Miksi jotkut maisterit tai DI:t dissaavat niin voimallisesti tohtorintutkintoa?
On aika useastikin tullut vastaan tilanteita, joissa maisterit tai DI:t dissaavat tohtorintutkintoa melko agressiivisesti.
Perusargumentit ovat aina samat
a) tohtorikoulutuksessa ei opi mitään, mitä maisteri/DI ei tietäisi jo entuudestaan
b) vaikka oppisikin paljon niin jää varmasti työttömäksi
c) jos kuitenkin oppii paljon ja saa töitä niin palkka jää varmuudella pieneksi
d) jos kuitenkin oppii paljon ja saa hyväpalkkaisia töitä niin on tärkeä muistaa, että koulutus ei ole tae älykkyydestä
e) jos kuitenkin oppii paljon, saa hyväpalkkaisia töitä ja Mensan jäsenyyskin löytyy niin on hyvä muistaa, että älykkyys ei takaa viisautta
Eli mitätöinnin spiraali alkaa aina jostakin negatiivisimmasta skenaariosta, joille ei ole yleensä ole paljoakaan katetta. Etenkin työllisyyden ja palkan suhteen elää ihme myyttejä, ikäänkuin jotakin lääketieteen tai tekniikan tohtoreita olisi jossain jonoksi asti työttömänä. Mediaanipalkkakin on tohtoreilla parempi. Alkaa miettimään, että mikä insentiivi noita negatiivisia mielikuvia on pitää nimenomaan yliopiston käyneiden toimesta. En ole törmännyt, että ammattiopisto- tai AMK-taustainen porukka vähättelisi samoin.
Kommentit (164)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole mitään dissausta kuullut - mutta kylmä totuus on että Suomessa koulutus ei välttämättä näy palkassa lainkaan.
Ei välttämättä kaikilla, mutta keskimäärin kyllä - siis jos verrataan mediaanipalkkoja.
Ongelma näissä vertailuissa on että tohtorit työllistyy pääasiassa julkiselle ja vertailut on suhteessa jatko-opintoaikaiseen palkkaan. Nostaa toki sitä merkittävästi, mutta yksityisellä puolella työskentelevä on jo todennäköisesti edellä sekä nostanut korkeampaa palkaa tohtorin jatko-opinton ajan.
Tähtäin kannattaa olla ulkomailla jos meinaa että saa koulutukselleen vastinetta.
Ei vaan viittaan nimenomaisesti sitä, kun verrataan valmistuneen tohtorin palkkaa ei-väitelleeseen palkkaan. Tohtorien mediaanipalkka on korkeampi kuin vastaavien alojen maisterien tai dippainssien.
Jos verrataan esim. TEK:in tilastoihin, niin 2021 DI mediaani 5225€ ja tutkija (tohtori) mediaanipalkka on 4325 euroa. Tohtori lisäksi todennäköisesti vanhempi kuin DI ja palkka tuppaa nousemaan iän myötä.
TEK:n tilastot, lokakuu 2022
Mediaanipalkat
DI 5225
TkL tai TkT 5843€/kk
Keskipalkat
DI 5868 €/kk
TkL tai TkT 6283 €/kk
Ja tässä ei ole edes vakioitu toimialaa. Jos vakioidaan esimerkiksi pelkkä julkinen tai pelkkä yksityinen sektori niin erot ovat suurempia.Tietenkään ei pidä vakioida pelkkää yksityistä, koska suurin osa tohtoreista ei työllisty yksityiselle puolelle. Jos verrataan saman ikäisiä niin ero kutistuu. Jos lasketaan tulot koko työuralta niin erot kutistuu tai kääntyy negatiiviseksi. Ja jos verrataan kaikkien tutkijatohtorien yli niin koulutus ei suomessa kannata.
No kylläpä yritetään vääntää mustaa valkoiseksi. Voit testata itse TEK:n nosturilla.
