Tuntuu pahalta mennä katsomaan vauvaa

Vierailija kirjoitti:

No se vauva olisi syntynyt, vaikka et olisi saanutkaan keskenmenoa, joten asia on täysin erillinen sinusta ja teidän tilanteesta. Tuo vaiva on nyt syntynyt ja tulee olemaan toistaiseksi olemassa, se sinun pitää hyväksyä ihan siinä missä muutkin vauvat ympärillä. Elämä jatkuu ja et voi elää tuon menetetyn vauvan kautta muissakaan asioissa.

Kysehän ei nyt ole siitä, että tämä ap olisi jotenkin vihainen toisen vauvasta. Hänellä on oma suru, jota hänellä on oikeus surra, ja sinä ja pari muuta ääliötä yrittävät sosiopaattisesti väittää, ettei hänellä ole oikeutta suruunsa, koska jollain muulla on iloa.

Eikä ap:n pidä yhtään mitään vain siksi, että sinä samaistut vauvan saaneeseen. Et sinä, ei tuo vauva eivätkä hänen vanhempansa ole maailman keskipiste, vaan heille riittäköön oma ilonsa ilman että tarvitsee tuoreen surun kanssa sinnitteleviä pakottaa mukaan siihen.

Aloituksen kaltaisia ongelmatilanteita ei syntyisi ollenkaan, jos ihmiset opettelisivat puhumaan ja kuuntelemaan toisiaan.

Ymmärrän hyvin. Olen kokenut keskenmenon ja siitä jäi paha trauma hyvin pitkäksi aikaa. Kyllä tuo sinun tunteesi on aivan normaali ja luonnollinen reaktio suuren menetyksen ja surun jälkeen.

Käy pikaisesti. Voit ehkä sanoa, että suret keskenmenoa. Eiköhän ystävät ymmärrä.

Sain kaksi lasta myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasva vähän, kaikki ei pyöri ympärilläsi. Kaikille ei osu lapsionni (toivon että sinulle osuu) mutta katkeroituminen on lapsettomuutta pahempi asia.

Tämä ei selvästikään ole kokenut keskenmenoa.

Pöh. En ole tuo, johon viittaat. Mutta minäkin olen saanut keskenmenon, eikä se ollut noin dramaattista kuin ap:llä. Aikuisena ihmisenä olin tiedostanut, että naisilla on paljon keskenmenoja, ja että puolet naisista kokevat sellaisen jossain vaiheessa elämäänsä. Joten ei ollut mikään ihme, että minunkin vuoroni tuli. Maailma ei pysähtynyt siihen, vaikka tietenkin surua oli ja haikeaa. Muiden lapset eivät kuitenkaan missään kohdin olleet minulta pois.

Ap:lle vähän lisää elämänkokemusta, niin alkaa kestämään elämän normaaleja vastoinkäymisiä. Isompia vastoinkäymisiä on vielä edessä.

Minulla myös vuosien lapsettomuustausta, joten ymmärrän sen, mitä kokemattomat eivät. Ap, olet aikuinen ihminen. Kukaan ei voi määrätä sitä, mitä sinun pitää ihmissuhteissa tehdä. Kukaan ei voi määrätä myöskään tunteistasi. Ei tarvitse tuntea iloa toisten puolesta. Elät itsellesi, etenkin jos et lasta koskaan saa. Tee valinnat sen pohjalta. Jos ihmissuhde ei tuota lapsen syntymän jälkeen enää iloa, on ok katkaistakin se. Et ole tunteistasi ja arjestasi tilivelvollinen kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Rakas ap!

Sinun ei ole pakko mennä. Jos kuitenkin menet, itke jos itkettää ja sano, että sait juuri keskenmenon. Ei suruja ja niiden syitä tarvitse salata, vaikka tässä toksisessa yhteiskunnassa onkin perinteisesti arvostettu kivenkovuutta ja siloista julkisivua.

Voimia, sure surusi ja kerro muille sen syy. Murra tuo myrkyllinen kivenkovuus.

