Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäinen olet ja mikä on isoin ongelmasi tällä hetkellä?
Olisi mielenkiintoista nähdä, miten ikä vaikuttaa (vai vaikuttaako) ihmisten ongelmiin. Olkoon ongelma sitten iso tai pieni.
38 vuotta. Isoin ongelmani tällä hetkellä liittyy rakennusluvan saamiseen Espoossa.
Kommentit (1905)
48 v. Pitäisi osata päästää lapsista irti, pärjätä töissä ja hoitaa ikääntyvät vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
60 v. Liian vanha ja sairas saadakseen töitä. Liian nuori ja terve saadakseen eläkettä. Siis Kelan peruspäiväraha.
46 vuotta, äidin sairaus ja siitä johtuva avun tarve + jatkuva huoli, sekä liian hektinen ja kuormittava työ (=hankalaa löytää aikaa asioiden hoitamiseen ja auttamiseen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun elämä on ollut viimeiset 15 vuotta vastoinkäymisiä täynnä.
Kun yhdestä jotenkin selviää, on uusi ongelma jo tulossa.
Kilpirauhasen vajaatoimintaa ja raudanpuutos vie kaikki voimat. Kunnalliselta puolelta et saa näihin apua.
Home vei omaisuuden kaksi kertaa + sisäilmasairaus siihen päälle
Isän kuolema kaksi vuotta sitten vaikuttaa minuun edelleen
Äidin muistisairaus.
Ystävän kuolema.
Traumatakaumat ja päivittäin häiritsevä fobia.
Ahdistus/tuskaisuus
Työkyvyttömyys joka häiritsee minua aivan jumalattoman paljon.
Olen antanut itselleni päiväysmerkinnän.
Jos ei olo/tilanne muutu kolmessa vuodessa ( täytän silloin 50)
häivyn pois tästä maailmasta.Todella monta yhteistä juttua kanssani, minulla oli suunnilleen tuo tilanne vain vähän aiemmin. Aloin sitten toimia kuin olisi lehmän hermot. Lopulta mikään ei enää hätkähdyttänyt, tulin immuuniksi kaikelle. No, lähes.
Jotenkin hätkähdytti että olet kokenut samoja vaikeuksia.
Tuo immuuniksi tuleminen on se olotila johon minäkin pyrin.
Olet vahva ihminen. Arvostan sinua.
49 v ja ongelma on ollut viimeiset 30 v ajan aivan liian kova verotus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
57 v.
Työpaikkani nuoremmat 30-40-ikäiset samankaltaisia lainsäädännön osaamista vaativia töitä tekevät eivät pidä minua yhtään minään eivätkä arvosta lainkaan vuosikymmenien aikana saavuttamaani ammattitaitoa.
Itseäni huomattavasti nuorempi, asemassaan suhteellisen tuore esihenkilökin näyttää ihan samanlaista arvostuksen puutetta, kirjaamalla vuosittaiseen keskustelun perusteella tehtävään keskustelulomakkeeseen olevansa tyytyväinen tekemääni työhön, vaikka hän ei kuitenkaan seuraa aktiivisesti tekemääni työtä.
Teen työni aika itsenäisesti mutta tuntuu siltä että voisin viettää työpäiväni vaikka kuperkeikkoja heittelemällä, ilman että ketään kiinnostaisi. No, ehkä joku silloin soittaisi ainakin valkotakkiset paikalle. Voisin jopa jumppaliikkeitä tehdäkin mutta työpäivistä tulisi aika pitkiä, ilman älyllistä ammatillista haastetta.
Ilman todellista kykyjäni vastaavaa haastavaa työtehtävää odottelen jo eläkkeelle pääsyä, samalla naureskellen nuorempien kollegoiden jutuille, kun saattavat pähkäillä päiväkausia jotain itselleni päivänselvää asiaa, johon olen jo apua tarjonnut, mutta eivät ota vastaan.
Siis miten voi ottaa arvostuksen puutteena sen, että esimies ilmoittaa olevansa tyytyväinen työsuoritukseen?! Mitä ylistyssanoja sinne lomakkeeseen sitten pitäisi rustata, jotta rouva kokisi saavansa sitä ansaitsemaansa arvostusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40. Olen perheellinen ja rakastunut toiseen naiseen. En ole pettänyt, enkä aio pettää, mutta vähän ikäväähän tämä on haikailla mahdottoman rakkauden perään. En myöskään aio erota, koska lapset jäisivät kuitenkin vaimon luo ja haluan heidät elämääni. Luksusongelma kuitenkin siinä mielessä, että parisuhteemme on ihan hyvä. Olen vain sattunut kohtaamaan sielunkumppanini.