Faktat on faktoja, koulutus on Suomessa aliarvostettua.
En ole kyllä oikeastaan nähnyt livenä ikinä nimen omaan tohtorin tutkinnon dissaamista. Sitä vastoin sellaisia henkilöitä on kyllä dissattu useinkin, jotka joka käänteessä korostavat sitä tohtorin tutkintoaan. Yleensä nimittäin se porukka ei ole niitä päteviä mihinkään käytännön työhön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole mitään dissausta kuullut - mutta kylmä totuus on että Suomessa koulutus ei välttämättä näy palkassa lainkaan.
Ei välttämättä kaikilla, mutta keskimäärin kyllä - siis jos verrataan mediaanipalkkoja.
Ongelma näissä vertailuissa on että tohtorit työllistyy pääasiassa julkiselle ja vertailut on suhteessa jatko-opintoaikaiseen palkkaan. Nostaa toki sitä merkittävästi, mutta yksityisellä puolella työskentelevä on jo todennäköisesti edellä sekä nostanut korkeampaa palkaa tohtorin jatko-opinton ajan.
Tähtäin kannattaa olla ulkomailla jos meinaa että saa koulutukselleen vastinetta.
Ei vaan viittaan nimenomaisesti sitä, kun verrataan valmistuneen tohtorin palkkaa ei-väitelleeseen palkkaan. Tohtorien mediaanipalkka on korkeampi kuin vastaavien alojen maisterien tai dippainssien.
Jos verrataan esim. TEK:in tilastoihin, niin 2021 DI mediaani 5225€ ja tutkija (tohtori) mediaanipalkka on 4325 euroa. Tohtori lisäksi todennäköisesti vanhempi kuin DI ja palkka tuppaa nousemaan iän myötä.
TEK:n tilastot, lokakuu 2022
Mediaanipalkat
DI 5225
TkL tai TkT 5843€/kk
Keskipalkat
DI 5868 €/kk
TkL tai TkT 6283 €/kk
Ja tässä ei ole edes vakioitu toimialaa. Jos vakioidaan esimerkiksi pelkkä julkinen tai pelkkä yksityinen sektori niin erot ovat suurempia.Tietenkään ei pidä vakioida pelkkää yksityistä, koska suurin osa tohtoreista ei työllisty yksityiselle puolelle. Jos verrataan saman ikäisiä niin ero kutistuu. Jos lasketaan tulot koko työuralta niin erot kutistuu tai kääntyy negatiiviseksi. Ja jos verrataan kaikkien tutkijatohtorien yli niin koulutus ei suomessa kannata.
No kylläpä yritetään vääntää mustaa valkoiseksi. Voit testata itse TEK:n nosturilla.
Faktat on faktoja, koulutus on Suomessa aliarvostettua.
Jos fakta on, että keskipalkka on kovempi niin sinun pitää vain kestää se. Esimerkiksi itsellä om 1-3 ke/kk kovempi liksa kuin ei-väitelleillä kurssikavereilla samalla alalla.

Luulisi noin fiksun kaverin älyävän ettei yksittäistapauksesta voi yleistää :)

Jos mediaanipalkka on tohtoreilla parempi niin miten muuten se pitäisi ymmärtää kuin että palkka on parempi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua häiritsee asentettet, jotka joillakin liittyvät tohtorin tutkintoon. Esimerkiksi se, että ellet ole vähintään vähintään alan maisteri, niin sinulla ei ole alan asiantuntemusta ja kaikki sanomasi ja kirjoittamasi voidaan ohittaa. Yliopistomaailmassa tuo saattaa vielä jollain tapaa toimia, mutta kun poistutaan yliopiston ulkopuolelle, niin asenne on suorastaan oksettava.
Jep. Jostain syystä mentaliteetti on, että kaikki maisteria alemmin koulutetut ovat "alikoulutettuja" ja kaikki maisteria enemmän koulutetut "ylikoulutettuja".
