Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuntuu pahalta mennä katsomaan vauvaa
25.02.2023 |
Sukulaiset saivat vauvan, jota pitäisi mennä katsomaan. Olen saanut itse 2kk sitten keskenmenon ja käsittelen surua edelleen. Tiedän, että heidän onni on kun ovat saaneet vauvan, mutta tuntuu miltei vaikealta mennä iloitsemaan vauvasta. Olisiko jollain vinkkejä antaa, miten selviän tuosta käynnistä.
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasva vähän, kaikki ei pyöri ympärilläsi. Kaikille ei osu lapsionni (toivon että sinulle osuu) mutta katkeroituminen on lapsettomuutta pahempi asia.
Tämä ei selvästikään ole kokenut keskenmenoa.
Minäkään en ole kokenut, mutta olen kokenut lapsen kuoleman. Siitäkin piti päästä yli. Lapsi on aina ja ikuisesti sydämessäni ja ajatuksissani, mutta en kosta sitä asiaa muille ja jankuta asiaa. Ei se siitä asia muuksi muutu jossittelemalla.
Minäkin olen kokenut lapsen kuoleman. Ei siitä pääse koskaan yli. Suru on minun omani, enkä voi jakaa sitä kenenkään kanssa. En silti ole kateellinen niille joiden lapset ovat elossa.
Olitko jo kuolemaa seuranneena päivänä muiden ihmisten lasten kuvataidetöitä ihailemassa ja vieraita lapsia kannustamassa? Ei tuntunut missään ja rommia pullo!
Periaatteessa kyllä, sillä meillä on kaksi muutakin lasta. Arjen piti sujua, lasten piti saada ruokaa ja elämän jatkua.
Sitä paitsi ap:n jutusta on jo kaksi kuukautta, mutta sinä puhut seuraavasta päivästä.
Muiden ihmisten, vieraita lapsia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se vauva olisi syntynyt, vaikka et olisi saanutkaan keskenmenoa, joten asia on täysin erillinen sinusta ja teidän tilanteesta. Tuo vaiva on nyt syntynyt ja tulee olemaan toistaiseksi olemassa, se sinun pitää hyväksyä ihan siinä missä muutkin vauvat ympärillä. Elämä jatkuu ja et voi elää tuon menetetyn vauvan kautta muissakaan asioissa.
Kysehän ei nyt ole siitä, että tämä ap olisi jotenkin vihainen toisen vauvasta. Hänellä on oma suru, jota hänellä on oikeus surra, ja sinä ja pari muuta ääliötä yrittävät sosiopaattisesti väittää, ettei hänellä ole oikeutta suruunsa, koska jollain muulla on iloa.
Eikä ap:n pidä yhtään mitään vain siksi, että sinä samaistut vauvan saaneeseen. Et sinä, ei tuo vauva eivätkä hänen vanhempansa ole maailman keskipiste, vaan heille riittäköön oma ilonsa ilman että tarvitsee tuoreen surun kanssa sinnitteleviä pakottaa mukaan siihen.
Aloituksen kaltaisia ongelmatilanteita ei syntyisi ollenkaan, jos ihmiset opettelisivat puhumaan ja kuuntelemaan toisiaan.
Enpä usko, että kukaan on pakottamassa aloittajaa vauvaa katsomaan.
Minäpä uskon, että sisarus, puoliso tai vanhemmat voivat niin tehdä. On omaa kokemusta sellaisesta käytöksestä.
Ai murtautuvat ap:n kämppään ja kantavat vastaanrimpuilevan ap:n sängystä puolipukeissa autoon? Enpä usko, että kukaan oikeasti pakottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasva vähän, kaikki ei pyöri ympärilläsi. Kaikille ei osu lapsionni (toivon että sinulle osuu) mutta katkeroituminen on lapsettomuutta pahempi asia.
Tämä ei selvästikään ole kokenut keskenmenoa.
