Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi kouluista puuttuu niin paljon koulupsykologeja?
19.02.2023 |
Osaako joku sanoa syyn siihen, että miksi niin monesta koulusta puuttuu koulupsykologi, vaikka lain mukaan sellainen pitäisi koulussa olla? Luin uutisista, että monessa pikkukunnassa ei avoimeen virkaan ole vuosiin yhtään hakijaa mutta ilmeisesti jopa jossain Espoossa on niin, että paikkoja on auki, mutta hakijoita niihin pakkoihin ei ole. Mikä juttu tässä pikein on? Lapsilla on oikeus saada tukea. Miksi tätä asiaa ei laiteta kuntoon?
Kommentit (598)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.
Monipiippuinen juttu.
Psykologia on minun nähdäkseni suosittua juuri siksi, koska se on sekatutkinto, jonka haltija voi tittelin takaa kommentoida ihan mitä tahansa inhimillistä toimintaa, koska jollakin lailla kaikki palautuu ihmismieleen eli ollaan tavallaan kaiken asiantuntijoita, kun on pintaraapaistu tuhatta asiaa.
Tässä jokunen vuosi sitten oli joku uutisartikkelisarja, jossa joku miespsykologi kiersi eri työpaikoilla katselemassa ja kokeilemassa toisten alojen työtä ja hyväntahtoisesti arvosteli toisten työtä ikään kuin ylhäältäpäin. Hän esimerkiksi kehui joidenkin varhaiskasvattajien toimintaa, mikä kuulostaa äkkiseltään kivalta, mutta tarkemmin ajatellen saa kysymään, että miksi hän kehuu varhaiskasvattajan toiminnan perustuvan "hyvään psykologiseen tietoon" tai muuta tämmöistä? Tämähän antaa ymmärtää, että psykologi on oikeastaan myös kasvattamisen ammattilainen, kun kyllähän kasvattaminen liittyy ihmismieleen, kuten ihmisen kehitys. Tämä antaa ymmärtää, että nokkimisjärjestyksessä psykologia on ylempi tiedekunta, joka määrittelee, että miten muiden pitää järjestää työnsä. Voisiko varhaiskasvatuksen sosionomi mennä psykologin kotiin arvostelemaan sitä, että miten tämä kommunikoi oman lapsensa kanssa? Entä vaikka ilmaisutaidon opettaja?
Samalla taas aika iso ihmissuhdealojen tiedosta on muodostunut kokemusperäisesti ja vanhimmat mielenterveystyön valtakunnalliset kriisiavut ovat ev.lut.kirkon järjestämiä. Ennen vanhaan kirkko ja papit olivat kunnioitettu ammattikunta ja he ovat jossakin määrin ehkä välttyneet tältä psykologian ylivallalta eli siellä tuo kokemusperäinen tieto ihmisen kohtaamisesta on saanut kehittyä rauhassa hyvässä tai pahassa ja valtakunnallisissa uutisissa diakonit ja papit pääsevät kommentoimaan esimerkiksi surua ilman, että joku psykologi on leijumassa yläpuolella.
Vielä tuohon opettamiseen palatakseni joku on joskus sanonut, että jokainen hoitaja tms. on myös opettaja. Hoitaja, lääkäri, psykologi, terapeutti yms. opettaa ihmiselle uusia ajattelutapoja tai taitoja joko hyvällä tai huonolla menestyksellä. Terapia on kuvattavissa uusien tarinoiden ja näkökulmien opetteluksi. Jos jokainen ihmissuhdealan ammattilainen on vähän opettaja, onko jokainen myös vähän psykologi? En ikinä unohda sitä, kun joskus vauvapalstalta luin aika ylimielisen kommentin jostain siitä, miten se huonompi aines menee kasvatustieteisiin, kun arvosanat eivät riitä psykologiaan.
Toisaalta taas 80-luvulla huomattiin, että opettaminen käytännön työssä perustuu aika paljon kokemusperäiseen tietoon, intuitioon ja provosoivasti sanottuna mutuun. Siis aika iso osa opettajan toiminnasta ei varsinaisesti palaudu tieteeseen ja olisi mielenkiintoista tietää, missä määrin sama pätee kliiniseen psykologiaankin.
