Kamala synnytys tuhosi lapsihaaveet ja vammautuminen pakotti äidin luopumaan opettajan työstä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antaako neuvola synnytysvalmennusta? Yksi kokoontuminen oli. Siirryin nevolan asiakkuudesta lääkärin asiakkaaksi naistenklinikalle koska raskauajan diabetes ja ikää oli. Raskaus sujui hyvin ja viimeisenä päivänä kävin vielä fillarilla kaupassa. Toki menin 3 viikkoa aiemmin naistenklinikalle kun piti. Sektio tuli jota toivoinkin, ei siksi että halusin. Mukavat muistot siitä ajasta jonka sain olla siellä.

Ilmeisesti nykyään ei ole kunnon valmennusta. Aikoinaan 2000-luvun alussa meillä taisi olla 5 kertaa tapaaminen neuvolassa. Siellä oli useampia pariskuntia ja terveydenhoitaja keskustelemassa pari tuntia kerta ja sitten oli vierailu synnärillä ja mahdollisuus jutella kätilön kanssa. Näytettiin opetusfilmi, kerrottiin mitä yleensä voi odottaa tapahtuvan yms.

Joo, ei ole enää. Pari kertaa parisuhdepuhetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista luettavaa tämä ketju. Vuosikaudet on keskustelupalstoilla huudettu synnytysväkivallasta ja huonoista kokemuksista synnytykseen liittyen, ja peräänkuulutettu kampanjointia asian tiimoilta. Nyt, kun yksi porukasta on saanut äänensä kuuluviin, se pitääkin ruotia pohjamutia myöten, leimata traumatisoitunut äiti epäonnistujaksi ja mielellään vaientaa kun "ei se suurella osalla synnyttäjistä noin mene".

Ilmeisesti iltapäivälehden lööppi oli väärä kanava asian esiin tuomiseen? Raflaava blogi missä pari ensimmäistä postausta käsittelee itse aihetta ja joka lopulta taantuu kotikutoisten tuoksukynttilöiden ja saippuoiden verkkokaupaksi olisi ollut parempi?

Noh. Ehkä jos valittaa siitä että miehen piti hakea ruokaa huoltsikalta ja että jätettiin välillä

kahdestaan huoneeseen, niin ei niitä loppuja valituksiakaan oteta ihan niin tosissaan. Ei minunkaan synnytyksissä kätilöä näkynyt kuin vasta ponnistusvaiheessa ja mies taisi hakea pitsan itselleen.

Tämä. Lisäksi jos kerran somessa kertoi irtisanoutuneensa yritystoimintansa vuoksi open virasta niin pikkasen outoa kertoa mediassa irtisanoutuneensa synnytystrauman takia. Tässähän jälkeen kerran ollaan haukkumassa yhden henkilön väritetyn "kokemuksen" vuoksi koko Suomen synnytysten hoitoa. Ei kai se ole synnytysosaston ja kätilön vika ,mikäli anestesialääkäri möhlii epiduraalin laiton.

Mitä siellä synnytyksessä pitäisi tapahtua, että nykyajan mielensäpahoittajat olisi tyytyväisiä? Jokaisen kannattaa ymmärtää ettei sitä synnytyksen kulkua pysty käsikirjoittamaan, se etenee niinkuin etenee ja niissä tilanteissa toimitaan aina tilanteen vaatimalla tavalla potilaan hyväksi, jotta äiti ja lapsi selviää hengissä. Ehkä on parempikin, että tietyt ihmiset eivät lisäänny, sillä kyllä siinä lastenkasvatuksessa tulee vaikeampiakin asioita eteen kuin synnytys.

Synnytys on todella iso ja merkittävä tapahtuma jolla on iso vaikutus lapsen ja äidin kiintymyssuhteista muodostumiseen. Isoin ongelma suomalaisessa terveydenhuollossa on se että resursseja on liian vähän joten jokainen synnyttäjä on varsinainen porsija joka hoidetaan liukuhihnalta mahdollisimman nopeasti systeemistä ulos. Synnytys on paljon turvallisempi kokemus jos kätilöitä olisi tarpeeksi ja kätilöillä olisi voimavaroja olla empaattinen ja ymmärtäväinen. Moni on kokenut todella tylyä kohtelua hoitohenkilökunnan taholta joka kohdistuu hormoonihuuruiseen, kipuilevaan ihmiseen joka on täysin hoitohenkilökunnan armoilla.

