Lue keskustelun säännöt.
Köyhäilyruoka onkin ihan törkeän hyvää!
Keitin kokonaista ohraa, sekoitin siihen currytahnaa ja lopuksi paistettua uunilenkkiä. Hyvää!
Kommentit (1264)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sianlihakastike eli läskisoosi äidin tekemänä oli hyvää!. Ensin valurautapannulla käristettiin sialihapsloja kunnes läski suli melkein kokonaan pois. Sitten haudutettiin pannulla sipulia, viimeksi vehnäjauhosuurus. Tämä ruskea kastike sianlihoineen, mausteena suolaa ja pippuria, sai muhia kolmekin tuntia puuhellalla. Ja oli hyvää, oikein makoisaa.
Koulussa sain melkein samantapaista ( pieni kyläkoulu 1970-luvulla), mutta kastikkeessa oli myös punajuurenpaloja. Sekin versio oli hyvä.
Läskisoosi oli todella yleinen ruoka 70-luvulla. Se oli erittäin hyvää silloin lapsenkin mielestä mutta muistan että sydänala tuli siitä toisinaan kipeäksi. Laardia myös paistettiin pannulla ja kasteltiin leipää siihen. NAM! Oli raskasta ruokaa. Silti pysyin hoikkana lapsena ja nuorena. Olihan sitä sitten myöhempinä vuosina perheessä sepelvaltimotautia ja sappikivisairautta. Kaikin tavoin kuitenkin monipuolisuutta oli ruokailussa silti kaloineen, marjoineen, sienineen, hedelmineen, viljoineen ja maitotuotteineen, unohtamatta kananmunia. Valmistettiin itse ruokaa ja usein oli perinteen mukaan pitkää kaavaa noudattavia ruoanlaiton, leipomisen tapoja. Näin lapsen silmin oli ihana nähdä kuinka vanhempani molemmat olivat innoissaan ruuanlaitosta, valmistamiseen käytettiin menetelmiä ja aikaa. Oli turvallinen ja mukava olo niinä hetkinä. Silti äiti oli toki silloin se ensisijainen kokkaaja ja meidät sisaret toisinaan otettiin apureiksi. Isä teki toisaalla raskasta ruumiillista työtä.
Meillä ei kotona ollut koskaan läskisoosia 70-luvulla. Eikä ruskeaa kastiketta. Meidän äiti oli niin terveystietoinen. Meillä oli yleensä vain jotain keittoja. Leivän päälle laitettiin Flooraa. Köyhäilyruokaa oli puuro, parasta ehkä oli vispipuuro, jossa oli mannaryynejä ja puolukkaa. Myös kokonaisista ohraryyneistä tehtyä uunipuuroa oli aina välillä.
Mummolassa oli kerran läskisoosia, olen maistanut, tykkäsin kyllä. Mummolassakin se loppui sitten 80-luvulla kun papalle tuli sepelvaltimotauti, ja sielläkin lopetettiin voin syöminen ja siirryttiin Beceliin. Gravilohta oli usein, itse pyydettyä, ja myöhemmin kun pappa ikääntyi, lohi oli ostettua mutta itse graavattua. Elivät pitkälle 2000-luvulle, yli ysikymppisiksi molemmat. Meidän mummolan köyhäilyruokaa oli itse ongitut ahvenet, jotka savustettiin ja syötiin perunoitten kanssa.
Meilläkin oli 70-luvulla arkiruokana yleensä keittoja ja viikonloppuna jotain uuniruokaa, mutta ei koskaan ruskeaa kastiketta tai läskisoosia. Mulla on sellainen mielikuva jäänyt, että ne ruskeat kastikkeet taisi olla vähän enemmän sellaisten maalaisten ja juuri maalta muuttaneitten köyhien lähiöperheitten ruokia.
Noita puuroja syötiin meilläkin. me kyllä ihan tykättiin niistä puuroista, ei pidetty mitenkään köyhäilynä. Maitoon keitetty puuro ja lohivoileipä, sehän on ihan herkkuateria!
Mitäpä luulet, mistä tuo maito, kala ja hiutaleet sinunkin eteesi ilmestyi? Olisiko "köyhiltä" maalaisilta?!
En tiedä, kai ne kaupasta ostettiin. Olin lapsi silloin, eikä se minun vika ole jos ei kotona ollut ruskeaa kastiketta. Miksi oot noin ilkeä?