Samalla tavallahan jotkut suhtautuvat omaan pituuteensa eli minua lyhemmät ovat pätkiä ja minua pidemmät hujoppeja ja se oma pituus on se ihannepituus.
Riippuu ihan torhtoritutkinnon alasta. Esim tekniikan tai luonnontieteiden tohtoreita kyllä arvostan. Joku humanisti tai kauppapuolen tohtorintutkinto on varmasti helpompi kuin tekniikan DI tutkinto. Esim kauppapuolen vaikeimmat kurssit oli meille dipainsseille helpompia, ihan matematiikan tohtorin sanomana ja itsekin kokemana.
t. DI
Miks kaikki dissaa meitä humanisteja eli siis työttömiä, mä en jaksa enää.
kuka niin on väittänyt? sinä kenties?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole mitään dissausta kuullut - mutta kylmä totuus on että Suomessa koulutus ei välttämättä näy palkassa lainkaan.
Ei välttämättä kaikilla, mutta keskimäärin kyllä - siis jos verrataan mediaanipalkkoja.
Ongelma näissä vertailuissa on että tohtorit työllistyy pääasiassa julkiselle ja vertailut on suhteessa jatko-opintoaikaiseen palkkaan. Nostaa toki sitä merkittävästi, mutta yksityisellä puolella työskentelevä on jo todennäköisesti edellä sekä nostanut korkeampaa palkaa tohtorin jatko-opinton ajan.
Tähtäin kannattaa olla ulkomailla jos meinaa että saa koulutukselleen vastinetta.
Ei vaan viittaan nimenomaisesti sitä, kun verrataan valmistuneen tohtorin palkkaa ei-väitelleeseen palkkaan. Tohtorien mediaanipalkka on korkeampi kuin vastaavien alojen maisterien tai dippainssien.
Jos verrataan esim. TEK:in tilastoihin, niin 2021 DI mediaani 5225€ ja tutkija (tohtori) mediaanipalkka on 4325 euroa. Tohtori lisäksi todennäköisesti vanhempi kuin DI ja palkka tuppaa nousemaan iän myötä.
TEK:n tilastot, lokakuu 2022
Mediaanipalkat
DI 5225
TkL tai TkT 5843€/kk
Keskipalkat
DI 5868 €/kk
TkL tai TkT 6283 €/kk
Ja tässä ei ole edes vakioitu toimialaa. Jos vakioidaan esimerkiksi pelkkä julkinen tai pelkkä yksityinen sektori niin erot ovat suurempia.Tietenkään ei pidä vakioida pelkkää yksityistä, koska suurin osa tohtoreista ei työllisty yksityiselle puolelle. Jos verrataan saman ikäisiä niin ero kutistuu. Jos lasketaan tulot koko työuralta niin erot kutistuu tai kääntyy negatiiviseksi. Ja jos verrataan kaikkien tutkijatohtorien yli niin koulutus ei suomessa kannata.
No kylläpä yritetään vääntää mustaa valkoiseksi. Voit testata itse TEK:n nosturilla.
Faktat on faktoja, koulutus on Suomessa aliarvostettua.
Jos fakta on, että keskipalkka on kovempi niin sinun pitää vain kestää se. Esimerkiksi itsellä om 1-3 ke/kk kovempi liksa kuin ei-väitelleillä kurssikavereilla samalla alalla.
Luulisi noin fiksun kaverin älyävän ettei yksittäistapauksesta voi yleistää :)
Jos mediaanipalkka on tohtoreilla parempi niin miten muuten se pitäisi ymmärtää kuin että palkka on parempi?
