Lue keskustelun säännöt.
Henkinen väkivalta parisuhteessa - onko muut kokeneet vastaavaa?
16.02.2023 |
Koen voimakkaasti, että aviomeheni on henkisesti väkivaltainen. Englanniksi termi emotionally abusive ehkä kuvaa hänen käytöstään kaikkein parhaiten, koska käytös on nimenomaan sitä, että hän pyrkii "oksentamaan" pahoinvointinsa minun taakaksi ja hyväksikäyttää siten henkisesti.
Tänään hän esimerkiksi soitti ja viestitti minulle töihin taas monta kertaa. Hän ei ole mustasukkainen, vaan ennemminkin läheisriippuvainen ja jatkuva soittelu / ivestittely on kontrollointia. Olin palavereissa, enkä pystynyt vastaamaan. Töistä lähteissä soitin takaisin ja hän tiuski mulle, valitti lasten kuskaamisista, kiireestä, jne. Asioista, jotka minä usein hoidan yksin. Kotona jatkoi tiuskimista ja kuormittavaa valittamista, aihe vain vaihteli. Tyypillisesti hänen oma olonsa tästä kevenee ja jossain vaiheessa toteaa: toivottavasti meidän ei tarvitse koko iltaa riidellä. Oma tunnelma on useimmiten silloin jo niin apea ja raskas, etten jaksa enää edes kunnolla puhua. Tänäänkin pidättelin kyyneliä ja mietin mielessäni lapsuuden tärkeää hahmoa, jonka ajattelu lohduttaa.
Ei ollut paljon sanottavaa hänelle sen jälkeen miten puhui minulle: tiuskimista, ilkeilyä, saivartelua. Hiljaisesta olemuksestani suuttuneena hän lopulta painui ovia paiskoen ulos, koska en kuulemma puhu ja siten hänen on turha olla täällä.
Toisin sanoen: ensin hän purkaa minuun henkistä väkivaltaa, sen jälkeen ilmoittaa, että HÄN ei halua sitten riidellä koko iltaa. Riidellä? Eihän tässä ole ollut riitaa, vaan henkistä väkivaltaa hänen puolelta. Kun en pysty (PYSTY!!) olemaan normaali oma itseni ja nytkin itkin hiljaa, kun oli niin karsea olo, alkaa hän raivota uudestaan ja tyypillisesti toisella kierroksella paiskoo jotain, ovia tai tavaroita.
Onko kukaan kokenut jotain vastaavaa? En löydä oikein vertaistukea, se auttaisi.
Kommentit (179)
Jos jokin tuntuu olevan pielessä, se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onneksi en ja lopettaisin tuommoisen suhteen heti. En olisi aloittanutkaan, jos olisi ollut vähänkään tuollaisia piirteitä suhteen alussa näkyvissä.
Vierailija kirjoitti:
No onneksi en ja lopettaisin tuommoisen suhteen heti. En olisi aloittanutkaan, jos olisi ollut vähänkään tuollaisia piirteitä suhteen alussa näkyvissä.
Ovat suhteen alussa hurmaavia. Todellinen luonne paljastuu vasta kun kala on koukussa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olette tällaisesta:
Mies on huomaavainen yms., ei suoraan hauku eikä sano pahasti. Ei haasta riitaa.
Silti usein itsellä tulee paha olo toistuvista tilanteista, joissa miehellä on itsellään stressiä tai surua. Mies alkaa sääliä itseään "olen paha ihminen", "olen riittämätön" ja sitten epäsuorasti vaatii minua lohduttamaan ja vakuuttelemaan päinvastoin.
Viimeisin esimerkki tällä viikolla, kun oltiin vuokramökillä. Mies teki siellä myös töitä. Oltiin jo aiemmin sovittu lähtevämme pitkälle kävelylle päivänvalon aikana. Mies kuitenkin makasi sängyssä pitkään. Lupasi nousta "kohta" monta kertaa. Kun oikeasti alettiin tehdä lähtöä, mies alkoi valittaa miten väsynyt hän on. Sanoin "ei meidän ole pakko lähteä" moneen kertaan ja tarkoitin sitä. Mies loukkaantui "halusin vain ilmaista, että olen väsynyt". Hänen mukaansa hänellä ei muuten ole aikaa ja tilaa olla väsynyt. (Puhuu tästä usein mutta en sanonut sitä.) Alkoi pitkän itsesäälijutun ja minun piti pitkään vakuutella, että tekee tarpeeksi töissä jne. Juttu kiersi kehää. Minä sitten varmistelin, haluaako lähteä ulos ja sanoin, että ei minun ole pakko päästä mihinkään. Mies sanoi haluavansa.
