Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei kestä lapsen erityisyyttä
16.02.2023 |
Meillä on muuten tavallinen ja perusterve pieni lapsi, jolla on kuitenkin tiettyjä nepsyn tapaisia erityispiirteitä, ja arki on välillä vähän hankalaa niiden vuoksi. Mies ei kestä sitä eikä erityisyydestä johtuvia haastavia tilanteita vaan häipyilee, hermostuu jne. Ja usein valittaa minulle, että on niin kamalaa. Vaikka minä useimmiten ne tilanteet hoidan. Olen miettinyt jo eroakin, mutta miten elämä järjestyisi eron jälkeen en tiedä kun ei tuo nytkään erityisyyttä kestä. Eikä yksinhuoltajana varmaan ihan helppoa ole. Onko tämä tavallista, että näin käy? Välillä olen aika tiukoilla jaksamisen kanssa minäkin, ja tukea ja osallistumista mieheltä kaipaisin, mutta näköjään turhaan.
Kommentit (145)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lapsen piirteet ovat olennaisia siksi, että lapsella ei ole diagnoosia. Diagnoosin puute voi johtua kahdesta syystä. Joko lapsi on pieni, ja diagnoosi ei vielä ole ollut ajankohtainen, tai oikeasti kyseessä ei ole millään tavalla nepsy lapsi vaan esim rajaton, jonka touhuja selitellään nepsyydellä. Nepsyjä kun oikeasti kuuluu kasvattaa ihan kuten kaikkia muitakin lapsia. Eli onko ongelma siinä, että vanhemmilla on ihan eri tulkinta koki tilanteesta, vai se, että lapsen kanssa vaan on tosi vaikeaa?
Ok. Piirteet on aistiyliherkkyyttä, jumiutumista, vaikeutta kestää muutoksia ja suuri tarve pilkuntarkoille rutiineille. Rajaton ei ole. Piirteet lieviä ja ikä vasta päiväkoti-iässä, siksi ei tutkita. Ap
Kummalta perittyjä ominaisuuksia nuo on? Taitaa olla mieheltäsi, kun hänkään ei näköjään kestä "muutoksia" eli lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puistattaa ajatella millainen ilmapiiri kotonanne on kaiken aikaa. Lapsi ei olekaan helppo ja itseohjautuva tapaus, tätä pettymystä ei ääneen myönnetä tietenkään. Isä haluaa iloisen ja itsenäisen lapsen jonka kanssa pelata toisinaan hiukan palloa ja muu ei sovi. Äitikään ei hallitse hommia ja odottaa kuukaudesta toiseen että tilanne muuttuisi vaikkei asioille tee mitään. Isä osoittaa mieltään kuin penikka ja kukaan ei katso ketään silmiin.
Tällaista voi olla ihan tavallisissakin perheissä joissa ei ole mitään erityslapsia tai erityisaikuisia.
Miehesi ei tiedä mitä tehdä noissa tilanteissa, joten sulkeutuu tai hermostuu. Hakekaa lapselle ja itsellenne ammattiapua.
Tiedän parin, joka erosi lapsen "erityisyyden" vuoksi. Erityislapsi oli heidän toinen lapsensa. Eron jälkeen esikoinen asui isällään, ja tapasi äitiään säännöllisesti. Äiti hoiti yksin sen vaikeavammaisen erityislapsen, jota isä ei halunnut edes nähdä. Kun erityislapsi kuoli, isä ei edes hautajaisiin osallistunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko hän tavallinen vai nepsy? Et myöskään kuvaillut millään tavalla.
Diagnoosia ei ole mutta piirteitä on.
En halua ryhtyä kuvailemaan lasta nyt tänne tarkemmin kun pointti ei ole lapsessa vaan isässä ja miten elää arkea perheenä.
ApKyllä pitää kuvailla, jotta tiedetään, mihin isä reagoi.
Se, että isä reagoi johonkin, mihin esimerkiksi sinä et reagoisi ei oikeastaan ole merkityksellistä. Jokaisen resilienssi ja tunnetaidot ovat omanlaisiaan, samoin tempperamentti. Siksikään ei ole tarpeen kuvailla ja tehdä ketjusta lapsen tai isän haukkumaketjua.