Niin, jos halutaan nähdä kannattaako koulutus niin pitäisi verrata samanlaisia joukkoja keskenään. Tohtorit ovat eliittijoukko, joten pitäisi verrata vastaavaan eliittijoukkoon ja miten se pärjää pelkällä DI-tutkinnolla. Jos oletetaan että alle 10% suorittaa tohtorikoulutuksen, niin tohtorien tuloja pitää verrata esim. samanikäisten pelkän DI-koulutuksen omaavien 90% fraktiiliin. Huomioiden myös siis se että tohtorit ovat keskimäärin ainakin 5 vuotta vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä maisterina ainakaan dissaa tohtorintutkintoa, sillä tiedän sen vaativan paljon työtä. Mutta tottahan se on, ettei tohtorintutkinto monilla aloilla tuo juurikaan lisää palkkaan eikä välttämättä auta työllistymisessä, ellei sitten aio akateemiselle uralle tai tutkijaksi.
Minäkin maisterismiehenä tunnen enemmän yhteenkuuluvuutta lisensiaatteja ja tohtoreita kohtaan kuin niitä kohtaan, jotka pyrkivät vähättelemään ylipäätään kaikenlaista koulutusta. Olen aina viihtynyt yliopistolla sekä opiskelijana että valmistumisen jälkeen, ja minulla on ollut professoreja esimiehinä ja esinaisina määräaikaisissa projekteissa. Jollain yksityisellä puolella ne pomot saattavat toki kokea asemansa hiukan uhatuksi mikäli alaiset ovat heitä korkeammin koulutettuja.
Tutkijanako maisteritaustalla vai miksi akateemiset ovat esihenkilöinä?
Totta että korkeampi koulutus ja osaaminen voi tarkoittaa parempaa työyhteisöä. Määräaikaiset projektit eivät kuitenkaan ole pysyviä työpaikkoja. Onko viihtyminen siis väliaikaista?
Joku syy siihen varmaan on, mikseivät ole palkanneet tohtoreita tai jatko-opiskelijoita vaan maisterin. Ovatko halunneet välttää kilpailijan palkkaamista? Vai onko maisterin palkka ollut alempi?
Niiden projektien rahoitus oli lähtökohtaisesti määräaikaista ja niissä töissä riitti aivan hyvin maisterin paperit. Ei siinä työyhteisössä ollut mitään vikaa ja olen viettänyt elämässäni lukemattomia tunteja yliopiston kuppilassa, joka on erinomainen paikka hoitaa sosiaalisia suhteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole mitään dissausta kuullut - mutta kylmä totuus on että Suomessa koulutus ei välttämättä näy palkassa lainkaan.
Ei välttämättä kaikilla, mutta keskimäärin kyllä - siis jos verrataan mediaanipalkkoja.
Ongelma näissä vertailuissa on että tohtorit työllistyy pääasiassa julkiselle ja vertailut on suhteessa jatko-opintoaikaiseen palkkaan. Nostaa toki sitä merkittävästi, mutta yksityisellä puolella työskentelevä on jo todennäköisesti edellä sekä nostanut korkeampaa palkaa tohtorin jatko-opinton ajan.
Tähtäin kannattaa olla ulkomailla jos meinaa että saa koulutukselleen vastinetta.
Ei vaan viittaan nimenomaisesti sitä, kun verrataan valmistuneen tohtorin palkkaa ei-väitelleeseen palkkaan. Tohtorien mediaanipalkka on korkeampi kuin vastaavien alojen maisterien tai dippainssien.
Jos verrataan esim. TEK:in tilastoihin, niin 2021 DI mediaani 5225€ ja tutkija (tohtori) mediaanipalkka on 4325 euroa. Tohtori lisäksi todennäköisesti vanhempi kuin DI ja palkka tuppaa nousemaan iän myötä.
