Lue keskustelun säännöt.
Äidin suuttuminen, kun puhutaan lapsuuden traumoista
25.02.2023 |
Yritin keskustella äitini kanssa lapsuuteni traumoista, ja miksi tarvitsen traumaterapiaa. Äitini suuttui, että kuulemma haukun häntä huonoksi äidiksi ym. Onko muille käynyt noin?
Kommentit (47)
Äitilläsi on omat traumansa omasta lapsuudenkodistaan, ei se niin yksinkertaista ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua aina vähän ihmetyttää nämä, jotka lähtevät vanhemmilleen näin suoraan puhumaan jos vanhemmat on muutenkin sellaisia tyyppejä, että heiltä se terapia-ajatus ei todellakaan ole lähtenyt. En vaan itse tekisi noin. Mulla oli myös monenlaista lapsuudessa vaikka en ole hakenutkaan apua terapiasta (tai koitin vähän aikaa, mutta en löytänyt oikein pätevää terapeuttia ja tuntui, että koitettiin tehdä siellä ongelmistani vain pahempia eikä auttaa eteenpäin.) Sitten siskoni, hän taas sitten syyttelee vanhempia vanhemmille jatkuvasti ja koittaa pakottaa ajatuksiaan heille. Meidän vanhemmat ovat vielä vastanneet aika hyvin eli pyrkineet olemaan tukena ja näin, mutta osahan keskittyisi vain siihen syytöksistä loukkaantumiseen. En siis ymmärrä mitä hyötyä on vaatia vanhempia kuuntelemaan vain oma näkökulmansa jos ei tahdo sitä vanhemman näkökulmaa huomioida. Onko se jotain epävakaata oireilua juuri, mikä liittyy omaan kehitykseen? Mutta huono idea se on monesti kaikkien kannalta, että kannattaa vain keskittyä itseensä siellä terapiassa ja aivan unohtaa nämä vanhemmat ja heidän silmiensä avaus tai muu sellainen. Tietysti voi yrittää keskustella, mutta jos sen jo heti huomaa, että keskustelua ei synny niin ei sitten väkisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin että suosittelen! Olen joutunut itsekin käymään vuoksesi terapiassa. Oli sen verran traumaattista olla äitisi. Lämmin suositus täältä!
😄😄😄😄 Tää nauratti. Kiitos piristyksestä. T. Ap
Ihanaa, että voi vähän nauraa hörähdellä, vaikka aihe on raskas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin että suosittelen! Olen joutunut itsekin käymään vuoksesi terapiassa. Oli sen verran traumaattista olla äitisi. Lämmin suositus täältä!
😄😄😄😄 Tää nauratti. Kiitos piristyksestä. T. Ap
Olit lapsena aivoton paviaani, joka yritti käytöksellään tuhota useamman ihmisen elämän.
Sori mutta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin väkivalta ja voisit olla edes hieman kiitollinen, että sitä uskallettiin myös käyttää.
Ai miten niin olin vain lapsena aivoton paviaani? Olen edelleenkin. Turpaan en oo kyllä ikinä saanu, joten sä sekoitat nyt ihmiset. Ei kannata Vauva- palstalla kirjoittaa privaatti viestejä. Tai ei kannata tuota kirjoittaa kellekään priva tekstarinakaan...
Äitinä ei vaan voi koskaan olla oikeanlainen. Ymmärrätte, kun saatte omia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onhan se törkeä loukkaus äitiäsi kohtaan jos väität että sinulle olisi jäänyt lapsuudestasi muka jotakin traumoja. Onnellinen ja suojattu lapsuus sekä rakastavat ja tukevat vanhemmat sinulla oli vaikka olitkin hankala lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitinä ei vaan voi koskaan olla oikeanlainen. Ymmärrätte, kun saatte omia lapsia.
No on hieman eroa siinä, että äiti tekee parhaansa ja välillä epäonnistuu kuin, että äiti vetelee pitkin seiniä tai vetää viinaa tai huumeita kaksin käsin, tai haukkuu ja huutaa kuin metsästyskoira, tai arvostelee sinua lihavaksi, rumaksi tai muistuttaa säännöllisesti, että sun ei olisi koskaan pitänytkään syntyä, tai käyttää sinua omana terapeuttinaan, jossa sinun lapsena on otettava vanhemman rooli kun vanhempasi taantuu lapseksi.
Vierailija kirjoitti:
No onhan se törkeä loukkaus äitiäsi kohtaan jos väität että sinulle olisi jäänyt lapsuudestasi muka jotakin traumoja. Onnellinen ja suojattu lapsuus sekä rakastavat ja tukevat vanhemmat sinulla oli vaikka olitkin hankala lapsi.
Ootko sä onnistunut selvittämään aloittajan henkilöllisyyden? Vau!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitinä ei vaan voi koskaan olla oikeanlainen. Ymmärrätte, kun saatte omia lapsia.
Minun lapset on kolmekymppisiä. Otan kyllä mielelläni kritiikin vastaan ja kerron, miksi tilanne meni kuten meni. Jos en muista, osaan pyytää anteeksi. Olen sanonut lapsilleni, että kysyvät, jos joku asia vaivaa. En tee kuten oma äitini eli kieltäydy puhumasta mistään.
