivat sen ajan kännyköistä aivan samaan sävyyn kuin sinä nyt älypuhelimista ja meidän lapsemme tulevat puhumaan iPhoneista samalla tavalla omille lapsilleen, kun katsovat millaisilla laitteilla he viettävät aikaansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.

Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.

Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.

Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.

Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.

Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.

Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.

Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.

Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!

Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?

Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.

Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).

Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.

Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?

Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.

Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.

Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.

Mikä sinä olet määrittämään mitä joku lapsi haluaa elämällään tehdä? Huomattavasti enemmän olisin huolissani niistä pituuttaan leveämmistä 5v (ja alle) kännyköiden räpeltäjistä, kuin 5v urheilevista lapsista. Eihän ne pienet edes kilpaile tosissaan missään lajissa.

Tämä. Ei voi olla samaan aikaan ongelmana lasten lihominen+liika ruutuaika ja lasten liikunta.

Ja siis oikeasti osa lapsista tapittaisi pelkkää ruutua, jos ei olisi sitä urheilua. Mitä vähemmän lapsia on urheilemassa, sitä enemmän on tapittamassa ruutua. Ei ole enää oikein välimuotoa.

Niinpä. Kännykkä on kyllä vitsaus. Pitäisi palata niihin vanhoihin 3310 aikoihin. Alkaisi sekä liikunta että kirjat kuulostaa ihan varteen otettavalta vaihtoehdolta myös nuorisosta.

Tuo nyt ei vain ole kovin ratkaisukeskeistä. Ajassa ei voi palata taaksepäin, joten pitää miettiä, mitkä ratkaisut toimivat nykyhetkessä. 

Lisäksi aika kultaa muistot. Minäkin olen 3310-sukupolvea ja kyllä meidän vanhempamme puhuivat sen ajan kännyköistä aivan samaan sävyyn kuin sinä nyt älypuhelimista ja meidän lapsemme tulevat puhumaan iPhoneista samalla tavalla omille lapsilleen, kun katsovat millaisilla laitteilla he viettävät aikaansa. 

No ei kyllä kukaan demonisoinut 3310-luuria ja sen ainokaista matopeliä. Päinvastoin oltiin iloisia, että nuoren tavoitti. PC-pelaaminen oli siihen aikaan se, mikä syrjäytti ja oli stanasta.

-ohis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.

Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.

Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.

Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.

Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.

Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.

Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.

Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.

Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!

Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?

Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.

Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).

Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.

Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?

Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.

Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.

Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.

Mikä sinä olet määrittämään mitä joku lapsi haluaa elämällään tehdä? Huomattavasti enemmän olisin huolissani niistä pituuttaan leveämmistä 5v (ja alle) kännyköiden räpeltäjistä, kuin 5v urheilevista lapsista. Eihän ne pienet edes kilpaile tosissaan missään lajissa.

Tämä. Ei voi olla samaan aikaan ongelmana lasten lihominen+liika ruutuaika ja lasten liikunta.

Ja siis oikeasti osa lapsista tapittaisi pelkkää ruutua, jos ei olisi sitä urheilua. Mitä vähemmän lapsia on urheilemassa, sitä enemmän on tapittamassa ruutua. Ei ole enää oikein välimuotoa.

Niinpä. Kännykkä on kyllä vitsaus. Pitäisi palata niihin vanhoihin 3310 aikoihin. Alkaisi sekä liikunta että kirjat kuulostaa ihan varteen otettavalta vaihtoehdolta myös nuorisosta.

Tuo nyt ei vain ole kovin ratkaisukeskeistä. Ajassa ei voi palata taaksepäin, joten pitää miettiä, mitkä ratkaisut toimivat nykyhetkessä. 

Lisäksi aika kultaa muistot. Minäkin olen 3310-sukupolvea ja kyllä meidän vanhempamme puhuivat sen ajan kännyköistä aivan samaan sävyyn kuin sinä nyt älypuhelimista ja meidän lapsemme tulevat puhumaan iPhoneista samalla tavalla omille lapsilleen, kun katsovat millaisilla laitteilla he viettävät aikaansa. 

No ei kyllä kukaan demonisoinut 3310-luuria ja sen ainokaista matopeliä. Päinvastoin oltiin iloisia, että nuoren tavoitti. PC-pelaaminen oli siihen aikaan se, mikä syrjäytti ja oli stanasta.

-ohis.

Näin juuri. 3310 matopeleineen ei ollut kyllä mikään ongelma. Ja silloin jos lapsen/teinin pisti ulkoilemaan, niin se oikeasti ulkoili, koska ei ollut mitään muuta.

