ADHD:hen perehtyneet lääkärit: Suomessa annettu diagnooseja liian kevyin perustein - osa diagnooseista vääriä

EA3 kirjoitti:

Kaikki on suhteellista. Voi olla, että nykyinen tietoyhteiskunta kuormittaa ihmisiä henkisesti ihan eri tavalla ja siksi ADHD:ta epäillään herkemmin.

Tuskin suurin osa ihmisistä kuitenkaan hakee diagnooseja huvikseen tai selitelläkseen omia heikkouksiaan. Tietenkin diagnoosi pitäisi tehdä aina huolellisesti ja poissulkien muut syyt, kuten väsymys tai stressi.

Taipumus kyllä näkyy suvussa. Omastani löytyy monia esimerkkejä. Ei niillä ollut edes öljylamppuja ;)

Hirveetä p****skaa tämä keskustelu.

Aion perustaa militanttien adhd/add-ihmisten ryhmän ja pamauttaa jokaisen valehtelevan lääkärin taivaan tuuliin.

Niin, siis adhd-selvitys on monimutkainen prosessi, missä tehdään kaikenmoisia fyysisiä ja psykologisia testauksia ja tavataan neuropsykiatria pitkään jne. Siinä poissuljetaan muita syitä ja tilataan paperit terveydenhuollosta synnytyksestä asti, sekä koulutodistukset jne.

Sitten jotkut vaan käyvät kerran kaks yksityislääkärillä ja saavat diagnoosin. Ihmetyttää, ettei ihmisiä kiinnosta lainkaan diagnoosiensa oikeellisuus. Eihän se mikään kunniakirja ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ihmettele ollenkaan. Sain oman diagnoosini v. 2008 ja ei se oikeastaan vaatinut muuta kuin että täytin jonkinlaisen oirekyselyn ja sen perusteella todettiin adhd. Toki en tiedä miten muutenkaan se pitäisi/sen voisi todentaa, mutta noihin kyselyihin nyt voi vastailla miten haluaa ja kokemukset omasta keskittymiskyvystä on täysin subjektiivisia. Lisäksi esimerkiksi keskittymis- ja muistioireiden taustalla voi olla mitä tahansa muutakin ihan uniongelmista ja stressistä alkaen.

Ainakin minun lapsen diagnosoinnissa oli tämän lisäksi kognitiivisia kokeita, tarkasteltiin varhaislapsuutta ja kuultiin lapsen lisäksi vanhempia, koulua, terapeuttia ja perhetyöntekijöitä. Testejä ei myöskään tehty jos lääkärillä ei ollut syytä epäillä ADHD:ta

Kiitos kommentista! En ole tiennyt miten noin yleisesti toimitaan, erityisesti lasten kohdalla. Se on tosi hyvä, että lasten diagnosoimisen kanssa ollaan tarkkoja ja tehdään tuollaista taustatyötä. Luulen, että lasten kanssa tämä saattaakin olla sen puolesta helpompaa, että koulussa tuollaiset oireilut helposti tulevat esille ja opettaja osaa kertoa havainnoistaan.

Minä sain diagnoosin aikuisena, joten ei ollut käytännössä mahdollista kuulla opettajia tjsp. Lisähuomautuksena, että en itse lähtenyt diagnoosia mitenkään "hakemaan" vaan kävin muista syistä lääkärissä, joka kiinnostui oireilustani ja alkoi pohtia ADHD:n mahdollisuutta. Olen kyllä kiitollinen lääkärille, joka minua auttoi ja asiastani kiinnostui. Kommentoin lähinnä sitä miten helposti diagnoosi kohdallani tehtiin, koska käytännössä se varmennettiin vain oirekyselyn vastausten perusteella.

No hah kai viimeistään siinä vaiheessa kun aliut lääkkeitä käyttämään huomasit paraniko tilanne vai ei ja oli säännölliset keskustelut lääkäreiden kanssa tulanteesta ja lääkityksestä?