Olen eri. Minunkaan kotona ei tehty 70-luvulla ruskeaa kastiketta :-) Ei sitä tosiaan kaikissa perheissä harrastettu. 70-luvulla syötiin kotona tehtyä peltipizzaa. Luultavasti joku otti herneen nenuun kun arvelit että ruskea kastike olisi ollut enemmän maalaisten ja köyhien kaupunkilaisten ruokaa. No niinpä, mutta sellaista ei sovi sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sianlihakastike eli läskisoosi äidin tekemänä oli hyvää!. Ensin valurautapannulla käristettiin sialihapsloja kunnes läski suli melkein kokonaan pois. Sitten haudutettiin pannulla sipulia, viimeksi vehnäjauhosuurus. Tämä ruskea kastike sianlihoineen, mausteena suolaa ja pippuria, sai muhia kolmekin tuntia puuhellalla. Ja oli hyvää, oikein makoisaa.
Koulussa sain melkein samantapaista ( pieni kyläkoulu 1970-luvulla), mutta kastikkeessa oli myös punajuurenpaloja. Sekin versio oli hyvä.
Läskisoosi oli todella yleinen ruoka 70-luvulla. Se oli erittäin hyvää silloin lapsenkin mielestä mutta muistan että sydänala tuli siitä toisinaan kipeäksi. Laardia myös paistettiin pannulla ja kasteltiin leipää siihen. NAM! Oli raskasta ruokaa. Silti pysyin hoikkana lapsena ja nuorena. Olihan sitä sitten myöhempinä vuosina perheessä sepelvaltimotautia ja sappikivisairautta. Kaikin tavoin kuitenkin monipuolisuutta oli ruokailussa silti kaloineen, marjoineen, sienineen, hedelmineen, viljoineen ja maitotuotteineen, unohtamatta kananmunia. Valmistettiin itse ruokaa ja usein oli perinteen mukaan pitkää kaavaa noudattavia ruoanlaiton, leipomisen tapoja. Näin lapsen silmin oli ihana nähdä kuinka vanhempani molemmat olivat innoissaan ruuanlaitosta, valmistamiseen käytettiin menetelmiä ja aikaa. Oli turvallinen ja mukava olo niinä hetkinä. Silti äiti oli toki silloin se ensisijainen kokkaaja ja meidät sisaret toisinaan otettiin apureiksi. Isä teki toisaalla raskasta ruumiillista työtä.
Meillä ei kotona ollut koskaan läskisoosia 70-luvulla. Eikä ruskeaa kastiketta. Meidän äiti oli niin terveystietoinen. Meillä oli yleensä vain jotain keittoja. Leivän päälle laitettiin Flooraa. Köyhäilyruokaa oli puuro, parasta ehkä oli vispipuuro, jossa oli mannaryynejä ja puolukkaa. Myös kokonaisista ohraryyneistä tehtyä uunipuuroa oli aina välillä.
Mummolassa oli kerran läskisoosia, olen maistanut, tykkäsin kyllä. Mummolassakin se loppui sitten 80-luvulla kun papalle tuli sepelvaltimotauti, ja sielläkin lopetettiin voin syöminen ja siirryttiin Beceliin. Gravilohta oli usein, itse pyydettyä, ja myöhemmin kun pappa ikääntyi, lohi oli ostettua mutta itse graavattua. Elivät pitkälle 2000-luvulle, yli ysikymppisiksi molemmat. Meidän mummolan köyhäilyruokaa oli itse ongitut ahvenet, jotka savustettiin ja syötiin perunoitten kanssa.
Meilläkin oli 70-luvulla arkiruokana yleensä keittoja ja viikonloppuna jotain uuniruokaa, mutta ei koskaan ruskeaa kastiketta tai läskisoosia. Mulla on sellainen mielikuva jäänyt, että ne ruskeat kastikkeet taisi olla vähän enemmän sellaisten maalaisten ja juuri maalta muuttaneitten köyhien lähiöperheitten ruokia.
Noita puuroja syötiin meilläkin. me kyllä ihan tykättiin niistä puuroista, ei pidetty mitenkään köyhäilynä. Maitoon keitetty puuro ja lohivoileipä, sehän on ihan herkkuateria!
Mitäpä luulet, mistä tuo maito, kala ja hiutaleet sinunkin eteesi ilmestyi? Olisiko "köyhiltä" maalaisilta?!
En tiedä, kai ne kaupasta ostettiin. Olin lapsi silloin, eikä se minun vika ole jos ei kotona ollut ruskeaa kastiketta. Miksi oot noin ilkeä?
Maalla lapsetkin tiesi, että taas saa kaupunkilaiset ruokaa:) Mielipiteesi oli vain hiukka ennakkoluuloinen ja naiivi, ehkä taustastasi johtuen.
