Te, keillä on hyvä suuntavaisto, niin miten havannoit ympäristöäsi?

Vierailija kirjoitti:

Sitä on vaikea selittää. Jotenkin  kuljettu reitti on mielessä niin, että voi vaikka marjametsällä oikaista suorinta reittiä pois eikä palata sitä samaa, mitä meni. Tavallaan on piirtänyt tiedostamattaan koko ajan reittiä,pitänyt mielessä lähtöpaikan ja verrannut kulkua siihen. Maamerkkejä katsovat ja panevat mieleensä vain ne, joilla ei suuntavaistoa ole. 

Suuntavaistoakin voi oppia. Olen tavannut ihmisiä, jotka joutuivat pienenä kulkemaan paljon metsissä jonkun itseään osaavamman mukana. Siinä sitä oppi, kun aikuinen vaati lasta kulkemaan edellä.

Se on vähän niin kuin musikaalisuus. Miten sinä selittäisit täydellisen nuottikorvan  epämusikaaliselle? Miten sinä voisit selittää jollekin sen, että osaat soittaa jonkun kappaleen, kun olet kuullut sen kerran niin kuin jotkut muusikot? Onko tosiaan kyse vain muistamisesta, jos muuten ei ole erikoisen hyvä muisti?

Minulla jokseenkin sama. Sitä vaan jotenkin alitajunnasta summailee mutkittelujen kulmat ja tietää aika hyvin missä suunnassa lähtöpaikka on. Toimii niin kauan kun on näkyväisyyttä. Sumussa ja pimeässä suuntavaisto katoaa.

Auringon ja tähtitaivaan erottuessa suunta säilyy.

Oudolla alueilla katson kartasta suuret linjat, tiet, joet, sähkölinjat, jne. Jos "eksyn", lähden menemään jotain linjaa kohti, useimmiten sitä jonka luota olen lähtenyt.

Sama kaupungissa. Katsoo päätiet, rannat, tornit, jne, ja niiden mukaan saa aina paikallistettua itsensä.

En mitenkään erityisesti. En tiedä tekeväni mitään mutta suuntavaistoni toimii hyvin lähes aina.

Ihanaa lukea miten monilla on samanlaisia kokemuksia! Minäkin yleensä tiedän pääilmansuunnat se enempää ajattelematta. Kaupungeissa olen parempi kuin metsissä, järjestäisiköhän joku urbaanisuunnistuskisat? ;) Siinä kun muut kulkevat tyyliin hotellilta rannalle aina samaa hankalaa reittiä, olen keksinyt jo monta näppärää oikotietä.

En tietoisesti pane mieleeni maamerkkejä, mutta sellaisia jää mieleen. Olin erään ryhmän kanssa rämpimässä oppaan kanssa maastossa enkä kiinnittänyt kovasti huomiota menomatkaan. Perillä satoi ja tuuli, minulla oli huonot varusteet ja koska oli kylmä, lähdin yksin takaisin. Helpostihan se löytyi: tuossa on se hassu kivikasa, tässä katkennut puu, tuolta kaukaa tultiin kiertämällä eli tästä pääsee lyhyempää reittiä. Pääsin lämpimään ja kaikki oli hyvin. Eli kyllä ympäristön yksityiskohdat jäävät mieleen.

Olen hyvä kartanlukija, mutta valitettavasti mies ei aina osaa hahmoittaa mitä tarkoitan. Jos sanon, että seuraavasta isosta risteyksestä oikealle, niin hän ei osaa ennakoida eikä tiedä mikä kaista pitäisi valita - ja sitähän minä en osaa neuvoa. On pitänyt muuten vääntää terminologia rautalangasta, eli mitä tarkoitan "isolla risteyksellä"! Ei käännytä Kososen Koneliikkeen pihaan oikealle, vaan odotetaan risteystä jossa on kylttejä ja kaistoja ja ehkä liikennevalotkin.