Joillain ihmisillä on paha hammaslääkäripelkokin joka voi olla huonon hammaslääkärikokemuksen ansiota. Minkä takia alenkatsot traumoja joihin liittyy lähtökohtaisesti paljon kivuliaampi ja pitkäkestoisempi operaatio?

Vastuunsa tässä on sillä synnyttäjälläkin. Osalla ihmisistä on näköjään täysin harhainen kuvitelma siitä mitä synnytyksessä tapahtuu ja sitten itketään kun homma ei mennyt oman käsiksen mukaan. Miten itse on valmistautunut synnytykseen henkisesti ja fyysisesti? Entäs se isä, joka raahataan mukaan doulan sijasta, hänen tehtävänsä on tukea, auttaa ja huolehtia siitä että synnyttäjä saa huomion minkä tarvitsee.

Nämä pelkoasiat täytyisi hoitaa pois hyvissä ajoin ennen synnytystä. Miksi ylipäätään synnytystä pelätään? Onhan se nyt ihan selvää, ettei se mikään aurinkoinen piknik tai kylpyläreissu ole.

Mitä on ne harhaiset kuvitelmat, joita tarkoitat? Ei ole pitkä aika, kun minä synnytin esikoiseni... Jo neuvolassa minulta kyseltiin toiveita ja minulle kerrottiin rehellisesti mitä on tulossa (tietenkin huomioon ottaen, että nämä kaikki on yksilöllisiä juttuja). Minun toiveitani kivunlievityksestä kuunneltiin synnytyssalissa; sain kipupiikkejä ja epiduraaliboluksia oikeaan aikaan. Ennen epiduraalia sain olla ammeessa ja koko ajan kätilö kyseli, että onko hyvä, ottaisinko jotain jne. Minulla on aivan ihana kokemus synnytyksestä ihanan ja osaavan ammattimaisen henkilökunnan vuoksi.

Kyllä se kivun vahvuus ja sellainen yksin jäämisen pelko kipulääkkeistä ja kaikesta muusta huolimatta tuli pintaan. Se yksi minuuttikin tuntuu pitkältä... Minulla kävi niin, että avauduin hitaasti, mutta yhtäkkiä ponnistustarve vaan tuli ja kätilö oli juuri silloin toisaalla, kun ajatteli, ettei vielä hetkeen varmasti tapahdu mitään ja jouduin kiemurtelemaan/pidättelemään siellä sängyllä jonkun aikaa, että joku pääsi tulemaan ja siinä tuli juuri sellainen paniikki mihin ei auttanut enää ilokaasut sun muut... Onneksi mies oli vierellä.

Mikset soittanut sitä kelloa heti kun tuli tarve ponnistaa? Tarkoitus on, että siitä se kätilö tietää kiirehtiä luoksesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.

Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?

Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista luettavaa tämä ketju. Vuosikaudet on keskustelupalstoilla huudettu synnytysväkivallasta ja huonoista kokemuksista synnytykseen liittyen, ja peräänkuulutettu kampanjointia asian tiimoilta. Nyt, kun yksi porukasta on saanut äänensä kuuluviin, se pitääkin ruotia pohjamutia myöten, leimata traumatisoitunut äiti epäonnistujaksi ja mielellään vaientaa kun "ei se suurella osalla synnyttäjistä noin mene".

Ilmeisesti iltapäivälehden lööppi oli väärä kanava asian esiin tuomiseen? Raflaava blogi missä pari ensimmäistä postausta käsittelee itse aihetta ja joka lopulta taantuu kotikutoisten tuoksukynttilöiden ja saippuoiden verkkokaupaksi olisi ollut parempi?

Noh. Ehkä jos valittaa siitä että miehen piti hakea ruokaa huoltsikalta ja että jätettiin välillä

kahdestaan huoneeseen, niin ei niitä loppuja valituksiakaan oteta ihan niin tosissaan. Ei minunkaan synnytyksissä kätilöä näkynyt kuin vasta ponnistusvaiheessa ja mies taisi hakea pitsan itselleen.

Tämä. Lisäksi jos kerran somessa kertoi irtisanoutuneensa yritystoimintansa vuoksi open virasta niin pikkasen outoa kertoa mediassa irtisanoutuneensa synnytystrauman takia. Tässähän jälkeen kerran ollaan haukkumassa yhden henkilön väritetyn "kokemuksen" vuoksi koko Suomen synnytysten hoitoa. Ei kai se ole synnytysosaston ja kätilön vika ,mikäli anestesialääkäri möhlii epiduraalin laiton.