-nepsyn bonusäiti
Sehän on isän haukkumisketju alunalkaenkin. Kun kyseessä on vain erilainen tapa reagoida ja tuntea, ihan turha on rääkyä miten mies on paska.
-eriMieskin vois vaikka kasvaa aikuiseksi ja opetella sietämään lastaan muutoinkin kuin hyväntuulisena. Ei vanhempi voi miten sattuu reagoida lapsen uhmaan, vaikka ei itsestä tunnukaan kivalle.
Ei tietenkään kannattaisi niin, mutta kun reagoi, niin reagoi. Miksi apn pitäisi lähteä kasvattamaan miestäänkin?
Joo eipä niiltä miehiltä voi mitään vaatia. Jos se ei kestä lapsen kiukuttelua niin voi voi, kyllä äiti hoitaa.
No en minä ainakaan lähtisi vaatimaan lasteni isältä totaali muuttumista uhmaiän vuoksi. Enpä tollaiseen muutokseen itsekään käskemällä kykenisi. Kaikki kasvaa vanhemmiksi, edes äidit ei synnäriltä poistu täydellisinä.
Niin kun kasvaisikin vanhemmaksi! En minä ainakaan jaksaisi katsella puolisoa joka haluaa rusinat pullasta ja kieltäytyy hoitamasta vaikeita tilanteita lapsen kanssa, taantuen itse lapsen tasolle kiukuttelemaan. Se veisi käytännössä luottamuksen ja arvostuksen puolisoa kohtaan. Eri asia jos homma ois jossain määrin tasapainossa eikä kaikki kaatuisi yhden niskaan. Mut jos tilanne on se, ettei voi jättää uhmaikäistä toiselle vanhemmalle kun tämä ei osaa tai suostu hoitamaan, niin ei se homma vaan toimi. Ei uhmaikä ole sellainen asia joka vaan yhtäkkiä loppuu, kyllä niitä haasteita lapsen kanssa tulee myöhemminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi traumatisoituu tuollaisessa ympäristössä oli hän nepsy tai ei.
Omassa kodissaan näkee huonoa käytöstä aikuiselta ihmiseltä. Oppii olevansa ongelma vaikka se ei ole totta. Oppii myös että muita saa kohdella huonosti kunhan kohdeltu on jotenkin huonommassa asemassa kuin itse.
Kun kyseessä on oma isä vieläpä niin huonon mallin on saanut.
Isä joka ei ole aikuiseksi kasvanut, eikä ymmärrä omaa käytöstään ja hae apua itselleen.
Mitä kauemmin ja useammin viskoo kiviään lapsen rekeen sitä raskaammaksi se lapselle käy.
Miten sinä sitten hoidat nuo tilanteet, kuten tuon "vaikeutta kestää muutoksia"? Annat lapselle kaikessa periksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään lapsien vanhemmat itse tekevät diagnooseja, että lapsi on nepsy. Jokainen (normaali ikään liittyvä käytös) vähänkin poikkeava käytös (suurimmaksi osaksi itse aiheutettu) päätetään, että on nepsy.
Esim kokeilkaapas jonkin aikaa omalta kultamussu petrikaarinalta vähentää ruutuajan käyttöä ja tehkää asioita mitä ennen vanhaan tehtiin niin huomaatte ykskaks, kun 90% ylivilkkaudesta katoaa ja lapset pysyy paikallaan ja keskittyy helpommin ympärillä tapahtuviin asioihin. Sen jälkeen ne todelliset tapaukset eli 3% lapsista kenellä edelleenkin jatkuu tuo levoton käytös ja tarkkaavaisuus häiriöt niin erottuu sieltä joukosta oikeesti.
Nykyään on joo ok, että lapsella se sosiaalinen elämä saattaa olla siellä pleikkarilla tai pelikoneella. Youtubessa tai onko nykyään tiktok se mesta mistä katsotaan videoita niin se voidaan luokitella ennemminkin riippuvuuden oireiksi nämä nepsyn oireet.
