Minkä takia ihminen masentuu?

Käsittelemättömät lapsuuden traumat on aika yleinen syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on 

1) Aivokemiasta (esim serotoniinitasoista) johtuvaa ..

2) Koteloitunutta surua mitä masentunut ei ole pystynyt ilmaisemaan tunteitaan 

esim kaltoinkohtelusta/ilmiselvästä epäoikeudenmukaisuudesta mistä ei ole saanut oikeutta tai muista tilanteista missä on rikottu häntä vastaan.

3) Aistien ylirasittumisesta kohtuuttoman tai kuormittavan paineen pitkällisestä sietämisestä johtuvaa.

4) Vaillinaisesta resilienssistä

5) Vastentahtoisesta eristäytymisestä ja yksinäisyydestä johtuvaa, missä vuorovaikutus muihin on minimissä vaikka henkilö itse olisi hyvinkin sosiaalinen ja ihmisten seurasta nauttiva.

6) Henkilökohtaisesta pettymyksestä (avioero, irtisanoiminen) johtuvaa

7) Äkillisestä ja lopullisesta menetyksestä johtutuvaa (kuolemantapaus missä surutyö on vielä vaiheessa) 

Tuo kakkonen ja kolmonen!

Synny perheeseen jossa sinut kasvatetaan siihen, ettet ole minkään arvoinen, eikä sinulla ole mitään ihmisyyttä tai väliä, vaan olet muita ihmisiä varten ja velvollinen koko ajan pyytämään anteeksi olemassa oloasi. Kasva siihen ettei sinun rajoillasi ole väliä, mutta kaikilla muilla ihmisillä on äärettömän paljon väliä.

Tuon seurauksena koe elämässäsi epäoikeudenmukaisuutta jatkossakin ja elä sitä kynnysmaton elämää niin kauan, että haluat pois koko elämästäsi.

Kun olet elänyt elämää jossa et ymmärrä suojata itseäsi, et tajua että sinullakin on rajat ja ihmisarvo, niin palat väkisin loppuun ja menet todella rikki toisten potkupallona.

Siitä seuraa myös hermoromahdus ja kaikkien aistien ylikuormittumista. Et kestä enää mitään aistiärsykkeitä vaan olet rikkinäinen hermokimppu koko loppuikäsi.

Kuuntele tuon lisäksi syyllistämistä kaikilta niiltä, ketkä syntyivät sellaiseen perheeseen, jossa sai kasvaa normaaliksi arvokkaaksi ihmiseksi.

Kuuntele jokaisen ei-masentuneet luetteloinnit mitä kaikkea pahaa heille on tapahtunut, ja miten he eivät silti ole "päättäneet heikkouttaan masentua" kuten sinä kehtasit tehdä.

Kuin suoraan minun elämästäni. Aina olen kokenut että minulta puuttuu joku olennainen rakennuspalikka, jota ilman kaikki on paljon vaikeampaa, ja sitten olen itse itseäni syyllistänyt ja tullut myös toistuvasti muiden syyllistämäksi siitä, että se puuttuu. Vaikka en ole itse sitä valinnut. Myös tämä on lisännyt jo olemassa ollutta huonommuuden tunnetta.

Olen kasvanut ajattelemaan, ettei minulla ole arvoa itsessäni, vain sitä kautta mitä voin olla muille. Muiden tarpeet ovat aina menneet omieni edelle ja olen myös ihmiset itse opettanut tähän, etten vaadi mitään. Toisaalta myös ympäristö on antanut lapsesta asti ymmärtää, että olen outo ja kummajainen, "välteltävä". Kiusaaminen alkoi 12-vuotiaana, lukioiässä olin jo vakavasti sosiaalisesti ahdistunut ja eristäytynyt. Onnistuin jotenkin taistelemaan tieni näistä eteenpäin ja ainakin esittämään itsevarmempaa kuin olen, menestyin opinnoissa ja jonkin aikaa töissäkin, mutta ei se perimmäinen alemmuuskompleksi mihinkään häviä, se nousee pintaan heti kun tulee kriisejä, joissa oma arvo muutenkin kyseenalaistuu - vaikeuksia ihmissuhteissa, työpaikalla jne. Sitten sitä ihmetellään, miten se noin pienestä romahti, onpas se nyt herkkä, vaikka takana on elämänmittainen taakka, joka on ollut jo itsessään välillä sietämätöntä kantaa.

Niin, jos ihminen olisi vaikka kukka. Sellainen joka on alusta asti saanut hyvässä mullassa ja hyvässä auringonvalossa hyvin kasteltuna kasvattaa itselleen paksun ja tukevan varren, kestää tuulessa ja tuiskusa pystyssä.

Entä sellainen kukka jonka päällä hypitään ja pompitaan heti kun tämä alkaa itää? Ei kastella ehkä aina, eikä etenkään anneta valoa. Kun sinnikkäästi yrität kasvaa, niin joku lyö lyttyyn ja joku kirva syö lehtesi.

