Lue keskustelun säännöt.
Henkinen väkivalta parisuhteessa - onko muut kokeneet vastaavaa?
16.02.2023 |
Koen voimakkaasti, että aviomeheni on henkisesti väkivaltainen. Englanniksi termi emotionally abusive ehkä kuvaa hänen käytöstään kaikkein parhaiten, koska käytös on nimenomaan sitä, että hän pyrkii "oksentamaan" pahoinvointinsa minun taakaksi ja hyväksikäyttää siten henkisesti.
Tänään hän esimerkiksi soitti ja viestitti minulle töihin taas monta kertaa. Hän ei ole mustasukkainen, vaan ennemminkin läheisriippuvainen ja jatkuva soittelu / ivestittely on kontrollointia. Olin palavereissa, enkä pystynyt vastaamaan. Töistä lähteissä soitin takaisin ja hän tiuski mulle, valitti lasten kuskaamisista, kiireestä, jne. Asioista, jotka minä usein hoidan yksin. Kotona jatkoi tiuskimista ja kuormittavaa valittamista, aihe vain vaihteli. Tyypillisesti hänen oma olonsa tästä kevenee ja jossain vaiheessa toteaa: toivottavasti meidän ei tarvitse koko iltaa riidellä. Oma tunnelma on useimmiten silloin jo niin apea ja raskas, etten jaksa enää edes kunnolla puhua. Tänäänkin pidättelin kyyneliä ja mietin mielessäni lapsuuden tärkeää hahmoa, jonka ajattelu lohduttaa.
Ei ollut paljon sanottavaa hänelle sen jälkeen miten puhui minulle: tiuskimista, ilkeilyä, saivartelua. Hiljaisesta olemuksestani suuttuneena hän lopulta painui ovia paiskoen ulos, koska en kuulemma puhu ja siten hänen on turha olla täällä.
Toisin sanoen: ensin hän purkaa minuun henkistä väkivaltaa, sen jälkeen ilmoittaa, että HÄN ei halua sitten riidellä koko iltaa. Riidellä? Eihän tässä ole ollut riitaa, vaan henkistä väkivaltaa hänen puolelta. Kun en pysty (PYSTY!!) olemaan normaali oma itseni ja nytkin itkin hiljaa, kun oli niin karsea olo, alkaa hän raivota uudestaan ja tyypillisesti toisella kierroksella paiskoo jotain, ovia tai tavaroita.
Onko kukaan kokenut jotain vastaavaa? En löydä oikein vertaistukea, se auttaisi.
Kommentit (179)
Vierailija kirjoitti:
Rajat, henkiset rajat tehkää selviksi.
Lukekaa ja sisäistäkää ammattiaisten neuvot. Ei siis pilipaliammattilaisten.
Netissä on video (vajaa 2t luento) eräältä suomalaiselta miesteologilta, jossa kerrotaan hyvin selvästi henkisestä väkivallasta. Hän tietää myös narsismin. Harmi, jos et ymmärrä kuulemaasi. Kuuntele niin kauan, että ymmärrät kuulemasi.
Tuo kaveri on itse jäätävä narsisti. Luennon voi rauhassa katsoa, mutta enempiä bisneksiä hahmon kanssa kannattaa välttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän menee vierestä, mutta itse kuvittelin nuorena/pitkään että parisuhteen kuuluu ollakin tuollaista jatkuvaa selittämätöntä pahaa/outoa oloa ja ilmapiiriä jossa ei ikinä tiennyt mistä se seuraava (sanallinen) isku tulee eikä mihinkään yhdessä sovittuun voinut luottaa. Yksi iso kummastus oli se, miten toiset uskalsi sopia jopa vuoden/kahden päähän häänsä kun oman kokemuksen mukaan se seuraava viikonloppukin oli liian kaukana tulevaisuudessa, että sille sovittuun menoon/tekemiseen olisi voinut luottaa.
Sitä vaan kuvitteli, että tuo kaikki epävarmuus tulevasta (siis huomisestakin) sekä ailahtelu nälvimisineen ynnä muineen on se hinta yhteiselosta eli ota tai jätä.
