Onko sinulle tärkeää, että lapsesi on myös biologisesti sinun lapsesi?

Jos en olisi saanut biologisia, niin adoptio olisi ollut varteenotettava vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Kun eräs joka adoptoi sanoi,että ei halunnut ottaa vaan jotain baarihoitoa, niin itse ottaisin mielummin baarihoidon kanssa oman lapsen kun adoptionyytin.

Mutta sellainen, että ei tietäisi edes isukin nimeä tai selvää myistikuvaa, niin ei kiitos.

Esim. nuo etelän lomatuliaiset tyyliin yhden viikon lomaromanssi, on vähän naurettavia.

Millä tavalla on naurettavampaa hakea baarista lapsen isä, kuin matkalta?

Eikun siis toisinpäin

Vierailija kirjoitti:

Harva mies kasvattaa biologisesti omaa lasta.

Ne on kuule niitä aisurimiehiä :D

Kohta saamme tänne taas surullisenkuuluisaa "faktaa" siitä, kuinka lapsista 65 % on käenpoikasia. 🤣

Vierailija kirjoitti:

Harva mies kasvattaa biologisesti omaa lasta.

Sellaista naisvihamielistä väitettä :D Pistähän linkkiä tutkimukseen jossa on todistettu, että yli 50% miehistä kasvattaa ei-biologista lasta omanaan. 

Ehdottomasti on tärkeää!

Minun lapseni on minun lapseni eikä kukaan muu.

Omalla kohdallani oli jo nuoresta asti selvää etten halua missään tapauksessa biologisia lapsia koska sen mukana seuraisi lähes varmasti perinnöllinen sairaus. Vaimoni on synnyttänyt liittomme aikana kaksi lasta ja me olemme heidän vanhempansa. Toisaalta vaikkei sukumme tilanne olisi toinen ei minulla siltikään olisi biologisia lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva mies kasvattaa biologisesti omaa lasta.

Sellaista naisvihamielistä väitettä :D Pistähän linkkiä tutkimukseen jossa on todistettu, että yli 50% miehistä kasvattaa ei-biologista lasta omanaan. 

Tosin niiden miesten kohdalla on ehkä ihan hyvä, että lapsi on biologisesti jonkun muun.

Eipähän pääse geenit jatkumaan.

Ei kovin tärkeää, voisin kuvitella, että lapsi olisi jonkun muun kuin minun, pääasia, ettei ole avioerolapsi..

Ei kovin tärkeää.

Eihän biologisestakaan lapsesta voi koskaan tietää tai valita, minkälainen ihminen sieltä syntyy. Biologiset ominaisuudet on vain osa koko ihmistä, omasta mielestäni ei niin tärkeä osa.

Vasta nyt vanhemmiten tajuan, liten paljon geenit määrää, millainen lapsesta tulee.

Luulin aiemmin, että kasvatuksella voi paljonkin vaikuttaa.

Onhan se todettiin, että esim psykopatia on perinnöllinen virhe aivoissa.

Kyllähän he omilta biologisilta tuntuu ja itsekin sellaisiksi itsensä kokevat, olen heidät kohdussani kantanut ja synnyttänyt, en oikeastaan osaisi kuvitella että enemmän tuntuisivat omilta vaikka olisivat omista munasoluistani.

Vaikra sanoa, sain omia. Kasvatin osittain myös exän lapset. Rakastan heitä, mutta verrattuna omiin pershedelmiin, ei se niin syvä se tunne ole. Mutta ei se mitään, heillä on oma äiti kyllä.

Jos en olisi saanut omia... Niin. Sisatellani on adoptoidut lapset, ja kun he tulivat Suomeen ja ekan kerran tavattiin, syttyi heti sellainen olo, että tädin rakkaat, te olette just oikeat tyypit perheeseen ja sukuun. Vanhemmilleen ovst rakkaita.

Ei ole. Lapsi on lahjasoluilla, mutta oma rakas lapsi.

Ei ole. Siitä asti kun lapsena ensimmäisen kerran adoptiosta kuulin, niin olen ajatellut, että se vaihtoehto on paras, tai ihan vaan se, että puolisolla olisi lapsi(a). 

