Olenko ainoa, jonka mies on päävastuussa lapsista ja kodinhoidosta?

👍. Löytyihän ukosta vikaakin vaikka nyt kotityöt hoitaakin. Alkutekstistä jo vallan säikähdin.

Et. Tunnen pelkästään lähipiiristä viisi tuollaista pariskuntaa ja lopuissa hoidetaan lapset ja koti tasa-arvoisesti. 

Tervetuloa tähän päivään, naisilla on oma työt ja elämät, eikä juuri kukaan alle 40-vuotias enää suostu miksikään kotiorjaksi.

Vierailija kirjoitti:

Et. Tunnen pelkästään lähipiiristä viisi tuollaista pariskuntaa ja lopuissa hoidetaan lapset ja koti tasa-arvoisesti. 

Tervetuloa tähän päivään, naisilla on oma työt ja elämät, eikä juuri kukaan alle 40-vuotias enää suostu miksikään kotiorjaksi.

Ja tämä siis poislukien tuo miehesi tunnekylmyys jne. Näistä en toki tiedä sen tarkemmin, jos kaverit eivät puhu, mutta eivätpä ne naiset myöskään enää pelkää eroamista huonoista miehistä.

Niin siis, pelkään, että roikun väärässä miehessä vain tämän kotiasioihin osallistuvuuden takia ja pelkään, että tämä on parasta, mitä minulle voi tapahtua... Vaikka nämä haasteet onkin.

Harva isä on oikeasti kiinnostunut lapsiperhearjesta. Siksi niitä eroja on paljon pikkulapsiaikana, kun isä huomaakin, ettei se ollut niin kivaa.

Onko lapset ihan pieniä? Sitten kun ovat kouluikäisiä, eivät enää sido samalla tavalla (ystäväni, joka ihan ydinperheessä kyllä, juuri ihmetteli, että kuinka vapaaksi elämä on muuttunut, kun nuorimmainenkin on heillä nyt kouluikäinen. Vanhemmat voi harrastaa vapaasti tai tehdä vaikka ylitöitä, lapset pärjää yksin kotona tai ovat kaverin luona, harrastuksessa, jonne kulkevat itse tms. Ettei siellä kotona edes olisi lapsia, vaikka vanhempi siellä olisikin).

Mä olen eronnut sinkkuäiti, lapset vielä päiväkodissa, mutta pystyn kyllä tekemään töitä silti (tienaan ylimmässä 5%:ssa, että vaativa työ minullakin). Tosin mun elämä on nyt kyllä paljon vähemmän rankkaa kuin suhteen aikana, koska se riitely, pettymykset jne. oli todella kuormittavaa. Hoidin lasten arjen jo suhteen aikanakin (se tavallinen tarina) ja nyt tosiaan lapset joka toisen viikonlopun isällään. Lasten isä ottaa kyllä lapsia ylimääräistä, jos mulla vaikka työmatka tai joku iltatilaisuus töissä tms.

Noin yleisesti ottaen en tiedä, onko se kellekään hyväksi, että jäädään parisuhteeseen, jos suhde on kuollut tai riitaisa. Jos ilmapiiri on todella kireä tai kylmä, lapsetkin kärsii. Yhden entisen koulukaverini vanhemmat tekivät sen, että pitivät kulissiliittoa niin kauan, että nuorinkin lapsi oli 16v ja sitten eron myötä lapsille paljastui koko totuus. Välit vanhempiin olivat huonot jo lähtökohtaisesti, koska kotona oli ollut todella kolkko ja kylmä ilmapiiri kavereiden perheisiin verrattuna ja lapset ns. vihasivat perhettään jo ennen eroa. Eron jälkeen tajusivat, ettei mitään perhettä koskaan edes ollut (toisella vanhemmalla oli ollut piilosuhde jo useita vuosia), ja tuo nuorimmainen lapsi saikin jotain masennusoireita, kun koko lapsuudelta lähti pohja pois. Olisi ollut paljon parempi erota reilusti jo, kun lapset pieniä ja tarjota lapsille kaksi lämmintä ja tasapainoista kotia.

