Lue keskustelun säännöt.
Miksi kouluista puuttuu niin paljon koulupsykologeja?
19.02.2023 |
Osaako joku sanoa syyn siihen, että miksi niin monesta koulusta puuttuu koulupsykologi, vaikka lain mukaan sellainen pitäisi koulussa olla? Luin uutisista, että monessa pikkukunnassa ei avoimeen virkaan ole vuosiin yhtään hakijaa mutta ilmeisesti jopa jossain Espoossa on niin, että paikkoja on auki, mutta hakijoita niihin pakkoihin ei ole. Mikä juttu tässä pikein on? Lapsilla on oikeus saada tukea. Miksi tätä asiaa ei laiteta kuntoon?
Kommentit (598)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.
Merkittävä osa koulupsykologin ydinasiakaskunnasta ei ole millään tavalla opetettavissa. He ovat siihen liian sairaita. Opettaja yrittää ehkä vain esimerkiksi pitää oppilaan luokassa, estää häntä rikkomasta mitään tai vahingoittamasta ketään. Voin kertoa, että ei ole ihan ydinosaamista tämä.
Olen aineenopettaja. Esimerkiksi viime vuonna minulla oli yhdessä ryhmistäni oppilas, joka ei tehnyt tunneillani vuoteen mitään. Yritin syksyllä hänen kanssaan edistyä, mutta lopulta minun oli todettava, että minun on opetettava muuta ryhmää, enkä voi käyttää kaikkea energiaani yhteen poikaan, jonka kanssa työ kuitenkin valuu hukkaan. Tämä narkomaaniäidin lapsi sitten istui tunnit huppu päässä kännykällä muiden opiskellessa. Olin onnekas, että kyseessä ei ollut väkivaltaisesti oirehtiva teinipoika. Mutta koulukuntoinen hän ei todellakaan ollut. Onneksi, nimenomaan hänelle, täksi vuodeksi järjestyi pienryhmäpaikka.
Inkluusion sijaan nämä sairaat lapset tarvitsevat kipeästi hoitoa ja koulussa oman opettajan ja pienryhmän.
Tämä sama problematiikka koskee jo pian kaikkia kasvatusalalla toimivia ihmisiä. Meiltä kaikilta vaaditaan ihmeitä. Me saamme tehtävän, jossa ei voi onnistua. Se on todella uuvuttavaa.
Koulupsykologien puuttuminen näköjään yhteiskunnassa hyväksytään. Ehkäpä pian joudutaan hyväksymään pätevien opettajien puuttuminen kouluista.
Kouluihin tarvitaan apua kautta linjan. Lisää kuraattoreita ja psykologeja, joiden palkkaus ja työolot pitää saada kuntoon. Seinät ja pienryhmät takaisin ja ryhmäkoot kuriin. Lisää resursseja lasten mielenterveysongelmien hoitoon.
Mitä sinun mielestä koulupsykologi olisi voinut tai olisi pitänyt tehdä tuon huppupojan suhteen?
Vastasin väitteeseen siitä, että opettaja osaa kyllä näitä opettaa. Emme osaa. Esimerkiksi matematiikkaa pääaineena lukenut ei ole pätevä miettimään, miten tuetaan lasta, joka on psykoosin partaalla, puhumattakaan miten hänelle opetetaan toisen asteen yhtälöitä.
Psykologi ei voi tehdä asialle mitään, koska hänellä ei ole aikaa, eikä ole mitään paikkaa, johon sairas lapsi ohjataan.
Viestini oli tarkoitus valaista sitä, että kouluissa tarvitaan kaikkeen apua.
Olen opettanut yli 20 vuotta isoilla yläkouluilla. En tunnista lainkaan mitään vastakkainasettelua opettajien ja psykologien välillä. Samassa kusessa ollaan kaikki ja kaikki ymmärrämme, että emme monellekaan asialle mitään voi.
No ei kyllä koulupsykologikaan tiedä miten opetetaan matikkaa psykoosin partaalla olevalle. Eikä hänen kuulukaan tietää. Ymmärrän toki opettajan ongelman, mutta ei koulupsykologin tehtävä ole tietää miten.
Eiköhän kysymys ollut lähinnä siinä, että miten sen oppilaan kanssa tunnilla toimitaan, kun oppilas on psykoosin partaalla ja aine ahdistaa niin paljon, että saa kohtauksen. Siinä luulisi psykologilla olevan osaamista tarjota esim sille oppilaalle keinoja ja keskusteluapua, miten helpottaa oppitunnilla oloaan.. Siihen ei opettajalla ole koulutusta eikä osaamista. Sekä tarjota opettajalle keinoja miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Itse oppiaineella ei ole merkitystä, vaan oppilaan saamalla oikealla tuella.
Psykologien ja koulukuraattorien kannattaisi vierailla siellä asiakkaansa oppitunneilla katsomassa, mikä heitä ahdistaa ja miten heitä tukea. Se ei oikein sieltä kopista käsin aukene, koska nuoren on vaikea sanoittaa toimintaansa.
Jos henkilö on psykoosialtis ja sairastumassa psykoosiin niin ei koulupsykologilla ole kyllä antaa yhtään toimivaa kikkakolmosta, joka estäisi psykoosin.
Tosin kommentistasi heräsi kyllä epäilys, että mahdatko edes tietää mikä psykoosi on.
psykoosin partaalla eiole sama kuin psykoosissa oleva. Monet ovat henkisesti niin ahdistuneita, että monet oppitunnit ovat tuskaa. Tähän nyt vaan sattuu olemaan sillä psykologilla ne taitavammat keinot auttaa sekä oppilasta että opettajaa.
Jos paykologi kokee, ettei hänelläkään ole tietotaitoa auttaa tällaista oppilasta ja ongelman kanssa painivaa opettajaa, niin epäilen koko psykologikoulutuksen pätevyyttä toimia saralla.
Mitä oikein tarkoitat tuolla psykoosin partaalla olevalla?
Ihminen, joka oikeasti on psykoosin partaalla on siis sairastumassa psykoosisairauteen. Joskus puhutaan psykoosin prodromaalioireista, jotka on ns. ennakko-oireita, psykoosiin sairastumista edeltäviä ja psykoosiin sairastumisen riskiä indikoivia oireita.