Siksi olinkin reilun vuosikymmenen aivan vapaaehtoisesti sinkkuna, koska oikeasti oletin, että vika on vaan minussa enkä olekaan parisuhdeihminen perhekeskeisyydestäni huolimatta koska en voinut harkitakaan lapsia tuollaiseen suhteeseen.
Ja sinkku olen siis edelleen, mutta tätä nykyä tietenkin ymmärrän ettei parisuhteessa todellakaan kuulu olla sellaista millaisia ne omassa nuoruudessani itselläni oli. Se vaan jotenkin lähti ihan väärille jengoille heti ekasta suhteesta eikä sitä sitten parempaa/muuta edes osannut vaatia.
Narsistisia piirteitä nuo kaikki on. Tämän ketjun kertomukset on sitä täynnä myös. Itse otin eron tuollaisesta ja todella tajusin asian laajuuden vasta jälkikäteen.
Nykyään olen terveessä suhteessa ja se on pelkästään kaunista ja hyvää, kuten kuuluisi ollakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajat, henkiset rajat tehkää selviksi.
Lukekaa ja sisäistäkää ammattiaisten neuvot. Ei siis pilipaliammattilaisten.
Netissä on video (vajaa 2t luento) eräältä suomalaiselta miesteologilta, jossa kerrotaan hyvin selvästi henkisestä väkivallasta. Hän tietää myös narsismin. Harmi, jos et ymmärrä kuulemaasi. Kuuntele niin kauan, että ymmärrät kuulemasi.Tuo kaveri on itse jäätävä narsisti. Luennon voi rauhassa katsoa, mutta enempiä bisneksiä hahmon kanssa kannattaa välttää.
Kerropas tuon kaverin nimi sitten, kun tunnut hänen nimensäkin tietävän narsisminsa lisäksi? Meinaatko, että tiedät kenestä teologista, terapeutista puhun?
Puolisosta voi sentään erota. Itselläni oli lapsuuden perheessä tuollainen vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä. Henkinen väkivalta on siitä niljakasta, että usein niitä tilanteita on vaikeaa edes selittää ulkopuolisille niin, että nämä oikeasti ymmärtäisivät, mistä on kyse.
Oma ex oli sellainen, että aloitti yhtäkkiä jostain asiasta raivoamisen. Hetken huudettuaan alkoi tivata minulta vastausta johonkin asiaan, ja vastasin _ihan mitä vain_, siitä tuli vain lisää polttoainetta toiseen raivokierrokseen, jonka päätteeksi taas tivattiin vastausta johonkin. Tämä looppasi tunteja, 5 h huutosessiot oli ihan normaaleja meillä. Ja se oli nimenomaan tuollaista yksipuolista raivoamista, saattoi huutaa tunnin putkeen, vaikken enää edes sanonut mitään.
Sellainen rikkoo ihmisen.
Olen kokenut saman. Elin jatkuvassa epävarmuudessa ja varoin sanomisiani ja tekemisiäni, koska ennalta ei tiennyt, mistä mies suuttuu tai minkä asian kokee syvänä loukkauksena itseään kohtaan. Yritin muutaman kerran vastata näihin raivoamisiin asiallisesti tai perustella kantani, mutta mikä tahansa sanomiseni lisäsi kierroksia tai jos onnistuinkin ns. lyömään jauhot suuhun, raivoamisen aihe vaihtui ja menneet asiat (= miehen itse tekemät väärät tulkinnat tai johtopäätökset sanomisistani, joista oli moneen kertaan jo raivonnut) otettiin raivoamisen aiheeksi. Jossain vaiheessa lakkasin vastaamasta raivokohtausten aikana eikä hän onneksi kovin kauaa jaksanut yksin huutaa, ehkä puoli tuntia korkeintaan. Käytöstään mies perusteli sillä, että parisuhteessa välillä riidellään ja riitely puhdistaa ilmaa - tästä olin ja olen edelleen eri mieltä, jos riitelyllä tarkoitetaan yksipuolista raivoamista. Monesti kehotin miestä miettimään miten asiansa ilmaisee, jos haluaa tulla kuulluksi ja loukkaantui joka kerta tästä, sillä kuulemma en kuullut hänen viestiään ja keskityn täysin epäolennaisiin asioihin. Jos aikuinen ihminen ei osaa ilmaista loukkaantumistaan tai tunteitaan muuten kuin taantumalla uhmaikäiseksi, ei tarvitsekaan yrittää etsiä todellista pahan olon syytä kaiken raivoamisen keskeltä. Mies on pysyvästi exä ja itselläni on todella korkea kynnys ryhtyä uuteen parisuhteeseen kenenkään kanssa.
