Onko muita yli nelikymppisiä, joiden työurasta ei tule mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei taida olla ketään, joka olisi kääntänyt elämänsä suunnan?

Itse yritin kääntää suuntaa opiskelemalla maisterintutkinnon aikuisiällä. No, tulipa todettua ettei siitä ole mitään hyötyä työnhaussa, kun työkokemus alalta, liuta harjoitteluja ja suosittelijoita jne. puuttuu.

Minäkin yritin kääntää jo 32-vuotiaana. Valmistuin 35-vuotiaana. Alalla vaan ei ole töitä, joten taas takaisin lähtöruutuun nelikymppisenä.

Kantaako työ hedelmää? Kyllä , mikäli työ kantaa sinua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsi se oma juttu sitten harrastuksen tai muun kautta.Ei kaikki voi unelmaduunissa olla.

Tämä, voi panostaa harrastukseen ja käydä vaan töissä.Ei se työ tarvitse olla mikään intohimo vaan palkan ansaitsemasta varten.Tylsääk8n voi olla välillä, voipahan ajatella työn lomassa omia ajatuksia.Harrastus voi olla intohimo.

Se on vaan niin, että työ vie kolmas osan päivästä. Siihen harrastukseen jää parhaimmillaan muutama tunti päivässä. Aika huono suhde omasta mielestäni.

Mä en ole kyllä ikinä tajunnut näitä, jotka sanoo että työ on vain palkkaa saamista varten. Eikö olisi paljon mukavampaa saada palkkaa jostain asiasta, josta todella nauttii? Harvemminhan noin taitaa olla, mutta kyllä omasta mielestäni ainakin tuo on se ideaali tilanne. Itse löysin vasta kanssa nelikymppisenä oman intohimoni ja vaihdoin uraa ja kyllä elämä on nyt ihan älyttömän paljon mukavampaa kun maanantaiaamut ei enää v*tuta.  

En nyt oikein tiedä onko mun työelämästä tulossa mitään vaiko ei, mutta tiedän että uraa siitä ei tule. Joka päivä teen kyllä mukavaa ja motivoivaa asiantuntijaduunia, mutta ei tästä nyt uraksi ole. Voin kehittyä ihmisenä, mutta töissä en oikein. Ylös tai eteenpäin ei pääse, horisontaalissa ihan niin paljon kuin huvittaa. 

Ei mua oikein kyllä kiinnostakaan tästä minnekään edetä. Ajattelin luopua tästä tiukasta työnteosta kun ei tartte enää lapsia elättää eli 10v päästä. Sit voisi tehdä sellaista duunia että pystyy elämään ja jää aikaa vaikka maalaamiselle tai askartelulle tai kasveille. Uimiselle ja kavereille ja kirppareille ja semmoselle. Käärinliinassa ei oo taskuja ja minen elämääni töihin tuhlaa kun se ei ole se mikä mua motivoi. 

Tavallaan joo... Valmistuin AMKsta vuosituhannen vaihteen jälkeen, suoraan koulusta työpaikkaan jossa etenin nopeastikin vastuullisiin tehtäviin ja lopulta esimiesasemaan.

Yrityksen taru tuli kuitenkin tiensä päähän ja samalla mun duunit. Tunnistin kyllä jo työtä tehdessäni että ollaan tosi kapean sektorin työpaikassa, mutta en arvannut että kaikki osaamiseni niin projektijohdosta, asiakastyöstä ja tiiminveto -hommista on arvoltaan nolla sen takia, että ne oli väärässä sektorissa. Ja pidin työstäni. Nyt 5 vuotta lähinnä työttömänä tai lyhyissä määräaikaisissa projektitehtävissä joista ei ole jatkoa seurannut. 

Olisipa ura, tai elämä. Nyt on vain lähes koko iän jatkunut työttömyys ja yksinäisyys.

Oma vika toki, mutta ei ole kivaa keski-iässä yksin asustella vuokrayksiössä vailla tavoitteita tai saavutuksia. Eikä tässä enää kyllä ura mitenkään lähde käyntiin vaikka miten yrittäisi, kun historia on tyhjää täynnä eikä älyä ole lähteä mihinkään korkeammalle tähtäämään. Korkeintaan matalasti palkattuja pätkätöitä on tulevaisuudelta odotettavissa ja niiden kautta ei kyllä uraa rakenneta. 

Tutut ja kaverit liitelevät uraputkessa, jonka vastapainona on perhe-elämä isoissa omakotitaloissa. Ja kyllä se täytyy myöntää, että ei sitä ole kiva omaan tilanteeseen peilata.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseäni tuosta. Töissä olen kyllä käynyt koko ajan, työttömänä en ole ollut päivääkään. Jotenkin vaan se "oma juttu"ei tunnu löytyvän. Alan epäillä onko sellaista olemassakaan. No, ehkä vaan pitäisi koittaa keskittyä muihin asioihin ja panostaa vapaa-aikaan. Hyvä kuulla että ei ole ainoa joka näiden asioiden kanssa painii. Näin neljäkymppisenä sitä jotenkin ajattelee että pitäisi olla jo tiedossa mitä haluaa..

