Lapsia kotona hoitavat, mitä ihmettä teette päivisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on, että just nämä "haastetta aivoille"-mammat valittaa tylsyyttä? Laittakaa ne aivonne töihin siellä kotona! Luulisi sillä älykkyydellä keksivän tekemistä ja siinä sitä haastetta kerrakseen että sen tekemisen saa soviteltua itselle ja lapselle sopivaksi. Vai ollaanko sitä sittenkään niin älykkäitä, kun vain se yhdenlainen tekeminen (ne oma tutut työt) tarjoaa haastetta?

Ehkäpä jotkut mammat tekevät työtä, jossa on paljon enemmän älyllistä haastetta kuin päivä leikkipuistossa, ruokaa laittaessa ja satuja lukiessa. Sori siitä.

Et nyt ollenkaan ymmärtänyt pointtia! Yleensä nämä älyllisten haasteiden puutteesta valittajat eivät tee lastensa kanssa oikein mitään. Lue nyt vaikka tuo ap:n aloitus. Ei pointti ollut se, että pitäisi olla yhtä haastavaa kuin töissä, mutta kun ei yritetä yhtään mitään! Kyllä mullakin olisi tylsää, jos istuisin vain lapsen kanssa lattialla katsomassa kun se leikkii, laittaisin ruokaa ja kävisin kerran viikossa kerhossa.

Ap sanoi käyvänsä ainakin lähes joka päivä kerhoissa. Ja joo, itsellä ainakin alkoi vaan tylsistyttää aivoja se samana toistuva rutiini tylsine kotitöineen ja se, ettei niistä "älyllistä haastetta" tarjoavista jutuista tullut mitään kun ei pysty keskittymään yhtään. Tässä ketjussa huomaa, että kotiäitinä viihtyy ne, joitten mielestä kaappien siivous on mukavaa puuhaa. Minusta se on välttämätön paha. Kyllä minä tein lasten kanssa oikeasti tosi paljon kaikkea, mutta ei se poista sitä että koin kotiäitiyden tosi puuduttavana ja työelämään palaaminen oli helpotus.

No en minäkään nauttinut kaappien järjestelystä silloin enkä nyt! 😄 Enkä sitä kyllä tehnytkään, mutta kyllä silti viihdyin lasten kanssa aktiivisesti tehden ja eläen. Se oli loppuin lopuksi todella lyhyt jakso elämästä. Vaikka mulla on innostava ja palkitseva työ, niin onhan se kaihoisaa, ettei samanlaista vapautta pääse nauttimaan kuin ehkä vasta eläkkeellä. Terveyttä ja pitkää ikää toivoen...

Aloitus antoi ymmärtää, että ap:lla ei olisi mitään tekemistä kotona lapsen kanssa ja että pitäisi sohvalla maata ja keksiä jotain, mihin saa ajan kulumaan.

Kommenteissa sitten hän valittaakin, että on niin paljon tekemistä, ettei ehdi tehdä mitään omaa.

Ilmeisesti se ongelma on, että lapsen kanssa kotona on niin paljon jatkuvaa säätöä, että ei ehdi tehdä mitään omaa, mikä kiinnostaisi itseäkin. Niinhän se onkin. Kotiäitinä olo on tylsää ja samalla työteliästä, silsi miehet eivät suostu jäämään koti-isiksi. Ja siksi useimmat koulutetut äidit menevät pian takaisin töihin ja laittavat lapsen tarhaan, jotta saavat taas omaa, aikuista sisältöä elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok, no ei varmasti olekaan tylsää jos pystytte tekemään käsitöitä tai opiskelemaan kun lapsi leikkii omiaan. Meillä sellainen ei vaan ole mitenkään mahdollista, lapsi on niin vahdittava ja ei suostu leikkimään yksin. Ap

No sitten ottaisin käsiini jonkunlaisen kasvatusoppaan. Kyllä 2v kuuluu jo osata itsekseenkin leikkiä, äiti tietysti saatavilla ja sillä tavalla lähellä, mutta esimerkiksi olohuoneen lattialla lapsi leikkimässä ja äiti sohvalla tekemässä käsitöitä tai koneella opiskelua/töitä. Ei tietenkään koko päivää aina niin, kyllä lapsen kanssa täytyy välillä puuhaillakin, mutta ei koko aikaa.