Ap, lähde suhteesta. Jokaisella on yksi elämä käytettävänään eikä sitä kannata tuhlata pelossa elämiseen ja ahdistuneena henkisesti väkivaltaisessa suhteessa. Kenenkään ei tarvitse sietää sitä, mitä joudut kokemaan. Lähteminen ei ole helppoa, mutta kun aikanaan pääset irti henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ja saat uuden elämäsi aluille, kaikki muuttuu paljon paremmaksi ja helpommaksi.
Vierailija kirjoitti:
Joo, oli samanlainen mies.
Valitti ja nälvi oman mielensä keveäksi ja energisoituneena kimmastui minulle, kun olin apea ja puhumaton.
Alkoi sitten jossain vaiheessa syyttää mielisairaaksi ja vihjaili, että pitäisi hakea lääkkeet ja diagnoosi.
Siinä vaiheessa tajusin ottaa eron. Ei ole mitään järkeä olla suhteessa, jossa mies on niin pska, että pitäisi olla lääkityksellä kestääkseen sitä kohtelua :D
Tuo on valitettavan tuttua ja valitettavaa on myös se, että olen aika ajoin joutunut myös lääkitsemään itseäni jotta olen kestänyt olla... Oman mielen keveäksi nälviminen ja valittaminen, jonka jälkeen voi raivostua toisen apeudesta. Todella hirvittävää käytöstä. Mieheni äiti on astetta hirveämpi tapaus, hänen puolisonsa alkoholisoitui jo kauan sitten.. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut. Nyt asumuserossa. Paloin loppuun.
Minkälaisia loppuunpalamisen oireita sulle tuli? Itsellä on valtava uupumus, toivottomuuden tunteita toisinaan, mutta uupumus on se kaikkein pahin. En pysty rentoutumaan kotona, koti ei aina tunnu kodilta. -ap
Joskus tuli itku kurkkuun kun tulin esim. töistä kotiin. Ei ollut mukava palata taas sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vähän menee vierestä, mutta itse kuvittelin nuorena/pitkään että parisuhteen kuuluu ollakin tuollaista jatkuvaa selittämätöntä pahaa/outoa oloa ja ilmapiiriä jossa ei ikinä tiennyt mistä se seuraava (sanallinen) isku tulee eikä mihinkään yhdessä sovittuun voinut luottaa. Yksi iso kummastus oli se, miten toiset uskalsi sopia jopa vuoden/kahden päähän häänsä kun oman kokemuksen mukaan se seuraava viikonloppukin oli liian kaukana tulevaisuudessa, että sille sovittuun menoon/tekemiseen olisi voinut luottaa.
Sitä vaan kuvitteli, että tuo kaikki epävarmuus tulevasta (siis huomisestakin) sekä ailahtelu nälvimisineen ynnä muineen on se hinta yhteiselosta eli ota tai jätä.
Siksi olinkin reilun vuosikymmenen aivan vapaaehtoisesti sinkkuna, koska oikeasti oletin, että vika on vaan minussa enkä olekaan parisuhdeihminen perhekeskeisyydestäni huolimatta koska en voinut harkitakaan lapsia tuollaiseen suhteeseen.
Ja sinkku olen siis edelleen, mutta tätä nykyä tietenkin ymmärrän ettei parisuhteessa todellakaan kuulu olla sellaista millaisia ne omassa nuoruudessani itselläni oli. Se vaan jotenkin lähti ihan väärille jengoille heti ekasta suhteesta eikä sitä sitten parempaa/muuta edes osannut vaatia.
