Lue keskustelun säännöt.
Mikä on totuus "superihmisten" taustalla?
28.02.2023 |
Media hehkuttaa säännöllisesti "superihmisiä", jotka ovat lahjakkaita, tehokkaita, loputtoman energisiä ja aina terveitä ja positiivisia. Mutta mikä mahtaa olla totuus, kun kuitenkin kaikilla meistä on se sama 24 tuntia vuorokaudessa käytettävissä.
Otetaan esimerkiksi naispuolinen henkilö, jolla on lapsia ja mies. Hän käy töissä ja opiskelee samaan aikaan. Lisäksi tietysti harrastaa monipuolisesti liikuntaa, on hoikka ja nuorekas ja aina viimeistellyn näköinen.
En vaan ymmärrä, miten kenelläkään riittää vuorokaudessa tunnit tuohon kaikkeen! Onko mahdollista, että meille ei kerrota ihan kaikkea. Käykö kotona siivooja, hoitaako isovanhempi lapset ja tekee ruuat?
Tunteeko joku läheisesti tällaisen henkilön? Mikä on totuus tuosta elämästä?
Itsellä töissä käyminen (osa-aikainen!), kodin hoito (toki mies tekee osansa), lasten hoitaminen ja kyyditseminen harrastuksiin vie kaiken ajan ja ylikin! Olen väsynyt ja haluaisin keventää jostain, mutta kaikki tekeminen on ns. pakollista. En vaan tajua miten jotkut tekee tämän kaiken päälle vielä niin paljon muutakin.
Kommentit (224)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 30 vuotias nainen, 2 lasta joista toinen koulussa ja toinen päiväkodissa. Mies käy reissutöissä.
Minä töissä 8h, 2 päivänä koululaisen harrastukset joista vain toiseen vien. Tämän harjoituksen aika pääsen pienemmän kanssa yhdessä luistelemaan, hiihtämään, juoksemaan, ihan mitä vain! Toiseen harrastukseen kulkee itse.
Edellisenä päivänä usein teen seuraavalle päivälle ruuat ja eväät töihin. Ei ole sitten kiire töistä kotiintullessa saada ruokaa nälkäisille kiukkusille ihmisille.
Saan paljon hyvää mieltä leipomisesta ja ruuanlaitosta. Joskus se on pakkopullaa, mutta enimmäkseen pidän siitä.
En itse harrasta mitään, syynä se ettei lapsille ole mitään paikkaa mihin mennä siksi aika kun itse olisin harrastuksessa.
Nukun yössä 8h.
En koe olevani väsynyt tai uupunut ja masentunut. Mulla riittää virtaa ja olen iloinen!
Aikatauluttaminen ja rutiinit on se juttu!!
Siivoan, pyykkään, kokkaan itse. käyn kaupassa itse. Joskus tulee käytyä tyylii mäkkärissä, mutta kotiruualla eletään!
Tämä kuulostaa Ihanan rennolta tavalliselta elämältä. Se on kaukana superihmisen elämästä, jossa olisi tuon lisäksi esim toinen vaativa työ tai vapaa-aikana oman yrityksen pyörittäminen ja vielä sen lisäksi väitöskirjan tekeminen ja liikuntaharrastuksena olisi vielä kilpaurheilu maajoukkuetasolla.
Niin, mikä sitten on superihminen? Enpä ole koskaan itseäni superihmisenä pitänyt, vaikka olinkin nuorena todella aikaansaava. Olen tuo hevosnainen ja mun kuvio oli kokolailla tuo mitä kuvaat, minkä lisäksi olen lukenut vielä toisen yliopistotutkinnon työn ohessa. Siinä kyllä meni jo yöunetkin, koska muuten en ehtinyt lukea kaikkia tenttikirjoja (suoritin pitkälti kirjatentteinä maisteriohjelmassa).
En ole lainkaan stressaantunut enkä suorittajatyyppinen. Myös äitini on hyvin touhukas, nyt yli kahdekankymppinen, pitää yllä valtavaa kasvimaata kesäisin ja talvisin kävelee päivittäin yli 10 kilsan lenkin ja tietenkin on todella siisti. Minä teen vain puolet siitä mitä nuorena, mutta tuskin ihan sohvaperunaksi kuitenkaan muutun vanhempanakaan, jos saan elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaus on resilienssi - jota voi kehittää.
