Lue keskustelun säännöt.
Onko muita yli nelikymppisiä, joiden työurasta ei tule mitään?
01.03.2023 |
Olen edelleen ihan eksyksissä, mitä haluaisin tehdä työkseni. Työura on täynnä kaikenlaisia kokeiluja... kyllästyn nopeasti ja irtisanoudun herkästi...
Kommentit (156)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta rivien välistä paistaa se, että mammat haluaa maisteriksi ja siitä suoraan johonkin kivaan kovapalkkaiseen hommaan. Elämä harvemmin menee niin
No ehei. En ole maisteri enkä vaadi kovaa palkkaa. Jos tulisi edes eteen jotain joka jaksaisi edes hiukka kiinnostaa ja jossa ei heti ala v*****aa, niin olisin tyytyväinen.
Pitäisikö sun mennä terapiaan? Ongelma tuntuu olevan nyt muualla kuin työpaikassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt vaan uutta opiskelemaan ja alan vaihtoa kehiin. Moni mun 40 v kaveri on tehnyt niin ja niin vaihdoin itsekin ja tykkään nykyisestä työstäni. 40 v on vielä hyvä ikä työmarkkinoilla.
Vierailija kirjoitti:
Oma juttu on yliarvostettua shaibaa. Oikeasti menestys tulee niin, että teet mitä vastaan tulee, aina tarpeeksi hyvin.
Mikä menestys? Eikö palkka itsessään enää motivoi?
Itsellä jäi korkeakouluopinnot kun totesin että mieluummin paiskin hommia omassa tahdissa ja rauhassa. En kadu. Nuorena hävetti mutta eipä hävetä enää.
Vierailija kirjoitti:
Etsi se oma juttu sitten harrastuksen tai muun kautta.Ei kaikki voi unelmaduunissa olla.
Jos jotain muotisanaa inhoan niin yksi vahva on unelmaduuni. Heti voi päätellä iän tuon sanan käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Ensimmäinen ammatti on aivan liian hyvin työllistävä matalapalkkaduuni täysin vailla mitään etenemismahdollisuuksia. Niinpä saatuani asuntolainan maksettua opiskelin maisterintutkinnon toiselta alata huomatakseni että toisen alan työkokemuksella ja 40 vuoden iällä ei työllisty. No, ylikoulutettuna saan sentään olla rauhassa työttömänä aina halutessa, joten niitä matalapalkkahommia ei enää tarvitse tehdä kuin tarvittaessa eli anssareilla pysyäkseen. Ei tämän näin pitänyt mennä, mutta menee se näinkin. Ei sentään ole taloushuolia.
Eli ensimmäinen ammattisi on hyvin työllistävä, mutta olet mieluummin työttömänä ja nostat tukia? Nyt se p* rse ylös!
Näitä just tämä maa on täynnä! Kun ollaan niin paljon opiskeltu että ei töihin kyetä. Häpeäisit!
Ei ihme että maa velkaantuu velkaantumistaan, kun koulutettuja ihmisiä elätetään kotiin.
Joo, kyllä, noin puolet vuodesta. Katsos kun sitä ensimmäistä ammattia tuli tehtyä ota hiessä vajaat 20 vuotta, ja sen enempää kunto kuin järkikään ei kestä sitä enää ympärivuotisesti - eikä siinä mitään järkeäkään ole, kiitos progression*. Minä teen töitä vain ja ainoastaan rahan takia, ja jos se ei kannata, se ei kannata. Arvostan vapaa-aikaani enemmän kuin Hyvän Ihmisen kriteerien täyttämistä, luterilainen työmoraali on jo passé ja tosiaan se oma perse tulee aina ensin, pahoittelut siitä. Not.
*alkuvuosi nollaverokortilla, puolisen vuotta etuutta muutosverokortilla, loppuvuodesta voi taas mennä töihin, kun kelit huononevat. Eläkekertymä on sama ansiosidonnaisilla kuin töissäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n ja monen vastaajan ongelma vaikuttaa olevan pitkäjänteisyyden puute. Ei jakseta sitä arkea, vaan aina kaipuu parempaan.