TEK:n tilastot, lokakuu 2022
Mediaanipalkat
DI 5225
TkL tai TkT 5843€/kk
Keskipalkat
DI 5868 €/kk
TkL tai TkT 6283 €/kk
Ja tässä ei ole edes vakioitu toimialaa. Jos vakioidaan esimerkiksi pelkkä julkinen tai pelkkä yksityinen sektori niin erot ovat suurempia.Tietenkään ei pidä vakioida pelkkää yksityistä, koska suurin osa tohtoreista ei työllisty yksityiselle puolelle. Jos verrataan saman ikäisiä niin ero kutistuu. Jos lasketaan tulot koko työuralta niin erot kutistuu tai kääntyy negatiiviseksi. Ja jos verrataan kaikkien tutkijatohtorien yli niin koulutus ei suomessa kannata.
No kylläpä yritetään vääntää mustaa valkoiseksi. Voit testata itse TEK:n nosturilla.
Faktat on faktoja, koulutus on Suomessa aliarvostettua.
Jos fakta on, että keskipalkka on kovempi niin sinun pitää vain kestää se. Esimerkiksi itsellä om 1-3 ke/kk kovempi liksa kuin ei-väitelleillä kurssikavereilla samalla alalla.
Luulisi noin fiksun kaverin älyävän ettei yksittäistapauksesta voi yleistää :)
Jos mediaanipalkka on tohtoreilla parempi niin miten muuten se pitäisi ymmärtää kuin että palkka on parempi?
Niin, jos halutaan nähdä kannattaako koulutus niin pitäisi verrata samanlaisia joukkoja keskenään. Tohtorit ovat eliittijoukko, joten pitäisi verrata vastaavaan eliittijoukkoon ja miten se pärjää pelkällä DI-tutkinnolla. Jos oletetaan että alle 10% suorittaa tohtorikoulutuksen, niin tohtorien tuloja pitää verrata esim. samanikäisten pelkän DI-koulutuksen omaavien 90% fraktiiliin. Huomioiden myös siis se että tohtorit ovat keskimäärin ainakin 5 vuotta vanhempia.
Tuohan on ihan järjenköyhä ajatus. Yksilönkin kannalta mielekkäin tarkastelu on, miten tutkinto vaikuttaa urakehitykseen, jos muut muuttujat vakioidaan. Jos verrataan 90 % fraktiileja niin sitten pitäisi verrata dippainssien 90 % fraktiilia tohtoreiden 90 % fraktiiliin. Itseasiassa olen sitä katsonutkin ja peruskuva on sama kuin mediaanin osalta: lisää koulutusta -> lisää palkkaa.
Saattaisi johtua siitä, että tohtoriksi opiskelleet eivät välttämättä olleet oman vuosikurssinsa terävimpiä. Kun muut työllistyivät, niin heille oli enää tarjolla jatko-opinnot väitöskirjan parissa. Kun on useamman vuoden opiskellut samassa porukassa niin on huomannut ketkä osaavat ja ketkä eivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa.
Ehkäpä on niin, että liika koulutus on turhaa.
Jotkut haluaa tohtoriksi, kun on itsetunto vailla tunnustusta.Moni maisteri näkee, että tohrorius ei tuo mitään lisäarvoa omaan työhön tai tekemiseen. Se oma koulutus on riittävä siihen omaan työhön.
Saahan sitä opiskella. En ymmärrä, miksi joku tohtoriksi halajava miettisi, mitä muut ajattelevat. Luulisi olevan se tiedonjano ja halu selvittää ja opiskella se suurin. Jotkut lukee tohtoriksi, kun ei se käytännön työ olekaan sitä, mitä luuli tai missä pärjää.
Dissaaminen? Ehkä ne sitten on kateellisia? Tai eivät ole? Itse en dissaa. En vaan nä omalla kohdallani lisäopinnosta olevan mitään lisäarvoa. Mulla on hyvä työ ja onen siihen hyvin koulutettu ja kouluttautunut.
Toki kukin käy sen koulun, mikä sopii oman elämän tavoitteisiin parhaiten. Mutta mistä dissaus? Miksi joillekin on niin tärkeää ylläpitää mielikuvaa, että väitelleet olisivat työttömiä, pienellä palkalla tai muuten reppanoita?