Huh ajatella jos olisi jotain salalääkityksiä ja kokeita joillekin psyyke- tai mielialalääkkeillä, mutta sehän olisi käytännössä mahdotonta, muuten kun laitoksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ilman lääkitystä on isoja ongelmia js ADHD lääkitys nostaa suoritustasoja huomattavasti niin eikö kaikkien pitäisi saada sitä?

Ei. Tavoite on väärä, jos normaali pärjääminen (?) edellyttää jokaisen (!) ihmisen rutiininomaista lääkitystä.

Emme tiedä lääkkeiden kaikkia pitkäaikaisvaikutuksia aivoihin.

Huomiota on lisättävä ADHD:n ennaltaehkäisyyn.

Millä ennaltaehkäiset perinnöllistä, neurologista ominaisuutta? ADHD:n haittoja voi opetella vähentämään, ja positiivisia ominaisuuksiaan kehittää. Ihmisen keskushermosto on melko mukautuva. Neurologinen pohja ei silti katoa.

Nykyinen elämänmalli ja sen aiheuttama lyhytjännitteisyys ei ole ADHD:ta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä aakkosdiagnoosit ovat samanlainen houre ja kultti kuin wokeilijoiden aakkos- ja pronominimääritelmät. Luulenpa, että ilmiö rajoittuu vauraisiin länsimaihin ja suhteettomaksi paisuneeseen käsitykseen yksilöllisyydestä ja yksilön vapaudesta. Moni lapsi eläisi normaalisti, jos vanhempansa jaksaisivat ja osaisivat kasvattaa. Mutta kun yhä useampi hakee lapselleen tai itselleen diagnoosin, esimerkin voima tarttuu ja voimistuu. Eikä tarvitse enää kantaa vastuuta.

Minua ärsyttää tämä "eikä tarvitse kantaa vastuuta". Siis mitä sinä ajattelet vastuun kannon olevan? Luuletko ensinnäkään, että diagnooseja saadaan vaan piereskelemällä sohvalla? Ei saada. Etenkin tyttöjen kohdalla se avun saanti on usein ihan älyttömän vaikeaa. Siinä sitä kannetaan vastuuta, kun yritetään vuodesta toiseen saada sitä apua joka ikiseltä mahdolliselta taholta.

Hyvinvointiyhteiskunta turruttaa ajatteluun, että mitään ei tarvitse tehdä itse: aina on oltava jokin virasto tai hoitola, josta pitää saada apua. Omassa elämässäni olen nähnyt, että vanhemmat, jotka eivät laita lapsilleen mitä rajoja, hakevat viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi menee kouluun, näille diagnooseja. Perheissä, joissa lapsia neuvotaan ja oikeasti kasvatetaan, diagnooseja ei tarvita. Hyvä, että lääkärit ovat viimein itse havahtuneet tähän tilanteeseen. Diagnooseja hakeville vanhemmille pitäisi antaa kasvatusopas käteen.

Kirjoitat siis omasta perheestäsi vai miten ihmeessä voi tietää muiden perheiden kasvatusmenetelmät ja tasot? Vai oletko joku naapurikyylä, jolla kamerat toisten kotona?

Jos näet vaikka nepsy-lapsen joissain tilanteessa, et voi sanoa mitään, miten häntä on kasvatettu. Jos lapsella on vaikka melt down -tila, niin et voi päätellä vanhemman toiminnasta siinä tilanteessa mitään yleistävää! Usein passiivinen toiminta rauhoittaa ja sitten paremmintietävät luulevat, että "vanhemmat eivät laita rajoja lapselle". Esim. aistiyliherkän kohdalla toiminta on erilaista kuin muiden. Eli lasta ei todellakaan kannata pakottaa, eikä kyse ole kiukuttelusta, vaan aistikuormituksesta.