Jos mentiin pelaamaan jalkapalloa, niin pelattiin palloa eikä kuvattu videoita. Kun ei sillä 3310 saanut mitään videota kuvattua ja digikameratkin tuli vasta myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi niin monet on sitä mieltä, että lätkästä ym urheilusta maksaminen on turhaa, koska lapsesta ei kumminkaan tule nhl-pelaajaa/Ammattilaista?

Ei tuota mieltä ole kukaan muu kuin ap jolla jäi levy pahasti grammariin pyörimään kun selvisi ettei kukaan jolla on oikeasti seurassa urheilua harrastava lapsi ole alkuunkaan samaa mieltä hänen väitteistään.

Nyt se pyörii täällä maanisesti alapeukuttamassa ja tyrmäämässä jokaisen viestin joka ei tuekaan hänen agendaansa.

Eli siis ihan tyypillinen av-ketju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.

Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.

Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.

Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.

Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.

Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.

Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.

Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.

Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!

Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?

Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.

Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).

Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.

Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?

Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.

Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.

Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.

Mikä sinä olet määrittämään mitä joku lapsi haluaa elämällään tehdä? Huomattavasti enemmän olisin huolissani niistä pituuttaan leveämmistä 5v (ja alle) kännyköiden räpeltäjistä, kuin 5v urheilevista lapsista. Eihän ne pienet edes kilpaile tosissaan missään lajissa.

Mikä sen lapsen vanhempi on määrittämään, mitä lapsi haluaa elämällään tehdä? Vanhemman tahdostahan se 5-vuotias kilpailee.

-eri.

Missä 5-vuotiaat kilpailee? Harrastaa ne voi vaikka mitä, mutta missä kilpailee?

No kyllähän monissa lajeissa jo 5-vuotiailla on pelejä yms., mutta sen kutsuminen kilpaurheiluksi on aikamoista liiottelua. Esim. tuon ikäisten futisturnauksissa ei yleensä ratkota mitään turnauksen voittajia vaan kaikki saavat tasapuolisesti diplomin osallistumisesta palkinnoksi. Ehkä lisäksi jotain vihreitä kortteja joukkueen parhaalle tsempparille tms. 

Näin juuri. Tästä(kin) asiasta mesoaa taas ne, joilla ei ole mitään käsitystä mistä puhutaan. Ne aivan pienten lasten kisat ja turnaukset on täysin leikkimielisiä tapahtumia, joissa lapset lähinnä pääsevät tutustumaan siihen mitä turnauksissa ja kilpailuissa tehdään ja kokeilemaan tykkäävätkö. Kyseessä on täysin hyvän mielen tapahtumat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niille henkilöille, jotka kommentoivat, että urheilureissuilla pitäisi säästää ja yöpyä koulujen lattioilla: sellaista patjamajoitusta ei käytännössä enää ole. Koulut eivät laske yöpymään.

Lisäksi hotelleilla on asiakasohjelmat urheilujoukkueille. Muistelen 8-10-vuotta sitten halvimmillaan saaneen 3hh (eli 2hh + lisävuode) jopa 79 e / yö jollain Scandic Sports -kortilla eli noin 27e / yö / hlö. Siihen sisältyi hotellin iltasauna ja aamupala.

Ei sillä hinnalla edes kannata alkaa miettimään omia eväitä aamuksi ja omia makuupusseja mukaan. Ja on se sängyssä nukuttu yö yleensä mukavampi kuin jollain koulun kivilattialla ja homeisella patjalla. Urheilunkin kannalta.

Se on juuri näin. Ei kannata huudella, jos ei tiedä miten homma toimii. On asioita, joissa pystyttäisi helposti säästämään urheilussa. Esimerkiksi varusteiden määrä ja se mistä vaatteet ostetaan.

Sitten on asioita, joista ei kannata säästää(esim kunnolliset lusitimet), ja ne hotellit, joissa säästö saattaa olla +-0.

Lisäksi valmennuskin on usein laadukkaampaa, jos sitä valmentajaa on jotenkin kurssitettu ja se saa siitä bensarahaa. Esim omassa lajissa valmennuskulttuuri on muuttunut vuosien aikana huomattavasti lapsilähtöisemmäksi, kiitos tuon koulutuksen.

