Lue keskustelun säännöt.
Henkinen väkivalta parisuhteessa - onko muut kokeneet vastaavaa?
16.02.2023 |
Koen voimakkaasti, että aviomeheni on henkisesti väkivaltainen. Englanniksi termi emotionally abusive ehkä kuvaa hänen käytöstään kaikkein parhaiten, koska käytös on nimenomaan sitä, että hän pyrkii "oksentamaan" pahoinvointinsa minun taakaksi ja hyväksikäyttää siten henkisesti.
Tänään hän esimerkiksi soitti ja viestitti minulle töihin taas monta kertaa. Hän ei ole mustasukkainen, vaan ennemminkin läheisriippuvainen ja jatkuva soittelu / ivestittely on kontrollointia. Olin palavereissa, enkä pystynyt vastaamaan. Töistä lähteissä soitin takaisin ja hän tiuski mulle, valitti lasten kuskaamisista, kiireestä, jne. Asioista, jotka minä usein hoidan yksin. Kotona jatkoi tiuskimista ja kuormittavaa valittamista, aihe vain vaihteli. Tyypillisesti hänen oma olonsa tästä kevenee ja jossain vaiheessa toteaa: toivottavasti meidän ei tarvitse koko iltaa riidellä. Oma tunnelma on useimmiten silloin jo niin apea ja raskas, etten jaksa enää edes kunnolla puhua. Tänäänkin pidättelin kyyneliä ja mietin mielessäni lapsuuden tärkeää hahmoa, jonka ajattelu lohduttaa.
Ei ollut paljon sanottavaa hänelle sen jälkeen miten puhui minulle: tiuskimista, ilkeilyä, saivartelua. Hiljaisesta olemuksestani suuttuneena hän lopulta painui ovia paiskoen ulos, koska en kuulemma puhu ja siten hänen on turha olla täällä.
Toisin sanoen: ensin hän purkaa minuun henkistä väkivaltaa, sen jälkeen ilmoittaa, että HÄN ei halua sitten riidellä koko iltaa. Riidellä? Eihän tässä ole ollut riitaa, vaan henkistä väkivaltaa hänen puolelta. Kun en pysty (PYSTY!!) olemaan normaali oma itseni ja nytkin itkin hiljaa, kun oli niin karsea olo, alkaa hän raivota uudestaan ja tyypillisesti toisella kierroksella paiskoo jotain, ovia tai tavaroita.
Onko kukaan kokenut jotain vastaavaa? En löydä oikein vertaistukea, se auttaisi.
Kommentit (179)
Vierailija kirjoitti:
Narsistisia piirteitä nuo kaikki on. Tämän ketjun kertomukset on sitä täynnä myös. Itse otin eron tuollaisesta ja todella tajusin asian laajuuden vasta jälkikäteen.
Nykyään olen terveessä suhteessa ja se on pelkästään kaunista ja hyvää, kuten kuuluisi ollakin.
Tuollaiseen epäasialliseen käytökseen jos tottuu ja turtuu niin jatkossa sitä normaalikäytöksisistä ihmistä saattaa herkästi jopa vieroksua ja kavahtaakin, että mitäs se tämä mahtaakaan hautoa kun on niin mukava, normaali ja kiva.
Sitä osaa kyllä kummasti olla varuillaan ja suojella itseään, mutta se menee ihan nurinpäin kun jokin on mennyt sisällä rikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kai täällä on jo mainittu avainsana narsisti ja youtube on täynnä videoita narsistien toimintamalleista ja uhrien oireista, joita tämän ketjun ykkössivukin oli jo pullollaan.
Naristiin ainoa toimiva lääke on: once you know, you go. Ja pysyt poissa,nollakontakti, jos mahdollista.
Aina ei ole kyseessä narsismi. Voi olla traumat, paskat vuorovaikutustaidot, epävakaa persoonallisuus, asperger tai vaikka mikä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onneksi en ja lopettaisin tuommoisen suhteen heti. En olisi aloittanutkaan, jos olisi ollut vähänkään tuollaisia piirteitä suhteen alussa näkyvissä.
