Jos voisit palata aikaan ennen lapsia ja päättää toisin

Sain nuorena. Moni epäilee, että kadun menetettyä nuoruutta. Sain mielestäni kokea nuoruutta ihan riittävästi. Nyt 10 vuoden aikana kun minulla on tämä oma, ihana perhe, en kaipaa sitä, että voin viilettää aamuyöhön saakka baarissa tanssien tai yhden yön suhdetta etsien

Vierailija kirjoitti:

Lapsen takia olen joutunut käsittelemään omaa paskaa lapsuuttani. Siis ne asiat vain nousevat pintaan väkisin.

Jos olisin tämän tiennyt, en olisi tehnyt lasta.

No, mutta sinä pystyt nyt toimimaan toisin, etkä jatka sitä pas kaa omallesi. Kun katson noita omiani, niin sydän meinaa pakahtua onnesta, en ikinä vaihtaisi tätä mihinkään. Heillä on ollut toivottavasti parempi lapsuus. Siitä pidän huolen, että jankutan rakastavani heitä jatkuvasti, vaikka ovat nyt jo isompia. 

Itselläni on traumaattinen lapsuus ja siksi myös vanhemmuus on ollut minulle vaikeaa. En ymmärtänyt kuinka paljon lapsensaaminen nostaa omia vaillejäämisen ja kaltoinkohtelun kokemuksia esiin. Ja niistä aiheutunutta elämätöntä elämää. Joutuu tavallaan antamaan lapselle sitä mitä ei ole itse koskaan saanut. Joutuu asettamaan lapsen etusijalle vaikka ei ole saanut koskaan itse olla etusijalla. Tietenkään se ei ole millään tavalla lapsen vika. Se vain on yllättänyt kuinka vaikeita tunteita on vanhemmuuden myötä noussut esiin.

Vanhemmuus on ollut täysin erilaista kuin olen kuvitellut. Luulin että lapsi antaa enemmän kuin ottaa mutta vähänpä tiesin. Jos voisin nyt valita en tekisi lasta, niin rankka matka tämä on ollut. Lapsi ei ole virhe mutta se oli virhe että minä tein lapsen. Olen yrittänyt parhaani, tehnyt virheitä, ollut hyvä ja huono vanhempi. Tiedostan vain että rankasti vaillejääneenä ja traumataustan omaavana minun olisi pitänyt elää itselleni, hemmotella ja hoivata itseäni. Yritän nyt vain pärjätä valintojeni kanssa ja tukea lasta parhaani mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein yhden ja jos nyt voisin aloittaa alusta ja olisi rahkeita, haluaisin tehdä kolme. Ei olisi kaikki munat samassa korissa. Vaikka noin haluaisin tehdä, jäisi kuitenkin ne rahkeet puuttumaan, joten...

Tätäkin oon miettinyt. Hyvin sanottu tuo kaikki munat samassa korissa :D Entä jos lapsi onkin sairas, tai vaikka tuleekin loppumetreillä keskenmeno, tai lapsi kuolee synnytyksessä, tai kätkyt, tai onnettomuudessa.. Entä jos lapsi onkin ihan hirveä, täystyöllistävä yliaktiivinen aistiyliherkkä metelikone, jota ei voi laittaa edes hoitoon? Entä jos, entä jos..

Ap

Minun mielestä toi "entä jos lapsi on sairas"-jossittelu on turhaa.

Sulla on nyt vaan kaks vaihtoehtoa. Haluatko terveen lapsen? Vai etkö halua lasta ollenkaan?

Kyllä vakavimmat ja pahimmat terveysongelmat selviää sikiöseulonnassa, eli ei tartte jossitella. Kyllä terveysongelmat voi nähdä ajoissa ja sit voi tehdä abortin halutessaan. Suurimmalla todennäköisyydellä lapsi on terve, jossittelu on turhaa energiaa vievää ajanhukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tekisit, jos et pelkäisi?

Tämä on erittäin hyvä mietelause ja toimii monessa asiassa elämässä!