Voi lässyn lässyn. Tuollaisella ajattelulla ja kielenkäytöllä peitetään ja kielletään se fakta, että ei osata kasvattaa. Vetäydytään sen taakse, että oma lapsi on mukamas erityisherkkä, ja aletaan ravata lääkäreiden ja psykologien vastaanotolla niin kauan että nämä kirjoittavat sen paperille päästäkseen eroon kiusankappaleista. Koululuokassa nuo kakarat ovat sitten muiden vaivoina hälisemässä ja mölisemässä, kun ei ole kotona opetettu tavoille.

Onpa ikävää, että hoidat pahaa oloasi lihavoimalla toisen ihan asiallisesta tekstistä sanoja, jotka sinua triggeröivät. Miksi niin käy? Eikö sinua ole vanhempasi kasvattaneet vai mikä ajattelussasi on vialla? Miksi kiellät asiantuntijoiden faktat, etkä kasvata itseäsi ja vaadi itseltäsi asiallista käytöstä myös täällä keskustelupalstalla. Kyllä, sinä olet täällä palstalla muiden vaivoina hälisevä mölisijä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ilman lääkitystä on isoja ongelmia js ADHD lääkitys nostaa suoritustasoja huomattavasti niin eikö kaikkien pitäisi saada sitä?

Ei. Tavoite on väärä, jos normaali pärjääminen (?) edellyttää jokaisen (!) ihmisen rutiininomaista lääkitystä.

Emme tiedä lääkkeiden kaikkia pitkäaikaisvaikutuksia aivoihin.

Huomiota on lisättävä ADHD:n ennaltaehkäisyyn.

Millä ennaltaehkäiset perinnöllistä, neurologista ominaisuutta? ADHD:n haittoja voi opetella vähentämään, ja positiivisia ominaisuuksiaan kehittää. Ihmisen keskushermosto on melko mukautuva. Neurologinen pohja ei silti katoa.

Nykyinen elämänmalli ja sen aiheuttama lyhytjännitteisyys ei ole ADHD:ta.

Mikään ei ole täysin perinnöllistä, eikä mikään ole täysin hankittua.

Vierailija kirjoitti:

EA3 kirjoitti:

Kaikki on suhteellista. Voi olla, että nykyinen tietoyhteiskunta kuormittaa ihmisiä henkisesti ihan eri tavalla ja siksi ADHD:ta epäillään herkemmin.

Tuskin suurin osa ihmisistä kuitenkaan hakee diagnooseja huvikseen tai selitelläkseen omia heikkouksiaan. Tietenkin diagnoosi pitäisi tehdä aina huolellisesti ja poissulkien muut syyt, kuten väsymys tai stressi.

Taipumus kyllä näkyy suvussa. Omastani löytyy monia esimerkkejä. Ei niillä ollut edes öljylamppuja ;)

Hirveetä p****skaa tämä keskustelu.

Aion perustaa militanttien adhd/add-ihmisten ryhmän ja pamauttaa jokaisen valehtelevan lääkärin taivaan tuuliin.

En tietenkään tarkoittanut mitenkään vähätellä. Ja kumppanini sai hiljattain adhd-diagnoosin aikuisena. Eikä tietenkään saanut diagnoosia ja lääkkeitä parin lyhyen tapaamisen perusteella.

Vierailija kirjoitti:

EA3 kirjoitti:

Kaikki on suhteellista. Voi olla, että nykyinen tietoyhteiskunta kuormittaa ihmisiä henkisesti ihan eri tavalla ja siksi ADHD:ta epäillään herkemmin.

Tuskin suurin osa ihmisistä kuitenkaan hakee diagnooseja huvikseen tai selitelläkseen omia heikkouksiaan. Tietenkin diagnoosi pitäisi tehdä aina huolellisesti ja poissulkien muut syyt, kuten väsymys tai stressi.

