Lue keskustelun säännöt.
Mikä on totuus "superihmisten" taustalla?
28.02.2023 |
Media hehkuttaa säännöllisesti "superihmisiä", jotka ovat lahjakkaita, tehokkaita, loputtoman energisiä ja aina terveitä ja positiivisia. Mutta mikä mahtaa olla totuus, kun kuitenkin kaikilla meistä on se sama 24 tuntia vuorokaudessa käytettävissä.
Otetaan esimerkiksi naispuolinen henkilö, jolla on lapsia ja mies. Hän käy töissä ja opiskelee samaan aikaan. Lisäksi tietysti harrastaa monipuolisesti liikuntaa, on hoikka ja nuorekas ja aina viimeistellyn näköinen.
En vaan ymmärrä, miten kenelläkään riittää vuorokaudessa tunnit tuohon kaikkeen! Onko mahdollista, että meille ei kerrota ihan kaikkea. Käykö kotona siivooja, hoitaako isovanhempi lapset ja tekee ruuat?
Tunteeko joku läheisesti tällaisen henkilön? Mikä on totuus tuosta elämästä?
Itsellä töissä käyminen (osa-aikainen!), kodin hoito (toki mies tekee osansa), lasten hoitaminen ja kyyditseminen harrastuksiin vie kaiken ajan ja ylikin! Olen väsynyt ja haluaisin keventää jostain, mutta kaikki tekeminen on ns. pakollista. En vaan tajua miten jotkut tekee tämän kaiken päälle vielä niin paljon muutakin.
Kommentit (224)
Hyvä organisointikyky ja kyky tehdä päätöksiä varmaan ne tärkeimmät.
Eräs sukulaisperheemme on tällainen. Kaksi lasta harrastaneet kilpatasolla, yksi erityislapsi. Molemmat vanhemmat opiskelleet aikuisena toiset yliopistotutkinnot johtotason töiden ohessa, rakentaneet taloja ja mökkejä. Matkustelevat, harrastavat liikuntaa, on kolme koiraa yms.
Ei ole mitään erityistä tukea saaneet esim. vanhemmiltaan, ei mitään muutakaan mystistä apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP:n ongelma ei ole "superihmiset" vaan oma laiskuus. Aktiiviset ihmiset ottavat härkää sarvista ja tarttuvat tuumasta toimeen, niin saavat asiat tehdyksi ja aikaa vielä jääkin. AP se vaan tuijottaa netflixiä 4h päivässä, syö sipsejä, polttaa tupakkaa ja juo sokurilimsaa, eikä saa mitään aikaan. Tuossa 4h aikanakin olisi käynyt urheilemassa, lukenut ja opiskellut vaikka kuinka paljon. Sen sijaan aika meni taas sohvalla persettä kasvattaessa yhdessä hujauksessa, terveys heikkeni epäterveellisen ruuan, juoman, tupakoinnin ja liikkumattomuuden takia ja aivot jatkoi mätänemistä käytön puutteessa. Viikonloput meneekin sitten kaavalla "lauantaina persekänni ja sunnuntai krapulassa". Ei ihme että väsyttää! "Superihmiset" taas ottavat lauantaina sen yhden saunaoluen ja käyttävät koko muun ajan johonkin oikeasti hyödylliseen.
Passiivisuus passivoi. Toisaalta, jos on tottunut tällaiseen elämän, voi olla vaikea ymmärtää, että tekeminen ja onnistumisen tunteet voivat lisätä energiavaroja, eivätkä kuluttaa niitä. Jos vielä omaa puolison, joka on tukeva ja kannustava, nälvimisen ja alasvetämisen sijaan, lopputulos on entistä aikaansaavampi ihminen.
Olet oikeassa. Lepokitka on suurempi kuin liikekitka, myös arjessa.
Aikoinaan kuulin eräältä sukulaiselta sanonnan että mitä enemmän tekee, sen paremmin jaksaa. Ja totta se on. Toki itseä kuunnellen, niin pysyy jaksaminen aina oikealla tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä organisointikyky ja kyky tehdä päätöksiä varmaan ne tärkeimmät.