Tässä meni aikaa ja oli jo iltapäivä. Ehdotin sitten lyhyempää reittiä alkuperäisen sijaan. Miehellä kesti koota itsensä ja valmistautua. Alkumatkasta mies jutteli normaalisti ja vaikutti päässeen yli aiemmasta. Tietenkin lyhyemmälläkin reitillä ehti tulla pimeä ja paluumatkan vaelsimme taskulamppujen valossa. Mies meni hiljaiseksi ja sitten valitti taas väsymystä ja että pitää tehdä vielä illalla työjuttu. Kertoi sitten tämän keskellä metsää, mistä oli matkaa takaisin mökkiin. Tuli olo, että ei olisi pitänyt lähteä ollenkaan kävelemään ja että minä olin syyllinen hänen työaikataulun pettämiseen, vaikken tiennyt asiasta aiemmin. Tuntui että raahasin kivirekeä perässäni.
Yksin olisin vain mennyt ja tehnyt. Nyt piti kuunnella pitkään psykodraamoja ja antaa sääliä ja kannustusta. En olisi halunnut joutua siihen rooliin taas, mutta mies jotenkin manipuloi siihen.
Mielipiteitä?
Alkaako itsesäälikohtaus yhtäkkiä? Oletko varuillaan, ettet sano väärää sanaa? Mukautatko omaa käytöstä jotta rauha säilyy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole kokenut sen kummemmin. Ainoastaan sellaiset sammakot, mitkä on ihan älyttömiä, älyttömine perusteluineen saattaa ärsyttää.
Minun melko tuoreessa parisuhteessani on ilmennyt myös tuontapaista käytöstä miehen puolelta.
Olen ilmoittanut, etten ota vastaan tuommoista paskaa ja suhde päättyy, mikäli hän ei pyri työstämään asiaa.
Hän ymmärtää itsekin ongelman ja on nyt muutaman kerran jo pystynyt ilmaisemaan pahaa oloaan ja ahdistuneisuuttaan sellaisella tavalla, joka ei syyllistä minua vaan jota pystymme yhdessä käsittelemään.
Uskon, että olemme matkalla parempaan. Olen luvannut olla tukena, jos hänkin yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olette tällaisesta:
Mies on huomaavainen yms., ei suoraan hauku eikä sano pahasti. Ei haasta riitaa.
Silti usein itsellä tulee paha olo toistuvista tilanteista, joissa miehellä on itsellään stressiä tai surua. Mies alkaa sääliä itseään "olen paha ihminen", "olen riittämätön" ja sitten epäsuorasti vaatii minua lohduttamaan ja vakuuttelemaan päinvastoin.
Viimeisin esimerkki tällä viikolla, kun oltiin vuokramökillä. Mies teki siellä myös töitä. Oltiin jo aiemmin sovittu lähtevämme pitkälle kävelylle päivänvalon aikana. Mies kuitenkin makasi sängyssä pitkään. Lupasi nousta "kohta" monta kertaa. Kun oikeasti alettiin tehdä lähtöä, mies alkoi valittaa miten väsynyt hän on. Sanoin "ei meidän ole pakko lähteä" moneen kertaan ja tarkoitin sitä. Mies loukkaantui "halusin vain ilmaista, että olen väsynyt". Hänen mukaansa hänellä ei muuten ole aikaa ja tilaa olla väsynyt. (Puhuu tästä usein mutta en sanonut sitä.) Alkoi pitkän itsesäälijutun ja minun piti pitkään vakuutella, että tekee tarpeeksi töissä jne. Juttu kiersi kehää. Minä sitten varmistelin, haluaako lähteä ulos ja sanoin, että ei minun ole pakko päästä mihinkään. Mies sanoi haluavansa.