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla syntyneet pilaa keskustelun kuin keskustelun.
Luultavasti noi 70-luvun ihannoijat on 50-luvun lopun boomereita, jotka muistaa 70-luvun jonkinlaisena nuoruutensa onnellisena kulta-aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sianlihakastike eli läskisoosi äidin tekemänä oli hyvää!. Ensin valurautapannulla käristettiin sialihapsloja kunnes läski suli melkein kokonaan pois. Sitten haudutettiin pannulla sipulia, viimeksi vehnäjauhosuurus. Tämä ruskea kastike sianlihoineen, mausteena suolaa ja pippuria, sai muhia kolmekin tuntia puuhellalla. Ja oli hyvää, oikein makoisaa.
Koulussa sain melkein samantapaista ( pieni kyläkoulu 1970-luvulla), mutta kastikkeessa oli myös punajuurenpaloja. Sekin versio oli hyvä.
Läskisoosi oli todella yleinen ruoka 70-luvulla. Se oli erittäin hyvää silloin lapsenkin mielestä mutta muistan että sydänala tuli siitä toisinaan kipeäksi. Laardia myös paistettiin pannulla ja kasteltiin leipää siihen. NAM! Oli raskasta ruokaa. Silti pysyin hoikkana lapsena ja nuorena. Olihan sitä sitten myöhempinä vuosina perheessä sepelvaltimotautia ja sappikivisairautta. Kaikin tavoin kuitenkin monipuolisuutta oli ruokailussa silti kaloineen, marjoineen, sienineen, hedelmineen, viljoineen ja maitotuotteineen, unohtamatta kananmunia. Valmistettiin itse ruokaa ja usein oli perinteen mukaan pitkää kaavaa noudattavia ruoanlaiton, leipomisen tapoja. Näin lapsen silmin oli ihana nähdä kuinka vanhempani molemmat olivat innoissaan ruuanlaitosta, valmistamiseen käytettiin menetelmiä ja aikaa. Oli turvallinen ja mukava olo niinä hetkinä. Silti äiti oli toki silloin se ensisijainen kokkaaja ja meidät sisaret toisinaan otettiin apureiksi. Isä teki toisaalla raskasta ruumiillista työtä.
Meillä ei kotona ollut koskaan läskisoosia 70-luvulla. Eikä ruskeaa kastiketta. Meidän äiti oli niin terveystietoinen. Meillä oli yleensä vain jotain keittoja. Leivän päälle laitettiin Flooraa. Köyhäilyruokaa oli puuro, parasta ehkä oli vispipuuro, jossa oli mannaryynejä ja puolukkaa. Myös kokonaisista ohraryyneistä tehtyä uunipuuroa oli aina välillä.
Mummolassa oli kerran läskisoosia, olen maistanut, tykkäsin kyllä. Mummolassakin se loppui sitten 80-luvulla kun papalle tuli sepelvaltimotauti, ja sielläkin lopetettiin voin syöminen ja siirryttiin Beceliin. Gravilohta oli usein, itse pyydettyä, ja myöhemmin kun pappa ikääntyi, lohi oli ostettua mutta itse graavattua. Elivät pitkälle 2000-luvulle, yli ysikymppisiksi molemmat. Meidän mummolan köyhäilyruokaa oli itse ongitut ahvenet, jotka savustettiin ja syötiin perunoitten kanssa.
Meilläkin oli 70-luvulla arkiruokana yleensä keittoja ja viikonloppuna jotain uuniruokaa, mutta ei koskaan ruskeaa kastiketta tai läskisoosia. Mulla on sellainen mielikuva jäänyt, että ne ruskeat kastikkeet taisi olla vähän enemmän sellaisten maalaisten ja juuri maalta muuttaneitten köyhien lähiöperheitten ruokia.
Noita puuroja syötiin meilläkin. me kyllä ihan tykättiin niistä puuroista, ei pidetty mitenkään köyhäilynä. Maitoon keitetty puuro ja lohivoileipä, sehän on ihan herkkuateria!
Mitäpä luulet, mistä tuo maito, kala ja hiutaleet sinunkin eteesi ilmestyi? Olisiko "köyhiltä" maalaisilta?!
En tiedä, kai ne kaupasta ostettiin. Olin lapsi silloin, eikä se minun vika ole jos ei kotona ollut ruskeaa kastiketta. Miksi oot noin ilkeä?
Maalla lapsetkin tiesi, että taas saa kaupunkilaiset ruokaa:) Mielipiteesi oli vain hiukka ennakkoluuloinen ja naiivi, ehkä taustastasi johtuen.