Tämä! Tosi terapeuttista kuulla, että on muitakin jotka kipuilevat asian kanssa tässä 40n korvilla.

Myös oma ympäristö vaikuttaa asiaan.. ehkä sitä elää jonkinlaisessa kuplassa kun kaikki lähimmät ystävät ja oma aviomies porskuttaa jatkuvasti eteenpäin niissä unelma-ammateissaan, hienoilla titteleillään. Itse on vaan niin tavis perus toimistorotta eikä mikään koskaan tunnu onnistuvan jos jostain uudesta innostuisikin.

Mutta lohduttavasti sanottu, että on ok keskittyä työn ulkopuoliseen elämään ja hakea sitä merkityksellisyyden tunnetta sieltä. Näinhän se on mutta itselle teki hyvää lukea se jonkun muunkin kirjoittamana Kerrankin tältä palstalta sai vertaistukea eikä aina sitä pelkkää 💩 niskaan 😄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi 45 v., joka tajusi hiljattain että se työura tai edes ajatus siitä taisi mennä jo :D Opiskelin kaupallisen AMK-tutkinnon ja nuorena työtä kyllä riitti kunnes yksi firma meni nurin ja uusia töitä ei oikein löytynytkään enää. Sen jälkeen on ollut jotain silppua, määräaikaisia, projekteja ja kesätuurauksia. Nyt alan olla jo liian vanha edes tällaisiin eikä vuoden työttömyys alla auta asiaa yhtään. Toisaalta en ole koskaan ollut erityisen kunnianhimoinen, mutta tykkäisin kyllä puurtaa jotain rutiinityötä. Hanttihommiin olen liian fiksu ja oikeisiin hommiin en riittävän dynaaminen ryhmäpelaaja. Tätä kai tämä tulee olemaan loppuelämäni.Olen kyllä harrastuspuolella aktiivinen ja touhuan paljon, mutta mielelläni antaisin työpanoksenikin jonnekin.

Niihin hanttihommiinkin oikeasti tarvittaisiin fiksumpiakin ihmisiä, jotka oppii nopeasti ja tekee laadukasta työtä.

En minä paheksu hanttihommia, voisin ihan hyvin niitä tehdä ainakin osa-aikaisesti jos kroppa vaan kestää. Mutta kun minua ei palkata, olen kuulemma liian fiksu! Olen siis hakenut kaikenlaista hyllytystä ja perunoiden pakkausta. 🤔 T. tuo nelivitonen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan. 13 vuotta kahdessa eri osassa peruskoulupohjalla samassa yrityksessä. Yhden stepin olen edennyt (pari perhevapaat tuossa välissä) tänä aikana ja se riittää toistaiseksi. Muutama alaan liittyvä erikoisammattitutkinto suoritettuna työn ohessa. Palkka-ansiot noin 75t/vuosi. Olleet ennen etenemistäkin +50t/vuosi.

En ole enkä halua olla uraputkessa, tämä on minulle enemmän kuin riittävä tähän hetkeen. Viikkotunnit ~40h, liukuva työaika. Välillä stressiä ja tulospaineita, mutta halutessaan voi ottaa lunkistikin. Ei tätä eläkeikään ehkä jaksa, mutta voinkin heittäytyä miehen uran ja sijoitusten varaan :)

Sitten pyyhit munan verhoon ja palasit koodaamaan skeidaa 8e/h.

Ikävä tuottaa pettymys, mutta tämä ei ole päiväunta vaan ihan todellista elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsi se oma juttu sitten harrastuksen tai muun kautta.Ei kaikki voi unelmaduunissa olla.

Tämä, voi panostaa harrastukseen ja käydä vaan töissä.Ei se työ tarvitse olla mikään intohimo vaan palkan ansaitsemasta varten.Tylsääk8n voi olla välillä, voipahan ajatella työn lomassa omia ajatuksia.Harrastus voi olla intohimo.

Se on vaan niin, että työ vie kolmas osan päivästä. Siihen harrastukseen jää parhaimmillaan muutama tunti päivässä. Aika huono suhde omasta mielestäni.

Mä en ole kyllä ikinä tajunnut näitä, jotka sanoo että työ on vain palkkaa saamista varten. Eikö olisi paljon mukavampaa saada palkkaa jostain asiasta, josta todella nauttii? Harvemminhan noin taitaa olla, mutta kyllä omasta mielestäni ainakin tuo on se ideaali tilanne. Itse löysin vasta kanssa nelikymppisenä oman intohimoni ja vaihdoin uraa ja kyllä elämä on nyt ihan älyttömän paljon mukavampaa kun maanantaiaamut ei enää v*tuta.  

