Lue keskustelun säännöt.
Kamala synnytys tuhosi lapsihaaveet ja vammautuminen pakotti äidin luopumaan opettajan työstä
19.02.2023 |
Lisää lapsia ei tule synnytystrsumojen vuoksi
Kommentit (1945)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista luettavaa tämä ketju. Vuosikaudet on keskustelupalstoilla huudettu synnytysväkivallasta ja huonoista kokemuksista synnytykseen liittyen, ja peräänkuulutettu kampanjointia asian tiimoilta. Nyt, kun yksi porukasta on saanut äänensä kuuluviin, se pitääkin ruotia pohjamutia myöten, leimata traumatisoitunut äiti epäonnistujaksi ja mielellään vaientaa kun "ei se suurella osalla synnyttäjistä noin mene".
Ilmeisesti iltapäivälehden lööppi oli väärä kanava asian esiin tuomiseen? Raflaava blogi missä pari ensimmäistä postausta käsittelee itse aihetta ja joka lopulta taantuu kotikutoisten tuoksukynttilöiden ja saippuoiden verkkokaupaksi olisi ollut parempi?
Noh. Ehkä jos valittaa siitä että miehen piti hakea ruokaa huoltsikalta ja että jätettiin välillä
kahdestaan huoneeseen, niin ei niitä loppuja valituksiakaan oteta ihan niin tosissaan. Ei minunkaan synnytyksissä kätilöä näkynyt kuin vasta ponnistusvaiheessa ja mies taisi hakea pitsan itselleen.Tämä. Lisäksi jos kerran somessa kertoi irtisanoutuneensa yritystoimintansa vuoksi open virasta niin pikkasen outoa kertoa mediassa irtisanoutuneensa synnytystrauman takia. Tässähän jälkeen kerran ollaan haukkumassa yhden henkilön väritetyn "kokemuksen" vuoksi koko Suomen synnytysten hoitoa. Ei kai se ole synnytysosaston ja kätilön vika ,mikäli anestesialääkäri möhlii epiduraalin laiton.
Mitä siellä synnytyksessä pitäisi tapahtua, että nykyajan mielensäpahoittajat olisi tyytyväisiä? Jokaisen kannattaa ymmärtää ettei sitä synnytyksen kulkua pysty käsikirjoittamaan, se etenee niinkuin etenee ja niissä tilanteissa toimitaan aina tilanteen vaatimalla tavalla potilaan hyväksi, jotta äiti ja lapsi selviää hengissä. Ehkä on parempikin, että tietyt ihmiset eivät lisäänny, sillä kyllä siinä lastenkasvatuksessa tulee vaikeampiakin asioita eteen kuin synnytys.
Synnytys on todella iso ja merkittävä tapahtuma jolla on iso vaikutus lapsen ja äidin kiintymyssuhteista muodostumiseen. Isoin ongelma suomalaisessa terveydenhuollossa on se että resursseja on liian vähän joten jokainen synnyttäjä on varsinainen porsija joka hoidetaan liukuhihnalta mahdollisimman nopeasti systeemistä ulos. Synnytys on paljon turvallisempi kokemus jos kätilöitä olisi tarpeeksi ja kätilöillä olisi voimavaroja olla empaattinen ja ymmärtäväinen. Moni on kokenut todella tylyä kohtelua hoitohenkilökunnan taholta joka kohdistuu hormoonihuuruiseen, kipuilevaan ihmiseen joka on täysin hoitohenkilökunnan armoilla.
Joillain ihmisillä on paha hammaslääkäripelkokin joka voi olla huonon hammaslääkärikokemuksen ansiota. Minkä takia alenkatsot traumoja joihin liittyy lähtökohtaisesti paljon kivuliaampi ja pitkäkestoisempi operaatio?
Vastuunsa tässä on sillä synnyttäjälläkin. Osalla ihmisistä on näköjään täysin harhainen kuvitelma siitä mitä synnytyksessä tapahtuu ja sitten itketään kun homma ei mennyt oman käsiksen mukaan. Miten itse on valmistautunut synnytykseen henkisesti ja fyysisesti? Entäs se isä, joka raahataan mukaan doulan sijasta, hänen tehtävänsä on tukea, auttaa ja huolehtia siitä että synnyttäjä saa huomion minkä tarvitsee.
