Lapsia kotona hoitavat, mitä ihmettä teette päivisin?

Vierailija kirjoitti:

Ok, no ei varmasti olekaan tylsää jos pystytte tekemään käsitöitä tai opiskelemaan kun lapsi leikkii omiaan. Meillä sellainen ei vaan ole mitenkään mahdollista, lapsi on niin vahdittava ja ei suostu leikkimään yksin. Ap

No onhan sulla sitten siinä tekemistä. Aloituksessa kirjoitit, että 'kymmenen tuntia tapettavana'.

Vierailija kirjoitti:

Tänään mm. askarreltiin hääkutsuja lapsen kanssa :D Lapsi teki omanlaisiaan kutsuja ja minä sitten niitä oikeita kaverin häihin. Ei ole kuin mielikuvituksesta kiinni, että tekemistä löytyy. Kertaakaan ei ole ollut tylsää tämän 3,5 vuoden aikana, jonka olen kotona ollut. 

Viihdyt vähällä. Vaikea keksiä ikävämpää puuhaa kuin hääkutsujen askartelu.

Hoidin lasta. Ei mulla ollut koskaan tylsää. Tietenkin ne päivät oli sitä herätään-syödään-leikitään-ulos-päikkärit-kotitöitä-rallia mutta ylivoimaisesti stressittömintä aikaa elämässä kun ei ollut kellontarkkoja rutiineja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok, no ei varmasti olekaan tylsää jos pystytte tekemään käsitöitä tai opiskelemaan kun lapsi leikkii omiaan. Meillä sellainen ei vaan ole mitenkään mahdollista, lapsi on niin vahdittava ja ei suostu leikkimään yksin. Ap

No sitten ottaisin käsiini jonkunlaisen kasvatusoppaan. Kyllä 2v kuuluu jo osata itsekseenkin leikkiä, äiti tietysti saatavilla ja sillä tavalla lähellä, mutta esimerkiksi olohuoneen lattialla lapsi leikkimässä ja äiti sohvalla tekemässä käsitöitä tai koneella opiskelua/töitä. Ei tietenkään koko päivää aina niin, kyllä lapsen kanssa täytyy välillä puuhaillakin, mutta ei koko aikaa.

Kuuluu osata, kenen mukaan? Lapset on erilaisia ja 2v on vielä pieni.

Pieni, muttei vauva. Itsenäistyminen kuuluu normaaliin kehitykseen. Edes pikkuvauvan ei ole hyvä olla äidissä kiinni koko aikaa. 2-vuotiaasta pian päiväkotiin menevästä nyt puhumattakaan. Tulee todella vaikea hoitoon siirtyminen, jos yhtään ei opi olemaan irti äidistä. 

t. eri

Mutta se on täysin normaalia että ne 2-vuotiaan itsenäiset leikkihetket on lyhyitä eikä lasta oikein voi jättää hetkeksikään silmistään. Minä en ainakaan pystynyt keskittymään mihinkään omaan tekemiseen kun olin lasten kanssa kotona, kun keskeytyksiä tuli kuitenkin ihan koko ajan, vaikka lapset osasi ihan normaalin verran leikkiä myös itse/yksin. Ihmisissä on eroja, toiset ehkä sietää niitä keskeytyksiä paremmin, ja toisaalta lapsissakin on isoja eroja.

No kuka täällä puhui mistään tuntien yksinleikkimisistä? Niinpä, ei kukaan. Tietenkin hetket ovat lyhyempiä 2-vuotiaalla kuin vaikka 6-vuotiaalla, mutta se on paskapuhetta, että 2v ei voi yhtään olla ilman äidin jatkuvaa leikkiseuraa. Ei siellä päikyssäkään aikuinen sen vieressä koko ajan istu. 

Täällä haukuttiin ap kun hän ei pysty rauhassa lukemaan kirjoja tai tekemään käsitöitä tms. lapsen hereillä ollessa, siihen tuo oli vastaus.

Ei haukuttu. Vastattiin vain ap:n kysymykseen siitä, mitä lapsia kotona hoitavat tekevät. Suurin osa tuntuisi oikein hyvin onnistuvan muussakin kuin lapsen vieressä helikopteroimisessa. 