Minä olen yh-äiti lapselleni. Lapsi käy tosin joka toinen viikonloppu isällään. Opiskelen yliopistossa ja teen töitä siinä sivussa. Lapsi pärjää koulussa. Joka päivä meillä on itse tehtyä ruokaa. Painoindeksini on 23. Liikun säännöllisesti.
Olen kyllä väsynyt, toisinaan, mutta sitten lepään, ja käärin taas hihat.
Mitä enemmän teen, sitä enemmän kipukynnykseni nousee. Se on sitä resilienssin kehitystä. Ajattelin, että tästä en tule selviämään. Selvisin silti.
Isovanhemmat asuu 400 km päässä, ja tukiverkkoa muutenkin huonosti.
Noh, yhden asian keksin: tilaan ruokalähetyksen kotiin joka viikko. Ruokakaupassa ei sius mene sikaa pyörimiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on luontaisesti erilaiset energiatasot. Itse lukeudun heihin, jolla on tämä taso on matala. Olen aina ollut sellainen, että kuormitun pienestäkin. Sitten taas mieheni on vastakohtani: jaksaa päivittäin harrastaa, vaikka pitkät työpäivät ym. Kun olin hoitovapaalla ja välillä hävetti, kun koti oli sotkuinen päivän jäljiltä niin mietin että kun mies jää hetkeksi hoitovapaalle, niin ymmärtää, kuinka rankkaa arki on. Mitä vielä, sitten kun mies jäi kotiin, niin meillä oli siistimpää kuin ikinä, pyykit aina pesty ym. ja mies ei IKINÄ valittanut mistään.
Nyt olen vaan jotenkin hyväksynyt itseni: tarviin paljon lepoaikaa, että pärjään elämässä. Ihan vaan semmosta tekemätöntä aikaa. Toiset ihmiset tylsistyy silloin, minä lataudun ja nautin.
Tässä on mielestäni hyvä selitys. Minä olen introvertti eli kuormitun ihmisten tapaamisesta. Sen sijaan kaikki älyllinen toiminta ja liikunta stimuloi voimakkaasti eli mitä enemmän teen, sitä paremmin voin. Olen esimerkiksi molemmat yliopistotutkintoni suorittanut ennätysajassa, ekan kolmessa ja toisen alle kahdessa vuodessa. Opiskelu on aina ollut mieluista, siinä selitys.
Sanoisin, että aikaansaamiseni salaisuus on se, että minulla on ollut mahdollisuus tehdä asioita, joista todella nautin. Siis työ, josta nautin, opinnot ja hevoset ja lapsi harrastuksineen. Mikään ei edes tuntuntut raskaalta, vaikka aikatauluissa oli järkkäämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka mistäkin kuormittuu ja kyvyissä on eroja. Välillä melkein hävettää kertoa, että olipa ihana päivä (viikko, vuosi) kun tuli tehtyä vaikka mitä ja nautin siitä. Enkä yleensä tätä hehkutakkaan, kun tietää, että moni läheinen pitää näitä samoja asioita kauhean raskaina.
Esim. tänään on ollut oikein hyvä ja kiva (tavallinen lomapäivän) aamu. Eka yöllä pesussa olleet pyykit kuivariin, uutta pyykkiä koneeseen. Kahvi tippumaan, samalla yöllä toiminnassa olleen tiskikoneen tyhjennys (avasin luukun aamuyöllä, kun kävin vessassa, niin olivat kuivia ja kylmiä). Kuppi kahvia, somen selailua. Sitten reipas lenkki 45 min), suihku ja nyt kuivattelua aamupalan kanssa.
Esikoinen kuuluu heräilevän. Kiva hetki jutella hänen kanssaan ennen kuin hän alkaa lukea ylppäreihin (lukuloma). Lounaan valmistelu kohta edessä. Jonkin ajan päästä kuskaan esikoisen töihin (bussilakko), mikä on kivaa yhteistä aikaa. Samalla käyn ruokakaupoissa ja vien kierrätysroskat. Sitten lounas valmiiksi. Muutama eri vaihtoehto ruoassa eri ruokavalioiden vuoksi ja koska näin lomalla on aikaa panostaa ruokaan. Äänikirja usein kumppanina mukana niin kotitöissä kuin lenkillä.
