Lue keskustelun säännöt.
Miksi kouluista puuttuu niin paljon koulupsykologeja?
19.02.2023 |
Osaako joku sanoa syyn siihen, että miksi niin monesta koulusta puuttuu koulupsykologi, vaikka lain mukaan sellainen pitäisi koulussa olla? Luin uutisista, että monessa pikkukunnassa ei avoimeen virkaan ole vuosiin yhtään hakijaa mutta ilmeisesti jopa jossain Espoossa on niin, että paikkoja on auki, mutta hakijoita niihin pakkoihin ei ole. Mikä juttu tässä pikein on? Lapsilla on oikeus saada tukea. Miksi tätä asiaa ei laiteta kuntoon?
Kommentit (598)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on muutamakin kollega, joille on tullut nurinaa siitä, että pitäisi olla välitunneilla enemmän opehuoneessa. Ei saa olla siellä omassa huoneessaan ovi auki, vaan pitää istua opettajien keskellä, vaikkei kukaan tulisikaan heistä juttelemaan. Itsekin olen saanut kehuja siitä, kun minua näkee siellä opehuoneessa välkillä. Ilmeisesti oikeasti on sitten ongelma sen psykologin työhuoneen kanssa. Pitää todistaa olevansa paikalla. Vaikka opehuone on aivan surkea paikka käydä oppilaita koskevia keskusteluja.
Miksei ät sitten käytä tät aikaa, kun sitä kerran on istua opehuoneessa, siell käytävillä ja juttee lapsille?
Koska on työn kannalta olennaisempaa olla koulun aikuisten saatavilla ja kuulla, mitä opehuoneessa puhutaan. Koska minulla ei ole ongelmaa saada nuoria vastaanotolle (minulla on oppilaiden keskuudessa hyvä maine ja suosittelevat kavereilleen). Koska en ole robotti, vaan kaipaan oppilaiden välissä hengähdystauon. Koska minun työhöni ei tuo lisäarvoa pyöriä randomisti 700 oppilaan keskellä. Koska monia oppilaita ärsyttää, kun joku aikuinen änkeää kesken välkän seuraan. Koska minun on pakko huolehtia omasta jaksamisesta, muuten koulu on kokonaan ilman palvelua.
Onneksi et ole opettaja, jäisit sairaslomalle viikon jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen psykologi ja mielelläni jalkautuisin jutustelemaan asiakaskunnan sekaan. Sehän olisi oikein mukavaa hommaa ja olisi myös paljon paljon kevyempää kuin mitä nyt työkseni teen. Mutta ei kukaan esihenkilö tai työnkuvastani johdossa päättävä taho suostuisi ikinä siihen, että käytän kallista työaikaani jalkautumiseen.
Jos kerta viikkoon jalkaudut omatoimisesti käytävälle, niin mihin esimiehesi puuttuu? Siitä että nipistit 15 asiakkaalta 1minuutin tapaamisajasta? 30 asiakkalta 30 sekuntia, jotta sait tuon kalliin 15 minuuttia maksettua työaikaa kasaan
Vau. Sä todella ratkaisit koko ongelman. Nuorten mielenterveys on pelastettu.
Vierailija kirjoitti:
Psykologilla on vaitiolovelvollisuus ja asiakkuuttakaan ei muistaakseni saisi tulla ilmi. Miten salassapito toimisi käytävällä?
Opettajalla ei ole salassapitovelvollisuutta, mutta opettaja voi kuitenkin jutella lapsen kanssa?
Ehkä hyvä idea se, että nuorisotyöntekijöitä kouluihin, kun opoilaiden kohtaaminen on näin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on muutamakin kollega, joille on tullut nurinaa siitä, että pitäisi olla välitunneilla enemmän opehuoneessa. Ei saa olla siellä omassa huoneessaan ovi auki, vaan pitää istua opettajien keskellä, vaikkei kukaan tulisikaan heistä juttelemaan. Itsekin olen saanut kehuja siitä, kun minua näkee siellä opehuoneessa välkillä. Ilmeisesti oikeasti on sitten ongelma sen psykologin työhuoneen kanssa. Pitää todistaa olevansa paikalla. Vaikka opehuone on aivan surkea paikka käydä oppilaita koskevia keskusteluja.
Miksei ät sitten käytä tät aikaa, kun sitä kerran on istua opehuoneessa, siell käytävillä ja juttee lapsille?
Koska on työn kannalta olennaisempaa olla koulun aikuisten saatavilla ja kuulla, mitä opehuoneessa puhutaan. Koska minulla ei ole ongelmaa saada nuoria vastaanotolle (minulla on oppilaiden keskuudessa hyvä maine ja suosittelevat kavereilleen). Koska en ole robotti, vaan kaipaan oppilaiden välissä hengähdystauon. Koska minun työhöni ei tuo lisäarvoa pyöriä randomisti 700 oppilaan keskellä. Koska monia oppilaita ärsyttää, kun joku aikuinen änkeää kesken välkän seuraan. Koska minun on pakko huolehtia omasta jaksamisesta, muuten koulu on kokonaan ilman palvelua.
Onneksi et ole opettaja, jäisit sairaslomalle viikon jälkeen
Jotenkin kateus kuultaa nyt kommentistasi läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen psykologi ja mielelläni jalkautuisin jutustelemaan asiakaskunnan sekaan. Sehän olisi oikein mukavaa hommaa ja olisi myös paljon paljon kevyempää kuin mitä nyt työkseni teen. Mutta ei kukaan esihenkilö tai työnkuvastani johdossa päättävä taho suostuisi ikinä siihen, että käytän kallista työaikaani jalkautumiseen.
Jos kerta viikkoon jalkaudut omatoimisesti käytävälle, niin mihin esimiehesi puuttuu? Siitä että nipistit 15 asiakkaalta 1minuutin tapaamisajasta? 30 asiakkalta 30 sekuntia, jotta sait tuon kalliin 15 minuuttia maksettua työaikaa kasaan
Vau. Sä todella ratkaisit koko ongelman. Nuorten mielenterveys on pelastettu.
Ainakin nykyisillä toimilla se on mennyt alamäkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on muutamakin kollega, joille on tullut nurinaa siitä, että pitäisi olla välitunneilla enemmän opehuoneessa. Ei saa olla siellä omassa huoneessaan ovi auki, vaan pitää istua opettajien keskellä, vaikkei kukaan tulisikaan heistä juttelemaan. Itsekin olen saanut kehuja siitä, kun minua näkee siellä opehuoneessa välkillä. Ilmeisesti oikeasti on sitten ongelma sen psykologin työhuoneen kanssa. Pitää todistaa olevansa paikalla. Vaikka opehuone on aivan surkea paikka käydä oppilaita koskevia keskusteluja.
Miksei ät sitten käytä tät aikaa, kun sitä kerran on istua opehuoneessa, siell käytävillä ja juttee lapsille?