Tässä meni aikaa ja oli jo iltapäivä. Ehdotin sitten lyhyempää reittiä alkuperäisen sijaan. Miehellä kesti koota itsensä ja valmistautua. Alkumatkasta mies jutteli normaalisti ja vaikutti päässeen yli aiemmasta. Tietenkin lyhyemmälläkin reitillä ehti tulla pimeä ja paluumatkan vaelsimme taskulamppujen valossa. Mies meni hiljaiseksi ja sitten valitti taas väsymystä ja että pitää tehdä vielä illalla työjuttu. Kertoi sitten tämän keskellä metsää, mistä oli matkaa takaisin mökkiin. Tuli olo, että ei olisi pitänyt lähteä ollenkaan kävelemään ja että minä olin syyllinen hänen työaikataulun pettämiseen, vaikken tiennyt asiasta aiemmin. Tuntui että raahasin kivirekeä perässäni.
Yksin olisin vain mennyt ja tehnyt. Nyt piti kuunnella pitkään psykodraamoja ja antaa sääliä ja kannustusta. En olisi halunnut joutua siihen rooliin taas, mutta mies jotenkin manipuloi siihen.
Mielipiteitä?
Alkaako itsesäälikohtaus yhtäkkiä? Oletko varuillaan, ettet sano väärää sanaa? Mukautatko omaa käytöstä jotta rauha säilyy?
Alkaa ilman varoitusta ja usein tilanteissa, joissa pitäisi tehdä tai mennä ja olen keskittynyt valmistautumiseen.
Olen varuillani ja tuntuu, että minä aiheutan nämä "kohtaukset".
Mukautan, olin itse jo valmis lähtemään enkä oikeasti halunnut alkaa lohduttaa.
Mukautan ennakkoon myös niin, että minulla ei ole koskaan mitään vaikeuksia tai huonoja päiviä, koska mies ei sietäisi minulta tuollaista eikä tekisi samaa minulle.
Vaikka sanotaan, että riitaan tarvitaan kaksi, niin ei pidä paikkaansa kaikkien henkilöiden kohdalla. Jotkut manipuloi kumppaniaan oikkuilemalla ja saavat riidan aikaan aivan yksin. Ap, älä mukaudu enää kumppanisi mielenliikkeisiin. Sulkeudu vaan kun alkaa räyhäämisen. Pysy vaan viileänä ja tee omat ratkaisut henkilön suhteen.
Saat rauhan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos(?) se parinvalinta perustuu ulkoisiin ja pinnallisiin arvoihin niin mitäs tilasitte!
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olette tällaisesta:
Mies on huomaavainen yms., ei suoraan hauku eikä sano pahasti. Ei haasta riitaa.
Silti usein itsellä tulee paha olo toistuvista tilanteista, joissa miehellä on itsellään stressiä tai surua. Mies alkaa sääliä itseään "olen paha ihminen", "olen riittämätön" ja sitten epäsuorasti vaatii minua lohduttamaan ja vakuuttelemaan päinvastoin.
Viimeisin esimerkki tällä viikolla, kun oltiin vuokramökillä. Mies teki siellä myös töitä. Oltiin jo aiemmin sovittu lähtevämme pitkälle kävelylle päivänvalon aikana. Mies kuitenkin makasi sängyssä pitkään. Lupasi nousta "kohta" monta kertaa. Kun oikeasti alettiin tehdä lähtöä, mies alkoi valittaa miten väsynyt hän on. Sanoin "ei meidän ole pakko lähteä" moneen kertaan ja tarkoitin sitä. Mies loukkaantui "halusin vain ilmaista, että olen väsynyt". Hänen mukaansa hänellä ei muuten ole aikaa ja tilaa olla väsynyt. (Puhuu tästä usein mutta en sanonut sitä.) Alkoi pitkän itsesäälijutun ja minun piti pitkään vakuutella, että tekee tarpeeksi töissä jne. Juttu kiersi kehää. Minä sitten varmistelin, haluaako lähteä ulos ja sanoin, että ei minun ole pakko päästä mihinkään. Mies sanoi haluavansa.
