Kaupan alan palkat.
Taloussanomissa oli haastateltu kaupan työntekijää jonka mukaan hänen peruspalkkansa on 2200€, tähän päälle ikälisät ja muut lisät ja hän saa kuussa nettona käteen melkein peruspalkkansa verran, joskus 1900€/kk.
Minun mielestä tuo on hyvä palkka? Etenkin kun työhön ei vaadita mitään koulutusta ja hommaa voi tehdä heti peruskoulun jälkeen. Vastuu on aika pieni, työn ohella ei tarvi opiskella ja päivittää kokoajan osaamistaan.
Vertailuna vaikka omaan palkkaani;
4v ammattikorkeakoulussa, olen suoraan vastuussa ihmishengistä, teen 3 vuorotyötä (viikonloppuja, öitä, pyhiä, jouluja etc) ja saan käteen keskimäärin 2400€/kk. Sekin on ihan ok, mutta jos verrataan oman työni ja kaupan työn vaativuutta niin palkkaero on täysin mitätön. Lisäksi kaupan ala hakee yli 200€ korotuksia palkkaan.
Miksi ihmiset kohta enään edes kouluttautuisivat jos kouluttamattomana pääsee helposti samaan tulotasoon?
Olisin linkannut uutisen, mutta Taloussanomat oli sen estänyt.
Kommentit (117)
Olen tehnyt välivuosina ja opintojen ohella töitä kaupankassana ja myyjänä. En ikinä täysiä tunteja tehnyt, mutta muistelen, että täysilläkään tunneilla en olisi saanut 2000 euron bruttopalkkaa. Tämä siis noin vuosilta 2011-2017. Tietysti ikälisät- ja perusvuosilisät palkkaa nostattivat, mutta silti. Osalla myyjistä on myös koulutus taustalla kuten merkonomin tutkinto tai vaikkapa erikoismyyjillä jotain muuta taustaa. Samaa palkkaa hekin saavat.
On miten on, niin mielestäni noin 2000 euron bruttopalkka ei ole paljoa on koulutusta tai ei, joten kannatan palkankorotuksia. Sama aika siellä työssä menee kuin muillakin. Eli vapaata menettää samalla tavalla. Lisäksi ne työt tapahtuvat enimmäkseen illalla ja viikonloppuna, silloin ihmiset käyvät ostoksilla. Ja sillä palkalla pitää pystyä myös elättämään itsensä ja mahdollisesti perheensä. Kauppaketjut ovat myös tehneet huikeaa tulosta koronavuosina, mutta se maksetaan sitten vain osinkoina omistajille, eikä näköjään niille, jotka työn ovat tehneet.
Palkka ei ylipäätänsä aina määrity koulutuksen ja vaikeuden mukaan. Mielestäni väitöskirjatutkijana teen vaativampaa työtä kuin mitä olen ikinä tehnyt, mutta muissa koulutustani (maisteri) vaativissa töissä saisin tonnista ylöspäin enemmän palkkaa. Nykyinen palkkani ei paljoa eroa myyjän palkasta.
Vierailija kirjoitti:
2. Kestin kauemminkin reilu 10v sitten kun ennen ja samaan aikaan opiskeluitani olin pari vuotta kaupassa töissä.
Sittenhän tiesit jo ilman tuota artikkeliakin kuinka huimat palkat kaupassa oli ja olisit voinut jäädä sine tienaamaan, jos olisit halunnut.
Oikeasti olet vain Sekoomuksen trolli, joka yrittää saada ihmisten mielipiteet kaupan työntekijöitä vastaan. Sinun mielestäsi on väärin, että mokomat haluavat palkkaa, jolla tulee toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Kaupat tekee ennätystulosta. Työntekijät on korotuksensa ansainneet.
Saihan opettajat/hoitajat 10% palkankorotuksen, vaikka meillä ei edes olisi tuohon varaa. Velalla katetaan tuo palkankorotus. Rahaa tuohon palkankorotukseen ei olisi ollut.
Sataman ahtaajat vaativat jättipalkkojaan aivan samalla perusteella kuin kauppojen henkilökunta,eikä niidenkään homma sen vaikeampi ole.
Vierailija kirjoitti:
Kaupat tekee ennätystulosta. Työntekijät on korotuksensa ansainneet.
Saihan opettajat/hoitajat 10% palkankorotuksen, vaikka meillä ei edes olisi tuohon varaa. Velalla katetaan tuo palkankorotus. Rahaa tuohon palkankorotukseen ei olisi ollut.
Korjaan, tuottajat ovat sen korotuksen ansainneet.
Väärin myös toinen kohta;
Ei ollut varaa olla korottamatta. Hoitajien palkat laahaavat korotuksesta huolimatta verrattain muihin aloihin. Meillä on myös valtava hoitajapula, tekijöitä eikä tulijoita ole. Raha on tässä vaiheessa ainut keino houkutella tekijöitä.