Ovat suhteen alussa hurmaavia. Todellinen luonne paljastuu vasta kun kala on koukussa.
Eikä välttämättä ole mitään narsistista hurmaamista vaan ainoastaan esitetään muuta kuin todellisuudessa ollaan koska kuvitellaan/tiedetään ettei omana itsenään olisi toisen silmissä kiinnostava eikä edes sopiva kumppani. Siksi kehitetään itselle rooli joka on ihan toisenlainen kuin mitä itse todellisuudessa on. Sitten kun toinen on saatu rakastumaan niin kehiin asteleekin pikkuhiljaa se aito minä ilmeisesti kuvitellen, että nyt sillä ei enää ole väliä vaikka en tykkääkään oikeastaan mistään mistä tähän asti kerroin tykkääväni ja vastaavasti tykkään monesta jutusta joista en puhunut aiemmin mitään.
Tuo on ihan älytön (ja yleinen) idea/ratkaisu koska eihän tuossa voi voittaa yhtään mitään vaan ainoastaan haaskaa omaakin aikaansa. Ihan samaa sarjaa kuin käyttää tinderissä 10 vuotta/20 kiloa sitten kuvia tai vetää ne jonkun supermuokkausohjelman läpi.
Täällä samat mietteet. Mies purkaa kaiken pahan olon minuun (koska hänellä on oikeus), huutaa täyttä kurkkua tyhjänpäiväisistä asioista ja vänkää vastaan (ei vaikka usko, että olen ruokkinut lapsemme, niin kuin yleensäkkin teen). En ikinä tiedä millä tuulella mies on, ja se voi vaihtua sadasosasekunnissa.
Olen aivan loppu. Tekisi mieli lopettaa oma elämä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä samat mietteet. Mies purkaa kaiken pahan olon minuun (koska hänellä on oikeus), huutaa täyttä kurkkua tyhjänpäiväisistä asioista ja vänkää vastaan (ei vaikka usko, että olen ruokkinut lapsemme, niin kuin yleensäkkin teen). En ikinä tiedä millä tuulella mies on, ja se voi vaihtua sadasosasekunnissa.
Olen aivan loppu. Tekisi mieli lopettaa oma elämä.
Tuli muuten juuri mieleen hauska juttu parin päivän takaa. Mies piti huutokonserttiaan, jossa on siis ihan normaalia haukkua minua mm. huoraksi, ällöttäväksi, siaksi, huonoksi äidiksi jne ja nyt mies raivosi siitä, että olen niin selkärangaton ameeba että en saa edes lähdettyä suhteesta vaan pysyn haukuttavana ja pieksettävänä :D miestä siis ottaa aivan suunnattomasti päähän, että jäädyn ja menen hiljaiseksi, kun hän raivoaa minua on hyväksikäytetty lapsena ja ikävä kyllä jäädyn, kun jotain pahaa tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä. Henkinen väkivalta on siitä niljakasta, että usein niitä tilanteita on vaikeaa edes selittää ulkopuolisille niin, että nämä oikeasti ymmärtäisivät, mistä on kyse.
Oma ex oli sellainen, että aloitti yhtäkkiä jostain asiasta raivoamisen. Hetken huudettuaan alkoi tivata minulta vastausta johonkin asiaan, ja vastasin _ihan mitä vain_, siitä tuli vain lisää polttoainetta toiseen raivokierrokseen, jonka päätteeksi taas tivattiin vastausta johonkin. Tämä looppasi tunteja, 5 h huutosessiot oli ihan normaaleja meillä. Ja se oli nimenomaan tuollaista yksipuolista raivoamista, saattoi huutaa tunnin putkeen, vaikken enää edes sanonut mitään.
Sellainen rikkoo ihmisen.