Nämä pelkoasiat täytyisi hoitaa pois hyvissä ajoin ennen synnytystä. Miksi ylipäätään synnytystä pelätään? Onhan se nyt ihan selvää, ettei se mikään aurinkoinen piknik tai kylpyläreissu ole.
Mutta yhteiskunnalla on vastuu siitä, kuinka tietoisia kansalaisia se tuottaa. Aloituksen esimerkin kaltaisia on paljon... ja monien, hyvin monien, synnytys on vaarallisempaa kuin he edes tajuavat. Ja se on "hyvää tarkoittaen" AIHEUTETTUA. Lääketieteeseen kytkeytyvät arvot, lääkebisnes ja mahdollisesti muutkin itsekkäät tekijät, siihen ajaa. Hyväksikäyttää naiivia kansaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuusi vuotta sitten kun menin synnyttämään, menin hyvillä mielin, luottaen henkilökunnan ammattitaitoon (en ollut edes selvittänyt etukäteen hirveästi mitään puolen tunnin synnytysvalmennusta kummempaa). Pienistä komplikaatioista huolimatta kaikki meni hyvin, ja uskoin koko ajan että kätilöt ja hoitajat tietävät mitä tekevät, ja että olen hyvissä käsissä. Ja näin menikin, sillä oli rauhallinen yö. Noh, yksi hoitaja oli aika ilkeä, muut ihania.
Pointtini on se, että olisin hyväuskoisena ihmisenä menettänyt kaiken luottamukseni yhtään mihinkään tuollaisen kokemuksen jälkeen! Kaikki tuo yksinjääminen ja avuttomuus, ja kaupan päälle hirveät kivut, ja vähättelevä suhtautuminen. Siitä jäänyt trauma perustuisi nimenomaan sellaiseen matto jalkojen alta -fiilikseen, epäluottamukseen. Olen kyllä todella huolissani siitä mihin tämä ennen niin turvallinen maa on menossa. Kaikista elintärkeistä asioista säästetään, ja vain johonkin hienoihin uutuusrakennuksiin tmv. syydetään rahaa.
Oletan, että ko. äiti sai oksitosiinia tms. suoneen.
Tiesittekö, että se aine voi vaikuttaa kehossa monella tavalla (kuten hormoonit yleensä) ja että oksitosiinilisä voi toisinaan laukaista esim. masennuksen? Luonnoton määrä hormoonia saattaa ESKALOIDA olemassaolevaa, oli se hyvää tai pahaa. Se ei ole yksi ja sama täsmävaikutus jokaisessa kehossa/mielessä.
Kovan fyysisen pusertamisen sijaan (ko. henkilö väänsi jälkeisiä, tuloksetta) pitäisi ehkä pysähtyä hetkeksi, rauhoittua. Meditoida, rukoilla. Antaa kehon hoitaa tehtävänsä.
Ei kun lisää vääntöä ja kemikaalia systeemin, armotta. Piiiskaaa... Ei ihme, jos keho uupuu (synnytys ym. tyssää) ja mielikin jämähtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa sitten meni pieleen?
Kaikki.
Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.
Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.
Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.
Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.
On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.
Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.
Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.
Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.
Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.
Pahintahan tuossa vauvalassa oli se, että monta kertaa vauva oli siellä yöllä dumpattu täyteen jonkun toisen ylimääräistä lypsymaitoa, jotta" äiti saa nukkua". Tämä sekoitti ja hankaloitti sitä omaa maidontuotantoa esikoiselle. Seuraavien lasten syntyessä vauvalas ei ollut, mutta mikäli todella tarvitsi lepoa, hoitaja otti vauvan yöksi hoidettavakseen ja toi vain syömään.
Vierailija kirjoitti:
Oletan, että ko. äiti sai oksitosiinia tms. suoneen.
Tiesittekö, että se aine voi vaikuttaa kehossa monella tavalla (kuten hormoonit yleensä) ja että oksitosiinilisä voi toisinaan laukaista esim. masennuksen? Luonnoton määrä hormoonia saattaa ESKALOIDA olemassaolevaa, oli se hyvää tai pahaa. Se ei ole yksi ja sama täsmävaikutus jokaisessa kehossa/mielessä.
Luonnottomalla määrällä tarkoitin koko annosta synteettistä hormoonia, koska keho ei ole sitä tuottanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa sitten meni pieleen?
Kaikki.
Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.
Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.
Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.
Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.
On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.
Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.
Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.
Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.
Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.