No jos asia on niin hirveän vaikea, niin ehkä on paras jäädä himaan sitä vollottamaan. Ei todellakaan kannata mennä vauvaperheeseen määkimään jonkun oman keskenmenon takia ja pilata sillä heidän päivänsä ja onnensa. Tuossa perheessä on nyt vauva ja sillä siisti, ap ei saanut hetken odottamaansa vauvaa, mutta seuraavalla kerralla raskaus saattaa onnistua.

Onko ap muuten täysin tietoinen siitä mikä on nyt vauvan saaneen perheen tarina? Ehkä heilläkin on ollut vaikeuksia, mutta niistä ei ole huudeltu ympäriinsä. Olisi siis todella kylmää käytöstä mennä heidän luokseen nyt vollottamaan omia asioitaan.

Älä mene katsomaan vauvaa. Problem solved.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasva vähän, kaikki ei pyöri ympärilläsi. Kaikille ei osu lapsionni (toivon että sinulle osuu) mutta katkeroituminen on lapsettomuutta pahempi asia.

Tämä ei selvästikään ole kokenut keskenmenoa.

Minäkään en ole kokenut, mutta olen kokenut lapsen kuoleman. Siitäkin piti päästä yli. Lapsi on aina ja ikuisesti sydämessäni ja ajatuksissani, mutta en kosta sitä asiaa muille ja jankuta asiaa. Ei se siitä asia muuksi muutu jossittelemalla.

Minäkin olen kokenut lapsen kuoleman. Ei siitä pääse koskaan yli. Suru on minun omani, enkä voi jakaa sitä kenenkään kanssa. En silti ole kateellinen niille joiden lapset ovat elossa.

Kahden päiväkoti-ikäisen äitinä sanon, ettei sinun ap tarvitse mennä, jos et halua. Tiedät itse parhaiten, miten vierailu sinuun vaikuttaisi - jos se ei tuntuisi katarttiselta vaan hyvin masentavalta, älä mene. Vauvaperheissä juoksee yleensä ihastelijoita tiuhaan, joten poissaolosi ei olisi pois keltään. Saa kertoa oikean syyn tai yhtä hyvin vedota vaikka flunssakierteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Sun pitää olla onnellinen heidän puolestaan ja ajatella, ettei se ole sulta pois, että,joku toinen saa vauvan.

Ja etköhän sä tule vielä uudelleen raskaaksi jossain vaiheessa.

Onko sulla todettu jokin älyllinen tai empatiakyvyttömyyteen liittyvä vajaus?

Arvasin, että täällä tulee tällaisia äkäisiä vastauksia.

Menepä rauhoittumaan muualle. Yritä ymmärtää, että elämä jatkuu ja muiden tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät koske kaikkia. Sinulla on ongelmasi ja huolesi ja muilla on omansa. Hae apua vihamielisyyteesi.

2 kuukautta on lyhyt aika toipumiseen ja ihmisillä on lupa työstää suruaan. Empatia on tärkeä osa yhteisön ja yhteiskunnan elämää. Ilman sen kokemista ihmiset jäävät toisilleen vieraiksi.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se vauva olisi syntynyt, vaikka et olisi saanutkaan keskenmenoa, joten asia on täysin erillinen sinusta ja teidän tilanteesta. Tuo vaiva on nyt syntynyt ja tulee olemaan toistaiseksi olemassa, se sinun pitää hyväksyä ihan siinä missä muutkin vauvat ympärillä. Elämä jatkuu ja et voi elää tuon menetetyn vauvan kautta muissakaan asioissa.

Kysehän ei nyt ole siitä, että tämä ap olisi jotenkin vihainen toisen vauvasta. Hänellä on oma suru, jota hänellä on oikeus surra, ja sinä ja pari muuta ääliötä yrittävät sosiopaattisesti väittää, ettei hänellä ole oikeutta suruunsa, koska jollain muulla on iloa.

Eikä ap:n pidä yhtään mitään vain siksi, että sinä samaistut vauvan saaneeseen. Et sinä, ei tuo vauva eivätkä hänen vanhempansa ole maailman keskipiste, vaan heille riittäköön oma ilonsa ilman että tarvitsee tuoreen surun kanssa sinnitteleviä pakottaa mukaan siihen.