Symppaan, koska ongelmasi on aito ongelma ja voi aiheuttaa pahojakin moraalisia tunnontuskia ja ahdistusta.
"Luksusongelma kuitenkin siinä mielessä, että parisuhteemme on ihan hyvä. Olen vain sattunut kohtaamaan sielunkumppanini."
Olet ikäänkuin paikalla, mutta et läsnä?
Kieltämättä on todella vaikeaa olla läsnä, kun tämä nainen pyörii mielessä. Minne tahansa menenkin, niin ajattelen että millaista täällä olisi olla hänen kanssaan. Yritän tsempata, mutta ajatukset karkailee koko ajan. Sekä kotona että töissä. Ja kuten olen kirjoittanut, niin kyse on työkaverista ja ystävästä, joten en voi myöskään olla näkemättä häntä. Ai auta kuin odottaa, että tunteet tasaantuu jossain vaiheessa.
Oletko ajatellut että vaimollasi voi olla samoja tunteita jotakin omaa työkaveriaan kohtaan? Hänkin voi olla aivan yhtä sekaisin ihastuksestaan.
Voihan hänellä ollakin, mutta muuttaisiko se jotenkin minun tilannettani? Ei.
Ja jos olisi, niin toivoisin hänen menettelevän samoin kuin itse menettelen tällä hetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
30v
Raudanpuute, hoitoa ei saa julkisella
Rautatabletteja saa kyllä ilman reseptiäkin, eikö? Ja heti alkuun, käy ostamassa verilättypaketti ja syö kokonaan niin paljon kuin jaksat, saat todella hyvin niistä rautaa. Samoin maksamakkarasta. Olo kohenee hetkessä.
Joillakin se rauta ei vaan imeydy. Täällä ferritiini alle 2 eli olematon. Ei ole mitään halpoja kokeiluja ostaa valmistetta valmisteen perään kun mikään ei sovi. Nyt taistellut puoli vuotta kierukan haittavaikutusten kanssa että edes vuodot pois. En edes tiedä enää millainen olo on normaali.
Eri
Aikuinen, rakastunut rajusti työkaveriin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
32 v. ja suurin ongelma masennus ja ahdistus, joka vaikuttaa ihan kaikkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen 87 vuotta hukkasin tekohampaani kysyn olisko ne täälä
Vierailija kirjoitti:
Olen 35. Ahdistaa nuoruuden sekoilut, se etten laittanut välejä perheeseeni poikki aiemmin ja erakoitunut heti lukion jälkeen. Olen huomannut vetäväni puoleeni epärehellisiä ja ikäviä ihmisiä ja tajusin vasta yli 30-vuotiaana että voin paljon paremmin kun olen yksin.
Hienoa! Näitä juntteja riittää, toivottavasti löydä aitojakin ihmisiä vielä, ainakin sen yhden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa elossa oleva läheiseni on sairaalahoidossa. Iäkäs.
Oma terveys masentaa myös, monisairas. Siinäkö se elämä meni, toinen jalka haudassa, 48-v.
Syövän uusiutuminenkin pelottaa. Rahahuolet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
42 vuotta.
Suurin ongelma vaimo ja lapset. Ilman heitä olisi elämä paljon helpompaa. Pakko silti kitua vielä jonkin aikaa, että saisi lapset isommaksi, ennen kuin voisi lähteä ilman syyllisyydentuntoa. Harmi lapsille, eivät voineet valita isäänsä.
Miksi tätäkin pitää noin paljon alapeukuttaa? Ettekö lukutaidottomat juntit ymmärrä, että ukko kritisoi lähinnä itseään?
Uskomatonta.
Tuo on kyllä äärimmäisen juntti kommentti.
P.s. tarkoitan ihan molempia kommentteja, jos jäit miettimään kumpi...
En jäänyt miettimään, vaan totesin että ainakin sun kommentti oli sitä. ;)
57 v ja vielä pari kuukautta on pakko asua Suomessa, sen jälkeen jään eläkkeelle ja muutto ulkomaille
33 vuotta
Kauhea yksinäisyys.
Olen 34-vuotias. Isoin ongelmani on uhmaava 3-vuotiaani, jonka nukuttaminen erityisesti on mennyt järkyttäväksi showksi viimeisen viikon aikana. Uhmakohtauksia on yhä, mutta niissä on tapahtunut kehitystä. Nukkumaan meneminen on vain mennyt kamalaan suuntaan. Huoh.
Tuo on typerää ettei apu kelpaa. Mutta miksi odotat jotain erityisarvostusta pelkän iän perusteella? Jos kaikki teette suunnilleen saman tason hommia.