Aivan ihana rento aamupäivä siis luvassa. Joku muu tosin kauhistelee, miten rankkaa suorittamista, mitä ei lomalla saisi tehdä, vaan pitäisi levätä ja palautua, miten nämä sitten kuuluisikin jonkin mielestä tehdä.
Siis minusta tuo on kyllä aika leppoisaa ja normaalia loma-arkea. Ei suorittavaa. Kyllähän siivota ja ruokaa pitää laittaa sekä kaupassa käydä.
Raskasta tuo olisi parin uhmaikäisen kanssa.
No sehän tässä onkin se aikaansaavien ihmisten salaisuus, että eivät pidä normaalia arkea raskaana. Tiedän lukuisia ihmisiä, joille ihan normaali pyykknpesu koneella tai ruoanlaitto puolivalmisteista on todella raskasta. Esim. lomalla valittavat, että ei loma ole lomaa, kun joutuu laittamaan ruokaa (esim. lämmittämään kaupana pyttipannua) kesken loman. Pyykkihuoltoa ei tietenkään lomalla hoideta, kun se on niin raskasta, joten lomaviikon jälkeen odottaa pyykkikuorma pesijää (siis koneella omassa kodarissa). Lasten kuskaus on vihon viimeinen ponnistus eikä lenkillekään ehdi, kun pitää odottaa sitä lasta harrastuksesta autossa istuen 1,5 t pari kertaa viikossa (kaupan ja lenkkimaaston vieressä). Kauppareissuja ei suostuta ainakaan yksin hoitamaan, koska se on niiiin kuormittavaa.
Me ollaan miehen kanssa aika lähellä tuollaisia superihmisiä. Aika hyviä menemään elämässä eteenpäin, ei tuhlata aikaa varsinkaan asioihin, mitkä eivät kiinnosta, mutta vastuullisia ollaan. Ennakoiminen, epäonnistumisten sietäminen, motivaatio ja ehkä päälle kyky oppia muidenkin virheistä. Pyrkimys hyvään ja eteenpäin niin että voi olla valintoihinsa tyytyväinen eikä kaduta. On helpompi hyväksyä myös nykyhetki sellaisena kun se on. Ollaan kyllä myös aika positiivisia ihmisiä. Miehestä mainittava, että hän on ainakin rohkea, omaehtoinen, rehellinen, reilu ja älykäs. Tämä on auttanut häntä etenemään yrittäjänä merkittävästi, saa sovittua itselleen muita paremmat ehdot ja se kannattaa myös rahoittajia ja muita kumppaneita. Minä olen enempi diplomaattiluonteinen (kuulema) ja tällä hetkellä opiskelen koska se on joustavampaa lasten kanssa kuin muu urailu. Mulla on myös yritys, mutta se on sellainen sooloprojekti, mistä jatkaa valmistumisesta eteenpäin. Liittoutuminen, motivaatio, sinnikkyys ja ilo. Tietenkin esim. iän myötä kaikki voi muuttua, koputan puuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla myös vaikea tausta takana. Esim itselläni on mittavat psyykkiset oireet, silti olen opiskellut yliopistossa, hoitanut kodin jne. Jos psyykkisiä oireita ei olisi niin saisin vieläkin ememmän aikaa kun päivästä jäisi kymmenen tuntia vielä muuhunkin. Kun elämä on ollut raskasta niin normaali elämä on helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko osalla olla selityksenä luontainen vähäinen unentarve? Silloin jää enemmän aikaa tehdä asioita.
En ole itse tällainen, tuli vaan mieleen!
Tämä luontainen vähäinen unentarve on muuten urbaanilegenda. Ihminen tarvitsee unta 7-8h ja ne jotka väittävät tulevansa toimeen 5 tunnin yöunilla ovat jatkuvassa univajeessa fysiologisesti. Toki sitä univajetta voi sietää pitkäänkin ja lääkitä itseään vaikka kofeiinilla. Mutta jossain kohtaa elimistö laittaa tälle stopin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
sitä kuvittelee vielä kolmekymppisenä olevansa suht kuolematon ja kaikkivoipa. Nelikymppisenä maksetaan sitten laskua siitä uupumuksen muodossa, kokemusta on. Jaksan siis töissä, mut vapaa-ajalla jäänyt kaikki turha suorittaminen pois.