Kyllä, olisi ideaalitilanne saada palkkaa jostain, josta todella nauttii. Itse olen tullut siihen tulokseen, että vähintään 90% asioista muuttuu jossain kohtaa vastenmielisiksi tai ainakin niistä katoaa nautinto, kun niistä tulee työ.

Harrastukset puolestaan pysyy nautinnollisina. Johtunee siitä, että työ sisältää lähes aina kaikkea, mitä ei halua, mutta jota joutuu sietämään, koska joku siitä maksaa, ja on vain sopeuduttava.

Jos saisin nettona 3000€ tilille joka kuukausi, kunhan vain teen jotain, ihan mitä itseäni huvittaa, niin silloin nauttisin ja olisin onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan joo... Valmistuin AMKsta vuosituhannen vaihteen jälkeen, suoraan koulusta työpaikkaan jossa etenin nopeastikin vastuullisiin tehtäviin ja lopulta esimiesasemaan.

Yrityksen taru tuli kuitenkin tiensä päähän ja samalla mun duunit. Tunnistin kyllä jo työtä tehdessäni että ollaan tosi kapean sektorin työpaikassa, mutta en arvannut että kaikki osaamiseni niin projektijohdosta, asiakastyöstä ja tiiminveto -hommista on arvoltaan nolla sen takia, että ne oli väärässä sektorissa. Ja pidin työstäni. Nyt 5 vuotta lähinnä työttömänä tai lyhyissä määräaikaisissa projektitehtävissä joista ei ole jatkoa seurannut. 

Tai sitten et vain osaa olla vakuuttava. On kaiken maailman perus pulliaista johtotehtävissä ja projektien vetäjinä, mutta he osaavat olla niin vakuuttavia, että uskovat jopa itse omaan erinomaisuuteensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan joo... Valmistuin AMKsta vuosituhannen vaihteen jälkeen, suoraan koulusta työpaikkaan jossa etenin nopeastikin vastuullisiin tehtäviin ja lopulta esimiesasemaan.

Yrityksen taru tuli kuitenkin tiensä päähän ja samalla mun duunit. Tunnistin kyllä jo työtä tehdessäni että ollaan tosi kapean sektorin työpaikassa, mutta en arvannut että kaikki osaamiseni niin projektijohdosta, asiakastyöstä ja tiiminveto -hommista on arvoltaan nolla sen takia, että ne oli väärässä sektorissa. Ja pidin työstäni. Nyt 5 vuotta lähinnä työttömänä tai lyhyissä määräaikaisissa projektitehtävissä joista ei ole jatkoa seurannut. 

Tai sitten et vain osaa olla vakuuttava. On kaiken maailman perus pulliaista johtotehtävissä ja projektien vetäjinä, mutta he osaavat olla niin vakuuttavia, että uskovat jopa itse omaan erinomaisuuteensa.

Toisilla on pokkaa. Itsellä liikaa itsetuntemusta ja tiedostan heikkouteni.

Joo. 44v. Tällä hetkellä valmistumassa ammattiin, josta ei valitettavasti ole jaossa pahemmin työpaikkoja. Maisterintutkinto alla, jossa sama juttu. Olen aina mennyt omat unelmat edellä, enkä ole oikein osannut miettiä työllistymisen kannalta. Etenkään en parikymppisenä osannut nähdä tulevaisuuteen jossa olen kahden lapsen yh. Se nyt vaan vaikeuttaa aika lailla niitä töiden perässä ympäri maailmaa muuttoja mitä näin silloin ihan realistisina vaihtoehtoina. Äitiyslomaa, pientä työpätkää, työttömyyttä jne. No, ainakaan ei tarvitse jossitella, että olisi omat unelmat jääneet toteuttamatta. Toki ideaali olisi työskennellä näillä aloilla mihin valmistunut, mutta aika epärealistista tällä haavaa. Periaatteessa lähes työ kuin työ kelpaisi, jolla tulisi toimeen.

Todellisuudessa hyvä uraputki vaatii myös monesti sattumaa ja hyvää tuuria. Että onnistuu tuntemaan oikeita ihmisiä, kiistatta hyvät suhteet auttavat paljon. Tai vaan se, että sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, esim. määräaikaisena juuri kun joku vakituinen päättää lähteä.

Moni on kuitenkin ihan kunnon työntekijä ja hyvää koulutuspohjaakin taustalla mutta sitten ei vaan satu koskaan näitä hyviä tilaisuuksia eteen, toisilla jopa päinvastoin..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei taida olla ketään, joka olisi kääntänyt elämänsä suunnan?