Esimerkiksi skitsofrenia on psykoosisairaus, on niitä muutama muukin. Psykoosisairauksilla on tyypillinen kulkunsa, ja jos joku on oikeasti psykoosin partaalla eli sairastumassa psykoosisairauteen, niin ihan oikeasti koulupsykologilla ei ole mitään taikatemppuja, joilla voisi sairastumisen estää. Ja tämän ymmärtää jokainen, joka ymmärtää psykooseista jotain.
No ei se kyllä tarkoita välttämättä on psykoosisairauteen sairastumassa. Jollain yksilöllä voi olla yksittäinen psykoosi ilman, että kyse olisi mistään varsinaisesta psykoosisairaudesta ja lisäksi tilanne voi myös mennä ohi aivan itsekseen.
Yksittäinen psykoosi on mahdollinen. Jonkun todella järkyttävän tapahtuman seurauksena ihminen voi joutua psykoosiin (esim järkyttävä läheisen kuolema). Tai saada amfetamiinista psykoosin. Tarkoitatko sellaista vai?
Lapsilla ja nuorilla ensipsykoosi vaatii aina erikoissairaanhoidon arvion. Jos joku lapsi tai nuori koulussa joutuu psykoosiin eli saa harhoja ym, niin hänet täytyy toimittaa päivystykseen. Ei koulupsykologille.Koulupsykologi olisi juuri oikea henkilö ottamaan tästä kopin. Opettajalla ei ole työpuhelinta ja hänellä on se loppu 25 oppilaan ryhmä kaitsettavana. Miettikää miten ahdistavaa sille psykoosiin joutuneelle on olla sekaisin näiden muiden nähden. Kuka näistä luokkakavereista enää haluaa olla kaveri tämän yhden "hulluksi tulleen" kanssa. Koulupsykologin tiloissa hän olisi poissa muiden katseiden alta ja samalla turvassa.
Psykoosin saanutta oppilasta ei voi pistää edes luokan ulkopuolelle, kun sinne ei ole osoittaa valvojaa.Se, että peruskouluikäinen joutuu psykoosin kesken koulupäivän on niin harvinaista, että silloin pitää kyllä open alkaa hoitaa tuota asiaa välittömästi.
Niinpä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.
Merkittävä osa koulupsykologin ydinasiakaskunnasta ei ole millään tavalla opetettavissa. He ovat siihen liian sairaita. Opettaja yrittää ehkä vain esimerkiksi pitää oppilaan luokassa, estää häntä rikkomasta mitään tai vahingoittamasta ketään. Voin kertoa, että ei ole ihan ydinosaamista tämä.
Olen aineenopettaja. Esimerkiksi viime vuonna minulla oli yhdessä ryhmistäni oppilas, joka ei tehnyt tunneillani vuoteen mitään. Yritin syksyllä hänen kanssaan edistyä, mutta lopulta minun oli todettava, että minun on opetettava muuta ryhmää, enkä voi käyttää kaikkea energiaani yhteen poikaan, jonka kanssa työ kuitenkin valuu hukkaan. Tämä narkomaaniäidin lapsi sitten istui tunnit huppu päässä kännykällä muiden opiskellessa. Olin onnekas, että kyseessä ei ollut väkivaltaisesti oirehtiva teinipoika. Mutta koulukuntoinen hän ei todellakaan ollut. Onneksi, nimenomaan hänelle, täksi vuodeksi järjestyi pienryhmäpaikka.
Inkluusion sijaan nämä sairaat lapset tarvitsevat kipeästi hoitoa ja koulussa oman opettajan ja pienryhmän.
Tämä sama problematiikka koskee jo pian kaikkia kasvatusalalla toimivia ihmisiä. Meiltä kaikilta vaaditaan ihmeitä. Me saamme tehtävän, jossa ei voi onnistua. Se on todella uuvuttavaa.
Koulupsykologien puuttuminen näköjään yhteiskunnassa hyväksytään. Ehkäpä pian joudutaan hyväksymään pätevien opettajien puuttuminen kouluista.
Kouluihin tarvitaan apua kautta linjan. Lisää kuraattoreita ja psykologeja, joiden palkkaus ja työolot pitää saada kuntoon. Seinät ja pienryhmät takaisin ja ryhmäkoot kuriin. Lisää resursseja lasten mielenterveysongelmien hoitoon.
Mitä sinun mielestä koulupsykologi olisi voinut tai olisi pitänyt tehdä tuon huppupojan suhteen?
Vastasin väitteeseen siitä, että opettaja osaa kyllä näitä opettaa. Emme osaa. Esimerkiksi matematiikkaa pääaineena lukenut ei ole pätevä miettimään, miten tuetaan lasta, joka on psykoosin partaalla, puhumattakaan miten hänelle opetetaan toisen asteen yhtälöitä.
Psykologi ei voi tehdä asialle mitään, koska hänellä ei ole aikaa, eikä ole mitään paikkaa, johon sairas lapsi ohjataan.
Viestini oli tarkoitus valaista sitä, että kouluissa tarvitaan kaikkeen apua.
Olen opettanut yli 20 vuotta isoilla yläkouluilla. En tunnista lainkaan mitään vastakkainasettelua opettajien ja psykologien välillä. Samassa kusessa ollaan kaikki ja kaikki ymmärrämme, että emme monellekaan asialle mitään voi.
No ei kyllä koulupsykologikaan tiedä miten opetetaan matikkaa psykoosin partaalla olevalle. Eikä hänen kuulukaan tietää. Ymmärrän toki opettajan ongelman, mutta ei koulupsykologin tehtävä ole tietää miten.
Eiköhän kysymys ollut lähinnä siinä, että miten sen oppilaan kanssa tunnilla toimitaan, kun oppilas on psykoosin partaalla ja aine ahdistaa niin paljon, että saa kohtauksen. Siinä luulisi psykologilla olevan osaamista tarjota esim sille oppilaalle keinoja ja keskusteluapua, miten helpottaa oppitunnilla oloaan.. Siihen ei opettajalla ole koulutusta eikä osaamista. Sekä tarjota opettajalle keinoja miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Itse oppiaineella ei ole merkitystä, vaan oppilaan saamalla oikealla tuella.
