Te, keillä on hyvä suuntavaisto, niin miten havannoit ympäristöäsi?
Tuli oltua reissulla viikonloppuna. Olen ollut siellä aikaisemminkin, mutten edelleen osaa liikkua siellä juuri mihinkään.
Ystäväni ymmärtää jo ensimmäisen kävelyn jälkeen, missä ollaan ja missä päin on mikäkin. Itse olen hyvin hämmästynyt, miten joku osaakin.
Noh, kun mietin itseäni, tuudittaudun liikaakin siihen, että toinen osaa ja itse kuljen melkein kuin kapteeni käskee (tiedän, se on ärsyttävää toisesta). Joten ympäristön havannointi maamerkkeineen jää huonoksi.
Te, keillä on omasta mielestänne hyvä suuntavaisto ja kun olette jossain uudemmassa paikassa, painatko koko ajan mieleesi kaikki tien nimet, maamerkit, patsaat, talot tms? Ja oikein pänttäät niitä päähäsi? Vai riittääkö, että kuljet vaan ilman pahempia pänttäilyjä ja muistat sen jälkeen tasan tarkkaan vaan reitit?
Kommentit (184)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan osaa analysoida, mutta olen itsekkin hämmästynyt omasta suuntavaistostani ja vielä hämmästyneempiä ovat ne , jotka ovat kanssani olleet metsissä.
Tuota, että osaa tulla about samaa reittiä takaisin, kun on mennyt, en pidä kaksisena suorituksena omassa mitta puussa.
Mutta tällaista pidän "ihmeenä". Ei tutussa isommassa saaressa, joka on metsäinen lähdetään saalistamaan sieniä tai marjoja, hyöritään ja pyöritään edetään random polkuja pari kolme tuntia ja päätetään lähteä takaisin veneelle, niin minulla on selkeä päänsisäinen ajatus, missä suunnassa vene on ja voimme lähteä suoraan kävelemään sitä kohden ja säästää aikaa ja jalkoja, kun ei tarvitse kierrellä polkuja pitkin takaisin ja joka kerta ollaan tultu jämptisti maaliin, joskus tietysti joutuu kiertämään jos jyrkkiä korkeita kallioita osuu matkaan, kun ei ole kartaa.
Tulee mieleen voiko ihminen tuntea samoin kuin linnut magneetti virtoja tai vastaavaa ja jotenkin etäisyyksiäkin?
Linnut ovat vs ihmisiin nähden ihan käsittämättömiä suunnistajia, kun palaavat joka vuosi samalle pesälle toiselta puolen mailmaa esim. Kalasääksi...
Joo, minäkin olen katsellut monena vuonna Dyfi Osprey Projectia. Tulevat Afrikasta Walesin rannikolle. Ja toukokuussa kuoriutuneet nuoret sääkset lähtevät kesän lopussa kohti Afrikkaa ja osaavat talvehtimisseuduille automaattisesti.
Olisiko niin, että tämä suuntavaisto on joku sisäsyntyinen ominaisuus? Kuten joku hyvin vertasi nuottikorvaan. Olen omalta kohdaltani aina sanonutkin, että mulla on kompassi päässä/pään sisällä. Tiedän vaan jostain syystä missä ollaan, mihin pitää mennä, missä on mikin ilmansuunta jne.
Olin ala-asteella joka vuosi koulujen välisissä suunnistuskilpailuissa. Tykkään suunnistamisesta, tosin mulla on kyllä huono kunto, niin ei sen takia ihan kirkkaimmassa kärjessä olla.
Linnuilla on joku magneetintaju mitä ihmisillä ei ole. Ihmisillä vaikuttaa esim kokemus. Jos on ollut paljon luonnossa, hahmottaa auringon valon ja suunnan luonnostaan.
Google tai muuta karttaa voi katsoa jo ennalta.
Mun suuntavaistoni toimii suunnilleen samalla tavalla riippumatta missä olen. Käsitys suunnasta ja tilasta säilyy yhtä samalla tavalla riippumatta siitä olenko luonnossa, kaupungissa tai vaikka kauppakeskuksessa tai parkkihallissa Ei se täydellinen ole, joskus hukkaan suunnan, mutta se ei ole riippuvainen ympäristöstä.
T. Se vieraasta kauppakeskuksesta autonsa löytänyt
Ulkona pystyn käsittämään mistä päin olen tullut ja ilmansuuntia mutta joku iso sairaalarakennus saa minut pyörimään ja kääntymään vaikka lähtöpisteeseen takaisin, sellä suuntavaistoni katoaa.
Armeijassa tuo suuntavaisto tuli testattua tiukoissakin tilanteissa ja mm. täysin väsyneenä kun muuten ei enää ajatus oikein toiminut. Suunnistaminen suuntavaistoon perustuen silti toimi. En välttämättä osaa sanoa kaikkia asioita, joista suuntavaisto rakentuu mutta virtuaalinen hahmotuskyky on kyllä yksi tärkeimmistä ominaisuuksista eli näen esim. kartat mielessäni sekä lintuperspektiivistä, että horisontaalisesti. Käytännön hyötynä muistan tilanteen kun vein talvella, pilkkopimeässä, tuntemattomassa maastossa joukkueellisen miehiä 5 km päähän metsässä ketjuun/riviin ja löysimme jaloistaan ym. loukkaantuneen henkilön saman tien ja toimitimme hoitoon. Ennen kännykkäaikaa siis, 80-luvulla.
