Mikä vaivaa ihmistä, joka on ihan erilainen eri päivinä?
Mielipiteet samasta asiasta vaihtelevat: välillä kertoo olevansa liberaali, välillä konservatiivi. Liberaalina ollessaan naureskelee konservatiivisille asioille, konservatiivina pitää liberaaleina pidettyjä juttuina noloina ja typerinä.
Jonain päivänä on sitä mieltä että hiihto on hyvää liikuntaa, toisena taas ei kuulemma koskaan ole pitänyt hiihdosta. Pukeutumistyyli vaihtuu omituisesti, mutta on kuitenkin aina sillä kerralla yhtenäinen. Myös puhe- ja kirjoitustyyli vaihtelee samoin.
Kyseessä n. 45v asiantuntijatehtävissä työskentelevä mies.
Kommentit (84)
Tätä ketjua lukiessa tuntui, että kaikki ovat jollain tavalla mielenterveyden asiantuntujoita, ja taisi huomata henkilössä enemmän kuin kymmenen eri persoonallisuushäiriötä tms. Naurettavaa.
Mulle tulee mieleen että mies on mieliksi vähän kaikille, eli supliikkimies ja myötäileväinen.
Jos mitään selvää masennusta miehellä ei ole niin tuskinpa johtuu ylirasituksesta.
Vierailija kirjoitti:

No ainakin jos on DID, niin siihen liittyy että on samalla muita liitännäissairauksia/ -häiriöitä kuten epävakaa pers.häiriö, masennus, paniikkihäiriö jne. Kun eihän tuo nyt ihan terveeltäkään kuulosta.
Minulla kyllä saattaa mielipiteet vaihtua helposti päivän mukaan sellaisista monista asioista, joihin minulla ei ole niin yksiulotteista kantaa.
Saatan yhtenä päivänä kovasti tykätä ideasta hiihtää kantavalla hangella, toisena muistan vain, että lapsuuden pakkohiihtojen takia vihaan hiihtämistä. Puutarhurointi on ideana aivan ihastuttava ja saatan haaveilla siitä, toisena muistan että ai niin, minähän en saa edes rikkaruohoja kasvamaan. Asioissa on niin monta puolta ja innostun helposti. En ole disso mitenkään, ehkä sitten tuuliviiri. Elämä on rönsyilevää. Minulle ihan tavallista ja tarkastelen asioita usein monelta kantilta. Niinkin saattaa käydä, että olen sanonut jonkun muka varman mielipiteen, ja sitten jään pohtimaan ajattelenko tosiaan noin. Ja kas, ajatus on jalostunut ja muuttunut seuraavaan keskustelukertaan mennessä.
Yleensä persoonallisuushäiriöt ja muut mielenterveyden häiriöt tulee parhaiten tai pahiten esiin lähimmissä ihmissuhteissa. Ei niistä välttämättä alaiset tai muut työkaverit edes tiedä,
Outoa on tämä nykyajan diagnosointivimma. Ihmisen persoonallisuus on hyvin monisyinen ja monipuolinen, eri puolet korostuvat eri aikoihin ja eri ihmisten kanssa.
Ihminen myös muuttuu jatkuvasti. Viisas ihminen myös muuttaa mielipiteitään tiedon karttuessa. Yleensäkin asioilla on useampi kuin kaksi puolta, eikä mitään lopullista voi sanoa mistään.
Ottakaa nyt vähän rennommin ja antakaa ihmisten olla niin kuin ovat.
Täällä kukaan ole mitään velkaa kenellekään tai ketään pelkästään miellyttämässä.

Lähinnä varmaan huoli ja hätäännys siitä, mikä läheistä oikein vaivaa kun jokin selkeästi häntä vaivaa.

Eiköhän hän hae apua tai tukea jos kokee sitä tarvitsevansa. Kannattaisi kysyä itseltään, että mikä siinä toisen olemisen tavassa saa oman olon epämukavaksi.
Toimiiko hän kenties niin, miten sinä et toimisi? Entä sitten?
Vierailija kirjoitti:
Kun hän on ollut tekemisissä henkilön kanssa, joka hoitaa kasvimaata, niin hänkin puhuu kaikille, että on aina ollut kiinnostunut kasvimaan hoidosta. Sitten taas kun ottaa puheeksi häntä kiinnostavan aiheen eli kasvimaan hoidon, se ei kuulemma ole koskaan kiinnostanut häntä.
Ap
Sekamuotoinen persoonallisuushäiriö eli vähän kustakin purkista.

Minusta tuntuu, että en ehkä osaa auttaa tai tukea häntä riittävästi. Haluaisin kyllä. Hänellä on ollut kovin vaikeaa läheisissä ihmissuhteissa.

Onko hän pyytänyt apua?
Jos olet hänen ystävänsä, riittää että hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on. Miksi muuten edes olisit hänen ystävänsä?

ApOnko hän pyytänyt apua?
Jos olet hänen ystävänsä, riittää että hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on. Miksi muuten edes olisit hänen ystävänsä?
On pyytänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun hän on ollut tekemisissä henkilön kanssa, joka hoitaa kasvimaata, niin hänkin puhuu kaikille, että on aina ollut kiinnostunut kasvimaan hoidosta. Sitten taas kun ottaa puheeksi häntä kiinnostavan aiheen eli kasvimaan hoidon, se ei kuulemma ole koskaan kiinnostanut häntä.
ApKuulostaa, ettei omaa persoonallisuutta oikein ole. Hänellä on aina jokin rooli, yrittää olla jotakin muuta, eikä itsekään tiedä mitä on. Huono itsetunto siis, ei osaa rentoutua eikä ajatella, että mitä juuri hän aidosti on.
Näin olen itsekin ajatellut. Mietinkin, miten tuollainen persoonallisuus pysyy samana työssä? Tällä kuitenkin paljon vastuuta ja isoja asiakokonaisuuksia, jotka pitää hallita. Voiko työminä pysyä samana, vaikka muissa ihmissuhteissa se vaihtelee täysin randomisti?
Ap
Vaikutat ap ilkeältä ihmiseltä.

ApVaikutat ap ilkeältä ihmiseltä.
Vai niin. Onneksi en ole kuitenkaan. Kun argumentitaitosi loppuu, menet henkilökohtaisuuksiin 🤷🏻

En ole argumentoinut missään kohtaa, luin ketjun läpi ja kerroin subjektiivisesta vaikutelmasta, jonka sain.

Jos on noin laidasta laitaan, että joko-tai, niin oliskohan kyse huvin pitämisestä muiden kustannuksella?

Vaikutin ilkeältä ihmiseltä? Onneksi en ole kuitenkaan. Opettele sitten argumentoimaan paremmin.

Vaikutelma vahvistui lisää.
Hiihto on hyvä liikuntalaji, mutta en itse tykkää hiihtää. Johtuu siitä, että mulla on silmälasit. (tän ymmärtää kaikki, joilla on silmälasit, muut pitää hulluna)