Pahintahan tuossa vauvalassa oli se, että monta kertaa vauva oli siellä yöllä dumpattu täyteen jonkun toisen ylimääräistä lypsymaitoa, jotta" äiti saa nukkua". Tämä sekoitti ja hankaloitti sitä omaa maidontuotantoa esikoiselle. Seuraavien lasten syntyessä vauvalas ei ollut, mutta mikäli todella tarvitsi lepoa, hoitaja otti vauvan yöksi hoidettavakseen ja toi vain syömään.
On suuri riski antaa vastasyntynyt vieraisiin käsiin, ellei hänen terveytensä sitä edellytä - ja silloinkin pitäisi olla valvomassa. Hyvin pienet asiat ja erot tavoissa käsitellä vastasyntynyttä voivat vaikeuttaa vauvanhoitoa pitkälle, koska vauva on mennyt sekaisin eri tavoista tai ei enää tyydy vanhemman tapaan käsitellä häntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa sitten meni pieleen?
Kaikki.
Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.
Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.
Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.
Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.
On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.
Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.
Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.
Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.
Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.
Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletan, että ko. äiti sai oksitosiinia tms. suoneen.
Tiesittekö, että se aine voi vaikuttaa kehossa monella tavalla (kuten hormoonit yleensä) ja että oksitosiinilisä voi toisinaan laukaista esim. masennuksen? Luonnoton määrä hormoonia saattaa ESKALOIDA olemassaolevaa, oli se hyvää tai pahaa. Se ei ole yksi ja sama täsmävaikutus jokaisessa kehossa/mielessä.
Kovan fyysisen pusertamisen sijaan (ko. henkilö väänsi jälkeisiä, tuloksetta) pitäisi ehkä pysähtyä hetkeksi, rauhoittua. Meditoida, rukoilla. Antaa kehon hoitaa tehtävänsä.
Ei kun lisää vääntöä ja kemikaalia systeemin, armotta. Piiiskaaa... Ei ihme, jos keho uupuu (synnytys ym. tyssää) ja mielikin jämähtää.
Jos tietää olevansa herkkä hormooneille, kannattaa suosia inhimillistä tapaa tehokkaiden rutiinien sijaan; lääkkeidenkäytön pitää olla hyvin perusteltua.
Vierailija kirjoitti:
Kuusi vuotta sitten kun menin synnyttämään, menin hyvillä mielin, luottaen henkilökunnan ammattitaitoon (en ollut edes selvittänyt etukäteen hirveästi mitään puolen tunnin synnytysvalmennusta kummempaa). Pienistä komplikaatioista huolimatta kaikki meni hyvin, ja uskoin koko ajan että kätilöt ja hoitajat tietävät mitä tekevät, ja että olen hyvissä käsissä. Ja näin menikin, sillä oli rauhallinen yö. Noh, yksi hoitaja oli aika ilkeä, muut ihania.
Pointtini on se, että olisin hyväuskoisena ihmisenä menettänyt kaiken luottamukseni yhtään mihinkään tuollaisen kokemuksen jälkeen! Kaikki tuo yksinjääminen ja avuttomuus, ja kaupan päälle hirveät kivut, ja vähättelevä suhtautuminen. Siitä jäänyt trauma perustuisi nimenomaan sellaiseen matto jalkojen alta -fiilikseen, epäluottamukseen. Olen kyllä todella huolissani siitä mihin tämä ennen niin turvallinen maa on menossa. Kaikista elintärkeistä asioista säästetään, ja vain johonkin hienoihin uutuusrakennuksiin tmv. syydetään rahaa.
Meillähän ei ole tietoa siitä, mitä itseasiassa synnytyksessä tapahtui Vain tämän yhden osapuolen väritetty kertomus ja jopa hänkin sanoo ettei ole mitään pahaa sanottavaa yksittäisiä häntä hoitaineita kätilöitä vastaan. Kannattaa muistaa, että tämä synnytys tapahtui koronasulkujen aikaan ja suurin osa valituksesta liittyy niihin järjestelyihin. Toivottavasti saa päänsä terapiassa kasaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa sitten meni pieleen?
Kaikki.
Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.
Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.
Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.
Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.
On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.
Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.
Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.
Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.
Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.
Pahintahan tuossa vauvalassa oli se, että monta kertaa vauva oli siellä yöllä dumpattu täyteen jonkun toisen ylimääräistä lypsymaitoa, jotta" äiti saa nukkua". Tämä sekoitti ja hankaloitti sitä omaa maidontuotantoa esikoiselle. Seuraavien lasten syntyessä vauvalas ei ollut, mutta mikäli todella tarvitsi lepoa, hoitaja otti vauvan yöksi hoidettavakseen ja toi vain syömään.
