Onko muita yli nelikymppisiä, joiden työurasta ei tule mitään?

Mulla kanssa sama, että potentiaalia olisi ja kiinnostustakin, mutta ei lähde millään lentoon. Aina tuntuu menevän matto jalkojen alta. Joko työpaikka konkkaa, joku hyvä pomo lähtee tai luten nyt uuden ammatin opiskeltuani, minia pidetään liian vanhana ja "vääränlaisena" työmarkkinoilla ja työttömyys uhkaa pidentyä. Jos ei olis vaimoa ja lapsia, niin lähtisin Näsijärven rannalta uimaan.

Tautikin on selvä. Olen ikäluokkaa, joka kuuluu laman lapsiin. Meitä ymmärretään huonosti, koska 90-luvun syvä lama ei koskettanut kaikkia niin pahasti. Väittivät jossain kirjassa, että meidän ikäluokasta joka viidenneltä puuttuu peruskoulun päättötodistus. Me ollaan huonoja rahan kanssa. Joko tuhlataan tai sitten pihtaroidaan. Velkaa jopa pelätään. Me ei sitouduta työpaikkoihin ja irtisanoudutaan helposti. Luovutetaan myös helposti ja moni meistä koki aikuisiällä 2008 taantuman, joka ajoittui työuran tärkeimpiin vuosiin. Itse sain silloin kahdet potkut konkurssin takia ja olin pitkän aikaa työttömänä.

Siksi tämä tuntuu jatkuvalta rämpimiseltä. Ja hyvä muistaa, ettei 2008 jälkeen ole ollut enää talouskasvua.

Työ ei myöskään enää ole niin vapaata ja mielekästä kuin ennen. Sanoi kuka vaan mitä vaan, niin meillä ei Suomessa ole enää tarpeeksi työtä. Tekijöitä riittää joka oksalle, mutta työtä ei ole. Nekin virat joissa tekijöistä pulaa, on niitä, missä oikeasti haluttaisiin palkata suoraan täysin valmis spesialisti. Työnantajat eivät vaan enää ole valmiita kouluttamaan.

Ja mitä itse olen työhaastatteluihin pari kertaa päässyt, niin kyllä niiden lopputulos taisi olla rekryfirman hr tyypin tiedossa jo ennen kuin astuin sisään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Ensimmäinen ammatti on aivan liian hyvin työllistävä matalapalkkaduuni täysin vailla mitään etenemismahdollisuuksia. Niinpä saatuani asuntolainan maksettua opiskelin maisterintutkinnon toiselta alata huomatakseni että toisen alan työkokemuksella ja 40 vuoden iällä ei työllisty. No, ylikoulutettuna saan sentään olla rauhassa työttömänä aina halutessa, joten niitä matalapalkkahommia ei enää tarvitse tehdä kuin tarvittaessa eli anssareilla pysyäkseen. Ei tämän näin pitänyt mennä, mutta menee se näinkin. Ei sentään ole taloushuolia.

Minkä alan maisteritutkinnon opiskelit? Mulla vähän sama tilanne ja harkitsen lähtöä opiskelemaan, mutta onko se ihan turhaa enää tässä iässä...

FM, hybridi 50/50 hum/luti (vapaa sivuaineoikeus), pedagogisia vaille mantsanope, muodollinen pätevyys museotyöhön. Ei kannata, paitsi lääkis.

Vierailija kirjoitti:

Mulla kanssa sama, että potentiaalia olisi ja kiinnostustakin, mutta ei lähde millään lentoon. Aina tuntuu menevän matto jalkojen alta. Joko työpaikka konkkaa, joku hyvä pomo lähtee tai luten nyt uuden ammatin opiskeltuani, minia pidetään liian vanhana ja "vääränlaisena" työmarkkinoilla ja työttömyys uhkaa pidentyä. Jos ei olis vaimoa ja lapsia, niin lähtisin Näsijärven rannalta uimaan.