Ketjussa ei kyllä ole ollut juuri ketään, joka on kertonut voivansa tehdä jotain mielenkiintoista kotona. Toki ketju on osoittanut, että moni on tyytyväinen vähään.

Käytiin kylillä, uimassa,kerhoissa,ulkoiltiin, kotihommia, leikkimistä, toisinaan hypättiin junaan/bussiin ja haettiin mies töistä...päikkärit kesti max tunnin hyvällä tuurilla ja lapsi heräsi varhain joten lapsi oli siinä lähes kokoajan eikä omaa hetkeä ollut juurikaan. Hän touhusi kyllä omia juttujaankin ja järjestin kämpän sellaiseksi ettei tarvinnut kokoajan perässä kulkea. Niin se ap sitten hoidossakin menee että huomio jakautuu 12 muun kanssa ja ympäristö tehty sopivaksi. Tulee iso muutos lapsellesi jos hän on tottunut saamaan huomion jatkuvasti.

Kyllä tuon ikäisen lapsen pitäisi saada liikuntaa ja ulkoilua 3-4h päivässä, aamu- ja iltapäivällä.

Se on suositus.

https://neuvokasperhe.fi/artikkeli/liikuntasuositus-lapselle/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok, no ei varmasti olekaan tylsää jos pystytte tekemään käsitöitä tai opiskelemaan kun lapsi leikkii omiaan. Meillä sellainen ei vaan ole mitenkään mahdollista, lapsi on niin vahdittava ja ei suostu leikkimään yksin. Ap

No sitten ottaisin käsiini jonkunlaisen kasvatusoppaan. Kyllä 2v kuuluu jo osata itsekseenkin leikkiä, äiti tietysti saatavilla ja sillä tavalla lähellä, mutta esimerkiksi olohuoneen lattialla lapsi leikkimässä ja äiti sohvalla tekemässä käsitöitä tai koneella opiskelua/töitä. Ei tietenkään koko päivää aina niin, kyllä lapsen kanssa täytyy välillä puuhaillakin, mutta ei koko aikaa.

Kuuluu osata, kenen mukaan? Lapset on erilaisia ja 2v on vielä pieni.

Pieni, muttei vauva. Itsenäistyminen kuuluu normaaliin kehitykseen. Edes pikkuvauvan ei ole hyvä olla äidissä kiinni koko aikaa. 2-vuotiaasta pian päiväkotiin menevästä nyt puhumattakaan. Tulee todella vaikea hoitoon siirtyminen, jos yhtään ei opi olemaan irti äidistä. 

t. eri

Mutta se on täysin normaalia että ne 2-vuotiaan itsenäiset leikkihetket on lyhyitä eikä lasta oikein voi jättää hetkeksikään silmistään. Minä en ainakaan pystynyt keskittymään mihinkään omaan tekemiseen kun olin lasten kanssa kotona, kun keskeytyksiä tuli kuitenkin ihan koko ajan, vaikka lapset osasi ihan normaalin verran leikkiä myös itse/yksin. Ihmisissä on eroja, toiset ehkä sietää niitä keskeytyksiä paremmin, ja toisaalta lapsissakin on isoja eroja.

No kuka täällä puhui mistään tuntien yksinleikkimisistä? Niinpä, ei kukaan. Tietenkin hetket ovat lyhyempiä 2-vuotiaalla kuin vaikka 6-vuotiaalla, mutta se on paskapuhetta, että 2v ei voi yhtään olla ilman äidin jatkuvaa leikkiseuraa. Ei siellä päikyssäkään aikuinen sen vieressä koko ajan istu. 

Ja kuka on sanonut ettei voi olla hetkeäkään ilman jatkuvaa leikkiseuraa? Ap sanoi vain ettei ehdi puuhailla omiaan kun lapsi tarvitsee huomiota.

