Tiedätkö jo, ketä äänestät?
Itse en vielä tiedä, puolueissa kaksi vaihtoehtoa ja henkilöä en tiedä yhtään.
Kommentit (206)
Taloustieteen tutkija ja vihreiden helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Ozan Yanar.
Haluan Suomen tekevän sosiaalisesti ja inhimillisesti kestävää talouspolitiikkaa. Siksi olen politiikassa. Suomen talous on haastavassa tilanteessa. Taloustieteilijänä haluan etsiä ratkaisuja siihen. Suomen talous on saatava kestävälle pohjalle, mutta ei heikoimpien kustannuksella.
Arvostan tutkimusta ja koulutusta. Niihin panostamalla Suomi pärjää. Tulevalla hallituskaudella koulutukseen pitää panostaa päiväkodeista korkekouluihin.
Ammatilliselta taustaltani olen taloustieteilijä. Päivätyönäni teen taloustieteen väitöskirjaa Helsingin yliopistossa ja työskentelen tutkijana työn ja talouden tutkimuslaitoksella Laboressa. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri pääaineena taloustiede.
Vaikuttaminen on pitkäjänteistä ja taitoa vaativaa työtä. Minulla kokemusta on, sillä viime vuodet olen tehnyt työtä kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa Helsingin puolesta. Aiemmin olen toiminut myös kansanedustajana. Nyt haluaisin hyödyntää kokemustani ja osaamistani eduskunnassa uudestaan.
Yanar opiskelee taloustiedettä Helsingin yliopistossa.[4] Hän valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi vuonna 2013.[2] Yanar työskenteli vuonna 2014 projektiekonomistina Suomen Ammattijärjestöjen Keskusjärjestö SAK:ssa.[2] Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa työ- ja elinkeinoministeriössä sekä Palkansaajien tutkimuslaitoksella.[15] Hän on erikoistunut työn taloustieteeseen. Yanar oli Palkansaajien tutkimuslaitoksen julkaiseman ”Suomalainen palkkaero eurooppalaisessa vertailussa” -tutkimuksen tekijöitä.[16]
Mikä puolue tai ehdokas kannattaa työttömien aseman parantamista eli orjatöiden ja muiden 9 euron päiväkorvauksen nöyryyttämisten ja karenssiin lopettamista, sitä, että suunnilleen kaikkia ei pakoteta automaattisesti lähihoitajiksi ja työmarkkinatuen korottamista tai edes osaa noista? Toki samalla olisi hyvä, että kannattaisi myös työttömien eläkkeelle pääsemisen helpottamista. Itselleni moniongelmaisena pitkäaikaistyöttömänä tämä on nyt tärkeintä.
Vierailija kirjoitti:
Persuja äänestän vaikken kaikesta ole samaa mieltä. Pitää vain katsoa vielä kaivoskriittinen ehdokas. Persut on harvoja puolueita joissa saa äänestää oman tunnon mukaan ilman tiukkaa puoluekuria.
Perussuomalaiset ovat flirttailleet äärioikeiston suuntaan jo vuosia, eikä niistä ole ryhmätyöskentelyyn. Enimmäkseen solvaavat ja huutelevat ja haukkuvat muita.
Vierailija kirjoitti:
Mikä puolue tai ehdokas kannattaa työttömien aseman parantamista eli orjatöiden ja muiden 9 euron päiväkorvauksen nöyryyttämisten ja karenssiin lopettamista, sitä, että suunnilleen kaikkia ei pakoteta automaattisesti lähihoitajiksi ja työmarkkinatuen korottamista tai edes osaa noista? Toki samalla olisi hyvä, että kannattaisi myös työttömien eläkkeelle pääsemisen helpottamista. Itselleni moniongelmaisena pitkäaikaistyöttömänä tämä on nyt tärkeintä.
Mielelläni siis jotain toista työtöntä, näitä taitaa vain olla vähän ehdolla tai työttömistä paljon tietävää ja näiden puolella myös olevaa äänestäisin. Jotain TE-toimiston tai Kelan työntekijää en kuitenkaan voisi äänestää kun nämähän ovat oikeasti työtöntä ja ylipäätään köyhää vastaan. Jotain sosiaalityöntekijää sen sijaan voisin harkita.