Tautikin on selvä. Olen ikäluokkaa, joka kuuluu laman lapsiin. Meitä ymmärretään huonosti, koska 90-luvun syvä lama ei koskettanut kaikkia niin pahasti. Väittivät jossain kirjassa, että meidän ikäluokasta joka viidenneltä puuttuu peruskoulun päättötodistus. Me ollaan huonoja rahan kanssa. Joko tuhlataan tai sitten pihtaroidaan. Velkaa jopa pelätään. Me ei sitouduta työpaikkoihin ja irtisanoudutaan helposti. Luovutetaan myös helposti ja moni meistä koki aikuisiällä 2008 taantuman, joka ajoittui työuran tärkeimpiin vuosiin. Itse sain silloin kahdet potkut konkurssin takia ja olin pitkän aikaa työttömänä.

Siksi tämä tuntuu jatkuvalta rämpimiseltä. Ja hyvä muistaa, ettei 2008 jälkeen ole ollut enää talouskasvua.

Työ ei myöskään enää ole niin vapaata ja mielekästä kuin ennen. Sanoi kuka vaan mitä vaan, niin meillä ei Suomessa ole enää tarpeeksi työtä. Tekijöitä riittää joka oksalle, mutta työtä ei ole. Nekin virat joissa tekijöistä pulaa, on niitä, missä oikeasti haluttaisiin palkata suoraan täysin valmis spesialisti. Työnantajat eivät vaan enää ole valmiita kouluttamaan.

Ja mitä itse olen työhaastatteluihin pari kertaa päässyt, niin kyllä niiden lopputulos taisi olla rekryfirman hr tyypin tiedossa jo ennen kuin astuin sisään.

Kuulostaa tutulta, sama ikäluokka ja samat kokemukset. Vaihdoin terveydenhoitoalalle niin töitä on nykyään. Työnhaku on syvältä ja typerää pelleilyä pääosin palkkaajien osalta.

Vierailija kirjoitti:

Tosiasia on, että loistava opiskelija on usein surkea työntekijä.

Rakennusalalla on sanontana, että hyvä rakennusmestari on valmistunut 3 papereilla koulusta. Uskomus kun on, että alle tuon papereilla valmistuneet on jo liian huonoja yli tuon arvosanan saaneet on jo liian tunnollisia ja palavat helposti loppuun.

Oikeastihan noi 3 oppilaatkin on vetänyt koulun vasurilla. Syy siihen, miksi hyvin koulussa pärjänneet tunnolliset (eli parhaat mahdolliset työntekijät) palaa loppuun, johtuu siitä, että työyhteisö ei toimi oikein. Työpaikassa on silloin vikaa. Se työpaikka imee loppuun ne, joita asiat oikeasti kiinnostaa ja jotka oikeasti yrittää.

Koko ala vielä ihmettelee, miksi talot täynnä virheitä ja alan tuottavuus ei kehity, kun palkataan vaan keskivertoja.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sellainen että olen ikään kuin puolimenestynyt. Potentiaalia olisi parempaan mutta ei vaan jotenkin lähde lentoon tämä homma. Aikaisemmin se ei haitannut niin paljon kun oli nuori ja muutkin olivat yhtä "eksyksissä" mutta nyt on alkanut mietityttää, että tuleekohan tästä koskaan mitään. Olisi kiva kuulla että onko joku vielä onnistunut kääntämään kelkan nelikymppisenä... Joskus mietin sitäkin että olisiko parempi mennä vain johonkin aika suorittavaan työhön. Tai sitten opiskella vähän jotain uutta.

Kokeilin tuota joku vuosi sitten, lähdin tylsästä toimistotyössä opiskelemaan hoitoalaa. Ei sekään sitten ollut oma juttu, en tottunut vuorotyöhön ja sai huonohkoa palkkaa. Vanhuksista kyllä pidin kovasti. En kyllä tiedä mitä tässä enää tekisi, todennäköisesti homehdun toimistossa eläkeikään saakka.

Vierailija kirjoitti:

Pitää panostaa riittävästi.

Jos kyllästyt ja irtisanoudut helposti, eihän siitä uraa voi muodostuakaan.