Olen monta vuotta ihmetellyt ja pohtinut sitä, että kuka on oikea "ihmismielen" asiantuntija vai onko sitä ihmismieltä edes olemassa? Noin lähtökohtaisesti kunnioitan kaikkia, jotka ovat kiroillen ja hammasta purren käyneet kaikki kurssit ja tutkinnot, jotka eivät välttämättä voisi vähempää kiinnostaa, mutta he ovat tehneet sen työn ja siten osoittaneet motivaatiota työskennellä lasten ja nuorten kunnossa.
Työelämässä ja ihmisten kanssa tehtävässä työssä on ehkä myös tabuasioita vielä asiakas-ammattilaismatchin suhteen ja kaikkiin aloihin kuuluvien kompetenssien suhteen. Mikä on karisman merkitys ja mistä se koostuu? Eikö tyttö halunnut puhua mieskuraattorille, koska hän on kalju? Oliko hyvästä kropasta ja urheudesta haaveilevan pojan vaikea puhua lihavan ja aran naispsykologin kanssa? Paljonko eri aloilla esiintyy piiloutumista tieteellisen asiantuntijuuden taakse? Lääkärien työssähän tämä ilmeisesti on vielä hyväksyttyä eli ihmistä tarkastellaan lihakimpaleena, koska ollaan "tieteellinen asiantuntija" ja hoitaja joutaa olla se "hyvä tyyppi". Sote-alojen nokkimisjärjestyksessä psykologi ei ole kaukana lääkäristä. Pitäisikö filosofian ja ilmaisutaidon opettamista lisätä hirveästi kaikilla ihmissuhdealoilla? Itse ainakin olen hyötynyt runonlausunnasta ja improsta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Systeemimme on hajalla ja ymmärrän kuormituksen näkyvän kaikkien työntekijöiden elämässä. Koulupsykologina olen kokenut jääneeni lähes täysin yksin. Ihmisillä tuntuu olevan käsitys koulupsykologeista maagisina taikureina, joiden jaksaminen, aika ja keinot ovat loputtomat. Tässä pari ajatusta psykologityöstä:
Empaattinen työskentelyote ei ole mahdollinen ilman aikaa. Oppilaita ei voi tavata liukuhihnalla (tai käytävällä hälinän keskellä). Tai voi toki, mutta ei siitä ole sitä samaa hyötyä, mitä aidosta kohtaamisesta on. Työtämme sitoo myös laki. Koulupsykologi ei ole testirobotti tai mieliala-ambulanssi, vaan hänen tarkoituksenaan on tarkastella oppilaan tilannetta kokonaisuutena, luoda siltoja, pohtia yhdessä oppilaan ja tätä ympäröivien ihmisten kanssa sitä, miten päästään eteenpäin.
Moni tulee käynnille ajatellen psykologin antavan avaimet onnistuneeseen elämään. Psykologeilla ei ole yleisavaimia, mutta me osaamme usein kysyä niitä kysymyksiä, joilla ihmisten mahdollisuudet löytää avaimia paranee. Me voimme yhdessä etsiä niitä. Joskus avain on se, että huolehditaan laadukkaasta unesta ja ruutuajasta. Joskus avain ei ole niin yksinkertainen tai pitää pohtia, mitä ovea halutaan lähteä avaamaan. Mutta sitten tullaankin siihen, että ihmiselämän ei kuulukaan olla täyttä hattaraa ja halinalleja. Se on aina ollut enemmän tai vähemmän kärsimystä ja tätä tulisi jokaisen jossain määrin oppia sietämään. Tai ehkä kärsimys on liian vahva sana, pitäisikö ennemmin puhua epämukavuudesta (valitsemillamme sanoilla on merkitystä todellisuuden kokemisessa). Voidaan myös pohtia, onko kenenkään mahdollista löytää avaimia onnelliseen elämään. Mitä on onnellinen elämä, määrittelenkö sen minä vai joku muu esim. yhteiskunta, läheiset? Onko tätä edes mahdollista tietää vai olenko sisäistänyt käsityksiä, joihin en todellisuudessa usko, ja tämä vallitsee kaiken pahoinvointini taustalla, vaikken sitä tiedosta? Tai hetkinen, voisiko kaikki hämmennys johtuakin siitä, että aivojen kesken olevasta kehityksestä tai häiriintymisestä? Mistä jälleen päästään siihen, mitä teen arjessani tukeakseni aivojen hyvinvointia. Ja tämä kaikki koskee ainoastaan oppilaita, jotka toivovat muutosta. Meidän koulupsykologien vastuulle kun haluttaisiin heittää myös kaikki loputkin.