Minäkään en ole kokenut, mutta olen kokenut lapsen kuoleman. Siitäkin piti päästä yli. Lapsi on aina ja ikuisesti sydämessäni ja ajatuksissani, mutta en kosta sitä asiaa muille ja jankuta asiaa. Ei se siitä asia muuksi muutu jossittelemalla.
Minäkin olen kokenut lapsen kuoleman. Ei siitä pääse koskaan yli. Suru on minun omani, enkä voi jakaa sitä kenenkään kanssa. En silti ole kateellinen niille joiden lapset ovat elossa.
Olitko jo kuolemaa seuranneena päivänä muiden ihmisten lasten kuvataidetöitä ihailemassa ja vieraita lapsia kannustamassa? Ei tuntunut missään ja rommia pullo!
Kyllä tuntuu. Lapseni kuolemasta on seitsemän vuotta ja suren koko ajan. Mutta luuletko että kukaan haluaa siitä kuulla? Onko minun menetykseni keneltäkään muulta pois?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se vauva olisi syntynyt, vaikka et olisi saanutkaan keskenmenoa, joten asia on täysin erillinen sinusta ja teidän tilanteesta. Tuo vaiva on nyt syntynyt ja tulee olemaan toistaiseksi olemassa, se sinun pitää hyväksyä ihan siinä missä muutkin vauvat ympärillä. Elämä jatkuu ja et voi elää tuon menetetyn vauvan kautta muissakaan asioissa.
Kysehän ei nyt ole siitä, että tämä ap olisi jotenkin vihainen toisen vauvasta. Hänellä on oma suru, jota hänellä on oikeus surra, ja sinä ja pari muuta ääliötä yrittävät sosiopaattisesti väittää, ettei hänellä ole oikeutta suruunsa, koska jollain muulla on iloa.
Eikä ap:n pidä yhtään mitään vain siksi, että sinä samaistut vauvan saaneeseen. Et sinä, ei tuo vauva eivätkä hänen vanhempansa ole maailman keskipiste, vaan heille riittäköön oma ilonsa ilman että tarvitsee tuoreen surun kanssa sinnitteleviä pakottaa mukaan siihen.
Aloituksen kaltaisia ongelmatilanteita ei syntyisi ollenkaan, jos ihmiset opettelisivat puhumaan ja kuuntelemaan toisiaan.
Enpä usko, että kukaan on pakottamassa aloittajaa vauvaa katsomaan.
Minäpä uskon, että sisarus, puoliso tai vanhemmat voivat niin tehdä. On omaa kokemusta sellaisesta käytöksestä.
No mutta sinä olet ilmeisesti ihan aikuinen ihminen ja osaat sanoa selkeästi, että ei. Jos et osaa, niin se on sinun ongelmasi.
Kaksi kuukautta on pitkä aika. Joulusta on kaksi kuukautta ja siitä tuntuu olevan ikuisuus. Asia ei ole siis millään tapaa tuore.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasva vähän, kaikki ei pyöri ympärilläsi. Kaikille ei osu lapsionni (toivon että sinulle osuu) mutta katkeroituminen on lapsettomuutta pahempi asia.
Tämä ei selvästikään ole kokenut keskenmenoa.
Minäkään en ole kokenut, mutta olen kokenut lapsen kuoleman. Siitäkin piti päästä yli. Lapsi on aina ja ikuisesti sydämessäni ja ajatuksissani, mutta en kosta sitä asiaa muille ja jankuta asiaa. Ei se siitä asia muuksi muutu jossittelemalla.
Minäkin olen kokenut lapsen kuoleman. Ei siitä pääse koskaan yli. Suru on minun omani, enkä voi jakaa sitä kenenkään kanssa. En silti ole kateellinen niille joiden lapset ovat elossa.
Olitko jo kuolemaa seuranneena päivänä muiden ihmisten lasten kuvataidetöitä ihailemassa ja vieraita lapsia kannustamassa? Ei tuntunut missään ja rommia pullo!
