Jos voisit palata aikaan ennen lapsia ja päättää toisin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein yhden ja jos nyt voisin aloittaa alusta ja olisi rahkeita, haluaisin tehdä kolme. Ei olisi kaikki munat samassa korissa. Vaikka noin haluaisin tehdä, jäisi kuitenkin ne rahkeet puuttumaan, joten...

Ajatteletko sinä, että lapsia pitää tehdä varalle, jos joku kuolee? Voin kertoa, ettei se satu yhtään vähempää vaikka lapsia olisi useampi.

Veikkaan että miettii lapsenlapsia. Mitä enemmän lapsia, sitä suuremmalla todennäköisyydellä saa lapsenlapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein yhden ja jos nyt voisin aloittaa alusta ja olisi rahkeita, haluaisin tehdä kolme. Ei olisi kaikki munat samassa korissa. Vaikka noin haluaisin tehdä, jäisi kuitenkin ne rahkeet puuttumaan, joten...

Ajatteletko sinä, että lapsia pitää tehdä varalle, jos joku kuolee? Voin kertoa, ettei se satu yhtään vähempää vaikka lapsia olisi useampi.

Mua on aina kiehtonut tietää, miten ainoat lapset ovat kokeneet lapsuutensa. Tutkimusten mukaan, he eivät koe yksinäisyyttä sen enempää. Tunnen 3 kaveria , jotka ainoita lapsia. He kaikki ovat itse hankkineet 2-3 lasta, eivät ole halunneet jättää yhteen. Kukaan ei kuitenkaan sen kummemmin halua asiasta puhua, eräs sanoi vain, että hän oli ainoa, eikä halua samaa kohtaloa omilleen

En valitsisi toisin. Lapseni ovat paras ja rakkain asia elämässäni, ja olen niin onnellinen että päätimme lisääntyä. Olimme hyvin epävarmoja asiasta ja vitkuttelimme päätöksen kanssa pitkään.

On se monesti rankkaa ja uuvuttavaa, mutta oma lapsi on hienoin lahja minkä elämältä voi saada.

Kadun ja jos saisin palata taaksepäin ajassa en todellakaan tekisi lasta. Olen liian typerä ja rikkinäinen ja nyt olen pilannut toisen ihmisen elämän.

Ja te jotka sanotte, ettei kukaan äiti kadu lapsiaan, niin millä perusteella muka tiedätte toisten puolesta? Minä kadun enkä varmasti ole ainoa.

Moni lapsensa hylännyt mies varmasti katuu lasten hankintaa. Eihän se ole kiva maksaa elareita lapsista, joita ei edes halua tavata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein yhden ja jos nyt voisin aloittaa alusta ja olisi rahkeita, haluaisin tehdä kolme. Ei olisi kaikki munat samassa korissa. Vaikka noin haluaisin tehdä, jäisi kuitenkin ne rahkeet puuttumaan, joten...

Tätäkin oon miettinyt. Hyvin sanottu tuo kaikki munat samassa korissa :D Entä jos lapsi onkin sairas, tai vaikka tuleekin loppumetreillä keskenmeno, tai lapsi kuolee synnytyksessä, tai kätkyt, tai onnettomuudessa.. Entä jos lapsi onkin ihan hirveä, täystyöllistävä yliaktiivinen aistiyliherkkä metelikone, jota ei voi laittaa edes hoitoon? Entä jos, entä jos..

Kiitos

Ap

Siis useimmat lapsethan ovat kuitenkin täysin normaaleja.Tokihan kaikki on mahdollista, mutta tuntuu, että ehkä pelkäät nyt vähän liikaakin.

Näen töissä niin paljon kaikenlaista, että olen salaa koko urani ollut onnellinen siitä, että saan työpäivän jälkeen mennä yksin kotiin. Kamalaa, tiedän. Ja äidit, kuinka älyttömän sinnikkäitä, ahkeria ja uskomattomia tyyppejä, eivät juuri koskaan valita vaikka olisi mitä! En oikein usko, että samaa sinnikkyyttä minusta löytyisi :O

Ap

Tekisin kymmenen vuotta myöhemmin ja vain yhden en kahta.

Lisäksi jos olisin nyt lapsentekoiässä en tekisi yhtään, hankkisin sterilisaation tai kohdun poiston.

En jättäisi tekemättä lapsia. Neljä lasta, nuorin 9 ja vanhin 18 eikä matka tähän pisteeseen ole ollut helpoin mahdollinen. Silti jaksan ja pystyn kaiken perhe-elämän lisäksi harrastamaan monta kertaa viikossa, miehen kanssa parisuhde voi edelleen hyvin ja sosiaalista elämää on myös. Teemme molemmat vaativaa työtä johtoportaassa ja jaksamme sitäkin hyvin.

Rakastan lapsiani äärettömän paljon. He ovat mahtavia tyyppejä, meillä on hyviä keskusteluja varsinkin näiden 17 ja 18v kanssa ja lisäksi nautimme toistemme seurasta. Nauramme mahat kipeinä yhdessä heidän kanssaan päivittäin jollekin asialle.

