Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei kestä lapsen erityisyyttä
16.02.2023 |
Meillä on muuten tavallinen ja perusterve pieni lapsi, jolla on kuitenkin tiettyjä nepsyn tapaisia erityispiirteitä, ja arki on välillä vähän hankalaa niiden vuoksi. Mies ei kestä sitä eikä erityisyydestä johtuvia haastavia tilanteita vaan häipyilee, hermostuu jne. Ja usein valittaa minulle, että on niin kamalaa. Vaikka minä useimmiten ne tilanteet hoidan. Olen miettinyt jo eroakin, mutta miten elämä järjestyisi eron jälkeen en tiedä kun ei tuo nytkään erityisyyttä kestä. Eikä yksinhuoltajana varmaan ihan helppoa ole. Onko tämä tavallista, että näin käy? Välillä olen aika tiukoilla jaksamisen kanssa minäkin, ja tukea ja osallistumista mieheltä kaipaisin, mutta näköjään turhaan.
Kommentit (145)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko hän tavallinen vai nepsy? Et myöskään kuvaillut millään tavalla.
Diagnoosia ei ole mutta piirteitä on.
En halua ryhtyä kuvailemaan lasta nyt tänne tarkemmin kun pointti ei ole lapsessa vaan isässä ja miten elää arkea perheenä.
ApKyllä pitää kuvailla, jotta tiedetään, mihin isä reagoi.
Se, että isä reagoi johonkin, mihin esimerkiksi sinä et reagoisi ei oikeastaan ole merkityksellistä. Jokaisen resilienssi ja tunnetaidot ovat omanlaisiaan, samoin tempperamentti. Siksikään ei ole tarpeen kuvailla ja tehdä ketjusta lapsen tai isän haukkumaketjua.
-nepsyn bonusäiti
Sehän on isän haukkumisketju alunalkaenkin. Kun kyseessä on vain erilainen tapa reagoida ja tuntea, ihan turha on rääkyä miten mies on paska.
-eri
Mieskin vois vaikka kasvaa aikuiseksi ja opetella sietämään lastaan muutoinkin kuin hyväntuulisena. Ei vanhempi voi miten sattuu reagoida lapsen uhmaan, vaikka ei itsestä tunnukaan kivalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minäkään jaksaisi olla muutaman tuttavaäidin puoliso. 5-vee lapsella ei ole diagnoosia, mutta näitä kuuluisia nepsypiirteitä. Häntä kuskataan rattaissa, koska nepsypiirteen takia ei halua kävellä. Ruutuaikaa ei saa rajoittaa koska tulee nepsypiirre raivarit. Mitään ei vaadita, mitään pettymyksiä ei saa tulla esim. väärän värinen paprika aiheuttaa nepsykohtauksen, tai eri merkin maitopurkki. Nukkuu äidin vieressä, koska nepsypiirre estää täysin oman sängyn harjoittelun. Vaipoissa oli vielä puoli vuotta sitten, koska nepsypiirteistä ei saa missään tapauksessa hoputtaa, kakkaa edelleen säännöllisesti housuun ja nauraa, kun äiti pesee housut. Torua ei saa tietenkään, eihän nepsy sille mitään voi että päkertää kakat housuun juuri silloin, kun äiti olisi esim. lähdössä harrastukseen.
Meillä ei ole tällaista.
Ap
En kestäisi päivääkään tuollaisen miehen kanssa. Kuulostaa vastuuta pakoilevalta pelleltä joka ei tunne itseään eikä ole valmis ottamaan vastuuta siitä mikä vaatii vaivaa ja paneutumista. Yleistä tuo toki on. Miettikää miten ahdistavaa tuo on lapselle, vanhempi joka lähtee litomaan tai vaihtoehtoisesti äyskii ja tekee itsestään päähenkilön tilanteessa jossa lapsi tarvitsisi aikuisen tukea ja ohjausta.
Mitä ongelmaan tulee, mikset ota asiaa esille neuvolassa? Isä mukaan. Perheneuvola myös yksi paikka jossa saattavat puhua järkeä. Jos vanhempia on kaksi, on vahingollista että vain toinen hoitaa tilanteet. Lapselle jää vähintään todella outo kuva vastuunkannosta ja ihmissuhteista kun isä kireilee eikä hoida osaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko hän tavallinen vai nepsy? Et myöskään kuvaillut millään tavalla.