Olen eri. En kuolemaa seuraavana päivänä. Mutta 2 kk:n jälkeen kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos suru haittaa normaalia elämää, on aika hankkia apua, mutta käsittääkseni muiden ihmisten vauvojen väkisin ihailu ei ole ihan normaalia, ainakaan minun tuttavapiirissä. Minulle vauvat olivat erittäin vastenmielisiä siihen asti kunnes sain omia. Siitä lähtienhän olen rakastanut kaikkia vauvoja ja lapsia kuin hullu puuroa :D mutta se on oma ongelmani.
Ilmeisesti on ristiäiset tulossa, mutta niistä voi aina kieltäytyä tekemättä asiasta suurta numeroa. Ja jos haluaa kertoa kieltäytymisen syyn, se on sallittua ja oikein. On kyse rajojen asettamisesta.
Jos et ole kertonut keskenmenosta kellekään, saanko kysyä, mikset? Kolmannes kaikista raskauksista päättyy keskenmenoon ja todennäköisesti paljon useampi niin varhain, että sitä luulee kuukautisiksi. Se on yleistä eikä siinä ole mitään häpeämistä. Eikä ole mitään häpeämistä siinä, että suree. Sen saa kertoa ja näyttää ja se menee aikanaan ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasva vähän, kaikki ei pyöri ympärilläsi. Kaikille ei osu lapsionni (toivon että sinulle osuu) mutta katkeroituminen on lapsettomuutta pahempi asia.
Tämä ei selvästikään ole kokenut keskenmenoa.
Minäkään en ole kokenut, mutta olen kokenut lapsen kuoleman. Siitäkin piti päästä yli. Lapsi on aina ja ikuisesti sydämessäni ja ajatuksissani, mutta en kosta sitä asiaa muille ja jankuta asiaa. Ei se siitä asia muuksi muutu jossittelemalla.
Minäkin olen kokenut lapsen kuoleman. Ei siitä pääse koskaan yli. Suru on minun omani, enkä voi jakaa sitä kenenkään kanssa. En silti ole kateellinen niille joiden lapset ovat elossa.
Olitko jo kuolemaa seuranneena päivänä muiden ihmisten lasten kuvataidetöitä ihailemassa ja vieraita lapsia kannustamassa? Ei tuntunut missään ja rommia pullo!
Olen eri. En kuolemaa seuraavana päivänä. Mutta 2 kk:n jälkeen kyllä.
Rakkaat trollit;
Surulla ei ole aikataulua ja sen käsittely ja kesto on täysin yksilöllistä. Älkää kuvitelko olevanne jotain malli-ihmisiä, te olette vain kaksi varsin tyhmää ja tunnekylmää palleroa taapertamassa sinisen maapalleron pinnalla kohti kuolemaanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä mene katsomaan vauvaa. Problem solved.
Huomaathan sitten, että näin pysyttelet mukavuusalueellasi, etkä ehkä ikinä tule käsitelleeksi keskenmenosi aiheuttamaa surua.
Elämä ei aina ole mukavaa. Joskus siinä joutuu jopa tsemppaamaan.
Mutta itse tiedät mihin kykenet.
Mikä sinä olet sanomaan kaksi kuukautta sitten vauvansa menettäneelle, että tsemppaa, poistu mukavuusalueeltasi? Oletko autistinen, joka ei vain ymmärrä kunnolla toisen tunteita vai narsisti, joka haluaa tahallaan loukata?
Hämmentävää käytöstä kuitenkin. Odotahan kun itsellesi käy jotain ikävää ja tutut käskevät ottaa itseäsi niskasta kiinni ja tsempata.
Aloituksessa oli puhe keskenmenosta, ei vauvan kuolemasta. Jos alat vääristelemään, niin voinhan minäkin.
Joten: Kyllä minulla on varaa sanoa ap:lle, että on aika ottaa itseään niskasta kiinni ja tarkastella realiteettejä. Olen kokenut keskenmenon ja saata kertaa pahempiakin menetyksiä. Ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että jos kahden kuukauden jälkeen ei ole tuon pidemmälle päässyt elämässään eteenpäin, niin sellaisella ihmisellä on empatiakyky aivan olematon.