Koska on työn kannalta olennaisempaa olla koulun aikuisten saatavilla ja kuulla, mitä opehuoneessa puhutaan. Koska minulla ei ole ongelmaa saada nuoria vastaanotolle (minulla on oppilaiden keskuudessa hyvä maine ja suosittelevat kavereilleen). Koska en ole robotti, vaan kaipaan oppilaiden välissä hengähdystauon. Koska minun työhöni ei tuo lisäarvoa pyöriä randomisti 700 oppilaan keskellä. Koska monia oppilaita ärsyttää, kun joku aikuinen änkeää kesken välkän seuraan. Koska minun on pakko huolehtia omasta jaksamisesta, muuten koulu on kokonaan ilman palvelua.
Onneksi et ole opettaja, jäisit sairaslomalle viikon jälkeen
Opettajana pääsisi jatkuvasti lomalle muutenkin (3kk kesäloma, viikon syysloma, lähes kuukauden joululoma, viikon talviloma...) että hyvähän se on huudella
Opettajat joutuvat olemaan huonosti voivien nuorten keskellä, mutta tässäkin näkee, kuka saa sen kiukun ja vaatimukset osakseen. Ei kukaan riehu, että miksei se äikänope tee enempää nuoren voinnin suhteen. Koulupsykologi saa paskan niskaan tilanteessa, joka ei ole millään tavalla hänen työtään, saati syytään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykologilla on vaitiolovelvollisuus ja asiakkuuttakaan ei muistaakseni saisi tulla ilmi. Miten salassapito toimisi käytävällä?
Opettajalla ei ole salassapitovelvollisuutta, mutta opettaja voi kuitenkin jutella lapsen kanssa?
Ehkä hyvä idea se, että nuorisotyöntekijöitä kouluihin, kun opoilaiden kohtaaminen on näin vaikeaa.
Sinun kannattaa lukea terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja heidän salassapitoa koskevat lait läpi, ennen kuin nolaat itsesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.
Merkittävä osa koulupsykologin ydinasiakaskunnasta ei ole millään tavalla opetettavissa. He ovat siihen liian sairaita. Opettaja yrittää ehkä vain esimerkiksi pitää oppilaan luokassa, estää häntä rikkomasta mitään tai vahingoittamasta ketään. Voin kertoa, että ei ole ihan ydinosaamista tämä.
Olen aineenopettaja. Esimerkiksi viime vuonna minulla oli yhdessä ryhmistäni oppilas, joka ei tehnyt tunneillani vuoteen mitään. Yritin syksyllä hänen kanssaan edistyä, mutta lopulta minun oli todettava, että minun on opetettava muuta ryhmää, enkä voi käyttää kaikkea energiaani yhteen poikaan, jonka kanssa työ kuitenkin valuu hukkaan. Tämä narkomaaniäidin lapsi sitten istui tunnit huppu päässä kännykällä muiden opiskellessa. Olin onnekas, että kyseessä ei ollut väkivaltaisesti oirehtiva teinipoika. Mutta koulukuntoinen hän ei todellakaan ollut. Onneksi, nimenomaan hänelle, täksi vuodeksi järjestyi pienryhmäpaikka.
Inkluusion sijaan nämä sairaat lapset tarvitsevat kipeästi hoitoa ja koulussa oman opettajan ja pienryhmän.
Tämä sama problematiikka koskee jo pian kaikkia kasvatusalalla toimivia ihmisiä. Meiltä kaikilta vaaditaan ihmeitä. Me saamme tehtävän, jossa ei voi onnistua. Se on todella uuvuttavaa.
Koulupsykologien puuttuminen näköjään yhteiskunnassa hyväksytään. Ehkäpä pian joudutaan hyväksymään pätevien opettajien puuttuminen kouluista.
Kouluihin tarvitaan apua kautta linjan. Lisää kuraattoreita ja psykologeja, joiden palkkaus ja työolot pitää saada kuntoon. Seinät ja pienryhmät takaisin ja ryhmäkoot kuriin. Lisää resursseja lasten mielenterveysongelmien hoitoon.
Mitä sinun mielestä koulupsykologi olisi voinut tai olisi pitänyt tehdä tuon huppupojan suhteen?
Vastasin väitteeseen siitä, että opettaja osaa kyllä näitä opettaa. Emme osaa. Esimerkiksi matematiikkaa pääaineena lukenut ei ole pätevä miettimään, miten tuetaan lasta, joka on psykoosin partaalla, puhumattakaan miten hänelle opetetaan toisen asteen yhtälöitä.
Psykologi ei voi tehdä asialle mitään, koska hänellä ei ole aikaa, eikä ole mitään paikkaa, johon sairas lapsi ohjataan.
Viestini oli tarkoitus valaista sitä, että kouluissa tarvitaan kaikkeen apua.
Olen opettanut yli 20 vuotta isoilla yläkouluilla. En tunnista lainkaan mitään vastakkainasettelua opettajien ja psykologien välillä. Samassa kusessa ollaan kaikki ja kaikki ymmärrämme, että emme monellekaan asialle mitään voi.
No ei kyllä koulupsykologikaan tiedä miten opetetaan matikkaa psykoosin partaalla olevalle. Eikä hänen kuulukaan tietää. Ymmärrän toki opettajan ongelman, mutta ei koulupsykologin tehtävä ole tietää miten.
Eiköhän kysymys ollut lähinnä siinä, että miten sen oppilaan kanssa tunnilla toimitaan, kun oppilas on psykoosin partaalla ja aine ahdistaa niin paljon, että saa kohtauksen. Siinä luulisi psykologilla olevan osaamista tarjota esim sille oppilaalle keinoja ja keskusteluapua, miten helpottaa oppitunnilla oloaan.. Siihen ei opettajalla ole koulutusta eikä osaamista. Sekä tarjota opettajalle keinoja miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Itse oppiaineella ei ole merkitystä, vaan oppilaan saamalla oikealla tuella.
Psykologien ja koulukuraattorien kannattaisi vierailla siellä asiakkaansa oppitunneilla katsomassa, mikä heitä ahdistaa ja miten heitä tukea. Se ei oikein sieltä kopista käsin aukene, koska nuoren on vaikea sanoittaa toimintaansa.
Jos henkilö on psykoosialtis ja sairastumassa psykoosiin niin ei koulupsykologilla ole kyllä antaa yhtään toimivaa kikkakolmosta, joka estäisi psykoosin.
Tosin kommentistasi heräsi kyllä epäilys, että mahdatko edes tietää mikä psykoosi on.
psykoosin partaalla eiole sama kuin psykoosissa oleva. Monet ovat henkisesti niin ahdistuneita, että monet oppitunnit ovat tuskaa. Tähän nyt vaan sattuu olemaan sillä psykologilla ne taitavammat keinot auttaa sekä oppilasta että opettajaa.
Jos paykologi kokee, ettei hänelläkään ole tietotaitoa auttaa tällaista oppilasta ja ongelman kanssa painivaa opettajaa, niin epäilen koko psykologikoulutuksen pätevyyttä toimia saralla.