On suuri riski antaa vastasyntynyt vieraisiin käsiin, ellei hänen terveytensä sitä edellytä - ja silloinkin pitäisi olla valvomassa. Hyvin pienet asiat ja erot tavoissa käsitellä vastasyntynyttä voivat vaikeuttaa vauvanhoitoa pitkälle, koska vauva on mennyt sekaisin eri tavoista tai ei enää tyydy vanhemman tapaan käsitellä häntä.
Mitä ihmettä? Tuossahan vauva menee sitten ihan pilalle, jos vauvan isä hoitaa lastaan, kun hän tekee sen eri tavalla mitä äiti. Eihän vauvaa voi antaa edes mummin syliin, kun vauva menee sekaisin. Jotain rajaa nyt noille väitteille.
Antaako neuvola synnytysvalmennusta? Yksi kokoontuminen oli. Siirryin nevolan asiakkuudesta lääkärin asiakkaaksi naistenklinikalle koska raskauajan diabetes ja ikää oli. Raskaus sujui hyvin ja viimeisenä päivänä kävin vielä fillarilla kaupassa. Toki menin 3 viikkoa aiemmin naistenklinikalle kun piti. Sektio tuli jota toivoinkin, ei siksi että halusin. Mukavat muistot siitä ajasta jonka sain olla siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa sitten meni pieleen?
Kaikki.
Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.
Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.
Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.
Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.
On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.
Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.
Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.
Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.
Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.
Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.
Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?
Vierailija kirjoitti:
Tää oli hyvä kysymys: – Miksi päättäjämme eivät herää siihen, kuinka järkyttävät synnytysolosuhteet maassamme vallitsevat?
Ei heitä kiinnosta. Kun somekuvat, bilettäminen ja matkustelu on tärkeintä.
Ei edes omat lapset vaikuta tärkeiltä, miksi sitten muiden lasten tai muiden synnytysten pitäisi aiheuttaa huolta?
Nyt on kyllä ylilyönti "Järkyttävät olosuhteet" synnyttäjillä.
Höpön höpö. Meneppäs synnyttämään jonnekin venäläiseen sairaalaan, afrikkalaiseen Red cross-telttaan, jenkkejä 60 000 taalaa maksavaan synnytykseen.
Jos on noin pallo hukassa, elä tosiaan lisäänny.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää oli hyvä kysymys: – Miksi päättäjämme eivät herää siihen, kuinka järkyttävät synnytysolosuhteet maassamme vallitsevat?
Ei heitä kiinnosta. Kun somekuvat, bilettäminen ja matkustelu on tärkeintä.
Ei edes omat lapset vaikuta tärkeiltä, miksi sitten muiden lasten tai muiden synnytysten pitäisi aiheuttaa huolta?
Järkyttävät synnytysolosuhteet? Nyt tipahdin ja repesin, en synnytyksestä, vaan naurusta kahtia.
Missän muualla maailmassa synnyttäminen ja sen jälkeinen oleilu ei ole yhtä hyvin turvattu kuin Suomessa. Saat asiantuntevaa ohjausta ennen synnytystä ja terveyttäsi tarkkaan kuin myös kohdussa olevan vauvan, saat noin 200e avustuksen raskausaikana, joissain kunnissa saat useita tuhansia euroja jopa pitkin vuosikymmentä, pääset maailman mittapuulla edistykselliseen sairaalaan synnyttämään huippuosaajien käsiin, jopa ambulanssilla jos niin vaadit, kaikesta tulee korkeintaan satanen tai ehkä kahden lasku, jos joutuisit hieman kauemmin viipymään. Yleensä selviää muutamalla kympillä. Pääset kotiin moneksi kuukaudeksi vauvan kanssa ja siitä maksetaan. Samalla tarkkaillaan vauvan terveyttä ja huolehditaan myös äidin palautumisesta. Ne mitä ei tutkimuksissa havaita, pitää toki itse osata avata suunsa ja kysyä tarpeeksi monta kertaa jos jokin asia mietityttää. Saat lisäksi monia etuja jatkossa perheellisenä ja pääset helpommin palveluiden pariin lapsen myötä.
Olen eri kuin se jolle vastasit, mutta haluan kommentoida.