Taipumus kyllä näkyy suvussa. Omastani löytyy monia esimerkkejä. Ei niillä ollut edes öljylamppuja ;)

Hirveetä p****skaa tämä keskustelu.

Aion perustaa militanttien adhd/add-ihmisten ryhmän ja pamauttaa jokaisen valehtelevan lääkärin taivaan tuuliin.

Terroristen rikosten suunnittelu on laitonta

Vierailija kirjoitti:

Nykyinen elämänmalli ja sen aiheuttama lyhytjännitteisyys ei ole ADHD:ta.

Minä näen sen (esim. lyhytjänteisyyden) samana ilmiönä (kuin ADHDssa mahdollisesti), mutta vain "jäävuoren huippu" on saanut nimen (ADHD).

Jos halutaan diagnosoida vain ääritapaukset, valtaosa täytyy jättää huomiotta ja heillä sitten hoitaa "adhd-piirteisyyden" manifestaatioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ihmettele ollenkaan. Sain oman diagnoosini v. 2008 ja ei se oikeastaan vaatinut muuta kuin että täytin jonkinlaisen oirekyselyn ja sen perusteella todettiin adhd. Toki en tiedä miten muutenkaan se pitäisi/sen voisi todentaa, mutta noihin kyselyihin nyt voi vastailla miten haluaa ja kokemukset omasta keskittymiskyvystä on täysin subjektiivisia. Lisäksi esimerkiksi keskittymis- ja muistioireiden taustalla voi olla mitä tahansa muutakin ihan uniongelmista ja stressistä alkaen.

Ainakin minun lapsen diagnosoinnissa oli tämän lisäksi kognitiivisia kokeita, tarkasteltiin varhaislapsuutta ja kuultiin lapsen lisäksi vanhempia, koulua, terapeuttia ja perhetyöntekijöitä. Testejä ei myöskään tehty jos lääkärillä ei ollut syytä epäillä ADHD:ta

Kiitos kommentista! En ole tiennyt miten noin yleisesti toimitaan, erityisesti lasten kohdalla. Se on tosi hyvä, että lasten diagnosoimisen kanssa ollaan tarkkoja ja tehdään tuollaista taustatyötä. Luulen, että lasten kanssa tämä saattaakin olla sen puolesta helpompaa, että koulussa tuollaiset oireilut helposti tulevat esille ja opettaja osaa kertoa havainnoistaan.

Minä sain diagnoosin aikuisena, joten ei ollut käytännössä mahdollista kuulla opettajia tjsp. Lisähuomautuksena, että en itse lähtenyt diagnoosia mitenkään "hakemaan" vaan kävin muista syistä lääkärissä, joka kiinnostui oireilustani ja alkoi pohtia ADHD:n mahdollisuutta. Olen kyllä kiitollinen lääkärille, joka minua auttoi ja asiastani kiinnostui. Kommentoin lähinnä sitä miten helposti diagnoosi kohdallani tehtiin, koska käytännössä se varmennettiin vain oirekyselyn vastausten perusteella.

No hah kai viimeistään siinä vaiheessa kun aliut lääkkeitä käyttämään huomasit paraniko tilanne vai ei ja oli säännölliset keskustelut lääkäreiden kanssa tulanteesta ja lääkityksestä?

Huh ajatella jos olisi jotain salalääkityksiä ja kokeita joillekin psyyke- tai mielialalääkkeillä, mutta sehän olisi käytännössä mahdotonta, muuten kun laitoksessa.

Joo, kyllä lääkitys toi pelastuksen. Harmittelinkin pitkään, että jos olisin saanut diagnoosin jo kouluaikoina niin olisi varmaan koulu sujunut paremmin. Hoitosuhde jatkui diagnoosin jälkeen säännöllisenä, kun haettiin annostusta ja kartoitettiin juurikin sitä miten lääkitys toimii ja miten oireiden kanssa käy. En kyseenalaista omaa diagnoosiani siis ollenkaan, mutta yllättävän helposti se kuitenkin mielestäni tuli. 