Öö, siis menikö se jotenkin niin että maito, kala ja hiutaleet myytiin kaupunkilaisten ruoaksi ja maalla asuvat söi itse perunaa ja ruskeaa kastiketta? Vai mistä ne maalaislapset tiesi että taas saa kaupunkilaiset ruokaa? Sori mutta en oikeesti tajua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sianlihakastike eli läskisoosi äidin tekemänä oli hyvää!. Ensin valurautapannulla käristettiin sialihapsloja kunnes läski suli melkein kokonaan pois. Sitten haudutettiin pannulla sipulia, viimeksi vehnäjauhosuurus. Tämä ruskea kastike sianlihoineen, mausteena suolaa ja pippuria, sai muhia kolmekin tuntia puuhellalla. Ja oli hyvää, oikein makoisaa.
Koulussa sain melkein samantapaista ( pieni kyläkoulu 1970-luvulla), mutta kastikkeessa oli myös punajuurenpaloja. Sekin versio oli hyvä.
Läskisoosi oli todella yleinen ruoka 70-luvulla. Se oli erittäin hyvää silloin lapsenkin mielestä mutta muistan että sydänala tuli siitä toisinaan kipeäksi. Laardia myös paistettiin pannulla ja kasteltiin leipää siihen. NAM! Oli raskasta ruokaa. Silti pysyin hoikkana lapsena ja nuorena. Olihan sitä sitten myöhempinä vuosina perheessä sepelvaltimotautia ja sappikivisairautta. Kaikin tavoin kuitenkin monipuolisuutta oli ruokailussa silti kaloineen, marjoineen, sienineen, hedelmineen, viljoineen ja maitotuotteineen, unohtamatta kananmunia. Valmistettiin itse ruokaa ja usein oli perinteen mukaan pitkää kaavaa noudattavia ruoanlaiton, leipomisen tapoja. Näin lapsen silmin oli ihana nähdä kuinka vanhempani molemmat olivat innoissaan ruuanlaitosta, valmistamiseen käytettiin menetelmiä ja aikaa. Oli turvallinen ja mukava olo niinä hetkinä. Silti äiti oli toki silloin se ensisijainen kokkaaja ja meidät sisaret toisinaan otettiin apureiksi. Isä teki toisaalla raskasta ruumiillista työtä.
Meillä ei kotona ollut koskaan läskisoosia 70-luvulla. Eikä ruskeaa kastiketta. Meidän äiti oli niin terveystietoinen. Meillä oli yleensä vain jotain keittoja. Leivän päälle laitettiin Flooraa. Köyhäilyruokaa oli puuro, parasta ehkä oli vispipuuro, jossa oli mannaryynejä ja puolukkaa. Myös kokonaisista ohraryyneistä tehtyä uunipuuroa oli aina välillä.
Mummolassa oli kerran läskisoosia, olen maistanut, tykkäsin kyllä. Mummolassakin se loppui sitten 80-luvulla kun papalle tuli sepelvaltimotauti, ja sielläkin lopetettiin voin syöminen ja siirryttiin Beceliin. Gravilohta oli usein, itse pyydettyä, ja myöhemmin kun pappa ikääntyi, lohi oli ostettua mutta itse graavattua. Elivät pitkälle 2000-luvulle, yli ysikymppisiksi molemmat. Meidän mummolan köyhäilyruokaa oli itse ongitut ahvenet, jotka savustettiin ja syötiin perunoitten kanssa.
Meilläkin oli 70-luvulla arkiruokana yleensä keittoja ja viikonloppuna jotain uuniruokaa, mutta ei koskaan ruskeaa kastiketta tai läskisoosia. Mulla on sellainen mielikuva jäänyt, että ne ruskeat kastikkeet taisi olla vähän enemmän sellaisten maalaisten ja juuri maalta muuttaneitten köyhien lähiöperheitten ruokia.
Noita puuroja syötiin meilläkin. me kyllä ihan tykättiin niistä puuroista, ei pidetty mitenkään köyhäilynä. Maitoon keitetty puuro ja lohivoileipä, sehän on ihan herkkuateria!
Mitäpä luulet, mistä tuo maito, kala ja hiutaleet sinunkin eteesi ilmestyi? Olisiko "köyhiltä" maalaisilta?!
En tiedä, kai ne kaupasta ostettiin. Olin lapsi silloin, eikä se minun vika ole jos ei kotona ollut ruskeaa kastiketta. Miksi oot noin ilkeä?