Psykologien ja koulukuraattorien kannattaisi vierailla siellä asiakkaansa oppitunneilla katsomassa, mikä heitä ahdistaa ja miten heitä tukea. Se ei oikein sieltä kopista käsin aukene, koska nuoren on vaikea sanoittaa toimintaansa.
Jos henkilö on psykoosialtis ja sairastumassa psykoosiin niin ei koulupsykologilla ole kyllä antaa yhtään toimivaa kikkakolmosta, joka estäisi psykoosin.
Tosin kommentistasi heräsi kyllä epäilys, että mahdatko edes tietää mikä psykoosi on.
psykoosin partaalla eiole sama kuin psykoosissa oleva. Monet ovat henkisesti niin ahdistuneita, että monet oppitunnit ovat tuskaa. Tähän nyt vaan sattuu olemaan sillä psykologilla ne taitavammat keinot auttaa sekä oppilasta että opettajaa.
Jos paykologi kokee, ettei hänelläkään ole tietotaitoa auttaa tällaista oppilasta ja ongelman kanssa painivaa opettajaa, niin epäilen koko psykologikoulutuksen pätevyyttä toimia saralla.
Mitä oikein tarkoitat tuolla psykoosin partaalla olevalla?
Ihminen, joka oikeasti on psykoosin partaalla on siis sairastumassa psykoosisairauteen. Joskus puhutaan psykoosin prodromaalioireista, jotka on ns. ennakko-oireita, psykoosiin sairastumista edeltäviä ja psykoosiin sairastumisen riskiä indikoivia oireita.
Esimerkiksi skitsofrenia on psykoosisairaus, on niitä muutama muukin. Psykoosisairauksilla on tyypillinen kulkunsa, ja jos joku on oikeasti psykoosin partaalla eli sairastumassa psykoosisairauteen, niin ihan oikeasti koulupsykologilla ei ole mitään taikatemppuja, joilla voisi sairastumisen estää. Ja tämän ymmärtää jokainen, joka ymmärtää psykooseista jotain.
No ei se kyllä tarkoita välttämättä on psykoosisairauteen sairastumassa. Jollain yksilöllä voi olla yksittäinen psykoosi ilman, että kyse olisi mistään varsinaisesta psykoosisairaudesta ja lisäksi tilanne voi myös mennä ohi aivan itsekseen.
Yksittäinen psykoosi on mahdollinen. Jonkun todella järkyttävän tapahtuman seurauksena ihminen voi joutua psykoosiin (esim järkyttävä läheisen kuolema). Tai saada amfetamiinista psykoosin. Tarkoitatko sellaista vai?
Lapsilla ja nuorilla ensipsykoosi vaatii aina erikoissairaanhoidon arvion. Jos joku lapsi tai nuori koulussa joutuu psykoosiin eli saa harhoja ym, niin hänet täytyy toimittaa päivystykseen. Ei koulupsykologille.Koulupsykologi olisi juuri oikea henkilö ottamaan tästä kopin. Opettajalla ei ole työpuhelinta ja hänellä on se loppu 25 oppilaan ryhmä kaitsettavana. Miettikää miten ahdistavaa sille psykoosiin joutuneelle on olla sekaisin näiden muiden nähden. Kuka näistä luokkakavereista enää haluaa olla kaveri tämän yhden "hulluksi tulleen" kanssa. Koulupsykologin tiloissa hän olisi poissa muiden katseiden alta ja samalla turvassa.
Psykoosin saanutta oppilasta ei voi pistää edes luokan ulkopuolelle, kun sinne ei ole osoittaa valvojaa.
Oletko opettaja? Kuka käyttää nykyaikana toisesta ihmisestä määritelmää "hulluksi tullut" ? Toivottavasti mietit vähän tarkemmin miten oppilaistasi puhut.
Nyt sekin on sitten jo koulupsykologin vastuulla, että kunta ei anna opettajille työpuhelinta tai rehtori ei osoita ketään katsomaan nuorta, joka ei pärjää luokassa. Ihan varmasti on kamalaa olla yksin tuollaisessa tilanteessa. Mutta opettajien esimiesten ja ylempien tahon kyvyttömyys tai haluttomuus auttaa opettajia ei ole koulupsykologin vika. Valitetaan jälleen kerran ihan väärälle taholle. Koulupsykologilla on omat hommansa, joihin ei pitäisi kuulua opetustoimen puutteiden paikkailu.
Tähän on tultu.
Kukaan ei halua tehdä mitään suorittavaa työtä, ei hoitaa sairaita, ei lapsia, ei vanhuksia, ei ajaa bussia, ei korjata putkivaurioita...
Kaikille vain korkeakoulututkinto poppanan huovutuksesta - ja silti nämä olettavat palvelujen pyörivän 24/7/365 vaikka kukaan ei halua noita töitä tehdä.
Olen nyt koululla hiihtolomalla purkamassa tutkimusjonoa. Ja tämä on aivan ihanaa! Oppilaiden välissä puoli tuntia, jonka aikana ehtii valmistella seuraavan käynnin ja AJATELLA kaikessa rauhassa. Kukaan ei ilmesty ovelle vaatimaan jotain, ympärillä ei ole kaaosta. Saan kolmessa päivässä pidettyä tutkimuskäynnit, joihin normaalisti menisi vähintään kuukausi kouluarjen seassa. Suunnilleen hyräilen itsekseni, koska perustyö ilman häiriötä ON kivaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tähän on tultu.
Kukaan ei halua tehdä mitään suorittavaa työtä, ei hoitaa sairaita, ei lapsia, ei vanhuksia, ei ajaa bussia, ei korjata putkivaurioita...
Kaikille vain korkeakoulututkinto poppanan huovutuksesta - ja silti nämä olettavat palvelujen pyörivän 24/7/365 vaikka kukaan ei halua noita töitä tehdä.
Tiedätkö miksi? Koska meille on rakentunut sellainen herrakansa, joilla ei palkkatyö päätä kiristä ja kaikki oikeudet tiedetään, mutta ei yhtään velvollisuutta. Näiden elättäminen vie palkasta leijonanosan ja hoitaminen on suoraan sanottuna inhottavaa, koska hudetaan, vaaditaan, uhkaillaan ja huo ri tellaan. Jos ihmisellä on kyky opiskella akateemiseksi, hän ei halua jäädä ihmisaloille kuuntelemaan tuota.