Mitä siellä synnytyksessä pitäisi tapahtua, että nykyajan mielensäpahoittajat olisi tyytyväisiä? Jokaisen kannattaa ymmärtää ettei sitä synnytyksen kulkua pysty käsikirjoittamaan, se etenee niinkuin etenee ja niissä tilanteissa toimitaan aina tilanteen vaatimalla tavalla potilaan hyväksi, jotta äiti ja lapsi selviää hengissä. Ehkä on parempikin, että tietyt ihmiset eivät lisäänny, sillä kyllä siinä lastenkasvatuksessa tulee vaikeampiakin asioita eteen kuin synnytys.

Synnytys on todella iso ja merkittävä tapahtuma jolla on iso vaikutus lapsen ja äidin kiintymyssuhteista muodostumiseen. Isoin ongelma suomalaisessa terveydenhuollossa on se että resursseja on liian vähän joten jokainen synnyttäjä on varsinainen porsija joka hoidetaan liukuhihnalta mahdollisimman nopeasti systeemistä ulos. Synnytys on paljon turvallisempi kokemus jos kätilöitä olisi tarpeeksi ja kätilöillä olisi voimavaroja olla empaattinen ja ymmärtäväinen. Moni on kokenut todella tylyä kohtelua hoitohenkilökunnan taholta joka kohdistuu hormoonihuuruiseen, kipuilevaan ihmiseen joka on täysin hoitohenkilökunnan armoilla.

Joillain ihmisillä on paha hammaslääkäripelkokin joka voi olla huonon hammaslääkärikokemuksen ansiota. Minkä takia alenkatsot traumoja joihin liittyy lähtökohtaisesti paljon kivuliaampi ja pitkäkestoisempi operaatio?

Vastuunsa tässä on sillä synnyttäjälläkin. Osalla ihmisistä on näköjään täysin harhainen kuvitelma siitä mitä synnytyksessä tapahtuu ja sitten itketään kun homma ei mennyt oman käsiksen mukaan. Miten itse on valmistautunut synnytykseen henkisesti ja fyysisesti? Entäs se isä, joka raahataan mukaan doulan sijasta, hänen tehtävänsä on tukea, auttaa ja huolehtia siitä että synnyttäjä saa huomion minkä tarvitsee.

Nämä pelkoasiat täytyisi hoitaa pois hyvissä ajoin ennen synnytystä. Miksi ylipäätään synnytystä pelätään? Onhan se nyt ihan selvää, ettei se mikään aurinkoinen piknik tai kylpyläreissu ole.

Mitä on ne harhaiset kuvitelmat, joita tarkoitat? Ei ole pitkä aika, kun minä synnytin esikoiseni... Jo neuvolassa minulta kyseltiin toiveita ja minulle kerrottiin rehellisesti mitä on tulossa (tietenkin huomioon ottaen, että nämä kaikki on yksilöllisiä juttuja). Minun toiveitani kivunlievityksestä kuunneltiin synnytyssalissa; sain kipupiikkejä ja epiduraaliboluksia oikeaan aikaan. Ennen epiduraalia sain olla ammeessa ja koko ajan kätilö kyseli, että onko hyvä, ottaisinko jotain jne. Minulla on aivan ihana kokemus synnytyksestä ihanan ja osaavan ammattimaisen henkilökunnan vuoksi.

Kyllä se kivun vahvuus ja sellainen yksin jäämisen pelko kipulääkkeistä ja kaikesta muusta huolimatta tuli pintaan. Se yksi minuuttikin tuntuu pitkältä... Minulla kävi niin, että avauduin hitaasti, mutta yhtäkkiä ponnistustarve vaan tuli ja kätilö oli juuri silloin toisaalla, kun ajatteli, ettei vielä hetkeen varmasti tapahdu mitään ja jouduin kiemurtelemaan/pidättelemään siellä sängyllä jonkun aikaa, että joku pääsi tulemaan ja siinä tuli juuri sellainen paniikki mihin ei auttanut enää ilokaasut sun muut... Onneksi mies oli vierellä.

