Onko muita yli nelikymppisiä, joiden työurasta ei tule mitään?

Vierailija kirjoitti:

Salaisuus onkin se, että elämää ei tule rakentaa työn varaan. Työtä tehdään sen verran mitä on pakko sitä muuta elämää varten. Unohda siis nuo oma juttu höpinät. Ei tarvitse olla mitään työuraa, eikä kehittyä eteenpäin. Riittää kun työ menettelee ja nauttii muuten elämästä.

Viisauden sanoja. Hyvin moni keksii tämän ihan itse kun tajuaa nämä unelmatyöhöpinät konsultti/alan markkinointikieleksi. Työnarkomaanit ovat surullista katseltavaa.

Tunnistan itseäni tuosta. Töissä olen kyllä käynyt koko ajan, työttömänä en ole ollut päivääkään. Jotenkin vaan se "oma juttu"ei tunnu löytyvän. Alan epäillä onko sellaista olemassakaan. No, ehkä vaan pitäisi koittaa keskittyä muihin asioihin ja panostaa vapaa-aikaan. Hyvä kuulla että ei ole ainoa joka näiden asioiden kanssa painii. Näin neljäkymppisenä sitä jotenkin ajattelee että pitäisi olla jo tiedossa mitä haluaa..

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseäni tuosta. Töissä olen kyllä käynyt koko ajan, työttömänä en ole ollut päivääkään. Jotenkin vaan se "oma juttu"ei tunnu löytyvän. Alan epäillä onko sellaista olemassakaan. No, ehkä vaan pitäisi koittaa keskittyä muihin asioihin ja panostaa vapaa-aikaan. Hyvä kuulla että ei ole ainoa joka näiden asioiden kanssa painii. Näin neljäkymppisenä sitä jotenkin ajattelee että pitäisi olla jo tiedossa mitä haluaa..

Niinpä. Haluaisin tietää että onko joku vielä nelikymppisenä tai jopa myöhemmin onnistunut kääntämään elämänsä suuntaa? Päässyt uraputkeen, löytänyt sisällöltään rikkaan työn?

Työskentelen edelleen samassa paikassa mihin menin 18v kesätöihin. Toki olen kokeillut monia muita töitä tässä vuosien varrella ja kaksi ammattiakin olen opiskellut, mut aina vaan viihdyn parhaiten tuolla mistä olen kotoisin. Olen ollut siis vuosia jo esimiehenä ja palkkakin aivan ok, mutta silti on usein sellainen tunne että pitäisi löytää se mitä minusta tulee isona. Olen 45v, joten tuskin oikeasti tulee enää mitään oivallusta asiassa. Ehkä pitää vaan hyväksyä että kesäduunista ura urkeni sentään tänne asti, sentään viihdyn työssäni.

Esimekiksi se, että naisena minulle ehdotetaan hoiva-alaa, lastenparissa työskentelyä yms. perinteisiä naisten ammatteja. Miksi minua sinkkunaisena, jolla ei ole omia lapsia, kiinnostaisi tippaakaan hoitaa toisten lapsia? 

Vierailija kirjoitti:

Esimekiksi se, että naisena minulle ehdotetaan hoiva-alaa, lastenparissa työskentelyä yms. perinteisiä naisten ammatteja. Miksi minua sinkkunaisena, jolla ei ole omia lapsia, kiinnostaisi tippaakaan hoitaa toisten lapsia? 

En pidä lapsista enkä hoitamisesta myöskään. Se paistaa läpi, vaikka suorittaisi työtehtävät ammatillisesti.

Ei tule urasta mitään. Ja en ol eitse mitenkään tuuliviiri, mutta on ollut huono tuuri eivätkä työnantajat ole halunneet sitoutua.

Ekaan työpaikkaan päästyäni sinne tuli yt:t eikä määräaikaista työsuhdetta tietenkään siinä tilanteessa voitu jatkaa. Seuraavassa työpaikassa kohtasin syrjintää, koska kehtasin saada lapsen. Samoin sitä seuraavassa. Sitten CV:ni olikin jo niin pätkäinen, että samaa rataa oon saanut jatkaa. Tämä todella masentaa, oon fiksu, hyvä työntekijä, hommat hoituu, mutta pätkää teen pätkän perään. Olen itse valmis sitoutumaan, mutta työnantajat eivät ole. Nykyinen haluaisi palkata minut vakituiseksi, mutta rahoituksen kanssa on ongelmia... Joten eiköhän tässä taas kohta pidä aktivoitua työnhakuun.