Kuuluu osata, kenen mukaan? Lapset on erilaisia ja 2v on vielä pieni.

Pieni, muttei vauva. Itsenäistyminen kuuluu normaaliin kehitykseen. Edes pikkuvauvan ei ole hyvä olla äidissä kiinni koko aikaa. 2-vuotiaasta pian päiväkotiin menevästä nyt puhumattakaan. Tulee todella vaikea hoitoon siirtyminen, jos yhtään ei opi olemaan irti äidistä. 

t. eri

Mutta se on täysin normaalia että ne 2-vuotiaan itsenäiset leikkihetket on lyhyitä eikä lasta oikein voi jättää hetkeksikään silmistään. Minä en ainakaan pystynyt keskittymään mihinkään omaan tekemiseen kun olin lasten kanssa kotona, kun keskeytyksiä tuli kuitenkin ihan koko ajan, vaikka lapset osasi ihan normaalin verran leikkiä myös itse/yksin. Ihmisissä on eroja, toiset ehkä sietää niitä keskeytyksiä paremmin, ja toisaalta lapsissakin on isoja eroja.

No kuka täällä puhui mistään tuntien yksinleikkimisistä? Niinpä, ei kukaan. Tietenkin hetket ovat lyhyempiä 2-vuotiaalla kuin vaikka 6-vuotiaalla, mutta se on paskapuhetta, että 2v ei voi yhtään olla ilman äidin jatkuvaa leikkiseuraa. Ei siellä päikyssäkään aikuinen sen vieressä koko ajan istu. 

Täällä haukuttiin ap kun hän ei pysty rauhassa lukemaan kirjoja tai tekemään käsitöitä tms. lapsen hereillä ollessa, siihen tuo oli vastaus.

Ei haukuttu. Vastattiin vain ap:n kysymykseen siitä, mitä lapsia kotona hoitavat tekevät. Suurin osa tuntuisi oikein hyvin onnistuvan muussakin kuin lapsen vieressä helikopteroimisessa. 

Ketjussa ei kyllä ole ollut juuri ketään, joka on kertonut voivansa tehdä jotain mielenkiintoista kotona. Toki ketju on osoittanut, että moni on tyytyväinen vähään.

Tästä ketjusta tulee positiivinen olo. Pienten lasten äidit tuntuvat kokevan ansiotyönsä luovana ja psyykkiselle voinnille hyvänä. Ennen luulin aina, että työn ja perhe-elämän yhdistäminen on raskasta ja stressaavaa.

Onhan se raskasta ja stressaavaa, kun tuntuu ettei vuorokauden tunnit riitä olla hyvä äiti ja hyvä työntekijä. Mutta silti ainakin itselle työssäkäyvän äidin rooli on paljon sopivampi kuin kotiäidin, se työssäkäynti tosiaan tekee hyvää ja antaa aivoille virikkeitä niitten toistuvien rutiini-kotitöiden lisäksi. Ja lasten kasvaessa heidänkin kanssa oleminen ja tekeminen muuttuu mielekkäämmäksi, on taaperot omalla tavallaan ihania, mutta heidän kanssa iso osa arjesta menee siihen perustarpeiden täyttämiseen.