Olen kokenut saman. Elin jatkuvassa epävarmuudessa ja varoin sanomisiani ja tekemisiäni, koska ennalta ei tiennyt, mistä mies suuttuu tai minkä asian kokee syvänä loukkauksena itseään kohtaan. Yritin muutaman kerran vastata näihin raivoamisiin asiallisesti tai perustella kantani, mutta mikä tahansa sanomiseni lisäsi kierroksia tai jos onnistuinkin ns. lyömään jauhot suuhun, raivoamisen aihe vaihtui ja menneet asiat (= miehen itse tekemät väärät tulkinnat tai johtopäätökset sanomisistani, joista oli moneen kertaan jo raivonnut) otettiin raivoamisen aiheeksi. Jossain vaiheessa lakkasin vastaamasta raivokohtausten aikana eikä hän onneksi kovin kauaa jaksanut yksin huutaa, ehkä puoli tuntia korkeintaan. Käytöstään mies perusteli sillä, että parisuhteessa välillä riidellään ja riitely puhdistaa ilmaa - tästä olin ja olen edelleen eri mieltä, jos riitelyllä tarkoitetaan yksipuolista raivoamista. Monesti kehotin miestä miettimään miten asiansa ilmaisee, jos haluaa tulla kuulluksi ja loukkaantui joka kerta tästä, sillä kuulemma en kuullut hänen viestiään ja keskityn täysin epäolennaisiin asioihin. Jos aikuinen ihminen ei osaa ilmaista loukkaantumistaan tai tunteitaan muuten kuin taantumalla uhmaikäiseksi, ei tarvitsekaan yrittää etsiä todellista pahan olon syytä kaiken raivoamisen keskeltä. Mies on pysyvästi exä ja itselläni on todella korkea kynnys ryhtyä uuteen parisuhteeseen kenenkään kanssa.
Ap, lähde suhteesta. Jokaisella on yksi elämä käytettävänään eikä sitä kannata tuhlata pelossa elämiseen ja ahdistuneena henkisesti väkivaltaisessa suhteessa. Kenenkään ei tarvitse sietää sitä, mitä joudut kokemaan. Lähteminen ei ole helppoa, mutta kun aikanaan pääset irti henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ja saat uuden elämäsi aluille, kaikki muuttuu paljon paremmaksi ja helpommaksi.
Kiitos kommentista <3 Kuvottaa pelkästään lukea tuo "riitely puhdistaa ilmaa" ja "kaikissa parisuhteissa riidellään". Näillä kommenteilla normalisoidaan se henkinen väkivalta, jota tossa tapahtuu. Kammottavaa!
Tiedän, että minun on lähdettävä. Kerään siihen resursseja (lähinnä järjestelen taloudellista puolta itseäni sekä lapsiani varten). Olen jo vaihtanut työpaikkaa parempipalkkaiseen, tehnyt sijoituksia jotka toki vaatimattomia, mutta alku kuitenkin. Kun koen, että olen riittävän vahvoilla, lähden. Se on enää ajan kysymys, enää ei mietitä, että lähdenkö ja eroanko, vaan minä lähden.
Entinen miesystäväni oli sitä mieltä, että olin vain liian herkkä kun reagoin suuttumalla ja loukkaantumalla hänen yht äkkisiin raivokohtauksiin mm. siitä että keitin vettä väärin, laitoin talouspaperia sekajätteeseen ja kahvinkeitin oli liian pitkään päällä. Hänen mielestään en kestänyt normaalia ärtymistä (sättimistä ja raivoamista sekä haukkumista) ja kun sanoin hänelle, että hänen kannattaisi miettiä millä tavalla raivoaan purkaa ja kehenkä - haluaako luoda parisuhteesta jätetunkion vai luoda turvallista ja kunnioittavaa ilmapiiriä - niin se oli hänen ilmaisuvapauden rajoittamista ja mustamaalaamistaan. Kun kysyin että eikö minulla sitten ole yhtälainen oikeus omiin tunteisiin - eli hän raivoaa ja nälvii ja minä suutun siitä - hän vastasi pilkallisesti että tottakai on mutta ei suostunut vastaamaan että millä tavalla minun tunteeni sitten saavat näkyä. Koska se että näytin loukkaantumiseni ei ollut sallitua. Hän koki hänen oikeuksiensa polkemisena sen, että en äidillisesti ja rauhallisesti ottanut raivokohtauksia vastaan miestä ymmärtäen ja tyynnytellen. Hän yritti manipuloida, että millainen äiti mahdan olla lapsille, jos kerta negatiiviset tunteet (??) eivät ole sallittuja. Selitin että lapsen raivokohtaukset ovat eri asia kuin aikuisen miehen, aikuinen vastaa omista tunteistaan ja käytöksestään ja lapsi vasta opettelee tunnesäätelyä. Suhteessa oli paljon muutakin henkistä väkivaltaa.
