Mikä vaivaa ihmistä, joka tunnustaa tunteensa varatulle?

Olen nyt myöhemmin tyytyväinen siitä, että työstin itseni kanssa tällaiset tunteet enkä mennyt tunnustamaan niitä tunteideni kohteelle. Meillä oli joskus ollut ystävyyttä ja molemminpuolisia viittauksia toiveista yhteisestä tulevaisuudesta.

Myöhemmin (yhden epäonnistuneen suhteeni jälkeen ja sittemmin molempien ollessa tahoillaan parisuhteessa) oli kyllä välillä kova halu mennä kertomaan, mutta ajattelin, että tämä on ihan oma asiani ja mitä pakottavampaa tarvetta koen kertoa sitä varmemmin minun täytyy käydä asia läpi itsekseni. Minulla oli kyllä muutama ihminen ja muutamia kertoja terapeuttikin, jolle puhuin asiasta ja tunteistani.

Lopulta pääsin irti sekä kiinnostuksesta ja tunteista sitä ihmistä kohtaan sekä tarpeesta keskustella hänen kanssaan. Pitkään siinä kyllä meni, useita vuosia kaiken kaikkiaan. Ymmärrän kyllä, että joku toinen olisi ottanut siihen ihmiseen yhteyttä ja puhunut asiat kerralla selviksi. Minä toimin näin, en halunnut mennä sotkemaan hänen parisuhteensa väliin. Mielestäni se olisi ollut itsekästä ihan riippumatta siitä miten hän olisi suhtautunut. Olisin elätellyt jotakin toiveita hänen suhteen ja halunnut herättää hänessä tunteita, jos olisin ottanut yhteyttä. 

Minulle on kaksi ihmistä tunnustanut tunteensa varattuna ollessani. Kumpikaan ei ollut mielestäni ok. Toinen oli kaverini sulhanen, joka alkoi soitella minulle. Hän ihan mutkattomasti kehotti minua jättämään oman sulhaseni ja menemään hänen kanssaan naimisiin. Lisäksi hän totesi minulle, että olen kuulemma ihan haluttava nainen. Pyysin häntä lopettamaan  yhteydenpidon. En kertonut asiasta poikaystävälleni ja kaverilleni. Myöhemmin sekä heidän että oma kihlauksenikin purkautui. 

Vuosia myöhemmin kun olin jo naimisissa yksi nuoruudenaikainen tuttu mies kertoi siskolleni, että hän olisi halunnut aikoinaan mennä minun kanssani naimisiin. En kertonut tästä miehelleni. En ole myöskään kertonut sille miehelle tietäväni, että hän on kertonut tunteistaan minua kohtaan siskolleni.

Molemmat miehet ovat ehdottaneet ystävyyttä ja sitten mielestäni aika röyhkeästi piirittäneet minua vielä vuosien kuluttua. En pitänyt enää yhteyttä heihin enkä muutenkaan halua ystävystyä miesten kanssa. No, ehkä oli kuitenkin parempi, että he ovat kertoneet minulle suoraan aikeistaan. 

Vierailija kirjoitti:

Avoimuus ja rehellisyys? Siihen avautumiseen voi varattu olla aivan vapaasti tarttumatta.

Miksi pitäisi olla avoin? Mitä kenellekään tuosta on hyötyä ellei suunnittele tulevansa toisten parisuhteen väliin? Se onkin jo suunniteltu juttu.

En näe mitään väärää tunteiden tunnustamisessa varatulle, jolla ei ole lapsia puolisonsa kanssa.

Olisi kyllä vaikea paikka, jos menneisyydestäni eräät minulle merkittävät miehet tai jompikumpi heistä ottaisi yhteyttä, kertoisi tunteistaan ja haluaisi puhua asiat selviksi. Molempien kanssa oli molemminpuolisia tunteita ja uskon, että meillä on molempien kanssa toisistamme kaunis muisto. He ovat kuitenkin suhtautuneet kunnioittavasti eivätkä ole myöhemmin ottaneet yhteyttä, vaikka olen jopa toivonut sitä. Olen itsekin halunnut joskus ottaa heihin yhteyttä, mutta olen päättänyt jättää sen tekemättä. 