Diagnoosia ei ole mutta piirteitä on.
En halua ryhtyä kuvailemaan lasta nyt tänne tarkemmin kun pointti ei ole lapsessa vaan isässä ja miten elää arkea perheenä.
ApKyllä pitää kuvailla, jotta tiedetään, mihin isä reagoi.
Mitä väliä sillä on? Ymmärrän hyvin, että AP ei halua tänne yksityiskohtia lapsestaan kirjoittaa.
Mitä sitten kirjoittaa? Monilla on miehiä, jotka eivät osallistu yhteisiin asioihin. Aina tuntuu yhtä pahalta. Mitään kommentoitavaa tai vertaistukineuvoja ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko hän tavallinen vai nepsy? Et myöskään kuvaillut millään tavalla.
Diagnoosia ei ole mutta piirteitä on.
En halua ryhtyä kuvailemaan lasta nyt tänne tarkemmin kun pointti ei ole lapsessa vaan isässä ja miten elää arkea perheenä.
ApKyllä pitää kuvailla, jotta tiedetään, mihin isä reagoi.
Se, että isä reagoi johonkin, mihin esimerkiksi sinä et reagoisi ei oikeastaan ole merkityksellistä. Jokaisen resilienssi ja tunnetaidot ovat omanlaisiaan, samoin tempperamentti. Siksikään ei ole tarpeen kuvailla ja tehdä ketjusta lapsen tai isän haukkumaketjua.
-nepsyn bonusäiti
Sehän on isän haukkumisketju alunalkaenkin. Kun kyseessä on vain erilainen tapa reagoida ja tuntea, ihan turha on rääkyä miten mies on paska.
-eriMieskin vois vaikka kasvaa aikuiseksi ja opetella sietämään lastaan muutoinkin kuin hyväntuulisena. Ei vanhempi voi miten sattuu reagoida lapsen uhmaan, vaikka ei itsestä tunnukaan kivalle.
Ei tietenkään kannattaisi niin, mutta kun reagoi, niin reagoi. Miksi apn pitäisi lähteä kasvattamaan miestäänkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lapsen piirteet ovat olennaisia siksi, että lapsella ei ole diagnoosia. Diagnoosin puute voi johtua kahdesta syystä. Joko lapsi on pieni, ja diagnoosi ei vielä ole ollut ajankohtainen, tai oikeasti kyseessä ei ole millään tavalla nepsy lapsi vaan esim rajaton, jonka touhuja selitellään nepsyydellä. Nepsyjä kun oikeasti kuuluu kasvattaa ihan kuten kaikkia muitakin lapsia. Eli onko ongelma siinä, että vanhemmilla on ihan eri tulkinta koki tilanteesta, vai se, että lapsen kanssa vaan on tosi vaikeaa?
Ok. Piirteet on aistiyliherkkyyttä, jumiutumista, vaikeutta kestää muutoksia ja suuri tarve pilkuntarkoille rutiineille. Rajaton ei ole. Piirteet lieviä ja ikä vasta päiväkoti-iässä, siksi ei tutkita. Ap
Ja ikä oli ? Kaksi vai neljä vuotias ? Joille nuo on normaaleja piirteitä kun uhmaikä pukkaa päälle. Lapset nyt muutenkin jumittaa, ja riehaantuvat kun tulee jotain muutoksia arkeen.
Mitä merkitystä tuolla lopulta on, että osoittautuuko lapsi lopulta nepsyksi vai ei? Vai oliko kyseessä vain normaali uhmaikä tms. Olennaista on se, että isä ei kestä näitä piirteitä lapsessa.
ApOn sillä se merkitys että jos kyse uhmasta, sen hoitaa helposti se, jolla on enemmän resilenssiä, mutta jos kyse pysyvästä olotilasta, molempien pitää kasvattaa kestämistään.
Normaali uhmakin voi kestää monta vuotta, ei se nyt niin voi mennä, että toinen kieltäytyy hoitamasta uhmaikäistä ollenkaan tai käyttäytyy kuin itsekin uhmaikäinen.