Olen samaa mieltä siitä, että Suomessa on verrattain hyvät olosuhteet synnyttää. Mutta yleisesti ottan - ja kun tarkastellaan vain vauraita maita ja/tai "hyvinvointivaltioita" - järjestelmät EIVÄT rakennu hyvän ideologian varaan.
Mikä ideologia? Vihervassari-ideologia, jossa rahavanat virtaa asioihin kuten sukupuolineutraalit liikennemerkit, sateenkaarityöpajat, hall ituksen pikkujoulut, etelän tukiaiset, ulkomaalaisten jopa kriminaalien paapominen? Nojuu, tottahan siinä.
Vierailija kirjoitti:
Oletan, että ko. äiti sai oksitosiinia tms. suoneen.
Tiesittekö, että se aine voi vaikuttaa kehossa monella tavalla (kuten hormoonit yleensä) ja että oksitosiinilisä voi toisinaan laukaista esim. masennuksen? Luonnoton määrä hormoonia saattaa ESKALOIDA olemassaolevaa, oli se hyvää tai pahaa. Se ei ole yksi ja sama täsmävaikutus jokaisessa kehossa/mielessä.
Kovan fyysisen pusertamisen sijaan (ko. henkilö väänsi jälkeisiä, tuloksetta) pitäisi ehkä pysähtyä hetkeksi, rauhoittua. Meditoida, rukoilla. Antaa kehon hoitaa tehtävänsä.
Ei kun lisää vääntöä ja kemikaalia systeemin, armotta. Piiiskaaa... Ei ihme, jos keho uupuu (synnytys ym. tyssää) ja mielikin jämähtää.
ä
Kertokaa minulle. Kuinka moni teistä tiesi, että oksitosiinia on aiheellisesti sanottu KAKSINAAMAISEKSI? Juuri sen takia, että provoisoi hyvää (syntymä, imetys, mielihyvä) mutta voi myös provosoida pahaa.
Kuinka monen synnyttäjän psyykkiset ongelmat mahtavatkaan olla synnytyksessä holtittomasti annetun hormoonilisän syytä?
Vierailija kirjoitti:
Kertomus on synnyttäneen naisen oma kokemus, joita on tapana suurennella myötätunnon ja näkyvyyden lisäämiseksi. Vähän sama kun veteraanit, kuka oli lähimpänä kuolemaa, on suutin sankari.
Olen aivan varma, että kätilö, vaikka ovelta huusikin ohjeita kiitäessään ilmeisesti hankalampaan synnytykseen, oli kaiken aikaa tietoinen tuon synnyttäjän tilanteesta. Kukaan ammatti-ihminen ei ota tietoista riskiä kun kyse on lapsen ja äidin terveydestä. Synnytyspöydällä makaajasta tuntuu varmasti aivan muulta.Joku tässä ketjussa räävitteli miten hänen alapäätään revittiin ja ruhjottiin.. Kukaan ei tee sitä tekemisen ilosta, vain ne toimenpiteet jotka ovat tarpeen lapsen saamiseksi ulos vaurioitta. Ymmärrän kyllä että asioita tuntemattomat makaisivat mielellään pimpsa supussa odottaen että joku vain ottaisi lapsen pois, mutta uskokaa tai älkää, raskautuessasi suostut myös siihen että alapääsi on hetken vauvasi ja avustavien henkilöiden temmellyskenttänä ihan ilman lupaasi.
Ja vielä kommentti sektion ylistäjille. Miten kukaan haluaa ottaa ilman todellista vahvaa syytä itselleen anestesian aiheuttamat riskit?
Oletko siis sitä mieltä, että epiduraali on vahingollinen kipulääke synnyttävälle ja syntyvälle lapselle? Sitäkö ei sitten saisi antaa kenellekään, ei alatiesynnytyksessä eikä muun vatsan alueen leikkauksen jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista luettavaa tämä ketju. Vuosikaudet on keskustelupalstoilla huudettu synnytysväkivallasta ja huonoista kokemuksista synnytykseen liittyen, ja peräänkuulutettu kampanjointia asian tiimoilta. Nyt, kun yksi porukasta on saanut äänensä kuuluviin, se pitääkin ruotia pohjamutia myöten, leimata traumatisoitunut äiti epäonnistujaksi ja mielellään vaientaa kun "ei se suurella osalla synnyttäjistä noin mene".