Katson aina välillä taaksepäin kun kävelen. Mulla on hyvä hahmotus etelästä ja pohjoisesta. Katson myös tähtiä jos on mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
En tietoisesti paina mitään mieleen, mutta omaan eideettisen muistin josta on paljon hyötyä pienten yksityiskohtien mieleenjäämisessä. Minulla on erinomainen spatiaalinen hahmotuskyky, ja mikä tärkeintä: aistini ovat koko ajan avoinna pienimmillekin muutoksille ympäristössä.
Olen havainnut, että huonolla suuntavaistolla varustetut ihmiset ovat hiukan höpsöjä puusilmiä. He eivät huomaa pieniä yksityiskohtia ja ovat enemmän kiinnostuneita muista ihmisistä ja tunteistaan kuin ympäristöstään.
Samaa mieltä!
Huono suuntavaisto on yhteydessä kiinnostukseen omista tunteista ja muutenkin heikompaan havainnointiin.
Ilmeisesti tutkimus tietää absoluuttisesta sävelkorvasta ja poikkeuksellisesta suuntavaistosta (Huom. "Vaisto") hyvin vähän.
Itse kiinnitän huomiota ilmansuuntiin, eli selvitän heti uudessa paikassa missä suunnassa pohjoinen. Sitten auringon asentoa ja yöllä tähtitaivaan asentoa katsomalla on helppo pysyä niistä selvillä, jos on pilvistä niin se tietysti vaikeuttaa.
Minulla on hyvä suuntavaisto, mutta menen helposti kaupungissa sekaisin kaduista, eli joku tietty katu voi olla vaikea löytää ja saatan päätyä parin kadun viereen oikeasta paikasta. Mutta sielläkin minulla on yleensä hyvä käsitys nimenomaan siitä, missä suunnassa mikäkin paikka on. Maastossa tosi helppo suunnistaa.
Vierailija kirjoitti:
Katson aina välillä taaksepäin kun kävelen. Mulla on hyvä hahmotus etelästä ja pohjoisesta. Katson myös tähtiä jos on mahdollisuus.
Tähdistä ja auringosta katsomisen haluaisin oppia!
Kävellessä mieleen piirtyy 3d kartta yläviistosta. Muistan helposti myös kartan, jos saan hetken tuijottaa sitä. Lapsena eksyin kerran ja sen jälkeen vannotin itselle, ettei koskaan enää. Ei se vaadi ylimäärästä ponnistelua.
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa selittää, tuo suuntavaisto tulee minulle yhtä automaattisesti kuin lukeminen tai kävely. En havannoi ympäristöäni mielestäni mitenkään supertarkkaan, ainakaan tietoisella tasolla. En jotenkin edes osaa eksyä, olen ollut teininä vieraassa maassa yksin sokkeloisilla ostoskadulla kiertelemässä sikin sokin ja olin koko ajan kyllä tietoinen siitä missä olin.
Vau. Olisipa minulla sama vaisto. En välttämättä löydä edes kartan avulla paikkoja. Hahmotuskykyni on ilmeisesti olematon. Olenkin aina miettinyt kuinka jotkut lähtevät rohkeasti vaeltamaan tai jonnekin vieraaseen maahan. Itse en siihen kykenisi. Hyvä kun olen oppinut liikkumaan omalla paikkakunnalla... Taidan olla aivan palikka.
Vierailija kirjoitti:
Armeijassa tuo suuntavaisto tuli testattua tiukoissakin tilanteissa ja mm. täysin väsyneenä kun muuten ei enää ajatus oikein toiminut. Suunnistaminen suuntavaistoon perustuen silti toimi. En välttämättä osaa sanoa kaikkia asioita, joista suuntavaisto rakentuu mutta virtuaalinen hahmotuskyky on kyllä yksi tärkeimmistä ominaisuuksista eli näen esim. kartat mielessäni sekä lintuperspektiivistä, että horisontaalisesti. Käytännön hyötynä muistan tilanteen kun vein talvella, pilkkopimeässä, tuntemattomassa maastossa joukkueellisen miehiä 5 km päähän metsässä ketjuun/riviin ja löysimme jaloistaan ym. loukkaantuneen henkilön saman tien ja toimitimme hoitoon. Ennen kännykkäaikaa siis, 80-luvulla.
Tämä on minulle täyttä hepreaa. Uskomatonta, että näin erilaisia me olemme.
Vieraista kaupungeista katson alkuun karttaa. Kun sitten lähden kulkemaan, hahmotan alueet ikään kuin ylhäältä alaspäin mielessäni katsoen - lintuperspektiivistä - niin kuin karttaa katsotaan. Minulla on myös hyvä visuaalinen muisti ja kinnitän huomiota yksityiskohtii, mikä myös auttaa. Väittäisin myös olevani melko intuitiivinen suunnistaja, jos olen alueella, jossa olen joskus kauan sitten käynyt tai jota olen joskus katsonut kartasta.