Aloituksen kaltaisia ongelmatilanteita ei syntyisi ollenkaan, jos ihmiset opettelisivat puhumaan ja kuuntelemaan toisiaan.

Enpä usko, että kukaan on pakottamassa aloittajaa vauvaa katsomaan.

Sinulla on oikeus surra, ap. sinulla on oikeus myös kertoa sen syy ja näyttää surusi. Jos eivät oman napansa pyörivät tuore äiti ja isä ynnä muu outo suku sitä ymmärrä, heillä on ongelma, ei sinulla.

Sukuaan ei voi valita mutta sen voi, kenen kanssa on tekemisissä ja millä tavoin.

Jos joku pakottaa ja painostaa sinua tekemään asioita, jotka eivät tunnu hyvältä, älä alistu siihen. Viisainta olisi suoraan kertoa, mikä on ongelmana. Ei ole mitään syytä hävetä, avoimuus auttaa tässäkin.

Surulle ei ole aikataulua ja kahdessa kuukaudessa ei ole yhtään liikaa. Mutta jos et pääse surusta irti, hanki apua siinä vaiheessa kun se alkaa häiritä omaa ja läheistesi elämää. Apua saa mielenterveysseuran kriisipuhelimesta, seurakunnasta, vertaisryhmistä, jopa työterveyshuollosta. Ja ihan se, että puhut asiasta läheisillesi, voi auttaa.

Olen pitkän aikaa ihmetellyt, miksi meille on niin vaikeaa tämä ihan helppo asia: puhuminen. Itse menin mukaan seurakunnan toimintaan vuosi sitten ja nyt minulla, ennestään yksinäisellä, on ainakin sadan ystävän tukijoukko ja lähipiiri, joka kantaa minua ilossa ja surussa ja jolle teen saman. Sieltä muuten löysin senkin ihmisen, jonka kanssa tulen viettämään loppuelämäni rakastaen. Jännintä on, että olemme kumpikin ateisteja.

Vihasin sanaa "yhteisöllisyys", kun en tajunnut, mitä se oikeasti on. Se on yksinkertaisesti sen tosiasian myöntämistä, että minä en ole tällä pallolla ypöyksin vaan yhdessä muiden yksinäisten kanssa, ja kun me olemme yhdessä, kukaan meistä ei ole yksin.

Vierailija kirjoitti:

Älä mene katsomaan vauvaa. Problem solved.

Huomaathan sitten, että näin pysyttelet mukavuusalueellasi, etkä ehkä ikinä tule käsitelleeksi keskenmenosi aiheuttamaa surua.

Elämä ei aina ole mukavaa. Joskus siinä joutuu jopa tsemppaamaan.

Mutta itse tiedät mihin kykenet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se vauva olisi syntynyt, vaikka et olisi saanutkaan keskenmenoa, joten asia on täysin erillinen sinusta ja teidän tilanteesta. Tuo vaiva on nyt syntynyt ja tulee olemaan toistaiseksi olemassa, se sinun pitää hyväksyä ihan siinä missä muutkin vauvat ympärillä. Elämä jatkuu ja et voi elää tuon menetetyn vauvan kautta muissakaan asioissa.

Kysehän ei nyt ole siitä, että tämä ap olisi jotenkin vihainen toisen vauvasta. Hänellä on oma suru, jota hänellä on oikeus surra, ja sinä ja pari muuta ääliötä yrittävät sosiopaattisesti väittää, ettei hänellä ole oikeutta suruunsa, koska jollain muulla on iloa.

Eikä ap:n pidä yhtään mitään vain siksi, että sinä samaistut vauvan saaneeseen. Et sinä, ei tuo vauva eivätkä hänen vanhempansa ole maailman keskipiste, vaan heille riittäköön oma ilonsa ilman että tarvitsee tuoreen surun kanssa sinnitteleviä pakottaa mukaan siihen.