Vierailija kirjoitti:

Niin, siis adhd-selvitys on monimutkainen prosessi, missä tehdään kaikenmoisia fyysisiä ja psykologisia testauksia ja tavataan neuropsykiatria pitkään jne. Siinä poissuljetaan muita syitä ja tilataan paperit terveydenhuollosta synnytyksestä asti, sekä koulutodistukset jne.

Sitten jotkut vaan käyvät kerran kaks yksityislääkärillä ja saavat diagnoosin. Ihmetyttää, ettei ihmisiä kiinnosta lainkaan diagnoosiensa oikeellisuus. Eihän se mikään kunniakirja ole.

Diagnooseja ei todellakaan pidä tehdä yhden tai kahden lyhyen tapaamisen perusteella.

Sen sijaan pitäisi juuri selvittää, onko oireita ollut jo lapsuudessa ja sulkea pois muut selitykset.

ADHD:n syy on tulossa tietoon, toivottavasti jo tällä vuosikymmenellä.

Vierailija kirjoitti:

Niin, siis adhd-selvitys on monimutkainen prosessi, missä tehdään kaikenmoisia fyysisiä ja psykologisia testauksia ja tavataan neuropsykiatria pitkään jne. Siinä poissuljetaan muita syitä ja tilataan paperit terveydenhuollosta synnytyksestä asti, sekä koulutodistukset jne.

Sitten jotkut vaan käyvät kerran kaks yksityislääkärillä ja saavat diagnoosin. Ihmetyttää, ettei ihmisiä kiinnosta lainkaan diagnoosiensa oikeellisuus. Eihän se mikään kunniakirja ole.

Ei kai tuo niin kamalaa ole pelkkä diagnoosi. Lääkkeet erikseen, mutta kai kukin itse päättää mitä haluaa kokeilla ja käyttää, ainakin aikuiset. Ei aikuisille lättäistä tuosta vaan lääkkeitä.

Ihan sama mikä diagnoosi on vaikka virheellisesti. Ei siitä kukaan tiedä.

Tietenkin jos on lääkkeet, jotka tekee haittaa saatraa olla haittaa diagnoisistakin, mutta eipä haittaa kun ei niitä väkisin voi kenellekään tunkea

Lääkkeitähän aina testataan potilazn suostumuksella ja potilas itse päättää, mitä ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä aakkosdiagnoosit ovat samanlainen houre ja kultti kuin wokeilijoiden aakkos- ja pronominimääritelmät. Luulenpa, että ilmiö rajoittuu vauraisiin länsimaihin ja suhteettomaksi paisuneeseen käsitykseen yksilöllisyydestä ja yksilön vapaudesta. Moni lapsi eläisi normaalisti, jos vanhempansa jaksaisivat ja osaisivat kasvattaa. Mutta kun yhä useampi hakee lapselleen tai itselleen diagnoosin, esimerkin voima tarttuu ja voimistuu. Eikä tarvitse enää kantaa vastuuta.

Minua ärsyttää tämä "eikä tarvitse kantaa vastuuta". Siis mitä sinä ajattelet vastuun kannon olevan? Luuletko ensinnäkään, että diagnooseja saadaan vaan piereskelemällä sohvalla? Ei saada. Etenkin tyttöjen kohdalla se avun saanti on usein ihan älyttömän vaikeaa. Siinä sitä kannetaan vastuuta, kun yritetään vuodesta toiseen saada sitä apua joka ikiseltä mahdolliselta taholta.

Hyvinvointiyhteiskunta turruttaa ajatteluun, että mitään ei tarvitse tehdä itse: aina on oltava jokin virasto tai hoitola, josta pitää saada apua. Omassa elämässäni olen nähnyt, että vanhemmat, jotka eivät laita lapsilleen mitä rajoja, hakevat viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi menee kouluun, näille diagnooseja. Perheissä, joissa lapsia neuvotaan ja oikeasti kasvatetaan, diagnooseja ei tarvita. Hyvä, että lääkärit ovat viimein itse havahtuneet tähän tilanteeseen. Diagnooseja hakeville vanhemmille pitäisi antaa kasvatusopas käteen.