Olen eri. Minunkaan kotona ei tehty 70-luvulla ruskeaa kastiketta :-) Ei sitä tosiaan kaikissa perheissä harrastettu. 70-luvulla syötiin kotona tehtyä peltipizzaa. Luultavasti joku otti herneen nenuun kun arvelit että ruskea kastike olisi ollut enemmän maalaisten ja köyhien kaupunkilaisten ruokaa. No niinpä, mutta sellaista ei sovi sanoa.
Peltipizza oli löytänyt tiensä maallekkin. Oli helppoa ruokaa. Muuten syötiin monipuolisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näyttää vallitsevan jonkinlainen ruskean kastikkeen, voin, läskin, perunan ja 1970-luvun ihannointi. Ei siinä mitään, mutta kun asenne on, että muut on väärässä.
Ja kun siinä oman viiden talon pitäjässä on tehty ruskeaa kastiketta ilman sattumia niin ei voida uskoa, että toisessa pitäjässä on sattumia laitettu, sama pätee toisinkin päin. Voitaisiko keskustella tämän hetken köyhäilyruuista? Valikoimatkin on huikeasti parantuneet.
Onhan tässä ketjussa tullut esille vaikka mitä, mm. metrikarjalanpiirakkaa, leipäressua, minestronea, tomaattipastaa ja linssikeittoa, mutta ruskea kastike -puolue on tyrmännyt ne. Joillekin kaikki muu paitsi perunat ja jauhokastike on liian kallista, ei ole oikeaa köyhäilyä. Mutta sellaiseksi varmaan kasvaa, jos ei ole saanut lapsena muuta kuin pottua ja soosia XD.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten peruskastikkeesta on tehty köyhäilyruokaa?
Uusavuttomatko tätä ihmettelee?Yksi sadasta osaa tehdä hyvän ruskean kastikkeen. Hyvin harva kokkikaan osaa. Loput joutuvat lisäämään lihalientä, soijaa tai vaikka sitä makkaraa.
Niin ja kermaa reilusti (ent. mainos: kerman kera ruoka on kaksinverroin parempaa). Totta, kastike on kokin koetinkivi. Ei sitä taitoa niin vain osaa, kastikkeista tulee liian vaaleita ja puuromaisia erittäin usein, olen omin silmin nähnyt semmoisia. Itse käytän kermaa hyvin, hyvin vähän ja kastikkeisiin en juuri ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sianlihakastike eli läskisoosi äidin tekemänä oli hyvää!. Ensin valurautapannulla käristettiin sialihapsloja kunnes läski suli melkein kokonaan pois. Sitten haudutettiin pannulla sipulia, viimeksi vehnäjauhosuurus. Tämä ruskea kastike sianlihoineen, mausteena suolaa ja pippuria, sai muhia kolmekin tuntia puuhellalla. Ja oli hyvää, oikein makoisaa.
Koulussa sain melkein samantapaista ( pieni kyläkoulu 1970-luvulla), mutta kastikkeessa oli myös punajuurenpaloja. Sekin versio oli hyvä.
Läskisoosi oli todella yleinen ruoka 70-luvulla. Se oli erittäin hyvää silloin lapsenkin mielestä mutta muistan että sydänala tuli siitä toisinaan kipeäksi. Laardia myös paistettiin pannulla ja kasteltiin leipää siihen. NAM! Oli raskasta ruokaa. Silti pysyin hoikkana lapsena ja nuorena. Olihan sitä sitten myöhempinä vuosina perheessä sepelvaltimotautia ja sappikivisairautta. Kaikin tavoin kuitenkin monipuolisuutta oli ruokailussa silti kaloineen, marjoineen, sienineen, hedelmineen, viljoineen ja maitotuotteineen, unohtamatta kananmunia. Valmistettiin itse ruokaa ja usein oli perinteen mukaan pitkää kaavaa noudattavia ruoanlaiton, leipomisen tapoja. Näin lapsen silmin oli ihana nähdä kuinka vanhempani molemmat olivat innoissaan ruuanlaitosta, valmistamiseen käytettiin menetelmiä ja aikaa. Oli turvallinen ja mukava olo niinä hetkinä. Silti äiti oli toki silloin se ensisijainen kokkaaja ja meidät sisaret toisinaan otettiin apureiksi. Isä teki toisaalla raskasta ruumiillista työtä.
Meillä ei kotona ollut koskaan läskisoosia 70-luvulla. Eikä ruskeaa kastiketta. Meidän äiti oli niin terveystietoinen. Meillä oli yleensä vain jotain keittoja. Leivän päälle laitettiin Flooraa. Köyhäilyruokaa oli puuro, parasta ehkä oli vispipuuro, jossa oli mannaryynejä ja puolukkaa. Myös kokonaisista ohraryyneistä tehtyä uunipuuroa oli aina välillä.