Ehkäpä dissaus on peili. Jos tohtori tai tohtorikoulutettava väheksyy muita, niin oma asenne heijastuu takaisin.
Miten toimii käytännössä? Eli joku kysyy, mitä teet työksesi/mitä olet koulutukseltasi ja vastaat totuudenmukaisesti niin se edustaa väheksyvää asennetta? Koska tuollaisiin neutraaleihin toteamuksiin ne vähättelyt yleensä tulevat vastauksena. Tai että joku kertoo tekevänsä väikkäriä ja todetaan heti perään, että tohtoreista tulee työttömiä tai pienipalkkaisia tai että kannattaa muistaa, että tutkinto ei ole älykkyyden tae. Tai selitetään jotakin Bäckmanista.
Väheksyminen tapahtuu niin, että jos toinen on esim, ensihoitaja, niin häntä mollataan, koska hänellä on lyhyt koulutus. Tai ilmoitetaan, että en lue jonkun kirjoittamia kirjoja, koska kyseisellä henkilöllä ei ole alan maisteritason tai sitä korkeampaa koulutusta.
Mitä väheksymistä se muka on, että vastaa olevansa tohtori?
Jep, lähi- ja ensihoitajia väheksytään. Heitä pidetään "alikoulutettuina". Tohtoreita väheksytään puolestaan "ylikoulutettuina". Tällä nostetaan itseä jalustalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole mitään dissausta kuullut - mutta kylmä totuus on että Suomessa koulutus ei välttämättä näy palkassa lainkaan.
Ei välttämättä kaikilla, mutta keskimäärin kyllä - siis jos verrataan mediaanipalkkoja.
Ongelma näissä vertailuissa on että tohtorit työllistyy pääasiassa julkiselle ja vertailut on suhteessa jatko-opintoaikaiseen palkkaan. Nostaa toki sitä merkittävästi, mutta yksityisellä puolella työskentelevä on jo todennäköisesti edellä sekä nostanut korkeampaa palkaa tohtorin jatko-opinton ajan.
Tähtäin kannattaa olla ulkomailla jos meinaa että saa koulutukselleen vastinetta.
Ei vaan viittaan nimenomaisesti sitä, kun verrataan valmistuneen tohtorin palkkaa ei-väitelleeseen palkkaan. Tohtorien mediaanipalkka on korkeampi kuin vastaavien alojen maisterien tai dippainssien.
Jos verrataan esim. TEK:in tilastoihin, niin 2021 DI mediaani 5225€ ja tutkija (tohtori) mediaanipalkka on 4325 euroa. Tohtori lisäksi todennäköisesti vanhempi kuin DI ja palkka tuppaa nousemaan iän myötä.
TEK:n tilastot, lokakuu 2022
Mediaanipalkat
DI 5225
TkL tai TkT 5843€/kk
Keskipalkat
DI 5868 €/kk
TkL tai TkT 6283 €/kk
Ja tässä ei ole edes vakioitu toimialaa. Jos vakioidaan esimerkiksi pelkkä julkinen tai pelkkä yksityinen sektori niin erot ovat suurempia.Tietenkään ei pidä vakioida pelkkää yksityistä, koska suurin osa tohtoreista ei työllisty yksityiselle puolelle. Jos verrataan saman ikäisiä niin ero kutistuu. Jos lasketaan tulot koko työuralta niin erot kutistuu tai kääntyy negatiiviseksi. Ja jos verrataan kaikkien tutkijatohtorien yli niin koulutus ei suomessa kannata.
No kylläpä yritetään vääntää mustaa valkoiseksi. Voit testata itse TEK:n nosturilla.
Faktat on faktoja, koulutus on Suomessa aliarvostettua.
Jos fakta on, että keskipalkka on kovempi niin sinun pitää vain kestää se. Esimerkiksi itsellä om 1-3 ke/kk kovempi liksa kuin ei-väitelleillä kurssikavereilla samalla alalla.