Ihan kaksisuuntaista se on. Vastaavaa ylemmyyttä nämä kotona viihtyvät äidit osoittaa niitä kohtaan, jotka eivät viihdy. Pahimmat jopa kyseenalaistaa äidin rakkauden lastaan kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeasti te tylsistyvät äidit, pitäkää ne ylemmyyden tuntoiset mölyt mahassanne älkääkä arvostelko muiden äitien valintoja. Menkää niihin älyllisiin töihinne kotonta tylsistymästä, se olisi varmasti lastennekin etu. Lapsi tarvitsee innostuneen, positiivisen, aktiivisen ja aidosti läsnäolevan aikuisen kehityksensä tueksi.

En ymmärrä mikä tarve teillä on korostaa älykkyyttänne ja aliarvioida sitä kotona lasten kanssa viihtyvän ja tekemistä keksivän äidin älykkyyttä? Huono itsetunto? Tämä ei rajoitu vain tänne palstalle, kyllä näitä tuli ihan täällä tosielämässäkin vastaan.

Ihan oikeasti te kotona viihtyvät äidit, älkää viitsikö mollata niitä, jotka eivät koe samoja juttuja mielekkäiksi kuin te itse. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää ettei ihmiset vaan nauti samoista asioista ja joku kokee kotona olon tylsäksi? Ei se ole teiltä pois, nauttikaa siitä kotiäitiajastanne kaikessa rauhassa, hienoahan se on jos siitä pystyy nauttimaan! Turha kuitenkin syyllistää ja kutsua huonoiksi äideiksi niitä, jotka eivät nauti. Pienen taaperon on kuitenkin parempi olla kotona äidin kanssa kuin siellä päiväkodissa. Ja ei tosiaankaan rajoitu palstalle, kyllä näitä täydellisiä kotiäitejä näkee muita paheksumassa ihan livenäkin.

Nykyajan naiset haluaa uran ja perheen mut ei nekään tee tyytyväiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan naiset haluaa uran ja perheen mut ei nekään tee tyytyväiseksi.

Tekee, nimenomaan se tekee onnelliseksi että on elämässä muutakin kuin se perhe. Tässäkin huomaa että ne on viihtyneet kotona jotka ovat kyenneet yhdistämään lastenhoitoon muutakin, vaikkapa niitä opintoja. Niistä joiden päivät täyttyy kotitöistä on vaikeampi viihtyä kotona (toki niitäkin on eikä siinä mitään jos sellainen sopii).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli kuolettavan tylsää pienen lapsen kanssa kotona kaksistaan. Askarreltiin ja puistoiltiin, tehtiin kotihommia, käytiin eväsretkillä jne, mutta ei se ollut kovin antoista aikaa omalle mielenterveydelle, vaikka lapsi onkin elämäni tärkein ja rakkain. En saanut virikettä noista tavallisista lapsiperheen puuhista itselleni, olivat tietty lapsen kannalta tärkeitä, hänen vuoksi minä siellä hiekkalaatikolla istuinkin hiekkakakkuja taputtelemassa. Omat harrastukset ja mielenkiinnon kohteet ovat aika yksinäistä hommaa, hyvällä tavalla. Kuntosalia, kalastusta, maalausta, lukemista, luonnossa liikkumista koiran kanssa. Tunnen itseni, tykkään olla paljon yksin ja omissa oloissani, joten enempää lapsia ei tule.

Mua vähän myös surettaa, ettet ota lasta mukaan luontoon. Olen vienyt jo kuukauden ikäiset kantoliinassa metsäretkille, koira mukana. Isompia kannettu kantorinkassa. 2-vuotiaasta pilkkiminen ja mato-onkiminen on hauskaa, samoin veneily, 4-vuotiaana ovat jo heittäneet virveliä. Lasten kanssa on melottu, telttailtu, käyty sopivan mittaisilla vaelluksilla, päiväretkeilty, vedetty ahkiossa. 4-5-vuotiaana opeteltu tulien tekoa, puiden pilkkomista ja puukon käyttöä. Pienestä pitäen luontoon viedyt lapset osaavat käyttäytyä siellä. Volymet putoavat välittömästi ja kaikki kouhaaminen vaihtuu tarkkailuksi. Toisaalta lapset on aina lapsia ja eivät voi olla tilaisuuden tullen kiipeilemättä, hyppimättä, keikkumatta ja rakentelematta majoja ja siltoja luonnossakaan, mutta kyllähän sitä iloa ja kekseliäisyyttä katselee mielellään.