Mistä ikinä vain saisit rohkeutta ja voimia erota, niin etsi ja kaiva se. Selviät kyllä, usko pois. Alkuun tuntuu ihan hirveältä, mutta olo helpottaa vähä vähältä ja jonkin ajan kuluttua ihmettelet, mitä ihmettä olet moisessa sontakasassa oikein nähnyt.
Lisään vielä,
Vaikka yritin pitää puoleni, murennuin vähä vähältä ja lopulta suhde oli juurikin siinä pisteessä, että kävelin niillä surullisen kuuluisilla munankuorilla kuulostellen, että millainen päivä kumppanilla milloinkin on. Ja loppua kohden kiihtyi tietysti minun haukumiseni, harrastukseni ja mielenkiinnon kohteeni olivat typeriä, työni hän osaisi tehdä vain pienellä harjoittelulla, söin vääriä asioita ja meikkasin liikaa. Olin hänen mielestään liian sosiaalisesti eristäytynyt, mutta miespuoleisia kavereita ei saanut olla. Tuntui että hän skannasi jatkuvasti tekemisiäni ja sanomisiani sivaltaakseen ja tylyttääkseen niillä hetken päästä. Ja hän myös eksytti tai kiihdytti edellä ihan tarkoituksella. Olin kuumeessa ja menossa pyörillä hänen luokseen, sairastan astmaa ja kipeänä hengitys vaikeutuu. Kumppani polkee täysillä edelläni pitkän matkaa, hidastaa rinnalleni ja kysyy onko vaikea hengittää ja kun vastaan myöntävästi, kiihdyttää taas edelle. Ja kaikista tällaisista asioista ei voinut loppuvaiheilla sanoa mitään, sillä kaiken hän käänsi minun syykseni. Ja eräs kerta hän ihan pokkana kertoi satua siitä, mitä äsken oli muka tapahtunut. Katsoin häntä hyvin hämmentyneenä ja sanoin varovasti, että ei tuolla tavalla ole koskaan käynyt (en muista asiaa, jokin arkinen ja tavallaan mitätön juttu tyyliin kun inuroit täällä ihan äsken). Hän tuijotti minua hetken tarkkaavaisena ja muina miehinä vaihtoi puheenaihetta. Ja tuostakaan ei voinut puhua enempää, koska hän olisi väittänyt hulluksi.
Tuntui että hän ei sietänyt hänen kyseenalaistamistaan, hänen olisi pitänyt saada sanoa ja tehdä mitä tahansa, mutta mitä enemmän vaikenin ja kävelin munankuorilla fiiliksiä tunnustellen, sitä enemmän hän halveksi minua. Ote tavallaan tiukkeni ja oma liikkumisvapauteni kapeni koko ajan, yritti sitten puolustautua tai ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä samat mietteet. Mies purkaa kaiken pahan olon minuun (koska hänellä on oikeus), huutaa täyttä kurkkua tyhjänpäiväisistä asioista ja vänkää vastaan (ei vaikka usko, että olen ruokkinut lapsemme, niin kuin yleensäkkin teen). En ikinä tiedä millä tuulella mies on, ja se voi vaihtua sadasosasekunnissa.