Olin juuri tälläinen. Olin superehtiväinen kolmekymppinen ja nelikymppisenä uuvuin. Siitä ei ole palauduttu vieläkään. Luulen, että stoppi tuli, kun esivaihdevuodet alkoi oireilemaan heti neljänkympin jälkeen ja hormonitoiminta muuttui. Yritin jatkaa samaa tahtia, mutta keho ei enää pystynyt.
En oikeastaan ollut koskaan paikallani ja tekemättä mitään. Sen vuoksi olin kai laihakin, kun energiankulutus oli kova. Kun lapset meni illalla nukkumaan, minä lähdin urheilemaan. Mies hoiti paljon kotitöitä, haki päiväkodista ja meillä ei vältetty puolivalmisteita. Vanhempani auttoi myös lasten kanssa tarvittaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko osalla olla selityksenä luontainen vähäinen unentarve? Silloin jää enemmän aikaa tehdä asioita.
En ole itse tällainen, tuli vaan mieleen!
Tämä luontainen vähäinen unentarve on muuten urbaanilegenda. Ihminen tarvitsee unta 7-8h ja ne jotka väittävät tulevansa toimeen 5 tunnin yöunilla ovat jatkuvassa univajeessa fysiologisesti. Toki sitä univajetta voi sietää pitkäänkin ja lääkitä itseään vaikka kofeiinilla. Mutta jossain kohtaa elimistö laittaa tälle stopin.
Mun miehelle riittää seitsemän tuntia, minä tarvitsen 8 tuntia. Noina vilkkaampina vuosia kun oli hevoset ja koirat ja lapsi menin nukkumaan joka ilta yhdeksän jälkeen ja heräsin kuuden maissa. En siis nipistänyt unista, paitsi ne yöt, kun valvoin ennen kirjatenttiä, että ehtisin lukea kaiken. Nuorena jaksaa sen yhden yön olla nukkumattakin.
Mutta unenlahjat ovat taatusti yksi aikaansaavuuden syy. Nukahdan heti, nukun yhtenäisesti ja hyvin vielä vaihdevuosi-ikäisenäkin. Äitini olisi varmaan vielä tekevämpi, jos nukkuisi hyvin, vaikka nytkin on ihan käsittämätön teräsvanhus. Minä olen perinyt isäni unenlahjat, tukun kuin tukki heti kun pää tyynyyn laskeutuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka mistäkin kuormittuu ja kyvyissä on eroja. Välillä melkein hävettää kertoa, että olipa ihana päivä (viikko, vuosi) kun tuli tehtyä vaikka mitä ja nautin siitä. Enkä yleensä tätä hehkutakkaan, kun tietää, että moni läheinen pitää näitä samoja asioita kauhean raskaina.
Esim. tänään on ollut oikein hyvä ja kiva (tavallinen lomapäivän) aamu. Eka yöllä pesussa olleet pyykit kuivariin, uutta pyykkiä koneeseen. Kahvi tippumaan, samalla yöllä toiminnassa olleen tiskikoneen tyhjennys (avasin luukun aamuyöllä, kun kävin vessassa, niin olivat kuivia ja kylmiä). Kuppi kahvia, somen selailua. Sitten reipas lenkki 45 min), suihku ja nyt kuivattelua aamupalan kanssa.
Esikoinen kuuluu heräilevän. Kiva hetki jutella hänen kanssaan ennen kuin hän alkaa lukea ylppäreihin (lukuloma). Lounaan valmistelu kohta edessä. Jonkin ajan päästä kuskaan esikoisen töihin (bussilakko), mikä on kivaa yhteistä aikaa. Samalla käyn ruokakaupoissa ja vien kierrätysroskat. Sitten lounas valmiiksi. Muutama eri vaihtoehto ruoassa eri ruokavalioiden vuoksi ja koska näin lomalla on aikaa panostaa ruokaan. Äänikirja usein kumppanina mukana niin kotitöissä kuin lenkillä.
Aivan ihana rento aamupäivä siis luvassa. Joku muu tosin kauhistelee, miten rankkaa suorittamista, mitä ei lomalla saisi tehdä, vaan pitäisi levätä ja palautua, miten nämä sitten kuuluisikin jonkin mielestä tehdä.