Luulisi noin fiksun kaverin älyävän ettei yksittäistapauksesta voi yleistää :)
Jos mediaanipalkka on tohtoreilla parempi niin miten muuten se pitäisi ymmärtää kuin että palkka on parempi?
Niin, jos halutaan nähdä kannattaako koulutus niin pitäisi verrata samanlaisia joukkoja keskenään. Tohtorit ovat eliittijoukko, joten pitäisi verrata vastaavaan eliittijoukkoon ja miten se pärjää pelkällä DI-tutkinnolla. Jos oletetaan että alle 10% suorittaa tohtorikoulutuksen, niin tohtorien tuloja pitää verrata esim. samanikäisten pelkän DI-koulutuksen omaavien 90% fraktiiliin. Huomioiden myös siis se että tohtorit ovat keskimäärin ainakin 5 vuotta vanhempia.
Tuohan on ihan järjenköyhä ajatus. Yksilönkin kannalta mielekkäin tarkastelu on, miten tutkinto vaikuttaa urakehitykseen, jos muut muuttujat vakioidaan. Jos verrataan 90 % fraktiileja niin sitten pitäisi verrata dippainssien 90 % fraktiilia tohtoreiden 90 % fraktiiliin. Itseasiassa olen sitä katsonutkin ja peruskuva on sama kuin mediaanin osalta: lisää koulutusta -> lisää palkkaa.
Sinähän se järjenköyhä tässä olet - taidat olla jonkin sortin valetohtori :D. Muuttujien vakiointi ei enää kelpaakaan kun tasapäistetään joukot.
Vierailija kirjoitti:
Saattaisi johtua siitä, että tohtoriksi opiskelleet eivät välttämättä olleet oman vuosikurssinsa terävimpiä. Kun muut työllistyivät, niin heille oli enää tarjolla jatko-opinnot väitöskirjan parissa. Kun on useamman vuoden opiskellut samassa porukassa niin on huomannut ketkä osaavat ja ketkä eivät.
Tietyissä oppiaineissa ne perusvaihtoehdot ovat joko opettajan tai asiantuntijan/tutkijan vaihtoehdot. Jos valitsee kasvatustieteen opinnot ja valmistuu aineenopettajaksi, niin on toki helpompi hakea työpaikkoja kuin epämääräisemmällä asiantuntijan nimekkellä. Tosin jotkut saattavat varmuuden vuoksi suorittaa kasvatustieteen opinnot, mutta eivät välttämättä tee päivääkään työtä aineenopettajina. Osa päätyy tutkijoiksi myös sitä kautta että heitä ei välttämättä kiinnosta opettaa kovapäisiä koululaisia vaan he ovat mielummin tekemissä oman alansa aikuisten kolleegoiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole mitään dissausta kuullut - mutta kylmä totuus on että Suomessa koulutus ei välttämättä näy palkassa lainkaan.
Ei välttämättä kaikilla, mutta keskimäärin kyllä - siis jos verrataan mediaanipalkkoja.
Ongelma näissä vertailuissa on että tohtorit työllistyy pääasiassa julkiselle ja vertailut on suhteessa jatko-opintoaikaiseen palkkaan. Nostaa toki sitä merkittävästi, mutta yksityisellä puolella työskentelevä on jo todennäköisesti edellä sekä nostanut korkeampaa palkaa tohtorin jatko-opinton ajan.
Tähtäin kannattaa olla ulkomailla jos meinaa että saa koulutukselleen vastinetta.
Ei vaan viittaan nimenomaisesti sitä, kun verrataan valmistuneen tohtorin palkkaa ei-väitelleeseen palkkaan. Tohtorien mediaanipalkka on korkeampi kuin vastaavien alojen maisterien tai dippainssien.