Aloituksen kaltaisia ongelmatilanteita ei syntyisi ollenkaan, jos ihmiset opettelisivat puhumaan ja kuuntelemaan toisiaan.

Enpä usko, että kukaan on pakottamassa aloittajaa vauvaa katsomaan.

Minäpä uskon, että sisarus, puoliso tai vanhemmat voivat niin tehdä. On omaa kokemusta sellaisesta käytöksestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasva vähän, kaikki ei pyöri ympärilläsi. Kaikille ei osu lapsionni (toivon että sinulle osuu) mutta katkeroituminen on lapsettomuutta pahempi asia.

Tämä ei selvästikään ole kokenut keskenmenoa.

Minäkään en ole kokenut, mutta olen kokenut lapsen kuoleman. Siitäkin piti päästä yli. Lapsi on aina ja ikuisesti sydämessäni ja ajatuksissani, mutta en kosta sitä asiaa muille ja jankuta asiaa. Ei se siitä asia muuksi muutu jossittelemalla.

Minäkin olen kokenut lapsen kuoleman. Ei siitä pääse koskaan yli. Suru on minun omani, enkä voi jakaa sitä kenenkään kanssa. En silti ole kateellinen niille joiden lapset ovat elossa.

Olitko jo kuolemaa seuranneena päivänä muiden ihmisten lasten kuvataidetöitä ihailemassa ja vieraita lapsia kannustamassa? Ei tuntunut missään ja rommia pullo!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Sun pitää olla onnellinen heidän puolestaan ja ajatella, ettei se ole sulta pois, että,joku toinen saa vauvan.

Ja etköhän sä tule vielä uudelleen raskaaksi jossain vaiheessa.

Onko sulla todettu jokin älyllinen tai empatiakyvyttömyyteen liittyvä vajaus?

Arvasin, että täällä tulee tällaisia äkäisiä vastauksia.

Menepä rauhoittumaan muualle. Yritä ymmärtää, että elämä jatkuu ja muiden tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät koske kaikkia. Sinulla on ongelmasi ja huolesi ja muilla on omansa. Hae apua vihamielisyyteesi.

2 kuukautta on lyhyt aika toipumiseen ja ihmisillä on lupa työstää suruaan. Empatia on tärkeä osa yhteisön ja yhteiskunnan elämää. Ilman sen kokemista ihmiset jäävät toisilleen vieraiksi.

-eri

Haukotus... Mites ap:n empaattisuus?

Ap, älä mene pilaamaan muiden päivää. Laita sinne onnitteluviesti ja kirjoita vaikka, että sinulla on nyt nuha. Yritä saada pääsi kuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Sun pitää olla onnellinen heidän puolestaan ja ajatella, ettei se ole sulta pois, että,joku toinen saa vauvan.

Ja etköhän sä tule vielä uudelleen raskaaksi jossain vaiheessa.

Onko sulla todettu jokin älyllinen tai empatiakyvyttömyyteen liittyvä vajaus?

Arvasin, että täällä tulee tällaisia äkäisiä vastauksia.

Menepä rauhoittumaan muualle. Yritä ymmärtää, että elämä jatkuu ja muiden tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät koske kaikkia. Sinulla on ongelmasi ja huolesi ja muilla on omansa. Hae apua vihamielisyyteesi.

2 kuukautta on lyhyt aika toipumiseen ja ihmisillä on lupa työstää suruaan. Empatia on tärkeä osa yhteisön ja yhteiskunnan elämää. Ilman sen kokemista ihmiset jäävät toisilleen vieraiksi.

-eri

Eristäytyminen ei ole hyvä asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä mene katsomaan vauvaa. Problem solved.

Huomaathan sitten, että näin pysyttelet mukavuusalueellasi, etkä ehkä ikinä tule käsitelleeksi keskenmenosi aiheuttamaa surua.

Elämä ei aina ole mukavaa. Joskus siinä joutuu jopa tsemppaamaan.

Mutta itse tiedät mihin kykenet.