Siis minusta tuo on kyllä aika leppoisaa ja normaalia loma-arkea. Ei suorittavaa. Kyllähän siivota ja ruokaa pitää laittaa sekä kaupassa käydä.
Raskasta tuo olisi parin uhmaikäisen kanssa.
No sehän tässä onkin se aikaansaavien ihmisten salaisuus, että eivät pidä normaalia arkea raskaana. Tiedän lukuisia ihmisiä, joille ihan normaali pyykknpesu koneella tai ruoanlaitto puolivalmisteista on todella raskasta. Esim. lomalla valittavat, että ei loma ole lomaa, kun joutuu laittamaan ruokaa (esim. lämmittämään kaupana pyttipannua) kesken loman. Pyykkihuoltoa ei tietenkään lomalla hoideta, kun se on niin raskasta, joten lomaviikon jälkeen odottaa pyykkikuorma pesijää (siis koneella omassa kodarissa). Lasten kuskaus on vihon viimeinen ponnistus eikä lenkillekään ehdi, kun pitää odottaa sitä lasta harrastuksesta autossa istuen 1,5 t pari kertaa viikossa (kaupan ja lenkkimaaston vieressä). Kauppareissuja ei suostuta ainakaan yksin hoitamaan, koska se on niiiin kuormittavaa.
Entinen supersuorittaja tässä. Kun lapsi oli soittoharratuksessa, juoksin sen ajan kesät talvet. Hänen ollessa urheiluhallilla treeneissä, tein katsomossa töitä treenien ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat erilaisia, jotkut yksinkertaisesti vaan voivat hyvin, kun tekevät koko ajan jotain, he eivät osaa olla paikallaan ja alkavat kärsiä, jos on pakko. Kai he saavat energiaa tekemisestä, kun minä saan energiaa lepäämisestä. Osa ihmisistähän saa myös energiaa muiden ihmisten tapaamisesta, ja toiset tarvitsevat sosiaalisten tilanteiden jälkeen lepoa yksin palauttaakseen energiansa.
Omasta mielestä on käsittämätöntä, että jos iltapäivälehtiä on uskominen, on normaalia laittaa liikuntaharrastukset kesäloman ajaksi tauolle ja aloittaa taas arkeen palatessa. Lomallahan sitä on aikaa, vaikka millä mitalla. Auringossako (jos sattuu ylipäätänsä paistamaan) pitäisi maata 4-5 viikkoa? Itse en pysty edes ottamaan aurinkoa, koska se on yksinkertaisesti niin tylsää, eikä lukemisestakaan paahteessa tahdo tulla mitään.
Enemmän kai siinä on kyse siitä, että kesällä tehdään pihatöitä, reissataan enemmän, vietetään liikkuvaa elämää, mökkeillään jne. eli ei noudateta samoja rutiineja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Superihmisillä" on todennäköisesti hyvät tuki- ja turvaverkot, jotta arki sujuu, eli esim. lastenhoitoon, siivoukseen, ruuanlaittoon ja moneen muuhun asiaan on henkilöitä auttamassa. Tuolloin voi itse keskittyä työhön, harrastuksiin ja kaikeen selaiseen, mikä antaa energiaa ja tuottaa iloa.
Tunnen itseni lisäksi toisenkin ns. superihmisen (tai tuskin hän kuten en minäkään pidetä itseämme millään lailla superihmisenä), jos katsotaan mitä kaikkea on tullut elämässään tehneeksi. Meillä kummallakaan ei ole isovanhempia ollut auttamassa ruuhkavuosina (kuolleet/asuvat yli tuhannen kilometrin päässä), ei ole ollut siivoojaa, ruuanlaittajaa eikä lastenhoitajiakaan. Ystävälläni on kaikenlisäksi krooninen vaikea sairaus (aktiivinen, ei remissiossa) eli ei edes ollut terve, mutta hän on vielä minuakin tarmokkaampi.