Eräs sukulaisperheemme on tällainen. Kaksi lasta harrastaneet kilpatasolla, yksi erityislapsi. Molemmat vanhemmat opiskelleet aikuisena toiset yliopistotutkinnot johtotason töiden ohessa, rakentaneet taloja ja mökkejä. Matkustelevat, harrastavat liikuntaa, on kolme koiraa yms.
Ei ole mitään erityistä tukea saaneet esim. vanhemmiltaan, ei mitään muutakaan mystistä apua.
Eivät taida heti töiden jälkeen rojahtaa sohvalle loppu päiväksi "toipumaan", samalla lapioiden rasvaa, suolaa ja sokuria naamariinsa...
En tiennytkään olevani tällainen superihminen. Oli aika jolloin opiskelin, tein vuorotöitä, hoidin pientä lasta lähes yksin, oli talo ja kuntosaliharrastus, olin huippukunnossa. Tämän lisäksi elin väkivaltaisessa parisuhteessa. Juttu on niin että nuo muut jutut pitivät minut selväjärkisenä. Jokainen noista veivät sitä kohti, että suhteesta lähteminen oli jonain päivänä mahdollista.
Ja nyt se on historiaa, nyt on uusi parisuhde ja opiskelut tehty, työ vaihtunut kokopäiväiseksi ja vaativammaksi. Mutta olen edelleen energinen! Oma salaisuuteni on että aikaansaavuuden kehää täytyy pitää yllä liikunnalla ja säännöllisellä vuorokausirytmillä. Hiilihydraatit väsyttää ja silloin en saa aikaan enää mitään loppupäivänä jos niitä syön - tulen täydellisen koomapotilaaksi. Ja se saamattomuuden kehä pyörähtää käyntiin valvomisella ja myöhäiseen aikaan nautitulla kahvilla (klo 14>), huonolla ruoalla, alkoholilla, ja liikkumattomuudella. Ei jaksa sitten enää laittaa edes tiskejä tiskiin. Hyvässä kehässä sitä energiaa vain riittää ja riittää myöhälle iltaan.
Sarjoja en jaksa katsoa, se on minulle ihan liian passiivista toimintaa, se tuntuu ajanhaaskaukselta enkä jaksa ikinä keskittyä niihin koska olisin mieluummin tekemässä jotain muuta. Haluan mieluummin leipoa, maalata, lukea kirjaa, ratkoa aivopähkinöitä, käydä 8km juoksulenkillä. Haluan elää omaa elämääni enkä katsoa jonkun toisen kuvitteellista elämää ruudulta.
Minulla pitää olla koko ajan jotain meneillään, isoja suunnitelmia, että voin hyvin. Juuri nyt alan puuhata sivutoimista yrittäjyyttä kun lapsi on jo iso koululainen.
Uskon, että mua pidetään tehokkaana suorittajana. Teen vaativaa työtä sekä kokoaikaisena palkattuna asiantuntijana ja siinä sivussa omassa yrityksessäni. Tänä vuonna saan valmiiksi neljännen yliopistotutkintoni ja julkaisen harvakseltaan, mutta säännöllisesti alan julkaisuissa. Kaksi teini-ikäistä lasta ja mies. Hoitavastuuta myös ikääntyvistä appivanhemmista, pian myös omasta äidistä. Omakotitalo. Olen hoikka ja huoliteltu yli 40v nainen.
Mun kohdalla tämä selittyy monesta tekijästä. Osa on terveitä ja kadehdittavia, osa epäterveitä ja surullisia tekijöitä.
Negatiiviset tekijät:
- persoonallisuuden piirteenä vaativuutta. Odotan itseltäni paljon ja koen suurta syyllisyyttä jos joku asia menee huonosti siksi, että en ole yrittänyt parastani. Tämä varmaan on synnynnäistä, mutta isäni alkoholismi korosti tätä piirrettä paljon.
- potkaisen elämästäni säälittä energiasyöpöt. Kuten alkoholisoituneen isäni. Tämä voisi olla myös positiivisten listalla, mutta itse koen tämän negatiivisena.