Sitten sinun pitäisi olla ihan samanlainen kuin ne paremmat kukat. Kun tulee pieni tuulenvire, niin hento vartesi retkahtaa. Saat haukut. Oletpa surkea kasvi, ihan sama tuuli se noita parempiakin kukkia heilutti, mutta ne sentään eivät retkottaneet, vaan ylväinä kurottivat kohti aurinkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on 

1) Aivokemiasta (esim serotoniinitasoista) johtuvaa ..

2) Koteloitunutta surua mitä masentunut ei ole pystynyt ilmaisemaan tunteitaan 

esim kaltoinkohtelusta/ilmiselvästä epäoikeudenmukaisuudesta mistä ei ole saanut oikeutta tai muista tilanteista missä on rikottu häntä vastaan.

3) Aistien ylirasittumisesta kohtuuttoman tai kuormittavan paineen pitkällisestä sietämisestä johtuvaa.

4) Vaillinaisesta resilienssistä

5) Vastentahtoisesta eristäytymisestä ja yksinäisyydestä johtuvaa, missä vuorovaikutus muihin on minimissä vaikka henkilö itse olisi hyvinkin sosiaalinen ja ihmisten seurasta nauttiva.

6) Henkilökohtaisesta pettymyksestä (avioero, irtisanoiminen) johtuvaa

7) Äkillisestä ja lopullisesta menetyksestä johtutuvaa (kuolemantapaus missä surutyö on vielä vaiheessa) 

Tuo kakkonen ja kolmonen!

Synny perheeseen jossa sinut kasvatetaan siihen, ettet ole minkään arvoinen, eikä sinulla ole mitään ihmisyyttä tai väliä, vaan olet muita ihmisiä varten ja velvollinen koko ajan pyytämään anteeksi olemassa oloasi. Kasva siihen ettei sinun rajoillasi ole väliä, mutta kaikilla muilla ihmisillä on äärettömän paljon väliä.

Tuon seurauksena koe elämässäsi epäoikeudenmukaisuutta jatkossakin ja elä sitä kynnysmaton elämää niin kauan, että haluat pois koko elämästäsi.

Kun olet elänyt elämää jossa et ymmärrä suojata itseäsi, et tajua että sinullakin on rajat ja ihmisarvo, niin palat väkisin loppuun ja menet todella rikki toisten potkupallona.

Siitä seuraa myös hermoromahdus ja kaikkien aistien ylikuormittumista. Et kestä enää mitään aistiärsykkeitä vaan olet rikkinäinen hermokimppu koko loppuikäsi.

Kuuntele tuon lisäksi syyllistämistä kaikilta niiltä, ketkä syntyivät sellaiseen perheeseen, jossa sai kasvaa normaaliksi arvokkaaksi ihmiseksi.

Kuuntele jokaisen ei-masentuneet luetteloinnit mitä kaikkea pahaa heille on tapahtunut, ja miten he eivät silti ole "päättäneet heikkouttaan masentua" kuten sinä kehtasit tehdä.

Kuin suoraan minun elämästäni. Aina olen kokenut että minulta puuttuu joku olennainen rakennuspalikka, jota ilman kaikki on paljon vaikeampaa, ja sitten olen itse itseäni syyllistänyt ja tullut myös toistuvasti muiden syyllistämäksi siitä, että se puuttuu. Vaikka en ole itse sitä valinnut. Myös tämä on lisännyt jo olemassa ollutta huonommuuden tunnetta.

Olen kasvanut ajattelemaan, ettei minulla ole arvoa itsessäni, vain sitä kautta mitä voin olla muille. Muiden tarpeet ovat aina menneet omieni edelle ja olen myös ihmiset itse opettanut tähän, etten vaadi mitään. Toisaalta myös ympäristö on antanut lapsesta asti ymmärtää, että olen outo ja kummajainen, "välteltävä". Kiusaaminen alkoi 12-vuotiaana, lukioiässä olin jo vakavasti sosiaalisesti ahdistunut ja eristäytynyt. Onnistuin jotenkin taistelemaan tieni näistä eteenpäin ja ainakin esittämään itsevarmempaa kuin olen, menestyin opinnoissa ja jonkin aikaa töissäkin, mutta ei se perimmäinen alemmuuskompleksi mihinkään häviä, se nousee pintaan heti kun tulee kriisejä, joissa oma arvo muutenkin kyseenalaistuu - vaikeuksia ihmissuhteissa, työpaikalla jne. Sitten sitä ihmetellään, miten se noin pienestä romahti, onpas se nyt herkkä, vaikka takana on elämänmittainen taakka, joka on ollut jo itsessään välillä sietämätöntä kantaa.

Niin, jos ihminen olisi vaikka kukka. Sellainen joka on alusta asti saanut hyvässä mullassa ja hyvässä auringonvalossa hyvin kasteltuna kasvattaa itselleen paksun ja tukevan varren, kestää tuulessa ja tuiskusa pystyssä.

Entä sellainen kukka jonka päällä hypitään ja pompitaan heti kun tämä alkaa itää? Ei kastella ehkä aina, eikä etenkään anneta valoa. Kun sinnikkäästi yrität kasvaa, niin joku lyö lyttyyn ja joku kirva syö lehtesi.