Jos on erottu jo pikkulapsiaikaan, ei siitä yleensä tule mitään traumoja lapsille, kun eiväthän he edes muista aikaa, kun vanhemmat ovat asuneet yhdessä. Tiedän siis aikuisiakin, joiden vanhemmat erosi, kun olivat pieniä, ja he ovat hyvin täyspäisiä ja kokevat, että lapsuutensa on ollut hyvä, ja välit molempiin vanhempiin läheiset. Tapauskohtaista tietysti, mutta kannatttaa miettiä sitä kodin ilmapiiriä, että onko se parempi yhdessä vai erikseen.

Tuskin. Meillä mies vie ja hakee lapset hoidosta ja hoitaa ruuat ja keittiön siivouksen ja muun järjestelyn (sitä riittää). Mä hoidan iltatouhut, pyykit, perusimuroinnin ja isommat siivoukset. Toimii jotenkin, mutta siistimpää saisi olla. Itse teen myös paljon töitä, joten mulla ei niin ole viikolla aikaa siivota.

Jos haluat elämäsi sekaisin, eroa.

Jos haluat elämääsi tasapainoa, osoita miehellesi rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Onko lapset ihan pieniä? Sitten kun ovat kouluikäisiä, eivät enää sido samalla tavalla (ystäväni, joka ihan ydinperheessä kyllä, juuri ihmetteli, että kuinka vapaaksi elämä on muuttunut, kun nuorimmainenkin on heillä nyt kouluikäinen. Vanhemmat voi harrastaa vapaasti tai tehdä vaikka ylitöitä, lapset pärjää yksin kotona tai ovat kaverin luona, harrastuksessa, jonne kulkevat itse tms. Ettei siellä kotona edes olisi lapsia, vaikka vanhempi siellä olisikin).

Mä olen eronnut sinkkuäiti, lapset vielä päiväkodissa, mutta pystyn kyllä tekemään töitä silti (tienaan ylimmässä 5%:ssa, että vaativa työ minullakin). Tosin mun elämä on nyt kyllä paljon vähemmän rankkaa kuin suhteen aikana, koska se riitely, pettymykset jne. oli todella kuormittavaa. Hoidin lasten arjen jo suhteen aikanakin (se tavallinen tarina) ja nyt tosiaan lapset joka toisen viikonlopun isällään. Lasten isä ottaa kyllä lapsia ylimääräistä, jos mulla vaikka työmatka tai joku iltatilaisuus töissä tms.

Noin yleisesti ottaen en tiedä, onko se kellekään hyväksi, että jäädään parisuhteeseen, jos suhde on kuollut tai riitaisa. Jos ilmapiiri on todella kireä tai kylmä, lapsetkin kärsii. Yhden entisen koulukaverini vanhemmat tekivät sen, että pitivät kulissiliittoa niin kauan, että nuorinkin lapsi oli 16v ja sitten eron myötä lapsille paljastui koko totuus. Välit vanhempiin olivat huonot jo lähtökohtaisesti, koska kotona oli ollut todella kolkko ja kylmä ilmapiiri kavereiden perheisiin verrattuna ja lapset ns. vihasivat perhettään jo ennen eroa. Eron jälkeen tajusivat, ettei mitään perhettä koskaan edes ollut (toisella vanhemmalla oli ollut piilosuhde jo useita vuosia), ja tuo nuorimmainen lapsi saikin jotain masennusoireita, kun koko lapsuudelta lähti pohja pois. Olisi ollut paljon parempi erota reilusti jo, kun lapset pieniä ja tarjota lapsille kaksi lämmintä ja tasapainoista kotia.

Jos on erottu jo pikkulapsiaikaan, ei siitä yleensä tule mitään traumoja lapsille, kun eiväthän he edes muista aikaa, kun vanhemmat ovat asuneet yhdessä. Tiedän siis aikuisiakin, joiden vanhemmat erosi, kun olivat pieniä, ja he ovat hyvin täyspäisiä ja kokevat, että lapsuutensa on ollut hyvä, ja välit molempiin vanhempiin läheiset. Tapauskohtaista tietysti, mutta kannatttaa miettiä sitä kodin ilmapiiriä, että onko se parempi yhdessä vai erikseen.