Vaikka siis ei toki kannata syöksyä suin päin ihan kaikkeen.

Lapsi on kuin asuntolaina. Ennen ensimmäistä arveluttaa ja pelottaa, mutra sen jälkeen haluaa ilomielin lisää.

Minäkään en ole koskaan varsinaisesti halunnut lapsia, mutta en ole myöskään ajatellut, että EN missään nimessä haluaisi. Olen suhtautunut asiaan siten, että jos tulee joku sopiva kumppani joskus vastaan ja hän haluaa lapsen/lapsia, niin voin varmaankin tehdä.

Oma lapseni oli ns. vahinko liian nuorena ja aivan väärästä ihmisestä, niin sitä olen kyllä katunut ja edelleen muuttaisin sen jos pääsisin takaisin valitsemaan toisin, mutta en silti kadu lasta itsessään. Hän on ihana, mutta elämäntilanne ja aika vaan oli väärä.

35-vuotiaana et menetä mitään jos pidät lapsen, paitsi jos olet aivan ehdoton vela eli et missään tapauksessa koskaan voisi kuvitellakaan itsellesi lasta, niin silloin ei kannata. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on traumaattinen lapsuus ja siksi myös vanhemmuus on ollut minulle vaikeaa. En ymmärtänyt kuinka paljon lapsensaaminen nostaa omia vaillejäämisen ja kaltoinkohtelun kokemuksia esiin. Ja niistä aiheutunutta elämätöntä elämää. Joutuu tavallaan antamaan lapselle sitä mitä ei ole itse koskaan saanut. Joutuu asettamaan lapsen etusijalle vaikka ei ole saanut koskaan itse olla etusijalla. Tietenkään se ei ole millään tavalla lapsen vika. Se vain on yllättänyt kuinka vaikeita tunteita on vanhemmuuden myötä noussut esiin.

Vanhemmuus on ollut täysin erilaista kuin olen kuvitellut. Luulin että lapsi antaa enemmän kuin ottaa mutta vähänpä tiesin. Jos voisin nyt valita en tekisi lasta, niin rankka matka tämä on ollut. Lapsi ei ole virhe mutta se oli virhe että minä tein lapsen. Olen yrittänyt parhaani, tehnyt virheitä, ollut hyvä ja huono vanhempi. Tiedostan vain että rankasti vaillejääneenä ja traumataustan omaavana minun olisi pitänyt elää itselleni, hemmotella ja hoivata itseäni. Yritän nyt vain pärjätä valintojeni kanssa ja tukea lasta parhaani mukaan.

Juuri tästä syystä en ole itse tehnyt lapsia. Minua ahdistaa jo satunnainen kavereiden lasten tapaaminen kun ne ovat niin tarvitsevia ja niitä pitää vain paapoa vaikkei itsekään ole vastaavaa kokenut.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on kuin asuntolaina. Ennen ensimmäistä arveluttaa ja pelottaa, mutra sen jälkeen haluaa ilomielin lisää.

Miksi sitten yksikään vanhempi käyttää ehkäisyä? Sun logiikalla ekan jälkeen tehtäisiin niin monta lasta kuin vain ehtii. Jostain kumman syystä monella kuitenkin on vain yksi lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Kun kolmas syntyi , huomasi, että aika monikin "kaikkosi" . Siis jotenkin tuntui, että jätetään helpommin kutsumatta kylään ym. Joidenkin mielestä meitä on liikaa?

Mutta en silti vaihtaisi. Eihän tämä aina helppoa ole, mutta antaa paljon.

Itsestään selvää ettei kukaan halua kolmea lasta kylään. Ei niitä ehdi kukaan vahtia, ja yleensä mitä enemmän lapsia, sitä sokeammaksi vanhemmat niiden huonolle käytökselle tulevat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein yhden ja jos nyt voisin aloittaa alusta ja olisi rahkeita, haluaisin tehdä kolme. Ei olisi kaikki munat samassa korissa. Vaikka noin haluaisin tehdä, jäisi kuitenkin ne rahkeet puuttumaan, joten...