Mitä oikein tarkoitat tuolla psykoosin partaalla olevalla?
Ihminen, joka oikeasti on psykoosin partaalla on siis sairastumassa psykoosisairauteen. Joskus puhutaan psykoosin prodromaalioireista, jotka on ns. ennakko-oireita, psykoosiin sairastumista edeltäviä ja psykoosiin sairastumisen riskiä indikoivia oireita.
Esimerkiksi skitsofrenia on psykoosisairaus, on niitä muutama muukin. Psykoosisairauksilla on tyypillinen kulkunsa, ja jos joku on oikeasti psykoosin partaalla eli sairastumassa psykoosisairauteen, niin ihan oikeasti koulupsykologilla ei ole mitään taikatemppuja, joilla voisi sairastumisen estää. Ja tämän ymmärtää jokainen, joka ymmärtää psykooseista jotain.
No ei se kyllä tarkoita välttämättä on psykoosisairauteen sairastumassa. Jollain yksilöllä voi olla yksittäinen psykoosi ilman, että kyse olisi mistään varsinaisesta psykoosisairaudesta ja lisäksi tilanne voi myös mennä ohi aivan itsekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykologilla on vaitiolovelvollisuus ja asiakkuuttakaan ei muistaakseni saisi tulla ilmi. Miten salassapito toimisi käytävällä?
Opettajalla ei ole salassapitovelvollisuutta, mutta opettaja voi kuitenkin jutella lapsen kanssa?
Ehkä hyvä idea se, että nuorisotyöntekijöitä kouluihin, kun opoilaiden kohtaaminen on näin vaikeaa.
Ymmärrätkö mitä salassapitovelvollisuus tarkoittaa?? :DD silloin nimenomaan VOI keskustella mitä ja missä tahansa kun ei ole salassapitovelvollisuutta.
Sillähän ei loppupeleissä ole merkitystä, onko opettajilla vielä hirveästi vaikeampaa ja voi voi. Koulupsykologilla on niin rankkaa, että paikkoihin on 0 hakijaa ja työssä olevat vaihtavat alaa. Ei siinä kohtaa lohduta se, että muillakin on ikävää. Työyhteisön tuki auttaa jäämään (minä olisin juossut jo pari vuotta sitten, ellei muu oppilashuolto olisi niin kivoja), mutta jos se ainut psykologi saa osakseen vain tyytymättömyyttä, niin varmasti lähtee. Omassakin kunnassani om kouluja, joilla uudet eivät pysy kaukaa ja jonne kukaan vanhoista ei suostu vaihtamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.
Merkittävä osa koulupsykologin ydinasiakaskunnasta ei ole millään tavalla opetettavissa. He ovat siihen liian sairaita. Opettaja yrittää ehkä vain esimerkiksi pitää oppilaan luokassa, estää häntä rikkomasta mitään tai vahingoittamasta ketään. Voin kertoa, että ei ole ihan ydinosaamista tämä.
Olen aineenopettaja. Esimerkiksi viime vuonna minulla oli yhdessä ryhmistäni oppilas, joka ei tehnyt tunneillani vuoteen mitään. Yritin syksyllä hänen kanssaan edistyä, mutta lopulta minun oli todettava, että minun on opetettava muuta ryhmää, enkä voi käyttää kaikkea energiaani yhteen poikaan, jonka kanssa työ kuitenkin valuu hukkaan. Tämä narkomaaniäidin lapsi sitten istui tunnit huppu päässä kännykällä muiden opiskellessa. Olin onnekas, että kyseessä ei ollut väkivaltaisesti oirehtiva teinipoika. Mutta koulukuntoinen hän ei todellakaan ollut. Onneksi, nimenomaan hänelle, täksi vuodeksi järjestyi pienryhmäpaikka.
Inkluusion sijaan nämä sairaat lapset tarvitsevat kipeästi hoitoa ja koulussa oman opettajan ja pienryhmän.
Tämä sama problematiikka koskee jo pian kaikkia kasvatusalalla toimivia ihmisiä. Meiltä kaikilta vaaditaan ihmeitä. Me saamme tehtävän, jossa ei voi onnistua. Se on todella uuvuttavaa.
Koulupsykologien puuttuminen näköjään yhteiskunnassa hyväksytään. Ehkäpä pian joudutaan hyväksymään pätevien opettajien puuttuminen kouluista.
Kouluihin tarvitaan apua kautta linjan. Lisää kuraattoreita ja psykologeja, joiden palkkaus ja työolot pitää saada kuntoon. Seinät ja pienryhmät takaisin ja ryhmäkoot kuriin. Lisää resursseja lasten mielenterveysongelmien hoitoon.
Mitä sinun mielestä koulupsykologi olisi voinut tai olisi pitänyt tehdä tuon huppupojan suhteen?
Vastasin väitteeseen siitä, että opettaja osaa kyllä näitä opettaa. Emme osaa. Esimerkiksi matematiikkaa pääaineena lukenut ei ole pätevä miettimään, miten tuetaan lasta, joka on psykoosin partaalla, puhumattakaan miten hänelle opetetaan toisen asteen yhtälöitä.
Psykologi ei voi tehdä asialle mitään, koska hänellä ei ole aikaa, eikä ole mitään paikkaa, johon sairas lapsi ohjataan.
Viestini oli tarkoitus valaista sitä, että kouluissa tarvitaan kaikkeen apua.
Olen opettanut yli 20 vuotta isoilla yläkouluilla. En tunnista lainkaan mitään vastakkainasettelua opettajien ja psykologien välillä. Samassa kusessa ollaan kaikki ja kaikki ymmärrämme, että emme monellekaan asialle mitään voi.
No ei kyllä koulupsykologikaan tiedä miten opetetaan matikkaa psykoosin partaalla olevalle. Eikä hänen kuulukaan tietää. Ymmärrän toki opettajan ongelman, mutta ei koulupsykologin tehtävä ole tietää miten.
Eiköhän kysymys ollut lähinnä siinä, että miten sen oppilaan kanssa tunnilla toimitaan, kun oppilas on psykoosin partaalla ja aine ahdistaa niin paljon, että saa kohtauksen. Siinä luulisi psykologilla olevan osaamista tarjota esim sille oppilaalle keinoja ja keskusteluapua, miten helpottaa oppitunnilla oloaan.. Siihen ei opettajalla ole koulutusta eikä osaamista. Sekä tarjota opettajalle keinoja miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Itse oppiaineella ei ole merkitystä, vaan oppilaan saamalla oikealla tuella.
Psykologien ja koulukuraattorien kannattaisi vierailla siellä asiakkaansa oppitunneilla katsomassa, mikä heitä ahdistaa ja miten heitä tukea. Se ei oikein sieltä kopista käsin aukene, koska nuoren on vaikea sanoittaa toimintaansa.