Hänellä vain on järjettömän korkea energiataso luonnostaan ja hänellä on myös todella korkea älykkyysosamäärä, siitä olen varma. Itseltäni on nimittäin mitattu joskus teininä, se oli normaalia korkeampi, ja tuo ystäväni on minua fiksumpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat erilaisia, jotkut yksinkertaisesti vaan voivat hyvin, kun tekevät koko ajan jotain, he eivät osaa olla paikallaan ja alkavat kärsiä, jos on pakko. Kai he saavat energiaa tekemisestä, kun minä saan energiaa lepäämisestä. Osa ihmisistähän saa myös energiaa muiden ihmisten tapaamisesta, ja toiset tarvitsevat sosiaalisten tilanteiden jälkeen lepoa yksin palauttaakseen energiansa.
Omasta mielestä on käsittämätöntä, että jos iltapäivälehtiä on uskominen, on normaalia laittaa liikuntaharrastukset kesäloman ajaksi tauolle ja aloittaa taas arkeen palatessa. Lomallahan sitä on aikaa, vaikka millä mitalla. Auringossako (jos sattuu ylipäätänsä paistamaan) pitäisi maata 4-5 viikkoa? Itse en pysty edes ottamaan aurinkoa, koska se on yksinkertaisesti niin tylsää, eikä lukemisestakaan paahteessa tahdo tulla mitään.
Enemmän kai siinä on kyse siitä, että kesällä tehdään pihatöitä, reissataan enemmän, vietetään liikkuvaa elämää, mökkeillään jne. eli ei noudateta samoja rutiineja.
Pakkaankin aina lenkkarit mukaan matkoille juoksulenkkejä varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tehokkuus on nykyään se korkein hyve. Se on siirtynyt työelämästä myös yksityiselämän puolelle. Pitäisi kokata ruuat itse, siivota joka päivä, korjata itse vaatteensa, harrastaa aktiivisesti liikuntaa, ei mitään lastenhoitoapua. Opiskella lisää ja lisää ja olla myös sosiaalinen.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on luontaisesti erilaiset energiatasot. Itse lukeudun heihin, jolla on tämä taso on matala. Olen aina ollut sellainen, että kuormitun pienestäkin. Sitten taas mieheni on vastakohtani: jaksaa päivittäin harrastaa, vaikka pitkät työpäivät ym. Kun olin hoitovapaalla ja välillä hävetti, kun koti oli sotkuinen päivän jäljiltä niin mietin että kun mies jää hetkeksi hoitovapaalle, niin ymmärtää, kuinka rankkaa arki on. Mitä vielä, sitten kun mies jäi kotiin, niin meillä oli siistimpää kuin ikinä, pyykit aina pesty ym. ja mies ei IKINÄ valittanut mistään.
Nyt olen vaan jotenkin hyväksynyt itseni: tarviin paljon lepoaikaa, että pärjään elämässä. Ihan vaan semmosta tekemätöntä aikaa. Toiset ihmiset tylsistyy silloin, minä lataudun ja nautin.
Mun paras kaveri on just tollanen. Ihana ihminen, mutta rasittuu kaikesta. Erityisesti kotiäitivuodet olivat hänelle kamalia. Tai ehkä ihan kaikki vuodet. Olin vain oman kokemukseni perusteella ajatellut, että kotivuosina jaksaisi sitten kaikenlaista, mutta ei, oli entistä rasittuneempi,vaikka mies hoiti lasten yöheräilyt, ruoanlaitot (myös lounaan valmiiksi jääkaappiin), siivouksen ja pyykknpesun. Teki siis nämä illalla töiden jälkeen lasten kanssa äidin levätessä.
On mun mielestä myös tosi hidas tekemään mitään (johonkin salaatin leikkaamiseen menee ihan käsittämättömän pitkään) ja kaikki pitää tehdä alusta loppuun suunnitelman mukaan. Eli esim. lasten mukanaolo tai keskeytykset rasittavat.
Mä sit varmaan olen hänen mielestään turhan nopea asiasta toiseen pomppija ja hoputtaja. Kavereita ollaan oltu parikytä vuotta.
Itselläkin oli noita, jos ei nyt superihmisen, niin ainakin supersuorittajan piirteitä, mutta se loppu noin nelivitosena kun uuvuin aivan täysin. Meni melkein kaksi vuotta ennen kuin toivuin, mutta suorittaminen oli pakko lopettaa.
Toki näitä superihmisiä on olemassa. Miettikää kuinka vanha esim. Joe Biden on, mutta silti porskuttaa.
Hahmottelen huvikseni superihmisen piirteitä - katsotaan mitä tulee:).