Vaikka psykologit ovat ihmismielen asiantuntijoita, ei mielenterveyttä voi ulkoistaa yhden työntekijän vastuulle. Lasten ja nuorten mielenterveys on ihan jokaisen vastuulla. Ja tämä ei tarkoita sitä, että jokaisen tulisi tietää, miten jokaisessa tilanteessa tulisi toimia. Koska jos ollaan rehellisiä, en minäkään aina tiedä! Mutta minä kohtaan lapsia ja nuoria, katson silmiin, kysyn mitä kuuluu. Nyt joku saattaa sanoa, että näillä hienoilla korulauseilla ei tee mitään. Minä kuitenkin väitän, että jos yhteiskunnassa katsoisimme enemmän ympärillemme, kohtaisimme ihmisiä katseillamme puhelimen sijaan, tarjoaisimme apuamme, huomaisimme onnistumiset, niin olisi lapsilla ja nuorilla turvallisempi elää ja kasvaa. En väitä, että tämä läheskään kaikkia ongelmia ratkaisisi, mutta myönteisillä kohtaamisilla on tapana tuottaa lisää myönteistä ja kasvattaa subjektiivista hyvinvointia (sekä motivaatiota), tämän aivotutkimuksista tiedämme (joten turha tuoda esille iänikuista "positiivinen lässytys on pilannut nuorisomme" -narratiivia). Eli ollaan hyväntahtoisia toisiamme kohtaan!
Ja vastauksena siihen, että psykologit haluaisivat jotenkin vartioida omaa työnkuvaansa tai arvostella muiden työtä ylhäältä käsin: olen opinnoissani ja työssäni oppinut valtavasti ihmisistä ja haluan jakaa tätä tietoa kaikille, jotka ovat valmiita kuuntelemaan. Mutta isoin oppini on ollut se, että oikeastaan mitään ihmismieleen liittyvää ei voi täysin varmaksi todistaa. Kannustan myös kaikkia muita kohtaamaan tämän epävarmuuden tunteen. Kaikkien keskiarvojen lisäksi joukoista löytyy mitä ihmeellisimpiä poikkeuksia, ja kaikkea siltä väliltä. Niin ihmeellisiä meidän muovautuvat aivomme, ja täten myös elämänkulkumme ovat. Ja ne muovautuvat jatkuvassa vuorovaikutuksessa tämän koko maailman kanssa. Joten sen sijaan, että vietetään aikaa kinastellen, ihmetellään yhdessä!
Tämä keskustelu tuli taas mieleen, kun pohdin että hakisinko muihin töihin heti nyt vai vasta kesän jälkeen. Uutta lukuvuotta koulupsykologin ei enää jaksa. Mikä on sääli, koska olen tässä tosi hyvä ja omassa isossa kunnassakin on jo nyt kouluja ilman psykologeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nytkin mol.fi auki iso joukko nimenomaan koulupsykologin paikkoja. Muilla sovellusaloilla selvästi vähemmän. Se kertoo jo paljon. Ja kuka hakee esim. Vantaalle, jossa yhdellä kopsylla on oppilaita kolme kertaa enemmän kuin pitäisi. Itsekin saisi jonkun 1500 oppilasta niskaansa heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluilta puuttuu kokonaan ammattiryhmä koulupsykologin ja opetushenkilöstön välistä. Siellä pitäisi olla esim. lyhytterapeutin koulutuksen saanut henkilö, jonka ainoa työ olisi matalan kynnyksen terapia ja oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Ihan parasta olisi, jos tuolla henkilöllä olisi myös pedagogin tausta, jotta hän ymmärtäisi mielenterveyden lisäksi oppimisen ja opetuksen haasteita.