"Omassa elämässäni olen nähnyt". Niinpä niin. Sattuneesta syystä tiedän useita adhd-aikuisia ja lapsia. Jokainen heistä tekee keskimäärin paljon enemmän lastensa eteen. Jos adhd on kasvatuksesta kiinni niin miksi olen ainoa sisaruksistaki, joilla on adhd? Miksi vain toisella lapsistani on adhd?

Voi kuule kun tietäisit miten älyttömän paljon olen tehnyt sekä itseni että lapseni eteen, jotta saisimme hoitoa ja tukea niin et kehtaisi sanoa, että mitään ei ole tehty. Jos mielestäsi yhteiskunnalta ei saa hakea apua ja tukea niin onko sitten mielestäsi parempi, että apu haetaan katukaupasta ja ihminen, joka oikealla hoidolla pystyy olemaan tuottelias veronmaksaja syrjäytyy ja masentuu jo nuorena?

Oman lapsen kohdalla meni loppujen lopuksi 2 vuotta, ensin perusterveydenhuollossa psykologin tapaamissarja, erilaisia aikojen siirtoja lomien ja sairastumisten vuoksi ja sitten erikoissairaanhoidon puolella uusi psykologin tapaamissarja, lääkäri ja sh käynnit ja toimintaterapeutin arvio. Kaikki hidasta, max kerran viikossa ja yksi setti kerrallaan. Toki jo ensimmäisen erikoislääkärin käynnin yhteydessä hän sanoi, että on erittäin todennäköisesti adhd.

Sitä toki tällä koko jutulla haetaan, että dg voi saada näin kuin me, tai sitten yhdellä terveysasemakäynnillä saatetaan aloittaa kokeilumielessä kevyt lääkitys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä aakkosdiagnoosit ovat samanlainen houre ja kultti kuin wokeilijoiden aakkos- ja pronominimääritelmät. Luulenpa, että ilmiö rajoittuu vauraisiin länsimaihin ja suhteettomaksi paisuneeseen käsitykseen yksilöllisyydestä ja yksilön vapaudesta. Moni lapsi eläisi normaalisti, jos vanhempansa jaksaisivat ja osaisivat kasvattaa. Mutta kun yhä useampi hakee lapselleen tai itselleen diagnoosin, esimerkin voima tarttuu ja voimistuu. Eikä tarvitse enää kantaa vastuuta.

Minua ärsyttää tämä "eikä tarvitse kantaa vastuuta". Siis mitä sinä ajattelet vastuun kannon olevan? Luuletko ensinnäkään, että diagnooseja saadaan vaan piereskelemällä sohvalla? Ei saada. Etenkin tyttöjen kohdalla se avun saanti on usein ihan älyttömän vaikeaa. Siinä sitä kannetaan vastuuta, kun yritetään vuodesta toiseen saada sitä apua joka ikiseltä mahdolliselta taholta.

Hyvinvointiyhteiskunta turruttaa ajatteluun, että mitään ei tarvitse tehdä itse: aina on oltava jokin virasto tai hoitola, josta pitää saada apua. Omassa elämässäni olen nähnyt, että vanhemmat, jotka eivät laita lapsilleen mitä rajoja, hakevat viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi menee kouluun, näille diagnooseja. Perheissä, joissa lapsia neuvotaan ja oikeasti kasvatetaan, diagnooseja ei tarvita. Hyvä, että lääkärit ovat viimein itse havahtuneet tähän tilanteeseen. Diagnooseja hakeville vanhemmille pitäisi antaa kasvatusopas käteen.