Positiiviset:
- joustava mieli, hyvä resilienssi. En säikähdä, jos joku tuntuu epämukavalta. Ahdistus, pelko, epävarmuus ovat vain tunteita, enkä usko tottele niitä vaikka en niistä pidäkään. Mulla on selvillä omat arvoni ja elämäntavoitteet ja menen niitä kohti ja matkalla koettu ahdistus, pelko, uupumus jne on mun mielestä ihan sopiva hinta siitä. Mulle onnellisuus ei ole miellyttävää ja mukavaa olotilaa, vaan merkityksellisyyden tunnetta. Olen sisäistänyt, että merkityksellisten asioiden eteen joutuu kokemaan paljon epämukavuutta.
- hyvät rutiinit, joilla merkityksettömät elämän asiat rullaa omalla painollaan. Parasta on saada jotkut merkityksettömät asiat täysin automatisoitua, esim sijoittaminen, ostosten noutopalvelu.
- osallistuva mies, nykyään myös osallistuvat teinit. En suostu kenenkään palvelijaksi, enkä ymmärrä miksi kukaan suostuisi sellaiseen. Teen takuulla oman osani, mutta vain sen.
- pidän huolta motivaatiostani ja olen selvillä mikä sen tappaa. siksi en ikinä tekisi työtä, jossa minulta vietäisiin tarpeettomasti autonomiaa, työn tarkoitus ei vastaisi omaa arvomaailmaani ja nakertaisi merkityksellisyyden tunnetta tai työyhteisössä olisi jotain mätää. Olen toki nuorempana tehnyt paljon töitä, joissa edellä mainitut eivät toteutuneet ja tein ihan tyytyväisenä niitä hommia, mutta työt olivatkin paljon vähemmän vaativia, enkä tehnyt niitä koko persoonallani. Kuitenkin pidin selvänä, että teen ankarasti työtä ja opiskelua päästäkseni valitsemaan arvojeni mukaisen työn.
- Mulla on luonnostaan hyvät hiukset ja kynnet. Pitkät ja paksut hiukset luonnollisella sävyllä on todella vaivattomat ja kynsiin riittää pieni viilaus ja kerron väritöntä lakkaa.
- Liikunnan aloitin 30-vuotiaana kun huomasin, että terveys ei muuten kestä istumatyötä. Tein siitäkin rutiinin. Hämmästykseksi olen oppinut nauttimaan siitä viime vuosina, mikä on tosi ihanaa! Mutta kauan kesti päästä kiinni tähän liikunnan riemuun tai juoksijan nautintoon.
- Varaan aikaa lepoon ja sosiaaliseen elämään. Sekä uneen! Olen käynyt terapiassa hoitamassa pois vaativuuden haitallisia puolia ja samalla opettelin lepäämään riittävästi. 2h/päivä ja yksi kokonainen päivä viikossa on hyvä. Terapiassa opin, että luova ja tehokas toiminta hiipuu muutenkin päivän mittaan, joten on täysin turha teeskennellä tekemistä enää siinä vaiheessa, vaan on levon aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua voisi kai sanao ap:n tarkoittamaksi superihmiseksi vaikken sellaiseksi itseäni luonnehtisi.
Minulla on yritys, jonka toimitusjohtaja olen, firmassa muutamia työntekijöitä. Olen yksinhuoltaja, ja minulla on kaksi harrastavaa lasta, joiden harrastuksessa olen tautajoukoissa mukana. Sen lisäksi harrastan liikuntaa 4-5 kertaa viikossa lasten harrastusten aikana, luen ja teen käsitöitä vapaa-ajalla. Tänä talvena olen tehnyt jo kaksi villapaitaa ja pari pienempää projektia.
Meillä on aina siisti koti, pyykit pestynä ja kaapit ojennuksessa. Ei käy siivoojaa eikä ole muuta ulkopuolista apua. Itsekin olen aika huoliteltu ja tyylikäs, jos näin saa itseään kehua täällä.
Kuinka saavutan tämän kaiken? En oikein tiedä, asiat vaan menevät minulla järjestykseen kuin itsestään. En koe suorittavani tai raatavani. Käytän kalenteria aktiivisesti ja merkkaan sinne kaikki muistettavat asiat, tapaamiset, liikunnat ym.
Siivoamiseen (sis. pyykit ja tiskit) käytän päivittäin 15-30 minuuttia, lapset siivoavat omat huoneensa. Laitan ruuan töiden jälkeen ja siivoan keittiön heti. Pari kertaa vuodessa siivoan kodin katosta lattiaan.