Minuun on kaksi miestä ottanut yhteyttä ja kertonut tunteistaan. Molemmat ovat mukavia ihmisiä, mutta en ole koskaan, nuorena enkä myöhemmin, ollut heistä romanttisesti kiinnostunut. He ovat piirittäneet minua silloin tällöin ja koen sen epäkunnioittavana. Suhteemme alkuaikoina muutama tuttu nainen kertoi miehelleni tunteistaan. He olivat aika takertuvia ja yrittivät ripustautua mieheeni, hakea lohdutusta ym. Se oli kyllä tosi ärsyttävää ja mieheni pyysi heitä lopettamaan. 

Kaiken kaikkiaan en pidä varatulle henkilölle tunteiden tunnustamista kovin hyvänä ideana. Ainakin kannattaa harkita tarkkaan ja kunnioittaa toisen parisuhdetta ja selvittää asiat ennen kaikkea itsensä kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle on joitakin vuosia sitten avauduttu tunteista, miespuolinen työkaveri. Oli tämän työkaverin eläkkeelle jäämis päivä. Hän on minua noin 20 vuotta vanhempi. Tämä mies on siis naimisissa kuten minäkin. Hän tuli sanomaan mulle että olen nainen jonka olisi halunnut vaimokseen, kumpa asiat olisivat menneet kauan sitten toisin. Kehui luonnettani ja ulkonäköäni. En halunnut loukata, mukava oli työkaverina. Kiitin kohteliaisuudesta ja toivotin hyviä eläkepäiviä. Mirs ei ikinä yrittänyt ottaa yhteyttä, hyvä niin.

 

Eikö tuo ollut aika tyylikkäästi hoidettu mieheltä? Eikä hänellä selkeästikään ollut mitään taka-ajatusta, hän vain halusi jakaa tämän asian, jonka oli pitänyt omana tietonaan kenties vuosia. Hänellä oli vain valtava tarve ilmaista jotenkin, että olet hänelle erityinen. Ihastuneella usein on. Joskus on ylivoimaista viedä tuollainen suuri tunne muka

Niin, tuossa tilanteessa sentään odotettiin eläkkeelle jäämiseen asti eli ei pakotettu ihastuksen kohdetta olemaan samassa työyhteisössä tunnustuksen jälkeen. 

Itse en haluaisi mitään tunnustuksia keneltäkään. Jos sellainen tulisi töissä, miettisin voinko jatkaa kyseisessä työpaikassa. Jos harrastuksessa, harrastus luultavasti loppuisi siihen. Jos kyseessä olisi ystävä tai puolison ystävä, tilanne olisi surkea, sillä haluaisin ottaa etäisyyttä ja myös kertoisin puolisolleni eli ystävyydet todennäköisesti menisivät siinä. En minä halua menettää työtäni, harrastuksiani tai ystäviäni. Tiedän, että puolisoni on tässä asiassa samanlainen ja häntä esimerkiksi häiritsisi valtavasti jos hänen työpaikallaan tulisi tällainen tilanne. Hän pitää työstään erittäin paljon ja olisi onneton jos ei voisi sitä enää luontevasti jatkaa.

En ymmärrä miksi pitäisi asettaa se ihastuksen kohde vaikeaan asemaan. Enkä tarkoita nyt mitään pettämiskuvioita tai puolison jättöä vaan juurikin noita edellä kuvailemiani tilanteita. Ei kyllä ainakaan rakkaudelta vaikuta jos ei yhtään välitetä kuinka ikävää se mahdollisesti on toiselle. Vaikuttaa pikemminkin sokealta itsekkyydeltä. Eikö edes voisi ja kannattaisi odottaa osoittaako toinen minkäänlaista kiinnostusta ennen kuin möläyttää mitään.

Mulle on myös tunnustettu tunteita. Ahdistavaa, kun itse haluan olla vain ystävä. Ja varsinkin kun sama tyyppi tekee sen uudestaan ja uudestaan, vaikka olen tehnyt selväksi että ei nyt, ei ikinä. Emme olisi yhteensopivia vaikka en olisi parisuhteessakaan. Mutta tyyppi on kirjolla, ja se saattaa tässä vaikuttaa. Joka tapauksessa tilanne on ahdistanut jo niin paljon, että olen ottanut etäisyyttä ystävyydestä.