Jos henkilö on psykoosialtis ja sairastumassa psykoosiin niin ei koulupsykologilla ole kyllä antaa yhtään toimivaa kikkakolmosta, joka estäisi psykoosin.
Tosin kommentistasi heräsi kyllä epäilys, että mahdatko edes tietää mikä psykoosi on.
psykoosin partaalla eiole sama kuin psykoosissa oleva. Monet ovat henkisesti niin ahdistuneita, että monet oppitunnit ovat tuskaa. Tähän nyt vaan sattuu olemaan sillä psykologilla ne taitavammat keinot auttaa sekä oppilasta että opettajaa.
Jos paykologi kokee, ettei hänelläkään ole tietotaitoa auttaa tällaista oppilasta ja ongelman kanssa painivaa opettajaa, niin epäilen koko psykologikoulutuksen pätevyyttä toimia saralla.
Mitä oikein tarkoitat tuolla psykoosin partaalla olevalla?
Ihminen, joka oikeasti on psykoosin partaalla on siis sairastumassa psykoosisairauteen. Joskus puhutaan psykoosin prodromaalioireista, jotka on ns. ennakko-oireita, psykoosiin sairastumista edeltäviä ja psykoosiin sairastumisen riskiä indikoivia oireita.
Esimerkiksi skitsofrenia on psykoosisairaus, on niitä muutama muukin. Psykoosisairauksilla on tyypillinen kulkunsa, ja jos joku on oikeasti psykoosin partaalla eli sairastumassa psykoosisairauteen, niin ihan oikeasti koulupsykologilla ei ole mitään taikatemppuja, joilla voisi sairastumisen estää. Ja tämän ymmärtää jokainen, joka ymmärtää psykooseista jotain.
No ei se kyllä tarkoita välttämättä on psykoosisairauteen sairastumassa. Jollain yksilöllä voi olla yksittäinen psykoosi ilman, että kyse olisi mistään varsinaisesta psykoosisairaudesta ja lisäksi tilanne voi myös mennä ohi aivan itsekseen.
Yksittäinen psykoosi on mahdollinen. Jonkun todella järkyttävän tapahtuman seurauksena ihminen voi joutua psykoosiin (esim järkyttävä läheisen kuolema). Tai saada amfetamiinista psykoosin. Tarkoitatko sellaista vai?
Lapsilla ja nuorilla ensipsykoosi vaatii aina erikoissairaanhoidon arvion. Jos joku lapsi tai nuori koulussa joutuu psykoosiin eli saa harhoja ym, niin hänet täytyy toimittaa päivystykseen. Ei koulupsykologille.
Ei ennen jokainen lapsi tarvinnut jotain ihme apua.
Vanhemmat tässä ovat syynä kun lähtevät pentujen jokaiseen tunnekuohuun mukaan ja vielä oikein tsemppaavat narsistista lastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo psykoosin partaalla olevista oppilaista kirjoitellut opettaja taitaa luulla, että joku paha raivarityyppinen kohtaus on psykoosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.
Merkittävä osa koulupsykologin ydinasiakaskunnasta ei ole millään tavalla opetettavissa. He ovat siihen liian sairaita. Opettaja yrittää ehkä vain esimerkiksi pitää oppilaan luokassa, estää häntä rikkomasta mitään tai vahingoittamasta ketään. Voin kertoa, että ei ole ihan ydinosaamista tämä.
Olen aineenopettaja. Esimerkiksi viime vuonna minulla oli yhdessä ryhmistäni oppilas, joka ei tehnyt tunneillani vuoteen mitään. Yritin syksyllä hänen kanssaan edistyä, mutta lopulta minun oli todettava, että minun on opetettava muuta ryhmää, enkä voi käyttää kaikkea energiaani yhteen poikaan, jonka kanssa työ kuitenkin valuu hukkaan. Tämä narkomaaniäidin lapsi sitten istui tunnit huppu päässä kännykällä muiden opiskellessa. Olin onnekas, että kyseessä ei ollut väkivaltaisesti oirehtiva teinipoika. Mutta koulukuntoinen hän ei todellakaan ollut. Onneksi, nimenomaan hänelle, täksi vuodeksi järjestyi pienryhmäpaikka.
Inkluusion sijaan nämä sairaat lapset tarvitsevat kipeästi hoitoa ja koulussa oman opettajan ja pienryhmän.
Tämä sama problematiikka koskee jo pian kaikkia kasvatusalalla toimivia ihmisiä. Meiltä kaikilta vaaditaan ihmeitä. Me saamme tehtävän, jossa ei voi onnistua. Se on todella uuvuttavaa.
Koulupsykologien puuttuminen näköjään yhteiskunnassa hyväksytään. Ehkäpä pian joudutaan hyväksymään pätevien opettajien puuttuminen kouluista.
Kouluihin tarvitaan apua kautta linjan. Lisää kuraattoreita ja psykologeja, joiden palkkaus ja työolot pitää saada kuntoon. Seinät ja pienryhmät takaisin ja ryhmäkoot kuriin. Lisää resursseja lasten mielenterveysongelmien hoitoon.
Mitä sinun mielestä koulupsykologi olisi voinut tai olisi pitänyt tehdä tuon huppupojan suhteen?
Vastasin väitteeseen siitä, että opettaja osaa kyllä näitä opettaa. Emme osaa. Esimerkiksi matematiikkaa pääaineena lukenut ei ole pätevä miettimään, miten tuetaan lasta, joka on psykoosin partaalla, puhumattakaan miten hänelle opetetaan toisen asteen yhtälöitä.
Psykologi ei voi tehdä asialle mitään, koska hänellä ei ole aikaa, eikä ole mitään paikkaa, johon sairas lapsi ohjataan.
Viestini oli tarkoitus valaista sitä, että kouluissa tarvitaan kaikkeen apua.
Olen opettanut yli 20 vuotta isoilla yläkouluilla. En tunnista lainkaan mitään vastakkainasettelua opettajien ja psykologien välillä. Samassa kusessa ollaan kaikki ja kaikki ymmärrämme, että emme monellekaan asialle mitään voi.
No ei kyllä koulupsykologikaan tiedä miten opetetaan matikkaa psykoosin partaalla olevalle. Eikä hänen kuulukaan tietää. Ymmärrän toki opettajan ongelman, mutta ei koulupsykologin tehtävä ole tietää miten.
Eiköhän kysymys ollut lähinnä siinä, että miten sen oppilaan kanssa tunnilla toimitaan, kun oppilas on psykoosin partaalla ja aine ahdistaa niin paljon, että saa kohtauksen. Siinä luulisi psykologilla olevan osaamista tarjota esim sille oppilaalle keinoja ja keskusteluapua, miten helpottaa oppitunnilla oloaan.. Siihen ei opettajalla ole koulutusta eikä osaamista. Sekä tarjota opettajalle keinoja miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Itse oppiaineella ei ole merkitystä, vaan oppilaan saamalla oikealla tuella.