En erityisemmin kaipaa makoilla sohvanpohjalla, en saa siitä mitään. Ennen nukkumaan menoa luen kirjaa unta odotellessa.
Varmaan just se, että toiset kuormittuu jo työpäivästä ja toisilla riittää virtaa kaikenlaisiin iltaohjelmaan ja ihmisten tapaamiseen jne. Myös varmaan jonkinlainen älykkyydentaso vaikuttaa, toiset hokaa nopeasti ja toiset tarvii enemmän aikaa (vie energiaa).
Mutta myös sen olen huomannut, että joissain tapauksissa, joissa nainen on tällainen superihminen niin mies hoitaa enemmän lapsia, kotia ja on tämän superihmisen tukipilari ja antaa hänen porskuttaa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole mikään superihminen, mutta ihan kolmen lapsen yksinhuoltajana opiskelin työn ohella kaikkea itseäni kiinnostavaa. Tein myös mielekästä vapaaehtoistyötä. Kyse on motivaatiosta ja innostumisesta. Ei ollut siivoojaa, siivosin vähemmän.
Yksi tuttavani on tällainen superihminen, nainen, mies vie lapset usein viikonlopuksi omille vanhemmilleen ja muutenkin hoitaa lapsien asioita paljon. Joskus huvittanut sivusta seurata, mutta heillä työnjako on tällainen. Nainen saa havitella kuuta taivaalta perheellisenä, vaikkei paljoa tikkua ristiin laitakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko osalla olla selityksenä luontainen vähäinen unentarve? Silloin jää enemmän aikaa tehdä asioita.
En ole itse tällainen, tuli vaan mieleen!
Minä olen juuri tuollainen. Nyt ei lapsia asu enää kotona. Opiskelin kokopäivätyön ohella. Kaksi lasta. Maksettiin asuntovelat. Harrastin jumppaa ja uimista. Yöunet pitää nukkua hyvin. Se on jaksamisen perusta. Mies teki vuorotyötä. Kotityöt jäivät lähinnä minulle. Kaiken perusta on hyvä suunnittelu.
Aamuherätys ko 6. Lapset hoitoon ja myöhemmin kouluun. Työmatka junalla, käytin opiskeluun. Illalla perheelle ruoka, kun mies oli kotona, harrastuksiin. Sitten pari tuntia lasten asioihin ja kotitöihin. Klo 21 lapset nukkumaan. Opiskelua 22 saakka. Jotenkin näin se meni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 30 vuotias nainen, 2 lasta joista toinen koulussa ja toinen päiväkodissa. Mies käy reissutöissä.
Minä töissä 8h, 2 päivänä koululaisen harrastukset joista vain toiseen vien. Tämän harjoituksen aika pääsen pienemmän kanssa yhdessä luistelemaan, hiihtämään, juoksemaan, ihan mitä vain! Toiseen harrastukseen kulkee itse.
Edellisenä päivänä usein teen seuraavalle päivälle ruuat ja eväät töihin. Ei ole sitten kiire töistä kotiintullessa saada ruokaa nälkäisille kiukkusille ihmisille.
Saan paljon hyvää mieltä leipomisesta ja ruuanlaitosta. Joskus se on pakkopullaa, mutta enimmäkseen pidän siitä.
En itse harrasta mitään, syynä se ettei lapsille ole mitään paikkaa mihin mennä siksi aika kun itse olisin harrastuksessa.
Nukun yössä 8h.
En koe olevani väsynyt tai uupunut ja masentunut. Mulla riittää virtaa ja olen iloinen!
Aikatauluttaminen ja rutiinit on se juttu!!
Siivoan, pyykkään, kokkaan itse. käyn kaupassa itse. Joskus tulee käytyä tyylii mäkkärissä, mutta kotiruualla eletään!
Kuulostaa leppoisalta ja kunnianhimottomalta taviselämältä, ei superihmisen arjelta. Ilmeisesti monelle tosin tuo perusarkikin on kuormittavaa.
Mitähän sinä esim. tiedät lapsieni tarpeista tai minun työstäni. Enpä kutsuisi elämääni kunnianhimottomaksi! Perusarkea se meille on, joka päivä.
Tiedän, että moni on uupunut ja masentunut, se on nyky trendi. Ei jakseta itse edes kauppaan mennä, vaan se tilataan. Valitetaan vaikka mistä, jopa siitä ettei ole lapsenvahtia ja itsellä sitä omaa-aikaa.