- Rauhallinen, draamaton lapsuus -> ydinperhe, isä ja äiti, paljon sisäruksia, vanhemmilla hyvä toimeentulo
- paras mahdollinen koulutus
- kumppanin valinta nuorena, perheen perustaminen
- luonne: oman tiensä kulkija, joka kuitenkin osaa olla ihmisten kanssa. Ei välitä liikaa muiden mielipiteistä.
- asenne: elämä itsestä kiinni, mutta siihen tarvitsee myös muita
Oisko muuta?
Vierailija kirjoitti:
Tehokkuus on nykyään se korkein hyve. Se on siirtynyt työelämästä myös yksityiselämän puolelle. Pitäisi kokata ruuat itse, siivota joka päivä, korjata itse vaatteensa, harrastaa aktiivisesti liikuntaa, ei mitään lastenhoitoapua. Opiskella lisää ja lisää ja olla myös sosiaalinen.
Koen, että olen tällainen aivan luonnostani enkä ole sitä koskaan missään sen enempää korostanut, vaikka monta kertaa minulle on sanottu, että miten oikein olet pystynyt tekemään tuon kaiken. Jopa lääkäri kerran sanoi minulle, että sinä olet superihminen eli kyllä se leima tulee ulkoapäin kuten tässäkin ketjussa.
En ajattele, että "pitää", vaan teen asioita, joista nautin. Niinhän muutkin tekevät, mikä on hyvä asia. Jos nauttii enemmän lepäämisestä, on silläkin todennäköisesti evoluutiosta tuleva pohja, että ihmisiä on erilaisia. Kuormittuisin todella paljon, jos joutuisin olemaan koko ajan sosiaalinen. Se väsyttää huomattavasti enemmän kuin vaikkapa parin tunnin liikuntarupeama, jonka edelleenkin lähes joka päivä teen, koska se saa olon hyväksi. Samaten pidän siivoamisesta ja ruuan laittamisesta, lukemisesta, opiskelusta, hiusten laittamisesta, meikkaamisesta jne. Ne lataavat minua, eivät väsytä.
Vierailija kirjoitti:
Itselläkin oli noita, jos ei nyt superihmisen, niin ainakin supersuorittajan piirteitä, mutta se loppu noin nelivitosena kun uuvuin aivan täysin. Meni melkein kaksi vuotta ennen kuin toivuin, mutta suorittaminen oli pakko lopettaa.
Toki näitä superihmisiä on olemassa. Miettikää kuinka vanha esim. Joe Biden on, mutta silti porskuttaa.
Hahmottelen huvikseni superihmisen piirteitä - katsotaan mitä tulee:).
- Rauhallinen, draamaton lapsuus -> ydinperhe, isä ja äiti, paljon sisäruksia, vanhemmilla hyvä toimeentulo
- paras mahdollinen koulutus
- kumppanin valinta nuorena, perheen perustaminen
- luonne: oman tiensä kulkija, joka kuitenkin osaa olla ihmisten kanssa. Ei välitä liikaa muiden mielipiteistä.
- asenne: elämä itsestä kiinni, mutta siihen tarvitsee myös muita
Oisko muuta?
Mielestäni olet siinä oikeassa, että suorittaja ja aikaansaava on syytä erottaa toisistaan. Ne ovat aivan eri asioita eli aikaansaavan tekemiset lataavat häntä, hän nauttii tekemisistään, toisin kuin suorittaja, joka yrittää ansaita paikkansa elämässä.
Lähes kaikki mitä ihmisen persoonallisuudenpiirteissä on tulee geeneistä, joihin ihminen itse ei kovin paljon voi vaikuttaa. Toisaalta eri ominaisuudet ovat myös evoluution tulosta eli tarvitaan monenlaisia ihmisiä, jotta yhteisö selviytyy: erilaisia näkökulmia asioihin ja elämään.