Sitten sinun pitäisi olla ihan samanlainen kuin ne paremmat kukat. Kun tulee pieni tuulenvire, niin hento vartesi retkahtaa. Saat haukut. Oletpa surkea kasvi, ihan sama tuuli se noita parempiakin kukkia heilutti, mutta ne sentään eivät retkottaneet, vaan ylväinä kurottivat kohti aurinkoa.

Tosi hyvin sanottu.

Liika ravinnonsaanti tekee ihmisistä masentuneita, aivan kuten muistakin nisäkkäistä. Lukuisia esimerkkejä varmasti jokaisen elämässä, pääosin varmaan ihmisiä ja koiria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on 

1) Aivokemiasta (esim serotoniinitasoista) johtuvaa ..

2) Koteloitunutta surua mitä masentunut ei ole pystynyt ilmaisemaan tunteitaan 

esim kaltoinkohtelusta/ilmiselvästä epäoikeudenmukaisuudesta mistä ei ole saanut oikeutta tai muista tilanteista missä on rikottu häntä vastaan.

3) Aistien ylirasittumisesta kohtuuttoman tai kuormittavan paineen pitkällisestä sietämisestä johtuvaa.

4) Vaillinaisesta resilienssistä

5) Vastentahtoisesta eristäytymisestä ja yksinäisyydestä johtuvaa, missä vuorovaikutus muihin on minimissä vaikka henkilö itse olisi hyvinkin sosiaalinen ja ihmisten seurasta nauttiva.

6) Henkilökohtaisesta pettymyksestä (avioero, irtisanoiminen) johtuvaa

7) Äkillisestä ja lopullisesta menetyksestä johtutuvaa (kuolemantapaus missä surutyö on vielä vaiheessa) 

Tuo kakkonen ja kolmonen!

Synny perheeseen jossa sinut kasvatetaan siihen, ettet ole minkään arvoinen, eikä sinulla ole mitään ihmisyyttä tai väliä, vaan olet muita ihmisiä varten ja velvollinen koko ajan pyytämään anteeksi olemassa oloasi. Kasva siihen ettei sinun rajoillasi ole väliä, mutta kaikilla muilla ihmisillä on äärettömän paljon väliä.

Tuon seurauksena koe elämässäsi epäoikeudenmukaisuutta jatkossakin ja elä sitä kynnysmaton elämää niin kauan, että haluat pois koko elämästäsi.

Kun olet elänyt elämää jossa et ymmärrä suojata itseäsi, et tajua että sinullakin on rajat ja ihmisarvo, niin palat väkisin loppuun ja menet todella rikki toisten potkupallona.

Siitä seuraa myös hermoromahdus ja kaikkien aistien ylikuormittumista. Et kestä enää mitään aistiärsykkeitä vaan olet rikkinäinen hermokimppu koko loppuikäsi.

Kuuntele tuon lisäksi syyllistämistä kaikilta niiltä, ketkä syntyivät sellaiseen perheeseen, jossa sai kasvaa normaaliksi arvokkaaksi ihmiseksi.

Kuuntele jokaisen ei-masentuneet luetteloinnit mitä kaikkea pahaa heille on tapahtunut, ja miten he eivät silti ole "päättäneet heikkouttaan masentua" kuten sinä kehtasit tehdä.

Kuin suoraan minun elämästäni. Aina olen kokenut että minulta puuttuu joku olennainen rakennuspalikka, jota ilman kaikki on paljon vaikeampaa, ja sitten olen itse itseäni syyllistänyt ja tullut myös toistuvasti muiden syyllistämäksi siitä, että se puuttuu. Vaikka en ole itse sitä valinnut. Myös tämä on lisännyt jo olemassa ollutta huonommuuden tunnetta.

Olen kasvanut ajattelemaan, ettei minulla ole arvoa itsessäni, vain sitä kautta mitä voin olla muille. Muiden tarpeet ovat aina menneet omieni edelle ja olen myös ihmiset itse opettanut tähän, etten vaadi mitään. Toisaalta myös ympäristö on antanut lapsesta asti ymmärtää, että olen outo ja kummajainen, "välteltävä". Kiusaaminen alkoi 12-vuotiaana, lukioiässä olin jo vakavasti sosiaalisesti ahdistunut ja eristäytynyt. Onnistuin jotenkin taistelemaan tieni näistä eteenpäin ja ainakin esittämään itsevarmempaa kuin olen, menestyin opinnoissa ja jonkin aikaa töissäkin, mutta ei se perimmäinen alemmuuskompleksi mihinkään häviä, se nousee pintaan heti kun tulee kriisejä, joissa oma arvo muutenkin kyseenalaistuu - vaikeuksia ihmissuhteissa, työpaikalla jne. Sitten sitä ihmetellään, miten se noin pienestä romahti, onpas se nyt herkkä, vaikka takana on elämänmittainen taakka, joka on ollut jo itsessään välillä sietämätöntä kantaa.