Mutta se, että olisin kunnianhimoton on täyttä potaskaa! Työni vaatii paljon ja olen urallani edennyt hyvin nuoresta iästäni ja useamman vuoden insiinöörikoulutuksestani huolimatta.
Tiedän, ettei moni edes pysty samaan! Minä satun vain olemaan ylpeä siitä mikä olen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen juuri tuollainen, mutta taustalla on kyllä isovanhemmat, jotka auttavat. Juurikin se pelkkä tieto, että isovanhemmat voivat milloin tahansa ottaa lapset hoitoon, on suuri helpotus ja antaa paljon vapautta ja aikaa kuormittaa itsensä tekemisillä. Lisäksi voin ottaa taloudellisia riskejä ja vaikka vähentää työtunteja ja opiskella sen sijaan, koska tiedän, ett vanhempani tukevat tarvittaessa. Ja kukaanhan ei sitä kerro, mutta opiskelu ja osa-aikatyö voi olla olla paljon kevyempi vaihtoehto kuin täyspäiväinen työ.
Kuka mistäkin kuormittuu ja kyvyissä on eroja. Välillä melkein hävettää kertoa, että olipa ihana päivä (viikko, vuosi) kun tuli tehtyä vaikka mitä ja nautin siitä. Enkä yleensä tätä hehkutakkaan, kun tietää, että moni läheinen pitää näitä samoja asioita kauhean raskaina.
Esim. tänään on ollut oikein hyvä ja kiva (tavallinen lomapäivän) aamu. Eka yöllä pesussa olleet pyykit kuivariin, uutta pyykkiä koneeseen. Kahvi tippumaan, samalla yöllä toiminnassa olleen tiskikoneen tyhjennys (avasin luukun aamuyöllä, kun kävin vessassa, niin olivat kuivia ja kylmiä). Kuppi kahvia, somen selailua. Sitten reipas lenkki 45 min), suihku ja nyt kuivattelua aamupalan kanssa.
Esikoinen kuuluu heräilevän. Kiva hetki jutella hänen kanssaan ennen kuin hän alkaa lukea ylppäreihin (lukuloma). Lounaan valmistelu kohta edessä. Jonkin ajan päästä kuskaan esikoisen töihin (bussilakko), mikä on kivaa yhteistä aikaa. Samalla käyn ruokakaupoissa ja vien kierrätysroskat. Sitten lounas valmiiksi. Muutama eri vaihtoehto ruoassa eri ruokavalioiden vuoksi ja koska näin lomalla on aikaa panostaa ruokaan. Äänikirja usein kumppanina mukana niin kotitöissä kuin lenkillä.
Aivan ihana rento aamupäivä siis luvassa. Joku muu tosin kauhistelee, miten rankkaa suorittamista, mitä ei lomalla saisi tehdä, vaan pitäisi levätä ja palautua, miten nämä sitten kuuluisikin jonkin mielestä tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen juuri sellainen jota ap kuvaili. Multitaskaan ja hoidan jotkut vähäpätöiset asiat vähän sinnepäin. Harrastukset on samoja mitä lapsilla, joten yhdistän nämä. Olen superhyvä organisoimaan asioita. Kotikin on suht siisti mutta ei kiiltele. Ollaan koko perhe aina huoliteltuja ja siistejä, harrastetaan, opiskellaan, käydään töissä ja mummolassa.
Asia jota jää vähän, on sellainen löysä chillailu. Ystäviä ei ole, vaikka moni luulee. Lähinnä kavereita ja tuttuja on joitakin, siinä kaikki. Joudun siis tinkimään sosiaalisesta elämästä ja täytän varmaan aukot multitaskaamisella etten murehtisi yksinäisyyttäni. Toisaalta sosiaaliseen elämään ei olosi mahdollisuuttakaan koska ei ole tukiverkostoja.
Oman kokemuksen mukaan aikatauluttaminen on helppoa kun on useampi hoidettava asia, näin mikään ei tavallaan saa "kohtuutonta" mittakaavaa. Eli jos vain opiskelet, opiskelusta voi tulla liian iso tehtävä omassa mielessä. Omat opinnot helpottuvat kun tein töitä, sillä minulle tuli realistiset tavoitteet ja aloittaminen piti tehdä silloin kun aikaa oli.