No eikös se, ettei ehdi puuhailla omiaan tarkoita juuri sitä, että lapsi ei voi olla hetkeäkään ilman seuraa? Vai mitä sinä sen ajattelit tarkoittavan? :D

Ei. Omaa aikaa on se, että voi tehdä jotain keskittymistä vaativaa. Ei se, että varten välein pitää huomioida lapsi. Ja ylipäänsä koko ajan olla tietoinen siitä, että lapsi on lähistöllä.

En minäkään ikinä ollut mikään roolileikkivä äiti, mutta kyllähän 2 v:n kanssa oli ihan mukava rakennella Dubloilla, puupalikoilla sun muilla. Oisko pelattu jo kuvalottoa ja muistipeliä ainakin tuossa iässä. Ja luettiin paljon. Piirrettiin, väritettiin, maalattiin, muovailtiin. Ylipäätään kaikenlaiset luovat projektit oli mukavia. Pahvilaatikoista rakenneltiin linnaa, kuurakettia, ralliautoa ja mitä milloinkin. Hassuteltiin, loruteltiin, kuunneltiin musiikkia (muutakin kuin lastenlauluja). Ulkoiltiin paljon, retkeiltiin metsässä. Talvella pulkkamäet ja kesällä potkupyörä hurjastelut. Tähän tietenkin päälle ne perhekerhot, leikkipuistot, muskari, kirjasto, uimassa käynnit, ruokakauppa, kotityöt. Kyläiltiin sukulaisilla, joskus jollain äitikaverilla, käytiin mun työpaikalla moikkaamassa tuttuja, kutsuttiin meille vieraita. Eväsretkiä ulos, lounaalla miehen kanssa, kaverin kanssa kahvilassa. Koko ajan me jotain touhuttiin. Kesällä hoidettiin pihaa. Ja kun mies tuli töistä, tehtiin asioita yhdessä tai sain omaa aikaa omille jutuilleni. Oli se kyllä mukavaa aikaa. Sisarus syntyi kun esikoinen oli 2,5v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on, että just nämä "haastetta aivoille"-mammat valittaa tylsyyttä? Laittakaa ne aivonne töihin siellä kotona! Luulisi sillä älykkyydellä keksivän tekemistä ja siinä sitä haastetta kerrakseen että sen tekemisen saa soviteltua itselle ja lapselle sopivaksi. Vai ollaanko sitä sittenkään niin älykkäitä, kun vain se yhdenlainen tekeminen (ne oma tutut työt) tarjoaa haastetta?

Ehkäpä jotkut mammat tekevät työtä, jossa on paljon enemmän älyllistä haastetta kuin päivä leikkipuistossa, ruokaa laittaessa ja satuja lukiessa. Sori siitä.

Et nyt ollenkaan ymmärtänyt pointtia! Yleensä nämä älyllisten haasteiden puutteesta valittajat eivät tee lastensa kanssa oikein mitään. Lue nyt vaikka tuo ap:n aloitus. Ei pointti ollut se, että pitäisi olla yhtä haastavaa kuin töissä, mutta kun ei yritetä yhtään mitään! Kyllä mullakin olisi tylsää, jos istuisin vain lapsen kanssa lattialla katsomassa kun se leikkii, laittaisin ruokaa ja kävisin kerran viikossa kerhossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok, no ei varmasti olekaan tylsää jos pystytte tekemään käsitöitä tai opiskelemaan kun lapsi leikkii omiaan. Meillä sellainen ei vaan ole mitenkään mahdollista, lapsi on niin vahdittava ja ei suostu leikkimään yksin. Ap

No sitten ottaisin käsiini jonkunlaisen kasvatusoppaan. Kyllä 2v kuuluu jo osata itsekseenkin leikkiä, äiti tietysti saatavilla ja sillä tavalla lähellä, mutta esimerkiksi olohuoneen lattialla lapsi leikkimässä ja äiti sohvalla tekemässä käsitöitä tai koneella opiskelua/töitä. Ei tietenkään koko päivää aina niin, kyllä lapsen kanssa täytyy välillä puuhaillakin, mutta ei koko aikaa.

Kuuluu osata, kenen mukaan? Lapset on erilaisia ja 2v on vielä pieni.