En tiedä. Voi olla, etten äänestä ollenkaan, tai sitten äänestän pienpuoluetta. Olen liikkuva äänestäjä.
Näitä en ainakaan äänestä: keskusta, persut, SDP, kokoomus, kristillisdemokraatit. RKP myös poissuljettu, koska oikeusministeri ei ole hoitanut hommiaan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolue tiedossa (Vapauden liitto), ehdokas vielä hakusessa.
T. Liikkuva äänestäjä, joka ei koskaan nuku.
Olen muuten elämäni aikana äänestänyt melko laidasta laitaan: vihreitä, persuja, vasemmistoa, keskustaa, demaria, pienpuolueita (ainakin itsenäisyyspuoluetta ja kirjavaa puoluetta), sekä valitsijayhdistyksen listalta. Kokoomusta, RKP:tä ja KD:tä en koskaan. Viimeistäkin voisin kyllä nykyään harkita. Jännä homma tässä on, että omat arvoni eivät ole merkittävästi muuttuneet. Vain pientä hienosäätöä on tapahtunut. Sen sijaan koen, että puolueet ovat muuttuneet, osa enemmän ja osa vähemmän. Sopivaa on aina ollut vaikea löytää.
Miten tämä on mahdollista? Esim. Itsenäisyyspuolue ja Vihreät tai PS ja Vasemmisto lähes ääripäissä arvoiltaan. Ajavat täysin erilaisia asioita yhteiskuntaan.
Niinpä, ja tällaiset saavat äänestää!
Tiedän. En äänestä ketään. Klovni puolueita.
Lintilää koska ajojahdin kohteena!
Vierailija kirjoitti:
Millainen ihminen äänestää näitä hupsuttelupuolueita kuten jotakin eläinoikeuspuoluetta ja kristallipuoluetta?!
Mikä tarkalleen ottaen mielestäsi tekee Kristallipuolueesta hupsuttelupuolueen? Oletko tutustunut heidän vaaliohjelmaansa? Nimi on kyllä typ.erä ja harhaanjohtavakin. Sen vuoksi haksahdin itsekin ensin pitämään puoluetta jonain höpöjuttuna.
Eläinoikeuspuolueesta olen sikäli kanssasi samaa mieltä, että mikään ns. yhden asian puolue ei voi olla kovin vakavasti otettava. Muuten kyllä ymmärrän sellaisenkin tarpeen. Toisaalta ehkä heidän tavoitteenaan ei välttämättä olekaan edes tulla valituksi, vaan päästä vaikuttamaan yleiseen keskusteluun.
Valta kuuluu kansalle
Johan Bäckman
Normisti äänestän vasemmistoliittoa, mutta tällä kertaa ajattelin loikata sdp:n puolelle, koska mun mielestä viimeset vuoden pm-puolue on vetänyt hienosti kriisien läpi luovien ja toivon spd:stä suurinta puoluetta.
Pelkään että kokoomus kirii kärkeen ja sitten päädytään isoihin leikkauksiin, joiden vaikutukset kestävätkin sitten taas useamman vaalikauden tästä eteenpäinkin. Mun henk.koht. talouteen se ei vaikuttaisi, mutta jos pahoinvointi yhteiskunnassa kasvaa niin pidemmällä aikavälillä se koskettaa ihan kaikkia (myös hyväosaisia).
En tiedä, vielä.
Liike Nyt olisi lähimpänä puolueista, mutta Pirkanmaan vaalipiirissä ehdokkaat eivät edusta samoja mielipiteitä, kuin itse puolue, joten en voi äänestää kyseisen puolueen ehdokkaita.
Huvittavinta oli HS vaalikone, joka ehdottaa Kepua ja kepulaisia - on yksi vastenmielisimmistä vaihtoehdoista, koska ainakaan kärkiehdokkaat eivät todellisuudessa edusta mitään, mitä minä haluan eduskunnan taholta. Lintilä, Saarikko ym ovat alinta kastia minun näkökulmasta.
MTV3 vaalikoneen kysymykset niin asenteellisia ja jyrkästi rajattuja, etten viitsinyt edetä loppuun saakka, muutaman typerän kysymyksen jälkeen.
YLEn vaalikone sen sijaan ymmärsi olla ehdottamatta kepulaisia, vihreitä ja demareita - olisivat minun "eduskunnassa" yhden tai kahden edustajan puolueita.