Pointtina onkin se, että vaikkei nykyinen työtehtävä olisi juuri se tavoite, niin kuitenkin suunta ja porras siihen tehtävään johon tahtoo. Muutoinhan syytä sitoutua ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Mulla kanssa sama, että potentiaalia olisi ja kiinnostustakin, mutta ei lähde millään lentoon. Aina tuntuu menevän matto jalkojen alta. Joko työpaikka konkkaa, joku hyvä pomo lähtee tai luten nyt uuden ammatin opiskeltuani, minia pidetään liian vanhana ja "vääränlaisena" työmarkkinoilla ja työttömyys uhkaa pidentyä. Jos ei olis vaimoa ja lapsia, niin lähtisin Näsijärven rannalta uimaan.

Tautikin on selvä. Olen ikäluokkaa, joka kuuluu laman lapsiin. Meitä ymmärretään huonosti, koska 90-luvun syvä lama ei koskettanut kaikkia niin pahasti. Väittivät jossain kirjassa, että meidän ikäluokasta joka viidenneltä puuttuu peruskoulun päättötodistus. Me ollaan huonoja rahan kanssa. Joko tuhlataan tai sitten pihtaroidaan. Velkaa jopa pelätään. Me ei sitouduta työpaikkoihin ja irtisanoudutaan helposti. Luovutetaan myös helposti ja moni meistä koki aikuisiällä 2008 taantuman, joka ajoittui työuran tärkeimpiin vuosiin. Itse sain silloin kahdet potkut konkurssin takia ja olin pitkän aikaa työttömänä.

Siksi tämä tuntuu jatkuvalta rämpimiseltä. Ja hyvä muistaa, ettei 2008 jälkeen ole ollut enää talouskasvua.

Työ ei myöskään enää ole niin vapaata ja mielekästä kuin ennen. Sanoi kuka vaan mitä vaan, niin meillä ei Suomessa ole enää tarpeeksi työtä. Tekijöitä riittää joka oksalle, mutta työtä ei ole. Nekin virat joissa tekijöistä pulaa, on niitä, missä oikeasti haluttaisiin palkata suoraan täysin valmis spesialisti. Työnantajat eivät vaan enää ole valmiita kouluttamaan.

Ja mitä itse olen työhaastatteluihin pari kertaa päässyt, niin kyllä niiden lopputulos taisi olla rekryfirman hr tyypin tiedossa jo ennen kuin astuin sisään.

Minkä uuden ammatin opiskelit? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä.

Aina hoetaan miten pitäisi löytää se oma juttu. No ei ole löytynyt. Kaikenlaista silppua vaan.

Kun tosissani olen johonkin pyrkinyt, ei ole otettu ja sitten olen vaan päätynyt tekemään jotain mitä olen saanut.

2 korkeakoulututkintoa on taskussa mutta mun koko ammatillinen uraputkeni on kyllä yksi iso floppi.

Kannan tästä tuskaa ja häpeää, koen itseni epäonnistuneeksi.

Unohtakaa noi oma juttu -höpinät. Jotkut ihmiset on sellaisia että heillä on joku aito kiinnostuksen kohde jonka voi vieläpä muuttaa ammatiksi. "

Täysin samaa mieltä. Lisäksi se voi aiheuttaa turhaa ahdistusta ihmiselle, kun pitäisi väkisin keksiä se "oma juttu" työelämässä (etenkin nuorelle aikuiselle).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä uuden ammatin opiskelit? 

Sähköinsinööri. Ei kannata.

Kuten joku jo aiemmin sanoi, vain lääkis kannattaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä.

Aina hoetaan miten pitäisi löytää se oma juttu. No ei ole löytynyt. Kaikenlaista silppua vaan.

Kun tosissani olen johonkin pyrkinyt, ei ole otettu ja sitten olen vaan päätynyt tekemään jotain mitä olen saanut.

2 korkeakoulututkintoa on taskussa mutta mun koko ammatillinen uraputkeni on kyllä yksi iso floppi.

Kannan tästä tuskaa ja häpeää, koen itseni epäonnistuneeksi.