Ymmärrän tämän tosi hyvin. Itselläni oli samanlaista nuoruuden suhteissa, aivan kauheaa nälvimistä ja nokittelua, epämääräistä pahaa oloa. Kunnes ymmärsin, ettei se ole normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä. Henkinen väkivalta on siitä niljakasta, että usein niitä tilanteita on vaikeaa edes selittää ulkopuolisille niin, että nämä oikeasti ymmärtäisivät, mistä on kyse.
Oma ex oli sellainen, että aloitti yhtäkkiä jostain asiasta raivoamisen. Hetken huudettuaan alkoi tivata minulta vastausta johonkin asiaan, ja vastasin _ihan mitä vain_, siitä tuli vain lisää polttoainetta toiseen raivokierrokseen, jonka päätteeksi taas tivattiin vastausta johonkin. Tämä looppasi tunteja, 5 h huutosessiot oli ihan normaaleja meillä. Ja se oli nimenomaan tuollaista yksipuolista raivoamista, saattoi huutaa tunnin putkeen, vaikken enää edes sanonut mitään.
Sellainen rikkoo ihmisen.
Olen kokenut saman. Elin jatkuvassa epävarmuudessa ja varoin sanomisiani ja tekemisiäni, koska ennalta ei tiennyt, mistä mies suuttuu tai minkä asian kokee syvänä loukkauksena itseään kohtaan. Yritin muutaman kerran vastata näihin raivoamisiin asiallisesti tai perustella kantani, mutta mikä tahansa sanomiseni lisäsi kierroksia tai jos onnistuinkin ns. lyömään jauhot suuhun, raivoamisen aihe vaihtui ja menneet asiat (= miehen itse tekemät väärät tulkinnat tai johtopäätökset sanomisistani, joista oli moneen kertaan jo raivonnut) otettiin raivoamisen aiheeksi. Jossain vaiheessa lakkasin vastaamasta raivokohtausten aikana eikä hän onneksi kovin kauaa jaksanut yksin huutaa, ehkä puoli tuntia korkeintaan. Käytöstään mies perusteli sillä, että parisuhteessa välillä riidellään ja riitely puhdistaa ilmaa - tästä olin ja olen edelleen eri mieltä, jos riitelyllä tarkoitetaan yksipuolista raivoamista. Monesti kehotin miestä miettimään miten asiansa ilmaisee, jos haluaa tulla kuulluksi ja loukkaantui joka kerta tästä, sillä kuulemma en kuullut hänen viestiään ja keskityn täysin epäolennaisiin asioihin. Jos aikuinen ihminen ei osaa ilmaista loukkaantumistaan tai tunteitaan muuten kuin taantumalla uhmaikäiseksi, ei tarvitsekaan yrittää etsiä todellista pahan olon syytä kaiken raivoamisen keskeltä. Mies on pysyvästi exä ja itselläni on todella korkea kynnys ryhtyä uuteen parisuhteeseen kenenkään kanssa.
Ap, lähde suhteesta. Jokaisella on yksi elämä käytettävänään eikä sitä kannata tuhlata pelossa elämiseen ja ahdistuneena henkisesti väkivaltaisessa suhteessa. Kenenkään ei tarvitse sietää sitä, mitä joudut kokemaan. Lähteminen ei ole helppoa, mutta kun aikanaan pääset irti henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ja saat uuden elämäsi aluille, kaikki muuttuu paljon paremmaksi ja helpommaksi.
Kiitos kommentista <3 Kuvottaa pelkästään lukea tuo "riitely puhdistaa ilmaa" ja "kaikissa parisuhteissa riidellään". Näillä kommenteilla normalisoidaan se henkinen väkivalta, jota tossa tapahtuu. Kammottavaa!
Tiedän, että minun on lähdettävä. Kerään siihen resursseja (lähinnä järjestelen taloudellista puolta itseäni sekä lapsiani varten). Olen jo vaihtanut työpaikkaa parempipalkkaiseen, tehnyt sijoituksia jotka toki vaatimattomia, mutta alku kuitenkin. Kun koen, että olen riittävän vahvoilla, lähden. Se on enää ajan kysymys, enää ei mietitä, että lähdenkö ja eroanko, vaan minä lähden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole pakko olla tuollaisen miehen kanssa. Jos et voi hyvin parisuhteessa nii ota hatkat ja eroa. Muuta omaan asuntoon ja sitten aloitat oman elämän oman hyvinvointisi tähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä. Henkinen väkivalta on siitä niljakasta, että usein niitä tilanteita on vaikeaa edes selittää ulkopuolisille niin, että nämä oikeasti ymmärtäisivät, mistä on kyse.
