Onko muita yli nelikymppisiä, joiden työurasta ei tule mitään?

Joo tosin iso ongelma on se, ettei kukaan palkkaa. Aina kaikki hokee että saan töitä ihan varmasti tosta noin vaan mutta minnekään ei kelpaa. Noh, ei auta kun jatkaa kattoon räkimistä.

Täällä.

Aina hoetaan miten pitäisi löytää se oma juttu. No ei ole löytynyt. Kaikenlaista silppua vaan.

Kun tosissani olen johonkin pyrkinyt, ei ole otettu ja sitten olen vaan päätynyt tekemään jotain mitä olen saanut.

2 korkeakoulututkintoa on taskussa mutta mun koko ammatillinen uraputkeni on kyllä yksi iso floppi.

Kannan tästä tuskaa ja häpeää, koen itseni epäonnistuneeksi.

lähihoitajaksi vaan

Oma juttu on yliarvostettua shaibaa. Oikeasti menestys tulee niin, että teet mitä vastaan tulee, aina tarpeeksi hyvin.

Jep. Ensimmäinen ammatti on aivan liian hyvin työllistävä matalapalkkaduuni täysin vailla mitään etenemismahdollisuuksia. Niinpä saatuani asuntolainan maksettua opiskelin maisterintutkinnon toiselta alata huomatakseni että toisen alan työkokemuksella ja 40 vuoden iällä ei työllisty. No, ylikoulutettuna saan sentään olla rauhassa työttömänä aina halutessa, joten niitä matalapalkkahommia ei enää tarvitse tehdä kuin tarvittaessa eli anssareilla pysyäkseen. Ei tämän näin pitänyt mennä, mutta menee se näinkin. Ei sentään ole taloushuolia.

Joo. En edes ajattele, miten asiat ovat menneet. Uskon, että kaikki menee lopulta kuitenkin hyvin.

Tosiasia on, että loistava opiskelija on usein surkea työntekijä.

Olen pelkkä yo mutta johtavassa asemassa it-alalla. Mun vahvuus on ihmisten kanssa toimeen tuleminen, oma kutsumusammatti olisi ollut poliisi mutta elämä meni toisin. Kyllä muakin välillä kyllästyttää, kaikki ei huvita mutta silti sitkeästi menen eteenpäin uralla. Koskaan ei tiedä mitä ovia mikäkin duuni ja kokemus avaa. Eikä aina voi olla kivaa, se on elämää

Suurin syy on rekryfirmat ja pskat rekrytoijat, joka ikisellä firmalla on joku oma uskonto noihin liittyen, että CV pitää olla maksimissaan 1 sivu tai toisessa minimissään kolme sivua jne blaablaa.

Arvo siinä sitten mitä halutaan minnekin. Koulutuksella ei ole väliä.

Joka hemmetin HR-jakkukalkkuna pitäs laittaa hakemaan töitä omalla CV:llään ja kattoa kun hymy hyytyy päivässä. 3kk päästä oletkin sitten pitkäaikaistyötön, eli et kelpaa tasan yhtään mihinkään ja terveyskeskuksessakin kohdellaan kuin alkoholistia, kun sanot, että et ole töissä.

Hyvä maa, stana.

Vierailija kirjoitti:

Täällä.

Aina hoetaan miten pitäisi löytää se oma juttu. No ei ole löytynyt. Kaikenlaista silppua vaan.

Kun tosissani olen johonkin pyrkinyt, ei ole otettu ja sitten olen vaan päätynyt tekemään jotain mitä olen saanut.

2 korkeakoulututkintoa on taskussa mutta mun koko ammatillinen uraputkeni on kyllä yksi iso floppi.

Kannan tästä tuskaa ja häpeää, koen itseni epäonnistuneeksi.