Vierailija kirjoitti:

Salaisuus onkin se, että elämää ei tule rakentaa työn varaan. Työtä tehdään sen verran mitä on pakko sitä muuta elämää varten. Unohda siis nuo oma juttu höpinät. Ei tarvitse olla mitään työuraa, eikä kehittyä eteenpäin. Riittää kun työ menettelee ja nauttii muuten elämästä.

Näin minäkin ajattelen ja elän. Ja kun se uralla eteneminen ei ole kaikille edes mahdollista. Ei kaikki tiettyjen työvuosien jälkeen voi päätyä johtaviin asemiin, joidenkin on oltava siellä suorittavallakin tasolla. Vaikkakin välillä kyllä tuntuu, että työpaikalla on ehkä kaksi niitä, jotka oikeasti tekee, ja loput ovat pikkupomoa, pomoa, pomonpomoa, pomonpomonpomoa ja pomon oikeaa ja vasenta kättä ja oikean käden sijaista ja sijaisensijaista. 🤷🏻

On :(

Vierailija kirjoitti:

Esimekiksi se, että naisena minulle ehdotetaan hoiva-alaa, lastenparissa työskentelyä yms. perinteisiä naisten ammatteja. Miksi minua sinkkunaisena, jolla ei ole omia lapsia, kiinnostaisi tippaakaan hoitaa toisten lapsia? 

Minä olen perheellinen ja parisuhteessa, eikä mua silti kiinnosta toisten lasten hoitaminen.

Mulla on työpaikka, mistään urasta ei ole tietoakaan.

Ei kepuun ainakaan kannata  kuulua !

Vierailija kirjoitti:

Esimekiksi se, että naisena minulle ehdotetaan hoiva-alaa, lastenparissa työskentelyä yms. perinteisiä naisten ammatteja. Miksi minua sinkkunaisena, jolla ei ole omia lapsia, kiinnostaisi tippaakaan hoitaa toisten lapsia? 

Olen viisikymppinen ja tunnistan tämän että ainakin minun ikäluokkaani yritettiin tunkea näihin sukupuolten muotteihin. Naisille riittää kutsumustyö eli voit mennä hoitajaksi paskalla palkalla vaikkei yhtään kiinnostaisi, miehet sitten menee kivoihin ja rahakkaisiin töihin. 

Ei taida olla ketään, joka olisi kääntänyt elämänsä suunnan?

Suvussa ja lähipiirissä niin moni kuollut nuorena (39 - 58-v.), että ei edes motivoi hankkia itselle parempia eläkepäiviä tulevaisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaisi tietää, millainen teidän mielestänne on onnistunut ura. Eli mistä tietäisi että ura on onnistunut? Voisiko olla niin, että nyt tekisi jotain sellaista, mikä edesauttaisi onnistunutta uraa 50-vuotiaana? Kysyn vaan, en todellakaan tiedä, enkä sano, että näin voisi/pitäisi tehdä.

Mulle riittäisi oman alan työpaikka, eikä näitä matalapalkattuja suorittavia töitä.

Vierailija kirjoitti:

Itsekin teen työtä johon en tunne kutsumusta. Vaihdan noin 5 vuoden välein työnantajaa ja paikkakuntaa kun alkaa liikaa ärsyttää asiat.

Ja naamat. Ja niiden jutut.

Vierailija kirjoitti:

Oma juttu on yliarvostettua shaibaa. Oikeasti menestys tulee niin, että teet mitä vastaan tulee, aina tarpeeksi hyvin.

Mutta kun "tulee vastaan" lähinnä tuurilla tai jos on suhteita, joilla pääsee kiinni juuri tuohon "yliarvostettuub schaibaan", jota valtaosa puolet vähemmän tienaavistakin osaisi tehdä (toisinpäin ei onnistuisikaan...).

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaisi tietää, millainen teidän mielestänne on onnistunut ura. Eli mistä tietäisi että ura on onnistunut? Voisiko olla niin, että nyt tekisi jotain sellaista, mikä edesauttaisi onnistunutta uraa 50-vuotiaana? Kysyn vaan, en todellakaan tiedä, enkä sano, että näin voisi/pitäisi tehdä.

Mulle riittäisi ihan se, että saisin vakituisen työpaikan ja saisin suunnitella lomani ja tuloni kuten kaikki muutkin. Nykyinen työ kelpaisi vallan mainiosti ja palkkakin olis ok.

Vierailija kirjoitti:

Ei taida olla ketään, joka olisi kääntänyt elämänsä suunnan?

Itse yritin kääntää suuntaa opiskelemalla maisterintutkinnon aikuisiällä. No, tulipa todettua ettei siitä ole mitään hyötyä työnhaussa, kun työkokemus alalta, liuta harjoitteluja ja suosittelijoita jne. puuttuu.