Noista piirteistä minuun sopivat varakas tausta, varhain avioituminen ja perheen perustaminen, paras mahdollinen koulutus, luonne ja asenne. Draamaa lapsuudenperheessä oli liiankin kanssa, mutta ei sellaista, joka olisi johtunut vanhempien psyykkisistä ongelmista, vaan ulkoisista asioista (vrt. sota).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on luontaisesti erilaiset energiatasot. Itse lukeudun heihin, jolla on tämä taso on matala. Olen aina ollut sellainen, että kuormitun pienestäkin. Sitten taas mieheni on vastakohtani: jaksaa päivittäin harrastaa, vaikka pitkät työpäivät ym. Kun olin hoitovapaalla ja välillä hävetti, kun koti oli sotkuinen päivän jäljiltä niin mietin että kun mies jää hetkeksi hoitovapaalle, niin ymmärtää, kuinka rankkaa arki on. Mitä vielä, sitten kun mies jäi kotiin, niin meillä oli siistimpää kuin ikinä, pyykit aina pesty ym. ja mies ei IKINÄ valittanut mistään.
Nyt olen vaan jotenkin hyväksynyt itseni: tarviin paljon lepoaikaa, että pärjään elämässä. Ihan vaan semmosta tekemätöntä aikaa. Toiset ihmiset tylsistyy silloin, minä lataudun ja nautin.
Mun paras kaveri on just tollanen. Ihana ihminen, mutta rasittuu kaikesta. Erityisesti kotiäitivuodet olivat hänelle kamalia. Tai ehkä ihan kaikki vuodet. Olin vain oman kokemukseni perusteella ajatellut, että kotivuosina jaksaisi sitten kaikenlaista, mutta ei, oli entistä rasittuneempi,vaikka mies hoiti lasten yöheräilyt, ruoanlaitot (myös lounaan valmiiksi jääkaappiin), siivouksen ja pyykknpesun. Teki siis nämä illalla töiden jälkeen lasten kanssa äidin levätessä.
On mun mielestä myös tosi hidas tekemään mitään (johonkin salaatin leikkaamiseen menee ihan käsittämättömän pitkään) ja kaikki pitää tehdä alusta loppuun suunnitelman mukaan. Eli esim. lasten mukanaolo tai keskeytykset rasittavat.
Mä sit varmaan olen hänen mielestään turhan nopea asiasta toiseen pomppija ja hoputtaja. Kavereita ollaan oltu parikytä vuotta.
Kyse voi olla toiminnanohjauksen ongelmista, joihin ei voi itse vaikuttaa. Monilla ikäisilläni 50+ ihmisillä on erilaisia ongelmia, joista vasta lapset ovat saaneet virallisen diagnoosin, mutta ovat selkeästi perineet nuo asiat vanhemmiltaan. Erään tuttavaperheen isä on varmasti adhd, erittäin menestynyt yrittäjä, lapsista toinen on diagnosoitu ja on yhtä etevä ja aikaansaava kuin isänsäkin. Toiminnanohjauksen ongelmista puolestaan voi olla etua vaikkapa taitelijan ammatissa, missä ajatuksen eksyessä sivupoluille saa parhaat oivalluksensa.
On siis virheellistä ajatella, että tietyt ominaisuudet ovat haitta ja toiset taas etu (kuten aikaansaavuus). Se miten niitä pystyy hyödyntämään on tapauskohtaista ja riippuu näkökulmasta. Esimerkiksi toiminnan keskeytyminen lapsen kysymykseen, voi olla lapselle suuri etu. Hän saa tarvitsemansa jakamattoman huomion asialleen sen sijaan että äiti siivoaa loppuun.
Ihmisillä on luontaisesti erilaiset energiatasot. Itse lukeudun heihin, jolla on tämä taso on matala. Olen aina ollut sellainen, että kuormitun pienestäkin. Sitten taas mieheni on vastakohtani: jaksaa päivittäin harrastaa, vaikka pitkät työpäivät ym. Kun olin hoitovapaalla ja välillä hävetti, kun koti oli sotkuinen päivän jäljiltä niin mietin että kun mies jää hetkeksi hoitovapaalle, niin ymmärtää, kuinka rankkaa arki on. Mitä vielä, sitten kun mies jäi kotiin, niin meillä oli siistimpää kuin ikinä, pyykit aina pesty ym. ja mies ei IKINÄ valittanut mistään.
Nyt olen vaan jotenkin hyväksynyt itseni: tarviin paljon lepoaikaa, että pärjään elämässä. Ihan vaan semmosta tekemätöntä aikaa. Toiset ihmiset tylsistyy silloin, minä lataudun ja nautin.