Kamala synnytys tuhosi lapsihaaveet ja vammautuminen pakotti äidin luopumaan opettajan työstä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuon pelkään tapahtuvan itsellenikin ja siksi olen siirtänyt lasten tekoa. Tällä hetkellä nainen Suomessa on synnytyskone, kaikki asiaan liittyvät ongelmat vähätellään pois eikä apua saa! En suostu olemaan objekti suuressa koneistossa.

Minkälaisen ohjelmanumeron synnytyksestäsi tahtoisit?

Jos raskaaksi tulee, on synnytettävä. En muista että kukaan olisi ollut supistusten koko aikaa vieressä.

Ei ole. Minä tulin raskaaksi enkä synnyttänyt. Päättele mitä tein. Olen adoptoinut 2, mutta synnyttämään en suostu.

Vaikka nykyisinkin synnyttäisin en huolisi tuota epiduraalia.

Itse näen sen vaarallisempana kuin synnytyskivut. Muussa toimenpiteessä olen sen saanut ja ei ollut mukavaa.

Kiitos Krista Kiuru

Liian moni turvautuu anestesiaan, vaikka kivunhallintaan on luonnollisempiakin keinoja. (Esim. selinmakuu synnytyksen aikana on typerintä, mitä voi tehdä. Myös sikiön kannalta, sillä sikiön hapensaanti on tuossa asennossa heikoimmillaan.) Anestesiassa on vaiettuja riskejä, sekä äidille että sikiölle.

Toinen iso virhe on kuvitelma, että synnytyksessä pitäisi ponnistaa. Syntymä ei perustu äidin ponnistamiseen, vaan kohdun työhön - ja sitä äiti joskus pilaa ponnisteluillaan. Hän kilpailee kohdun kanssa. Kohtu väsyy, syntymä hidastuu tai jopa keskeytyy. Kohtua piiskataan kemiallisesti, jolloin helposti syntyy hätätilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuon pelkään tapahtuvan itsellenikin ja siksi olen siirtänyt lasten tekoa. Tällä hetkellä nainen Suomessa on synnytyskone, kaikki asiaan liittyvät ongelmat vähätellään pois eikä apua saa! En suostu olemaan objekti suuressa koneistossa.

Minkälaisen ohjelmanumeron synnytyksestäsi tahtoisit?

Jos raskaaksi tulee, on synnytettävä. En muista että kukaan olisi ollut supistusten koko aikaa vieressä.

Ei ole. Minä tulin raskaaksi enkä synnyttänyt. Päättele mitä tein. Olen adoptoinut 2, mutta synnyttämään en suostu.

En ole uskonnollinen enkä vakaumuksellinen abortin vastustaja mutta ratkaisustasi minulla olisi paljon sanottavaa. Et rakastanut lapsia jotka olisivat olleet miehesi ja sinun alullepanemia.

Ihmisten mielenhallinta on erilainen. Vahvat voittaa ja heikot häviää. Ja sitä kutsutaan elämäksi. Kukaan ei saa päättää päivistään, ne määrätään.

Mutta se on totta, että ihmisten henkinen hyvinvointi on asia, johon maailmalla ei varsinaisesti ole kiinnostusta. Se ehkä sotii joitakin tieteitä ja bisneksiä vastaan. Siksi olosuhteet eivät voi parantua, ennen kuin asenne hyvinvointiin muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Kamalalta kuulostaa. Epiduraali laitettiin väärin ja äiti sai holtittoman tärinän ja yhä kovemman kivun. Isä käskettiin äidin päälle makaamaan. Vauvalla sentään kaikki hyvin.

En tiedä miten olisin itse selvinnyt synnytyksestä ilman epiduraalia. Kipu oli hirveän kova. Ei ihme että äiti on ollut paniikissa, kun epiduraali on epäonnistunut ja lisännyt vain kipua. Sitten jätetty kaksin miehen kanssa odottelemaan että joku ehtii auttaa. :( ei ole inhimillistä kohtelua

En tiedä olisinko uskaltanut edes ottaa epiduraalia. Mulla ollut vain ilokaasu (ja ehkä 1. kerralla joku cervikaalipuudutus, en tiedä).

1

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Synnytys on epäonnistunut jos äidin terveys on pilalla ja mielikin pirstaleina. Vain törkimys voi ajatella muuten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuon pelkään tapahtuvan itsellenikin ja siksi olen siirtänyt lasten tekoa. Tällä hetkellä nainen Suomessa on synnytyskone, kaikki asiaan liittyvät ongelmat vähätellään pois eikä apua saa! En suostu olemaan objekti suuressa koneistossa.

Minkälaisen ohjelmanumeron synnytyksestäsi tahtoisit?

Jos raskaaksi tulee, on synnytettävä. En muista että kukaan olisi ollut supistusten koko aikaa vieressä.

Ei ole. Minä tulin raskaaksi enkä synnyttänyt. Päättele mitä tein. Olen adoptoinut 2, mutta synnyttämään en suostu.

En ole uskonnollinen enkä vakaumuksellinen abortin vastustaja mutta ratkaisustasi minulla olisi paljon sanottavaa. Et rakastanut lapsia jotka olisivat olleet miehesi ja sinun alullepanemia.