Pieni, muttei vauva. Itsenäistyminen kuuluu normaaliin kehitykseen. Edes pikkuvauvan ei ole hyvä olla äidissä kiinni koko aikaa. 2-vuotiaasta pian päiväkotiin menevästä nyt puhumattakaan. Tulee todella vaikea hoitoon siirtyminen, jos yhtään ei opi olemaan irti äidistä. 

t. eri

Mutta se on täysin normaalia että ne 2-vuotiaan itsenäiset leikkihetket on lyhyitä eikä lasta oikein voi jättää hetkeksikään silmistään. Minä en ainakaan pystynyt keskittymään mihinkään omaan tekemiseen kun olin lasten kanssa kotona, kun keskeytyksiä tuli kuitenkin ihan koko ajan, vaikka lapset osasi ihan normaalin verran leikkiä myös itse/yksin. Ihmisissä on eroja, toiset ehkä sietää niitä keskeytyksiä paremmin, ja toisaalta lapsissakin on isoja eroja.

No kuka täällä puhui mistään tuntien yksinleikkimisistä? Niinpä, ei kukaan. Tietenkin hetket ovat lyhyempiä 2-vuotiaalla kuin vaikka 6-vuotiaalla, mutta se on paskapuhetta, että 2v ei voi yhtään olla ilman äidin jatkuvaa leikkiseuraa. Ei siellä päikyssäkään aikuinen sen vieressä koko ajan istu. 

Täällä haukuttiin ap kun hän ei pysty rauhassa lukemaan kirjoja tai tekemään käsitöitä tms. lapsen hereillä ollessa, siihen tuo oli vastaus.

Ei haukuttu. Vastattiin vain ap:n kysymykseen siitä, mitä lapsia kotona hoitavat tekevät. Suurin osa tuntuisi oikein hyvin onnistuvan muussakin kuin lapsen vieressä helikopteroimisessa. 

Ketjussa ei kyllä ole ollut juuri ketään, joka on kertonut voivansa tehdä jotain mielenkiintoista kotona. Toki ketju on osoittanut, että moni on tyytyväinen vähään.

Tästä ketjusta tulee positiivinen olo. Pienten lasten äidit tuntuvat kokevan ansiotyönsä luovana ja psyykkiselle voinnille hyvänä. Ennen luulin aina, että työn ja perhe-elämän yhdistäminen on raskasta ja stressaavaa.

Koko ajanhan sitä oli jotakin tekemistä, ihan liikaakin. Lasta piti kuitenkin ohjata, kasvattaa, tarjota sekä älyllisiä että fyysisiä virikkeitä, osallistua itse ja osallistaa lasta. Ulkoilla, piirtää sormiväreillä, värittää väristyskirjoihin, muovailla vahalla, lukea ja loruilla, leipoa, rakentaa linnoja ja junaratoja, olla piilosilla, laulaa ja kuunnella musiikkia, siivota leikin varjolla jnejne.

Pelkästään vaaterumba, vaippojen vaihto ja pottaharjoittelu, ruokailu, kylpyhetket ja muut arkipäivän pakolliset jutut veivät yllättävän paljon aikaa.

Varmaan tekemättömyys ja tylsistyminen olisi vaivannut jos vain olisin passiivisena tuijottanut omissaoloissaan leikkivää lasta ja haukotellut.

Omaa aikaa ei sitten ollutkaan. Lapsen päiväuniaika oli käytännössä päivän ainoa hetki kun pystyin hetken surffaamaan kahvikupin kanssa netissä ja lukemaan päivän uutiset, sen minkä ruoanlaitolta ja seuraavan ruokailuhetken valmisteluilta ehdin.

Minullakin oli kuolettavan tylsää pienen lapsen kanssa kotona kaksistaan. Askarreltiin ja puistoiltiin, tehtiin kotihommia, käytiin eväsretkillä jne, mutta ei se ollut kovin antoista aikaa omalle mielenterveydelle, vaikka lapsi onkin elämäni tärkein ja rakkain. En saanut virikettä noista tavallisista lapsiperheen puuhista itselleni, olivat tietty lapsen kannalta tärkeitä, hänen vuoksi minä siellä hiekkalaatikolla istuinkin hiekkakakkuja taputtelemassa. Omat harrastukset ja mielenkiinnon kohteet ovat aika yksinäistä hommaa, hyvällä tavalla. Kuntosalia, kalastusta, maalausta, lukemista, luonnossa liikkumista koiran kanssa. Tunnen itseni, tykkään olla paljon yksin ja omissa oloissani, joten enempää lapsia ei tule.