Kirjoitat siis omasta perheestäsi vai miten ihmeessä voi tietää muiden perheiden kasvatusmenetelmät ja tasot? Vai oletko joku naapurikyylä, jolla kamerat toisten kotona?

Jos näet vaikka nepsy-lapsen joissain tilanteessa, et voi sanoa mitään, miten häntä on kasvatettu. Jos lapsella on vaikka melt down -tila, niin et voi päätellä vanhemman toiminnasta siinä tilanteessa mitään yleistävää! Usein passiivinen toiminta rauhoittaa ja sitten paremmintietävät luulevat, että "vanhemmat eivät laita rajoja lapselle". Esim. aistiyliherkän kohdalla toiminta on erilaista kuin muiden. Eli lasta ei todellakaan kannata pakottaa, eikä kyse ole kiukuttelusta, vaan aistikuormituksesta.

Voi lässyn lässyn. Tuollaisella ajattelulla ja kielenkäytöllä peitetään ja kielletään se fakta, että ei osata kasvattaa. Vetäydytään sen taakse, että oma lapsi on mukamas erityisherkkä, ja aletaan ravata lääkäreiden ja psykologien vastaanotolla niin kauan että nämä kirjoittavat sen paperille päästäkseen eroon kiusankappaleista. Koululuokassa nuo kakarat ovat sitten muiden vaivoina hälisemässä ja mölisemässä, kun ei ole kotona opetettu tavoille.

Onpa ikävää, että hoidat pahaa oloasi lihavoimalla toisen ihan asiallisesta tekstistä sanoja, jotka sinua triggeröivät. Miksi niin käy? Eikö sinua ole vanhempasi kasvattaneet vai mikä ajattelussasi on vialla? Miksi kiellät asiantuntijoiden faktat, etkä kasvata itseäsi ja vaadi itseltäsi asiallista käytöstä myös täällä keskustelupalstalla. Kyllä, sinä olet täällä palstalla muiden vaivoina hälisevä mölisijä.

Nythän moni yrittää sivuuttaa asiantuntijoiden mielipiteet siitä, että kaikille annetuille diagnooseille ei ole ollut perusteita. Takerrutaan vimmaisesti kirjainyhdistelmiin ja englannin kielestä lainattuihin käsitteisiin sen sijaan, että vietettäisiin hetki peilin edessä omaa toimintaa miettien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myönnän, että minäkin sain diagnoosin yllättävän helpolla. Mutta diagnoosin myötä sain kokeilla lääkitystä ja voi pojat mikä ero entiseen. Oli minulla sitten liian heppoisasti saatu ADHD- diagnoosi tai ei, niin elämänlaatuni ja jaksamiseni on parantunut merkittävästi. Samalla sairauspoissaoloni romahtivat, saan laihdutettua ja muutenkin pidettyä itsestäni parempaa huolta. Olen nyt kaikinpuolin hyödyllisempi ja osallistuvampi yhteiskunnan jäsen kuin ennen diagnoosia.

Ilman diagnoosia kuormittaisin todennäköisesti terveydenhoitoa masennuksellani, ahdistuksellani, uupumisella ni ja ylipainon tuomilla komplikaatioilla.

Mietin siis, vaikka ylidiagnosointi olisikin totta, niin kuinka paha asia todellisuudessa on.

Haitta on siinä, että se lääke on lähespä piriä. Väärin diagnosoidussa adhd:ssa lääke on päihdekäytössä

Ei pidä paikkaansa. Vain harvoin lääkkeenä käytetään amfetamiinipohjaisia lääkkeitä. Suurin osa saa metyylifenidaattia joka yhtä vähän piriä kuin vichy hiilivetyä.