Itse varmaan asianajajana olen monen haaveammatissa, niin itsenikin. Mutta vaikka kuinka pidän työstäni, niin ottaahan tämä välillä päähän rajusti. Ei koskaan mitään positiivista, vaan ihmisten ongelmia ja niiden selvittelyä päivästä toiseen. Määräpäiviä, rikoksia, oikeuksia, poliisikuulusteluita, kirjoittamista tietokoneella ja närkästyneitä päämiehiä, kun juuri heidän asiansa on viivästynyt... Yrittäjänä ei edes lomia.
Mutta ei auta. Tätä tämä on hamaan loppuun saakka.
Tarkoitan sitä, että kaikkeen työhön tylsistyy, olisi se, mitä vaan. Pitää vaan jaksaa. Kyllä se urakin etenee, mutta ei sillä tavoin, että heti, kun tylsistyy, niin lähtee litomaan....
asianajaja
No kuitenkin pystyt nukkumaankin , näkemättä painajaisia töistä,ja syömäänkin lounaalla, ei tule oksennus pelkästä työpaikan ajattelusta siis.
En pysty aina nukkumaan, näen painajaisia määräpäivien unohtamisista ja lounaalla en varsinkaan oikeuspäivinä voi syödä mitään, sillä jos koko päivän istunto, niin syöminen väsyttää ja loppupäivä on tuskaa salissa. Oksennusta töistä ei sentään tule.
Nukkuminen on monesti hankalaa, sillä pyörii mielessä tekemättömät työt ja varsinkin jos on seuraava päivä salissa, niin sitä juttua pyörittää mielessä. Lisäksi, vaikka kaksi kelloa herättämässä riittävän ajoissa, kelloa katsoo pitkin yötä ja tuskailee, että ei nuku ja ja jos nukahtaa, kauanko saa nukkua ja herääkö varmasti.....
Tämmöistä tämä vaan on. Eikä helpota ollenkaan, vaikka kokemusta alaltakin jo tosi paljon. On ammatin varjopuolia, mutta kaikissa ammateissa on...
asianajaja
Mä olen jo 55v ja hyväksynyt asian; urani on pomppuinen ja vaihteleva - olen tehnut mitä eteen tulee. Toisaalta onnekkaasti olen saanut ihan mielekkäitä hommia , ja usein työt on poikineet seuraavan paikan. Luulen, että mulla on diagnosoimaton ADHD, olen ikuisesti se, jolla on huikea potentiaali, mutta se ei realisoidu. Toisaalta olen lähtenyt hullun rohkeastii vaativiin paikkoihin ja selviytynyt. Ei kannata murehtia jos ura ei ole lineaarinen, harvalla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ikinä ryhtyykään tekemään, jos oikeasti mitettii miten työn voi tehdän ensin hyvin ja sitten paremmin, on ura auki.
Heti lukion jälkeen menin yliopistoon opiskelemaan kauppatieteitä.
Viisi vuotta myöhemmin, ekonomin paperit taskussa, muutin ulkomaille; sain heti töitä ja rupesin jatko-opiskelemaan mm. teknistä alaa, kansainvälistä businesstä jne. Olen nyt vähän yli kolmekymppinen; viimeisen opiskelujaksoni sain päätökseen viime vuoden lopussa.
Vakituinen työpaikka on, (ainakin tällä hetkellä); suuressa kansainvälisessä firmassa, jossa olen jo edennytkin aika hyvin.
Varmasti vielä opiskelenkin; jotain omaan alaan liittyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsi se oma juttu sitten harrastuksen tai muun kautta.Ei kaikki voi unelmaduunissa olla.
Tämä, voi panostaa harrastukseen ja käydä vaan töissä.Ei se työ tarvitse olla mikään intohimo vaan palkan ansaitsemasta varten.Tylsääk8n voi olla välillä, voipahan ajatella työn lomassa omia ajatuksia.Harrastus voi olla intohimo.
Eli 37,5 tuntia tylsää, huonolla palkalla puurtamista, josta ei jää rahaa harrastamiseen vuokran ja laskujen maksun jälkeen ja sitten viikossa harrastaa sen kolmisen tuntia. onki balanssi kohdillaan?