Niin, jos ihminen olisi vaikka kukka. Sellainen joka on alusta asti saanut hyvässä mullassa ja hyvässä auringonvalossa hyvin kasteltuna kasvattaa itselleen paksun ja tukevan varren, kestää tuulessa ja tuiskusa pystyssä.

Entä sellainen kukka jonka päällä hypitään ja pompitaan heti kun tämä alkaa itää? Ei kastella ehkä aina, eikä etenkään anneta valoa. Kun sinnikkäästi yrität kasvaa, niin joku lyö lyttyyn ja joku kirva syö lehtesi.

Sitten sinun pitäisi olla ihan samanlainen kuin ne paremmat kukat. Kun tulee pieni tuulenvire, niin hento vartesi retkahtaa. Saat haukut. Oletpa surkea kasvi, ihan sama tuuli se noita parempiakin kukkia heilutti, mutta ne sentään eivät retkottaneet, vaan ylväinä kurottivat kohti aurinkoa.

Tosi hyvin sanottu.

Olen aina kokenut olevani sellainen kukka, jota on pelkästään kakalla lannoitettu ylenpalttisesti, mutta valoa, vettä ja mitään muuta ei ole saanut.

Mitkään tukikepit ja narut ei enää tässä vaiheessa auta, kun se varsi on niin rimpula ja vahinko on jo tapahtunut.

Mikään määrä ravinteikasta pskaa ei auta myöskään, vaikka sitä yritetään kaataa rekkalastillinen päälle, josko se sillä.

Vierailija kirjoitti:

Liika ravinnonsaanti tekee ihmisistä masentuneita, aivan kuten muistakin nisäkkäistä. Lukuisia esimerkkejä varmasti jokaisen elämässä, pääosin varmaan ihmisiä ja koiria.

No miten minun masennukseni alkoi jo silloin nuorena kun olin pelkkä luuranko? Oliko liian vähän ravintoa vai?

Vai voisiko se masennus tulla ihan henkisestä kuormasta ja kaltoinkohtelustakin?

Itsellä taisi olla se, ettei minulla ollut yhtäkään ystävää enkä urheillut. Miesystävä kyllä oli, mutta eihän se yksi ihminen pysty "paikkaamaan" kaikkia erilaisia ihmissuhteita mitä kaveripiirissä olisi. Kun muutin pois silloiselta paikkakunnalta ja sain tukevan ystäväpiirin niin kaikki ajatukset katosi tosta noin vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on 

1) Aivokemiasta (esim serotoniinitasoista) johtuvaa ..

2) Koteloitunutta surua mitä masentunut ei ole pystynyt ilmaisemaan tunteitaan 

esim kaltoinkohtelusta/ilmiselvästä epäoikeudenmukaisuudesta mistä ei ole saanut oikeutta tai muista tilanteista missä on rikottu häntä vastaan.

3) Aistien ylirasittumisesta kohtuuttoman tai kuormittavan paineen pitkällisestä sietämisestä johtuvaa.

4) Vaillinaisesta resilienssistä

5) Vastentahtoisesta eristäytymisestä ja yksinäisyydestä johtuvaa, missä vuorovaikutus muihin on minimissä vaikka henkilö itse olisi hyvinkin sosiaalinen ja ihmisten seurasta nauttiva.

6) Henkilökohtaisesta pettymyksestä (avioero, irtisanoiminen) johtuvaa

7) Äkillisestä ja lopullisesta menetyksestä johtutuvaa (kuolemantapaus missä surutyö on vielä vaiheessa) 

Tuo kakkonen ja kolmonen!

Synny perheeseen jossa sinut kasvatetaan siihen, ettet ole minkään arvoinen, eikä sinulla ole mitään ihmisyyttä tai väliä, vaan olet muita ihmisiä varten ja velvollinen koko ajan pyytämään anteeksi olemassa oloasi. Kasva siihen ettei sinun rajoillasi ole väliä, mutta kaikilla muilla ihmisillä on äärettömän paljon väliä.

Tuon seurauksena koe elämässäsi epäoikeudenmukaisuutta jatkossakin ja elä sitä kynnysmaton elämää niin kauan, että haluat pois koko elämästäsi.

Kun olet elänyt elämää jossa et ymmärrä suojata itseäsi, et tajua että sinullakin on rajat ja ihmisarvo, niin palat väkisin loppuun ja menet todella rikki toisten potkupallona.

Siitä seuraa myös hermoromahdus ja kaikkien aistien ylikuormittumista. Et kestä enää mitään aistiärsykkeitä vaan olet rikkinäinen hermokimppu koko loppuikäsi.

Kuuntele tuon lisäksi syyllistämistä kaikilta niiltä, ketkä syntyivät sellaiseen perheeseen, jossa sai kasvaa normaaliksi arvokkaaksi ihmiseksi.

Kuuntele jokaisen ei-masentuneet luetteloinnit mitä kaikkea pahaa heille on tapahtunut, ja miten he eivät silti ole "päättäneet heikkouttaan masentua" kuten sinä kehtasit tehdä.