Tämä ei ole mikään provo, vaikka joku varmasti niin luuleekin. En ole halunnut monistaa itseäni.

minä en 

On tärkeää. Geenit vaikuttavat lapsen persoonallisuuteen ehkä voimakkaammin kuin sitä haluaisi uskoa. Minulla synkkaa lasteni kanssa ja geeneillä on uskoakseni paljonkin tekemistä asian kanssa.

Minulla on vain yksi lapsi, joka on biologinen. Olin melkein nelikymppinen lapsen saatuani, mutta liitto isänsä kanssa ei kestänyt, vaan päättyi jo lapsemme ollessa parivuotias.

Äitiyteen kasvoin toki lapsen mukana, mutta äitiys itsessään ei ollut minulle koskaan tavoitteena enkä koskaan potenut vauvakuumetta. Lapsen tulolle aikoinaan annettiin mahdollisuus, ajatuksella, että luonto suo jos niin on tarkoitus, ja luonto sitten aikoinaan soikin jopa niin nopeasti, että vähän jopa järkytyin positiivisen raskaustestin tehtyäni.

Koskaan en ole ollut mitenkään erityisen lapsirakas, joten avioeron jälkeen tunnistin itsessäni sen, että minusta ei ole äitipuoleksi tai varaäidiksi kenenkään toisen lapsille. Tästä syystä karttelinkin sellaisia miesystäväehdokkaita, joilla itsellään oli pieniä lapsia, en halunnut mitään uusperhekuviota, joissa olisi mukana eksät ja nyksät ja lapset kulkisi edestakaisin paikasta toiseen. Tästä syystä olen vapaaehtoisesti ollut sinkkuna 20 vuotta ja nyt alkaa olla lapsi saateltuna maailman tuuliin, ja itselle avautumassa toisenlainen uusi elämä, jos sellaista osaisin nyt enää haluta.

En osaa kuvitella itseäni äidiksi jonkun toiselle lapselle. Tosin en osaa sanoa siihen, jos itse olisin kärsinyt lapsettomuudesta, niin olisinko osannut rakastua toisen äidin synnyttämään lapseen. Ja syntyisikö se side myös jo isompaan lapseen adoption myötä vai olisiko oma psyykeni vaatinut ihan pienen vauvan hänen äidin roolinsa omaksumiseensa.

Mielenkiintoinen aloitus, joskus olen näitäkin asioita pohtinut.

Ei ole. Olen pohtinut nöitä asioita aika paljon, ekan kerran jo nuorempana kun ensimmäistä kertaa luovutin munasoluja. Myöhemmin elämä meni sattumusten kautta niin, etten voinut saada biologisia lapsia omilla munasoluilla.

Keväällä pari vuotta sitten synnytin lahjoitetuilla munasoluilla alkunsa saaneen lapsen. En voisi kuvitella, että lapsi voisi olla tätä enemmän omalta tuntuva, vaikka hedelmöityksessä olisi ollutkin minun munasolujani. En myöskään ajattele aikoinaan luovuttamistani sukusoluista mahdollisesti syntyneitä lapsia millään tavalla ominani. He eivät ole minun toiveistani alkunsa saaneita tai minun odottamiani lapsia.

On tärkeää tai sanoisinko, että ideaalisti lapset ovat omia biologisia. Temperamenttikin on osin perinnöllistä ja kyllä se helpottaa kun lapset muistuttavat edes joltain osin itseäni, vähän helpompi sitä kautta vanhempana samaistua ja ymmärtää. Tietysti jollekin muulle ideaalimpaa on jos lapsi ei ole oma biologinen jos itseltä vaikka periytyisi pahempia sairauksia tms... En usko että olisin hankkiutunut lahjasoluilla raskaaksi enkä myöskään tuntemattoman lahjasiittiöillä koska kyllä tahdon tuntea sen ihmisen, jolta lapsi saa 50 % perimästään. Varma en tietenkään voi olla kun en ole lapsettomuudesta kärsinyt, mutta aika varma olen. En tykkää tehdä asioista turhan hankalia.