Kuka sanoi etten vie? Pienen taaperon kanssa retkeillessä on omat haasteet, nyt on helpompaa kun lapsi on isompi. Eipä silti, lapsi tarvitsee edelleen monissa asioissa aikuisen apua eikä jaksa keskittyä vaikka onkimiseen pitkiä aikoja vaikka itse viihtyisin tunteja, eikä lasta voi viedä kaikista haastellisimpiin maastoihin joihin itse menisin kaikista mieluiten. Aikuisena olen kuitenkin vastuussa että lapsi saa mukavia kokemuksia turvallisesti, ja haluan kuitenkin luonnossa liikkumisen taitoja lapselleni opettaa, kuten sinäkin olet tehnyt. Ne omat virkistysretket teen silti edelleen yksin.

Vierailija kirjoitti:

Hoisin nuoremman lapseni kotona kolmivuotiaaksi kotona. Myös esikoinen jäi tietenkin kotiin, kunnes viimeisenä vuonna aloitti esikoulun.

Päivät lapsen olessa 2v meni kutakuinkin näin:

8.00 herättiin, syötiin jne.

8.45 lähdettiin kävellen (pieni rattaissa menomatkan) viemään isompi eskariin (800m matka).

9.00 käveltiin (2v käveli myös!) lähipuistoon.

10.00 oltiinkin jo kotona ja lähdettiin johonkin perhekerhoon/muskariin yms.

11.30-12.00 kotiin syömään (edellis illalla tehty ruoka valmiiksi)

12.30 päiväunet vaunuissa/rattaissa ja isomman haku eskarista 13.00

14.00 välipala

14.30-15.00 pihalla ulkoilua (joka säällä!!!)

15.00 ruuan laittoa. Lapset touhuaa omiaan

16.00 ruoka valmis ja mies kotiin.

Illalla ulkoilua, pelejä, piirtämistä, leikkimistä jne.

Lapset 20.00 nukkumaan ja sitten omaa aikaa :)

Tuliko se mies aina joka päivä klo. 16 kotiin? Toisaalta jos on prikulleen aikataulutettu päivä kuin armeijassa niin ehkä miehenkin tulee olla kotona tasan sillon kun sanotaan. Ei jäädä minnekkään työpäivän jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko ajanhan sitä oli jotakin tekemistä, ihan liikaakin. Lasta piti kuitenkin ohjata, kasvattaa, tarjota sekä älyllisiä että fyysisiä virikkeitä, osallistua itse ja osallistaa lasta. Ulkoilla, piirtää sormiväreillä, värittää väristyskirjoihin, muovailla vahalla, lukea ja loruilla, leipoa, rakentaa linnoja ja junaratoja, olla piilosilla, laulaa ja kuunnella musiikkia, siivota leikin varjolla jnejne.

Pelkästään vaaterumba, vaippojen vaihto ja pottaharjoittelu, ruokailu, kylpyhetket ja muut arkipäivän pakolliset jutut veivät yllättävän paljon aikaa.

Varmaan tekemättömyys ja tylsistyminen olisi vaivannut jos vain olisin passiivisena tuijottanut omissaoloissaan leikkivää lasta ja haukotellut.

Omaa aikaa ei sitten ollutkaan. Lapsen päiväuniaika oli käytännössä päivän ainoa hetki kun pystyin hetken surffaamaan kahvikupin kanssa netissä ja lukemaan päivän uutiset, sen minkä ruoanlaitolta ja seuraavan ruokailuhetken valmisteluilta ehdin.