Adhd-vastaisuus on alkanut usasta samoista piireistä kuin rokotevastaisuus.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Metyylifenidaatti

"Metyylifenidaatti on luokiteltu YK:n psykotrooppisia aineita koskevassa yleissopimuksessa kielletyksi aineeksi ja luokitellaan siten huumausaineeksi myös Suomessa."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika hassua käyttää Finnairia tässä kohtaa esimerkkinä, kun siellä on iso liuta muitakin pois rajaavia tekijöitä kuten migreeni, pituus alle 160cm, tatuoinnit ja lävistykset näkyvillä paikoilla jne. Matkustamohenkilökunnan Palkkaus ja työnkuva ovat super huonoja. En myöskään usko, että esim. veturinkuljettajan työ on monenkaan haaveammatti, ei millään pahalla. Sitä paitsi on parempi, ettei tietynlaisissa vastuullisissa tehtävissä työskentele henkilö, jolla on vaikeuksia tarkkaavuuden ja keskittymisen kanssa, oli sitten ADHD tai ei. Itselläni on tarkkaavuuden häiriö sekä hahmotushäiriö ja olisin erittäin iso turvallisuusriski esim. liikenteessä. Jo lähikauppaan ajaessa ehtii tapahtua useampi läheltä piti -tilanne...

Toisaalta monilla ADHD / muu nepsyys on ylikeskittyminen tila, jossa he ovat todella lahjakkaita ja suoritustasoltaan yli normaalin väestön. Esim. suurin osa Mannerheim-ristin ritareista, urheilijoita, muusikoista, taiteilijoista jne. ovat/olisivat adhd-diagnoosilla. 

ADHD ei siis ole välttämättä mikään, mistä kärsitään, tai mitä sairastetaan, kuten jutussa luki. 

ADHD tulee ilmi eniten sellaisissa asioissa, jotka eivät kiinnosta. Esim. voit olla hyvä hävittäjälentäjä, mutta et jaksa keskittyä historian tai käsityön tunneilla tekemiseen, joka on hidastempoista, mielenkiinnotonta tai jonka osaat/teit jo,

Kuvailet ihan normaalia pitkästymistä, ei kaikki asiat kiinnosta kaikkia ja kaikkien älykkäiden olentojen aivot vaativat sopivan haastavaa virikettä.

Adhd on tietynlaista aivojen ylipulppuamista, jonka yhdistyminen joihinkin muihin positiivisiin ominaisuuksiin voi todella johtaa poikkeuksellisiin suorituksiin. Toisaalta kaavamainen toiminta voi olla uuvuttavan tuskallista, jopa fyysisesti kivuliasta jolloin dopamiiniä huutavia aivoja ja sen aiheuttamaa kokemusta voisi (varmaankin, ei henkilökohtaista kokemusta) verrata vieroitusoireisiin huumeista. Aivotoiminta on täysin tukossa, avaimet päätyvät jääkaappiin, hammastahna unohtuu kolmannellakin kerralla kauppaan, tietysti, koska ostoslista jäi sinne keittiön pöydälle, parkkipaikalla autossa roikkuu ilahduttava pikavoitto kun parkkikiekko on vänkärin penkin alla.

Kuulostaa kovin kalskahtavalle sanoa niin että adhd-ihminen voi kyllä menestyä mutta se vaatii mahdollistajan (tai lääkityksen), jonkun joka varmistaa että puuduttavat arkipäiväisyydet tulee hoidettua. Minun veikkaukseni diagnoosin yleistymiselle liittyy itsenäisyyden kasvuun yhteiskunnassa, jos aiempaa useampi valitsee pallotella omat asiansa ihan itsekseen niin selviäähän siinä samalla todellinen osuus niistä keillä ne pallot ei meinaa pysyä hyppysissä. Oikeastaan ei yllättäisi vaikka todellinen osuus olisi arvioitua suurempi, ihminen lajina on kuitenkin hyötynyt vähän toisenlaisesta taitopaletista lähes koko olemassaolonsa ajan, historiaan skaalattuna nykymeno alkoi suurinpiirteiden eilen.