Nautin enemmän kuin olisin ikinä voinut uskoakaan siitä, kun seuraan heidän elämäänsä. Ajattelin olevani se äiti joka odottaa lasten kotoa pois muuttoa kuin kuuta nousevaa, mutta nyt se ajarus tuntuu hirveältä enkä olisi valmis päästämään heitä ikinä omilleen 🥴

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein yhden ja jos nyt voisin aloittaa alusta ja olisi rahkeita, haluaisin tehdä kolme. Ei olisi kaikki munat samassa korissa. Vaikka noin haluaisin tehdä, jäisi kuitenkin ne rahkeet puuttumaan, joten...

Ajatteletko sinä, että lapsia pitää tehdä varalle, jos joku kuolee? Voin kertoa, ettei se satu yhtään vähempää vaikka lapsia olisi useampi.

Mua on aina kiehtonut tietää, miten ainoat lapset ovat kokeneet lapsuutensa. Tutkimusten mukaan, he eivät koe yksinäisyyttä sen enempää. Tunnen 3 kaveria , jotka ainoita lapsia. He kaikki ovat itse hankkineet 2-3 lasta, eivät ole halunneet jättää yhteen. Kukaan ei kuitenkaan sen kummemmin halua asiasta puhua, eräs sanoi vain, että hän oli ainoa, eikä halua samaa kohtaloa omilleen

Riippuu yksilöstä. Oma lapseni (aikuinen jo, itse asiassa vela) kysyttäessä on kertonut ettei koe jääneensä mistään paitsi. Introverttiluonne. Sisarusten "tuki ja turva toisistaan" on usein pelkkää huuhaata ja nämä "rakkaat" sisarukset joku päivä riitelevät perintövaasista verissä päin. Tästäkin on kokemusta. Yksinäisyyttä voi kokea avioliitossa oleva, ainoa lapsi, vanhus, nuori jolla sisaruksia. Yksinäisyys ei ole minkään ihmisryhmän vakiopiirre eivätkä ainoat lapset automaattisesti vajavaisia. Ahtaat normit jos joku näin ajattelee.

Haaveilin neljästä lapsesta. Sain kolme ja mieslapsen. Eli voisin tehdä lapset jonkun muun kanssa, tosin, eihän siltikään tilanne olisi välttämättä parempi

Kun kolmas syntyi , huomasi, että aika monikin "kaikkosi" . Siis jotenkin tuntui, että jätetään helpommin kutsumatta kylään ym. Joidenkin mielestä meitä on liikaa?

Mutta en silti vaihtaisi. Eihän tämä aina helppoa ole, mutta antaa paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä kadu koska rakastaa niitä lapsia, mutta kyllä sitä ajattelee. Mitä kaikkea muuta olisi voinut tehdä ja kenen kanssa. Kyllä se antaa paljon, mutta se syö oikeasti myös TODELLA PALJON. 

Niin. Elämäni ei tälläkään hetkellä ole kovin kummoista, uuvun töissä (päiväkoti) niin paljon etten jaksa tehdä arki-iltaisin mitään. La ja su ovat kivoja päiviä, mutta olen jotenkin niin poikki (alkuraskauden väsymystä?) etten jaksa tehdä mitään enkä nähdä ketään. Jos pelkkä työ uuvuttaa näin paljon, kuinkahan sitten lapsi..

Voi kun olisi kristallipallo ja näkisi tulevaisuuteen :(

Minun silmään päiväkotityö vaikuttaa ihan hirveän raskaalta. En kestäisi sitä melua, hälinää ja kiirettä ihan yhtään. Että en ollenkaan ihmettele, että olet väsynyt. Voisiko alan vaihto olla hyvä sinulle? Myöskin päiväkodeissa on eroja, toiset on hiljaisempia ja pienempiä. Jos et alaa halua vaihtaa, niin samaa hommaa voisi tehdä toisessa paikassa. Jos teet lapsen, niin voisit olla perhepäivähoitaja.

Ja sitten lapsiasiaan. Minä tulin aikoinaan yllättäen raskaaksi. Olin saanut lapsettomuusdiagnoosin ja olin jo luovuttanut sen suhteen, joten uuden miehen kanssa en käyttänyt ehkäisyä. Olin aivan järkyttynyt positiivisesta raskaustestistä. En tiennyt mitä teen, kun suhde oli uusi ja minulla ei ollut työpaikkaa jne. Mikään ei ollut valmiina lasta varten, kun olin edellisen suhteen päätyttyä laittanut kaiken elämässä uusiksi.