Ei se huonopalkkaisia tarvi olla .Minulla on esimerkiksi hyvä palkka, mutta käyn vaan töissä palkan takia.Työ ei ole intohimoni, menen töihin ja pois, mutten muuten sitä mieti.Harrastukseni on taas intohimoni ja hyvä palkka mahdollistaa sen.
Sinulla ei ehkä ole huono palkka ja olet siinä mielessä onnellisessa asemassa. Minulle taasen yritetään toistuvasti kertoa, että auttamisen ilo riittää ja minipalkka sen päälle. Pelkkää shaissemosdaaliahan koko ajatus on. Monotonisista töistä pitäisi maksaa parempaa palkkaa jo sillä perusteella, että tuhlaa aikaansa työhön joka ei kehitä ja jossa ei ole etenemismahdollisuuksia
Vierailija kirjoitti:
Ap:n ja monen vastaajan ongelma vaikuttaa olevan pitkäjänteisyyden puute. Ei jakseta sitä arkea, vaan aina kaipuu parempaan.
Itse varmaan asianajajana olen monen haaveammatissa, niin itsenikin. Mutta vaikka kuinka pidän työstäni, niin ottaahan tämä välillä päähän rajusti. Ei koskaan mitään positiivista, vaan ihmisten ongelmia ja niiden selvittelyä päivästä toiseen. Määräpäiviä, rikoksia, oikeuksia, poliisikuulusteluita, kirjoittamista tietokoneella ja närkästyneitä päämiehiä, kun juuri heidän asiansa on viivästynyt... Yrittäjänä ei edes lomia.
Mutta ei auta. Tätä tämä on hamaan loppuun saakka.
Tarkoitan sitä, että kaikkeen työhön tylsistyy, olisi se, mitä vaan. Pitää vaan jaksaa. Kyllä se urakin etenee, mutta ei sillä tavoin, että heti, kun tylsistyy, niin lähtee litomaan....
asianajaja
Voipi olla. Itse taas olin kilpaillussa työssä tuulisella paikalla yli 10v. Kun se ei sitten lopulta edennyt minnekään, niin olen sitten eksyksissä nyt 40v:nä. Voiko minua kuitenkaan syyttää varsinaisesti pitkäjänteisyyden puutteesta? Voi se toki vähän niinkin olla.
T. Puolimenestynyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Heti lukion jälkeen menin yliopistoon opiskelemaan kauppatieteitä.
Viisi vuotta myöhemmin, ekonomin paperit taskussa, muutin ulkomaille; sain heti töitä ja rupesin jatko-opiskelemaan mm. teknistä alaa, kansainvälistä businesstä jne. Olen nyt vähän yli kolmekymppinen; viimeisen opiskelujaksoni sain päätökseen viime vuoden lopussa.
Vakituinen työpaikka on, (ainakin tällä hetkellä); suuressa kansainvälisessä firmassa, jossa olen jo edennytkin aika hyvin.
Varmasti vielä opiskelenkin; jotain omaan alaan liittyvää.
Nämä kaupalliset alat eivät ole mitään tieteitä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä.
Aina hoetaan miten pitäisi löytää se oma juttu. No ei ole löytynyt. Kaikenlaista silppua vaan.
Kun tosissani olen johonkin pyrkinyt, ei ole otettu ja sitten olen vaan päätynyt tekemään jotain mitä olen saanut.
2 korkeakoulututkintoa on taskussa mutta mun koko ammatillinen uraputkeni on kyllä yksi iso floppi.
Kannan tästä tuskaa ja häpeää, koen itseni epäonnistuneeksi.
En minäkään ole koskan mitään omaa juttua työelämässä löytänyt. Opiskelin järkiperusteisesti alan joka työllistää ja jonka opinnoissa pärjäsin. Sitten olen tehnyt niitä töitä sen kummemmin muuta etsimättä. Oon aatellut että kun en tiedä mikä se oma juttu on niin sama kai mitä sitä tekee palkkansa eteen. Nimimerkillä vain töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
lähihoitajaksi vaan
Hah, minäpä kokeilin tätäkin, mutta lopetin muutaman vuoden jälkeen.
En varmaan enää koskaan mene töihin. Ikää 44 ja työttömänä 8 vuotta. No, elämä on ihan hyvää näinkin. Työ ei määritä minua.