Mikä sinä olet sanomaan kaksi kuukautta sitten vauvansa menettäneelle, että tsemppaa, poistu mukavuusalueeltasi? Oletko autistinen, joka ei vain ymmärrä kunnolla toisen tunteita vai narsisti, joka haluaa tahallaan loukata?

Hämmentävää käytöstä kuitenkin. Odotahan kun itsellesi käy jotain ikävää ja tutut käskevät ottaa itseäsi niskasta kiinni ja tsempata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasva vähän, kaikki ei pyöri ympärilläsi. Kaikille ei osu lapsionni (toivon että sinulle osuu) mutta katkeroituminen on lapsettomuutta pahempi asia.

Tämä ei selvästikään ole kokenut keskenmenoa.

Minäkään en ole kokenut, mutta olen kokenut lapsen kuoleman. Siitäkin piti päästä yli. Lapsi on aina ja ikuisesti sydämessäni ja ajatuksissani, mutta en kosta sitä asiaa muille ja jankuta asiaa. Ei se siitä asia muuksi muutu jossittelemalla.

Minäkin olen kokenut lapsen kuoleman. Ei siitä pääse koskaan yli. Suru on minun omani, enkä voi jakaa sitä kenenkään kanssa. En silti ole kateellinen niille joiden lapset ovat elossa.

Olitko jo kuolemaa seuranneena päivänä muiden ihmisten lasten kuvataidetöitä ihailemassa ja vieraita lapsia kannustamassa? Ei tuntunut missään ja rommia pullo!

Periaatteessa kyllä, sillä meillä on kaksi muutakin lasta. Arjen piti sujua, lasten piti saada ruokaa ja elämän jatkua.

Sitä paitsi ap:n jutusta on jo kaksi kuukautta, mutta sinä puhut seuraavasta päivästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasva vähän, kaikki ei pyöri ympärilläsi. Kaikille ei osu lapsionni (toivon että sinulle osuu) mutta katkeroituminen on lapsettomuutta pahempi asia.

Tämä ei selvästikään ole kokenut keskenmenoa.

Minäkään en ole kokenut, mutta olen kokenut lapsen kuoleman. Siitäkin piti päästä yli. Lapsi on aina ja ikuisesti sydämessäni ja ajatuksissani, mutta en kosta sitä asiaa muille ja jankuta asiaa. Ei se siitä asia muuksi muutu jossittelemalla.

Ja kävit monet ristiäiset heti seuraavana päivänä ja ryhdyit kummiksi kaikille lapsille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Sun pitää olla onnellinen heidän puolestaan ja ajatella, ettei se ole sulta pois, että,joku toinen saa vauvan.

Ja etköhän sä tule vielä uudelleen raskaaksi jossain vaiheessa.

Onko sulla todettu jokin älyllinen tai empatiakyvyttömyyteen liittyvä vajaus?

Arvasin, että täällä tulee tällaisia äkäisiä vastauksia.

Menepä rauhoittumaan muualle. Yritä ymmärtää, että elämä jatkuu ja muiden tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät koske kaikkia. Sinulla on ongelmasi ja huolesi ja muilla on omansa. Hae apua vihamielisyyteesi.

2 kuukautta on lyhyt aika toipumiseen ja ihmisillä on lupa työstää suruaan. Empatia on tärkeä osa yhteisön ja yhteiskunnan elämää. Ilman sen kokemista ihmiset jäävät toisilleen vieraiksi.

-eri

Eristäytyminen ei ole hyvä asia.

Se, ettei halua juuri nyt mennä pällistelemään jonkun vauvaa, ei vielä tarkoita eristäytymistä. On sinulla villi mielikuvitus. 

Äitini kuoli ikävään syöpään ikävässä terveyskeskuksessa. Pitkään aikaan ei tehnyt mieli mennä kyseiseen pytinkiin, ei edes sille paikkakunnalle, koska nousivat ne samat kamalat tunteet pintaan. 

En silti eristäytynyt.

Kaikelle on aikansa ja paikkansa, myös surulle ja ahdistukselle, joista et näy tajuavan mitään.