Tässä meni aikaa ja oli jo iltapäivä. Ehdotin sitten lyhyempää reittiä alkuperäisen sijaan. Miehellä kesti koota itsensä ja valmistautua. Alkumatkasta mies jutteli normaalisti ja vaikutti päässeen yli aiemmasta. Tietenkin lyhyemmälläkin reitillä ehti tulla pimeä ja paluumatkan vaelsimme taskulamppujen valossa. Mies meni hiljaiseksi ja sitten valitti taas väsymystä ja että pitää tehdä vielä illalla työjuttu. Kertoi sitten tämän keskellä metsää, mistä oli matkaa takaisin mökkiin. Tuli olo, että ei olisi pitänyt lähteä ollenkaan kävelemään ja että minä olin syyllinen hänen työaikataulun pettämiseen, vaikken tiennyt asiasta aiemmin. Tuntui että raahasin kivirekeä perässäni.
Yksin olisin vain mennyt ja tehnyt. Nyt piti kuunnella pitkään psykodraamoja ja antaa sääliä ja kannustusta. En olisi halunnut joutua siihen rooliin taas, mutta mies jotenkin manipuloi siihen.
Mielipiteitä?
Ei tuokaan ole ok. Itse olisin varmaan tilanteessa lähtenyt yksin kävelylle ja sanonut miehelle, että hän voi jäädä lepäämään jos on väsynyt. Mies on varmasti oikeasti väsynyt ja oireilee, mutta hän ei käsittele asiaa terveellä tavalla, vaan vetää sinutkin mukaan siihen. Itse puhuisin miehelle avoimesti ja kertoisin miltä tuo tuntuu, ja keksisin itselleni muuta menoa aina kun tsemppaamiseen tuntuu menevän liikaa energiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olette tällaisesta:
Mies on huomaavainen yms., ei suoraan hauku eikä sano pahasti. Ei haasta riitaa.
Silti usein itsellä tulee paha olo toistuvista tilanteista, joissa miehellä on itsellään stressiä tai surua. Mies alkaa sääliä itseään "olen paha ihminen", "olen riittämätön" ja sitten epäsuorasti vaatii minua lohduttamaan ja vakuuttelemaan päinvastoin.
Viimeisin esimerkki tällä viikolla, kun oltiin vuokramökillä. Mies teki siellä myös töitä. Oltiin jo aiemmin sovittu lähtevämme pitkälle kävelylle päivänvalon aikana. Mies kuitenkin makasi sängyssä pitkään. Lupasi nousta "kohta" monta kertaa. Kun oikeasti alettiin tehdä lähtöä, mies alkoi valittaa miten väsynyt hän on. Sanoin "ei meidän ole pakko lähteä" moneen kertaan ja tarkoitin sitä. Mies loukkaantui "halusin vain ilmaista, että olen väsynyt". Hänen mukaansa hänellä ei muuten ole aikaa ja tilaa olla väsynyt. (Puhuu tästä usein mutta en sanonut sitä.) Alkoi pitkän itsesäälijutun ja minun piti pitkään vakuutella, että tekee tarpeeksi töissä jne. Juttu kiersi kehää. Minä sitten varmistelin, haluaako lähteä ulos ja sanoin, että ei minun ole pakko päästä mihinkään. Mies sanoi haluavansa.
Tässä meni aikaa ja oli jo iltapäivä. Ehdotin sitten lyhyempää reittiä alkuperäisen sijaan. Miehellä kesti koota itsensä ja valmistautua. Alkumatkasta mies jutteli normaalisti ja vaikutti päässeen yli aiemmasta. Tietenkin lyhyemmälläkin reitillä ehti tulla pimeä ja paluumatkan vaelsimme taskulamppujen valossa. Mies meni hiljaiseksi ja sitten valitti taas väsymystä ja että pitää tehdä vielä illalla työjuttu. Kertoi sitten tämän keskellä metsää, mistä oli matkaa takaisin mökkiin. Tuli olo, että ei olisi pitänyt lähteä ollenkaan kävelemään ja että minä olin syyllinen hänen työaikataulun pettämiseen, vaikken tiennyt asiasta aiemmin. Tuntui että raahasin kivirekeä perässäni.
Yksin olisin vain mennyt ja tehnyt. Nyt piti kuunnella pitkään psykodraamoja ja antaa sääliä ja kannustusta. En olisi halunnut joutua siihen rooliin taas, mutta mies jotenkin manipuloi siihen.
Mielipiteitä?
Alkaako itsesäälikohtaus yhtäkkiä? Oletko varuillaan, ettet sano väärää sanaa? Mukautatko omaa käytöstä jotta rauha säilyy?