Tuon henkilön luokse voisi varata keskusteluajan sovitusti ja hänellä voisi (oppilasmäärästä riippuen) olla myös päivystysaika vaikka kerran viikossa, jolloin kuka vaan voisi tulla purkamaan huoliaan ja aloittamaan yhteistyötä. Hän voisi myös tukea kouluyhteisöä kokonaisvaltaisesti, niin lapsia kuin niitä aikuisiakin. Hän ei tekisi testejä eikä suoraan ohjaisi psykiatrian puolelle, vaan voisi auttaa sitä ahdistunutta lasta tai nuorta jo ennen kuin ollaan niin pitkällä.
Ja tähänkö sitten olisi tulijoita, jos psykologeiksi, psykiatreiksi, sossuiksi, psykiatrisiksi sairaanhoitajiksi tms. ei ole halukkaita tulijoita? Ainoa porukka, jota saadaan rekrytoitua ovat opettajat.
Ei saada kuule opettajiakaan. Jos 40% tippunut pelkät matikan aineenopettajat, niin ei ollaan vielä paskemmassa tilanteessa ikinä https://yle.fi/a/3-12231533
Opettajien ahdinkoon vain ei olla puututtu, koska sitä on peitelty ottamalla epäpäteviä töihin. Nyt se konkretisoituu.
Sosiaalityöntekijöitä tarvittaisiin kouluun jalkautumaan. Nuorisotyöntekijät kouluihin.
Sosiaalityöntekijöitä ei saada edes sinne sosiaalitoimistoihin. Sosiaalityöntekijöistä on huutava pula etenkin lasussa. Ja kouluillahan on jo kuraattorit. Taitavat vain olla amk sosionomeja nykyisin aika pitkälti.
Nuorisotyöntekijöitä laidasta laitaan on pilvin pimein. Ne voisi jalkauttaa kouluihin ihan näin aluksi. Nuorisontylntekijäksi ei tarvita edes sosionomin koulutusta ja nuoristyöntekijön olennainen osaaminen on kohdata nuori, ottaa vastaan ja tukea koulussa ihan vain sillä, että ohjaa oppilaan käytäviltä luokkaan.
Maailmasta ei tarvitse tehdä sen ongelmaisempaa kuin se on, riittää, että joku aikuinen hakee sen / ne nuoret sieltä koulu. pihalta, keskustelee ja saattaa oppitunnille. Ei siihen psykologin pätevyyttä tarvitse, eikä ne poostuisi sieltä vaatimastaan työhuoneesta muutenkaan
Psykologi vaatii itselleen työhuonetta siksi, että sekä laki että etiikka edellyttää asiakkaan asioiden salassapidon. Jos asiakkaan kanssa käy tukikeskustelua jossain käytävän nurkassa, niin salassapito ei toteudu vaan muut kuulee asiakkaan henkilökohtaiset asiat. Eli kyllä ne ensisijaisesti asiakkaiden takia niitä työhuoneita vaaditaan. Ei itselle takia.
T. PsykologiLasten ja nuorten kanssa voi keskustella vaikka päivän kuulumisista tai mitä on suunnitelmissa. Näitä ei salassapidot sääntele. Mutta jos oma työ on oman egon pönkittämistä, on työ täysin väärä.
Tietenkin jokainen psykologi tajuaa pytää nuoren keskustelee asiasta, jota ei käydä käytävää. Keskusteelhan ne opettajat oppilaiden kanssa ja jos vaikuttaa, että asiassa on muuta, opettaja pyytää tapaamaan erikseen. Minusta on outoa, ettei oppilashuoltoryhmä jalkaudu koulunsa käytäville vaan kaikki hoituu wilman/whatsappin kautta. Pelätäänkö siellä kohdata oppilaita ilman ajanvarausta?
Siellä koulussa on armeija opettajia ja avustajia. Nämäkö ei sitten voi niiden lasten kanssa jutella välitunneilla, käytövillä? Sen yhden usean koulun psykologin pitäisi sitten laukata pitkin käytöviä haastattelemassa random nuoria samalla kun yrittää toisaalla tehdä erityissairaanhoidon hommia.
Ei isossakaan koulussa ole välttämättä yhtään avustajaa.
Vierailija kirjoitti:
miksi kouluissa tarvitaan psykoloogeja? miksi teidän lapset on niin hauraita mieleltään? ei minun aikana ollut kuin kouluterkkari, jonka vastaus kaikkeen oli pasimysiini. ei kai kaikki ongelmat vaan johdu feminismistä ja siitä, että kuri ei kuulu kasvatukseen? kyllä johtuu ja kyllä kuuluu. fyysiset rangaistukset kouluihin niin johan loppuu perseilyt tunneilla.
