Lapsia kotona hoitavat, mitä ihmettä teette päivisin?

Mä kaipasin aikuista seuraa. Jos sulla on kavereita joilla on samanikäsiä lapsia, niin nähkää! Vaikka vuorotellen toistenne luona, kahvittelua ja juttelua. Lapset puuhaa keskenään?

Tietenkin se on tylsää, jos ajattelee vain kokoajan sitä, miten ei nyt voi itse tehdä niitä aikuiselle mieluisia juttuja. Mutta lasta vartenhan siellä kotona ollaan, eikä aikuista. Eli vaatii vain selkärankaa äidiltä laittaa omat tarpeet syrjään ja olla valittamatta tylsyydestä. Nyt on aika laittaa lapsi etusijalle.

Nämä "ei tämä kotiäitiys ole minua varten" ovat vain lapsensa kustannuksella itsekkäämpiä ihmisiä. Kuka oikeasti luulee, että 2v kanssa leikkiminen olisi aikuisen mielipuuhaa? Ei se ole kenenkään mielipuhaa, mutta se tehdään, koska se on lapsen etu ja onni. On ihan omasta asenteesta ja itsekuristakin kiinni, että haluaako murjottaa vai hoitaa lastaan hymyssä suin. Nyt vähän ryhtiä ja tsemppiä! Lapsi on pieni vain kerran!

Olen ihmetellyt samaa. Lapsemme meni 10kk ikäisenä päiväkotiin ja minä töihin. En pysty mitenkään järjestämään kotona sellaista seuraa ja aktiviteettia mitä hoidossa saa. Lapsemme viihtyy päiväkodissa erittäin hyvin.  Asumme sellaisella paikkakunnalla jonne lähimmällä isovanhemmalla ajomatkaa 1.5h ja lähin ystävä tunnin ajomatkan päässä. Eli perhetuttuja ei nähdä kuin 1-2 kertaa kuukaudessa.

Kävimme viikottain uinnissa ja muskarissa. Jos siivosin tai laitoin ruokaa niin kyllä perään lähdettiin itkien ja pyörittiin jaloissa koko ajan. Eli kotitöitä tein pääosin päikkäriaikaan, joka tietenkin pois omasta ajasta. 

Olen superintrovertti jolle vaikka viikon yksinolo (pois lukien töissä sosiaaliset kohtaamiset) ei ole mikään juttu. Koen hyvin raskaaksi jatkuvat keskeytykset, en pysty tekemään juuri mitään jos joku koko ajan kitisee vieressä kun yritän tehdä asioita. 

Koko ajan helpottaa kun lapsi on itsenäisempi 

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin se on tylsää, jos ajattelee vain kokoajan sitä, miten ei nyt voi itse tehdä niitä aikuiselle mieluisia juttuja. Mutta lasta vartenhan siellä kotona ollaan, eikä aikuista. Eli vaatii vain selkärankaa äidiltä laittaa omat tarpeet syrjään ja olla valittamatta tylsyydestä. Nyt on aika laittaa lapsi etusijalle.

Nämä "ei tämä kotiäitiys ole minua varten" ovat vain lapsensa kustannuksella itsekkäämpiä ihmisiä. Kuka oikeasti luulee, että 2v kanssa leikkiminen olisi aikuisen mielipuuhaa? Ei se ole kenenkään mielipuhaa, mutta se tehdään, koska se on lapsen etu ja onni. On ihan omasta asenteesta ja itsekuristakin kiinni, että haluaako murjottaa vai hoitaa lastaan hymyssä suin. Nyt vähän ryhtiä ja tsemppiä! Lapsi on pieni vain kerran!

Kyllä se on/voi tylsää vaikka kuinka tsemppaisi. Itsellä on kotiäitivuodet takana päin, ja olen onnellinen siitä. Mutta lapsen takia siellä kotona tosiaan ollaan ja se tylsyys sitten pitää vain sietää, loppujen lopuksi kyseessä ei ole pitkä aika (vaikka loputtomalle tuntuukin). Eikä se työn ja pikkulapsiarjen yhdistäminenkään kevyttä ole, kotiäitiydessä on myös hyvät puolensa. Sitä vaan ihmettelen miksi herättää niin vihamielisiä reaktioita jos joku myöntää ettei nauti ja viihdy kotiäitinä ja kaipaa jo töihin?