Eikö olekin kivaa, kun aletaan vääristelemään kaikki.
Me ollaan oltu yli 20 vuotta yhdessä eikä saada lainaa omaan asuntoon. Kärsin mielettömästi siitä, kun toiset puhuvat työpaikan kahvitauoilla omistusasunnoistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan oltu yli 20 vuotta yhdessä eikä saada lainaa omaan asuntoon. Kärsin mielettömästi siitä, kun toiset puhuvat työpaikan kahvitauoilla omistusasunnoistaan.
Nyt vähän helpottaa, kun tulee ulosottoviraston myymiä asuntoja omassa kaupungissa joka kuukausi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se vauva olisi syntynyt, vaikka et olisi saanutkaan keskenmenoa, joten asia on täysin erillinen sinusta ja teidän tilanteesta. Tuo vaiva on nyt syntynyt ja tulee olemaan toistaiseksi olemassa, se sinun pitää hyväksyä ihan siinä missä muutkin vauvat ympärillä. Elämä jatkuu ja et voi elää tuon menetetyn vauvan kautta muissakaan asioissa.
Kysehän ei nyt ole siitä, että tämä ap olisi jotenkin vihainen toisen vauvasta. Hänellä on oma suru, jota hänellä on oikeus surra, ja sinä ja pari muuta ääliötä yrittävät sosiopaattisesti väittää, ettei hänellä ole oikeutta suruunsa, koska jollain muulla on iloa.
Eikä ap:n pidä yhtään mitään vain siksi, että sinä samaistut vauvan saaneeseen. Et sinä, ei tuo vauva eivätkä hänen vanhempansa ole maailman keskipiste, vaan heille riittäköön oma ilonsa ilman että tarvitsee tuoreen surun kanssa sinnitteleviä pakottaa mukaan siihen.
Aloituksen kaltaisia ongelmatilanteita ei syntyisi ollenkaan, jos ihmiset opettelisivat puhumaan ja kuuntelemaan toisiaan.
Enpä usko, että kukaan on pakottamassa aloittajaa vauvaa katsomaan.
Minäpä uskon, että sisarus, puoliso tai vanhemmat voivat niin tehdä. On omaa kokemusta sellaisesta käytöksestä.
No mutta sinä olet ilmeisesti ihan aikuinen ihminen ja osaat sanoa selkeästi, että ei. Jos et osaa, niin se on sinun ongelmasi.
Kaksi kuukautta on pitkä aika. Joulusta on kaksi kuukautta ja siitä tuntuu olevan ikuisuus. Asia ei ole siis millään tapaa tuore.
Kiintoisa näkökulma. Kuitenkin muistan eräänkin keskustelun, jossa joukolla paheksuttiin leskeä, joka jo muutaman kuukauden päästä otti uuden kumppanin puolison kuoltua. Hyvänen aika, sehän kuoli jo viime kuussa, vanha juttu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä mene katsomaan vauvaa. Problem solved.
Huomaathan sitten, että näin pysyttelet mukavuusalueellasi, etkä ehkä ikinä tule käsitelleeksi keskenmenosi aiheuttamaa surua.
Elämä ei aina ole mukavaa. Joskus siinä joutuu jopa tsemppaamaan.
Mutta itse tiedät mihin kykenet.
Mikä sinä olet sanomaan kaksi kuukautta sitten vauvansa menettäneelle, että tsemppaa, poistu mukavuusalueeltasi? Oletko autistinen, joka ei vain ymmärrä kunnolla toisen tunteita vai narsisti, joka haluaa tahallaan loukata?
Hämmentävää käytöstä kuitenkin. Odotahan kun itsellesi käy jotain ikävää ja tutut käskevät ottaa itseäsi niskasta kiinni ja tsempata.
Keskenmenossa ei menetetä vauvaa, vaan sikiö.