Alkaa ilman varoitusta ja usein tilanteissa, joissa pitäisi tehdä tai mennä ja olen keskittynyt valmistautumiseen.
Olen varuillani ja tuntuu, että minä aiheutan nämä "kohtaukset".
Mukautan, olin itse jo valmis lähtemään enkä oikeasti halunnut alkaa lohduttaa.
Mukautan ennakkoon myös niin, että minulla ei ole koskaan mitään vaikeuksia tai huonoja päiviä, koska mies ei sietäisi minulta tuollaista eikä tekisi samaa minulle.
Todella epäsymmetrinen tilanne, jos sinulla ei saa olla tilaa tunteillesi vaan koko show pyörii miehen ympärillä. Et sinä noita aiheuta vaan miehesi. Kuvioon varmaan kuuluu se että mies saa sinut luulemaan noin, siksi et uskalla vaatia tilanteeseen muutosta.
Olen kokenut. Nainen oli järjettömän mustasukkainen, piti näyttää puhelimen viestihistoriat ja kaikki. Jos töissä meni 15 minuuttia normaalia pidempään, niin kiukkuinen kyttäyssoitto oli varma. Enpä sitä kauaa jaksanutkaan katsella. Tuosta on nyt aikaa 9 vuotta, enkä ole sen jälkeen seurustellut. Yhä vähemmän keksin syitä olla naisten kanssa tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olette tällaisesta:
Mies on huomaavainen yms., ei suoraan hauku eikä sano pahasti. Ei haasta riitaa.
Silti usein itsellä tulee paha olo toistuvista tilanteista, joissa miehellä on itsellään stressiä tai surua. Mies alkaa sääliä itseään "olen paha ihminen", "olen riittämätön" ja sitten epäsuorasti vaatii minua lohduttamaan ja vakuuttelemaan päinvastoin.
Viimeisin esimerkki tällä viikolla, kun oltiin vuokramökillä. Mies teki siellä myös töitä. Oltiin jo aiemmin sovittu lähtevämme pitkälle kävelylle päivänvalon aikana. Mies kuitenkin makasi sängyssä pitkään. Lupasi nousta "kohta" monta kertaa. Kun oikeasti alettiin tehdä lähtöä, mies alkoi valittaa miten väsynyt hän on. Sanoin "ei meidän ole pakko lähteä" moneen kertaan ja tarkoitin sitä. Mies loukkaantui "halusin vain ilmaista, että olen väsynyt". Hänen mukaansa hänellä ei muuten ole aikaa ja tilaa olla väsynyt. (Puhuu tästä usein mutta en sanonut sitä.) Alkoi pitkän itsesäälijutun ja minun piti pitkään vakuutella, että tekee tarpeeksi töissä jne. Juttu kiersi kehää. Minä sitten varmistelin, haluaako lähteä ulos ja sanoin, että ei minun ole pakko päästä mihinkään. Mies sanoi haluavansa.
Tässä meni aikaa ja oli jo iltapäivä. Ehdotin sitten lyhyempää reittiä alkuperäisen sijaan. Miehellä kesti koota itsensä ja valmistautua. Alkumatkasta mies jutteli normaalisti ja vaikutti päässeen yli aiemmasta. Tietenkin lyhyemmälläkin reitillä ehti tulla pimeä ja paluumatkan vaelsimme taskulamppujen valossa. Mies meni hiljaiseksi ja sitten valitti taas väsymystä ja että pitää tehdä vielä illalla työjuttu. Kertoi sitten tämän keskellä metsää, mistä oli matkaa takaisin mökkiin. Tuli olo, että ei olisi pitänyt lähteä ollenkaan kävelemään ja että minä olin syyllinen hänen työaikataulun pettämiseen, vaikken tiennyt asiasta aiemmin. Tuntui että raahasin kivirekeä perässäni.
Yksin olisin vain mennyt ja tehnyt. Nyt piti kuunnella pitkään psykodraamoja ja antaa sääliä ja kannustusta. En olisi halunnut joutua siihen rooliin taas, mutta mies jotenkin manipuloi siihen.
Mielipiteitä?