Kuin suoraan minun elämästäni. Aina olen kokenut että minulta puuttuu joku olennainen rakennuspalikka, jota ilman kaikki on paljon vaikeampaa, ja sitten olen itse itseäni syyllistänyt ja tullut myös toistuvasti muiden syyllistämäksi siitä, että se puuttuu. Vaikka en ole itse sitä valinnut. Myös tämä on lisännyt jo olemassa ollutta huonommuuden tunnetta.

Olen kasvanut ajattelemaan, ettei minulla ole arvoa itsessäni, vain sitä kautta mitä voin olla muille. Muiden tarpeet ovat aina menneet omieni edelle ja olen myös ihmiset itse opettanut tähän, etten vaadi mitään. Toisaalta myös ympäristö on antanut lapsesta asti ymmärtää, että olen outo ja kummajainen, "välteltävä". Kiusaaminen alkoi 12-vuotiaana, lukioiässä olin jo vakavasti sosiaalisesti ahdistunut ja eristäytynyt. Onnistuin jotenkin taistelemaan tieni näistä eteenpäin ja ainakin esittämään itsevarmempaa kuin olen, menestyin opinnoissa ja jonkin aikaa töissäkin, mutta ei se perimmäinen alemmuuskompleksi mihinkään häviä, se nousee pintaan heti kun tulee kriisejä, joissa oma arvo muutenkin kyseenalaistuu - vaikeuksia ihmissuhteissa, työpaikalla jne. Sitten sitä ihmetellään, miten se noin pienestä romahti, onpas se nyt herkkä, vaikka takana on elämänmittainen taakka, joka on ollut jo itsessään välillä sietämätöntä kantaa.

Niin, jos ihminen olisi vaikka kukka. Sellainen joka on alusta asti saanut hyvässä mullassa ja hyvässä auringonvalossa hyvin kasteltuna kasvattaa itselleen paksun ja tukevan varren, kestää tuulessa ja tuiskusa pystyssä.

Entä sellainen kukka jonka päällä hypitään ja pompitaan heti kun tämä alkaa itää? Ei kastella ehkä aina, eikä etenkään anneta valoa. Kun sinnikkäästi yrität kasvaa, niin joku lyö lyttyyn ja joku kirva syö lehtesi.

Sitten sinun pitäisi olla ihan samanlainen kuin ne paremmat kukat. Kun tulee pieni tuulenvire, niin hento vartesi retkahtaa. Saat haukut. Oletpa surkea kasvi, ihan sama tuuli se noita parempiakin kukkia heilutti, mutta ne sentään eivät retkottaneet, vaan ylväinä kurottivat kohti aurinkoa.

Tosi hyvin sanottu.

Olen aina kokenut olevani sellainen kukka, jota on pelkästään kakalla lannoitettu ylenpalttisesti, mutta valoa, vettä ja mitään muuta ei ole saanut.

Mitkään tukikepit ja narut ei enää tässä vaiheessa auta, kun se varsi on niin rimpula ja vahinko on jo tapahtunut.

Mikään määrä ravinteikasta pskaa ei auta myöskään, vaikka sitä yritetään kaataa rekkalastillinen päälle, josko se sillä.

Jep kun se on siinä vaiheessa jo myöhäistä, ei se myöhäinen lannoitus enää sitä runkoa vahvista. Ja silti väitetään että ne masentuu joita on paapottu liikaa eivätkä ole kohdanneet vastoinkäymisiä... Eikä aina ole kyse edes niistä vastoinkäymisistä vaan siitä mitä on jäänyt vaille, jolloin ehkä näyttää siltä että ei ole tapahtunut mitään, mutta eipä ole tapahtunut sellaisiakaan asioita joita olisi pitänyt tapahtua terveen itsetunnon kehittymiseksi.

Äitisuhde, sieltä löytyy selitys yleensä.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen masentunut siksi, että olen pettynyt elämääni. En ole saanut elämältä mitään sellaista tärkeää mitä olisin halunnut. Se, että on työpaikka ja asunto ei riitä tuomaan iloa ja merkityksellisyyttä elämään, jos kaikki ihmissuhteet puuttuu tai on huonossa jamassa. Perhe ja lapset jäi saamatta ja kyllä se nyt 45 vuotiaana on jo hyväksyttävä, että se juna meni jo ja toivo on menetetty. En tiedä miten jatkaa tätä elämää ilman minkäänlaista rakkautta. 

Minä masennuin kun en saanut lottovoittoa, kaunista ulkomuotoa ja kun ei ole ystäviä. Työtä saan tehdä mutta muuta ei työpäivän jaksa tehdä. Vähän sitä mietti miksi ihmeessä ponnistella kun lopputulos ponnistelusta on aina lisää työtä.

Elämässä olisi mukava vielä koettaa monia asioita mutta se ei onnistu nykytilanteessa. Varmaan on parempi ottaa vaan lopputili sote alalta ja alkaa opiskella tai elää työttömänä niin saa ainakin aikaa miettiä asioita ja harrastaa ilman työelämän paineita.

Väkivalta raiskaus moni ajattelee ettei tässä pahuudessa voi elää mistä tää ilkeys tulee.Pilaa toisen ihmisen suunnitelmat ja rakkauteen oikeuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on 

1) Aivokemiasta (esim serotoniinitasoista) johtuvaa ..