Kaupan työntekijöiksi on kyllä tulijoita, joten tämäkään ei ole korotusten perustelu.
Vierailija kirjoitti:
Ei kyse olekaan siitä, teen mieluummin jotain muuta mihin minulla on kunnianhimoa ja kykyä.
Ole sitten onnellinen nykyisestä työstäsi ja anna muiden tienata omallaan.
Kaupan alalla voi sentään edetä ja sitä kautta saada enemmän vastuuta ja palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2. Kestin kauemminkin reilu 10v sitten kun ennen ja samaan aikaan opiskeluitani olin pari vuotta kaupassa töissä.
Sittenhän tiesit jo ilman tuota artikkeliakin kuinka huimat palkat kaupassa oli ja olisit voinut jäädä sine tienaamaan, jos olisit halunnut.
Oikeasti olet vain Sekoomuksen trolli, joka yrittää saada ihmisten mielipiteet kaupan työntekijöitä vastaan. Sinun mielestäsi on väärin, että mokomat haluavat palkkaa, jolla tulee toimeen.
Selvästi luit kommenttiin, mutta et ymmärtänyt.
Palkka yleisesti ottaen on matalahko/ok. Työhön nähden se on todellakin hyvä. Näillä kahdella asialla on vissi ero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaupat tekee ennätystulosta. Työntekijät on korotuksensa ansainneet.
Saihan opettajat/hoitajat 10% palkankorotuksen, vaikka meillä ei edes olisi tuohon varaa. Velalla katetaan tuo palkankorotus. Rahaa tuohon palkankorotukseen ei olisi ollut.
Korjaan, tuottajat ovat sen korotuksen ansainneet.
Väärin myös toinen kohta;
Ei ollut varaa olla korottamatta. Hoitajien palkat laahaavat korotuksesta huolimatta verrattain muihin aloihin. Meillä on myös valtava hoitajapula, tekijöitä eikä tulijoita ole. Raha on tässä vaiheessa ainut keino houkutella tekijöitä.Kaupan työntekijöiksi on kyllä tulijoita, joten tämäkään ei ole korotusten perustelu.
Otan kantaa vain tuohon viimeiseen: tulijoita ei ole kaupan työntekijöiksi. Ja ne, jotka tulevat, lähtevät viimeistään kuukauden kuluttua. Ovi käy vinhaan tahtiin, koko ajan.
Erittäin kuluttavaa niille työntekijöille, jotka ovat kauemmin talossa.
Ap vertailee omaa nettoaan myyjän bruttoon.

Mikä sinusta sitten olisi oikea palkka kaupan työntekijälle kokoaikatyöstä, kun olet noin katkera?
Anna kun veikkaan. Tuhat euroa. Siitä pitäisi mielestäsi olla kiitollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaupat tekee ennätystulosta. Työntekijät on korotuksensa ansainneet.
Saihan opettajat/hoitajat 10% palkankorotuksen, vaikka meillä ei edes olisi tuohon varaa. Velalla katetaan tuo palkankorotus. Rahaa tuohon palkankorotukseen ei olisi ollut.
Korjaan, tuottajat ovat sen korotuksen ansainneet.
Väärin myös toinen kohta;
Ei ollut varaa olla korottamatta. Hoitajien palkat laahaavat korotuksesta huolimatta verrattain muihin aloihin. Meillä on myös valtava hoitajapula, tekijöitä eikä tulijoita ole. Raha on tässä vaiheessa ainut keino houkutella tekijöitä.Kaupan työntekijöiksi on kyllä tulijoita, joten tämäkään ei ole korotusten perustelu.
Otan kantaa vain tuohon viimeiseen: tulijoita ei ole kaupan työntekijöiksi. Ja ne, jotka tulevat, lähtevät viimeistään kuukauden kuluttua. Ovi käy vinhaan tahtiin, koko ajan.
Erittäin kuluttavaa niille työntekijöille, jotka ovat kauemmin talossa.
Pah, ovat varmaan vaan tyytyväisiä kun saavat tehdä itse pidempää päivää.
Vierailija kirjoitti:
Kaupan alalla voi sentään edetä ja sitä kautta saada enemmän vastuuta ja palkkaa.
Alapeukuttajat ovat näitä happamia kassoja neljänkymmenen vuoden kokemuksella.
Hienosti juttuun löydetty kaupan alalta se harvinaisuus joka selvästi tekee täyttä työaikaa ja lisien kanssa saa jo palkan jolla elää mainiosti. Alalla vain hyvin harva saa nauttia tuosta samasta vaan valtaosa tekee osa-aikaista ja kuukausitulot jäävät todella paljon pienemmiksi. Tuo juttu saa ihmisille vain vaikutelman että hyvinhän ne kaupan alalla tienaavat ja miksi ihmeessä lakkoilevat?