Peruskouluikäisten psykoosit on tosiaan niin harvinaisia, että opettajat ei niitä käytännössä koskaan työssään näe. Siis niin, että lapsi joutuisi psykoosiin koulussa. Toki muuta psyykkistä oireilua peruskouluikäisillä on, mutta ei niissä psykooseista oikeastaan koskaan ole kyse.
T. Tk-lääkäri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen psykologi eri sovellusalalta, koulupsykologin paikat olen kiertänyt kaukaa. Olen nähnyt vierestä miten kollegat uupuu mahdottomien vaatimusten keskellä. Palkkaus on työn luonteeseen nähden todella huono. Sammutellaan tulipaloja, hoidetaan erikoissairaanhoitoon kuuluvia oppilaita vaikka painopiste pitäisi olla ennaltaehkäisyssä, joudutaan jatkuvasti selittelemään ja perustelemaan joka suuntaan omaa työtään. Monet näistä asioista tunnistan omassakin työssäni. Kun psykiatrinen hoito ei vedä joudutaan taiteilemaan vakavasti ja monimuotoisesti oireilevien nuorten ja aikuisten kanssa palveluissa johon he eivät kuulu sekä riittämättömällä tuella ja resursseilla. Vähemmästäkin uupuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.
Merkittävä osa koulupsykologin ydinasiakaskunnasta ei ole millään tavalla opetettavissa. He ovat siihen liian sairaita. Opettaja yrittää ehkä vain esimerkiksi pitää oppilaan luokassa, estää häntä rikkomasta mitään tai vahingoittamasta ketään. Voin kertoa, että ei ole ihan ydinosaamista tämä.
Olen aineenopettaja. Esimerkiksi viime vuonna minulla oli yhdessä ryhmistäni oppilas, joka ei tehnyt tunneillani vuoteen mitään. Yritin syksyllä hänen kanssaan edistyä, mutta lopulta minun oli todettava, että minun on opetettava muuta ryhmää, enkä voi käyttää kaikkea energiaani yhteen poikaan, jonka kanssa työ kuitenkin valuu hukkaan. Tämä narkomaaniäidin lapsi sitten istui tunnit huppu päässä kännykällä muiden opiskellessa. Olin onnekas, että kyseessä ei ollut väkivaltaisesti oirehtiva teinipoika. Mutta koulukuntoinen hän ei todellakaan ollut. Onneksi, nimenomaan hänelle, täksi vuodeksi järjestyi pienryhmäpaikka.
Inkluusion sijaan nämä sairaat lapset tarvitsevat kipeästi hoitoa ja koulussa oman opettajan ja pienryhmän.
Tämä sama problematiikka koskee jo pian kaikkia kasvatusalalla toimivia ihmisiä. Meiltä kaikilta vaaditaan ihmeitä. Me saamme tehtävän, jossa ei voi onnistua. Se on todella uuvuttavaa.
Koulupsykologien puuttuminen näköjään yhteiskunnassa hyväksytään. Ehkäpä pian joudutaan hyväksymään pätevien opettajien puuttuminen kouluista.
Kouluihin tarvitaan apua kautta linjan. Lisää kuraattoreita ja psykologeja, joiden palkkaus ja työolot pitää saada kuntoon. Seinät ja pienryhmät takaisin ja ryhmäkoot kuriin. Lisää resursseja lasten mielenterveysongelmien hoitoon.
Mitä sinun mielestä koulupsykologi olisi voinut tai olisi pitänyt tehdä tuon huppupojan suhteen?
Vastasin väitteeseen siitä, että opettaja osaa kyllä näitä opettaa. Emme osaa. Esimerkiksi matematiikkaa pääaineena lukenut ei ole pätevä miettimään, miten tuetaan lasta, joka on psykoosin partaalla, puhumattakaan miten hänelle opetetaan toisen asteen yhtälöitä.
Psykologi ei voi tehdä asialle mitään, koska hänellä ei ole aikaa, eikä ole mitään paikkaa, johon sairas lapsi ohjataan.
Viestini oli tarkoitus valaista sitä, että kouluissa tarvitaan kaikkeen apua.
Olen opettanut yli 20 vuotta isoilla yläkouluilla. En tunnista lainkaan mitään vastakkainasettelua opettajien ja psykologien välillä. Samassa kusessa ollaan kaikki ja kaikki ymmärrämme, että emme monellekaan asialle mitään voi.
No ei kyllä koulupsykologikaan tiedä miten opetetaan matikkaa psykoosin partaalla olevalle. Eikä hänen kuulukaan tietää. Ymmärrän toki opettajan ongelman, mutta ei koulupsykologin tehtävä ole tietää miten.
Eiköhän kysymys ollut lähinnä siinä, että miten sen oppilaan kanssa tunnilla toimitaan, kun oppilas on psykoosin partaalla ja aine ahdistaa niin paljon, että saa kohtauksen. Siinä luulisi psykologilla olevan osaamista tarjota esim sille oppilaalle keinoja ja keskusteluapua, miten helpottaa oppitunnilla oloaan.. Siihen ei opettajalla ole koulutusta eikä osaamista. Sekä tarjota opettajalle keinoja miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Itse oppiaineella ei ole merkitystä, vaan oppilaan saamalla oikealla tuella.
Psykologien ja koulukuraattorien kannattaisi vierailla siellä asiakkaansa oppitunneilla katsomassa, mikä heitä ahdistaa ja miten heitä tukea. Se ei oikein sieltä kopista käsin aukene, koska nuoren on vaikea sanoittaa toimintaansa.
Jos henkilö on psykoosialtis ja sairastumassa psykoosiin niin ei koulupsykologilla ole kyllä antaa yhtään toimivaa kikkakolmosta, joka estäisi psykoosin.
Tosin kommentistasi heräsi kyllä epäilys, että mahdatko edes tietää mikä psykoosi on.
psykoosin partaalla eiole sama kuin psykoosissa oleva. Monet ovat henkisesti niin ahdistuneita, että monet oppitunnit ovat tuskaa. Tähän nyt vaan sattuu olemaan sillä psykologilla ne taitavammat keinot auttaa sekä oppilasta että opettajaa.