Et tainnut ymmärtää, ettei tekemättömyys tylsistä, vaan toistuva tylsä tekeminen, joka koostuu luettelemistasi asioista.

Mene töihin.

Miksi se on jotenkin iso ongelma nyt että ihminen ei halua laittaa lastaan liian pienenä päiväkotiin vaikka ei viihtyisikään itse kotona? Suurin osa ajattelee ettei alle 2-vuotiaan paikka ole päiväkodissa, ja siksi yritetään sitä kaikin keinoin pitkittää. Sehän on tosi epäitsekästä vanhemmalta laittaa omat tarpeet sivuun ja keskittyä lapsen hoitoon, vaikkei kokisikaan sitä mielekkäänä. Toki nyt joku tulee sanomaan että ei saisi tehdä lapsia jos ei varmasti nauti joka hetkestä lapsen kanssa. Tosiasiassa sitä ei edes etukäteen tiedä millaista taaperon kanssa kotona olo on, ja kyse on loppujen lopuksi aika pienestä osasta vanhemmuutta.

Joku keskustelija kiteytti hyvin mikä fiiliksen kotiäitinä olo minullekin jätti: työlästä mutta tylsää.

Kaksi lasta 1v. ja reilu 3v.

Herätään kl 07-08 välissä, mies mennyt jo töihin. Aamupala ja aamutoimet ja pukemiset.

Esikoinen kerhoon kahtena päivänä viikossa kl 09.30.-12., kävellään sinne rattain/seisomalaudan tuella/potkupyörä mukana 30min. Esikoisen kerhon aikana käyn pikkuisen kanssa toisena muskarissa ja/tai vapaassa kerhotilassa, joskus myös kaupassa. 1v. usein syö tällöin jonkun pikkuevään, hedelmää yms. Esikoisella kerhossa välipala. Kerhon jälkeen hetki pihassa kerhon leikkipuistossa ja sitten kävellään kotiin lounaalle.

Molemmat nukkuvat noin kl 13-15 päiväunet jolloin nukun/luen/selaan kännyä sängyssä kun lapset nukkuu myös osan ajasta ja osan päiväuniajasta siivoan päällisin puolin lelut pois yms. ja teen toisen ruoan mistä usein saa seuraavan päivän ekan ruoan. Lapset heräilee, mies tulee kl jälkeen 16 kotiin ja syödään uudestaan ja ollaan perheen kanssa ilta kotona/pihalla/aikuiset käy omissa harrastuksissaan vuoroiltoina. Iltapala ja nukkumaan kaikki ajoissa.

Jos ei ole esikoisen kerhopäiviä niin hyvällä ilmalla mennään kaikki kolme puistoon ja kauppaan, huonommalla säällä ollaan kotona ja pyykätään yms. ja käydään ulkona vain kotipihassa/lähimetsässä. Tai joskus tehdään retki keskustaan tai kylään tai mummilaan tai joku muu hoitovapaalla oleva tulee kylään meille. Helppoa mutta ei kyllä tule aika pitkäksi.

Älkää sitten tehkö lapsia jos se on niin työlästä ja tylsää.

Vierailija kirjoitti:

Älkää sitten tehkö lapsia jos se on niin työlästä ja tylsää.

Tein yhden ja totesin että se riittää.

Mulla on kotona 5- ja 3-vuotiaat. Vauva tulossa kesällä.

Me maalataan ja piirretään, tehdään paperinukkeja, leikitään nukketeatteria, luetaan satuja, leikitään pukuleikkejä, rakennetaan legoilla, ommellaan, ym ym.

Vanhempi opettelee soittamaan pianoa sähkökoskettimilla ja tietsikalla. Opetan lapsille ruotsia, isompi menee ruotsinkieliseen eskariin. Ruotsinkielinen kerho 2x 4 tuntia viikossa.

Talvella ollaan vähemmin ulkona, kun siellä ei ole tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Älkää sitten tehkö lapsia jos se on niin työlästä ja tylsää.