Olen aivan loppu. Tekisi mieli lopettaa oma elämä.Tuli muuten juuri mieleen hauska juttu parin päivän takaa. Mies piti huutokonserttiaan, jossa on siis ihan normaalia haukkua minua mm. huoraksi, ällöttäväksi, siaksi, huonoksi äidiksi jne ja nyt mies raivosi siitä, että olen niin selkärangaton ameeba että en saa edes lähdettyä suhteesta vaan pysyn haukuttavana ja pieksettävänä :D miestä siis ottaa aivan suunnattomasti päähän, että jäädyn ja menen hiljaiseksi, kun hän raivoaa minua on hyväksikäytetty lapsena ja ikävä kyllä jäädyn, kun jotain pahaa tapahtuu.
Rakas ihminen, lähde pois. Kaikki järjestyy kyllä, mutta sinun on lähdettävä pois tuollaisen miehen luota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä samat mietteet. Mies purkaa kaiken pahan olon minuun (koska hänellä on oikeus), huutaa täyttä kurkkua tyhjänpäiväisistä asioista ja vänkää vastaan (ei vaikka usko, että olen ruokkinut lapsemme, niin kuin yleensäkkin teen). En ikinä tiedä millä tuulella mies on, ja se voi vaihtua sadasosasekunnissa.
Olen aivan loppu. Tekisi mieli lopettaa oma elämä.
Älä lopeta, olet aivan liian arvokas tehdäksesi niin. Olet lapsen ainoa toivo. Soita nollalinjalle tai kriisikeskukseen, ihan mihin tahansa. Soitat vaan ja kerrot teidän parisuhteesta ja tunteestasi, että haluaisit lopettaa oman elämäsi.
Vierailija kirjoitti:
Tässä välissä ehti olla jo uusi itsesäälikohtaus. Olin tekemässä lähtöä kauppaan ja se viivästyi, kun mies taas romahti. Lohdutin, mutta sydämeni ei ollut siinä mukana. T. Se itsesäälikohtauksista aiemmin kirjoittanut.
Sain olla vähän aikaa yksin kotona. Sain olla rauhassa oma itseni ilman että kukaan tuli "lypsämään"sääliä kun oli jo takki tyhjä. Tuntuu vain, että osani on olla miehen tsemppaaja 24/7 eikä mitään muuta. T. Sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen lämpimästi perheterapiaa. Terapiasta on teille hyötyä koko loppu elämäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Exä kutsui kanssa vastaavaa riitelyksi. Joskus yritin kysellä, mikä on riidan aihe, mutta siitä suuttui vielä enemmän. Suhteen päätyttyä hän halusi vielä jutella ja silloinkin sanoin, etten saanut lainkaan kiinni niistä "riidaksi" kutsumistaan hetkistä, minusta se oli henkistä väkivaltaa. Hän oli vain hiljaa eikä osannut sanoa siihen mitään. Minä olin suhteen lopussa ihan lopen uupunut. Käytin rauhoittavia ja etsin terapeuttia. Onneksi tajusin erota.
Mun exällä olisi ollut kaiken huipuksi tarve sopia nämä "riidat" seksillä.. Ja sitten saikin uuden syyn ensin sääliä itseään "kun sä et enää koskaan halua" ja lopulta raivota kuinka "sä oot pelkkä f r i g i d i p i h t a a j a ja vie rais sa itseään pa net ta va hoo".
Oikeasti, kuvitteleeko miehet että tuollaisen tyypin kanssa tekee mieli tehdä enää yhtään mitään?
(palstakaan ei näemmä hyväksy noita sanoja jotka exälle oli ihan normaaleja)
Sama oli meillä. Kun mies halusi sopia "riidan", hän halasi ja hänellä seisoi. Hänelle näissä oli jokin kiihottava juttu. Minä suostuin, kun halusin tilanteesta eroon ja miehen taas "normaaliksi". Luin keskustelua täältä Vauva-palstalta, jossa joku sanoi, ettei voi ymmärtää miten naiset suostuvat seksiin tällaisten (haukkuvien, arvostelevien, huutavien) miesten kanssa. Minulla syttyi lamppu! Seksiä ei enää ollut tämän oivalluksen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä välissä ehti olla jo uusi itsesäälikohtaus. Olin tekemässä lähtöä kauppaan ja se viivästyi, kun mies taas romahti. Lohdutin, mutta sydämeni ei ollut siinä mukana. T. Se itsesäälikohtauksista aiemmin kirjoittanut.