Olen aikuinen, olen nepsy ja vaikeuksia on PALJON !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lapsen piirteet ovat olennaisia siksi, että lapsella ei ole diagnoosia. Diagnoosin puute voi johtua kahdesta syystä. Joko lapsi on pieni, ja diagnoosi ei vielä ole ollut ajankohtainen, tai oikeasti kyseessä ei ole millään tavalla nepsy lapsi vaan esim rajaton, jonka touhuja selitellään nepsyydellä. Nepsyjä kun oikeasti kuuluu kasvattaa ihan kuten kaikkia muitakin lapsia. Eli onko ongelma siinä, että vanhemmilla on ihan eri tulkinta koki tilanteesta, vai se, että lapsen kanssa vaan on tosi vaikeaa?
Ok. Piirteet on aistiyliherkkyyttä, jumiutumista, vaikeutta kestää muutoksia ja suuri tarve pilkuntarkoille rutiineille. Rajaton ei ole. Piirteet lieviä ja ikä vasta päiväkoti-iässä, siksi ei tutkita. Ap
Ja ikä oli ? Kaksi vai neljä vuotias ? Joille nuo on normaaleja piirteitä kun uhmaikä pukkaa päälle. Lapset nyt muutenkin jumittaa, ja riehaantuvat kun tulee jotain muutoksia arkeen.
Mitä merkitystä tuolla lopulta on, että osoittautuuko lapsi lopulta nepsyksi vai ei? Vai oliko kyseessä vain normaali uhmaikä tms. Olennaista on se, että isä ei kestä näitä piirteitä lapsessa.
ApOn sillä se merkitys että jos kyse uhmasta, sen hoitaa helposti se, jolla on enemmän resilenssiä, mutta jos kyse pysyvästä olotilasta, molempien pitää kasvattaa kestämistään.
Juuri näin. Eipä se äitikään usein näitä tilantrita niin mallikkaasti hoida, mutta jännästi äitille aina sanotaan että poistu ja hengitä syvään, ihan normaalia että ärsyttää. Sit kun niin tekee mies, on hän isänä kelvoton eikä kykenevä edes uhman jälkeen vanhemmuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko hän tavallinen vai nepsy? Et myöskään kuvaillut millään tavalla.
Diagnoosia ei ole mutta piirteitä on.
En halua ryhtyä kuvailemaan lasta nyt tänne tarkemmin kun pointti ei ole lapsessa vaan isässä ja miten elää arkea perheenä.
ApKyllä pitää kuvailla, jotta tiedetään, mihin isä reagoi.
Se, että isä reagoi johonkin, mihin esimerkiksi sinä et reagoisi ei oikeastaan ole merkityksellistä. Jokaisen resilienssi ja tunnetaidot ovat omanlaisiaan, samoin tempperamentti. Siksikään ei ole tarpeen kuvailla ja tehdä ketjusta lapsen tai isän haukkumaketjua.
-nepsyn bonusäiti
Sehän on isän haukkumisketju alunalkaenkin. Kun kyseessä on vain erilainen tapa reagoida ja tuntea, ihan turha on rääkyä miten mies on paska.
-eriMieskin vois vaikka kasvaa aikuiseksi ja opetella sietämään lastaan muutoinkin kuin hyväntuulisena. Ei vanhempi voi miten sattuu reagoida lapsen uhmaan, vaikka ei itsestä tunnukaan kivalle.
Ei tietenkään kannattaisi niin, mutta kun reagoi, niin reagoi. Miksi apn pitäisi lähteä kasvattamaan miestäänkin?
Joo eipä niiltä miehiltä voi mitään vaatia. Jos se ei kestä lapsen kiukuttelua niin voi voi, kyllä äiti hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lapsen piirteet ovat olennaisia siksi, että lapsella ei ole diagnoosia. Diagnoosin puute voi johtua kahdesta syystä. Joko lapsi on pieni, ja diagnoosi ei vielä ole ollut ajankohtainen, tai oikeasti kyseessä ei ole millään tavalla nepsy lapsi vaan esim rajaton, jonka touhuja selitellään nepsyydellä. Nepsyjä kun oikeasti kuuluu kasvattaa ihan kuten kaikkia muitakin lapsia. Eli onko ongelma siinä, että vanhemmilla on ihan eri tulkinta koki tilanteesta, vai se, että lapsen kanssa vaan on tosi vaikeaa?