Itse yritin kääntää suuntaa opiskelemalla maisterintutkinnon aikuisiällä. No, tulipa todettua ettei siitä ole mitään hyötyä työnhaussa, kun työkokemus alalta, liuta harjoitteluja ja suosittelijoita jne. puuttuu.

Minäkin yritin kääntää jo 32-vuotiaana. Valmistuin 35-vuotiaana. Alalla vaan ei ole töitä, joten taas takaisin lähtöruutuun nelikymppisenä.

Kannattiko?

Vierailija kirjoitti:

Suvussa ja lähipiirissä niin moni kuollut nuorena (39 - 58-v.), että ei edes motivoi hankkia itselle parempia eläkepäiviä tulevaisuuteen.

Tämä. Juuri erään yrityksen vastaanottotiskillä oli työntekijän X kuva ja teksti "valitettavasti X kuoli -- osanottomme kaivatulle työyhteisön jäsenelle" . Hän oli noin 55, eli varmaan odotteli eläkettä. Olisinko itse parempi ihminen, jos jäisi tuollainen taulu johonkin työpaikkaan, minne olisin uhrannut parhaat vuoteni?

Vierailija kirjoitti:

Niihin hanttihommiinkin oikeasti tarvittaisiin fiksumpiakin ihmisiä, jotka oppii nopeasti ja tekee laadukasta työtä.

En minä paheksu hanttihommia, voisin ihan hyvin niitä tehdä ainakin osa-aikaisesti jos kroppa vaan kestää. Mutta kun minua ei palkata, olen kuulemma liian fiksu! Olen siis hakenut kaikenlaista hyllytystä ja perunoiden pakkausta. 🤔 T. tuo nelivitonen

Riittäisikö yksinkertaisen hanttihomman sisältö motivoimaan sinua pidemmän päälle?

Vierailija kirjoitti:

Todellisuudessa hyvä uraputki vaatii myös monesti sattumaa ja hyvää tuuria. Että onnistuu tuntemaan oikeita ihmisiä, kiistatta hyvät suhteet auttavat paljon. Tai vaan se, että sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, esim. määräaikaisena juuri kun joku vakituinen päättää lähteä.

Moni on kuitenkin ihan kunnon työntekijä ja hyvää koulutuspohjaakin taustalla mutta sitten ei vaan satu koskaan näitä hyviä tilaisuuksia eteen, toisilla jopa päinvastoin..

Fiksu ihminen ottaa tehtäväkseen verkostoitua 'oikeiden' ihmisten kanssa jos ei sellaisia vielä tunne ja näkee tilaisuuksia siellä missä tyhmemmät eivät niitä näe tai eivät tajua niihin tarttua. Vaatii kykyä tuoda esille itseään ja osaamistaan myös vieraille ihmisille, suomalainen perusluonne on kenties myös hieman liian vaatimaton ja juro tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niihin hanttihommiinkin oikeasti tarvittaisiin fiksumpiakin ihmisiä, jotka oppii nopeasti ja tekee laadukasta työtä.

En minä paheksu hanttihommia, voisin ihan hyvin niitä tehdä ainakin osa-aikaisesti jos kroppa vaan kestää. Mutta kun minua ei palkata, olen kuulemma liian fiksu! Olen siis hakenut kaikenlaista hyllytystä ja perunoiden pakkausta. 🤔 T. tuo nelivitonen

Riittäisikö yksinkertaisen hanttihomman sisältö motivoimaan sinua pidemmän päälle?

Minä tykkäsin tehdä hanttihommia (sähkökeskusten kasaus) niin kauan kuin sen sai tehdä alusta loppuun itsenäisesti. Oli kiva nähdä kättensä jälki, ja työtä tehdessä saattoi miettiä miten jonkun asian voi tehdä paremmin ja siistimmin. Sitten työnantaja halusi tehostaa tuota työtä, ja se jaettiin mahdollisimman yksinkertaisiin liukuhihnamaisiin työvaiheisiin, jotta voitiin palkata vähemmän osaavia ihmisiä tekemään niitä yksinkertaisempia vaiheita. Tällä tavalla tehtynä tuo ei ollut enää yhtään motivoivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suvussa ja lähipiirissä niin moni kuollut nuorena (39 - 58-v.), että ei edes motivoi hankkia itselle parempia eläkepäiviä tulevaisuuteen.

Tämä. Juuri erään yrityksen vastaanottotiskillä oli työntekijän X kuva ja teksti "valitettavasti X kuoli -- osanottomme kaivatulle työyhteisön jäsenelle" . Hän oli noin 55, eli varmaan odotteli eläkettä. Olisinko itse parempi ihminen, jos jäisi tuollainen taulu johonkin työpaikkaan, minne olisin uhrannut parhaat vuoteni?

"Pelkään että mä kuolen

Tai etten kuolekaan"

Ja jään kitumaan minimieläkkeellä.