Jos paykologi kokee, ettei hänelläkään ole tietotaitoa auttaa tällaista oppilasta ja ongelman kanssa painivaa opettajaa, niin epäilen koko psykologikoulutuksen pätevyyttä toimia saralla.
Mitä oikein tarkoitat tuolla psykoosin partaalla olevalla?
Ihminen, joka oikeasti on psykoosin partaalla on siis sairastumassa psykoosisairauteen. Joskus puhutaan psykoosin prodromaalioireista, jotka on ns. ennakko-oireita, psykoosiin sairastumista edeltäviä ja psykoosiin sairastumisen riskiä indikoivia oireita.
Esimerkiksi skitsofrenia on psykoosisairaus, on niitä muutama muukin. Psykoosisairauksilla on tyypillinen kulkunsa, ja jos joku on oikeasti psykoosin partaalla eli sairastumassa psykoosisairauteen, niin ihan oikeasti koulupsykologilla ei ole mitään taikatemppuja, joilla voisi sairastumisen estää. Ja tämän ymmärtää jokainen, joka ymmärtää psykooseista jotain.
No ei se kyllä tarkoita välttämättä on psykoosisairauteen sairastumassa. Jollain yksilöllä voi olla yksittäinen psykoosi ilman, että kyse olisi mistään varsinaisesta psykoosisairaudesta ja lisäksi tilanne voi myös mennä ohi aivan itsekseen.
Yksittäinen psykoosi on mahdollinen. Jonkun todella järkyttävän tapahtuman seurauksena ihminen voi joutua psykoosiin (esim järkyttävä läheisen kuolema). Tai saada amfetamiinista psykoosin. Tarkoitatko sellaista vai?
Lapsilla ja nuorilla ensipsykoosi vaatii aina erikoissairaanhoidon arvion. Jos joku lapsi tai nuori koulussa joutuu psykoosiin eli saa harhoja ym, niin hänet täytyy toimittaa päivystykseen. Ei koulupsykologille.Koulupsykologi olisi juuri oikea henkilö ottamaan tästä kopin. Opettajalla ei ole työpuhelinta ja hänellä on se loppu 25 oppilaan ryhmä kaitsettavana. Miettikää miten ahdistavaa sille psykoosiin joutuneelle on olla sekaisin näiden muiden nähden. Kuka näistä luokkakavereista enää haluaa olla kaveri tämän yhden "hulluksi tulleen" kanssa. Koulupsykologin tiloissa hän olisi poissa muiden katseiden alta ja samalla turvassa.
Psykoosin saanutta oppilasta ei voi pistää edes luokan ulkopuolelle, kun sinne ei ole osoittaa valvojaa.Oletko opettaja? Kuka käyttää nykyaikana toisesta ihmisestä määritelmää "hulluksi tullut" ? Toivottavasti mietit vähän tarkemmin miten oppilaistasi puhut.
Muiden oppilaiden mielestä tilanne voi olla pelottava. He kokevat luokkakaverinsa tulleen hulluksi, en minä.
Mihin työnnän ne vastuullani olevat muut oppilaat, kun ryhdyn hoitamaan yhden oppilaan asiaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Peruskouluikäisten psykoosit on tosiaan niin harvinaisia, että opettajat ei niitä käytännössä koskaan työssään näe. Siis niin, että lapsi joutuisi psykoosiin koulussa. Toki muuta psyykkistä oireilua peruskouluikäisillä on, mutta ei niissä psykooseista oikeastaan koskaan ole kyse.
T. Tk-lääkäri
Minulla on ollut 15v uran aikana 3-5 kertaa psykoosissa oleva oppilas. Kolme tiedän varmaksi ja kahta epäilen. Niistä ei tarkemmin kerrottu. Yläkoulun ope kohtaa koko ikäluokan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.
Merkittävä osa koulupsykologin ydinasiakaskunnasta ei ole millään tavalla opetettavissa. He ovat siihen liian sairaita. Opettaja yrittää ehkä vain esimerkiksi pitää oppilaan luokassa, estää häntä rikkomasta mitään tai vahingoittamasta ketään. Voin kertoa, että ei ole ihan ydinosaamista tämä.
Olen aineenopettaja. Esimerkiksi viime vuonna minulla oli yhdessä ryhmistäni oppilas, joka ei tehnyt tunneillani vuoteen mitään. Yritin syksyllä hänen kanssaan edistyä, mutta lopulta minun oli todettava, että minun on opetettava muuta ryhmää, enkä voi käyttää kaikkea energiaani yhteen poikaan, jonka kanssa työ kuitenkin valuu hukkaan. Tämä narkomaaniäidin lapsi sitten istui tunnit huppu päässä kännykällä muiden opiskellessa. Olin onnekas, että kyseessä ei ollut väkivaltaisesti oirehtiva teinipoika. Mutta koulukuntoinen hän ei todellakaan ollut. Onneksi, nimenomaan hänelle, täksi vuodeksi järjestyi pienryhmäpaikka.
Inkluusion sijaan nämä sairaat lapset tarvitsevat kipeästi hoitoa ja koulussa oman opettajan ja pienryhmän.
Tämä sama problematiikka koskee jo pian kaikkia kasvatusalalla toimivia ihmisiä. Meiltä kaikilta vaaditaan ihmeitä. Me saamme tehtävän, jossa ei voi onnistua. Se on todella uuvuttavaa.
Koulupsykologien puuttuminen näköjään yhteiskunnassa hyväksytään. Ehkäpä pian joudutaan hyväksymään pätevien opettajien puuttuminen kouluista.
Kouluihin tarvitaan apua kautta linjan. Lisää kuraattoreita ja psykologeja, joiden palkkaus ja työolot pitää saada kuntoon. Seinät ja pienryhmät takaisin ja ryhmäkoot kuriin. Lisää resursseja lasten mielenterveysongelmien hoitoon.
Mitä sinun mielestä koulupsykologi olisi voinut tai olisi pitänyt tehdä tuon huppupojan suhteen?
Vastasin väitteeseen siitä, että opettaja osaa kyllä näitä opettaa. Emme osaa. Esimerkiksi matematiikkaa pääaineena lukenut ei ole pätevä miettimään, miten tuetaan lasta, joka on psykoosin partaalla, puhumattakaan miten hänelle opetetaan toisen asteen yhtälöitä.