Ei tuokaan ole ok. Itse olisin varmaan tilanteessa lähtenyt yksin kävelylle ja sanonut miehelle, että hän voi jäädä lepäämään jos on väsynyt. Mies on varmasti oikeasti väsynyt ja oireilee, mutta hän ei käsittele asiaa terveellä tavalla, vaan vetää sinutkin mukaan siihen. Itse puhuisin miehelle avoimesti ja kertoisin miltä tuo tuntuu, ja keksisin itselleni muuta menoa aina kun tsemppaamiseen tuntuu menevän liikaa energiaa.
Kertominen saa aikaan itsesääliä ja joutuisin taas lohduttamaan , vaikka alunperin olisin itse tarvinnut tukea.
Miten voi noin huonoja suhteita edes olla, En usko
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olette tällaisesta:
Mies on huomaavainen yms., ei suoraan hauku eikä sano pahasti. Ei haasta riitaa.
Silti usein itsellä tulee paha olo toistuvista tilanteista, joissa miehellä on itsellään stressiä tai surua. Mies alkaa sääliä itseään "olen paha ihminen", "olen riittämätön" ja sitten epäsuorasti vaatii minua lohduttamaan ja vakuuttelemaan päinvastoin.
Viimeisin esimerkki tällä viikolla, kun oltiin vuokramökillä. Mies teki siellä myös töitä. Oltiin jo aiemmin sovittu lähtevämme pitkälle kävelylle päivänvalon aikana. Mies kuitenkin makasi sängyssä pitkään. Lupasi nousta "kohta" monta kertaa. Kun oikeasti alettiin tehdä lähtöä, mies alkoi valittaa miten väsynyt hän on. Sanoin "ei meidän ole pakko lähteä" moneen kertaan ja tarkoitin sitä. Mies loukkaantui "halusin vain ilmaista, että olen väsynyt". Hänen mukaansa hänellä ei muuten ole aikaa ja tilaa olla väsynyt. (Puhuu tästä usein mutta en sanonut sitä.) Alkoi pitkän itsesäälijutun ja minun piti pitkään vakuutella, että tekee tarpeeksi töissä jne. Juttu kiersi kehää. Minä sitten varmistelin, haluaako lähteä ulos ja sanoin, että ei minun ole pakko päästä mihinkään. Mies sanoi haluavansa.
Tässä meni aikaa ja oli jo iltapäivä. Ehdotin sitten lyhyempää reittiä alkuperäisen sijaan. Miehellä kesti koota itsensä ja valmistautua. Alkumatkasta mies jutteli normaalisti ja vaikutti päässeen yli aiemmasta. Tietenkin lyhyemmälläkin reitillä ehti tulla pimeä ja paluumatkan vaelsimme taskulamppujen valossa. Mies meni hiljaiseksi ja sitten valitti taas väsymystä ja että pitää tehdä vielä illalla työjuttu. Kertoi sitten tämän keskellä metsää, mistä oli matkaa takaisin mökkiin. Tuli olo, että ei olisi pitänyt lähteä ollenkaan kävelemään ja että minä olin syyllinen hänen työaikataulun pettämiseen, vaikken tiennyt asiasta aiemmin. Tuntui että raahasin kivirekeä perässäni.
Yksin olisin vain mennyt ja tehnyt. Nyt piti kuunnella pitkään psykodraamoja ja antaa sääliä ja kannustusta. En olisi halunnut joutua siihen rooliin taas, mutta mies jotenkin manipuloi siihen.
Mielipiteitä?
Alkaako itsesäälikohtaus yhtäkkiä? Oletko varuillaan, ettet sano väärää sanaa? Mukautatko omaa käytöstä jotta rauha säilyy?
Alkaa ilman varoitusta ja usein tilanteissa, joissa pitäisi tehdä tai mennä ja olen keskittynyt valmistautumiseen.
Olen varuillani ja tuntuu, että minä aiheutan nämä "kohtaukset".
Mukautan, olin itse jo valmis lähtemään enkä oikeasti halunnut alkaa lohduttaa.
Mukautan ennakkoon myös niin, että minulla ei ole koskaan mitään vaikeuksia tai huonoja päiviä, koska mies ei sietäisi minulta tuollaista eikä tekisi samaa minulle.
Todella epäsymmetrinen tilanne, jos sinulla ei saa olla tilaa tunteillesi vaan koko show pyörii miehen ympärillä. Et sinä noita aiheuta vaan miehesi. Kuvioon varmaan kuuluu se että mies saa sinut luulemaan noin, siksi et uskalla vaatia tilanteeseen muutosta.