Tätäkin oon miettinyt. Hyvin sanottu tuo kaikki munat samassa korissa :D Entä jos lapsi onkin sairas, tai vaikka tuleekin loppumetreillä keskenmeno, tai lapsi kuolee synnytyksessä, tai kätkyt, tai onnettomuudessa.. Entä jos lapsi onkin ihan hirveä, täystyöllistävä yliaktiivinen aistiyliherkkä metelikone, jota ei voi laittaa edes hoitoon? Entä jos, entä jos..

Ap

Tai sitten lapsi saattaa olla maailman pelastava nero.

Nämä "entä jos" - kauhuskenaariot lamauttaa ihmisen täysin. Sinä olet hengissä, vielä. Mutta oletko huomenna, sitä pitää pelätä.

Heitä roskikseen kaikki "entä jos" - ajattelumallit ja ala elää, kun vielä voit. Tee lapsia, nauti niistä ja elämästä, aikanaan se kuitenkin loppuu.

Jos elämä on hyvää nyt, on täysin realistista haluta pitää se samanlaisena. Vaikka asioiden pieleenmenemisen todennäköisyysprosentti olisi suht pieni, sattuessaan kohdalle se vaikuttaa todella pitkälle. Eli saatat vaihtaa onnellisen elämän onnettomaan pahimmassa tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein yhden ja jos nyt voisin aloittaa alusta ja olisi rahkeita, haluaisin tehdä kolme. Ei olisi kaikki munat samassa korissa. Vaikka noin haluaisin tehdä, jäisi kuitenkin ne rahkeet puuttumaan, joten...

Tätäkin oon miettinyt. Hyvin sanottu tuo kaikki munat samassa korissa :D Entä jos lapsi onkin sairas, tai vaikka tuleekin loppumetreillä keskenmeno, tai lapsi kuolee synnytyksessä, tai kätkyt, tai onnettomuudessa.. Entä jos lapsi onkin ihan hirveä, täystyöllistävä yliaktiivinen aistiyliherkkä metelikone, jota ei voi laittaa edes hoitoon? Entä jos, entä jos..

Ap

Minun mielestä toi "entä jos lapsi on sairas"-jossittelu on turhaa.

Sulla on nyt vaan kaks vaihtoehtoa. Haluatko terveen lapsen? Vai etkö halua lasta ollenkaan?

Kyllä vakavimmat ja pahimmat terveysongelmat selviää sikiöseulonnassa, eli ei tartte jossitella. Kyllä terveysongelmat voi nähdä ajoissa ja sit voi tehdä abortin halutessaan. Suurimmalla todennäköisyydellä lapsi on terve, jossittelu on turhaa energiaa vievää ajanhukkaa.

Kaikki ihmiset lopulta sairastuu ja/tai kuolee. Lapsi voi sairastua myös vaikka lapsena, teininä tai nuorena aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En missään nimessä kadu omia lapsiani. Omat lapset herättää sellaisia tunteita, joita ei pysty pukemaan sanoiksi. Lapsen saaminen ikään kuin laajentaa sitä tunneskaalaa, että mitä voi tuntea. Mitään ei rakasta niin paljon kuin omaa lasta, toisaalta taas mikään koskaan aiemmin ei ole saanut pintaan niin suuria turhautumisen ja raivon tunteita kuin oma lapsi.

-Kuulostaa kamalalta. Miksi siis et kadu, vaikka luettelet vain huonoja puolia?

 

Autoin sinua lihavoimalla tuohon niitä hyviä puolia.

Onko tuo sinusta siis positiivista?! Kuulostaa hyvin stressaavalta, koska lapsi ei koskaan palauta samaa rakkautta takaisin (lapset "rakastavat" vanhempiaan koska niiden on pakko esittää rakastavaa käytöstä selvityäkseen hengissä lapsuuden avuttomat vuodet). Sama kuin kertoisi pahasti alkoholistisesta puolisosta kuinka suurta rakkautta kokee, luullen sen olevan positiivista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on kuin asuntolaina. Ennen ensimmäistä arveluttaa ja pelottaa, mutra sen jälkeen haluaa ilomielin lisää.