En tiedä. Se tulee luontaisesti. Osaan aika hyvin "tuntea" ilmansuunnat. Usein katson uuden paikan kartasta ja sitten muistan sen jollain tavoin. Esim jos lähden lomalle, katso kotona kartan ja siinä se. Se jää mieleen ja automaattisesti ohjaa. Olen harrastanut suunnistusta, mutta luulen että just sen takia koska se on luontaista. En välttämättä muista taloja ja rakennuksia, mutta tiekuviot.
Vierailija kirjoitti:
Vieraista kaupungeista katson alkuun karttaa. Kun sitten lähden kulkemaan, hahmotan alueet ikään kuin ylhäältä alaspäin mielessäni katsoen - lintuperspektiivistä - niin kuin karttaa katsotaan. Minulla on myös hyvä visuaalinen muisti ja kinnitän huomiota yksityiskohtii, mikä myös auttaa. Väittäisin myös olevani melko intuitiivinen suunnistaja, jos olen alueella, jossa olen joskus kauan sitten käynyt tai jota olen joskus katsonut kartasta.
Samaa kerroin just sinun jälkeesi.
Ja ulkona minun on helpompi mieltää asiat ilmansuuntien mukaan kuin vasen oikea systeemillä.
On hyvä suuntavaisto. Kun katson karttaa, niin pystyn siirtämään sen kolmiulotteisesti ympäristööni, sekä kaupungissa että luonnossa. Olen navigoinut paljon ihan perinteisesti kartalla ja kompassilla ja armeijassa voitin aliupseerikoulun suunnistusmestaruuden. Aurinkoisena päivänä aurinko auttaa ymmärtämään ilmansuunnat myös kaupungissa ja metsässä taas sysimustana päivänä auringon puolen näkee mm. puiden oksista (kasvavat paremmin etelän puolella) sekä jäkälästä ja sammaleesta (sammal viihtyy varjossa). Muistan myös hyvin ympäristön, jossa olen ollut.
Asiaahan on ihan tutkittukin ja hyvä suuntavaisto liittyy tietyn aivoalueen signaalin voimakkuuteen. Mitä voimakkaampi kotiin vievä signaali (homing signal), sitä parempi suuntavaisto. Ja se samainen aivoalue on ensimmäinen, joka vaurioituu Alzheimerin taudissa. Siitä syystä hyvälläkin suuntavaistolla varustettu alkaa eksymään vaikka ennen löytäny tiensä takaisin kotiin mitä kummallisimmista paikoista.
Ja tämä aivoalue siis laskee sijaintia ja suuntaa verrattuna lähtö- ja kohdepisteisiin eli mistä lähdettiin, minne pitäisi päästä ja mihin suuntaan katsot lähtiessä ja miten sitä pitää muuttaa kulkemisen mukaan, jotta tavoitteeseen päästään.
Itselläni on erinomainen suuntavaisto, parhaalla ystävälläni niin surkea, ettei sitä voi käyttää edes kartturina automatkoilla. Yks ulkomaanreissu mun silloin 10v tytär toimi kartturina takapenkiltä, kun ystäväni ei vaan osannu. Ystäväni ei voi lähteä minnekään ilman karttaa (kartan kanssakin usein eksyy). Kun tuli mun luokse ekaa kertaa, 12min matka kolmella käännöksellä muuttui 3h painajaiseksi, kun eksyi matkalla kolme kertaa. Reitti on erittäin hyvin viitoitettu, eli ei tarvinnut etukäteen vain tietää mistä pitää kääntyä. Ulkomaanmatkoilla hän on aina aivan kujalla ja lähtisi joka kerta väärään suuntaan, kun pitää palata hotellille.
Itse en eksy vaikka yrittäisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että tämä liittyy enemmän abstraktiin hahmmotuskykyyn ja kykyyn havainnoida ympäristöä laaja-alaisesti ja siten kirjaimellisesti suuntaa antavia yksityiskohtia huomaten.
Liittyy täysin spatiaaliseen hahmotuskykyyn, joka on muuten miehillä huomattavasti naisia kehittyneempi.
Joka on JOILLAIN miehillä kehittyneempi. Ei kaikilla. Sukupuolten sisäiset erot ovat suurempia kuin sukupuolten väliset erot.
Mulla on huono suuntavaisto. Parkkihallissa joudun tietoisesti keskittymään siihen, mihin jätän auton eli mikä kerros, alueen numero/kirjain, etäisyys hissiovesta jne.
Metsässä eksyn helposti, ympäristö näyttää samalta joko puolella, vaikka kuljen eteenpäin
Jos menet johonkin, esim lomalla hotelliin/ hotellista, voit lähtiessäsi katsoa taaksepäin, jopa ottaa valokuvan. Niin näet miltä näyttää takaisin tullessa.