Omalla seuralla se hintojen korotukset eivät tunnu perustuvan oikein mihinkään. Nostetaan maksuja, mutta sitten kuitenkin loppuvuodesta on tuhlattava, ettei tehdä voittoa (voittoa tavoittelematon yhdistys kyseessä). Tätä rahaa ei toki voi satsata vaikka peliasuihin tms kaikkia urheilijoita hyödyttäviin asioihin, vaan ne käytetään tilaamalla yhdelle joukkueelle joku syntisen kallis valmentaja pariksi viikoksi.

Vähän järkevämmällä rahankäytöllä meilläkin saataisiin kausimaksuja alas tai karsittua muita kuluja. Mutta jos tämän nostat esiin, niin "parempi varautua pahan päivän varalle"

No kyllä se nyt vaan niin on, että joukkueen pitää varautua siihen, että sieltä putoaa porukkaa vuoden mittaan pois. Budjettia ei voi laskea sen mukaan, että kaikki sujuu aivan täydellisesti, koska se voin vain kuvitella sitä huudon määrää, jos joudutaankin vaikka keräämään ylimääräinen kuukausimaksu, koska porukkaa putosikin pois.

En nyt tiedä tuosta rahan tuhlaamisesta. Ainakin kaikissa seuroissa, missä meidän lapset ovat olleet, jokaisella joukkueella on oma budjettinsa ja rahastonhoitajansa ja ei ole mitään mekanismia, millä yhden joukkueen tililtä siirrettäisiin rahaa toisen joukkueen tilille. Tietenkin seuralla on sen lisäksi oma budjettinsa ja siinäkin on pakko olla puskuria, ettei vaikka hallin lämmittämistä jouduta lopettamaan, jos sähkön hinta kasvaa.

On totta, että seurat eivät saisi tehdä voittoa, mutta on ihan puhdasta bullshittiä, että tili pitäisi tyhjentää kauden päätteeksi. Seurat saavat kyllä kerryttää puskurivarallisuutta ja kerätä rahaa tuleviin investointeihin. Jos teidän seurassa ei tiedetä tätä, niin kannattaisi ehkä investoida pari satasta johtohenkilöstön koulutukseen. 

On totta, että varmaan halvempiakin vaatteita on olemassa, kuin mitä seurat käyttävät, mutta niihin parempiin kamoihin on syynsä. Jos treenaat sama paita päällä 4-5 kertaa viikossa vaikka vuoden ajan, niin on aivan varmaa, että se halvin henkkamaukka ei kestä sitä pesutahtia. Lisäksi ei ainakaan meidän lasten joukkuessa ne vaatteet ole olleet kovin kalliita, vaan painatukset maksavat. Ne ovat käsityönä tehtävää kustomointia ja niiden tekemiseen kuluu aikaa. Se nyt vaan maksaa ja jos luulet sen olevan jokin mieletön kultakaivos, niin tekstiilipainon saa perustaa kuka tahansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi niin monet on sitä mieltä, että lätkästä ym urheilusta maksaminen on turhaa, koska lapsesta ei kumminkaan tule nhl-pelaajaa/Ammattilaista?

Ei tuota mieltä ole kukaan muu kuin ap jolla jäi levy pahasti grammariin pyörimään kun selvisi ettei kukaan jolla on oikeasti seurassa urheilua harrastava lapsi ole alkuunkaan samaa mieltä hänen väitteistään.

Nyt se pyörii täällä maanisesti alapeukuttamassa ja tyrmäämässä jokaisen viestin joka ei tuekaan hänen agendaansa.

Eli siis ihan tyypillinen av-ketju.

Tämä. Suurin osa ihmisistä tajuaa kyllä, miten tärkeitä harrastukset on lapsille. Oli se harrastus sitten urheilu, musiikki, piirtäminen tai mikä tahansa tärkeä juttu. Ja suurin osa tajuaa myös sen, miksi vanhemmat pyrkii lapselle tätä tärkeää juttua mahdollistamaan ostamalla esim tarpeettoman paljon laadukkaita piirustusvälineitä.

Iso osa myös ymmärtää, miksi harrastusten kallistuminen räjähdysmäisesti on ongelma paitsi lapsille, lapsiperheille ja lopulta myös seuroille, myös yhteiskunnalle.

Sitten on muutama ap:n kaltainen jukuripää, jotka eivät "suostu" ymmärtämään, miksi lasten pitää saada harrastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastuksissa kauheinta on se täysin tarpeeton tavaran määrä. Aivan jatkuvasti pitää olla ostamassa jotain tiettyä mahdollisimman kallista tavaraa.

Ymmärrän vielä samanlaiset vaatteet, mutta onko niiden pakko olla kalleimmat mitä tästä maasta löytyy?