Psykologien ja koulukuraattorien kannattaisi vierailla siellä asiakkaansa oppitunneilla katsomassa, mikä heitä ahdistaa ja miten heitä tukea. Se ei oikein sieltä kopista käsin aukene, koska nuoren on vaikea sanoittaa toimintaansa.
Jos henkilö on psykoosialtis ja sairastumassa psykoosiin niin ei koulupsykologilla ole kyllä antaa yhtään toimivaa kikkakolmosta, joka estäisi psykoosin.
Tosin kommentistasi heräsi kyllä epäilys, että mahdatko edes tietää mikä psykoosi on.
psykoosin partaalla eiole sama kuin psykoosissa oleva. Monet ovat henkisesti niin ahdistuneita, että monet oppitunnit ovat tuskaa. Tähän nyt vaan sattuu olemaan sillä psykologilla ne taitavammat keinot auttaa sekä oppilasta että opettajaa.
Jos paykologi kokee, ettei hänelläkään ole tietotaitoa auttaa tällaista oppilasta ja ongelman kanssa painivaa opettajaa, niin epäilen koko psykologikoulutuksen pätevyyttä toimia saralla.
Mitä oikein tarkoitat tuolla psykoosin partaalla olevalla?
Ihminen, joka oikeasti on psykoosin partaalla on siis sairastumassa psykoosisairauteen. Joskus puhutaan psykoosin prodromaalioireista, jotka on ns. ennakko-oireita, psykoosiin sairastumista edeltäviä ja psykoosiin sairastumisen riskiä indikoivia oireita.
Esimerkiksi skitsofrenia on psykoosisairaus, on niitä muutama muukin. Psykoosisairauksilla on tyypillinen kulkunsa, ja jos joku on oikeasti psykoosin partaalla eli sairastumassa psykoosisairauteen, niin ihan oikeasti koulupsykologilla ei ole mitään taikatemppuja, joilla voisi sairastumisen estää. Ja tämän ymmärtää jokainen, joka ymmärtää psykooseista jotain.
No ei se kyllä tarkoita välttämättä on psykoosisairauteen sairastumassa. Jollain yksilöllä voi olla yksittäinen psykoosi ilman, että kyse olisi mistään varsinaisesta psykoosisairaudesta ja lisäksi tilanne voi myös mennä ohi aivan itsekseen.
Yksittäinen psykoosi on mahdollinen. Jonkun todella järkyttävän tapahtuman seurauksena ihminen voi joutua psykoosiin (esim järkyttävä läheisen kuolema). Tai saada amfetamiinista psykoosin. Tarkoitatko sellaista vai?
Lapsilla ja nuorilla ensipsykoosi vaatii aina erikoissairaanhoidon arvion. Jos joku lapsi tai nuori koulussa joutuu psykoosiin eli saa harhoja ym, niin hänet täytyy toimittaa päivystykseen. Ei koulupsykologille.
Koulupsykologi olisi juuri oikea henkilö ottamaan tästä kopin. Opettajalla ei ole työpuhelinta ja hänellä on se loppu 25 oppilaan ryhmä kaitsettavana. Miettikää miten ahdistavaa sille psykoosiin joutuneelle on olla sekaisin näiden muiden nähden. Kuka näistä luokkakavereista enää haluaa olla kaveri tämän yhden "hulluksi tulleen" kanssa. Koulupsykologin tiloissa hän olisi poissa muiden katseiden alta ja samalla turvassa.
Psykoosin saanutta oppilasta ei voi pistää edes luokan ulkopuolelle, kun sinne ei ole osoittaa valvojaa.
Koulupsykologi on juuri oikea henkilö ottamaan sitten yhteyttä oppilaan vanhempiin ja järjestämään käyntiä terveyskeskukseen. Ope on kiinni siinä oman ryhmän vahtimisessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.
Merkittävä osa koulupsykologin ydinasiakaskunnasta ei ole millään tavalla opetettavissa. He ovat siihen liian sairaita. Opettaja yrittää ehkä vain esimerkiksi pitää oppilaan luokassa, estää häntä rikkomasta mitään tai vahingoittamasta ketään. Voin kertoa, että ei ole ihan ydinosaamista tämä.
Olen aineenopettaja. Esimerkiksi viime vuonna minulla oli yhdessä ryhmistäni oppilas, joka ei tehnyt tunneillani vuoteen mitään. Yritin syksyllä hänen kanssaan edistyä, mutta lopulta minun oli todettava, että minun on opetettava muuta ryhmää, enkä voi käyttää kaikkea energiaani yhteen poikaan, jonka kanssa työ kuitenkin valuu hukkaan. Tämä narkomaaniäidin lapsi sitten istui tunnit huppu päässä kännykällä muiden opiskellessa. Olin onnekas, että kyseessä ei ollut väkivaltaisesti oirehtiva teinipoika. Mutta koulukuntoinen hän ei todellakaan ollut. Onneksi, nimenomaan hänelle, täksi vuodeksi järjestyi pienryhmäpaikka.
Inkluusion sijaan nämä sairaat lapset tarvitsevat kipeästi hoitoa ja koulussa oman opettajan ja pienryhmän.
Tämä sama problematiikka koskee jo pian kaikkia kasvatusalalla toimivia ihmisiä. Meiltä kaikilta vaaditaan ihmeitä. Me saamme tehtävän, jossa ei voi onnistua. Se on todella uuvuttavaa.
Koulupsykologien puuttuminen näköjään yhteiskunnassa hyväksytään. Ehkäpä pian joudutaan hyväksymään pätevien opettajien puuttuminen kouluista.
Kouluihin tarvitaan apua kautta linjan. Lisää kuraattoreita ja psykologeja, joiden palkkaus ja työolot pitää saada kuntoon. Seinät ja pienryhmät takaisin ja ryhmäkoot kuriin. Lisää resursseja lasten mielenterveysongelmien hoitoon.
Mitä sinun mielestä koulupsykologi olisi voinut tai olisi pitänyt tehdä tuon huppupojan suhteen?
Vastasin väitteeseen siitä, että opettaja osaa kyllä näitä opettaa. Emme osaa. Esimerkiksi matematiikkaa pääaineena lukenut ei ole pätevä miettimään, miten tuetaan lasta, joka on psykoosin partaalla, puhumattakaan miten hänelle opetetaan toisen asteen yhtälöitä.
Psykologi ei voi tehdä asialle mitään, koska hänellä ei ole aikaa, eikä ole mitään paikkaa, johon sairas lapsi ohjataan.
Viestini oli tarkoitus valaista sitä, että kouluissa tarvitaan kaikkeen apua.
Olen opettanut yli 20 vuotta isoilla yläkouluilla. En tunnista lainkaan mitään vastakkainasettelua opettajien ja psykologien välillä. Samassa kusessa ollaan kaikki ja kaikki ymmärrämme, että emme monellekaan asialle mitään voi.