Mikset soittanut sitä kelloa heti kun tuli tarve ponnistaa? Tarkoitus on, että siitä se kätilö tietää kiirehtiä luoksesi.

Kyllä soitin kuule heti, mutta ei päässyt juuri silloin ihan sillä minuutilla! Kaikki olivat juuri sillä hetkellä kiinni toisaalla. Ei siinä oikeasti kovin kauaa mennyt, mutta sen verran kuitenkin, että iski sellainen paniikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antaako neuvola synnytysvalmennusta? Yksi kokoontuminen oli. Siirryin nevolan asiakkuudesta lääkärin asiakkaaksi naistenklinikalle koska raskauajan diabetes ja ikää oli. Raskaus sujui hyvin ja viimeisenä päivänä kävin vielä fillarilla kaupassa. Toki menin 3 viikkoa aiemmin naistenklinikalle kun piti. Sektio tuli jota toivoinkin, ei siksi että halusin. Mukavat muistot siitä ajasta jonka sain olla siellä.

Ilmeisesti nykyään ei ole kunnon valmennusta. Aikoinaan 2000-luvun alussa meillä taisi olla 5 kertaa tapaaminen neuvolassa. Siellä oli useampia pariskuntia ja terveydenhoitaja keskustelemassa pari tuntia kerta ja sitten oli vierailu synnärillä ja mahdollisuus jutella kätilön kanssa. Näytettiin opetusfilmi, kerrottiin mitä yleensä voi odottaa tapahtuvan yms.

Minulla oli yksi etävalmennus, mutta onneksi ammattitaitoinen neuvolan terveydenhoitaja.

Mikä tätä nykyaikaa vaivaa. ennen kaikki hoitu ihan hyvin myös synnytykset. Miehilläkin synnytystraumoja. Ei tarvi mennä sinne synnytykseen. Luonnollisista asioista tehdään kauheen isoja numeroita. En tarkoita tätä kyseistä tapausta vaan tarkoitan noin yleisellä tasolla. Harvinaista on,että laitetaan epiduraalipuudutus väärään kohtaan. Sen saa tehdä vaan kokenut ammattilainen. En ole ennen kuullut vastaavanlaisesta tapauksesta.

Synnytys ei ole urheilusuoritus. Mitään valmennuksia tarvita. Kyllä ihminen on jotenkin niin kauas mennyt luonnosta. Synnytys on hyvin luonnollinen tapahtuma.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tätä nykyaikaa vaivaa. ennen kaikki hoitu ihan hyvin myös synnytykset. Miehilläkin synnytystraumoja. Ei tarvi mennä sinne synnytykseen. Luonnollisista asioista tehdään kauheen isoja numeroita. En tarkoita tätä kyseistä tapausta vaan tarkoitan noin yleisellä tasolla. Harvinaista on,että laitetaan epiduraalipuudutus väärään kohtaan. Sen saa tehdä vaan kokenut ammattilainen. En ole ennen kuullut vastaavanlaisesta tapauksesta.

Siis mikä vaivaa? Ai on ennen asiat hoituneet hyvin? Milloin? :D

Vierailija kirjoitti:

Synnytys ei ole urheilusuoritus. Mitään valmennuksia tarvita. Kyllä ihminen on jotenkin niin kauas mennyt luonnosta. Synnytys on hyvin luonnollinen tapahtuma.

Kyllä se aikamoinen suoritus on kaiken kaikkiaan. Sellaista vähättelyä, että taidat olla mies tai et ole koskaan synnyttänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Artikkelin luettuani, herää väistämättä mieleen että kyse on paljon syvemmästä ongelmasta kuin synnytys.

Toki sekin on ollut traumaattinen kokemus, mutta että jättää niin syvän ahdistuksen että joutuu töistä luopumaan, tämä on se pointti joka laittaa miettimään onko nyt pelkästään traumaattisesta synnytyksestä kyse?

Tapahtumat ovat laukaisseet jotain joka projisoituu synnytykseen? Kohtalaisella resilienssillä varustettu, toipuu kyllä työkykyiseksi synnytyksestä, traumaattisestakin ellei menetä lasta yms.

Kuulehan. Et tiedä mitä tuo nainen on kokenut ja millainen se synnytys on ollut.

Me ihmiset olemme yksilöitä!!! Ei voi sanoa että koska joku muu on selvinnyt siitä, tästä tai tuosta, niin samalla logiikalla kaikkien kuuluisi selvitä.