Unohtakaa noi oma juttu -höpinät. Jotkut ihmiset on sellaisia että heillä on joku aito kiinnostuksen kohde jonka voi vieläpä muuttaa ammatiksi. Hyvä heille, mutta aivan yhtä hyvä vaihtoehto on tehdä työtä joka ei ole mikään kutsumus mutta riittävän viihtyisää hommaa niin ettei koko ajan harmita.

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy on rekryfirmat ja pskat rekrytoijat, joka ikisellä firmalla on joku oma uskonto noihin liittyen, että CV pitää olla maksimissaan 1 sivu tai toisessa minimissään kolme sivua jne blaablaa.

Arvo siinä sitten mitä halutaan minnekin. Koulutuksella ei ole väliä.

Että sun keskeinen uraongelma on se,ettet osaa laatia oikean pituista cv:tä? Veikkaan kyllä, että se oikea ongelma on jossain muualla.

Itse olen sellainen että olen ikään kuin puolimenestynyt. Potentiaalia olisi parempaan mutta ei vaan jotenkin lähde lentoon tämä homma. Aikaisemmin se ei haitannut niin paljon kun oli nuori ja muutkin olivat yhtä "eksyksissä" mutta nyt on alkanut mietityttää, että tuleekohan tästä koskaan mitään. Olisi kiva kuulla että onko joku vielä onnistunut kääntämään kelkan nelikymppisenä... Joskus mietin sitäkin että olisiko parempi mennä vain johonkin aika suorittavaan työhön. Tai sitten opiskella vähän jotain uutta.

Itsekin teen työtä johon en tunne kutsumusta. Vaihdan noin 5 vuoden välein työnantajaa ja paikkakuntaa kun alkaa liikaa ärsyttää asiat.

Pitää panostaa riittävästi.

Jos kyllästyt ja irtisanoudut helposti, eihän siitä uraa voi muodostuakaan.

Vierailija kirjoitti:

Pitää panostaa riittävästi.

Jos kyllästyt ja irtisanoudut helposti, eihän siitä uraa voi muodostuakaan.

Tämä. Ennemmin muutama vuosi hommia ja kun alkaa kyllästyttää niin kannattaa pyrkiä samassa firmassa eteenpäin, pikkuhiljaa ylöspäin

Työ, jota tehdään intohimolla, tulee kutsumukseksi.

Voi keskiverto palstailijalle olla täyttä hepreaa, kun samassa lauseessa on TYÖ, INTOHIMO ja KUTSUMUS.

Eikä palkasta puhuta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Tosiasia on, että loistava opiskelija on usein surkea työntekijä.

Sittenhän Suomella on edessään valoisa tulevaisuus! Ehkä pisa-menestyksen ja oikean menestyksen suhdeluku onkin käänteinen.

Joo, sitä ja tätä on tullut tehtyä. Oman alan töitä en ole saanut, mutta jotain olen halunnut tehdä. Nyt opiskelen ja toivottavasti valmistumisen jälkeen tulee pysyvyyttä työuraan. Toisaalta uraputki tai esimiesasema ei kiinnosta. Riittää, että on työ, jossa viihdyn

Vierailija kirjoitti:

Jep. Ensimmäinen ammatti on aivan liian hyvin työllistävä matalapalkkaduuni täysin vailla mitään etenemismahdollisuuksia. Niinpä saatuani asuntolainan maksettua opiskelin maisterintutkinnon toiselta alata huomatakseni että toisen alan työkokemuksella ja 40 vuoden iällä ei työllisty. No, ylikoulutettuna saan sentään olla rauhassa työttömänä aina halutessa, joten niitä matalapalkkahommia ei enää tarvitse tehdä kuin tarvittaessa eli anssareilla pysyäkseen. Ei tämän näin pitänyt mennä, mutta menee se näinkin. Ei sentään ole taloushuolia.

Minkä alan maisteritutkinnon opiskelit? Mulla vähän sama tilanne ja harkitsen lähtöä opiskelemaan, mutta onko se ihan turhaa enää tässä iässä...