Mummolassa oli kerran läskisoosia, olen maistanut, tykkäsin kyllä. Mummolassakin se loppui sitten 80-luvulla kun papalle tuli sepelvaltimotauti, ja sielläkin lopetettiin voin syöminen ja siirryttiin Beceliin. Gravilohta oli usein, itse pyydettyä, ja myöhemmin kun pappa ikääntyi, lohi oli ostettua mutta itse graavattua. Elivät pitkälle 2000-luvulle, yli ysikymppisiksi molemmat. Meidän mummolan köyhäilyruokaa oli itse ongitut ahvenet, jotka savustettiin ja syötiin perunoitten kanssa.
Meilläkin oli 70-luvulla arkiruokana yleensä keittoja ja viikonloppuna jotain uuniruokaa, mutta ei koskaan ruskeaa kastiketta tai läskisoosia. Mulla on sellainen mielikuva jäänyt, että ne ruskeat kastikkeet taisi olla vähän enemmän sellaisten maalaisten ja juuri maalta muuttaneitten köyhien lähiöperheitten ruokia.
Noita puuroja syötiin meilläkin. me kyllä ihan tykättiin niistä puuroista, ei pidetty mitenkään köyhäilynä. Maitoon keitetty puuro ja lohivoileipä, sehän on ihan herkkuateria!
Mitäpä luulet, mistä tuo maito, kala ja hiutaleet sinunkin eteesi ilmestyi? Olisiko "köyhiltä" maalaisilta?!
En tiedä, kai ne kaupasta ostettiin. Olin lapsi silloin, eikä se minun vika ole jos ei kotona ollut ruskeaa kastiketta. Miksi oot noin ilkeä?
Maalla lapsetkin tiesi, että taas saa kaupunkilaiset ruokaa:) Mielipiteesi oli vain hiukka ennakkoluuloinen ja naiivi, ehkä taustastasi johtuen.
Öö, siis menikö se jotenkin niin että maito, kala ja hiutaleet myytiin kaupunkilaisten ruoaksi ja maalla asuvat söi itse perunaa ja ruskeaa kastiketta? Vai mistä ne maalaislapset tiesi että taas saa kaupunkilaiset ruokaa? Sori mutta en oikeesti tajua.
Joo saatiin pellosta hiutaleita ja pussitettiin ne kaikki kaupunkilaisten ruo'aksi.
Se on ihan totta, mutta valetta on se, että on terveellistä. Kaksiteräinen miekka siis!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten peruskastikkeesta on tehty köyhäilyruokaa?
Uusavuttomatko tätä ihmettelee?Yksi sadasta osaa tehdä hyvän ruskean kastikkeen. Hyvin harva kokkikaan osaa. Loput joutuvat lisäämään lihalientä, soijaa tai vaikka sitä makkaraa.
Niin ja kermaa reilusti (ent. mainos: kerman kera ruoka on kaksinverroin parempaa). Totta, kastike on kokin koetinkivi. Ei sitä taitoa niin vain osaa, kastikkeista tulee liian vaaleita ja puuromaisia erittäin usein, olen omin silmin nähnyt semmoisia. Itse käytän kermaa hyvin, hyvin vähän ja kastikkeisiin en juuri ollenkaan.
Olisko makuasioita? Jotkut tykkää vaaleammista kastikkeista. Joillekin ruskea kastike on ainoa oikea? En tiedä oonko koskaan edes syönyt sitä. Ei mulla ainakaan mitään valurautapannua ole, millä vois alkaa kärventämään. Eikös se ruskea kastike ole jotain aika vaarallista, karsinogeenejä ja rasvaa?
Mä en osaa myöskään tehdä kunnon ruskeaa kastiketta. Liekö taika valurautapannussa ja riittävässä kuumuudessa, koska äidin kastike oli/on aina hyvää ja siinä kyllä pannu sihisi, kun vedet kaatoi perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä laitatte ruskeaan kastikkeeseen sekaan? Ei kai pelkkää kastiketta ja perunaa? Jauhelihaa, makkaraa tai jotain?
Täällä nää meinaa, että syövät pelkkää ruskeeta kastiketta ja perunaa. Oli mulle aivan täysin uusi juttu, että piti jututtaa äitiäkin, kun en omasta lapsuudesta tuommoista muista.
Äitikin oli samaa mieltä, että kyllä ruskeeseen kastikkeeseen tuli aina lihaa tai makkaraa/nakkia. Nauroi vielä päälle, eihän kukaan niin ravintoköyhää ole syönyt, että tosiaan pelkkää ruskeeta kastiketta ja perunaa?
vm -72
Ruskea kastike=voissa ruskistettuja vehnäjauhoja mausteilla.