Vierailija kirjoitti:

Koko ajanhan sitä oli jotakin tekemistä, ihan liikaakin. Lasta piti kuitenkin ohjata, kasvattaa, tarjota sekä älyllisiä että fyysisiä virikkeitä, osallistua itse ja osallistaa lasta. Ulkoilla, piirtää sormiväreillä, värittää väristyskirjoihin, muovailla vahalla, lukea ja loruilla, leipoa, rakentaa linnoja ja junaratoja, olla piilosilla, laulaa ja kuunnella musiikkia, siivota leikin varjolla jnejne.

Pelkästään vaaterumba, vaippojen vaihto ja pottaharjoittelu, ruokailu, kylpyhetket ja muut arkipäivän pakolliset jutut veivät yllättävän paljon aikaa.

Varmaan tekemättömyys ja tylsistyminen olisi vaivannut jos vain olisin passiivisena tuijottanut omissaoloissaan leikkivää lasta ja haukotellut.

Omaa aikaa ei sitten ollutkaan. Lapsen päiväuniaika oli käytännössä päivän ainoa hetki kun pystyin hetken surffaamaan kahvikupin kanssa netissä ja lukemaan päivän uutiset, sen minkä ruoanlaitolta ja seuraavan ruokailuhetken valmisteluilta ehdin.

Et tainnut ymmärtää, ettei tekemättömyys tylsistä, vaan toistuva tylsä tekeminen, joka koostuu luettelemistasi asioista.

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli kuolettavan tylsää pienen lapsen kanssa kotona kaksistaan. Askarreltiin ja puistoiltiin, tehtiin kotihommia, käytiin eväsretkillä jne, mutta ei se ollut kovin antoista aikaa omalle mielenterveydelle, vaikka lapsi onkin elämäni tärkein ja rakkain. En saanut virikettä noista tavallisista lapsiperheen puuhista itselleni, olivat tietty lapsen kannalta tärkeitä, hänen vuoksi minä siellä hiekkalaatikolla istuinkin hiekkakakkuja taputtelemassa. Omat harrastukset ja mielenkiinnon kohteet ovat aika yksinäistä hommaa, hyvällä tavalla. Kuntosalia, kalastusta, maalausta, lukemista, luonnossa liikkumista koiran kanssa. Tunnen itseni, tykkään olla paljon yksin ja omissa oloissani, joten enempää lapsia ei tule.

Mua vähän myös surettaa, ettet ota lasta mukaan luontoon. Olen vienyt jo kuukauden ikäiset kantoliinassa metsäretkille, koira mukana. Isompia kannettu kantorinkassa. 2-vuotiaasta pilkkiminen ja mato-onkiminen on hauskaa, samoin veneily, 4-vuotiaana ovat jo heittäneet virveliä. Lasten kanssa on melottu, telttailtu, käyty sopivan mittaisilla vaelluksilla, päiväretkeilty, vedetty ahkiossa. 4-5-vuotiaana opeteltu tulien tekoa, puiden pilkkomista ja puukon käyttöä. Pienestä pitäen luontoon viedyt lapset osaavat käyttäytyä siellä. Volymet putoavat välittömästi ja kaikki kouhaaminen vaihtuu tarkkailuksi. Toisaalta lapset on aina lapsia ja eivät voi olla tilaisuuden tullen kiipeilemättä, hyppimättä, keikkumatta ja rakentelematta majoja ja siltoja luonnossakaan, mutta kyllähän sitä iloa ja kekseliäisyyttä katselee mielellään.