On ap:n asia, eristäytyykö hän. Ei teidän. On myös hänen asiansa, sureeko hän 2 päivää, 2 kuukautta, 2 vuotta vai 20 vuotta. EI OLE PAKKO olla olevinaan jotain vain toisia varten! Piste. Antskaa toisille tilaa. Jos joku "pakottaisi" minut ap:n tapauksessa katsomaan vauvaa, haistattelisin tuoreet vanhemmat ja toivottaisin vauvalle samaa kohtaloa kuin omalleni. Eipä tarvitsisi enää toista kertaa käydä pakotettuna jossain. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On ap:n asia, eristäytyykö hän. Ei teidän. On myös hänen asiansa, sureeko hän 2 päivää, 2 kuukautta, 2 vuotta vai 20 vuotta. EI OLE PAKKO olla olevinaan jotain vain toisia varten! Piste. Antskaa toisille tilaa. Jos joku "pakottaisi" minut ap:n tapauksessa katsomaan vauvaa, haistattelisin tuoreet vanhemmat ja toivottaisin vauvalle samaa kohtaloa kuin omalleni. Eipä tarvitsisi enää toista kertaa käydä pakotettuna jossain. :)
Mikä sinä olet loukkaantumaan ap:n puolesta. Tyhjästä valittavat inisijät nyt vaan ovat muutenkin ihmisiä, jotka eivät saa mitään aikaan, kun kaikki aika menee vain huokailuun ja valittamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä mene katsomaan vauvaa. Problem solved.
Huomaathan sitten, että näin pysyttelet mukavuusalueellasi, etkä ehkä ikinä tule käsitelleeksi keskenmenosi aiheuttamaa surua.
Elämä ei aina ole mukavaa. Joskus siinä joutuu jopa tsemppaamaan.
Mutta itse tiedät mihin kykenet.
Mikä sinä olet sanomaan kaksi kuukautta sitten vauvansa menettäneelle, että tsemppaa, poistu mukavuusalueeltasi? Oletko autistinen, joka ei vain ymmärrä kunnolla toisen tunteita vai narsisti, joka haluaa tahallaan loukata?
Hämmentävää käytöstä kuitenkin. Odotahan kun itsellesi käy jotain ikävää ja tutut käskevät ottaa itseäsi niskasta kiinni ja tsempata.
Aloituksessa oli puhe keskenmenosta, ei vauvan kuolemasta. Jos alat vääristelemään, niin voinhan minäkin.
Joten: Kyllä minulla on varaa sanoa ap:lle, että on aika ottaa itseään niskasta kiinni ja tarkastella realiteettejä. Olen kokenut keskenmenon ja saata kertaa pahempiakin menetyksiä. Ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että jos kahden kuukauden jälkeen ei ole tuon pidemmälle päässyt elämässään eteenpäin, niin sellaisella ihmisellä on empatiakyky aivan olematon.
Eikö olekin kivaa, kun aletaan vääristelemään kaikki.
Näin.
Nyt on jo korkea aika alkaa ajattelemaan muita asioita. En oikein tiedä onko ap edes kykenevä äidiksi, jos hän ei saa kahdessa kuukaudessa elämäänsä sisältöä.
Elämässä tulee eteen vastoinkäymisiä. Keskenmeno on yksi iso vastoinkäyminen. Jollekin tulee keskenmeno, jollakin on jotain muita vastoinkäymisiä. Katkeruus ei auta yhtään mitään. Etäännyttää vain ihmiset ympäriltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se vauva olisi syntynyt, vaikka et olisi saanutkaan keskenmenoa, joten asia on täysin erillinen sinusta ja teidän tilanteesta. Tuo vaiva on nyt syntynyt ja tulee olemaan toistaiseksi olemassa, se sinun pitää hyväksyä ihan siinä missä muutkin vauvat ympärillä. Elämä jatkuu ja et voi elää tuon menetetyn vauvan kautta muissakaan asioissa.
Kysehän ei nyt ole siitä, että tämä ap olisi jotenkin vihainen toisen vauvasta. Hänellä on oma suru, jota hänellä on oikeus surra, ja sinä ja pari muuta ääliötä yrittävät sosiopaattisesti väittää, ettei hänellä ole oikeutta suruunsa, koska jollain muulla on iloa.