Vierailija kirjoitti:
Pitää panostaa riittävästi.
Jos kyllästyt ja irtisanoudut helposti, eihän siitä uraa voi muodostuakaan.
Päin vastoin. Mitä seurannut muutaman jantterin uraputkea, niin he on max 2v samassa paikassa. Aina nousseet stepin uralla ja esim toinen niistä on nyt ison kaivoksen johtaja. Ikää ehkä 35-37v. Ja itsekseni ihmettelin että millä ihmeen meriiteillä mutta huomasin pian että osaa sen johtajan tärkeimmän ominaisuuden eli smalltalkin, aiheesta kuin aiheesta puhumisen vakuuttavasti ja osaa olla sosiaalinen kaikkien kanssa.
Pari vuotta on se aika jonka voi olla yhdessä paikkaa ennenkuin tavallaan jää kiinni että on aivan onneton säheltäjä eikä osaa mitään oikeasti. Mutta hieno asema cv:ssä avaa aina vaan isompia ovia sitten.
No onhan niitä ihmisiä varmaan paljonkin, jotka ei ole kutsumusammatissa tai uraputkessa vaan tekee jotain yksitoikkoista duunia. Elämän mielekkyys haetaan sitten harrastusten, perheen tms. mielenkiinnon kohteiden kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää panostaa riittävästi.
Jos kyllästyt ja irtisanoudut helposti, eihän siitä uraa voi muodostuakaan.
Päin vastoin. Mitä seurannut muutaman jantterin uraputkea, niin he on max 2v samassa paikassa. Aina nousseet stepin uralla ja esim toinen niistä on nyt ison kaivoksen johtaja. Ikää ehkä 35-37v. Ja itsekseni ihmettelin että millä ihmeen meriiteillä mutta huomasin pian että osaa sen johtajan tärkeimmän ominaisuuden eli smalltalkin, aiheesta kuin aiheesta puhumisen vakuuttavasti ja osaa olla sosiaalinen kaikkien kanssa.
Pari vuotta on se aika jonka voi olla yhdessä paikkaa ennenkuin tavallaan jää kiinni että on aivan onneton säheltäjä eikä osaa mitään oikeasti. Mutta hieno asema cv:ssä avaa aina vaan isompia ovia sitten.
Itsekin uskon tähän että vaikka tuolla sosiaalisuudella on yllättävän iso merkitys. Mutta sosiaalinen ja itsevarma pitää olla vain niiden suuntaan joilla valtaa auttaa uralla eteenpäin. Voi olla muitakin kohtaan tietysti, mutta siitä ei ole hyötyä.
Ei todellakaan. 13 vuotta kahdessa eri osassa peruskoulupohjalla samassa yrityksessä. Yhden stepin olen edennyt (pari perhevapaat tuossa välissä) tänä aikana ja se riittää toistaiseksi. Muutama alaan liittyvä erikoisammattitutkinto suoritettuna työn ohessa. Palkka-ansiot noin 75t/vuosi. Olleet ennen etenemistäkin +50t/vuosi.
En ole enkä halua olla uraputkessa, tämä on minulle enemmän kuin riittävä tähän hetkeen. Viikkotunnit ~40h, liukuva työaika. Välillä stressiä ja tulospaineita, mutta halutessaan voi ottaa lunkistikin. Ei tätä eläkeikään ehkä jaksa, mutta voinkin heittäytyä miehen uran ja sijoitusten varaan :)
Se on ihan hemmetin nöyryyttävää kun pitäis jollekin työnantajalle kelvata kun olet jonkun tietyn ikäinen,vaikka yli 40v. Välillä tuntuu,että onko elämäsi tarkoitus ainoastaan etsiä parempaa työpaikkaa. Takanasi on vaikka miten paljon työelämää ja vaikka olisit miten hyvä,et välttämättä kelpaa jonnekin,kun nuorempaa on tulossa. Sitten vaan opiskelemaan jotain uutta. Kun miettii omien isovanhempien aikaa,silloin ei tarvittu välttämättä mitään koulutuksia tai ruvettiin perheyrittäjiksi.
Ei kummoinen ura mutta riittää minulle 😂😂😂