No ei kyllä koulupsykologikaan tiedä miten opetetaan matikkaa psykoosin partaalla olevalle. Eikä hänen kuulukaan tietää. Ymmärrän toki opettajan ongelman, mutta ei koulupsykologin tehtävä ole tietää miten.
Eiköhän kysymys ollut lähinnä siinä, että miten sen oppilaan kanssa tunnilla toimitaan, kun oppilas on psykoosin partaalla ja aine ahdistaa niin paljon, että saa kohtauksen. Siinä luulisi psykologilla olevan osaamista tarjota esim sille oppilaalle keinoja ja keskusteluapua, miten helpottaa oppitunnilla oloaan.. Siihen ei opettajalla ole koulutusta eikä osaamista. Sekä tarjota opettajalle keinoja miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Itse oppiaineella ei ole merkitystä, vaan oppilaan saamalla oikealla tuella.
Psykologien ja koulukuraattorien kannattaisi vierailla siellä asiakkaansa oppitunneilla katsomassa, mikä heitä ahdistaa ja miten heitä tukea. Se ei oikein sieltä kopista käsin aukene, koska nuoren on vaikea sanoittaa toimintaansa.
Jos henkilö on psykoosialtis ja sairastumassa psykoosiin niin ei koulupsykologilla ole kyllä antaa yhtään toimivaa kikkakolmosta, joka estäisi psykoosin.
Tosin kommentistasi heräsi kyllä epäilys, että mahdatko edes tietää mikä psykoosi on.
psykoosin partaalla eiole sama kuin psykoosissa oleva. Monet ovat henkisesti niin ahdistuneita, että monet oppitunnit ovat tuskaa. Tähän nyt vaan sattuu olemaan sillä psykologilla ne taitavammat keinot auttaa sekä oppilasta että opettajaa.
Jos paykologi kokee, ettei hänelläkään ole tietotaitoa auttaa tällaista oppilasta ja ongelman kanssa painivaa opettajaa, niin epäilen koko psykologikoulutuksen pätevyyttä toimia saralla.
Mitä oikein tarkoitat tuolla psykoosin partaalla olevalla?
Ihminen, joka oikeasti on psykoosin partaalla on siis sairastumassa psykoosisairauteen. Joskus puhutaan psykoosin prodromaalioireista, jotka on ns. ennakko-oireita, psykoosiin sairastumista edeltäviä ja psykoosiin sairastumisen riskiä indikoivia oireita.
Esimerkiksi skitsofrenia on psykoosisairaus, on niitä muutama muukin. Psykoosisairauksilla on tyypillinen kulkunsa, ja jos joku on oikeasti psykoosin partaalla eli sairastumassa psykoosisairauteen, niin ihan oikeasti koulupsykologilla ei ole mitään taikatemppuja, joilla voisi sairastumisen estää. Ja tämän ymmärtää jokainen, joka ymmärtää psykooseista jotain.
No ei se kyllä tarkoita välttämättä on psykoosisairauteen sairastumassa. Jollain yksilöllä voi olla yksittäinen psykoosi ilman, että kyse olisi mistään varsinaisesta psykoosisairaudesta ja lisäksi tilanne voi myös mennä ohi aivan itsekseen.
Yksittäinen psykoosi on mahdollinen. Jonkun todella järkyttävän tapahtuman seurauksena ihminen voi joutua psykoosiin (esim järkyttävä läheisen kuolema). Tai saada amfetamiinista psykoosin. Tarkoitatko sellaista vai?
Lapsilla ja nuorilla ensipsykoosi vaatii aina erikoissairaanhoidon arvion. Jos joku lapsi tai nuori koulussa joutuu psykoosiin eli saa harhoja ym, niin hänet täytyy toimittaa päivystykseen. Ei koulupsykologille.Koulupsykologi olisi juuri oikea henkilö ottamaan tästä kopin. Opettajalla ei ole työpuhelinta ja hänellä on se loppu 25 oppilaan ryhmä kaitsettavana. Miettikää miten ahdistavaa sille psykoosiin joutuneelle on olla sekaisin näiden muiden nähden. Kuka näistä luokkakavereista enää haluaa olla kaveri tämän yhden "hulluksi tulleen" kanssa. Koulupsykologin tiloissa hän olisi poissa muiden katseiden alta ja samalla turvassa.
Psykoosin saanutta oppilasta ei voi pistää edes luokan ulkopuolelle, kun sinne ei ole osoittaa valvojaa.
Meinaatko että se psykologi pitää kalenterin tyhjänä tällaisia tilanteita varten? Entä jos hänellä on vastaanotollaan itsemurhasta/hyväksikäytöstä tai mistä tahansa puhuva oppilas? Sanooko hän vain että "nyt tuli muita töitä, moikkelis!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.
Merkittävä osa koulupsykologin ydinasiakaskunnasta ei ole millään tavalla opetettavissa. He ovat siihen liian sairaita. Opettaja yrittää ehkä vain esimerkiksi pitää oppilaan luokassa, estää häntä rikkomasta mitään tai vahingoittamasta ketään. Voin kertoa, että ei ole ihan ydinosaamista tämä.
Olen aineenopettaja. Esimerkiksi viime vuonna minulla oli yhdessä ryhmistäni oppilas, joka ei tehnyt tunneillani vuoteen mitään. Yritin syksyllä hänen kanssaan edistyä, mutta lopulta minun oli todettava, että minun on opetettava muuta ryhmää, enkä voi käyttää kaikkea energiaani yhteen poikaan, jonka kanssa työ kuitenkin valuu hukkaan. Tämä narkomaaniäidin lapsi sitten istui tunnit huppu päässä kännykällä muiden opiskellessa. Olin onnekas, että kyseessä ei ollut väkivaltaisesti oirehtiva teinipoika. Mutta koulukuntoinen hän ei todellakaan ollut. Onneksi, nimenomaan hänelle, täksi vuodeksi järjestyi pienryhmäpaikka.
Inkluusion sijaan nämä sairaat lapset tarvitsevat kipeästi hoitoa ja koulussa oman opettajan ja pienryhmän.
Tämä sama problematiikka koskee jo pian kaikkia kasvatusalalla toimivia ihmisiä. Meiltä kaikilta vaaditaan ihmeitä. Me saamme tehtävän, jossa ei voi onnistua. Se on todella uuvuttavaa.
Koulupsykologien puuttuminen näköjään yhteiskunnassa hyväksytään. Ehkäpä pian joudutaan hyväksymään pätevien opettajien puuttuminen kouluista.
Kouluihin tarvitaan apua kautta linjan. Lisää kuraattoreita ja psykologeja, joiden palkkaus ja työolot pitää saada kuntoon. Seinät ja pienryhmät takaisin ja ryhmäkoot kuriin. Lisää resursseja lasten mielenterveysongelmien hoitoon.
Mitä sinun mielestä koulupsykologi olisi voinut tai olisi pitänyt tehdä tuon huppupojan suhteen?