En uskalla vaatia muutosta, kun sekin osuisi miehen "en ole riittävä/olen huono" itsesäälitarinoihin ja huomio kääntyisi taas häneen.
Ei mieheni, mutta anoppini ja muutama muu tuttavani on tuollainen. Pakko päästä läyhäämään tai pakko saada joku langan päähän, jolle voi oksentaa omat juttunsa ja jaaritella ummet lammet. Voit sanoa miehellesi suoraan, miltä hänen käytös tuntuu sinusta ja miten näet teidän suhteen dynamiikan. Ennustan, että hän kieltää kaiken, alkaa syyttelemään sinua tai yrittää sivuuttaa koko jutun. Sillä tavalla nämä tietynlaiset ihmiset toimivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olette tällaisesta:
Mies on huomaavainen yms., ei suoraan hauku eikä sano pahasti. Ei haasta riitaa.
Silti usein itsellä tulee paha olo toistuvista tilanteista, joissa miehellä on itsellään stressiä tai surua. Mies alkaa sääliä itseään "olen paha ihminen", "olen riittämätön" ja sitten epäsuorasti vaatii minua lohduttamaan ja vakuuttelemaan päinvastoin.
Viimeisin esimerkki tällä viikolla, kun oltiin vuokramökillä. Mies teki siellä myös töitä. Oltiin jo aiemmin sovittu lähtevämme pitkälle kävelylle päivänvalon aikana. Mies kuitenkin makasi sängyssä pitkään. Lupasi nousta "kohta" monta kertaa. Kun oikeasti alettiin tehdä lähtöä, mies alkoi valittaa miten väsynyt hän on. Sanoin "ei meidän ole pakko lähteä" moneen kertaan ja tarkoitin sitä. Mies loukkaantui "halusin vain ilmaista, että olen väsynyt". Hänen mukaansa hänellä ei muuten ole aikaa ja tilaa olla väsynyt. (Puhuu tästä usein mutta en sanonut sitä.) Alkoi pitkän itsesäälijutun ja minun piti pitkään vakuutella, että tekee tarpeeksi töissä jne. Juttu kiersi kehää. Minä sitten varmistelin, haluaako lähteä ulos ja sanoin, että ei minun ole pakko päästä mihinkään. Mies sanoi haluavansa.
Tässä meni aikaa ja oli jo iltapäivä. Ehdotin sitten lyhyempää reittiä alkuperäisen sijaan. Miehellä kesti koota itsensä ja valmistautua. Alkumatkasta mies jutteli normaalisti ja vaikutti päässeen yli aiemmasta. Tietenkin lyhyemmälläkin reitillä ehti tulla pimeä ja paluumatkan vaelsimme taskulamppujen valossa. Mies meni hiljaiseksi ja sitten valitti taas väsymystä ja että pitää tehdä vielä illalla työjuttu. Kertoi sitten tämän keskellä metsää, mistä oli matkaa takaisin mökkiin. Tuli olo, että ei olisi pitänyt lähteä ollenkaan kävelemään ja että minä olin syyllinen hänen työaikataulun pettämiseen, vaikken tiennyt asiasta aiemmin. Tuntui että raahasin kivirekeä perässäni.
Yksin olisin vain mennyt ja tehnyt. Nyt piti kuunnella pitkään psykodraamoja ja antaa sääliä ja kannustusta. En olisi halunnut joutua siihen rooliin taas, mutta mies jotenkin manipuloi siihen.
Mielipiteitä?
Ei tuokaan ole ok. Itse olisin varmaan tilanteessa lähtenyt yksin kävelylle ja sanonut miehelle, että hän voi jäädä lepäämään jos on väsynyt. Mies on varmasti oikeasti väsynyt ja oireilee, mutta hän ei käsittele asiaa terveellä tavalla, vaan vetää sinutkin mukaan siihen. Itse puhuisin miehelle avoimesti ja kertoisin miltä tuo tuntuu, ja keksisin itselleni muuta menoa aina kun tsemppaamiseen tuntuu menevän liikaa energiaa.