Lapsille on kehittynyt pakkoemielle näihin asioihin ja koulusta tulee sim toissijainen asia. Koulussakin pitää tunnilal olla puhelimella. Puhelin naaman edessä 90% ajasta. Sit mennään mummolaan tai mökille missä ei oo nettiin niin alkaa ne raivopurkaukset ja syytökset, kun ei ole mitään tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään lapsien vanhemmat itse tekevät diagnooseja, että lapsi on nepsy. Jokainen (normaali ikään liittyvä käytös) vähänkin poikkeava käytös (suurimmaksi osaksi itse aiheutettu) päätetään, että on nepsy.
Esim kokeilkaapas jonkin aikaa omalta kultamussu petrikaarinalta vähentää ruutuajan käyttöä ja tehkää asioita mitä ennen vanhaan tehtiin niin huomaatte ykskaks, kun 90% ylivilkkaudesta katoaa ja lapset pysyy paikallaan ja keskittyy helpommin ympärillä tapahtuviin asioihin. Sen jälkeen ne todelliset tapaukset eli 3% lapsista kenellä edelleenkin jatkuu tuo levoton käytös ja tarkkaavaisuus häiriöt niin erottuu sieltä joukosta oikeesti.
Nykyään on joo ok, että lapsella se sosiaalinen elämä saattaa olla siellä pleikkarilla tai pelikoneella. Youtubessa tai onko nykyään tiktok se mesta mistä katsotaan videoita niin se voidaan luokitella ennemminkin riippuvuuden oireiksi nämä nepsyn oireet.
Lapsille on kehittynyt pakkoemielle näihin asioihin ja koulusta tulee sim toissijainen asia. Koulussakin pitää tunnilal olla puhelimella. Puhelin naaman edessä 90% ajasta. Sit mennään mummolaan tai mökille missä ei oo nettiin niin alkaa ne raivopurkaukset ja syytökset, kun ei ole mitään tekemistä.
Ne on suomeksi sanottuna vieroistusoireita. Eikä ole mikään vitsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulotautia tuo on. Kunnon kuri nyt vaan kotiin ja ÄÄNTÄ kehiin, jos alkaa jumittamaan!
Vierailija kirjoitti:
Miten sinä sitten hoidat nuo tilanteet, kuten tuon "vaikeutta kestää muutoksia"? Annat lapselle kaikessa periksi?
En anna periksi. Vaan ennakoin, pilkon tilanteita pienemmiksi osiksi, käytän välillä kuvakortteja apuna, poistan ylimääräisiä ärsykkeitä tilanteista, kannustan paljon jne.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni isän kanssa riideltiin usein, kun nepsy oli pienempi. Isä moitti minua, kun usein annoin lapselle periksi, jotta saatiin päivän askareet etenemään. Lapsi ei joustanut yhtään. Kerran hermostuin, kun mies taas puuttui (sohvalta käsin) tilanteeseen ja lähdin ovet paukkuen pihalle ja käskin miehen hoitaa menon. Johonkin oli siis lähtö ja lapsen vaatetuksesta kysymys. Palasin parin tunnin kuluttua ja eipä olleet edenneet lääkäriin tai hammaslääkäriin, vai mihin se meno olikaan, en muista enää. Lapsi itki sängyssään pää punaisena ja oli kuulemma hakannut päätään seinään, isukki makasi sohvalla. Erosin sittemmin.
Lapsi on nyt jo lähes täysi-ikäinen. Omat omituisuutensa hänellä yhä on, mutta opiskelee lukiossa ja on älykkyydeltään normaali ja mielenlaadultaan joustava.
Teit juuri väärin, kun annoit periksi sen vuoksi, että pysyisitte sovituissa asioissa.
Se ruokkii sitä tilannetta itsessään lisää lasta käyttäytymään sillä mallilla, että aikuiset antaa periksi ja lapsi määrää. Ehkä aluillaankin jos tilanteissa olisi menty erilailla niin lapsi ei olisi oppinut tätä käyttäytymis mallia. Ja sitä et voi verrata et jos 3,4,5 vuotias lapsi ei tottele, kuin että 15,16,17 vuotias lapsi on normaali ja mielenlaadultaan joustava. Kuuluu lapsen normaaliin kehitykseen, että tietyssä iässä kokeillaan rajoja.