Psykologi ei voi tehdä asialle mitään, koska hänellä ei ole aikaa, eikä ole mitään paikkaa, johon sairas lapsi ohjataan.
Viestini oli tarkoitus valaista sitä, että kouluissa tarvitaan kaikkeen apua.
Olen opettanut yli 20 vuotta isoilla yläkouluilla. En tunnista lainkaan mitään vastakkainasettelua opettajien ja psykologien välillä. Samassa kusessa ollaan kaikki ja kaikki ymmärrämme, että emme monellekaan asialle mitään voi.
No ei kyllä koulupsykologikaan tiedä miten opetetaan matikkaa psykoosin partaalla olevalle. Eikä hänen kuulukaan tietää. Ymmärrän toki opettajan ongelman, mutta ei koulupsykologin tehtävä ole tietää miten.
Eiköhän kysymys ollut lähinnä siinä, että miten sen oppilaan kanssa tunnilla toimitaan, kun oppilas on psykoosin partaalla ja aine ahdistaa niin paljon, että saa kohtauksen. Siinä luulisi psykologilla olevan osaamista tarjota esim sille oppilaalle keinoja ja keskusteluapua, miten helpottaa oppitunnilla oloaan.. Siihen ei opettajalla ole koulutusta eikä osaamista. Sekä tarjota opettajalle keinoja miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Itse oppiaineella ei ole merkitystä, vaan oppilaan saamalla oikealla tuella.
Psykologien ja koulukuraattorien kannattaisi vierailla siellä asiakkaansa oppitunneilla katsomassa, mikä heitä ahdistaa ja miten heitä tukea. Se ei oikein sieltä kopista käsin aukene, koska nuoren on vaikea sanoittaa toimintaansa.
Jos henkilö on psykoosialtis ja sairastumassa psykoosiin niin ei koulupsykologilla ole kyllä antaa yhtään toimivaa kikkakolmosta, joka estäisi psykoosin.
Tosin kommentistasi heräsi kyllä epäilys, että mahdatko edes tietää mikä psykoosi on.
psykoosin partaalla eiole sama kuin psykoosissa oleva. Monet ovat henkisesti niin ahdistuneita, että monet oppitunnit ovat tuskaa. Tähän nyt vaan sattuu olemaan sillä psykologilla ne taitavammat keinot auttaa sekä oppilasta että opettajaa.
Jos paykologi kokee, ettei hänelläkään ole tietotaitoa auttaa tällaista oppilasta ja ongelman kanssa painivaa opettajaa, niin epäilen koko psykologikoulutuksen pätevyyttä toimia saralla.
Mitä oikein tarkoitat tuolla psykoosin partaalla olevalla?
Ihminen, joka oikeasti on psykoosin partaalla on siis sairastumassa psykoosisairauteen. Joskus puhutaan psykoosin prodromaalioireista, jotka on ns. ennakko-oireita, psykoosiin sairastumista edeltäviä ja psykoosiin sairastumisen riskiä indikoivia oireita.
Esimerkiksi skitsofrenia on psykoosisairaus, on niitä muutama muukin. Psykoosisairauksilla on tyypillinen kulkunsa, ja jos joku on oikeasti psykoosin partaalla eli sairastumassa psykoosisairauteen, niin ihan oikeasti koulupsykologilla ei ole mitään taikatemppuja, joilla voisi sairastumisen estää. Ja tämän ymmärtää jokainen, joka ymmärtää psykooseista jotain.
No ei se kyllä tarkoita välttämättä on psykoosisairauteen sairastumassa. Jollain yksilöllä voi olla yksittäinen psykoosi ilman, että kyse olisi mistään varsinaisesta psykoosisairaudesta ja lisäksi tilanne voi myös mennä ohi aivan itsekseen.
Yksittäinen psykoosi on mahdollinen. Jonkun todella järkyttävän tapahtuman seurauksena ihminen voi joutua psykoosiin (esim järkyttävä läheisen kuolema). Tai saada amfetamiinista psykoosin. Tarkoitatko sellaista vai?
Lapsilla ja nuorilla ensipsykoosi vaatii aina erikoissairaanhoidon arvion. Jos joku lapsi tai nuori koulussa joutuu psykoosiin eli saa harhoja ym, niin hänet täytyy toimittaa päivystykseen. Ei koulupsykologille.Koulupsykologi olisi juuri oikea henkilö ottamaan tästä kopin. Opettajalla ei ole työpuhelinta ja hänellä on se loppu 25 oppilaan ryhmä kaitsettavana. Miettikää miten ahdistavaa sille psykoosiin joutuneelle on olla sekaisin näiden muiden nähden. Kuka näistä luokkakavereista enää haluaa olla kaveri tämän yhden "hulluksi tulleen" kanssa. Koulupsykologin tiloissa hän olisi poissa muiden katseiden alta ja samalla turvassa.
Psykoosin saanutta oppilasta ei voi pistää edes luokan ulkopuolelle, kun sinne ei ole osoittaa valvojaa.Oletko opettaja? Kuka käyttää nykyaikana toisesta ihmisestä määritelmää "hulluksi tullut" ? Toivottavasti mietit vähän tarkemmin miten oppilaistasi puhut.
Mihin työnnän ne vastuullani olevat muut oppilaat, kun ryhdyn hoitamaan yhden oppilaan asiaa?
Se sinun täytyy kysyä esimieheltäsi rehtorilta. Varmasti kouluilla on ihan mietitty käytäntöjä sellaisten tilanteiden varalle, että joutuu hetken hoitamaan yhden oppilaan asiaa. Voihan jollain oppilaalla tulla vaikka yllättävä nenäverenvuoto tai kompastua ja satuttaa itsensä ja siinä pitää hetki hoitaa vain sen yhden oppilaan asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Psykologiaa pääsee opiskelemaan tosi harva eli varmaan ei kouluttaudu ihmisiä tarpeeksi alalle. Yksi suosituimmista hakukohteista niin en tajua mikä järki.