Ilmeisesti iltapäivälehden lööppi oli väärä kanava asian esiin tuomiseen? Raflaava blogi missä pari ensimmäistä postausta käsittelee itse aihetta ja joka lopulta taantuu kotikutoisten tuoksukynttilöiden ja saippuoiden verkkokaupaksi olisi ollut parempi?
Noh. Ehkä jos valittaa siitä että miehen piti hakea ruokaa huoltsikalta ja että jätettiin välillä
kahdestaan huoneeseen, niin ei niitä loppuja valituksiakaan oteta ihan niin tosissaan. Ei minunkaan synnytyksissä kätilöä näkynyt kuin vasta ponnistusvaiheessa ja mies taisi hakea pitsan itselleen.Tämä. Lisäksi jos kerran somessa kertoi irtisanoutuneensa yritystoimintansa vuoksi open virasta niin pikkasen outoa kertoa mediassa irtisanoutuneensa synnytystrauman takia. Tässähän jälkeen kerran ollaan haukkumassa yhden henkilön väritetyn "kokemuksen" vuoksi koko Suomen synnytysten hoitoa. Ei kai se ole synnytysosaston ja kätilön vika ,mikäli anestesialääkäri möhlii epiduraalin laiton.
Mitä siellä synnytyksessä pitäisi tapahtua, että nykyajan mielensäpahoittajat olisi tyytyväisiä? Jokaisen kannattaa ymmärtää ettei sitä synnytyksen kulkua pysty käsikirjoittamaan, se etenee niinkuin etenee ja niissä tilanteissa toimitaan aina tilanteen vaatimalla tavalla potilaan hyväksi, jotta äiti ja lapsi selviää hengissä. Ehkä on parempikin, että tietyt ihmiset eivät lisäänny, sillä kyllä siinä lastenkasvatuksessa tulee vaikeampiakin asioita eteen kuin synnytys.
Synnytys on todella iso ja merkittävä tapahtuma jolla on iso vaikutus lapsen ja äidin kiintymyssuhteista muodostumiseen. Isoin ongelma suomalaisessa terveydenhuollossa on se että resursseja on liian vähän joten jokainen synnyttäjä on varsinainen porsija joka hoidetaan liukuhihnalta mahdollisimman nopeasti systeemistä ulos. Synnytys on paljon turvallisempi kokemus jos kätilöitä olisi tarpeeksi ja kätilöillä olisi voimavaroja olla empaattinen ja ymmärtäväinen. Moni on kokenut todella tylyä kohtelua hoitohenkilökunnan taholta joka kohdistuu hormoonihuuruiseen, kipuilevaan ihmiseen joka on täysin hoitohenkilökunnan armoilla.
Joillain ihmisillä on paha hammaslääkäripelkokin joka voi olla huonon hammaslääkärikokemuksen ansiota. Minkä takia alenkatsot traumoja joihin liittyy lähtökohtaisesti paljon kivuliaampi ja pitkäkestoisempi operaatio?
Vastuunsa tässä on sillä synnyttäjälläkin. Osalla ihmisistä on näköjään täysin harhainen kuvitelma siitä mitä synnytyksessä tapahtuu ja sitten itketään kun homma ei mennyt oman käsiksen mukaan. Miten itse on valmistautunut synnytykseen henkisesti ja fyysisesti? Entäs se isä, joka raahataan mukaan doulan sijasta, hänen tehtävänsä on tukea, auttaa ja huolehtia siitä että synnyttäjä saa huomion minkä tarvitsee.
Nämä pelkoasiat täytyisi hoitaa pois hyvissä ajoin ennen synnytystä. Miksi ylipäätään synnytystä pelätään? Onhan se nyt ihan selvää, ettei se mikään aurinkoinen piknik tai kylpyläreissu ole.
Mitä on ne harhaiset kuvitelmat, joita tarkoitat? Ei ole pitkä aika, kun minä synnytin esikoiseni... Jo neuvolassa minulta kyseltiin toiveita ja minulle kerrottiin rehellisesti mitä on tulossa (tietenkin huomioon ottaen, että nämä kaikki on yksilöllisiä juttuja). Minun toiveitani kivunlievityksestä kuunneltiin synnytyssalissa; sain kipupiikkejä ja epiduraaliboluksia oikeaan aikaan. Ennen epiduraalia sain olla ammeessa ja koko ajan kätilö kyseli, että onko hyvä, ottaisinko jotain jne. Minulla on aivan ihana kokemus synnytyksestä ihanan ja osaavan ammattimaisen henkilökunnan vuoksi.