Arvasin, että tähän tulee jokin besserwisseri länkättämään. Niitä tilanteita kun tuli autistin kanssa jatkuvasti, niin pakko oli minun aikuisena joustaa, että hommat olisivat edistyneet ja että edes joskus olisimme olleet ajoissa jossakin, vatsat täynnä ja yö nukuttuna. Lapsella on diagnoosi ja niitä normaaleja kehitysvaiheita oli hänelläkin, tosin esim. pari-kolme-vuotiaana rutiiniriippuvuus oli niin paha, että mun olisi pitänyt muistaa sanasta sanaan kaikki, vaikkapa edellisaamuna käyttämäni sanat. Eihän se tietenkään onnistunut ja seurauksena oli raivari. Siinä kohdassa kyllä, Jumala olkoon todistajani, annoin periksi ihan mielellään muissa asioissa, joissa voin. Ja hyvin usein (päivittäin) hänelle tuli vastaan sellaisia tilanteita, joissa en voinut joustaa ja sitä raivoamista, voitte uskoa, riitti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityislasten vanhemmat eroavat useamman kuin tavislasten vanhemmat, joten kyllä se varmaan aika tavallista on. Minä olen nepsyn bonusäiti, ja täytyy sanoa, että raskasta on välillä, kun tavalliset kommunikaation muodot eivät aina toimi ja lapsi ei ole kaikilta tavoin ikätasoisensa. Tiesin toki tämän ennen kuin hynttyyt yhtään isänsä kanssa laitoin. Mutta saa kai sitä silti myöntää, että välillä on raskasta ja kamalaa. Onneksi mieheni suhtautuu ymmärtäväisesti siihen, että välillä en jaksa ja kantaa päävastuun lapsesta. Mieheni on lapsen lähivanhempi, joten äiti taisi jaksaa vielä vähemmän.
"Onneksi mieheni suhtautuu ymmärtäväisesti siihen, että välillä en jaksa ja kantaa päävastuun lapsesta."
Eikö se nyt ole ihan itsestääselvää että mies on vastuussa eikä sinun tarvitse jaksaa, kun lapsi ei edes ole sinun? Ymmärsinkö jotain väärin?
On se minustakin itsestään selvää. Mutta luepa edes muutama uusperhekeskustelu ja huomaat, että aika moni mies hoidattaa lapset uudella puolisollaan. Ja kyllä meilläkin esim. mies sekä exänsä ehdotti, että jospa minä opettaisin lapsen leipomaan, kun olen siinä todella hyvä ja he eivät. Kieltäydyin, koska olen jo omani opettanut ja tuota nepsyä en jaksa opettaa. Ehdottivat joskus myös, että tekisin lapsen juhliin tarjoilut. Kieltäydyin siitäkin, vaikka teen omieni juhliin.
Mä varmaan tekisin juhlaan tarjoilut, ellei mitään mahdottomuuksia pyydetä. En välttämättä minäkään opettaisi leipomaan, ellei lapsi olisi oikeasti innostunut ja nepsyydestään huolimatta vastaanottavainen. Jos luvassa olisi kolmen päivän siivoukset yhden kääretortun vääntämisestä -> en edes yrittäisi.
Kyseessä olivat rippijuhlat iso suvulle. Että ihan yhdellä, kahdella kakulla ei olisi selvitty. Omien lasten rippijuhliin leivoin kolme päivää. Emme ole köyhiä, bonuslapsen vanhemmat pystyvät hyvin ostamaan tarjoilut.