Onko näin? Mielestäni tuli uutinen, että tuolle alalle ei tule enää tarpeeksi hakijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peruskouluikäisten psykoosit on tosiaan niin harvinaisia, että opettajat ei niitä käytännössä koskaan työssään näe. Siis niin, että lapsi joutuisi psykoosiin koulussa. Toki muuta psyykkistä oireilua peruskouluikäisillä on, mutta ei niissä psykooseista oikeastaan koskaan ole kyse.
T. Tk-lääkäriMinulla on ollut 15v uran aikana 3-5 kertaa psykoosissa oleva oppilas. Kolme tiedän varmaksi ja kahta epäilen. Niistä ei tarkemmin kerrottu. Yläkoulun ope kohtaa koko ikäluokan.
Unohdetaan nuo sinun epäilykset, ja uskotaan nuo mitä tiedät varmaksi. Eli kolme per 15 vuotta. Yksi viiden vuoden aikana. Ei siis kovin yleistä. Joutuiko nämä kolme sinun silmien alla psykoosiin yllättäen vai oliko heillä puhjennut psykoosi muussa tilanteessa kuin tunnillasi, esim illalla kotona?
Jos joku noista kolmesta oli sellainen, että yllättäen kesken sinun tunnin puhkesi ensipsykoosi, niin miten silloin toimit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peruskouluikäisten psykoosit on tosiaan niin harvinaisia, että opettajat ei niitä käytännössä koskaan työssään näe. Siis niin, että lapsi joutuisi psykoosiin koulussa. Toki muuta psyykkistä oireilua peruskouluikäisillä on, mutta ei niissä psykooseista oikeastaan koskaan ole kyse.
T. Tk-lääkäriMinulla on ollut 15v uran aikana 3-5 kertaa psykoosissa oleva oppilas. Kolme tiedän varmaksi ja kahta epäilen. Niistä ei tarkemmin kerrottu. Yläkoulun ope kohtaa koko ikäluokan.
En osaa kommentoida noihin sinun 3-5 tapaukseen, mutta joka tapauksessa peruskouluikäisten psykoosit ovat todella harvinaisia. Niitä ilmenee vain alle prosentilla ikäluokasta. Ja huom. tämä ei siis tarkoita sitä, että joka sadas lapsi saisi psykoosin, ei saa ymmärtää tuota esiintyvyyslukua väärin.
T. Tk-lääkäri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.
Merkittävä osa koulupsykologin ydinasiakaskunnasta ei ole millään tavalla opetettavissa. He ovat siihen liian sairaita. Opettaja yrittää ehkä vain esimerkiksi pitää oppilaan luokassa, estää häntä rikkomasta mitään tai vahingoittamasta ketään. Voin kertoa, että ei ole ihan ydinosaamista tämä.
Olen aineenopettaja. Esimerkiksi viime vuonna minulla oli yhdessä ryhmistäni oppilas, joka ei tehnyt tunneillani vuoteen mitään. Yritin syksyllä hänen kanssaan edistyä, mutta lopulta minun oli todettava, että minun on opetettava muuta ryhmää, enkä voi käyttää kaikkea energiaani yhteen poikaan, jonka kanssa työ kuitenkin valuu hukkaan. Tämä narkomaaniäidin lapsi sitten istui tunnit huppu päässä kännykällä muiden opiskellessa. Olin onnekas, että kyseessä ei ollut väkivaltaisesti oirehtiva teinipoika. Mutta koulukuntoinen hän ei todellakaan ollut. Onneksi, nimenomaan hänelle, täksi vuodeksi järjestyi pienryhmäpaikka.
Inkluusion sijaan nämä sairaat lapset tarvitsevat kipeästi hoitoa ja koulussa oman opettajan ja pienryhmän.
Tämä sama problematiikka koskee jo pian kaikkia kasvatusalalla toimivia ihmisiä. Meiltä kaikilta vaaditaan ihmeitä. Me saamme tehtävän, jossa ei voi onnistua. Se on todella uuvuttavaa.
Koulupsykologien puuttuminen näköjään yhteiskunnassa hyväksytään. Ehkäpä pian joudutaan hyväksymään pätevien opettajien puuttuminen kouluista.
Kouluihin tarvitaan apua kautta linjan. Lisää kuraattoreita ja psykologeja, joiden palkkaus ja työolot pitää saada kuntoon. Seinät ja pienryhmät takaisin ja ryhmäkoot kuriin. Lisää resursseja lasten mielenterveysongelmien hoitoon.
Mitä sinun mielestä koulupsykologi olisi voinut tai olisi pitänyt tehdä tuon huppupojan suhteen?
Vastasin väitteeseen siitä, että opettaja osaa kyllä näitä opettaa. Emme osaa. Esimerkiksi matematiikkaa pääaineena lukenut ei ole pätevä miettimään, miten tuetaan lasta, joka on psykoosin partaalla, puhumattakaan miten hänelle opetetaan toisen asteen yhtälöitä.
Psykologi ei voi tehdä asialle mitään, koska hänellä ei ole aikaa, eikä ole mitään paikkaa, johon sairas lapsi ohjataan.
Viestini oli tarkoitus valaista sitä, että kouluissa tarvitaan kaikkeen apua.
Olen opettanut yli 20 vuotta isoilla yläkouluilla. En tunnista lainkaan mitään vastakkainasettelua opettajien ja psykologien välillä. Samassa kusessa ollaan kaikki ja kaikki ymmärrämme, että emme monellekaan asialle mitään voi.
No ei kyllä koulupsykologikaan tiedä miten opetetaan matikkaa psykoosin partaalla olevalle. Eikä hänen kuulukaan tietää. Ymmärrän toki opettajan ongelman, mutta ei koulupsykologin tehtävä ole tietää miten.
Eiköhän kysymys ollut lähinnä siinä, että miten sen oppilaan kanssa tunnilla toimitaan, kun oppilas on psykoosin partaalla ja aine ahdistaa niin paljon, että saa kohtauksen. Siinä luulisi psykologilla olevan osaamista tarjota esim sille oppilaalle keinoja ja keskusteluapua, miten helpottaa oppitunnilla oloaan.. Siihen ei opettajalla ole koulutusta eikä osaamista. Sekä tarjota opettajalle keinoja miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Itse oppiaineella ei ole merkitystä, vaan oppilaan saamalla oikealla tuella.