2) Koteloitunutta surua mitä masentunut ei ole pystynyt ilmaisemaan tunteitaan 

esim kaltoinkohtelusta/ilmiselvästä epäoikeudenmukaisuudesta mistä ei ole saanut oikeutta tai muista tilanteista missä on rikottu häntä vastaan.

3) Aistien ylirasittumisesta kohtuuttoman tai kuormittavan paineen pitkällisestä sietämisestä johtuvaa.

4) Vaillinaisesta resilienssistä

5) Vastentahtoisesta eristäytymisestä ja yksinäisyydestä johtuvaa, missä vuorovaikutus muihin on minimissä vaikka henkilö itse olisi hyvinkin sosiaalinen ja ihmisten seurasta nauttiva.

6) Henkilökohtaisesta pettymyksestä (avioero, irtisanoiminen) johtuvaa

7) Äkillisestä ja lopullisesta menetyksestä johtutuvaa (kuolemantapaus missä surutyö on vielä vaiheessa) 

Tuo kakkonen ja kolmonen!

Synny perheeseen jossa sinut kasvatetaan siihen, ettet ole minkään arvoinen, eikä sinulla ole mitään ihmisyyttä tai väliä, vaan olet muita ihmisiä varten ja velvollinen koko ajan pyytämään anteeksi olemassa oloasi. Kasva siihen ettei sinun rajoillasi ole väliä, mutta kaikilla muilla ihmisillä on äärettömän paljon väliä.

Tuon seurauksena koe elämässäsi epäoikeudenmukaisuutta jatkossakin ja elä sitä kynnysmaton elämää niin kauan, että haluat pois koko elämästäsi.

Kun olet elänyt elämää jossa et ymmärrä suojata itseäsi, et tajua että sinullakin on rajat ja ihmisarvo, niin palat väkisin loppuun ja menet todella rikki toisten potkupallona.

Siitä seuraa myös hermoromahdus ja kaikkien aistien ylikuormittumista. Et kestä enää mitään aistiärsykkeitä vaan olet rikkinäinen hermokimppu koko loppuikäsi.

Kuuntele tuon lisäksi syyllistämistä kaikilta niiltä, ketkä syntyivät sellaiseen perheeseen, jossa sai kasvaa normaaliksi arvokkaaksi ihmiseksi.

Kuuntele jokaisen ei-masentuneet luetteloinnit mitä kaikkea pahaa heille on tapahtunut, ja miten he eivät silti ole "päättäneet heikkouttaan masentua" kuten sinä kehtasit tehdä.

Kuin suoraan minun elämästäni. Aina olen kokenut että minulta puuttuu joku olennainen rakennuspalikka, jota ilman kaikki on paljon vaikeampaa, ja sitten olen itse itseäni syyllistänyt ja tullut myös toistuvasti muiden syyllistämäksi siitä, että se puuttuu. Vaikka en ole itse sitä valinnut. Myös tämä on lisännyt jo olemassa ollutta huonommuuden tunnetta.

Olen kasvanut ajattelemaan, ettei minulla ole arvoa itsessäni, vain sitä kautta mitä voin olla muille. Muiden tarpeet ovat aina menneet omieni edelle ja olen myös ihmiset itse opettanut tähän, etten vaadi mitään. Toisaalta myös ympäristö on antanut lapsesta asti ymmärtää, että olen outo ja kummajainen, "välteltävä". Kiusaaminen alkoi 12-vuotiaana, lukioiässä olin jo vakavasti sosiaalisesti ahdistunut ja eristäytynyt. Onnistuin jotenkin taistelemaan tieni näistä eteenpäin ja ainakin esittämään itsevarmempaa kuin olen, menestyin opinnoissa ja jonkin aikaa töissäkin, mutta ei se perimmäinen alemmuuskompleksi mihinkään häviä, se nousee pintaan heti kun tulee kriisejä, joissa oma arvo muutenkin kyseenalaistuu - vaikeuksia ihmissuhteissa, työpaikalla jne. Sitten sitä ihmetellään, miten se noin pienestä romahti, onpas se nyt herkkä, vaikka takana on elämänmittainen taakka, joka on ollut jo itsessään välillä sietämätöntä kantaa.

Niin, jos ihminen olisi vaikka kukka. Sellainen joka on alusta asti saanut hyvässä mullassa ja hyvässä auringonvalossa hyvin kasteltuna kasvattaa itselleen paksun ja tukevan varren, kestää tuulessa ja tuiskusa pystyssä.

Entä sellainen kukka jonka päällä hypitään ja pompitaan heti kun tämä alkaa itää? Ei kastella ehkä aina, eikä etenkään anneta valoa. Kun sinnikkäästi yrität kasvaa, niin joku lyö lyttyyn ja joku kirva syö lehtesi.

Sitten sinun pitäisi olla ihan samanlainen kuin ne paremmat kukat. Kun tulee pieni tuulenvire, niin hento vartesi retkahtaa. Saat haukut. Oletpa surkea kasvi, ihan sama tuuli se noita parempiakin kukkia heilutti, mutta ne sentään eivät retkottaneet, vaan ylväinä kurottivat kohti aurinkoa.