Niin sitä tylsyyttä on 1-2 vuotta lapsen elinajasta, ja siihenkin mahtuu paljon hyviä hetkiä. Aika moni on valmis sen tilapäisen tylsyyden ja työläyden lapsensa takia sietämään. Eikä sitä valitettavasti aina tiedä etukäteen miten se kotona olo sujuu. Monella on kauniita kuvitelmia kotiäitiyden ihanuudesta, mutta ei se aina/kovinkaan usein ihan niin mene kuin on kuvitellut. Miksi se on niin väärin myöntää, ettei lasten kanssa aina ole kivaa?

Lämmitän purkkihernekeittoa ja olen vauva-sivustolla.

Vaikka työskentelen lasten kanssa, oli omien lasten kanssa kotona oleminen kamalinta aikaa. En vieläkään muistele sitä lämmöllä, vaikka ovat melkein aikuisia.

On ihan ok nauttia, mutta yhtä ok myöntää, ettei nauti kotiäitiydestä. Hyvä etten repinyt päätä irti jokaiselta "nauti nyt, kun ovat pieniä" -kommentoijalta. Minulle se ei ollut lyhyt aika vaan pitkä kuin nälkävuosi. Hymyilin kuitenkin urheasti, koska eihän niin onnekkaassa asemassa saanut valittaa.

Tuollainen rauhallinen kotona puuhastelu on tosi mukavaa aina välillä. Mutta kun sitä jatkuu päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen, on ihan ymmärrettävää että jotkut väsyy siihen aiemmin. Ei sitä helpota mitkään neuvot että ota lapsi mukaan tiskaamaan, lue sille kirjoja ja käykää muskarissa. Eiköhän niitä ole tehty jo kymmenet kerrat. Se aika minkä lapsen kanssa on kotona on vaan lusittava läpi, tsemppiä!

Kyllä mun tuli kotiäitiaikana roikuttua ihan liikaa somessa, kun mihinkään semmoiseen keskittymistä vaativaan ei oikein pystynyt, mutta en toisaalta halunnut olla semmoinen joka hetken ohjelmatoimisto vaan halusin opettaa lapset leikkimään myös yksin. Kännykkään tarttuminen oli vaan niin paljon helpompaa kuin alkaa virittää vaikka jotain ompeluprojektia, jonka joutuisi sitten keskeyttämään muutaman minuutin päästä. Kotityöt ja ne toistuvat päivittäisrutiinit on tylsiä, erityisen tylsiä kun niissä kestää tolkuttoman kauan lapsen/lasten kanssa yhdessä tehden, ja vaikka joka päivä ulkoiltiin ja käytiin kerhoissa ja kaupoilla ja kirjastoissa ja lounailla ja nähtiin kavereita jne., sitä tylsää kotona oloa oli silti paljon. Mun mies oli vielä paljon työmatkoilla, eli usein oli hoidettava ne illatkin yksin. Kyllä minä joskus ompelinkin ja tein kaikenlaista, oli siinä kotiäitiydessä hyvätkin puolensa, mutta olin kyllä super onnellinen kun pääsin takaisin töihin.

Kotiäitiaika 4 vuotta oli aikaa mikä oli ihana elää. Äitiys tuli uraputkessa hyvään vaiheeseen ja pidin itseni työelämässä kiinni tekemällä projektihommia myös hoitovapaalla ja en mitenkään pudonnut kelkasta. Nyt kun uraputkea on taas jatkunut kotiäitiyden jälkeen kohta 10v. ja lapsetkin kohta molemmat yläasteella niin voisi taas olla muutaman vuoden kotiäitinä jos ei biologia tulisi jo vastaan. Mutta tekemisen puute tai elämän sisällön puute ei kyllä silloin kotiäitinä ollessa vaivannut. Nyt vapaapäivänä paljon oudompi fiilis mitä tekisi.