Kyllä se kivun vahvuus ja sellainen yksin jäämisen pelko kipulääkkeistä ja kaikesta muusta huolimatta tuli pintaan. Se yksi minuuttikin tuntuu pitkältä... Minulla kävi niin, että avauduin hitaasti, mutta yhtäkkiä ponnistustarve vaan tuli ja kätilö oli juuri silloin toisaalla, kun ajatteli, ettei vielä hetkeen varmasti tapahdu mitään ja jouduin kiemurtelemaan/pidättelemään siellä sängyllä jonkun aikaa, että joku pääsi tulemaan ja siinä tuli juuri sellainen paniikki mihin ei auttanut enää ilokaasut sun muut... Onneksi mies oli vierellä.
Vierailija kirjoitti:
Antaako neuvola synnytysvalmennusta? Yksi kokoontuminen oli. Siirryin nevolan asiakkuudesta lääkärin asiakkaaksi naistenklinikalle koska raskauajan diabetes ja ikää oli. Raskaus sujui hyvin ja viimeisenä päivänä kävin vielä fillarilla kaupassa. Toki menin 3 viikkoa aiemmin naistenklinikalle kun piti. Sektio tuli jota toivoinkin, ei siksi että halusin. Mukavat muistot siitä ajasta jonka sain olla siellä.
Ilmeisesti nykyään ei ole kunnon valmennusta. Aikoinaan 2000-luvun alussa meillä taisi olla 5 kertaa tapaaminen neuvolassa. Siellä oli useampia pariskuntia ja terveydenhoitaja keskustelemassa pari tuntia kerta ja sitten oli vierailu synnärillä ja mahdollisuus jutella kätilön kanssa. Näytettiin opetusfilmi, kerrottiin mitä yleensä voi odottaa tapahtuvan yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Artikkelin luettuani, herää väistämättä mieleen että kyse on paljon syvemmästä ongelmasta kuin synnytys.
Toki sekin on ollut traumaattinen kokemus, mutta että jättää niin syvän ahdistuksen että joutuu töistä luopumaan, tämä on se pointti joka laittaa miettimään onko nyt pelkästään traumaattisesta synnytyksestä kyse?
Tapahtumat ovat laukaisseet jotain joka projisoituu synnytykseen? Kohtalaisella resilienssillä varustettu, toipuu kyllä työkykyiseksi synnytyksestä, traumaattisestakin ellei menetä lasta yms.
Kuulehan. Et tiedä mitä tuo nainen on kokenut ja millainen se synnytys on ollut.
Me ihmiset olemme yksilöitä!!! Ei voi sanoa että koska joku muu on selvinnyt siitä, tästä tai tuosta, niin samalla logiikalla kaikkien kuuluisi selvitä.
Traumaattiset kokemukset voivat oikeasti lamauttaa, masentaa ja ahdistaa. Kyseinen nainen ei saanut apua ajoissa eli heti tilanteen jälkeen.
P.s Resilienssi on hieno sana mutta ei sovi tähän.
^ Aika tarkasti hän kuvaa kokemuksensa artikkelissa?
Yleisellä tasolla voidaan varmasti olla yhtä mieltä siitä, että traumaattisestakin synnytyksestä toipuu valtaosa normaalin tai edes kohtalaisen resilienssin omaava työkykyiseksi synnytyksestään. Piste.
Synnytyksestä johtuvan ahdistuksen aiheuttamia työkyvyn nenetyksiä ei tilastollisesti ole varmaankaan monia?
Toki tässä on aamuun painottuvia kovia hermokipuja. Näihin pystytään kipupkl;lla varsin hyvin reagoimaan, samoin työaikajärjestelyin jne.
Jokatapauksessa hyvä että hänellä on hyvä traumaterapeutti nyt ja toipuminen nahdollusesti alkanut?
Sitäkin useammalla on jatkuvat selkäkivut, virtsankarkailua ja tyrännäköinen pallovatsa, joka myös kipeä.
Mitä on synnytysväkivalta? Kysyn tosissani. Neljä lasta olen synnyttänyt ilokaasun ja hengitystekniikan avulla eikä minua ole kukaan pahoinpidellyt. Tiedän olevani onnekas. Mutta synnytysväkivalta? Huhhuh, onpa sanavalinta.