Ok. Piirteet on aistiyliherkkyyttä, jumiutumista, vaikeutta kestää muutoksia ja suuri tarve pilkuntarkoille rutiineille. Rajaton ei ole. Piirteet lieviä ja ikä vasta päiväkoti-iässä, siksi ei tutkita. Ap
Ja ikä oli ? Kaksi vai neljä vuotias ? Joille nuo on normaaleja piirteitä kun uhmaikä pukkaa päälle. Lapset nyt muutenkin jumittaa, ja riehaantuvat kun tulee jotain muutoksia arkeen.
Mitä merkitystä tuolla lopulta on, että osoittautuuko lapsi lopulta nepsyksi vai ei? Vai oliko kyseessä vain normaali uhmaikä tms. Olennaista on se, että isä ei kestä näitä piirteitä lapsessa.
ApOn sillä se merkitys että jos kyse uhmasta, sen hoitaa helposti se, jolla on enemmän resilenssiä, mutta jos kyse pysyvästä olotilasta, molempien pitää kasvattaa kestämistään.
Normaali uhmakin voi kestää monta vuotta, ei se nyt niin voi mennä, että toinen kieltäytyy hoitamasta uhmaikäistä ollenkaan tai käyttäytyy kuin itsekin uhmaikäinen.
Ei uhmaikäinen kokoajan ole mahdoton. Uhmaiät menee vallan loistavasti vaikka se toinen ottaisi uhmakohtauksista päävastuun kun toinen ei syystä tai toisesta voi.
Puistattaa ajatella millainen ilmapiiri kotonanne on kaiken aikaa. Lapsi ei olekaan helppo ja itseohjautuva tapaus, tätä pettymystä ei ääneen myönnetä tietenkään. Isä haluaa iloisen ja itsenäisen lapsen jonka kanssa pelata toisinaan hiukan palloa ja muu ei sovi. Äitikään ei hallitse hommia ja odottaa kuukaudesta toiseen että tilanne muuttuisi vaikkei asioille tee mitään. Isä osoittaa mieltään kuin penikka ja kukaan ei katso ketään silmiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku kysyi nepsystä... Nepsy on käsittääkseni lapsi, jolla on neuropsykologisia vaikeuksia. Ennen puhuttiin adhd, add, autisti, asperger jne. Käsittääkseni nämä on kaikki nepsyjä. Korjatkaa jos olen väärässä.
Adhd on ylivilkas ja tarkkaamaton.
Add jumittaa ja on omissa ajatuksissa
Autisti sulkeutuu omaan maailmaansa täysin
Asperger sulkeutuu myös, mutta lievempi versio
Mutta siis lähes kaikki lapset ovat 2-5-vuotiaina uhmaiässä ja vaikeita. Ja nepsytkin ovat tavallisia lapsia erityispiirteineen.
Lapseni isän kanssa riideltiin usein, kun nepsy oli pienempi. Isä moitti minua, kun usein annoin lapselle periksi, jotta saatiin päivän askareet etenemään. Lapsi ei joustanut yhtään. Kerran hermostuin, kun mies taas puuttui (sohvalta käsin) tilanteeseen ja lähdin ovet paukkuen pihalle ja käskin miehen hoitaa menon. Johonkin oli siis lähtö ja lapsen vaatetuksesta kysymys. Palasin parin tunnin kuluttua ja eipä olleet edenneet lääkäriin tai hammaslääkäriin, vai mihin se meno olikaan, en muista enää. Lapsi itki sängyssään pää punaisena ja oli kuulemma hakannut päätään seinään, isukki makasi sohvalla. Erosin sittemmin.