Oma ex oli sellainen, että aloitti yhtäkkiä jostain asiasta raivoamisen. Hetken huudettuaan alkoi tivata minulta vastausta johonkin asiaan, ja vastasin _ihan mitä vain_, siitä tuli vain lisää polttoainetta toiseen raivokierrokseen, jonka päätteeksi taas tivattiin vastausta johonkin. Tämä looppasi tunteja, 5 h huutosessiot oli ihan normaaleja meillä. Ja se oli nimenomaan tuollaista yksipuolista raivoamista, saattoi huutaa tunnin putkeen, vaikken enää edes sanonut mitään.
Sellainen rikkoo ihmisen.
Viimeinen lause sai kyyneleet taas silmiin. Sellainen rikkoo... niin rikkoo. Mulla on ollut fyysisiä oireita, esimerkiksi ummetusta ja unettomuutta. Huuto ja raivoaminen on tosi satutttavaa. Usein valitsen olla hiljaa, koska en halua provosoida sitä raivoamista yhtään enempää. Jos sanon, että tuo ei ole normaalia ja ei voin vaan voi käyttäytyä toista kohtaan, niin alkaa raivoaminen siitä, miten HÄNELLE ei sallita mitään. Lopputulos on se, että hänellä on yhtäkkiä hyvä olla ja haluaa lopettaa "riitelyn". Usein se on itselle jo aivan liian myöhäistä millekään normaalille keskustelulle, vaan uupumus on niin rajua, että keskittyy hengittämään sisään ja ulos. Siksi minusta se engl. termi "emotional abuse" on tosi hyvä ja kuvaava, suomen vastine ei ole niin kuvaava.
Sinullakin on tunteet! Kenen tunteet nyt ovat keskiössä ja tärkeämpiä?
Menkää pariterapeutille, tai jos miehesi ei lähde mene yksin jotta saat pohtia tilannettasi huolellisesti. Hyvää kirjallisuuttakin on paljon ja netissä materiaalia, luentoja joita joku jo ehdottikin. Kysy neuvoa ystävältä vaikkapa kävelyllä, pidä huolta itsestäsi. Älä kuuntele mollaamista. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puolisosta voi sentään erota. Itselläni oli lapsuuden perheessä tuollainen vanhempi.
Ja monilla on sekä vanhempi että puoliso samaa maata. Se on etenkin ensi alkuun tuttua ja turvallista, koska just samanlaisen parisuhteen/perheen mallin on saanut lapsuudessa. Aikansa sitä sitten sietää ihan tyytyväisenä eikä edes noteeraa sitä jatkuvaa varpaillaan oloa, mutta kyllä se raja ennemmin tai myöhemmin vastaan tulee suurimmalla osalla.
Lopulta se voi olla hyvinkin pieni ja mitätön asia, joka katkaisee kamelin selän. Osa sitten löytää itsestään sen tahdonvoiman jolla suhteesta lähtee mutta osa on niin rikki ja lamaantuneita jo, ettei sitä enää edes osaa lähteä vaikka olisi kuinka paha olla ja tajuaisi vihdoin, ettei se suhde ole mitenkään normaali ja terveellinen.
Ja se puoliso sitten on saanut yhtälailla saman parisuhdemallin lapsuudessaan, mutta niin että itselle muotoutui se vastapuolen rooli jolloin pitää sitä ilkeyttä ja nälvintää aivan normaalina tapana kommunikoida toisen kanssa. Sehän on "vain" puoliso jonka jalat pysyy maassa eikä pääse ainakaan ylpistymään kun joka käänteessä kertoo kuinka surkea ja mistään mitään tajuamaton tollo se onkaan.