Sitten tietysti pitää muistaa, että komeinkin korttitalo romahtaa, jos itse, puoliso tai lapsi sairastuu vakavasti. Jos joku siinä samalla vielä jotain pystyy suorittamaan niin kyllä hän laiminlyöntiä myös harrastaa samalla.
Pitää myös muistaa se, että kyllä tällaisilla ihmisillä usein on ystäviä ja sukulaisia, jotka auttavat lasten kanssa eivätkä sitä muuten itse välttämättä mainosta. Yhdellä ystävällä lapsi menee iltapäiväkerhosta mummolaan ja mummo saattaa hakea loput lapset myös päiväkodista. Kyllähän sitä silloin ehtii salille töiden jälkeen. Jollain toisella on mahdotonta käydä salilla kokopäivätyön lisäksi.
Samoin kannattaa muistaa sekin, että tällaisen ihmisen lapset eivät välttämättä ole tyytyväisiä aikuisena lapsuutensa eikä tällainen ihminen välttämättä ole onnellinen. Siksi ei kannata vertailla, vaan tehdä omaa juttua ja miettiä, mistä itse ja omat tärkeimmät tulevat hyvinvoiviksi. Ettei koko tarina ole kuin keisarin uudet vaatteet.
Eli totuus tällaisen takana voi olla mitä tahansa. Sellaisiakin on, jotka tunkevat itsensä vähän joka projektiin näytille ja tekevät hommansa juosten kusten mainostaen itseään kuitenkin tehokkaaksi ja fiksuksi. Eli keskity omaan tekemiseen ja arvoihin, koskaan et tiedä haluaisitko lopulta elää toisen arvoilla ja elämäntavoilla.
Jotkut pitivät minua silloin superihmisenä kun opiskelin kokoaikaisen työn ohessa tutkinnon nopeassa tahdissa. No, energiaa opiskeluun riitti, koska työ oli niin tylsää että aivot suorastaan vaativat virikkeitä vapaa-ajalla. Myöhemmin vaativammassa työssä ei sama opiskelutahti olisi enää onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 30 vuotias nainen, 2 lasta joista toinen koulussa ja toinen päiväkodissa. Mies käy reissutöissä.
Minä töissä 8h, 2 päivänä koululaisen harrastukset joista vain toiseen vien. Tämän harjoituksen aika pääsen pienemmän kanssa yhdessä luistelemaan, hiihtämään, juoksemaan, ihan mitä vain! Toiseen harrastukseen kulkee itse.
Edellisenä päivänä usein teen seuraavalle päivälle ruuat ja eväät töihin. Ei ole sitten kiire töistä kotiintullessa saada ruokaa nälkäisille kiukkusille ihmisille.
Saan paljon hyvää mieltä leipomisesta ja ruuanlaitosta. Joskus se on pakkopullaa, mutta enimmäkseen pidän siitä.
En itse harrasta mitään, syynä se ettei lapsille ole mitään paikkaa mihin mennä siksi aika kun itse olisin harrastuksessa.
Nukun yössä 8h.
En koe olevani väsynyt tai uupunut ja masentunut. Mulla riittää virtaa ja olen iloinen!
Aikatauluttaminen ja rutiinit on se juttu!!
Siivoan, pyykkään, kokkaan itse. käyn kaupassa itse. Joskus tulee käytyä tyylii mäkkärissä, mutta kotiruualla eletään!
Kuulostaa leppoisalta ja kunnianhimottomalta taviselämältä, ei superihmisen arjelta. Ilmeisesti monelle tosin tuo perusarkikin on kuormittavaa.
Mitähän sinä esim. tiedät lapsieni tarpeista tai minun työstäni. Enpä kutsuisi elämääni kunnianhimottomaksi! Perusarkea se meille on, joka päivä.
Tiedän, että moni on uupunut ja masentunut, se on nyky trendi. Ei jakseta itse edes kauppaan mennä, vaan se tilataan. Valitetaan vaikka mistä, jopa siitä ettei ole lapsenvahtia ja itsellä sitä omaa-aikaa.