Työpaikoilla on ollut sellaisia miehiä, jotka ovat hakeutuneet seuraan ja keskustelemaan syvällisesti, flirttailleet ja sanoneet sellaisia kohteliaisuuksia, jossa arvioivat minua naisena. Ihan kuin olisi yritys päästä läheisempään kontaktiin ja herättää minussa tunteita. Kyllä niitä tunteita herääkin kun niitä tuolla tavalla lietsotaan. Tosin en itse halua ystävystyä miesten kanssa ja mennä henkilökohtaiselle tasolle. 

Mielestäni on epäreilua, jos sellainen mies, joka on tietoisesti lietsonut naisessa ihastumista ja tunteita itseään kohtaan, tulee tunnustamaan tunteensa naiselle (sukupuolet voi olla myös toisinpäin). Varsinkin, jos molemmat ovat varattuja. Tai niin, että lopulta nainen tunnustaa tunteensa miehelle ja mies perääntyy, kieltää kaiken ja väittää haluavansa olla vain työkaveri.

Olisi kyllä tosi kiusallista ja kamalaa, jos työpaikalla kävisi noin kuten joku täällä kertoi, että eläkkeelle jäävä mies kertoisi tunteistaan. Ja itse olisin reilusti nuorempi, eli kolme-neljäkymppinen. Se jäisi itselle vähän inhottavaksi salaisuudeksi, jota ei kehtaisi kertoa työpaikalla kenellekään. Mies olisi helpottanut vain omaa mieltään ajattelematta sitä miten vaivaannuttavaa se olisi minulle. En tosiaankaan haluaisi tietää hänen tunteistaan, en tekisi mitään sellaisella tiedolla. Jotkut asiat kannattaa pitää vain omana tietonaan.

Minä olen tunnustanut tunteeni varatulle, koska yksin asian pyörittäminen oli saamassa aivan liian suuret mittasuhteet ja olin asiasta todella ahdistunut. Itsekin olin varattu, joten en voinut asiasta puhua kenellekään. Toinen osapuoli oli toki antanut sellaisia signaaleja, joista tulkitsin, että vastapuoli oli yhtä tukalassa tilanteessa.

Ennen kertomista punnitsin asiaa monelta eri kantilta, mutta oman mielenrauhan ja perhe-elämäni turvaamiseksi oli 'pakko' päästää ajatukset pois oman pään sisältä. Kerroin, sain vastakaikua ja sitten ihmeteltiinkin, että mitäs nyt. Vastakaiun saaminen lisäsi omaa tunnemyrskyä.

Nyt jälkikäteen toki koen hyvänä, että puhuimme asiasta, koska muuten se olisi voinut jossain vaiheessa purkautua jotenkin hallitsemattomammin. Turvallisempaa hoitaa asia ns. hallitusti. Tämä on toki vain minun kokemukseni ja mielipiteeni, ymmärrän, että joillakin on erilainen näkemys. Sen vaan sanon, että kahden varatun ihastuminen on todella tuskallista ja jos ei ole tilanteessa itse ollut, niin ei välttämättä voi aivan ymmärtääkään miten kipeää se tekee. Uskon, että isolla osalla ihmisistä on kuitenkin hyvät ja vilpittömät aikeet. 

Vierailija kirjoitti:

Olusin tahtonut olla edes kaveri. Eli siis ihastus olisi kyllä laantunut mutta ei se laannu kun toinen ei pysty.

Olitko itse se ihastunut, joka kertoi tunteistaan? Vai se, jolle toinen kertoi tunteistaan? 

Minua vaivasi kova humala. Se kuitenkin johti siihen, että olemme nyt viidettä vuotta yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tunnustanut tunteeni varatulle, koska yksin asian pyörittäminen oli saamassa aivan liian suuret mittasuhteet ja olin asiasta todella ahdistunut. Itsekin olin varattu, joten en voinut asiasta puhua kenellekään. Toinen osapuoli oli toki antanut sellaisia signaaleja, joista tulkitsin, että vastapuoli oli yhtä tukalassa tilanteessa.