Tosi hyvin sanottu.

Olen aina kokenut olevani sellainen kukka, jota on pelkästään kakalla lannoitettu ylenpalttisesti, mutta valoa, vettä ja mitään muuta ei ole saanut.

Mitkään tukikepit ja narut ei enää tässä vaiheessa auta, kun se varsi on niin rimpula ja vahinko on jo tapahtunut.

Mikään määrä ravinteikasta pskaa ei auta myöskään, vaikka sitä yritetään kaataa rekkalastillinen päälle, josko se sillä.

Jep kun se on siinä vaiheessa jo myöhäistä, ei se myöhäinen lannoitus enää sitä runkoa vahvista. Ja silti väitetään että ne masentuu joita on paapottu liikaa eivätkä ole kohdanneet vastoinkäymisiä... Eikä aina ole kyse edes niistä vastoinkäymisistä vaan siitä mitä on jäänyt vaille, jolloin ehkä näyttää siltä että ei ole tapahtunut mitään, mutta eipä ole tapahtunut sellaisiakaan asioita joita olisi pitänyt tapahtua terveen itsetunnon kehittymiseksi.

Joo ja sitten kun olet nuori ja masentunut, ja sinulta kysytään nälvivällä ja halveksivalla kyllästymisäänensävyllä; no mikä sua muka sit nyt niin ku muka masentaaa?

Et osaa vastata mitään, kun et itsekään tiedä, etkä ymmärrä tuota prosessia. Uskot vaan että olet vaan niin huono.

Ja kun sinulta kysytään niistä kasvuolosuhteistasi ja lapsuudesta.

Ihan hyvät. Ei mitään vikaa.

Niin sinä vastaat, kun tiedä paremmasta. Et ymmärrä millä tavalla olet kasvanut kieroon.

Vanhemmissa ei kyllä ole vikaa jos koulukaverit juottaa viinaa parittaa tai varastaa tai kiusaa huumeita kenenkään vanhempien syytä ei ole mitä pihoilla tapahtuu.Tai jos sattuu joku käymään päälle se on vain just sen vika eikä muiden.

Sukupuolitaudit vanhempien vikaa kirjoitti:

Vanhemmissa ei kyllä ole vikaa jos koulukaverit juottaa viinaa parittaa tai varastaa tai kiusaa huumeita kenenkään vanhempien syytä ei ole mitä pihoilla tapahtuu.Tai jos sattuu joku käymään päälle se on vain just sen vika eikä muiden.

Vanhemmissa on silloin isosti vikaa, jos he opettavat lapselleen: "älä ole kielikello" "olisivatpa pieksäneet sinut pahemmin" "mitäs pahaa itse teit kun sinua joutuivat kiusaamaan" "älä välitä, anna olla, laske toisesta korvasta ulos, nouse sen tilanteen yläpuolelle" "jeesus rukouspiupaupou"

Itse sairastuin masennukseen huonossa työpaikassa. Sisäilmaongelma, kiusaamista, huonoa johtamista, huutamista, salailua ja kampittamista. Jouduin sairauslomalle, mutta sama homma jatkui, kun palasin töihin. En saanut nukuttua, söin liikaa sokeria, en jaksanut liikkua, itkin joka päivä.

Löysin onneksi uuden työpaikan. Paranen hitaasti. Menen nukkumaan ajoissa säntillisesti, syön paremmin ja käyn kävelyllä. Päivä kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mietppäs tämmöstä kirjoitti:

Minäpäs väitän, että kun ihmiset ei tunne itseään, ne turvautuu muihin kaikessa. Kun tulee paha paikka, ei ole opetellut ymmärtämään itseään eikä oppimaan kokemuksistaan, ja kun ne vastaukset pitäisi löytää omista elämän kokemuksista viisastumalla, tilalla onkin vain muiden esittämiä sekavia ja rikkonaisia käsityksiä, jotka toimivat niillä muilla, mutta eivät sulla. Kun sitten muiden vastaukset ei toimikaan, omanarvontunto romahtaa. Se istuttaa sen siemenen masennukselle, ja kun tämän tunnistaa, itseluottamus menee perässä.

Niin kauan kuin välttelee itsensä tutkimista, kukaan, edes itse, ei voio auttaa, Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että miltä susta tuntuu, on sun oma reaktio johonkin. Ja kun ei tutki itseään, vaan yrittää vältellä ja helpottaa sitä ulkoisilla asioilla, itsetuntemus ei edes ala kehittyä.

Itsetuntemus johtaa ensin siihen, että omanarvontunto nousee takaisin ja se johtaa siihen, että ei ole muiden johdateltavissa ja se parantaa omaa oloa, koska nyt tuntemukset ja käsitykset alkaa olla omia. Mitä pidemmälle tätä vie, yhä enemmän syitä löytää itsestä ja sitten korjaa ne eikä väistele eikä selittele.