Jos sekaan laitetaan lihaa, kyseessä on luonnollisesti lihakastike. Nakeilla nakkikastike jne.
Meillä oli lapsuudessa usein keitettyjä perunoita, ruskeaa kastiketta ja lihapullia (erillään kastikkeesta). Hyvin tyypillinen kotiruoka kasarilla.
vm -78
Samoin.
Ja kuulostaa erikoiselta jos seitsemänkymppinen naureskelee pelkälle ruskealle kastikkeelle, aikamoisessa kuplassa on tarvinnut elää ellei tiedä, että se oli perunoiden kylkeen ihan yleinen perusruoka aikanaan. Tai toki muistikin voi tietty tehdä jo tuossa iässä tepposet...
On muutenkin hauskaa, että tätä kastike-peruna yhdistelmää dissataan, nimittäin nää meidän paljon ihailemat satavuotiaat ja vähän sitä nuoremmat on käytännössä katsoen kasvaneet perunalla ja kastikkeella. Ei se siis kovin surkeaa ravintoa ole voinut olla. Sen sijaan heidän lapsensa eli nää suuret sukupolvet ovat jo nyt 70-80 vuotiaina siaraampia kuin omat vanhempansa saman ikäisinä.
Suuren ikäluokan lapset ja lapsenlapset vasta sairaita ovat. Terveys mennyt kansalta ja lääkkeitä syödään enemmän kuin koskaan. Ummetuksesta ja pikkujutuista rynnätään hysteerisinä terveyskeskuksiin tai soitetaan ambulanssi.
Mitä ihmettä selität? Jos itse toimit noin ja ryntäilet terveyskeskukseen pikkujutusta, ei kannata kuvitella, että muut tekevät niin. Ennen vanhaan kuultiin nuorempina, lapsikuolleisuus oli suurempi, sairastettiin enemmän ja kuoltiin sairauksiin, joista nykyään parannutaan lääkkeillä tai hoidoilla. Moni sai jo rippilahjaksi tekohampaat. Niin että höpön löpön vaan. Se, että nykyisin diagnosoidaan ja löydetään sairauksia, joihin ennen vaan kuoltiin, ei tarkoita, että sairastettaisiin enemmän.
Ilmoitan sinulle ja kaikille, etten ole ikinä elämässäni terveyskeskuksessa käynyt. Mulla on lääkäri, joka tutkii ja ottaa verikokeen parin vuoden välein. Itse mittaan verenpaineeni jos tuntuu tarvetta olevan. Olen 73v. En ole elämässäni ryntäillyt oikeastaan mihinkään, en edes ilmaista ämpäriä jonottamaan.
Tein eilen perunamaissikeittoa, hintaa tuli isolle kattilalliselle n. viisi euroa ja herkkua on vieläkin! Ohjeen löysin, kun googlettelin potato corn chowder. Maissina käytin Lidlin pakastemaissia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teen usein esim. keittoja, kaalilaatikkoa, nistipataa yms. edullisia ruokia.
Kaalilaatikko soijarouheesta on todella halpaa, todella hyvää ja ravitsevaa.
En ole köyhä, pienituloinen kylläkin, mutta haluan säästää ensiasunnon käsirahaa varten joten säästän ruoissa :) Edullisten ruokien lisäksi kauden hedelmiä, itse kerättyjä marjoja pakkasesta, puuroa ja leipää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näyttää vallitsevan jonkinlainen ruskean kastikkeen, voin, läskin, perunan ja 1970-luvun ihannointi. Ei siinä mitään, mutta kun asenne on, että muut on väärässä.
Ja kun siinä oman viiden talon pitäjässä on tehty ruskeaa kastiketta ilman sattumia niin ei voida uskoa, että toisessa pitäjässä on sattumia laitettu, sama pätee toisinkin päin. Voitaisiko keskustella tämän hetken köyhäilyruuista? Valikoimatkin on huikeasti parantuneet.
Mä elin lapsuuteni 60-luvulla ja teinivuoteni 70-luvulla. Jo näiden kahden vuosikymmenen välillä oli merkittävä ero kauppojen valikoimissa. Vuonna 1971 avattiin Suomen toinen automarket Espoon Leppävaaraan (ensimmäinen automarket avattiin Hämeenlinnassa) ja pari vuotta myöhemmin Kannelmäkeen avattiin Eka-Market. Muistan oikein hyvin, miten valtavat valikoimat noissa marketeissa oli verrattuna HOK:in tai Elannon tavallisiin kauppoihin. Nykyisin valikoimat ovat vieläkin suuremmat, mutta suuri muutos valikoimissa tapahtui nimenomaan 1970-luvulla.