Eikä ap:n pidä yhtään mitään vain siksi, että sinä samaistut vauvan saaneeseen. Et sinä, ei tuo vauva eivätkä hänen vanhempansa ole maailman keskipiste, vaan heille riittäköön oma ilonsa ilman että tarvitsee tuoreen surun kanssa sinnitteleviä pakottaa mukaan siihen.
Aloituksen kaltaisia ongelmatilanteita ei syntyisi ollenkaan, jos ihmiset opettelisivat puhumaan ja kuuntelemaan toisiaan.
Enpä usko, että kukaan on pakottamassa aloittajaa vauvaa katsomaan.
Minäpä uskon, että sisarus, puoliso tai vanhemmat voivat niin tehdä. On omaa kokemusta sellaisesta käytöksestä.
No mutta sinä olet ilmeisesti ihan aikuinen ihminen ja osaat sanoa selkeästi, että ei. Jos et osaa, niin se on sinun ongelmasi.
Kaksi kuukautta on pitkä aika. Joulusta on kaksi kuukautta ja siitä tuntuu olevan ikuisuus. Asia ei ole siis millään tapaa tuore.
Kiintoisa näkökulma. Kuitenkin muistan eräänkin keskustelun, jossa joukolla paheksuttiin leskeä, joka jo muutaman kuukauden päästä otti uuden kumppanin puolison kuoltua. Hyvänen aika, sehän kuoli jo viime kuussa, vanha juttu!
Lääkkeet.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan oltu yli 20 vuotta yhdessä eikä saada lainaa omaan asuntoon. Kärsin mielettömästi siitä, kun toiset puhuvat työpaikan kahvitauoilla omistusasunnoistaan.
Te olisitte ehtineetjo säästää 20 vuodessa rahat, miksi ette tehneet niin? Ehkä pankki oli oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se vauva olisi syntynyt, vaikka et olisi saanutkaan keskenmenoa, joten asia on täysin erillinen sinusta ja teidän tilanteesta. Tuo vaiva on nyt syntynyt ja tulee olemaan toistaiseksi olemassa, se sinun pitää hyväksyä ihan siinä missä muutkin vauvat ympärillä. Elämä jatkuu ja et voi elää tuon menetetyn vauvan kautta muissakaan asioissa.
Kysehän ei nyt ole siitä, että tämä ap olisi jotenkin vihainen toisen vauvasta. Hänellä on oma suru, jota hänellä on oikeus surra, ja sinä ja pari muuta ääliötä yrittävät sosiopaattisesti väittää, ettei hänellä ole oikeutta suruunsa, koska jollain muulla on iloa.
Eikä ap:n pidä yhtään mitään vain siksi, että sinä samaistut vauvan saaneeseen. Et sinä, ei tuo vauva eivätkä hänen vanhempansa ole maailman keskipiste, vaan heille riittäköön oma ilonsa ilman että tarvitsee tuoreen surun kanssa sinnitteleviä pakottaa mukaan siihen.
Aloituksen kaltaisia ongelmatilanteita ei syntyisi ollenkaan, jos ihmiset opettelisivat puhumaan ja kuuntelemaan toisiaan.
Enpä usko, että kukaan on pakottamassa aloittajaa vauvaa katsomaan.
Minäpä uskon, että sisarus, puoliso tai vanhemmat voivat niin tehdä. On omaa kokemusta sellaisesta käytöksestä.
Ai murtautuvat ap:n kämppään ja kantavat vastaanrimpuilevan ap:n sängystä puolipukeissa autoon? Enpä usko, että kukaan oikeasti pakottaa.
Samaa nauroin! Ehkä se tosiaan menee joillakin niin, että sisarus, puoliso ja vanhemmat raahaavat väkisillä ap:n katsomaan vauvaa!
Ap, mene, jos haluat, jos et halua, älä mene. Piste. Asia loppuun käsitelty.
Alue: Aihe vapaa
Älä viitsi tuolle narsistitrollille vastailla, siltä puuttuu osia päästä.