Lopulta omanarvontunto ja itsetuntemus alkavat antaa sulle nimenomaan sulle itsellesi palkitsevia vatsatuksia juuri sinun eikä muiden lähtökohdista. Tämä nostaa mielialaa ja tuo itseluottamuksen takaisin.

Itsetuntemus ja masennus eivät voi olla yhtäaikaa olemassa, koska itsetuntemus löytää sen masennuksen ja löytää sen syyt ja löytää siitä ulos.

Kaikki on itsessä.

oon kokenut täntyylisen valaistumisen jossain vaiheessa elämää mutta sen jälkeen mulle valkeni myös muita asioita elämästä: sitä ei oikeasti voi hallita enkä loppupeleissä ole oppinut mitään suuria viisauksia elämästä ja loppupeleissä ollaan enemmän olosuhteiden armoilla kuin voisi luulla esim. terveyden suhteen. Terveysongelmat = kärsimys. Ei masennus ole mikään järkeiltävä juttu pelkästään vaan reaktio myös esim elämän tuottamaan kärsimykseen. Toki sitä kärsimystäkin voi lähestyä mindfullness tyylisesti, jopa kipua, tarkastellen sitä vähän etäältä yrittäen olla menemättä matkaan mutta joskus kipu vain sattuu. Ihmiset on jotenkin ajatelleet että terapia ja terapeuttinen työskentely olisi kaikki tie ulos henkisestä kivusta mutta se ignooraa ihmisen kehollisuuden ja ollaan muutakin kuin pää ja ajatukset. Kun keho kärsii, mieli ei voi hyvin.

Kärsimys syntyy ihmisen suhtautumisesta vaikkapa terveysongelmaan. Voi olla terveysongelmia, kivuliaitakin, mutta kärsiminen on valinta. Jos haluaa pyristellä eroon ja ei hyväksy terveysongelmiaan, niin silloin ainakin menee helposti kärsimisen puolelle. Aina ei voi vaikuttaa epämiellyttävään asiaan elämässä, mutta aivan aina voi vaikuttaa omaan suhtautumiseensa siihen. Ja se suhtautuminen on erittäin merkittävä tekijä.

Kyllä! Ihminen voi syntyä vaikka sokeana tai sokeutua jossakin vaiheessa elämäänsä, mutta ASENNE ratkaisee. Kaikkeen. Et voi muuttaa ympäröivässä maailmassa mitään muuta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla syy aikalailla se, etten ole koskaan saanut rakkautta eikä sosiaalista elämää ole ollut 16 vuoteen. Koko aikuisikäni olen viettänyt kaiken vapaa-aikani yksin, ei kavereita, ei miestä. Koko elämäni olen toivonut rakkautta ja parisuhdetta, vaan en niitä saanut joten kyllähän sitä pienemmästäkin ihminen masentuu. Onneksi on sentään työ. Tuntuu että se onkin sitten ainoa asia mikä mulla on hyvin. N34

Mulla on ollut rakkautta. Onnellinen lapsuudenperhe ja ihana puoliso.

Mutta ei työtä. Valmistuin turhaan maisteriksi alalta, jolle pyrin kolme vuotta ja ahkeroin hyvin arvosanoin. Työtä ei ole löytynyt 15 vuoteen. Pelkkiä pätkiä ja keikkoja. En ymmärrä, olen ihan mukava työkaveri jne. Haen ahkerasti töitä koko ajan.

Joo, mulla näin.

Traumat. Lapsuudenaikainen väkivalta ja kaltoinkohtelu. Koulukiusaaminen ja helvetilliset kotiolot. Nuoruusiän liian aikaiset seksikokeilut, päihteet ja väkivalta. Yksinäisyys ja läheisten hylkääminen, toistunut monta kertaa. Pätkätyöt, velkaantuminen ja verkostojen puute. Liian monta kertaa alusta aloittaminen ja itsensä hukkaaminen. Olen jossain välitilassa ja tiedostan hyvin, miten rikkinäinen elämä ollut. Silti toivon parempaa sillä se mielen synkin paikka nielee muuten kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Tilanne on sellainen, ettei ole varaa masentua. Tai paeta hulluuteen. Masentuminen on luksusta, vastuun pakoilua ja naamiotua työn vieroksuntaa. Uhriudutaan eikä aikuistuta.

Näin sanoo ainoastaan ihminen, joka ei koskaan ole ollut masentunut eikä näin ollen ymmärrä, ettei masentuminen ole mikään tahdonalainen prosessi. Se on sairaus, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka aikuinen on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanne on sellainen, ettei ole varaa masentua. Tai paeta hulluuteen. Masentuminen on luksusta, vastuun pakoilua ja naamiotua työn vieroksuntaa. Uhriudutaan eikä aikuistuta.

Näin sanoo ainoastaan ihminen, joka ei koskaan ole ollut masentunut eikä näin ollen ymmärrä, ettei masentuminen ole mikään tahdonalainen prosessi. Se on sairaus, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka aikuinen on.

Nuo on niitä samoja ihmisiä kenen mielestä allergiatkin on vain temppuilua ja huomionhakua.