En kyllä nyt ollenkaan ymmärrä tätä tylsyyden valittelua. Siihenhän on ratkaisu: mene töihin. Pistä se lapsi 10 kk iässä päiväkotiin, älä viru 2 vuotta kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko ajanhan sitä oli jotakin tekemistä, ihan liikaakin. Lasta piti kuitenkin ohjata, kasvattaa, tarjota sekä älyllisiä että fyysisiä virikkeitä, osallistua itse ja osallistaa lasta. Ulkoilla, piirtää sormiväreillä, värittää väristyskirjoihin, muovailla vahalla, lukea ja loruilla, leipoa, rakentaa linnoja ja junaratoja, olla piilosilla, laulaa ja kuunnella musiikkia, siivota leikin varjolla jnejne.

Pelkästään vaaterumba, vaippojen vaihto ja pottaharjoittelu, ruokailu, kylpyhetket ja muut arkipäivän pakolliset jutut veivät yllättävän paljon aikaa.

Varmaan tekemättömyys ja tylsistyminen olisi vaivannut jos vain olisin passiivisena tuijottanut omissaoloissaan leikkivää lasta ja haukotellut.

Omaa aikaa ei sitten ollutkaan. Lapsen päiväuniaika oli käytännössä päivän ainoa hetki kun pystyin hetken surffaamaan kahvikupin kanssa netissä ja lukemaan päivän uutiset, sen minkä ruoanlaitolta ja seuraavan ruokailuhetken valmisteluilta ehdin.

Et tainnut ymmärtää, ettei tekemättömyys tylsistä, vaan toistuva tylsä tekeminen, joka koostuu luettelemistasi asioista.

Mene töihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on, että just nämä "haastetta aivoille"-mammat valittaa tylsyyttä? Laittakaa ne aivonne töihin siellä kotona! Luulisi sillä älykkyydellä keksivän tekemistä ja siinä sitä haastetta kerrakseen että sen tekemisen saa soviteltua itselle ja lapselle sopivaksi. Vai ollaanko sitä sittenkään niin älykkäitä, kun vain se yhdenlainen tekeminen (ne oma tutut työt) tarjoaa haastetta?

Ehkäpä jotkut mammat tekevät työtä, jossa on paljon enemmän älyllistä haastetta kuin päivä leikkipuistossa, ruokaa laittaessa ja satuja lukiessa. Sori siitä.

Et nyt ollenkaan ymmärtänyt pointtia! Yleensä nämä älyllisten haasteiden puutteesta valittajat eivät tee lastensa kanssa oikein mitään. Lue nyt vaikka tuo ap:n aloitus. Ei pointti ollut se, että pitäisi olla yhtä haastavaa kuin töissä, mutta kun ei yritetä yhtään mitään! Kyllä mullakin olisi tylsää, jos istuisin vain lapsen kanssa lattialla katsomassa kun se leikkii, laittaisin ruokaa ja kävisin kerran viikossa kerhossa.

Ap sanoi käyvänsä ainakin lähes joka päivä kerhoissa. Ja joo, itsellä ainakin alkoi vaan tylsistyttää aivoja se samana toistuva rutiini tylsine kotitöineen ja se, ettei niistä "älyllistä haastetta" tarjoavista jutuista tullut mitään kun ei pysty keskittymään yhtään. Tässä ketjussa huomaa, että kotiäitinä viihtyy ne, joitten mielestä kaappien siivous on mukavaa puuhaa. Minusta se on välttämätön paha. Kyllä minä tein lasten kanssa oikeasti tosi paljon kaikkea, mutta ei se poista sitä että koin kotiäitiyden tosi puuduttavana ja työelämään palaaminen oli helpotus.

Ihan oikeasti te tylsistyvät äidit, pitäkää ne ylemmyyden tuntoiset mölyt mahassanne älkääkä arvostelko muiden äitien valintoja. Menkää niihin älyllisiin töihinne kotonta tylsistymästä, se olisi varmasti lastennekin etu. Lapsi tarvitsee innostuneen, positiivisen, aktiivisen ja aidosti läsnäolevan aikuisen kehityksensä tueksi.