Omina aikoinani ostettiin H&M joku 5e paita ja tehtiin siihen painatus.

Samoin laukut: mitä ihmeen väliä missä kassissa ne tavarat sinne treeneihin, kisoihin tai peleihin tulevat?

Aivan pakolliset varusteet toki erikseen. Esim suojat tai ne 600e luistimet. Mutta onko pakko ylimääräisellä ryhmällä tehdä jo valmiiksi kalliista harrastuksesta entistä kalliimpi? Varusteisiin saa äkkiä upotettua saman verran mitä kausimaksuihin.

Kaikesta urheilusta on tosiaan tullut välineurheilua. Ja suurin osa ostettavista tavaroista ei liity mitenkään siihen itse lajiin.

Meillä tytön luistelutavaroihin kuuluu esim

-seuran jumppapussi (25e)

-seuran kaulahuivi (25e)

-seuran pukupussi (30e)

-tietty musta pitkähihainen (35e)

-mustat trikoot (35e)

-harjoituspuku (150e)

-seuran toppatakki (100e)

-laukku (100e)

-kilpailupuku(250e)

-kahdet harjoitussukkahousut (45e)

-turvapanta (80e)

-seuran panta (15e)

-seuran toppi (30e)

-shortsit(25e)

-kilpailusukkahousut 2kpl(40e)

-seuran jakku (70e).

Ja koska lapsi on 8v, niin nämä on uusittava melkein joka vuosi (turvapanta ja laukku menee toki pidempään). Kuten ne luistimetkin. Eli pelkästä tavarasta tulee 1500e helposti, kun laskee ne luistimet mukaan.

Ja oikeasti tuosta tarvitaan kilpailusukkahousut, kilpailupuku ja turvapanta. Kaiken muun saisi 50e yht jostain hennesistä. Ja koska hennesistä ne ostettiin ennen, en näe mitään syytä miksei niitä voisi ostaa sieltä nykyisinkin. Harjoituspukukaan ei ole pakollinen. Treenitrikoot ja -paita riittää.

Joo varmaan siellä seurakaupassa on kaikenlaista kivaa shoppailtavaa, mutta tuo kaikki tuskin on ihan pakollista. Ne henkkamaukkateepaidat kulahtavat ensimmäisessä pesussa ja vaikka ne olisivat kelvanneet 80-luvulla Kyröskosken Pärskeen pelipaidoiksi, niin harva vanhempi haluaa lastensa kulkevan virttyneissä vaatteissa harrastutensakaan ulkopuolella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.

Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.

Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.

Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.

Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.

Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.

Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.

Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.

Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!

Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?

Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.

Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).

Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.

Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?

Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.

Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.

Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.

Mikä sinä olet määrittämään mitä joku lapsi haluaa elämällään tehdä? Huomattavasti enemmän olisin huolissani niistä pituuttaan leveämmistä 5v (ja alle) kännyköiden räpeltäjistä, kuin 5v urheilevista lapsista. Eihän ne pienet edes kilpaile tosissaan missään lajissa.

Mikä sen lapsen vanhempi on määrittämään, mitä lapsi haluaa elämällään tehdä? Vanhemman tahdostahan se 5-vuotias kilpailee.

-eri.

Missä 5-vuotiaat kilpailee? Harrastaa ne voi vaikka mitä, mutta missä kilpailee?

No kyllähän monissa lajeissa jo 5-vuotiailla on pelejä yms., mutta sen kutsuminen kilpaurheiluksi on aikamoista liiottelua. Esim. tuon ikäisten futisturnauksissa ei yleensä ratkota mitään turnauksen voittajia vaan kaikki saavat tasapuolisesti diplomin osallistumisesta palkinnoksi. Ehkä lisäksi jotain vihreitä kortteja joukkueen parhaalle tsempparille tms. 

Näin juuri. Tästä(kin) asiasta mesoaa taas ne, joilla ei ole mitään käsitystä mistä puhutaan. Ne aivan pienten lasten kisat ja turnaukset on täysin leikkimielisiä tapahtumia, joissa lapset lähinnä pääsevät tutustumaan siihen mitä turnauksissa ja kilpailuissa tehdään ja kokeilemaan tykkäävätkö. Kyseessä on täysin hyvän mielen tapahtumat.

Mihin se hyvä mieli sitten vuosien varrella katoaa?