Opettamisessa haasteena ei ole niinkään sotku vaan se, että toiminnanohjauksen haasteiden vuoksi lapsi, tai nuori, tarvitsee todella tarkat ohjeet. Pienikin poikkeama tai unohtunut kohta aiheuttaa jumituksen tai jotain päätöntä. Nuori ei siis itse hoksaa mitä kannattaisi tehdä eikä myöskään sano ettei tiedä tai kysy lisäohjeita, joten lopputuloksena voi olla melkein mitä vaan. Esimerkki toisaalta: Hänelle sanottiin, että voisi osallistua kotitöihin vaikka keräämällä välillä pyykit narulta. Nuori teki työtä käskettyä ja keräsi vasta narulle laitetut märät pyykit ja viikkasi ne. En, en hoksannut sanoa erikseen, että pyykkien pitää kuivaa ensin. Nuori ei kuulemma huomannut, että pyykit ovat märkiä. En tiedä miten sellaisen voi olla huomaamatta. Toisen kerran sanoin, että voisi tyhjentää tiskikoneen. Luuli, että hänen pitää tyhjentää se aina. Joten heti, kun kone piippasi juoksi paniikissa paikalle, että ehtii ensimmäisenä tyhjentämään eikä tuota pettymystä. Näitä vastaavia tapahtumia on 10 vuoden varrelta vaikka kuinka paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en kestäisi olleenkaan mitään nepsyä
Laittaisin laitokseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sinä sitten hoidat nuo tilanteet, kuten tuon "vaikeutta kestää muutoksia"? Annat lapselle kaikessa periksi?
En anna periksi. Vaan ennakoin, pilkon tilanteita pienemmiksi osiksi, käytän välillä kuvakortteja apuna, poistan ylimääräisiä ärsykkeitä tilanteista, kannustan paljon jne.
Ap
Miksi sain näistä alapeukun? Minulle on neuvottu nämä keinot ja ne oikeasti toimii ja auttaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Minusta lapsen piirteet ovat olennaisia siksi, että lapsella ei ole diagnoosia. Diagnoosin puute voi johtua kahdesta syystä. Joko lapsi on pieni, ja diagnoosi ei vielä ole ollut ajankohtainen, tai oikeasti kyseessä ei ole millään tavalla nepsy lapsi vaan esim rajaton, jonka touhuja selitellään nepsyydellä. Nepsyjä kun oikeasti kuuluu kasvattaa ihan kuten kaikkia muitakin lapsia. Eli onko ongelma siinä, että vanhemmilla on ihan eri tulkinta koki tilanteesta, vai se, että lapsen kanssa vaan on tosi vaikeaa?
Nepsyjä ei kuulu kasvattaa niinkuin kaikkia muitakin. Heidän oireilunsa pahenee, jos heitä kasvattaa niinkuin kaikkia muitakin.
Vastaavasti tavislapset alkavat oirehtimaan jos heitä kasvattaa niinkuin nepsyjä.
Kuulostaa myt ihan vaan erilaisilta tavoilta toimia. Kerrot miehellesi miten ajattelet että olisi paras toimia noissa hankalissa tilanteissa ja sillä hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on nepsy?
Keksitty syy tuntemattomalle syylle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sinä sitten hoidat nuo tilanteet, kuten tuon "vaikeutta kestää muutoksia"? Annat lapselle kaikessa periksi?
En anna periksi. Vaan ennakoin, pilkon tilanteita pienemmiksi osiksi, käytän välillä kuvakortteja apuna, poistan ylimääräisiä ärsykkeitä tilanteista, kannustan paljon jne.
ApMiksi sain näistä alapeukun? Minulle on neuvottu nämä keinot ja ne oikeasti toimii ja auttaa. Ap
Ja miehesikö ei näitä osaa käyttää?
Alue: Aihe vapaa
Teit juuri väärin, kun annoit periksi sen vuoksi, että pysyisitte sovituissa asioissa.
Se ruokkii sitä tilannetta itsessään lisää lasta käyttäytymään sillä mallilla, että aikuiset antaa periksi ja lapsi määrää. Ehkä aluillaankin jos tilanteissa olisi menty erilailla niin lapsi ei olisi oppinut tätä käyttäytymis mallia. Ja sitä et voi verrata et jos 3,4,5 vuotias lapsi ei tottele, kuin että 15,16,17 vuotias lapsi on normaali ja mielenlaadultaan joustava. Kuuluu lapsen normaaliin kehitykseen, että tietyssä iässä kokeillaan rajoja.