En ymmärrä mikä tarve teillä on korostaa älykkyyttänne ja aliarvioida sitä kotona lasten kanssa viihtyvän ja tekemistä keksivän äidin älykkyyttä? Huono itsetunto? Tämä ei rajoitu vain tänne palstalle, kyllä näitä tuli ihan täällä tosielämässäkin vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok, no ei varmasti olekaan tylsää jos pystytte tekemään käsitöitä tai opiskelemaan kun lapsi leikkii omiaan. Meillä sellainen ei vaan ole mitenkään mahdollista, lapsi on niin vahdittava ja ei suostu leikkimään yksin. Ap

No sitten ottaisin käsiini jonkunlaisen kasvatusoppaan. Kyllä 2v kuuluu jo osata itsekseenkin leikkiä, äiti tietysti saatavilla ja sillä tavalla lähellä, mutta esimerkiksi olohuoneen lattialla lapsi leikkimässä ja äiti sohvalla tekemässä käsitöitä tai koneella opiskelua/töitä. Ei tietenkään koko päivää aina niin, kyllä lapsen kanssa täytyy välillä puuhaillakin, mutta ei koko aikaa.

Kuuluu osata, kenen mukaan? Lapset on erilaisia ja 2v on vielä pieni.

Pieni, muttei vauva. Itsenäistyminen kuuluu normaaliin kehitykseen. Edes pikkuvauvan ei ole hyvä olla äidissä kiinni koko aikaa. 2-vuotiaasta pian päiväkotiin menevästä nyt puhumattakaan. Tulee todella vaikea hoitoon siirtyminen, jos yhtään ei opi olemaan irti äidistä. 

t. eri

Mutta se on täysin normaalia että ne 2-vuotiaan itsenäiset leikkihetket on lyhyitä eikä lasta oikein voi jättää hetkeksikään silmistään. Minä en ainakaan pystynyt keskittymään mihinkään omaan tekemiseen kun olin lasten kanssa kotona, kun keskeytyksiä tuli kuitenkin ihan koko ajan, vaikka lapset osasi ihan normaalin verran leikkiä myös itse/yksin. Ihmisissä on eroja, toiset ehkä sietää niitä keskeytyksiä paremmin, ja toisaalta lapsissakin on isoja eroja.

No kuka täällä puhui mistään tuntien yksinleikkimisistä? Niinpä, ei kukaan. Tietenkin hetket ovat lyhyempiä 2-vuotiaalla kuin vaikka 6-vuotiaalla, mutta se on paskapuhetta, että 2v ei voi yhtään olla ilman äidin jatkuvaa leikkiseuraa. Ei siellä päikyssäkään aikuinen sen vieressä koko ajan istu. 

Täällä haukuttiin ap kun hän ei pysty rauhassa lukemaan kirjoja tai tekemään käsitöitä tms. lapsen hereillä ollessa, siihen tuo oli vastaus.

Ei haukuttu. Vastattiin vain ap:n kysymykseen siitä, mitä lapsia kotona hoitavat tekevät. Suurin osa tuntuisi oikein hyvin onnistuvan muussakin kuin lapsen vieressä helikopteroimisessa. 

Ketjussa ei kyllä ole ollut juuri ketään, joka on kertonut voivansa tehdä jotain mielenkiintoista kotona. Toki ketju on osoittanut, että moni on tyytyväinen vähään.

Tästä ketjusta tulee positiivinen olo. Pienten lasten äidit tuntuvat kokevan ansiotyönsä luovana ja psyykkiselle voinnille hyvänä. Ennen luulin aina, että työn ja perhe-elämän yhdistäminen on raskasta ja stressaavaa.

Onhan se raskasta ja stressaavaa, kun tuntuu ettei vuorokauden tunnit riitä olla hyvä äiti ja hyvä työntekijä. Mutta silti ainakin itselle työssäkäyvän äidin rooli on paljon sopivampi kuin kotiäidin, se työssäkäynti tosiaan tekee hyvää ja antaa aivoille virikkeitä niitten toistuvien rutiini-kotitöiden lisäksi. Ja lasten kasvaessa heidänkin kanssa oleminen ja tekeminen muuttuu mielekkäämmäksi, on taaperot omalla tavallaan ihania, mutta heidän kanssa iso osa arjesta menee siihen perustarpeiden täyttämiseen.

Mä pesen päivät silakoita