Lapset ovat vielä pieniä. Ero jos tulee, niin minulla tietysti kotityömäärät lisääntyvät. Hyvää olisi se, että itse voisin määrittää siisteystason ja rytmin milloin mitäkin hoidan ja kehitellä tehokkaammat systeemit.  Parisuhdetta mietin, että onko niin, että uudesta miehestä tulisi vielä yksi hoidettava lisää? Että pitäisi passata? Tämä voisi olla minulle vaikeaa, nythän elän erilaista elämää, vaikkakin miehen määrittämässä kehyksessä. Nykyinen mies on kuitenkin lapsirakas, haluaisi viikko-viikko-systeemin, niin en tulisi olemaan yh. Olemme nykyisen miehen kanssa hyvin erilaiset, usein minä joustan, jottei tulisi ainaista riitaa. Mutta toki sitten on paljon pettymyksiä.

Nauttiiko miehesi tuosta roolistaan hoivaajana? Useimmilla miehillä pikkulapsiarki romahduttaa testosteronitasot, mikä johtaa ärtyneisyyteen, masennukseen, metabolisiin ongelmiin (eli lihovat), kohonneeseen sydän- ja verisuonitapahtumariskiin ja tietysti alentuneeseen libidoon.

Asia erikseen ne luontaisesti "naismaisemmat" miehet. Mutta onko heidänkään kanssaan kiva heterojännite ja vipinää?

Vierailija kirjoitti:

Nauttiiko miehesi tuosta roolistaan hoivaajana? Useimmilla miehillä pikkulapsiarki romahduttaa testosteronitasot, mikä johtaa ärtyneisyyteen, masennukseen, metabolisiin ongelmiin (eli lihovat), kohonneeseen sydän- ja verisuonitapahtumariskiin ja tietysti alentuneeseen libidoon.

Asia erikseen ne luontaisesti "naismaisemmat" miehet. Mutta onko heidänkään kanssaan kiva heterojännite ja vipinää?

En usko, että kumpikaan meistä nauttii kotitöistä. Lasten seurasta hän tuntuu kyllä nauttivan. Puolisoni on kyllä ehkä enemmän tätä "naismaista" tyyppiä. Ehkä seksipulmat johtuvat osin siitä. Hän ei ole koskaan se ns. aloitteellinen osapuoli. Tekisin itse enemmän kotitöitä, mutta olen masenuntunut ja aloitekyky niihin on hitaanlainen. Mies hoitaa hommat pois alta, sillä ei siedä kaaosta ja on tehokas. Välillä tuntuu, että olen sivuosassa perheessämme. Tämä saa minut keskittymään uraan entistä enemmän, vaikka sisällä kärsin parisuhteen olemattomuudesta.

uranainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapset ihan pieniä? Sitten kun ovat kouluikäisiä, eivät enää sido samalla tavalla (ystäväni, joka ihan ydinperheessä kyllä, juuri ihmetteli, että kuinka vapaaksi elämä on muuttunut, kun nuorimmainenkin on heillä nyt kouluikäinen. Vanhemmat voi harrastaa vapaasti tai tehdä vaikka ylitöitä, lapset pärjää yksin kotona tai ovat kaverin luona, harrastuksessa, jonne kulkevat itse tms. Ettei siellä kotona edes olisi lapsia, vaikka vanhempi siellä olisikin).

Mä olen eronnut sinkkuäiti, lapset vielä päiväkodissa, mutta pystyn kyllä tekemään töitä silti (tienaan ylimmässä 5%:ssa, että vaativa työ minullakin). Tosin mun elämä on nyt kyllä paljon vähemmän rankkaa kuin suhteen aikana, koska se riitely, pettymykset jne. oli todella kuormittavaa. Hoidin lasten arjen jo suhteen aikanakin (se tavallinen tarina) ja nyt tosiaan lapset joka toisen viikonlopun isällään. Lasten isä ottaa kyllä lapsia ylimääräistä, jos mulla vaikka työmatka tai joku iltatilaisuus töissä tms.