Rajoituksenikin tiedän. Vierassa metsässä en voi luottaa suuntavaistoon 100%sti, varsinkin jos on pilvistä. Kaupungissa vilkaisen karttaa ja sitten neuvonkin tietä vieraille tai kerron, että tossa nurkan takana on kahvila kaverille, joka ei voi käsittää mistä sen tiedän (kartasta).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Metsässä pärjään, koska väkisinkin kiinnitän huomiota ympäristöön. Täytyy katsoa mihin astuu ja haeskella katseella sopivaa reittiä. Kaupungissa eksyn helposti. Olen varmaan niin omissa ajatuksissani.

Minä varmasti eksyisin metsään, kaikki puut näyttää samanlaiselta, ja metsä muutenkin semmoista epämääräistä ryteikköä, että en huomaisi sieltä varmasti mitään erityisiä maamerkkejä, joiden perusteella suunnistaa.

En ymmärrä sitäkään kun jotkut väittää suunnistavansa auringon mukaan, no aurinkohan nousee idästä ja laskee länteen, ja siinä päivällä kiertää siis eri paikkaan taivaalla, silloinhan kiertää ainakin puolen ympyrän jos aamulla lähtee seuraamaan aurinkoa ja kulkee sen perässä iltaan asti? Tai jos tiedostaakin tämän, miten "lukita" suunta esim. suoraan etelään, kun ihmisellä on kuulemma muutenkin taipumus rueta kiertämään kehää?

Ei aurinkoa seurata vaan hahmotetaan sen aseman ja vuorokauden ajan mukaan ilmansuunnat.

Esim. jos pitää mennä suoraan pitkä matka vaikka etelään, niin aamulla aurinko on vasemman käden puolella (idässä). Keskipäivällä mennään päin aurinkoa ja illasta aurinko on oikean käden puolella (lännessä). Eli kellonajan mukaan hahmotetaan auringon avulla ilmansuunnat eikä kuljeta kehää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Metsässä pärjään, koska väkisinkin kiinnitän huomiota ympäristöön. Täytyy katsoa mihin astuu ja haeskella katseella sopivaa reittiä. Kaupungissa eksyn helposti. Olen varmaan niin omissa ajatuksissani.

Minä varmasti eksyisin metsään, kaikki puut näyttää samanlaiselta, ja metsä muutenkin semmoista epämääräistä ryteikköä, että en huomaisi sieltä varmasti mitään erityisiä maamerkkejä, joiden perusteella suunnistaa.

En ymmärrä sitäkään kun jotkut väittää suunnistavansa auringon mukaan, no aurinkohan nousee idästä ja laskee länteen, ja siinä päivällä kiertää siis eri paikkaan taivaalla, silloinhan kiertää ainakin puolen ympyrän jos aamulla lähtee seuraamaan aurinkoa ja kulkee sen perässä iltaan asti? Tai jos tiedostaakin tämän, miten "lukita" suunta esim. suoraan etelään, kun ihmisellä on kuulemma muutenkin taipumus rueta kiertämään kehää?

Heh. 😄 Sun pitää tietää missä kohti taivasta Aurinko on mihinkin kellonaikaan. Sen perusteella voit päätellä ilmansuunnat. Kunhan tiedät mikä on se ilmansuunta mitä kohti pyrit pääsemään. Samaten yöllä voi suunnistaa tähtien perusteella. Maapallo pyörii.

Päättelen paljon auringon suunnasta ha ajasta. Kaupungeissa katselen taustaa, josko olisi kaukana vuoria, mastojatms. kiinnekohtaa. Luonnossa ilmansuunnaksi riittää puut. Ne ovat eteläpuolella aina tuuheammat. Muurahaiskeot ovat aina puun eteläpuolella. Luonnossa kiinnekohdat on aina erilaiset. Jos on paljon ylämäkeä ja eksyy, niin kannattaa kiivetä korkealle ja katsella vähän kauempaa missä ollaan. Sieltä voi havannoida, että tultiin tuolta ja auringon pitäisi olla oikealla. Sitten vaan reippaasti alas niin, että aurinko pysyy oikealla. Kyllä sieltä joku tie tulee vastaan. Puhelimen navigaattori toimii myös nykyään aika syrjässäkin. Usein otan pitkille metsäreiteille vara-akun mukaan.