Psykologien ja koulukuraattorien kannattaisi vierailla siellä asiakkaansa oppitunneilla katsomassa, mikä heitä ahdistaa ja miten heitä tukea. Se ei oikein sieltä kopista käsin aukene, koska nuoren on vaikea sanoittaa toimintaansa.
Jos henkilö on psykoosialtis ja sairastumassa psykoosiin niin ei koulupsykologilla ole kyllä antaa yhtään toimivaa kikkakolmosta, joka estäisi psykoosin.
Tosin kommentistasi heräsi kyllä epäilys, että mahdatko edes tietää mikä psykoosi on.
psykoosin partaalla eiole sama kuin psykoosissa oleva. Monet ovat henkisesti niin ahdistuneita, että monet oppitunnit ovat tuskaa. Tähän nyt vaan sattuu olemaan sillä psykologilla ne taitavammat keinot auttaa sekä oppilasta että opettajaa.
Jos paykologi kokee, ettei hänelläkään ole tietotaitoa auttaa tällaista oppilasta ja ongelman kanssa painivaa opettajaa, niin epäilen koko psykologikoulutuksen pätevyyttä toimia saralla.
Mitä oikein tarkoitat tuolla psykoosin partaalla olevalla?
Ihminen, joka oikeasti on psykoosin partaalla on siis sairastumassa psykoosisairauteen. Joskus puhutaan psykoosin prodromaalioireista, jotka on ns. ennakko-oireita, psykoosiin sairastumista edeltäviä ja psykoosiin sairastumisen riskiä indikoivia oireita.
Esimerkiksi skitsofrenia on psykoosisairaus, on niitä muutama muukin. Psykoosisairauksilla on tyypillinen kulkunsa, ja jos joku on oikeasti psykoosin partaalla eli sairastumassa psykoosisairauteen, niin ihan oikeasti koulupsykologilla ei ole mitään taikatemppuja, joilla voisi sairastumisen estää. Ja tämän ymmärtää jokainen, joka ymmärtää psykooseista jotain.
No ei se kyllä tarkoita välttämättä on psykoosisairauteen sairastumassa. Jollain yksilöllä voi olla yksittäinen psykoosi ilman, että kyse olisi mistään varsinaisesta psykoosisairaudesta ja lisäksi tilanne voi myös mennä ohi aivan itsekseen.
Yksittäinen psykoosi on mahdollinen. Jonkun todella järkyttävän tapahtuman seurauksena ihminen voi joutua psykoosiin (esim järkyttävä läheisen kuolema). Tai saada amfetamiinista psykoosin. Tarkoitatko sellaista vai?
Lapsilla ja nuorilla ensipsykoosi vaatii aina erikoissairaanhoidon arvion. Jos joku lapsi tai nuori koulussa joutuu psykoosiin eli saa harhoja ym, niin hänet täytyy toimittaa päivystykseen. Ei koulupsykologille.Koulupsykologi olisi juuri oikea henkilö ottamaan tästä kopin. Opettajalla ei ole työpuhelinta ja hänellä on se loppu 25 oppilaan ryhmä kaitsettavana. Miettikää miten ahdistavaa sille psykoosiin joutuneelle on olla sekaisin näiden muiden nähden. Kuka näistä luokkakavereista enää haluaa olla kaveri tämän yhden "hulluksi tulleen" kanssa. Koulupsykologin tiloissa hän olisi poissa muiden katseiden alta ja samalla turvassa.
Psykoosin saanutta oppilasta ei voi pistää edes luokan ulkopuolelle, kun sinne ei ole osoittaa valvojaa.Oletko opettaja? Kuka käyttää nykyaikana toisesta ihmisestä määritelmää "hulluksi tullut" ? Toivottavasti mietit vähän tarkemmin miten oppilaistasi puhut.
Muiden oppilaiden mielestä tilanne voi olla pelottava. He kokevat luokkakaverinsa tulleen hulluksi, en minä.
Mihin työnnän ne vastuullani olevat muut oppilaat, kun ryhdyn hoitamaan yhden oppilaan asiaa?
Siis tarvitaanko koulupsykologia ratkaisemaan koulussa jo sekin, että miten opettaja voi hetken aikaa hoitaa yhden oppilaan asiaa kesken tunnin?
Ei ihme, että koulupsykologit uupuu ja vaihtaa pois koulupsykologin työstä.
Tästä ketjusta tulee vaikutelma, että koulupsykologit tarvitaan kouluille pitkälti opettajia varten (ei niinkään lapsia).
Jos työolosuhteet on hyvät ja palkka hyvä, niin työhön saadaan rekrytoitua ihmisiä. Jos taas ne on huonot, niin ei saada. Vastaus aloituksen kysymykseen on siis aika ilmeinen.
Osaako joku selittää miksi koulupsykologiin kohdistetaan noita kummallisia ja mahdottomia vaatimuksia, jotka ei oikeasti hänen työhön ja työnkuvaan liity, mutta koululääkäriin ei kohdisteta?
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt koululla hiihtolomalla purkamassa tutkimusjonoa. Ja tämä on aivan ihanaa! Oppilaiden välissä puoli tuntia, jonka aikana ehtii valmistella seuraavan käynnin ja AJATELLA kaikessa rauhassa. Kukaan ei ilmesty ovelle vaatimaan jotain, ympärillä ei ole kaaosta. Saan kolmessa päivässä pidettyä tutkimuskäynnit, joihin normaalisti menisi vähintään kuukausi kouluarjen seassa. Suunnilleen hyräilen itsekseni, koska perustyö ilman häiriötä ON kivaa :)
Hienoa noin, mutta ihmettelen asiaa. Jos sulla on kahdeksan tunnin työpäivä, mahtuisiko siihen 5-6 tutkimuskäyntiä? Nehän vievät tunnin kerrallaan ja sen jälkeen täytyy tehdä kirjaukset siitä. Ja kai sinulla on ruokataukokin? Kuusi tutkimuskäyntiä on päivää kohti aika paljon, mutta sillä tavalla laskien kolmessa päivässä tulisi 18 käyntiä. Sanoit, että siihen menisi vähintään kuukausi kouluarjessa. Siis yksi käynti per koulupäivä ja useina päivinä ei yhtään. Kuulostaa aika kummalta.
Väärin! Psykologi ei terapoi ketään, ellei ole myös psykoterspeutti.