Nyt täytyy harkita - ilmeisesti joutuu valitsemaan sen parhaiten osuneen 95%, kokoomuslaisen, kun Liike Nyt ei osaa valita ehdokkaitaan, puolueen edustaman linjan mukaisesti.
En taida äänestää, kun on vain naispääministeriehdokkaita. Paitsi kokoomuksella, mutta sitä ei jaksa nyt äänestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen ihminen äänestää näitä hupsuttelupuolueita kuten jotakin eläinoikeuspuoluetta ja kristallipuoluetta?!
Mikä tarkalleen ottaen mielestäsi tekee Kristallipuolueesta hupsuttelupuolueen? Oletko tutustunut heidän vaaliohjelmaansa? Nimi on kyllä typ.erä ja harhaanjohtavakin. Sen vuoksi haksahdin itsekin ensin pitämään puoluetta jonain höpöjuttuna.
Eläinoikeuspuolueesta olen sikäli kanssasi samaa mieltä, että mikään ns. yhden asian puolue ei voi olla kovin vakavasti otettava. Muuten kyllä ymmärrän sellaisenkin tarpeen. Toisaalta ehkä heidän tavoitteenaan ei välttämättä olekaan edes tulla valituksi, vaan päästä vaikuttamaan yleiseen keskusteluun.
Uskontoa ja politiikkaa ei pidä sekoittaa. Ideologia ei saa mennä järjen edelle, esim eutanasia, kirkollisverot, uskonnonopetus jne.
PS. En jaa kaikkia heidän ajatuksiaan, mutta heidän järkevä suhtautuminen ilmastoasioihin saa äänestämään PS. Tuulivoima tuhoaa Pohjanmaata reippaalla vauhdilla. PS:n avulla tuulivoimarakentamista voidaan vähentää. Ehkä Suomeen saadaan tuulivoimalainsäädäntö, johon elinympäristöjään suojelemaan pyrkivät voivat tukeutua mielivallalta, joka nyt vallitsee.
Suomi jota osaltamme rakennamme
Kolme tärkeintä päämäärää, joihin toiminnassamme tähtäämme, ovat kansan viisauden hyödyntäminen, sydämen ohjaama päätöksenteko ja luontaisten hoitomuotojen tukeminen.
Tiedämme, että nämä asiat tulevat toteutumaan ja että me Suomen kansalaisina päätämme, millä aikataululla tämä kaikki tapahtuu.
Kansan viisauden hyödyntäminen
Me tiedämme, että nykyinen poliittinen päätöksenteko kaipaa suurta parannusta, jotta voimme rakentaa hyvinvoivan Suomen ihan kaikille sen kansalaisille.
Me Kristallipuolueessa esitämme ratkaisuksi edustuksellista kansanäänestystä, jonka avulla kansamme viisaus sekä tahto saadaan esille, meitä kaikkia palvelemaan.
Kristallipuolue hyvällä tuurilla saa yhden ehdokkaan läpi. Sen jälkeen eduskunnassa sitten voi hörhöillä yksin ja pitää puheita, joita ei kukaan kuuntele.
Sydämen ohjaama päätöksenteko
Me tiedämme, että pelkkä materialistiseen yltäkylläisyyteen ja oman edun tavoitteluun keskittyvä elämä jää kokonaisuutena hyvin vajaaksi.
Me Kristallipuolueessa toteamme, että kun jokapäiväisessä toiminnassamme kuuntelemme sydämemme ääntä, se tuo meille todellisen onnellisuuden.
Luontaisten hoitomuotojen tukeminen
Me tiedämme, että nykyinen sairaudenhoitojärjestelmämme on oirekeskeinen, jossa taloudellinen voitto asetetaan usein terveyden edistämisen edelle.
Me Kristallipuolueessa esitämme, että parannamme huomattavasti luontaisten terveydenhoitomenetelmien asemaa tuomalla ne kattavasti julkisten tukijärjestelmien piiriin.
Puoskarilaki mieluummin, kuin nämä hörhöt sekoilemaan.
Persuja pakko äänestää ilmastohorinoiden takia. Ainoa puolue, jolla on realismia päästöjutuissa.
Juu, kielitaitoista ja selvinpäin työskentelevää ihmistä.