Traumaattiset kokemukset voivat oikeasti lamauttaa, masentaa ja ahdistaa. Kyseinen nainen ei saanut apua ajoissa eli heti tilanteen jälkeen.

P.s Resilienssi on hieno sana mutta ei sovi tähän.

^ Aika tarkasti hän kuvaa kokemuksensa artikkelissa?

Yleisellä tasolla voidaan varmasti olla yhtä mieltä siitä, että traumaattisestakin synnytyksestä toipuu valtaosa normaalin tai edes kohtalaisen resilienssin omaava työkykyiseksi synnytyksestään. Piste.

Synnytyksestä johtuvan ahdistuksen aiheuttamia työkyvyn nenetyksiä ei tilastollisesti ole varmaankaan monia?

Toki tässä on aamuun painottuvia kovia hermokipuja. Näihin pystytään kipupkl;lla varsin hyvin reagoimaan, samoin työaikajärjestelyin jne.

Jokatapauksessa hyvä että hänellä on hyvä traumaterapeutti nyt ja toipuminen nahdollusesti alkanut?

Sitäkin useammalla on jatkuvat selkäkivut, virtsankarkailua ja tyrännäköinen pallovatsa, joka myös kipeä.

Näin käy kun rapakuntoinen pullero menee nelikymppisenä synnyttämään ensi kertaa. Kaikki johtuu tämän synnyttäjän omasta fysiikasta eikä synnärin henkilökunta voi niihin vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Artikkelin luettuani, herää väistämättä mieleen että kyse on paljon syvemmästä ongelmasta kuin synnytys.

Toki sekin on ollut traumaattinen kokemus, mutta että jättää niin syvän ahdistuksen että joutuu töistä luopumaan, tämä on se pointti joka laittaa miettimään onko nyt pelkästään traumaattisesta synnytyksestä kyse?

Tapahtumat ovat laukaisseet jotain joka projisoituu synnytykseen? Kohtalaisella resilienssillä varustettu, toipuu kyllä työkykyiseksi synnytyksestä, traumaattisestakin ellei menetä lasta yms.

Kuulehan. Et tiedä mitä tuo nainen on kokenut ja millainen se synnytys on ollut.

Me ihmiset olemme yksilöitä!!! Ei voi sanoa että koska joku muu on selvinnyt siitä, tästä tai tuosta, niin samalla logiikalla kaikkien kuuluisi selvitä.

Traumaattiset kokemukset voivat oikeasti lamauttaa, masentaa ja ahdistaa. Kyseinen nainen ei saanut apua ajoissa eli heti tilanteen jälkeen.

P.s Resilienssi on hieno sana mutta ei sovi tähän.

^ Aika tarkasti hän kuvaa kokemuksensa artikkelissa?

Yleisellä tasolla voidaan varmasti olla yhtä mieltä siitä, että traumaattisestakin synnytyksestä toipuu valtaosa normaalin tai edes kohtalaisen resilienssin omaava työkykyiseksi synnytyksestään. Piste.

Synnytyksestä johtuvan ahdistuksen aiheuttamia työkyvyn nenetyksiä ei tilastollisesti ole varmaankaan monia?

Toki tässä on aamuun painottuvia kovia hermokipuja. Näihin pystytään kipupkl;lla varsin hyvin reagoimaan, samoin työaikajärjestelyin jne.

Jokatapauksessa hyvä että hänellä on hyvä traumaterapeutti nyt ja toipuminen nahdollusesti alkanut?

Sitäkin useammalla on jatkuvat selkäkivut, virtsankarkailua ja tyrännäköinen pallovatsa, joka myös kipeä.

Näin käy kun rapakuntoinen pullero menee nelikymppisenä synnyttämään ensi kertaa. Kaikki johtuu tämän synnyttäjän omasta fysiikasta eikä synnärin henkilökunta voi niihin vaikuttaa.

Heh. Kyllä niitä vaivoja voi jäädä ihan kaiken ikäisille ja kokoisille.

Resurssipula ja matkasynnytykset johtuvat siitä, että Etelä-Suomesta lakkautettiin kolme synnytyssairaalaa mm. Porvoosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.

Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?

Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?

Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .

Mulle ei ole jäänyt traumoja. Hyvin ovat sujuneet synnytykset. Olen synnyttänyt 16v.sitten. Onkohan niin,että nykyään ei sitten äideistä pidetäkään enää niin hyvää huolta?