Exä kutsui kanssa vastaavaa riitelyksi. Joskus yritin kysellä, mikä on riidan aihe, mutta siitä suuttui vielä enemmän. Suhteen päätyttyä hän halusi vielä jutella ja silloinkin sanoin, etten saanut lainkaan kiinni niistä "riidaksi" kutsumistaan hetkistä, minusta se oli henkistä väkivaltaa. Hän oli vain hiljaa eikä osannut sanoa siihen mitään. Minä olin suhteen lopussa ihan lopen uupunut. Käytin rauhoittavia ja etsin terapeuttia. Onneksi tajusin erota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä. Henkinen väkivalta on siitä niljakasta, että usein niitä tilanteita on vaikeaa edes selittää ulkopuolisille niin, että nämä oikeasti ymmärtäisivät, mistä on kyse.
Oma ex oli sellainen, että aloitti yhtäkkiä jostain asiasta raivoamisen. Hetken huudettuaan alkoi tivata minulta vastausta johonkin asiaan, ja vastasin _ihan mitä vain_, siitä tuli vain lisää polttoainetta toiseen raivokierrokseen, jonka päätteeksi taas tivattiin vastausta johonkin. Tämä looppasi tunteja, 5 h huutosessiot oli ihan normaaleja meillä. Ja se oli nimenomaan tuollaista yksipuolista raivoamista, saattoi huutaa tunnin putkeen, vaikken enää edes sanonut mitään.
Sellainen rikkoo ihmisen.
Olen kokenut saman. Elin jatkuvassa epävarmuudessa ja varoin sanomisiani ja tekemisiäni, koska ennalta ei tiennyt, mistä mies suuttuu tai minkä asian kokee syvänä loukkauksena itseään kohtaan. Yritin muutaman kerran vastata näihin raivoamisiin asiallisesti tai perustella kantani, mutta mikä tahansa sanomiseni lisäsi kierroksia tai jos onnistuinkin ns. lyömään jauhot suuhun, raivoamisen aihe vaihtui ja menneet asiat (= miehen itse tekemät väärät tulkinnat tai johtopäätökset sanomisistani, joista oli moneen kertaan jo raivonnut) otettiin raivoamisen aiheeksi. Jossain vaiheessa lakkasin vastaamasta raivokohtausten aikana eikä hän onneksi kovin kauaa jaksanut yksin huutaa, ehkä puoli tuntia korkeintaan. Käytöstään mies perusteli sillä, että parisuhteessa välillä riidellään ja riitely puhdistaa ilmaa - tästä olin ja olen edelleen eri mieltä, jos riitelyllä tarkoitetaan yksipuolista raivoamista. Monesti kehotin miestä miettimään miten asiansa ilmaisee, jos haluaa tulla kuulluksi ja loukkaantui joka kerta tästä, sillä kuulemma en kuullut hänen viestiään ja keskityn täysin epäolennaisiin asioihin. Jos aikuinen ihminen ei osaa ilmaista loukkaantumistaan tai tunteitaan muuten kuin taantumalla uhmaikäiseksi, ei tarvitsekaan yrittää etsiä todellista pahan olon syytä kaiken raivoamisen keskeltä. Mies on pysyvästi exä ja itselläni on todella korkea kynnys ryhtyä uuteen parisuhteeseen kenenkään kanssa.
Ap, lähde suhteesta. Jokaisella on yksi elämä käytettävänään eikä sitä kannata tuhlata pelossa elämiseen ja ahdistuneena henkisesti väkivaltaisessa suhteessa. Kenenkään ei tarvitse sietää sitä, mitä joudut kokemaan. Lähteminen ei ole helppoa, mutta kun aikanaan pääset irti henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ja saat uuden elämäsi aluille, kaikki muuttuu paljon paremmaksi ja helpommaksi.
Kiitos kommentista <3 Kuvottaa pelkästään lukea tuo "riitely puhdistaa ilmaa" ja "kaikissa parisuhteissa riidellään". Näillä kommenteilla normalisoidaan se henkinen väkivalta, jota tossa tapahtuu. Kammottavaa!