Minä en ole koskaan ollut mikään kulinaristi, eri makujen kokeilija. Lapsuudessa 60- luvulla syntyneillä ei kotona juuri syötykään muuta kuin köyhäily ruokaa. Ne ruuat olivat aika lailla näitä pula-ajan joulun perinne ruoka tyyppisiä, juureksia, perunoita, riisiä ja karjalanpiirakoita tehtiin itse ja ne olivat herkkua.
Liikaa syötiin sokeria kun ei sen epäterveellisyydestä ollut kenelläkään mitään tietoa sen ollessa halpaakin. Ruokaan ei saanut mennä paljoa rahaa. Se ruuanlaitto oli joku välttämätön paha kunhan sai jotain pötsin täytettä halvalla. Tämmöisen perinteen sain kotoa. Jääkaapissa saattoi olla pelkkä valo monta päivää. Maitookin sai joskus harvoin. Kouluruoka oli viikolla koko päivän ainoa lämmin ateria. Kotona sai iltapalaksi yleensä itse leivottua pullaa.
Nautin herkutella aina silloin tällöin köyhäily ruualla vaikka olisi varaa syödä muutakin mutta eivät ne maistu yhtä hyvälle välttämättä.
Kuivuneet pullat heitettiin takaisin pakastimeen kun ne oli jo kerran otettu sieltä ja ihmettelin että eihän näitä voi enää pakastaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ruskeaa kastiketta osattu monessa paikassa tehdä 70-luvullakaan. Silloin ei edes ollut mitään soijaa jatkeeksi ja lihaliemikuutiotkin maistuivat pahville.
Tähän mennessä en ole tarvinnut soijaa yhtään mihinkään. Enkä liemikuutioita. Käytän tuoreita tai kuivatettuja yrttejä omalta tontilta. Lipstikkaa, rosmariinia, persiljaa, tilliä, curry-yrttiä ym ym. Basilikaa ostan tuoreena jos on tarkoitus tehdä pestoa. En muista ollenkaan, että äitini olisi lihaliemikuutioita käyttänyt, liha- ja kanaliemi keitettiin itse isossa kattilassa sellerin, palsternakan, porkkanan ja purjon kanssa lihat, kyllä oli tosi hyvää. Talvella juotiin kuppi kuumaa, juuri tätä kana- tai lihalientä. Taisi olla ravitsevaa, ainakin hyvää oli.
Vierailija kirjoitti:
Voi on nykyään niin kallista, että ruskealle kastikkeellekin tulee hintaa.
Jaa että pari ruokalusikallista voita ja kastikkeelle tulee hintaa? Huhhuh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä tuosta oppi-/keskikoulusta. Itse kävin 70-luvulla keskikoulu, sen jälkeen saman koulun lukion ja kirjoitin ylioppilaaksi Oppikouluun sekä keskikouluun pyrittiin neljänneltä kansakoulusta ja niissä molemmissa oli samat aineet mitä opiskeltiin. Molemmista pääsi lukioon keskiarvon perusteella. Ja olivat maksullisia ainakin H:gissä, samoin ruokailu maksoi.
Meillä ainakin puhuttiin oppikoulusta ja keskikoulusta. Oppikoulu oli luokat 1-8 (5 luokkaa keskikoulua ja 3 lukiota).
Joku oli keskikoulun käynyt kun oli käynyt vain 5 luokkaa oppikoulua ja ei lukiota.
Oli myös sellainen laitos kuin kansalaiskoulu. Käsittääkseni sinne 6. luokan jälkeen. Oppariin pyrittiin 4. luokalta. Kokeilla mentiin. Jos ei onnistunut, niin siitä sitten kansalaiskouluun.
Näin ainakin Vihdissä, jossa oppikoulu oli yksityinen (kaikki kirjat ym ostettava itse). Kyseessä 60-70 -luku.
Kävin Turussa valtion oppikoulua ja niin sielläkin kaikki piti itse ostaa ja lukukausimaksu plus ruokailu maksaa vanhempien pussista. Jotkut suurperheen lapset olivat vapaaoppilaita, eli lukukausimaksua ei tarvinnut pulittaa, kaikki muut koulutarvikkeet piti maksaa silti ja ruoka jos halusi syödä kouluruokailun, ei ollut pakko.
70-luvulla syntyneet pilaa keskustelun kuin keskustelun.