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei ole jäänyt traumoja. Hyvin ovat sujuneet synnytykset. Olen synnyttänyt 16v.sitten. Onkohan niin,että nykyään ei sitten äideistä pidetäkään enää niin hyvää huolta?

https://www.vauva.fi/keskustelu/4438729/jarkytyin-hieman-miten-kamalaa-…

Tuolta löytyy. Aika karua kertomaa tuo ketju kokonaisuutena.

Anoppini on synnttänyt 80-luvulla ja hän kertoi, että synnytyssairaalassa oli täyshoito ja siellä vietettiin viikon... Äiti sai levätä. Nykyään se on ensisynnyttäjillekin, että 2 vuorokautta ja pois tieltä, kun uudet tulee. Ei välttämättä olla edes imetystä ohjattu, vaan sinne kotiin yksin opettelemaan herkässä mielentilassa hormoneiden takia oleva äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjusta luettuna voi hyvin todeta, että synnyttäjän kuuluu kivulla ja hädissään saattaa uusi elämä maailmaan, ja korkeintaan narista vauvapalstalla jos jotain meni pieleen. Julkisuuteen asiaa ei saa nostaa, eikä julkisesti epäkohdista puhua. Jos erehdyt suusi avaamaan, olet huomioh**ra ja ansaitset lynkkauksen.

Miksi?

Koska tämä ei pidä paikkaansa. Ei tarvitse kivuissa ja hädissään synnyttää, ei missään.

Sulla on varmaankin vain onnistuneita synnytyksiä, tai ei yhtään synnytystä takana?

Minun synnytyskokemukset ei liity asiaan mitenkään. Miksi maalata kuvaa kivuissa ja hädissään synnyttävistä suomalaisnaisista? Se ei ole todellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei ole jäänyt traumoja. Hyvin ovat sujuneet synnytykset. Olen synnyttänyt 16v.sitten. Onkohan niin,että nykyään ei sitten äideistä pidetäkään enää niin hyvää huolta?

Se tai sitten osalla äitejä on epärealistiset odotukset siitä, mitä synnytyksessä tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tätä nykyaikaa vaivaa. ennen kaikki hoitu ihan hyvin myös synnytykset. Miehilläkin synnytystraumoja. Ei tarvi mennä sinne synnytykseen. Luonnollisista asioista tehdään kauheen isoja numeroita. En tarkoita tätä kyseistä tapausta vaan tarkoitan noin yleisellä tasolla. Harvinaista on,että laitetaan epiduraalipuudutus väärään kohtaan. Sen saa tehdä vaan kokenut ammattilainen. En ole ennen kuullut vastaavanlaisesta tapauksesta.

Siis mikä vaivaa? Ai on ennen asiat hoituneet hyvin? Milloin? :D

Silloin, kun naiset eivät saaneet valittaa eikä kokemuksista saanut puhua ääneen, ainoastaan joskus naisporukassa sai muistella synnytyksiä. Siltä ajalta on peräisin mielipuolinen hokema "kaikki kivut unohtuvat heti, kun vain saa vauvan syliin". Suomeksi se tarkoittaa sitä, että sinussa on jotain vikaa, jos muistat kivut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjusta luettuna voi hyvin todeta, että synnyttäjän kuuluu kivulla ja hädissään saattaa uusi elämä maailmaan, ja korkeintaan narista vauvapalstalla jos jotain meni pieleen. Julkisuuteen asiaa ei saa nostaa, eikä julkisesti epäkohdista puhua. Jos erehdyt suusi avaamaan, olet huomioh**ra ja ansaitset lynkkauksen.

Miksi?

Koska tämä ei pidä paikkaansa. Ei tarvitse kivuissa ja hädissään synnyttää, ei missään.

Sulla on varmaankin vain onnistuneita synnytyksiä, tai ei yhtään synnytystä takana?

Minun synnytyskokemukset ei liity asiaan mitenkään. Miksi maalata kuvaa kivuissa ja hädissään synnyttävistä suomalaisnaisista? Se ei ole todellisuutta.

Osalle meistä se on ollut, ja osalle se tulee olemaan. Ei sitä tarvitse erikseen maalailla sen enempää, kuin mainostaa niitä onnistuneitakaan kokemuksia missä mikään ei ole mennyt vikaan.