Ongelma parisuhteessa: En halua olla miehen teini-ikäisten lasten seurassa, mutta en voi sanoa sitä miehelle.

Miksi roikut tuossa "suhteessa"?

Miehesi yrittää tässä nyt ottaa ensimmäisiä askelia siihen suuntaan, että isäviikonlopuista/-viikoista tulisi lapsille äitipuoliviikonloppuja/-viikkoja.

Eli hän siis yrittää saada sinut tutustumaan tyttäriinsä niin hyvin, että voisi jättää teidät keskenään, ja häipyä omiin menoihinsa, kun tytöt tulevat hänen luoksensa.

Ongelma tässä on se, että AP pelkää pahoittavansa kumppaninsa mielen. Ja sen seurauksena saattaisi tulla jopa ero.

Toisen ihmisen mielen pahoittaminenhan on tänä päivänä se pahin kuolemansynti, minkä ihminen voi tehdä.

Mitä hyötyä mulle miehenä on ryhtyä minkään moiseen parisuhteeseen teidän naisten kanssa, kun ette näytä pystyvän parisuhteeseen? Ei muuta kuin seksiä....muuta mun miehenä ei kannata haikailla, kun en taida tuntea yhtään naista, jotka oikeasti pystyisivät uusiosuhteeseen tasaveroisesti. Nimittäin kun ryhdytään uusioperheeksi, niin siihen liittyvät haasteet tuskin voivat tulla yllätyksenä... Ei riitä, että pystyt naisena "parisuhteeseen". Sinun tulisi pystyä jollain tavalla luomaan uusioperhettä,  siihenkin jotain "yhteistä vyöhykettä" eikä vain vain keskittyä narsistisesti itseesi ja omaan lapseesi. Lisäksi pitäisi pystyä kohtelemaan lapsia, myös sen toisen lapsia, tasaveroisesti.

Ei näytä onnistuvan....oman kokemukseni pohjalta. 

Seurustelin nuorempana miehen kanssa, jolla oli edellisestä parisuhteestaan kaksi lasta, jotka olivat silloin muistaakseni 5 ja 7. Kuulin heistä pikku hiljaa ja ymmärsin, että ero oli tuore, alle puoli vuotta, kun olimme tavanneet, eikä perhe ollut vielä oikein sopeutunut, se prosessi oli menossa. Kun keskustelimme aiheesta, ymmärsin nopeasti, että mies etsi kumppania, joka voisi olla "viihdeäiti" hänen lapsilleen silloin, kun he ovat isän luona, mutta ei saisi puuttua kasvatukseen. Lisää lapsia saisi tulla vaikka heti. En lähtenyt mukaan siihen kuvioon, sillä minulle ei missään vaiheessa selvinnyt, miksi ero oli tullut ja millaiset välit oli lasten äitiin. Tuntui, että äiti haluttiin korvata nopeasti, muttei kuitenkaan saisi puuttua asioihin. Ei kiitos. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani ongelma on se että lapset ja minä halutaan tehdä aivan eri asioita, joten yhteistä tekemistä ei oikein löydy mikään muu kuin joku tv-ohjelma, jos se sattuu tulemaan juuri silloin kun lapset on täällä. Kyseessä siis myös teinit, mutta "ongelma" on ollut aina.

En halua pelata täysin jonninjoutavia lautapelejä tai korttia, ksoka en pidä yhtään sellaisesta. Kyse ei siis ole siitä etten viitsi tehdä jotain mikä ei niin hirveästi kiinnosta itseäni, vaan en oikeastaan voi sietää tuollaisia pelejä.  Pelaisin itse pariakin konsolipeliä, mutta he eivät halua ollenkaan niitä pelejä joita minä pelaisin. 

Rakastan ulkoilua, ja lähtisin koska vain jäälle, laavulle, metsään, mihin tahansa luontoon sompailemaan, mutta arvatkaapa mikä itkukiukku siitä tulee kun joutuu vähän kävelemään, ja on joko kylmä tai kuuma tai pissattaa.

Harrastan käsin tekemistä monella eri osa-alueella, mutta nämä ei kiinnosta lapsia yhtään, haluaisivat vain somettaa, ja että minä katselisin heidän tiktokkejaan, ja 100 000 erilaista kuvaa heidän omista naamoistaan täsmälleen samoissa ilmeissä ja asennoissa, mutta se taas on minusta vastenmielistä puuhaa.

Koska en halua että elämäni on ikävää ja tympeää, niin pidättäydyn enemmästä kanssakäymisestä lasten kanssa. Tämä tosin on miehelleni ok. Oman lapseni kanssa käyn esim. kirppareilla, ja me jutellaan paljon ihan maailman asioista. Miehen lasten kanssa juttelu on sitä että vastapuoli kuuntelee miten hienoja ja eteviä he ovat asiassa x, y ja z. Se on pakkopullaa, vähempikin oman itsen hehkutus riittäisi. VArsinkin kun ovat ihan peruspulliaisia eivätkä mitään neroja.