Vastasin väitteeseen siitä, että opettaja osaa kyllä näitä opettaa. Emme osaa. Esimerkiksi matematiikkaa pääaineena lukenut ei ole pätevä miettimään, miten tuetaan lasta, joka on psykoosin partaalla, puhumattakaan miten hänelle opetetaan toisen asteen yhtälöitä.
Psykologi ei voi tehdä asialle mitään, koska hänellä ei ole aikaa, eikä ole mitään paikkaa, johon sairas lapsi ohjataan.
Viestini oli tarkoitus valaista sitä, että kouluissa tarvitaan kaikkeen apua.
Olen opettanut yli 20 vuotta isoilla yläkouluilla. En tunnista lainkaan mitään vastakkainasettelua opettajien ja psykologien välillä. Samassa kusessa ollaan kaikki ja kaikki ymmärrämme, että emme monellekaan asialle mitään voi.
No ei kyllä koulupsykologikaan tiedä miten opetetaan matikkaa psykoosin partaalla olevalle. Eikä hänen kuulukaan tietää. Ymmärrän toki opettajan ongelman, mutta ei koulupsykologin tehtävä ole tietää miten.
Eiköhän kysymys ollut lähinnä siinä, että miten sen oppilaan kanssa tunnilla toimitaan, kun oppilas on psykoosin partaalla ja aine ahdistaa niin paljon, että saa kohtauksen. Siinä luulisi psykologilla olevan osaamista tarjota esim sille oppilaalle keinoja ja keskusteluapua, miten helpottaa oppitunnilla oloaan.. Siihen ei opettajalla ole koulutusta eikä osaamista. Sekä tarjota opettajalle keinoja miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Itse oppiaineella ei ole merkitystä, vaan oppilaan saamalla oikealla tuella.
Psykologien ja koulukuraattorien kannattaisi vierailla siellä asiakkaansa oppitunneilla katsomassa, mikä heitä ahdistaa ja miten heitä tukea. Se ei oikein sieltä kopista käsin aukene, koska nuoren on vaikea sanoittaa toimintaansa.
Jos henkilö on psykoosialtis ja sairastumassa psykoosiin niin ei koulupsykologilla ole kyllä antaa yhtään toimivaa kikkakolmosta, joka estäisi psykoosin.
Tosin kommentistasi heräsi kyllä epäilys, että mahdatko edes tietää mikä psykoosi on.
psykoosin partaalla eiole sama kuin psykoosissa oleva. Monet ovat henkisesti niin ahdistuneita, että monet oppitunnit ovat tuskaa. Tähän nyt vaan sattuu olemaan sillä psykologilla ne taitavammat keinot auttaa sekä oppilasta että opettajaa.
Jos paykologi kokee, ettei hänelläkään ole tietotaitoa auttaa tällaista oppilasta ja ongelman kanssa painivaa opettajaa, niin epäilen koko psykologikoulutuksen pätevyyttä toimia saralla.
Mitä oikein tarkoitat tuolla psykoosin partaalla olevalla?
Ihminen, joka oikeasti on psykoosin partaalla on siis sairastumassa psykoosisairauteen. Joskus puhutaan psykoosin prodromaalioireista, jotka on ns. ennakko-oireita, psykoosiin sairastumista edeltäviä ja psykoosiin sairastumisen riskiä indikoivia oireita.
Esimerkiksi skitsofrenia on psykoosisairaus, on niitä muutama muukin. Psykoosisairauksilla on tyypillinen kulkunsa, ja jos joku on oikeasti psykoosin partaalla eli sairastumassa psykoosisairauteen, niin ihan oikeasti koulupsykologilla ei ole mitään taikatemppuja, joilla voisi sairastumisen estää. Ja tämän ymmärtää jokainen, joka ymmärtää psykooseista jotain.
No ei se kyllä tarkoita välttämättä on psykoosisairauteen sairastumassa. Jollain yksilöllä voi olla yksittäinen psykoosi ilman, että kyse olisi mistään varsinaisesta psykoosisairaudesta ja lisäksi tilanne voi myös mennä ohi aivan itsekseen.
Yksittäinen psykoosi on mahdollinen. Jonkun todella järkyttävän tapahtuman seurauksena ihminen voi joutua psykoosiin (esim järkyttävä läheisen kuolema). Tai saada amfetamiinista psykoosin. Tarkoitatko sellaista vai?
Lapsilla ja nuorilla ensipsykoosi vaatii aina erikoissairaanhoidon arvion. Jos joku lapsi tai nuori koulussa joutuu psykoosiin eli saa harhoja ym, niin hänet täytyy toimittaa päivystykseen. Ei koulupsykologille.Koulupsykologi olisi juuri oikea henkilö ottamaan tästä kopin. Opettajalla ei ole työpuhelinta ja hänellä on se loppu 25 oppilaan ryhmä kaitsettavana. Miettikää miten ahdistavaa sille psykoosiin joutuneelle on olla sekaisin näiden muiden nähden. Kuka näistä luokkakavereista enää haluaa olla kaveri tämän yhden "hulluksi tulleen" kanssa. Koulupsykologin tiloissa hän olisi poissa muiden katseiden alta ja samalla turvassa.
Psykoosin saanutta oppilasta ei voi pistää edes luokan ulkopuolelle, kun sinne ei ole osoittaa valvojaa.
Siis paljonko teillä oikein on näitä psykoosin saavia lapsia koulussa? Kuinka usein tällaista tapahtuu?
Alkaa kuulostaa huolestuttavalta, jos moni lapsi saa psykoosin koulussa. Ja opettaja miettii keinoksi, että voisiko lapsen laittaa luokan ulkopuolelle, mutta ei voi näin tehdä koska sinne ei saa jättää yksin.
Eikä siihen tarvitse työpuhelinta, että soittaa ilmaiseksi 112, että täällä on lapsi, joka on saanut psykoosin. Psykoosissa oleva lapsi pitää toimittaa päivystykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.
Merkittävä osa koulupsykologin ydinasiakaskunnasta ei ole millään tavalla opetettavissa. He ovat siihen liian sairaita. Opettaja yrittää ehkä vain esimerkiksi pitää oppilaan luokassa, estää häntä rikkomasta mitään tai vahingoittamasta ketään. Voin kertoa, että ei ole ihan ydinosaamista tämä.
Olen aineenopettaja. Esimerkiksi viime vuonna minulla oli yhdessä ryhmistäni oppilas, joka ei tehnyt tunneillani vuoteen mitään. Yritin syksyllä hänen kanssaan edistyä, mutta lopulta minun oli todettava, että minun on opetettava muuta ryhmää, enkä voi käyttää kaikkea energiaani yhteen poikaan, jonka kanssa työ kuitenkin valuu hukkaan. Tämä narkomaaniäidin lapsi sitten istui tunnit huppu päässä kännykällä muiden opiskellessa. Olin onnekas, että kyseessä ei ollut väkivaltaisesti oirehtiva teinipoika. Mutta koulukuntoinen hän ei todellakaan ollut. Onneksi, nimenomaan hänelle, täksi vuodeksi järjestyi pienryhmäpaikka.