Ja älkää nyt tulko selittämään, kuinka jokainen lapsi ja vanhempi on mukana puhtaasti urheilun jaloista periaatteista eikä sillä voitolla ole mitään väliä. Olen minäkin sen verran turnauksia nähnyt, että hävettää eräiden lasten ja vanhempien puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi niin monet on sitä mieltä, että lätkästä ym urheilusta maksaminen on turhaa, koska lapsesta ei kumminkaan tule nhl-pelaajaa/Ammattilaista?

Ei tuota mieltä ole kukaan muu kuin ap jolla jäi levy pahasti grammariin pyörimään kun selvisi ettei kukaan jolla on oikeasti seurassa urheilua harrastava lapsi ole alkuunkaan samaa mieltä hänen väitteistään.

Nyt se pyörii täällä maanisesti alapeukuttamassa ja tyrmäämässä jokaisen viestin joka ei tuekaan hänen agendaansa.

Eli siis ihan tyypillinen av-ketju.

Tämä. Suurin osa ihmisistä tajuaa kyllä, miten tärkeitä harrastukset on lapsille. Oli se harrastus sitten urheilu, musiikki, piirtäminen tai mikä tahansa tärkeä juttu. Ja suurin osa tajuaa myös sen, miksi vanhemmat pyrkii lapselle tätä tärkeää juttua mahdollistamaan ostamalla esim tarpeettoman paljon laadukkaita piirustusvälineitä.

Iso osa myös ymmärtää, miksi harrastusten kallistuminen räjähdysmäisesti on ongelma paitsi lapsille, lapsiperheille ja lopulta myös seuroille, myös yhteiskunnalle.

Sitten on muutama ap:n kaltainen jukuripää, jotka eivät "suostu" ymmärtämään, miksi lasten pitää saada harrastaa.

Viime vuosisadalla lapseni pelasi jääkiekkoa. Toki ymmärsin kunnon luistimet jotka käytettiin ammattinsa osaavalla terottajalla. Sitä en heti ymmärtänyt miksi ne peliasut piti olla juuri määrättyä merkkiä aika hintavia, ei kevannut halpahallin halpispuku.  Jo silloin lypsettiin ja nyt touhu on kai mennyt vieläkin hurjemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.

Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.

Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.

Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.

Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.

Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.

Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.

Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.

Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!

Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?

Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.

Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).

Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.

Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?

Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.

Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.

Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.

Mikä sinä olet määrittämään mitä joku lapsi haluaa elämällään tehdä? Huomattavasti enemmän olisin huolissani niistä pituuttaan leveämmistä 5v (ja alle) kännyköiden räpeltäjistä, kuin 5v urheilevista lapsista. Eihän ne pienet edes kilpaile tosissaan missään lajissa.

Tämä. Ei voi olla samaan aikaan ongelmana lasten lihominen+liika ruutuaika ja lasten liikunta.

Ja siis oikeasti osa lapsista tapittaisi pelkkää ruutua, jos ei olisi sitä urheilua. Mitä vähemmän lapsia on urheilemassa, sitä enemmän on tapittamassa ruutua. Ei ole enää oikein välimuotoa.

Niinpä. Kännykkä on kyllä vitsaus. Pitäisi palata niihin vanhoihin 3310 aikoihin. Alkaisi sekä liikunta että kirjat kuulostaa ihan varteen otettavalta vaihtoehdolta myös nuorisosta.

Tuo nyt ei vain ole kovin ratkaisukeskeistä. Ajassa ei voi palata taaksepäin, joten pitää miettiä, mitkä ratkaisut toimivat nykyhetkessä. 

Lisäksi aika kultaa muistot. Minäkin olen 3310-sukupolvea ja kyllä meidän vanhempamme puhuivat sen ajan kännyköistä aivan samaan sävyyn kuin sinä nyt älypuhelimista ja meidän lapsemme tulevat puhumaan iPhoneista samalla tavalla omille lapsilleen, kun katsovat millaisilla laitteilla he viettävät aikaansa. 

No ei kyllä kukaan demonisoinut 3310-luuria ja sen ainokaista matopeliä. Päinvastoin oltiin iloisia, että nuoren tavoitti. PC-pelaaminen oli siihen aikaan se, mikä syrjäytti ja oli stanasta.

-ohis.

No kyllä kuule valitettiin, että "Sillon kun minä olin nuori käveltiin naapuripitäjään kysymään, pääseekö Pirkko leikkimään ja nykyään vaan soitellaan kännykällä. Kyllä ennen oli kunnollista..."

Ihan sama. Jos pentuja hommaa, niin omat pentunsa elättää. Ei kuulu meille muille mitenkään