Lasten kanssa usein yhdessä tekemisessä on kyse yhdessäolon mahdollistavasta oheistoiminnasta, ei niinkään siitä että tarvitsisi olla suunnattoman kiinnostunut siitä itse lautapelistä tai korttipelistä mitä kulloinkin pelataan. Itse asiassa tämä koskee kaikkia ihmissuhteita. Joidenkin kanssa löydät tekemistä mistä molemmat ovat kiinnostuneita mutta voit myös arvostaa yhdessä vietettyä aikaa niin paljon että teet jotain sellaista mikä ei sinua niin hirveästi edes kiinnosta mutta teet sitä ollaksesi yhdessä toisen ihmisen kanssa. Jos elämäsi muuttuu tympeäksi ja ikäväksi tällaisen toiminnan myötä, kyse on siitä että et välitä ihmisestä jonka kanssa näitä kyseisiä asioita teet. Silloin tietenkään kiinnostamattomien asioiden tekemisessä ei olekaan mitään pointtia.

Olen eri mieltä. en taivu seksissäkään asioihin joita en halua vain siksi jos joku mies haluaisi. Tämä tarkoittaa mielestäsi sitä etten sitten välitä  miehestä jos en suostu kaikkeen mitä hän haluaa kanssani tehdä.. Ei kenenkään tarvitse antaa kävellä itsensä yli, ei myöskään kumppanin lasten. Lapsetkin voi lähteä laavulle ja olla kitisemättä siellä, jos kerran välittävät isän/äidin kumppanista. 

Minä en kuuntele örinämetallia vaikka OMA lapseni haluaisi kuinka. Koska vihaan örinäheviä ja se saa minut voimaan pahoin. Näin ollen logiikkasi mukaan en vällitä lapsestani. Melko pistämätön logiikka kyllä :D :D :D

Eri

Tämä oli niin kummallinen ja epäonnistunut analogia etten vähään aikaan ole edes täällä moista nähnyt. Tuon tason ymmärrys ihmissuhteiden vastavuoroisuudesta kertoo lähinnä että tuskin sulla on sen paremmin miestä kuin lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina tätä samaa ruikutusta. Älä mene yhteen lisääntyneen kanssa, jos ei pää kestä lapsia ja nuoria.

Suhde aviomieheni kanssa ei olisi edennyt avioliittoon asti, jos hänen lapsensa olisivat huonosti käyttäytyviä ja/tai minulla ei olisi oikeutta sanoa sanaani kasvatusasioissa tai kodin säännöissä. Näissä kuvioissa ei läheskään aina ole kyse siitä, etteikö pitäisi lapsista ja nuorista. Moni pitää, mutta ei voi sietää huonosti käyttäytyviä lapsia joiden kasvatusmalli on tyyliä vapaa kasvatus. Sellaiset lapset ovat aivan kamalia.

Tuo voi toimia naisella.

Mies kun sekaantuu naisensa lasten kasvatukseen voi jo valmiiksi alkaa pakkaamaan laukkuaan.

Tämä on minunkin kokemukseni perusteella totta. Minulta kyllä odotetaan asioita, mutta kasvatukseen ei ole mitään asiaa puuttua. Ja puhuminen asioista on mahdotonta, kun toisella on tosiaan se suojakuori päällä näiden asioiden suhteen. Esim. minulla on tehnyt jo pitkään mieli hieman sanoa puolison lapsen ruokavaliosta, joka on linjaa "päättää itse mitä syö ja karkkia/herkkuja saa loputtomasti". Normaali perusruoka, mitä aikuiset syövät, kelpaa vain harvoin ja tilalla on sitten eineshampurilaisia ja pitsoja, yms. Teinillä on nyt alkanut voimakas lihominen ja sitten aika ajoin puoliso tätä mulle ihmettelee, että miten voi olla mahdollista. No mitenkähän? Mutta jos sanoisin asiasta suoraan niin kuin se on, niin olisi helvetti irti ja minä olisin kusipää. 

Ja nämä asiat tulivat täysin yllätyksenä tässä vaiheessa kun suhdetta oli kestänyt jo x-vuotta? Et huomannut näitä heikkouksia vanhemmuudessa jo suhteen alkuaikoina ja sitä, että sinulla ei ole lupaa kommentoida yhtään mitään mistään?

Huomasin ja otin asian puheeksikin. Puoliso lupasi muuttaa käytöstään, mutta itse noissa tilanteissa se käytös ei ole sitten muuttunut mitenkään. Edelleen ollaan helvetin herkillä että miten hänen kullannupulleen puhutaan ja miten tästä puhutaan. Ja olen nyt jo tietenkin oppinut olemaan kommentoimatta oikeastaan mitään. Odotin myös että tilanne hieman helpottaisi lapsen kasvaessa, mutta vielä yli 4 vuotta myöhemminkin nykyinen teini käyttäytyy mielestäni todella lapsellisesti, vaikka peilaten ihan omaan muistikuvaani tuosta ikävaiheesta. Ei minua teinimäisyys ja tiuskiminen haittaa, mutta sellainen alle 10-vuotiaille ominainen käytös tuossa iässä pistää välillä ärsyttämään.

Miten voi olla että olet neljä vuotta katsellut sivusta ja nyt haluat muutosta ? Miksi ihmeessä et heti alkuun ottanut paikkaasi aikuisena talossa . Kuusi vuotiaalle olisi ollut helppo vielä osoittaa paikkansa jämäkästi mutta lempeästi mutta neljän vuoden jälkeen hän on ottanut talon pomon paikan, sitä nyt vaikea muuttaa .