Noin yleisesti ottaen en tiedä, onko se kellekään hyväksi, että jäädään parisuhteeseen, jos suhde on kuollut tai riitaisa. Jos ilmapiiri on todella kireä tai kylmä, lapsetkin kärsii. Yhden entisen koulukaverini vanhemmat tekivät sen, että pitivät kulissiliittoa niin kauan, että nuorinkin lapsi oli 16v ja sitten eron myötä lapsille paljastui koko totuus. Välit vanhempiin olivat huonot jo lähtökohtaisesti, koska kotona oli ollut todella kolkko ja kylmä ilmapiiri kavereiden perheisiin verrattuna ja lapset ns. vihasivat perhettään jo ennen eroa. Eron jälkeen tajusivat, ettei mitään perhettä koskaan edes ollut (toisella vanhemmalla oli ollut piilosuhde jo useita vuosia), ja tuo nuorimmainen lapsi saikin jotain masennusoireita, kun koko lapsuudelta lähti pohja pois. Olisi ollut paljon parempi erota reilusti jo, kun lapset pieniä ja tarjota lapsille kaksi lämmintä ja tasapainoista kotia.

Jos on erottu jo pikkulapsiaikaan, ei siitä yleensä tule mitään traumoja lapsille, kun eiväthän he edes muista aikaa, kun vanhemmat ovat asuneet yhdessä. Tiedän siis aikuisiakin, joiden vanhemmat erosi, kun olivat pieniä, ja he ovat hyvin täyspäisiä ja kokevat, että lapsuutensa on ollut hyvä, ja välit molempiin vanhempiin läheiset. Tapauskohtaista tietysti, mutta kannatttaa miettiä sitä kodin ilmapiiriä, että onko se parempi yhdessä vai erikseen.

Lapset ovat vielä pieniä. Ero jos tulee, niin minulla tietysti kotityömäärät lisääntyvät. Hyvää olisi se, että itse voisin määrittää siisteystason ja rytmin milloin mitäkin hoidan ja kehitellä tehokkaammat systeemit.  Parisuhdetta mietin, että onko niin, että uudesta miehestä tulisi vielä yksi hoidettava lisää? Että pitäisi passata? Tämä voisi olla minulle vaikeaa, nythän elän erilaista elämää, vaikkakin miehen määrittämässä kehyksessä. Nykyinen mies on kuitenkin lapsirakas, haluaisi viikko-viikko-systeemin, niin en tulisi olemaan yh. Olemme nykyisen miehen kanssa hyvin erilaiset, usein minä joustan, jottei tulisi ainaista riitaa. Mutta toki sitten on paljon pettymyksiä.

Minusta on vähän outoa, että alat jo miettiä uutta suhdetta, vaikket ole ilmeisesti ketään uutta edes tavannut vielä. Ei naisen ole pakko olla parisuhteessa ja sullakin on lapset jo tehtynä ja todennäköisesti hyvät tulot, että et sinä mitään uutta miestä tarvitse. Korkeintaan otat jonkun toyboyn lapsivapaille. ;)

Noin niinkuin tosissaan, kannattaisi lähteä ihan siitä, että olet sitten sinkku ja tosiaan järjestät sen arjen siten, että se pyörii. Varmasti sinulla on siihen kyvykkyyttä. Jos satut rakastumaan johonkin uuteen mieheen, niin sitten hänen kanssaan etenette suhteessa siten, miten hyvältä tuntuu, etkä tietenkään muuta yhteen kenenkään mieslapsen kanssa.

Tutkitusti työlliset miehet käyttävät Suomessa enemmän aikaa lasten hoitoon kun työlliset naiset

https://www.stat.fi/uutinen/lastenhoito-aiempaa-tasa-arvoisempaa-miehet…

Eräskin mies sanoi, että otti juuri tästä syystä thaivaimon hoitaa kotona kaiken vaikka töissä käy..

Sinuna panostaisin nykyiseen suhteeseen. Ei ole helppoa hoitaa yksin kotona kaikkea ilman puolison tukea ja huomioimista. Miehessä näkemäsi ongelmat voivat johtua siitä.