Kouluissa tarvitaan psykologeja oppimisvaikeustutkimuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin Vantaalla aiotaan pitää ensi syksynä kiinni sitovista mitoituksista, mikä toisaalta tarkoittaa, etteivät kaikki koulut saa palvelua. Mutta ainakin työntekijöitä pyritään pitämään työssä kiinni varmistamalla kohtuulliset työalueet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä keskustelu tuli mieleeni nyt, kun päätin vihdoin lyödä hanskat tiskiin ja vaihtaa sovellusalaa. Tämän kuukauden vielä kasaan tutkimuksia ja hoidan keskeneräisiä asioita kuntoon, loman jälkeen aloitan uudessa työssä terveyskeskuksessa. Palkkaan tulee +300€ + rekrylisä, pääsee osaksi hoitotiimiä, työmäärä on vähäisempi ja työolosuhteet paremmat.
Omatunto kolkuttaa hiukan, koska tiedän jo nyt, ettei tähän saada ketään heti tilalle, aikaisintaan ehkä puolen vuoden päästä (valmiiksi jo lähes 10 koulupsykologin toimea täyttämättä). Keräsin jo oppilaslistaa tulevalle psykologille jätettäväksi, ja pelkkiä keskustelukäyntejä jatkavia on lähes 30. Siis ennen kuin uusi lukuvuosi alkaa, ensi vuoden mittaa niitä tulee vähintään 15-20 lisää. Osan ehkä kuraattori pystyy ottamaan itselleen, mutta osa jää ilman tukea, koska psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanottokin on jo ylitsepursuavan täynnä.
Puran loma-aikana tutkimusjonoa, ja päivät ovat ihanan väljiä. Tosin nyt kun tarkemmin ajattelen, niin näinä koululaisten lomapäivinä teen sen verran töitä kun _pitäisi_ tehdä, eli noin 4 x 45 min käyntiä päivässä. Koko muu aika vuodesta vain mennään aivan ylikierroksilla. Toki tutkimuskäynnit muutenkin ovat vähemmän kuormittavia kuin keskustelukäynnit. Mutta nautin nyt täysin rinnoin tästä WISC-IV:n pyörittämisestä vailla muita huolia <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän hyvinvointialueella oli juuri aluevaltuustossa puhetta, että nyt on aika nostaa omien koulupsykologien palkkoja, koska yhden ostopalvelupsykologin hinta on noin. 15 000 euroa kuussa. Tämä ei taida olla julkista tietoa, mutta esim. Mehiläinen maksaa ostopalvelupsykologilla 77 euron tuntipalkkaa meillä. Kalliita siis ovat!
Nyt meidän alueella kaikkien koulupsykologien palkat nostetaan alkamään vähintänä 4500 eurosta, joka toivottavasti helpottaa rekrytointia. Mutta tosiasiallinen fatka on, että julkinen sektori ei voi koskaa voittaa palkkarallia ostopalvelufirmoja vastaan.
Psykologi777 kirjoitti:
Meidän hyvinvointialueella oli juuri aluevaltuustossa puhetta, että nyt on aika nostaa omien koulupsykologien palkkoja, koska yhden ostopalvelupsykologin hinta on noin. 15 000 euroa kuussa. Tämä ei taida olla julkista tietoa, mutta esim. Mehiläinen maksaa ostopalvelupsykologilla 77 euron tuntipalkkaa meillä. Kalliita siis ovat!
Nyt meidän alueella kaikkien koulupsykologien palkat nostetaan alkamään vähintänä 4500 eurosta, joka toivottavasti helpottaa rekrytointia. Mutta tosiasiallinen fatka on, että julkinen sektori ei voi koskaa voittaa palkkarallia ostopalvelufirmoja vastaan.
Meidän alueella oli puhuttu, että ostopalvelupsykologin hinta on kolminkertainen omaan verrattuna. Palkkoihin tämä ei ole vielä vaikuttanut.
Nostan vanhaa ketjua, elokuun sitovat mitoitukset lähenevät. Onkohan näitä otettu jo ennakoivasti huomioon?