Mutta se, että olisin kunnianhimoton on täyttä potaskaa! Työni vaatii paljon ja olen urallani edennyt hyvin nuoresta iästäni ja useamman vuoden insiinöörikoulutuksestani huolimatta.
Tiedän, ettei moni edes pysty samaan! Minä satun vain olemaan ylpeä siitä mikä olen!
Mä olen eri, mutta ajattelin samoin kun tuo kommentoija kun luin kuvauksesi. Kuulosti mun arjelta, jota en pidä superihmisen arkena. On itsellänikin toki ylempi korkeakoulututkinto ja vaativa työ.
Vierailija kirjoitti:
Kuka mistäkin kuormittuu ja kyvyissä on eroja. Välillä melkein hävettää kertoa, että olipa ihana päivä (viikko, vuosi) kun tuli tehtyä vaikka mitä ja nautin siitä. Enkä yleensä tätä hehkutakkaan, kun tietää, että moni läheinen pitää näitä samoja asioita kauhean raskaina.
Esim. tänään on ollut oikein hyvä ja kiva (tavallinen lomapäivän) aamu. Eka yöllä pesussa olleet pyykit kuivariin, uutta pyykkiä koneeseen. Kahvi tippumaan, samalla yöllä toiminnassa olleen tiskikoneen tyhjennys (avasin luukun aamuyöllä, kun kävin vessassa, niin olivat kuivia ja kylmiä). Kuppi kahvia, somen selailua. Sitten reipas lenkki 45 min), suihku ja nyt kuivattelua aamupalan kanssa.
Esikoinen kuuluu heräilevän. Kiva hetki jutella hänen kanssaan ennen kuin hän alkaa lukea ylppäreihin (lukuloma). Lounaan valmistelu kohta edessä. Jonkin ajan päästä kuskaan esikoisen töihin (bussilakko), mikä on kivaa yhteistä aikaa. Samalla käyn ruokakaupoissa ja vien kierrätysroskat. Sitten lounas valmiiksi. Muutama eri vaihtoehto ruoassa eri ruokavalioiden vuoksi ja koska näin lomalla on aikaa panostaa ruokaan. Äänikirja usein kumppanina mukana niin kotitöissä kuin lenkillä.
Aivan ihana rento aamupäivä siis luvassa. Joku muu tosin kauhistelee, miten rankkaa suorittamista, mitä ei lomalla saisi tehdä, vaan pitäisi levätä ja palautua, miten nämä sitten kuuluisikin jonkin mielestä tehdä.
Siis minusta tuo on kyllä aika leppoisaa ja normaalia loma-arkea. Ei suorittavaa. Kyllähän siivota ja ruokaa pitää laittaa sekä kaupassa käydä.
Raskasta tuo olisi parin uhmaikäisen kanssa.
Olin tuollainen nuorena. En kyllä itsekään ymmärrä miten jaksoin tehdä sen kaiken, tosin lapsia vain yksi. Meillä ei käynyt siivooja (olen kova siivoamaan), meillä oli vielä kaksi koiraa, jotka pääasiassa ulkoilutin ja kaksi hevosta, joita kävimme tallilla hoitamassa lähes joka päivä.
Nuorena jaksaa.
Tiedän pari tuollaista ihmistä lähipiiristä ja heitä yhdistää älykkyys ja järjestelmällisyys. Heidän ei tarvitse pahemmin käyttää aikaa asioiden suunnitteluun tai uuden oppimiseen, vaan asiat rakentuvat pikavauhdilla päässä valmiiksi ja siksi toimeen voi tarttua saman tien. Ehkä tästä johtuen arki ei ole heille niin kuormittavaa, että tarvitsisivat pitkiä palautumisaikoja.
Järjestelmällisyyden turvin he hyödyntävät päivän minuutit tehokkaammin. Arkielämän esimerkkinä tästä vaikka minä ja työkaverini. Työkaverini siirtää kaikkien ei-akuuttien sähköpostien vastaamisen kotimatkalle (vajaa tunni junamatka) ja vastaavasti aamulla purkaa sähköpostin aamulla junassa niin, että voi aloittaa heti varsinaiset työt työmaalle päästyään. Minä sen sijaan käytän kotimatkan siihen, että kuuntelen musiikkia ja katselen junan ikkunasta maisemia ja aamulla saatan torkkua.