Olen itse nähnyt molemmat puolet. Lasten ollessa pieniä mies teki uraa ja oli paljon pois kotoa. Silloin mies tuntui enempi rasitteelta, koska stressantuneena hänen seuransa ei ollut kovinkaan miellyttävää. En todellakaan kaipaa nittä aikoja, jolloin olin kotona lasten kanssa tai myöhemmin töissä miehen keskittyessä uraansa.

Nyt teen itse pitkää työpäivää eikä kotitöihin löydy aikaa kuin viikonloppuisin. Mies hoitaa ruuanlaitot ja kaupassa käynnit. Tiedän, että tilanne rasittaa meitä kumpaakin. Omasta kokemuksestani johtuen pyrin välttämään sitä, että puran työpaineita kotona. Tiedän, että oma käytökseni heijastuu takaisin puolisoni käytöksenä.

Vierailija kirjoitti:

Tutkitusti työlliset miehet käyttävät Suomessa enemmän aikaa lasten hoitoon kun työlliset naiset

https://www.stat.fi/uutinen/lastenhoito-aiempaa-tasa-arvoisempaa-miehet…

Tuo nyt on ihan kuraa. Kertoo vaan siitä, että miehet lähtee lapsen kanssa potkimaan palloa (merkkaavat lastenhoidoksi), sillä välin, kun vaimo tekee ruuan, laittaa pyykit ja tilaa lapselle nettikaupasta uudet kuravaatteet. Vaimo merkkaa käytetyn ajan kotitöihin.

Esim. minä olen yhteishuoltovanhempi siten, että lapset ovat aina arkena minulla (isällä vain joka toinen viikonloppu), enkä minä arjesta kyllä kovin paljoa merkkaisi pelkkään lastenhoitoon. Siis päiväkotihaku on sitä työmatka-aikaa, sitten ruuanlaitto ja lasten kanssa syöminen kotitöihin ja ruokailuun käytettyä aikaa, sitten jos siivoilee siinä samalla, kun lapset pyörii jaloissa, on se tietysti kotitöiden tekoa jne.

Suomessa on huomattavasti enemmän viikonloppuisiä kuin -äitejä ja huomattavasti enemmän ihan yksinhuoltajaäitejä kuin -isiä. Eli jos kysyttäisiin, että kenen vastuulla lapset ovat suurimman osan päivästä, vastaus on aivan varmasti, että keskimäärin enemmän äitien vastuulla, vaikka lastenhoitoaikaa merkkaakin enemmän isät arvioidessaan ajankäyttöään (koska eivät hoida lasten vaaterallia, ruokailua, kodin siivousta, lasten asioita jne., vaan ihan vaan hoitavat niitä lapsia, siis vahtivat lasta tekemättä muita hommia samalla, kuten äidit tekee).

Niin, yritän panostaa, jottei tarvitse erota.

Siitä huolimatta mietin, jos niin kävisi, löytyisikö sellaista miestä, joka jakaisi arjen työtaakkaa, eikä olisi itse taakaksi (odottaisi passausta ja hoivaamista). Onko parempi jakaa arkiset askareet jonkun kanssa, jossa suhde on väljähtänyt kuin olla yksin tai joutua kotiemännäksi. Kyllä, olen hieman masentunut.

Ei,vaan miehes tekee pikku suoritukset , sinä teet metatyönä ne kaikki moneen kertaan jokapäivä.

Sinä olet ahkera.

Sun miehes on ihan selvästi narsisti ja sun ylipaino johtuu lihaksista vaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei,vaan miehes tekee pikku suoritukset , sinä teet metatyönä ne kaikki moneen kertaan jokapäivä.

Sinä olet ahkera.

Sun miehes on ihan selvästi narsisti ja sun ylipaino johtuu lihaksista vaan.

Oletpa ilkeä.

Teillä naisilla ei ole ikinä hyvä olla te olette itse niin täydellisiä kannattaa olla yksin kun ei löydy miestä joka osaa lukea ajatuksia