Kaupan kassamyyjän ja myyjän työ on hektistä ja sekä henkisesti että fyysisesti kuormittavaa. Kaupan työ on luonteeltaan ns. tuntipalkalla tehtävää urakkatyötä. Kannattaakin mennä kokeilemaan ruuhkavuoroon, kuinka kauan itse jaksaisi tehdä "helpolta" ja "yksinkertaiselta" näyttävää kassamyyjän tai myyjän työtä kaupassa!
Pahinta on henkinen väkivalta, epäasiallinen käytös ja puhe ja uhkailu asiakkaitten taholta. Asiakkaitten huonoa ja epäasiallista käytöstä ja puhetta on valitettavasti lähes jokaisessa työvuorossa. Kaupan työssä joutuu kuulemaan ja kuuntelemaan suunsoittoa, kiroilua, turhaa marinaa, huutamista, valittamista, haistattelua, nimittelyä ja uhkailua. Aggressiiviset, epäkohteliaat ja töykeät asiakkaat kohdistavat aggressionsa, vihansa ja uhkailunsa kaupan henkilökuntaan.
Oma lukunsa ovat päihtyneet ja huumeiden käyttäjät sekä taparikolliset, näpistelijät ja ammattivarkaat. Kaupan työssä joutuu valitettavasti kohtaamaan myös ryöstön uhkaa ja jopa käsiksi käymistä ja fyysistä väkivaltaa.
Suurin osa kaupan alan henkilöstöstä on nykyään osa-aikaisia. Pienillä viikkotunneilla on vaikea tulla taloudellisesti toimeen. Osa kassamyyjistä ja myyjistä työskentelee jopa nollatuntisopimuksella.
Vierailija kirjoitti:
Kaupan kassaduuni on vähän sen sortin homma, että siinä ei pitkällä työkokemuksella ole juuri merkitystä. Aivan sama oletko tehnyt sitä hommaa 3kk vai 30 vuotta.
Kuka määrittää mikä on sopiva palkka? Jotkut saa 1600e/kk ja pärjää sillä, täytyykö kaikkien palkat pudottaa samalle tasolle??
Vierailija kirjoitti:
Hienosti juttuun löydetty kaupan alalta se harvinaisuus joka selvästi tekee täyttä työaikaa ja lisien kanssa saa jo palkan jolla elää mainiosti. Alalla vain hyvin harva saa nauttia tuosta samasta vaan valtaosa tekee osa-aikaista ja kuukausitulot jäävät todella paljon pienemmiksi. Tuo juttu saa ihmisille vain vaikutelman että hyvinhän ne kaupan alalla tienaavat ja miksi ihmeessä lakkoilevat?
Samaa mietin, tosi erikoinen valinta luottikselta antaa haastattelu, ottamatta millään tavalla kantaa tuohon isoon osa-aikatyöongelmaan.
Artikkelin myyjä on loistavassa kaupassa töissä "kukaan ei tee pakotettuna osa-aikaista"
Itse olin töissä paikallisella osuuskaupalla, ainoastaan osastopäälliköt sai täydet tunnit, kaikilla muilla osa-aikainen soppari, maks 30h/vko eikä kokoaikaista sopparia saanut vaikka miten aneli
Vierailija kirjoitti:
Ap vertailee omaa nettoaan myyjän bruttoon.
Valetta. Voisitko edes lukea minun kommenttini ja myöhemmin linkatun uutisen?!
Jutussa kaupan työntekijä itse sanoi nettotulokseen 1900-2200.
Ihan nettotuloja vertasin.
Kummallista kuinka tuollainen valehteleva kommentti saa tykkäyksiä.

Nettotulojen vertailu on ihan hyödytöntä.
Mikä on sun brutto tuolla 2400e netolla?
Hassua kuinka ihmisten argumentointi on mennyt nykymaailmassa tällaiseksi.. "no tee sitten itse kun on niin kivaa!". Ei kyse olekaan siitä, teen mieluummin jotain muuta mihin minulla on kunnianhimoa ja kykyä. Objektiivisesti vertailuna esimerkiksi sisätautiosastolla oleva lähihoitaja, joka hoitaa potilaan voinnin seurantaa, lääkintää, ohjausta etc 3:ssa vuorossa pyhiä myöten saa tällä hetkellä saman mitä ihminen kaupan kassalla kun lukee tuotteiden viivakoodeja.
Ja kaupan kassa vaatii lisää rahaa?
Ehkä kannattaisi mieluummin keskittyä työolojen parantamiseen, eli annettaisiin ne täydet tunnit työntekijöille, mitä tykätään pihdata.