Miksi sitten yksikään vanhempi käyttää ehkäisyä? Sun logiikalla ekan jälkeen tehtäisiin niin monta lasta kuin vain ehtii. Jostain kumman syystä monella kuitenkin on vain yksi lapsi.

Ei kai jokaisesta seksikerrasta tarvitse lasta seurata tai olla jatkuvasti raskaana? Pointti oli se, että ensimmäinen lapsi on haastavin.

En kadu, vaikka rankkaa on ollutkin. Kerkesin elää elämää ennen lapsia ja kyllä siihenkin elämään kyllästyi. Ei se lapseton elämäkään mitään pelkkää autuasta onnellisuutta ollut. Kaipasin elämääni syvempää merkitystä ja sitä lapsien kanssa sain.

Sain nuorena neljä lasta ja jos voisin palata alkuun, niin pyrkisin saamaan vielä ainakin kaksi lisää. Iso perhe on ollut ihana ja toiveiden täyttymys.

Jos voisin palata ajassa taaksepäin ja tehdä uusia valintoja, alkaisin yrittää lasta paljon aikaisemmin, ja yrittäisin saada ainakin kolme lasta. Menisin myös herkemmin tutkimuksiin, jos lapsia ei alkaisi heti kuulua. Oikeasti sain ainokaiseni vasta 38-vuotiaana, ja lapsi on parasta ja ihaninta mitä elämässäni ikinä on ollut, vaikka alkuvuodet olivat todella rankkoja.

Kolme lasta ja silti kaipuu yhteen. Parisuhde on todella hyvä, joten eroa en halua asian vuoksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En missään nimessä kadu omia lapsiani. Omat lapset herättää sellaisia tunteita, joita ei pysty pukemaan sanoiksi. Lapsen saaminen ikään kuin laajentaa sitä tunneskaalaa, että mitä voi tuntea. Mitään ei rakasta niin paljon kuin omaa lasta, toisaalta taas mikään koskaan aiemmin ei ole saanut pintaan niin suuria turhautumisen ja raivon tunteita kuin oma lapsi.

-Kuulostaa kamalalta. Miksi siis et kadu, vaikka luettelet vain huonoja puolia?

 

Autoin sinua lihavoimalla tuohon niitä hyviä puolia.

Onko tuo sinusta siis positiivista?! Kuulostaa hyvin stressaavalta, koska lapsi ei koskaan palauta samaa rakkautta takaisin (lapset "rakastavat" vanhempiaan koska niiden on pakko esittää rakastavaa käytöstä selvityäkseen hengissä lapsuuden avuttomat vuodet). Sama kuin kertoisi pahasti alkoholistisesta puolisosta kuinka suurta rakkautta kokee, luullen sen olevan positiivista.

Ahaa, mielenkiintoinen näkökulma. Kyllä, minusta se on positiivista. Oma lapsi ja rakkaus häneen herättää minussa paljon myönteisiä tunteita. Iloa, innostusta, hyvää mieltä, ylpeyttäkin, ja sellaisessa kokoluokassa, ettei mikään muu saa minua tuntemaan näitä tunteita niin isosti. En koe tarvetta saada ehdotonta ja yhtä isoa vastarakkautta enkä koe, että lapsen pitää olla aina minun ilontuojani. Iloa ja rakkautta tuottaa myös nähdä lapsi kasvavan omaksi, itsenäiseksi yksilökseen.

Mutta toki lapsen hankkiminen on aina jossain määrin itsekästä. Kyllä minä hankin lapsia siksi, että halusin. Siksi, että lapset tuovat elämääni paljon iloa ja sisältöä. Mutta onko se huono syy hankkia lapsia? Jos kuitenkin osaan (tai ainakin luulen niin) asettaa heidän tarpeensa etusijalle, enkä vain omaa itsekkyyttäni. En sitten tiedä.

En tekisi toisin. Koen, että elämäni olisi merkityksettömämpää