Tiedän, että minun on lähdettävä. Kerään siihen resursseja (lähinnä järjestelen taloudellista puolta itseäni sekä lapsiani varten). Olen jo vaihtanut työpaikkaa parempipalkkaiseen, tehnyt sijoituksia jotka toki vaatimattomia, mutta alku kuitenkin. Kun koen, että olen riittävän vahvoilla, lähden. Se on enää ajan kysymys, enää ei mietitä, että lähdenkö ja eroanko, vaan minä lähden.
Hyvä että olet pitkäjänteinen ja päämäärätietoinen, ja toimit noin. Ymmärrä silti, ettei riitely ole kuvottavaa, vaan se mitä sinulle sen varjolla tehdään. Ei tuokaan tervettä ole, että väistellään.
Aihe on siitä hankala, että monessa suhteessa käy huonosti, jos toinen on yhtään tavallista hyökkäävämpi ja toinen ei anna vastusta, tai toisin päin toinen on tavallista arempi ja temperamenttisempi ei osaa tulla vastaan ja siivota jälkiään. Yksi räyhää toinen väistää, ja jos epätasapainotilannetta ei pystytä korjaamaan, suhde muuttuu kärsimykseksi molemmille. Mutta sitten on ne suhteet, joissa se on homman tarkoituskin, saattaa toinen niin epävarmaksi, ettei siitä ole lähtijäksi, tai maalata toisesta suhteen mulkero, jotta itse voi aina kokea olevansa oikeassa.
Ehkä pitäisi kääntää nuo sanonnat uudelleen. Hyvä riita puhdistaa ilman, huono riita myrkyttää loputkin. Sanoja voi sitten katsella hetken peiliin ja sitten puolisoa. Jos peilistä näkyy voitonriemua ja puolison hartiat ovat menneet kasaan, riita taisi olla huono. Isonkin hyvän riidan jälkeen kun molemmilla on parempi olla viimeistään seuraavana päivänä, ja suhde on astetta parempi. Jos epäilet olevasi pikkumainen kun olo ei ole hyvä, se tuskin on totta. Et vain ole saanut omaa kissaasi pöydälle ja kammattua.
Jssap. Rajoja on turha koittaa vetää, turhaudut vain kun ne rikotaan kerta toisensa jälkeen. Lähde äläkä palaa.
Minäkin lähdin ja mikä maailma aukesikaan. Mielummin tuntematon taivas kuin tuttu helvetti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen mies, joka on ollut parisuhteessa suominaisen kanssa on kohdannut henkistä väkivaltaa. Ja osa myös fyysistä väkivaltaa.
Naiset ei tässä maassa sitä myönnä, ja se juuri mahdollistaa tämän ongrlman. Ensimmäinen askel on se, että naiset myöntäisivät henkisen väkivaltaisuudensa.
-mies
Ei pidä paikkaansa! Teidän surkeiden suomiukkojen tulisi olla ikuisesti kiitollisia, jos pääsette EDES TREFFEILLE meidän kanssa. Suomalaiset naiset ovat maailman parhaita.
Ilmiannettu miesvihasta. N25
Vierailija kirjoitti:
Jokainen mies, joka on ollut parisuhteessa suominaisen kanssa on kohdannut henkistä väkivaltaa. Ja osa myös fyysistä väkivaltaa.
Naiset ei tässä maassa sitä myönnä, ja se juuri mahdollistaa tämän ongrlman. Ensimmäinen askel on se, että naiset myöntäisivät henkisen väkivaltaisuudensa.
-mies
Olet ollut siis suhteessa kaikkien suominaisten kanssa ja tunnet kaikki suomimiehet?
Mitä nyt tarkoitat henkisellä väkivallalla?
Joo, oli samanlainen mies.
Valitti ja nälvi oman mielensä keveäksi ja energisoituneena kimmastui minulle, kun olin apea ja puhumaton.
Alkoi sitten jossain vaiheessa syyttää mielisairaaksi ja vihjaili, että pitäisi hakea lääkkeet ja diagnoosi.
Siinä vaiheessa tajusin ottaa eron. Ei ole mitään järkeä olla suhteessa, jossa mies on niin pska, että pitäisi olla lääkityksellä kestääkseen sitä kohtelua :D