Lapsi on nyt jo lähes täysi-ikäinen. Omat omituisuutensa hänellä yhä on, mutta opiskelee lukiossa ja on älykkyydeltään normaali ja mielenlaadultaan joustava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näille jotka hokee että ennen ei ollut näitä diagnoosilapsia koulussa niin tavallaan ymmärrän teidän näkökantaa. Mutta itse kun mietin alakoulun jossa oli noin 45 oppilasta niin helposti pystyn sanoa
-yhden selkeästi ikäisiään heikommin asioita ymmärtävän ja oppivan lapsen joka kyllä siirtyi toisen luokan jälkeen erityiskoulujen. Siellä oppi lukemaan ym mutta ei koskaan kyennyt normaalin työelämään, hankkimaan ajokorttia ym
- kaksi poikaa jotka eivät kyenneet keskittymään juuri lainkaan. Vähän väliä opettajan puhuttelussa jne mutta ei apua. Todennäköisesti kummallakin ADHD piirteitä todella paljon.
- yksi tyttö joka oli todella heikkolahjainen vaikka kävikin peruskoulun normi luokalla. Kykeni juuri ja juuri kopioimaan opettajan vastauskirjasta työkirjaan oikeat vastaukset sillä välin kun muu luokka teki normaalisti tehtävät
- yksi poika jolla todella paha lukihäiriö. Vielä yläkoulussakin vaikea lukea. Sai tehdä autokoulun kirjallisen tentin suullisena kun ei olisi millään selvinnyt siitä kirjallisena. Oltiin yhtäaikaa autokoulussa ja ehdotin tuolle pojalle leikilläni että voisin tehdä hänen puolestaan kirjalliset jos hän tekisi minun puolestani inssiajon. Lupasi kunhan lähtisin kertomaan inssiin milloin hänen pitäisi väistää risteyksissä jne. No kokenut kuski hän oli kun oli jo 12 v ikäisestä ajanut kuorma-autolla työajoa kylällämme. Mutta liikennesäännöt oli hankalia. Mutta tämä poika oli todella älykäs ja mukava.
Näin äkkiä ajateltuna kyllä niitä erityisiä oli ainakin 80 luvun alussakin. Silloin heille ei vain ollut tarjolla apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko hän tavallinen vai nepsy? Et myöskään kuvaillut millään tavalla.
Diagnoosia ei ole mutta piirteitä on.
En halua ryhtyä kuvailemaan lasta nyt tänne tarkemmin kun pointti ei ole lapsessa vaan isässä ja miten elää arkea perheenä.
ApKyllä pitää kuvailla, jotta tiedetään, mihin isä reagoi.
Se, että isä reagoi johonkin, mihin esimerkiksi sinä et reagoisi ei oikeastaan ole merkityksellistä. Jokaisen resilienssi ja tunnetaidot ovat omanlaisiaan, samoin tempperamentti. Siksikään ei ole tarpeen kuvailla ja tehdä ketjusta lapsen tai isän haukkumaketjua.
-nepsyn bonusäiti
Sehän on isän haukkumisketju alunalkaenkin. Kun kyseessä on vain erilainen tapa reagoida ja tuntea, ihan turha on rääkyä miten mies on paska.
-eriMieskin vois vaikka kasvaa aikuiseksi ja opetella sietämään lastaan muutoinkin kuin hyväntuulisena. Ei vanhempi voi miten sattuu reagoida lapsen uhmaan, vaikka ei itsestä tunnukaan kivalle.
Ei tietenkään kannattaisi niin, mutta kun reagoi, niin reagoi. Miksi apn pitäisi lähteä kasvattamaan miestäänkin?
Joo eipä niiltä miehiltä voi mitään vaatia. Jos se ei kestä lapsen kiukuttelua niin voi voi, kyllä äiti hoitaa.
No en minä ainakaan lähtisi vaatimaan lasteni isältä totaali muuttumista uhmaiän vuoksi. Enpä tollaiseen muutokseen itsekään käskemällä kykenisi. Kaikki kasvaa vanhemmiksi, edes äidit ei synnäriltä poistu täydellisinä.
Nyt on ilmeisesti sama aloittaja joka viimeksi syytti miestänsä siitä, että reagoi liian vahvasti lapsen käyttäytymiseen päinvastasella tavalla, nyt sit näin päin?