Psyko kirjoitti:
Nostan vanhaa ketjua, elokuun sitovat mitoitukset lähenevät. Onkohan näitä otettu jo ennakoivasti huomioon?
Juu, paikat laitettiin keväällä auki. Ylläri, ei hakijoita.
Alue: Aihe vapaa
Monipiippuinen juttu.
Psykologia on minun nähdäkseni suosittua juuri siksi, koska se on sekatutkinto, jonka haltija voi tittelin takaa kommentoida ihan mitä tahansa inhimillistä toimintaa, koska jollakin lailla kaikki palautuu ihmismieleen eli ollaan tavallaan kaiken asiantuntijoita, kun on pintaraapaistu tuhatta asiaa.
Tässä jokunen vuosi sitten oli joku uutisartikkelisarja, jossa joku miespsykologi kiersi eri työpaikoilla katselemassa ja kokeilemassa toisten alojen työtä ja hyväntahtoisesti arvosteli toisten työtä ikään kuin ylhäältäpäin. Hän esimerkiksi kehui joidenkin varhaiskasvattajien toimintaa, mikä kuulostaa äkkiseltään kivalta, mutta tarkemmin ajatellen saa kysymään, että miksi hän kehuu varhaiskasvattajan toiminnan perustuvan "hyvään psykologiseen tietoon" tai muuta tämmöistä? Tämähän antaa ymmärtää, että psykologi on oikeastaan myös kasvattamisen ammattilainen, kun kyllähän kasvattaminen liittyy ihmismieleen, kuten ihmisen kehitys. Tämä antaa ymmärtää, että nokkimisjärjestyksessä psykologia on ylempi tiedekunta, joka määrittelee, että miten muiden pitää järjestää työnsä. Voisiko varhaiskasvatuksen sosionomi mennä psykologin kotiin arvostelemaan sitä, että miten tämä kommunikoi oman lapsensa kanssa? Entä vaikka ilmaisutaidon opettaja?
Samalla taas aika iso ihmissuhdealojen tiedosta on muodostunut kokemusperäisesti ja vanhimmat mielenterveystyön valtakunnalliset kriisiavut ovat ev.lut.kirkon järjestämiä. Ennen vanhaan kirkko ja papit olivat kunnioitettu ammattikunta ja he ovat jossakin määrin ehkä välttyneet tältä psykologian ylivallalta eli siellä tuo kokemusperäinen tieto ihmisen kohtaamisesta on saanut kehittyä rauhassa hyvässä tai pahassa ja valtakunnallisissa uutisissa diakonit ja papit pääsevät kommentoimaan esimerkiksi surua ilman, että joku psykologi on leijumassa yläpuolella.
Vielä tuohon opettamiseen palatakseni joku on joskus sanonut, että jokainen hoitaja tms. on myös opettaja. Hoitaja, lääkäri, psykologi, terapeutti yms. opettaa ihmiselle uusia ajattelutapoja tai taitoja joko hyvällä tai huonolla menestyksellä. Terapia on kuvattavissa uusien tarinoiden ja näkökulmien opetteluksi. Jos jokainen ihmissuhdealan ammattilainen on vähän opettaja, onko jokainen myös vähän psykologi? En ikinä unohda sitä, kun joskus vauvapalstalta luin aika ylimielisen kommentin jostain siitä, miten se huonompi aines menee kasvatustieteisiin, kun arvosanat eivät riitä psykologiaan.
Toisaalta taas 80-luvulla huomattiin, että opettaminen käytännön työssä perustuu aika paljon kokemusperäiseen tietoon, intuitioon ja provosoivasti sanottuna mutuun. Siis aika iso osa opettajan toiminnasta ei varsinaisesti palaudu tieteeseen ja olisi mielenkiintoista tietää, missä määrin sama pätee kliiniseen psykologiaankin.
Olen monta vuotta ihmetellyt ja pohtinut sitä, että kuka on oikea "ihmismielen" asiantuntija vai onko sitä ihmismieltä edes olemassa? Noin lähtökohtaisesti kunnioitan kaikkia, jotka ovat kiroillen ja hammasta purren käyneet kaikki kurssit ja tutkinnot, jotka eivät välttämättä voisi vähempää kiinnostaa, mutta he ovat tehneet sen työn ja siten osoittaneet motivaatiota työskennellä lasten ja nuorten kunnossa.