Nuo on niitä mammanpoikia, jotka on totutettu siihen, että naispuoliset läheiset on tarkoitettu vain palvelemaan heitä. Eikä se palvelu ole aina kirjaimellista palvelua, vaan paapomista, jatkuvaa tsemppaamista saman iänikuisen jutun suhteen, säälimistä, hoivaamista. Siis periaatteessa puhutaan mielensä pahoittavista aikuisista vauvoista. Toki naisistakin löytyy näitä. Yksi kaverini on valittava ja sääliä kerjäävä vauveli, ja hänen seuransa on välillä todella raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olette tällaisesta:
Mies on huomaavainen yms., ei suoraan hauku eikä sano pahasti. Ei haasta riitaa.
Silti usein itsellä tulee paha olo toistuvista tilanteista, joissa miehellä on itsellään stressiä tai surua. Mies alkaa sääliä itseään "olen paha ihminen", "olen riittämätön" ja sitten epäsuorasti vaatii minua lohduttamaan ja vakuuttelemaan päinvastoin.
Viimeisin esimerkki tällä viikolla, kun oltiin vuokramökillä. Mies teki siellä myös töitä. Oltiin jo aiemmin sovittu lähtevämme pitkälle kävelylle päivänvalon aikana. Mies kuitenkin makasi sängyssä pitkään. Lupasi nousta "kohta" monta kertaa. Kun oikeasti alettiin tehdä lähtöä, mies alkoi valittaa miten väsynyt hän on. Sanoin "ei meidän ole pakko lähteä" moneen kertaan ja tarkoitin sitä. Mies loukkaantui "halusin vain ilmaista, että olen väsynyt". Hänen mukaansa hänellä ei muuten ole aikaa ja tilaa olla väsynyt. (Puhuu tästä usein mutta en sanonut sitä.) Alkoi pitkän itsesäälijutun ja minun piti pitkään vakuutella, että tekee tarpeeksi töissä jne. Juttu kiersi kehää. Minä sitten varmistelin, haluaako lähteä ulos ja sanoin, että ei minun ole pakko päästä mihinkään. Mies sanoi haluavansa.
Tässä meni aikaa ja oli jo iltapäivä. Ehdotin sitten lyhyempää reittiä alkuperäisen sijaan. Miehellä kesti koota itsensä ja valmistautua. Alkumatkasta mies jutteli normaalisti ja vaikutti päässeen yli aiemmasta. Tietenkin lyhyemmälläkin reitillä ehti tulla pimeä ja paluumatkan vaelsimme taskulamppujen valossa. Mies meni hiljaiseksi ja sitten valitti taas väsymystä ja että pitää tehdä vielä illalla työjuttu. Kertoi sitten tämän keskellä metsää, mistä oli matkaa takaisin mökkiin. Tuli olo, että ei olisi pitänyt lähteä ollenkaan kävelemään ja että minä olin syyllinen hänen työaikataulun pettämiseen, vaikken tiennyt asiasta aiemmin. Tuntui että raahasin kivirekeä perässäni.
Yksin olisin vain mennyt ja tehnyt. Nyt piti kuunnella pitkään psykodraamoja ja antaa sääliä ja kannustusta. En olisi halunnut joutua siihen rooliin taas, mutta mies jotenkin manipuloi siihen.
Mielipiteitä?
Alkaako itsesäälikohtaus yhtäkkiä? Oletko varuillaan, ettet sano väärää sanaa? Mukautatko omaa käytöstä jotta rauha säilyy?
Alkaa ilman varoitusta ja usein tilanteissa, joissa pitäisi tehdä tai mennä ja olen keskittynyt valmistautumiseen.
Olen varuillani ja tuntuu, että minä aiheutan nämä "kohtaukset".
Mukautan, olin itse jo valmis lähtemään enkä oikeasti halunnut alkaa lohduttaa.
Mukautan ennakkoon myös niin, että minulla ei ole koskaan mitään vaikeuksia tai huonoja päiviä, koska mies ei sietäisi minulta tuollaista eikä tekisi samaa minulle.
Todella epäsymmetrinen tilanne, jos sinulla ei saa olla tilaa tunteillesi vaan koko show pyörii miehen ympärillä. Et sinä noita aiheuta vaan miehesi. Kuvioon varmaan kuuluu se että mies saa sinut luulemaan noin, siksi et uskalla vaatia tilanteeseen muutosta.
Lisäys: saa luulemaan, että aiheutan ja myös, että en lohduta oikein ja tee oikeita asioita.
Manipuloi sinua.