Inkluusion sijaan nämä sairaat lapset tarvitsevat kipeästi hoitoa ja koulussa oman opettajan ja pienryhmän.
Tämä sama problematiikka koskee jo pian kaikkia kasvatusalalla toimivia ihmisiä. Meiltä kaikilta vaaditaan ihmeitä. Me saamme tehtävän, jossa ei voi onnistua. Se on todella uuvuttavaa.
Koulupsykologien puuttuminen näköjään yhteiskunnassa hyväksytään. Ehkäpä pian joudutaan hyväksymään pätevien opettajien puuttuminen kouluista.
Kouluihin tarvitaan apua kautta linjan. Lisää kuraattoreita ja psykologeja, joiden palkkaus ja työolot pitää saada kuntoon. Seinät ja pienryhmät takaisin ja ryhmäkoot kuriin. Lisää resursseja lasten mielenterveysongelmien hoitoon.
Mitä sinun mielestä koulupsykologi olisi voinut tai olisi pitänyt tehdä tuon huppupojan suhteen?
Vastasin väitteeseen siitä, että opettaja osaa kyllä näitä opettaa. Emme osaa. Esimerkiksi matematiikkaa pääaineena lukenut ei ole pätevä miettimään, miten tuetaan lasta, joka on psykoosin partaalla, puhumattakaan miten hänelle opetetaan toisen asteen yhtälöitä.
Psykologi ei voi tehdä asialle mitään, koska hänellä ei ole aikaa, eikä ole mitään paikkaa, johon sairas lapsi ohjataan.
Viestini oli tarkoitus valaista sitä, että kouluissa tarvitaan kaikkeen apua.
Olen opettanut yli 20 vuotta isoilla yläkouluilla. En tunnista lainkaan mitään vastakkainasettelua opettajien ja psykologien välillä. Samassa kusessa ollaan kaikki ja kaikki ymmärrämme, että emme monellekaan asialle mitään voi.
No ei kyllä koulupsykologikaan tiedä miten opetetaan matikkaa psykoosin partaalla olevalle. Eikä hänen kuulukaan tietää. Ymmärrän toki opettajan ongelman, mutta ei koulupsykologin tehtävä ole tietää miten.
Eiköhän kysymys ollut lähinnä siinä, että miten sen oppilaan kanssa tunnilla toimitaan, kun oppilas on psykoosin partaalla ja aine ahdistaa niin paljon, että saa kohtauksen. Siinä luulisi psykologilla olevan osaamista tarjota esim sille oppilaalle keinoja ja keskusteluapua, miten helpottaa oppitunnilla oloaan.. Siihen ei opettajalla ole koulutusta eikä osaamista. Sekä tarjota opettajalle keinoja miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Itse oppiaineella ei ole merkitystä, vaan oppilaan saamalla oikealla tuella.
Psykologien ja koulukuraattorien kannattaisi vierailla siellä asiakkaansa oppitunneilla katsomassa, mikä heitä ahdistaa ja miten heitä tukea. Se ei oikein sieltä kopista käsin aukene, koska nuoren on vaikea sanoittaa toimintaansa.
Jos henkilö on psykoosialtis ja sairastumassa psykoosiin niin ei koulupsykologilla ole kyllä antaa yhtään toimivaa kikkakolmosta, joka estäisi psykoosin.
Tosin kommentistasi heräsi kyllä epäilys, että mahdatko edes tietää mikä psykoosi on.
psykoosin partaalla eiole sama kuin psykoosissa oleva. Monet ovat henkisesti niin ahdistuneita, että monet oppitunnit ovat tuskaa. Tähän nyt vaan sattuu olemaan sillä psykologilla ne taitavammat keinot auttaa sekä oppilasta että opettajaa.
Jos paykologi kokee, ettei hänelläkään ole tietotaitoa auttaa tällaista oppilasta ja ongelman kanssa painivaa opettajaa, niin epäilen koko psykologikoulutuksen pätevyyttä toimia saralla.
Mitä oikein tarkoitat tuolla psykoosin partaalla olevalla?
Ihminen, joka oikeasti on psykoosin partaalla on siis sairastumassa psykoosisairauteen. Joskus puhutaan psykoosin prodromaalioireista, jotka on ns. ennakko-oireita, psykoosiin sairastumista edeltäviä ja psykoosiin sairastumisen riskiä indikoivia oireita.
Esimerkiksi skitsofrenia on psykoosisairaus, on niitä muutama muukin. Psykoosisairauksilla on tyypillinen kulkunsa, ja jos joku on oikeasti psykoosin partaalla eli sairastumassa psykoosisairauteen, niin ihan oikeasti koulupsykologilla ei ole mitään taikatemppuja, joilla voisi sairastumisen estää. Ja tämän ymmärtää jokainen, joka ymmärtää psykooseista jotain.
No ei se kyllä tarkoita välttämättä on psykoosisairauteen sairastumassa. Jollain yksilöllä voi olla yksittäinen psykoosi ilman, että kyse olisi mistään varsinaisesta psykoosisairaudesta ja lisäksi tilanne voi myös mennä ohi aivan itsekseen.
Yksittäinen psykoosi on mahdollinen. Jonkun todella järkyttävän tapahtuman seurauksena ihminen voi joutua psykoosiin (esim järkyttävä läheisen kuolema). Tai saada amfetamiinista psykoosin. Tarkoitatko sellaista vai?
Lapsilla ja nuorilla ensipsykoosi vaatii aina erikoissairaanhoidon arvion. Jos joku lapsi tai nuori koulussa joutuu psykoosiin eli saa harhoja ym, niin hänet täytyy toimittaa päivystykseen. Ei koulupsykologille.Koulupsykologi olisi juuri oikea henkilö ottamaan tästä kopin. Opettajalla ei ole työpuhelinta ja hänellä on se loppu 25 oppilaan ryhmä kaitsettavana. Miettikää miten ahdistavaa sille psykoosiin joutuneelle on olla sekaisin näiden muiden nähden. Kuka näistä luokkakavereista enää haluaa olla kaveri tämän yhden "hulluksi tulleen" kanssa. Koulupsykologin tiloissa hän olisi poissa muiden katseiden alta ja samalla turvassa.
Psykoosin saanutta oppilasta ei voi pistää edes luokan ulkopuolelle, kun sinne ei ole osoittaa valvojaa.
Se, että peruskouluikäinen joutuu psykoosin kesken koulupäivän on niin harvinaista, että silloin pitää kyllä open alkaa hoitaa tuota asiaa välittömästi.
Psykologilla on vaitiolovelvollisuus ja asiakkuuttakaan ei muistaakseni saisi tulla ilmi. Miten salassapito toimisi käytävällä?