Ennen kertomista punnitsin asiaa monelta eri kantilta, mutta oman mielenrauhan ja perhe-elämäni turvaamiseksi oli 'pakko' päästää ajatukset pois oman pään sisältä. Kerroin, sain vastakaikua ja sitten ihmeteltiinkin, että mitäs nyt. Vastakaiun saaminen lisäsi omaa tunnemyrskyä.

Nyt jälkikäteen toki koen hyvänä, että puhuimme asiasta, koska muuten se olisi voinut jossain vaiheessa purkautua jotenkin hallitsemattomammin. Turvallisempaa hoitaa asia ns. hallitusti. Tämä on toki vain minun kokemukseni ja mielipiteeni, ymmärrän, että joillakin on erilainen näkemys. Sen vaan sanon, että kahden varatun ih

Ehkä tuo tapa oli sinulle oikea ja siksi toimit sen mukaisesti. Itse menisin tuossa tilanteessa tolaltani, jos tunteiden tunnustamisen jälkeen saisinkin vastakaikua. Tuskin saisin rauhaa ja tuskin tunteet siitä ainakaan hiipuisivat. Siksi olenkin käsitellyt tällaiset asiat yksin, muutaman ystävän ja terapeutin kanssa. Oli kyllä erittäin pitkä tie ja olin pitkään kiinni tunteissa ja muistoissa.

En tiedä miten olisin nopeuttanut prosessia. Lopulta päätin, että nyt saa riittää ja myönsin itselleni miten tunteissa vellominen oli vaikuttanut muuhun elämääni. Olin kääntynyt sisäänpäin ja pois joistakin muista tärkeistä asioista. Pääsin lopulta niistä tunteista ja halusta ottaa ne puheeksi. 

Et sinä omista muiden ihmisten tunteita tai ole asemassa, josta käsin voisit määritellä mitä muut voivat tehdä tai jättää tekemättä.

Itsekäs ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tunnustanut tunteeni varatulle, koska yksin asian pyörittäminen oli saamassa aivan liian suuret mittasuhteet ja olin asiasta todella ahdistunut. Itsekin olin varattu, joten en voinut asiasta puhua kenellekään. Toinen osapuoli oli toki antanut sellaisia signaaleja, joista tulkitsin, että vastapuoli oli yhtä tukalassa tilanteessa.

Ennen kertomista punnitsin asiaa monelta eri kantilta, mutta oman mielenrauhan ja perhe-elämäni turvaamiseksi oli 'pakko' päästää ajatukset pois oman pään sisältä. Kerroin, sain vastakaikua ja sitten ihmeteltiinkin, että mitäs nyt. Vastakaiun saaminen lisäsi omaa tunnemyrskyä.

Nyt jälkikäteen toki koen hyvänä, että puhuimme asiasta, koska muuten se olisi voinut jossain vaiheessa purkautua jotenkin hallitsemattomammin. Turvallisempaa hoitaa asia ns. hallitusti. Tämä on toki vain minun kokemukseni ja mielipiteeni, ymmärrän, että joillakin on erilain

Näin se alkuun menikin. Oli todella tuskallista kuulla, että toisellakin oli voimakkaita tunteita.

Kamppailimme tahoillamme, koska mikään sopimaton selän takana puuhastelu ei ollut kummallekaan vaihtoehto. En tiedä tarkalleen, miten tuo toinen pärjäsi, mutta itse sain alun tunnemyrskyn jälkeen lopulta rauhan asialle.

Nykyään olemme ystäviä eikä ainakaan ole merkkejä, että toisella olisi jotenkin tukalaa. Jos on, niin Oscarin arvoisesti vetää roolia. 

Rakkaus?

Oho, lainaus meni pieleen. 316 on vastaus kommenttiin 313.

No jos se on totuus, eihän siitä voi valehdellakkaan

Vierailija kirjoitti:

Onhan se, mutta joskus sekin kannattaa. Elämässä sattuu kaikenlaista.

Tunnustamalla tunteet voi saada itselleen asialle päätöksen , kun saa torjunnan. Henkilö itse pääsee sitten elämässään eteenpäin. Aika luonnollista sinänsä.