Minä taas oon äiti joka haluais että lapseni puhuis mitä traumoja aiheutin, jos ei mulle niin terapiassa. Mutta ehkä siitä olisi hyötyä että voisin kertoa mitä paskaa tein, ymmärtäisi paremmin omaa pahaa oloaan. Joskus ihmiset vaan on syyllisiä. Tahalleen en oo tehny mitään, en tietentahtoen halunnut olla huono äiti, mutta omaa rikkinäisyyttäni ja keskenkasvuisiuttani olin. Kadun ja olen syyllinen, en tarvitse olkaan taputuksia ja ketään sanomaan "ei se oo sun vika, et oo tehny mitään väärin ja oot hyvä äiti", ei. Olen syyllinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen äititraumat ja mitätöinnit todellakin käsittelemään ammattilaisen kanssa. Äidin kanssa saa vain kaikki kokemukset uusintana.
Myös äitejä voi koskea " ei toista voi muuttaa vaikka kuinka haluaisi". Kävin terapiassa 4 v ja myöhemmin vielä 2 v . On aika ihmeellistä, että ne pahoinvoinnin kahleet murtuivat ja putosivat pois vähitellen.
Nyt nään äitini hauraana ja rikkinäisenä vanhuksena, jonka katkerat sanat eivät enää osu muhun eivätkä kiinnosta mua. Surullinen elämä hänellä on ollut eikä juuri valoisia hetkiä tulossakaan, kun ei mistään osaa iloita, mutta se ei ole enää mun vastuulla. Napanuora on katkennut.
Jos sä käyt jonkun torveloterapeutin luona kertomassa valheitasi, sun äitisi ei tarvii lotkauttaa korviaan. Se tuntee sut paljon paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässähän on kyse siitä, että NAISIA ei saa NAISTEN mielestä arvostella virheistään, varsinkin äidit ovat tätä mieltä itsestään.
Huomaatteko muuten, miten tähän ketjuun on pesiytynyt yksi virheetön marttyyriäiti, joka provosoituu muidenkin ja äitien puolesta. Varmaan ihan vaan hyvää hyvyyttään!
En tiedä onko pelkkä trolli mutta kammottavaa on se, että tuollaisten trolliluonteiden kanssa meistä moni on kasvanut. Ei ollut äideillämme vauvapalstaa mihin purkaa luonnevikojaan, joten piti terrorisoida pieniä ihmisiä fyysisellä ja henkisellä väkivallalla.
Kannattaa tehdä noin. Oma äitini totesi, että jokainen on vastuussa omista tunteistaan, joten jos haluan kokea, että lapsuuteni oli kamala, niin sitten se oli. Pitää silti muistaa, että on itse sen lapsuudenkokemuksensa keskiössä, ei kukaan muu. Se kokemus on itsessä, se ei tule ulkopuolisilta, ei kodista, äidistä, isästä, sisaruksista, koulusta tms., vaan se on se kokemus, jonka on itse valinnut.
Ei tullut anteeksipyyntöä, ei selittelyä, ainoastaan sama litania kuin terapeutilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidit ovat omasta mielestään olleet lämpimiä ja kannustavia vanhempia. Pahoinpitelyissäkin sekä henkilökohtaisuuksiin, ulkonäköön menevissä solvauksissakin ja julkisissa nolaamisissa yms. henkisessä väkivallassakin, jos niitä yleensä on edes tapahtunut, ovat aina ajatelleet pyyteettömästi lapsen parasta.
Näin on kun sain tukkapöllyä ja remmiä mutta lapsenlapsiin ei kosketa ja niitä palvotaan vaikka ne ovat super laiskoja. Omia lapsia käytettiin hyväksi ja sain maksaa heti ruokarahaa kotiin kun vähänkin tienasin.
Taitaa olla suurten ikäluokkien juttu tuo että jopa lapsilta kynytetään rahaa. Oma äitini veti jopa mummon perinnön välistä, puhumattakaan siitä että lapsen kesätöistä otti suurimman osan itselleen. Tonnin työstä sain ostaa parinsadan markan mankan ja sen jälkeen rahoja ei ole näkynyt. Myös opintotukeni otti itselleen vaikka asuin asuntolassa. Tilini sain haltuun vasta 18-vuotiaana. Tyhjänä tietysti.
Vierailija kirjoitti:
Äitilläsi on omat traumansa omasta lapsuudenkodistaan, ei se niin yksinkertaista ole.
Äitini mielestä hänen lapsuutensa oli täydellinen. Kuulostaa niin omituiselle, että epäilen äidin sekopäisyden olevan perua jo sieltä.
Itselläni ei ole pienintäkään halua käydä lapsuuttani läpi äitini kanssa. Minun pelastukseni oli kannustava isä.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Trauman aiheuttaneet vanhemmat eivät tyypillisesti ota myöhemminkään vastuuta teoistaan, vaikka kyseessä on omat lapset. Se on tavattoman epäoikeudenmukaista ja valtava pettymys lapsille.
Jos heillä alunperinkin olisi ollut kykyä itsereflektioon, niin tuskin koko traumaterapialle olisi enää tarvetta.
Älä keskustele äitisi kanssa siitä aiheesta. Eivät jotkut ymmärrä, kuuntele tai ole empaattisia. Tai ymmärtävät vain valitsemiaan asioita. Tee itsesi ehjäksi, ilman hänen hyväksyntää.