No hetken sitä nikottelin ja meni pari päivää kun jo hyväksyin asian ja onni hiipi mieleen. Tein lapsen ja vielä 2 lisää myöhemmin. En ole katunut päätöstä ollenkaan. Tietysti olen mielikuvitellut, että jos en olisi tullut silloin raskaaksi, niin millainen elämä olisi ollut. Mutta se on vain ajatusleikkiä, jonka tuloksena olen onnellisempi lapsistani. Jos voisin matkata ajassa taaksepäin, niin tekisin lapset ja useimmat niistä asioista mitä olen tehnyt. Ainoa mitä voisin muuttaa on se, että olisin ollut itselle armollisempi ja koittanut nauttia elämästä enemmän.

Kiitos kommentista! Olen itse asiassa työskennellyt sosiaalialalla lähes koko ikäni ja lopulta päätynyt varhaiskasvatukseen, koska työ on perusvireeltään niin iloista (vs. vaikkapa päihdetyö). Onhan se rankkaa, kiireistä, meluista ja erittäin uuvuttavaa, mutta lapset on niin huippuja että kyllä sitä jaksaa. Palkkakin alkaa mielestäni olla jo OK, kun on ikä- ja muita lisiä. Kertookohan jotain, että perhepäivähoitajan työ olisi varmaan kauheinta mitä tiedän, koti täynnä lapsia sotkemassa? Apua :D Mutta tosiaan, työkaverit jotka ovat tulleet raskaaksi, ovat pääsääntöisesti vaihtaneet alaa, lapset kotona ja töissä ovat liikaa. Onneksi mun tutkinnolla voi tehdä monenlaista.

Kestikö teidän parisuhde, jos saa kysyä? Omani ei sinänsä minua huoleta, sillä epäilen sen loppuvan ennen pitkää muutenkin. Sekin vähän vaikuttaa, kun täytyy ajatella tämä raskausasia niin, että loppujen lopuksi olisin kuitenkin itse aina lapsestani vastuussa. Tukiverkkoja ei oikein ole, paitsi sisaruksia lähikaupungeissa, mutta lähellä ei ketään.

Ap

Parisuhteessa ongelma sisältää oman ratkaisunsa. Jos parisuhde kaatuu lapsen takia, olisi todennäköisesti joku muu asia myös kaatanut sen ennen pitkää.

Vierailija kirjoitti:

Mä jäin yksin kahden pienen lapsen kanssa ja välillä on rankkaa ollut. En ole silti ikinä katunut lasten hankintaa, he ovat mun elämän suola. Usein olen kuitenkin katunut, että tein ne miehen kanssa joka ei kykene ottamaan mitään vastuuta heistä.

Jos voisin palata aikaan ennen lapsia, valitsisin huomattavasti tarkemmin lasten isän (ja kunnollisen isän kanssa olisin tehnyt 3 lasta), tai tekisin lapset itsellisenä äitinä (2 lasta) (huom. turvaverkko, taloustilanne).

Toisin sanoen, lapset ovat ihania. "Tavallisista" lapsiperhe-elämän hankaluuksista (sairastelut, raha-asiat, työasiat) kyllä selviää. Kusipää-narsisti-ex on ihan ääliö, kiusaa yhä jopa omia lapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

En ikimaailmassa jättäisi tekemättä, en muuttaisi mitään. Elämässäni on monia hyviä asioita, mutta lapsi on niistä heittämällä paras.

Exactomundo.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen takia olen joutunut käsittelemään omaa paskaa lapsuuttani. Siis ne asiat vain nousevat pintaan väkisin.

Jos olisin tämän tiennyt, en olisi tehnyt lasta.

Tämä voi tulla myös puolisolle. Voi vaikuttaa isostikin perhe-elämään, etenkin jos ei ole tiedostanut/käsitellyt lapsuuttaan.

En tekisi mitään toisin. Onhan lapsen kanssa välillä hankalaa mutta silti en jättäisi tekemättä, jos saisin uudelleen valita.

Vierailija kirjoitti:

Lapsiaan VOI katua. Se on tabu ja siksi siitä ei paljoa puhuta julkisesti.

No kyllähän siitä puhutaan, esim. tässä keskustelussa ja oikeastaan jokaisessa vastaavassa keskustelussa.

Se, että ihmiset eivät tule omalla naamallaan ja nimellään avautumaan julkisesti, kuinka lapset olivat iso virhe, on ihan ymmärrettävää. Pitää ajatella niitä lapsiakin. Eihän kukaan halua pilata vanhempiensa elämää.

Jos saisin saman miehen puolisokseni, tekisin nämä lapset aina uudelleen. Elämä on niukkaa, mutta tämä tavallinen perhe-elämäni on mukavaa.

En kadu koskaan. Valitsisin aina uudelleen omat, rakkaat lapseni.

Välillä on päiviä, että olisin mieluummin lapseton ja välillä päiviä, että en luopuisi lapsestani mistään hinnasta. 4v autisti/adh-piirteinen erityislapsi ja päivät yhtä hulabaloota, kun lapsi todella vaativa ja raskas, kun kiukustuu todella helposti ja on koko ajan äänessä, hiljaista talossa vasta sitten kun poika nukkumassa... silloin alkaa introvertti-äidin laatuaika!