Unohtakaa noi oma juttu -höpinät. Jotkut ihmiset on sellaisia että heillä on joku aito kiinnostuksen kohde jonka voi vieläpä muuttaa ammatiksi. "

Täysin samaa mieltä. Lisäksi se voi aiheuttaa turhaa ahdistusta ihmiselle, kun pitäisi väkisin keksiä se "oma juttu" työelämässä (etenkin nuorelle aikuiselle).

Ns. oma juttu ei ole välttämätön, mutta kyllä työelämä ja elämä on huomattavasti mielekkäämpää, kun on kiinnostunut työstään

ja kokee työnsä henkilökohtaisesti merkitykselliseksi. Huom. merkityksellinen ja merkittävä eivät ole sama asia. Silloin, kun työn motivaatio on raha, ei työ motivoi kovin pitkään. Esimerkiksi tiskaus, siivoaminen, hyllyttäminen yms. rutiini fyysiset työt ovat painajainen sosiaaliselle luovalle ihmiselle. Mistä niihin silloin repii motivaation, jos päivät ovat tasaisen tylsää jurnuttamista?

Samat fiilikset on

Elän tällä hetkellä säästöillä, riittää ehkä vuoden loppuun. Sitten en tiedä.

42-v.

Vierailija kirjoitti:

Mulla kanssa sama, että potentiaalia olisi ja kiinnostustakin, mutta ei lähde millään lentoon. Aina tuntuu menevän matto jalkojen alta. Joko työpaikka konkkaa, joku hyvä pomo lähtee tai luten nyt uuden ammatin opiskeltuani, minia pidetään liian vanhana ja "vääränlaisena" työmarkkinoilla ja työttömyys uhkaa pidentyä. Jos ei olis vaimoa ja lapsia, niin lähtisin Näsijärven rannalta uimaan.

Tautikin on selvä. Olen ikäluokkaa, joka kuuluu laman lapsiin. Meitä ymmärretään huonosti, koska 90-luvun syvä lama ei koskettanut kaikkia niin pahasti. Väittivät jossain kirjassa, että meidän ikäluokasta joka viidenneltä puuttuu peruskoulun päättötodistus. Me ollaan huonoja rahan kanssa. Joko tuhlataan tai sitten pihtaroidaan. Velkaa jopa pelätään. Me ei sitouduta työpaikkoihin ja irtisanoudutaan helposti. Luovutetaan myös helposti ja moni meistä koki aikuisiällä 2008 taantuman, joka ajoittui työuran tärkeimpiin vuosiin. Itse sain silloin kahdet potkut konkurssin takia ja olin pitkän aikaa työttömänä.

Siksi tämä tuntuu jatkuvalta rämpimiseltä. Ja hyvä muistaa, ettei 2008 jälkeen ole ollut enää talouskasvua.

Työ ei myöskään enää ole niin vapaata ja mielekästä kuin ennen. Sanoi kuka vaan mitä vaan, niin meillä ei Suomessa ole enää tarpeeksi työtä. Tekijöitä riittää joka oksalle, mutta työtä ei ole. Nekin virat joissa tekijöistä pulaa, on niitä, missä oikeasti haluttaisiin palkata suoraan täysin valmis spesialisti. Työnantajat eivät vaan enää ole valmiita kouluttamaan.

Ja mitä itse olen työhaastatteluihin pari kertaa päässyt, niin kyllä niiden lopputulos taisi olla rekryfirman hr tyypin tiedossa jo ennen kuin astuin sisään.

KIITOS HYVÄSTÄ KIRJOITUKSESTA.........Olen lama-ajan nuori aikuinen. Tiedän tasan tarkkaan mistä puhut. Valmistuin merkonomiksi lama-aikaan. Töitä ei vain ollut. Tein siivousta, tein mitä vain sain. Jos voisin kuvailla tuota aikaa sanoisin että ANKEA. Ehkä pelastukseni oli parisuhde, olimme molemmat valmistuneet merkonomiksi. Asuimme vuokralla ja rahaa, no mitä rahaa ei ollut liiemmin. Nykyajan nuoret eivät tiedä yhtään millaista on olla rahatonna. Muistan sellaisen päivän kun minulla oli vain 50 markkaa, sillä piti ruoat saada. En muista että olisimme saaneet edes asumistukea, toimeentulotuesta puhumattakaan. Nykyään on paremmat tuet ylipäätään. Minä ja kumppanini teimme kaikenlaista niinsanottua kakkahommaa, mitä nykyajan ihmiset eivät suostu tekemään ja todellakin melkein ilmaiseksi. Mitä vain.