Mikä on sitten hyvä? Isä reagoi lapsen käytökseen miten tahansa niin se on väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lapsen piirteet ovat olennaisia siksi, että lapsella ei ole diagnoosia. Diagnoosin puute voi johtua kahdesta syystä. Joko lapsi on pieni, ja diagnoosi ei vielä ole ollut ajankohtainen, tai oikeasti kyseessä ei ole millään tavalla nepsy lapsi vaan esim rajaton, jonka touhuja selitellään nepsyydellä. Nepsyjä kun oikeasti kuuluu kasvattaa ihan kuten kaikkia muitakin lapsia. Eli onko ongelma siinä, että vanhemmilla on ihan eri tulkinta koki tilanteesta, vai se, että lapsen kanssa vaan on tosi vaikeaa?
Ok. Piirteet on aistiyliherkkyyttä, jumiutumista, vaikeutta kestää muutoksia ja suuri tarve pilkuntarkoille rutiineille. Rajaton ei ole. Piirteet lieviä ja ikä vasta päiväkoti-iässä, siksi ei tutkita. Ap
Miksi sitten puhut nepsystä? Myös tiettyyn ikään kuuluu, että lapsi on vähän vaikea. Ja kaikki pienet lapset pitävät rutiineista.
Itse en pidä siitä, että lapsia ylidiagnotisoidaan ja lyödään leima otsaan. Monet pikkulapset ovat vaikeita tietyssä iässä, mutta rauhoittuvat kouluun mennessä.
Minua oikeasti suututtaa tuollainen on nepsy-piirteitä kun vähän jumittaa tai ei pidä muutoksista arjessa. Ihan oikeasti, ei siis tiedä mistään mitään tuollainen ihminen mitä ne piirteet oikeasti ovat. Voin kyllä kertoa että suht normaali lapsi oli, ylivilkas ja jumitti vuosia jossain itselle tärkeissä asioissa, asperger on.
Meillä on neljä lasta, joista kahdella on diagnoosi ja kahdella tutkimukset kesken. (Diagnoosit on 1 x autismin kirjo, 1 x ADHD ja vielä keskeneräiset tutkimukset 2 x autismin kirjo). Ainoastaan yhden kanssa on hankalaa, muiden kanssa menee hyvin kunhan ottaa heidän piirteensä huomioon.
Miehelle näiden piirteiden hyväksyminen on silti ollut hankalaa juuri siksi, että hän tunnistaa itsessään samoja piirteitä (diagnoosia miehellä ei ole). Mies tuntee itsensä virheelliseksi tai huonoksi, raskaaksi kumppaniksi, hankalaksi... Hän näkee, että lapsista on minulle "vaivaa" ja että välillä väsyn. Sitten hän peilaa näitä hankaluuksia itseensä ja toteaa, että olen joutunut näkemään myös suhteemme eteen aika paljon vaivaa. Tämähän on täysin oma valintani, mutta mies silti jostain syystä kokee syyllisyyttä asiasta.
Meillä auttaa se, että nepsypiirteitä ei tuoda esiin vain negatiivisessa valossa. Lapsilla on paljon vahvuuksia, jotka saattavat jopa liittyä nepsypiirteisiin (luovuus, kyky uppoutua asioihin, laaja tietämys monilta aloilta, erittäin hyvä muisti, herkkyys, oivaltava huumori...). Miehellä samoin. Yritän mennä positiivisen kautta niin, että jumit ja muut hankaluudet eivät nousisi "pääasiaksi" näissä rakkaissa ihmisissä, vaan ainakin kotona hyväksyisimme toisemme sellaisena kuin olemme. Aika usein näistä jutuista on silti keskusteltava miehen kanssa, koska muuten hän "vaipuu" huonoihin fiiliksiin.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on ilmeisesti sama aloittaja joka viimeksi syytti miestänsä siitä, että reagoi liian vahvasti lapsen käyttäytymiseen päinvastasella tavalla, nyt sit näin päin?
Mikä on sitten hyvä? Isä reagoi lapsen käytökseen miten tahansa niin se on väärin.
En ole tehnyt tänne aiemmin aloitusta meidän tilanteesta.
Ap
Alue: Aihe vapaa
On sillä se merkitys että jos kyse uhmasta, sen hoitaa helposti se, jolla on enemmän resilenssiä, mutta jos kyse pysyvästä olotilasta, molempien pitää kasvattaa kestämistään.