En ole tuo kirjoittaja, jolle vastasit. Mutta minäkin kyllä tekisin abortin, jos ehkäisy pettäisi. En halua lapsia=en rakastaisi lasta vaika se olisi miten minun ja mieheni alullepanema.

Kaikki kommentoivat vain tuota yksinjäämistä synnyttäessä. Se yksinomaan on tosi pelottavaa ja traumatisoivaa. Mutta tuo irtautumiskokemus on tosi traumatisoivaa myös, koin saman kun synnytin lastani ilman kipulääkitystä. Jäin pitkäksi aikaa pelkäämään voinko ajautua uudelleen psyyken äärirajoille (ja yli) kun siellä kerran käynyt. Mutta löysin sanat ilmiölle: synnyttäjän kupla. Siellä olin ja palasin kun puolisoni huuteli nimeäni vauvan synnyttyä, oli tosi pelottava kokemus. Pepillä vielä nuo pieleen menneet epiduraalit ja fyysiset vaivat päälle. Sairaalalla peiliin katsomisen paikka.

Niin Suomessa ei välitetä siitä miten äiti voi.

Kunhan vaan lapsi tulee pihalle

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se on nelikymppisen synnytys. Kunto on huono, eikä jakseta ponnistaa. Kukaan ei ole miehen lisäksi paapomassa,niin onhan se rankkaa. Johan sitä vähemmästäkin menee työkyky

Lisänä vielä huomattava ylipaino, ei ainakaan helpota synnytystä

Jos on paljon läskiä ja turvotusta, että vaikea löytää oikeeta kohtaa laittaa epiduraali.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten mielenhallinta on erilainen. Vahvat voittaa ja heikot häviää. Ja sitä kutsutaan elämäksi. Kukaan ei saa päättää päivistään, ne määrätään.

Lapsia ei tehdä, niitä saadaan jos luoja suo. Ihminen saa kantaakseen sen taakan jonka jaksaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten mielenhallinta on erilainen. Vahvat voittaa ja heikot häviää. Ja sitä kutsutaan elämäksi. Kukaan ei saa päättää päivistään, ne määrätään.

Kukaan ei synnytä niin helposti kuin voisi, jos häntä piiskataan kemikaaleilla ja väitetään, että pitää ponnistaa. Ja laitetaan seliinmakuulle.

Vierailija kirjoitti:

Niin Suomessa ei välitetä siitä miten äiti voi.

Kunhan vaan lapsi tulee pihalle

Suomessa on asiat suhteellisen hyvin. Kyse on vain siitä, ettei maailmalla haluta tiedettä, joka painottaa ihmisten henkistä hyvinvointia. Tragediat ja ylikemikalisoinnit sairaaloissa on sen ideologian seurausta, kaikkialla maailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Tuolla naisella on posttraumaattinen stressireaktio. Hänen pitäisi päästä kunnon terapiaan.

Terapia ei ensinnäkään ole mikään ihmelääke, vaan varsinkin PTSD on erittäin vaikeahoitoinen ja kestää usein koko loppuelämän kaikesta mahdollisesta avusta huolimatta. Lisäksi terapia ei voi päästä kunnolla alkuun ennen kuin asian käytännön osuus on käsitelty, eli tässä tapauksessa synnyttäjä saanut palautetta kontaktoimiltaan tahoilta ja anteekspyynnön eli että hänen kokemuksensa on validoitu.

Järkyttävää. Itkin kun luin tuon artikkelin. Toivottavasti Peppi saa oikeutta. Miksi me naiset joudumme aina kärsimään?

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kommentoivat vain tuota yksinjäämistä synnyttäessä. Se yksinomaan on tosi pelottavaa ja traumatisoivaa. Mutta tuo irtautumiskokemus on tosi traumatisoivaa myös, koin saman kun synnytin lastani ilman kipulääkitystä. Jäin pitkäksi aikaa pelkäämään voinko ajautua uudelleen psyyken äärirajoille (ja yli) kun siellä kerran käynyt. Mutta löysin sanat ilmiölle: synnyttäjän kupla. Siellä olin ja palasin kun puolisoni huuteli nimeäni vauvan synnyttyä, oli tosi pelottava kokemus. Pepillä vielä nuo pieleen menneet epiduraalit ja fyysiset vaivat päälle. Sairaalalla peiliin katsomisen paikka.

Ei ollut mitään moitittavaa sairaalan menettelyssä - he eivät päätä, minkä filosofian puitteissa potilaita hoidetaan.

Lisäksi kommentoin, että joskus on parempi kuin synnyttäjällä ei ole seuraa, sillä seura saattaa hidastaa syntymää.

Olen synnyttänyt 2 lasta ilman kivunlievitystä (ei saanut).

Koen silti, että kaikkein inhottavimpia juttuja ovat ilkeät puheet. Onneksi potilailla ei ole vaitiolovelvollisuutta.

Ensimmäisessä synnytyksessä kätilö sanoi, että oma synnytys helpompi kuin minun.

Toisessa synnytyksessä tajusin, että ensimmäisessä synnytyksessä ei ole ollut tunnetta ponnistaa lainkaan. Toisessa synnytyksessä tuli tarve ponnistaa ja se vaihe kesti 14 min.