Mä en ajattele koko uraa millään tavalla. Oon päättäny mennä minne menen ja tehdä mitä ikinä eteen tuleekaan, oli looginen jatkumo uralla tahi ei. Pikkuhiljaa valmistun maisteriksi ja kattelee ny pääseekö tällä alalla töihin, jos ei niin kattelee sit mikä on seuraava askeleeni.

Oon aina ollu piireissäni se ajelehtija, mutta eipähän paina takaraivossa ajatus että pitäis aina päästä pidemmälle, eteenpäin. Se mitä on, riittää. Mä oon aina kuitenki tehny kaikkee mistä nautin, enkä valitse tekemisiäni sen perusteella että mistä olisi minulle hyötyä, niin vaikkei tästä ura urkenisikaan niin olen silti todella onnellinen että yliopistoon päädyin :)

Hukassa olen edelleen 35-vuotiaana. Olen opiskellut 2 ammattikorkeakoulututkintoa ihan eri aloilta ja lisäksi keskeneräiseksi jääneitä yliopisto-opintoja.

Työskentelen sairaanhoitajana tällä hetkellä, joten varsinaisesti mitään urakehitystä en tällä alalla tavoittele. 1-2 vuotta jaksan olla samassa työpaikassa kunnes vaihdan työpaikkaa. On siinä se ongelma, että oikein missään ei tule sitä syvempää erityisosaamista, kun ei malta asettua.

Töitä onneksi on tarjolla mistä valita. Samalla koko ajan haaveilen ihan jostain muusta alasta.

Nämä asiat eivät määritä kenenkään onnistumista tai epäonnistumista. Jos on jotain millä itsensä elättää, niin asiat ovat ihan hyvin. Onnellisuuden voi elämässä löytää muualtakin kuin siitä, että seuraa työelämässä jotain "kutsumusta". Jos kyllästyy johonkin hommaan ja on mahdollisuus vaihtaa toiseen, niin sitten vaihtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosiasia on, että loistava opiskelija on usein surkea työntekijä.

Rakennusalalla on sanontana, että hyvä rakennusmestari on valmistunut 3 papereilla koulusta. Uskomus kun on, että alle tuon papereilla valmistuneet on jo liian huonoja yli tuon arvosanan saaneet on jo liian tunnollisia ja palavat helposti loppuun.

Oikeastihan noi 3 oppilaatkin on vetänyt koulun vasurilla. Syy siihen, miksi hyvin koulussa pärjänneet tunnolliset (eli parhaat mahdolliset työntekijät) palaa loppuun, johtuu siitä, että työyhteisö ei toimi oikein. Työpaikassa on silloin vikaa. Se työpaikka imee loppuun ne, joita asiat oikeasti kiinnostaa ja jotka oikeasti yrittää.

Koko ala vielä ihmettelee, miksi talot täynnä virheitä ja alan tuottavuus ei kehity, kun palkataan vaan keskivertoja.

3 paperi, 3 oppilaat, mitä?

Yliopistossa 3 oli paras arvosana, tai oli ainakin silloin kun opiskelin.

Edessä ankea keski-ikä ja vanhuus.

Vierailija kirjoitti:

3 paperi, 3 oppilaat, mitä?

Yliopistossa 3 oli paras arvosana, tai oli ainakin silloin kun opiskelin.

Jos yliopiston jälkeen on päättelykyky vielä tuota luokkaa, niin turhaan olet siellä käynyt. Arvosteluasteikko edelleen raksan puolen kouluissa 1-5.

Nyt valoja päälle siellä vintillä!

Ja eläkkeelle ei pääse, eläkeikä vaan karkaa kokoajan kauemmas

mun ura on mennyt ansiosidonnaisen piirissä ja osa-aikatöissä. näillä mennään niin kauan kunes suomi on konkurssissa.