Sain olla vähän aikaa yksin kotona. Sain olla rauhassa oma itseni ilman että kukaan tuli "lypsämään"sääliä kun oli jo takki tyhjä. Tuntuu vain, että osani on olla miehen tsemppaaja 24/7 eikä mitään muuta. T. Sama
Suhde kuulostaa todella raskaalle. Mikä saa sinut pysymään siinä?
Olihan se. Meni niin pahaksi stressi että sain infarktin, siitä kun selvisin niin lähdin. Ei auttanut puheet ei mitkään, kaikki oli minun syytäni teimpä ja olimpa miten vaan. Ei kuunnellut, ei vastannut ja huusi jos kyselin jotain.. Pahimmillaan mies oli pari viikkoa puhumatta, siis ihan hiljaa. .. Odotin vain hänen töihin menoaan että sain hengittää,lomat ja viikonloput olivat helvettiä. Nyt on ihana asua koiran kanssa kahdestaan, ekat 3 viikkoa vain nukuin pois stressiäni, eläkkeelle pääsin sydän ongelmien vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä välissä ehti olla jo uusi itsesäälikohtaus. Olin tekemässä lähtöä kauppaan ja se viivästyi, kun mies taas romahti. Lohdutin, mutta sydämeni ei ollut siinä mukana. T. Se itsesäälikohtauksista aiemmin kirjoittanut.
Sain olla vähän aikaa yksin kotona. Sain olla rauhassa oma itseni ilman että kukaan tuli "lypsämään"sääliä kun oli jo takki tyhjä. Tuntuu vain, että osani on olla miehen tsemppaaja 24/7 eikä mitään muuta. T. Sama
Suhde kuulostaa todella raskaalle. Mikä saa sinut pysymään siinä?
On raskasta kun juuri ehdin "toipua" edellisestä kohtauksesta, tulee uusi.
Pysymään on saanut ne ajoittaiset hyvät hetket ja hänen luonteensa hyvät puolet.
Vierailija kirjoitti:
Mieslapsi, munankuorilla kävely, likasankona oleminen... joopa joo. Jos vetäisitte viinaa välillä, unohtuu murheet siinä.
Vedin viinaa illalla. Aamulla heräsin taas mieslapsen vierestä ja aamu meni munankuorilla hiippaillessa kun ei voinut tietää, mistä tuulee. Likasankonakin jo piti olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä välissä ehti olla jo uusi itsesäälikohtaus. Olin tekemässä lähtöä kauppaan ja se viivästyi, kun mies taas romahti. Lohdutin, mutta sydämeni ei ollut siinä mukana. T. Se itsesäälikohtauksista aiemmin kirjoittanut.
Sain olla vähän aikaa yksin kotona. Sain olla rauhassa oma itseni ilman että kukaan tuli "lypsämään"sääliä kun oli jo takki tyhjä. Tuntuu vain, että osani on olla miehen tsemppaaja 24/7 eikä mitään muuta. T. Sama
Suhde kuulostaa todella raskaalle. Mikä saa sinut pysymään siinä?
On raskasta kun juuri ehdin "toipua" edellisestä kohtauksesta, tulee uusi.
Pysymään on saanut ne ajoittaiset hyvät hetket ja hänen luonteensa hyvät puolet.
Lisäys: olen myös sen ikäinen että uskon tämän olevan viimeinen parisuhteeni. Joko tämä tai loppuelämä yksin. Tämä on kolmas pitkä suhteeni ja tiedän, että aina on jotain ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi parit vaan nuhjuttaa yhdessä, jos se on niin vaikeaa ja molemmilla pahaolo?
Parempi olisi erota, vaikka sekään ei aina helppoa ole.
Elämä on lyhyt, siitä pitäisi nauttia.
Itsekin olen eronnut ja se oli oikea päätös. Meille molemmille.
Mikä h##vetin PAHAOLO?!??! Miten on mahdollista, että aikuinen ihminen kirjoittaa noin päin v....a!?
Kuulostaa vaimoltani.