Jos verrataan esim. TEK:in tilastoihin, niin 2021 DI mediaani 5225€ ja tutkija (tohtori) mediaanipalkka on 4325 euroa. Tohtori lisäksi todennäköisesti vanhempi kuin DI ja palkka tuppaa nousemaan iän myötä.
TEK:n tilastot, lokakuu 2022
Mediaanipalkat
DI 5225
TkL tai TkT 5843€/kk
Keskipalkat
DI 5868 €/kk
TkL tai TkT 6283 €/kk
Ja tässä ei ole edes vakioitu toimialaa. Jos vakioidaan esimerkiksi pelkkä julkinen tai pelkkä yksityinen sektori niin erot ovat suurempia.Tietenkään ei pidä vakioida pelkkää yksityistä, koska suurin osa tohtoreista ei työllisty yksityiselle puolelle. Jos verrataan saman ikäisiä niin ero kutistuu. Jos lasketaan tulot koko työuralta niin erot kutistuu tai kääntyy negatiiviseksi. Ja jos verrataan kaikkien tutkijatohtorien yli niin koulutus ei suomessa kannata.
No kylläpä yritetään vääntää mustaa valkoiseksi. Voit testata itse TEK:n nosturilla.
Faktat on faktoja, koulutus on Suomessa aliarvostettua.
Jos fakta on, että keskipalkka on kovempi niin sinun pitää vain kestää se. Esimerkiksi itsellä om 1-3 ke/kk kovempi liksa kuin ei-väitelleillä kurssikavereilla samalla alalla.
Luulisi noin fiksun kaverin älyävän ettei yksittäistapauksesta voi yleistää :)
Jos mediaanipalkka on tohtoreilla parempi niin miten muuten se pitäisi ymmärtää kuin että palkka on parempi?
Niin, jos halutaan nähdä kannattaako koulutus niin pitäisi verrata samanlaisia joukkoja keskenään. Tohtorit ovat eliittijoukko, joten pitäisi verrata vastaavaan eliittijoukkoon ja miten se pärjää pelkällä DI-tutkinnolla. Jos oletetaan että alle 10% suorittaa tohtorikoulutuksen, niin tohtorien tuloja pitää verrata esim. samanikäisten pelkän DI-koulutuksen omaavien 90% fraktiiliin. Huomioiden myös siis se että tohtorit ovat keskimäärin ainakin 5 vuotta vanhempia.
Tuohan on ihan järjenköyhä ajatus. Yksilönkin kannalta mielekkäin tarkastelu on, miten tutkinto vaikuttaa urakehitykseen, jos muut muuttujat vakioidaan. Jos verrataan 90 % fraktiileja niin sitten pitäisi verrata dippainssien 90 % fraktiilia tohtoreiden 90 % fraktiiliin. Itseasiassa olen sitä katsonutkin ja peruskuva on sama kuin mediaanin osalta: lisää koulutusta -> lisää palkkaa.
Sinähän se järjenköyhä tässä olet - taidat olla jonkin sortin valetohtori :D. Muuttujien vakiointi ei enää kelpaakaan kun tasapäistetään joukot.
En tiedä trollailetko, mutta ihan oikeastiko meinaat, että ammattiryhmiä, vaikka insinöörejä ja sairaanhoitajia, kannattaa verrata siten, että verrataan toisen alan mediaania toisen alan 90 % persentiiliin?
Vierailija kirjoitti:
Saattaisi johtua siitä, että tohtoriksi opiskelleet eivät välttämättä olleet oman vuosikurssinsa terävimpiä. Kun muut työllistyivät, niin heille oli enää tarjolla jatko-opinnot väitöskirjan parissa. Kun on useamman vuoden opiskellut samassa porukassa niin on huomannut ketkä osaavat ja ketkä eivät.
Saattaisi olla, mutta ei ole. Käytännössä tohtorien jakauma on vähän kuin maisterien jakauma, josta on leikattu pahimmat tunarit pois