Olisiko sillä jotain tekemistä asian kanssa, kuinka pitkä se kotiäidin päivä on? Moni täällä, joilla ei ole ollut tylsää kertoo miehen tulleen 16-17 aikaan kotiin. Meillä oli miehen urankiihdytyskausi samaan aikaan pikkulapsivaiheen kanssa ja voi luoja ne päivät oli pitkiä, kun isi tuli vasta illalla kotiin.

Aika meni kivasti just tuohon 16 asti, mutta siihen loppuu puhti. Siinä kohtaa kaipaisi jo hieman omaa tilaa. Plus se ulkoilurumba puistoon kahdesti päivässä on aivan järkkyä 9kk vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomentaa ja keksii miehelle töitä mitä itse "ei ole kerinnyt" tekemään

Miehen kotitöiden hallinta vie varmasti aikaa. Pitäähän hänen töiden jälkeen vielä tehdä nekin.

Olenkin aina ihmetellyt miksi lastenhoito on niin rankkaa kun edes suurperheen lapsena en koskaan huomannut siihen liittyvän mitään kiireistä ja kovaa työntekoa.

No tietenkään et huomannut, koska tuskin edes muistat varhaisimpia vuosiasi.

On AIVAN eri asia olla itse perheen lapsi, kuin olla se aikuinen joka on vastuussa niistä lapsista. Siis niin täysin eri asia, että on vaikea edes alkaa avaamaan sitä kokonaisuutta. Täysin eri asia. 

Sinulla tuskin edes on selkeitä muistikuvia niistä taapero- tai leikki-iän vuosista, eli aikuisille niistä kaikkein rankimmista vuosista. 

Vanhimpana lapsena muistikuvat ovat erittäin selkeät. En nöhnyt koskaan mitään mitä kutsuisin rankaksi työnteoksi.

Sama. Mulla on 6 nuorempaa sisarusta, nuorin syntyi kun olin 16. Vanhempani olivat yrittäjiä ja tekivät pitkää päivää, joten erittäin paljon hoidin näitä pienempiäni. Lähinnä potutti se, ettei päässyt kavereiden kanssa koskaan minnekään, mutta rankkaa se itse lastenhoito ei ollut. Saman voin sanoa omien lasteni osalta, tosin lapsilukuni jäi kahteen kun en halunnut heille samanlaista lapsuutta kuin itselleni. 

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin se on tylsää, jos ajattelee vain kokoajan sitä, miten ei nyt voi itse tehdä niitä aikuiselle mieluisia juttuja. Mutta lasta vartenhan siellä kotona ollaan, eikä aikuista. Eli vaatii vain selkärankaa äidiltä laittaa omat tarpeet syrjään ja olla valittamatta tylsyydestä. Nyt on aika laittaa lapsi etusijalle.

Nämä "ei tämä kotiäitiys ole minua varten" ovat vain lapsensa kustannuksella itsekkäämpiä ihmisiä. Kuka oikeasti luulee, että 2v kanssa leikkiminen olisi aikuisen mielipuuhaa? Ei se ole kenenkään mielipuhaa, mutta se tehdään, koska se on lapsen etu ja onni. On ihan omasta asenteesta ja itsekuristakin kiinni, että haluaako murjottaa vai hoitaa lastaan hymyssä suin. Nyt vähän ryhtiä ja tsemppiä! Lapsi on pieni vain kerran!

Tämä oli erittäin hyvin sanottu. Itse kärsin esikoisen kohdalla tylsyydestä, mutta toisen synnyttyä ymmärsin muuttaa asennettani. Kun lapsi annettiin synnärillä syliini, sanoin ääneen: "Seuraavat kolme vuotta elämäni sisältö on tämän lapsen tarpeiden täyttäminen." Ja näin myös oli. Mieheni teki tuolloin työtä, jossa oli vähintään pari viikkoa kuukaudesta reissussa. Kotona ollessaan hän toki osallistui täysipainoisesti. Lienee sanomattakin selvää, että tämä toinen hoitovapaa meni paljon mukavammin kuin ensimmäinen.