Kun lähden vieraaseen paikkaan, katson yleensä karttaa etukäteen hahmottaakseni . Muistan sen aika hyvin, enkä tarvitse Google mapsia paljoakaan paikan päällä.

Mulla ei ole minkäänlaista suuntavaistoa. Jos suolla tai metsässä pilvisenä päivänä pyörähdän pari kertaa ympäri en osaa sanoa mistä tulin. Jos ei siis ole jotain todella selkeää maamerkkiä. Mies sen sijaan vaan "tietää jostain".

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole minkäänlaista suuntavaistoa. Jos suolla tai metsässä pilvisenä päivänä pyörähdän pari kertaa ympäri en osaa sanoa mistä tulin. Jos ei siis ole jotain todella selkeää maamerkkiä. Mies sen sijaan vaan "tietää jostain".

Kompassi auttaisi kummasti tuohon asiaan, tietäisi ainakin mistä päin tuli.

Katson luontaisesti paikkoja, jotka ovat jollain lailla kauniita, hauskoja, erikoisia. En pyri painamaan mieleeni mitään. Mutta kun antaa ajatuksensa jollekin, muistaa kyllä takaisin liikkuessa, että hei, tuossa oli tuo kahvio jonka kyltissä oli hassu fontti. Näin esimerkkinä.

Itselläni hyvä suuntvaisto. En niinkään välitä missä olen mutta tiedostan aina mihin suuntaan pitää mennä. Tiedä aina ilmansuunnat ja kartasta katson missä päin on rannat / joet/isot tiet tms. Seuraan myös maapinnan kaltevuutta je sen avulla päättelen missä on ranta. Sitten vaan arvioin mihin suuntaan pitää kulkea että tulee esim joelle.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole minkäänlaista suuntavaistoa. Jos suolla tai metsässä pilvisenä päivänä pyörähdän pari kertaa ympäri en osaa sanoa mistä tulin. Jos ei siis ole jotain todella selkeää maamerkkiä. Mies sen sijaan vaan "tietää jostain".

Minulla ei ole luontaista suuntavaistoa, mutta jotenkin painan alitajuisesti mieleeni pienet eroavaisuudet puissa, kivissä, kannoissa ja juurakoissa. Huomaan, jos kierrän ympyrää kun tunnistan heti mitkä puut olen jo nähnyt ja mitkä en.

Mulla on huono suuntavaisto. Ilman tietoista ponnistelua eksyn. Uudessa kaupungissa liikkuessa joudun tietoisesti ensin tutkimaan karttaa ja sitten vasta suunnistamaan pisteestä A pisteeseen B.

Googlemapsin käyttö kävellessä tuntuu vaan sekoittavan minua.

Ostoskeskuksissa painan tietoisesti mieleen, mistä kerroksesta ja ovesta tulin sisään jne.

Mä muistan yleensä hyvin paikat kertakäynnin jälkeen. Esim. jos ollaan ajettu jonkin kaupungin keskustan läpi, muistan seuraavalla kerralla sieltä reitin, jota ajoimme. En pyri tietoisesti muistamaan, näin vain käy. Havainnoin itse reitin lisäksi sen varrella olevia kohteita, mitä vaan mikä näyttää mielenkiintoiselta. Tori, hotelli, kauniit rakennukset, puisto jne.

Vierailija kirjoitti:

Mä muistan yleensä hyvin paikat kertakäynnin jälkeen. Esim. jos ollaan ajettu jonkin kaupungin keskustan läpi, muistan seuraavalla kerralla sieltä reitin, jota ajoimme. En pyri tietoisesti muistamaan, näin vain käy. Havainnoin itse reitin lisäksi sen varrella olevia kohteita, mitä vaan mikä näyttää mielenkiintoiselta. Tori, hotelli, kauniit rakennukset, puisto jne.

Jatkan vielä että itselläni tämä ei mitenkään liity tietoisuuteen ilmansuunnista; olisin ihan pihalla jos joku kysyisi että mitä on reitin eteläpuolella :) Samaten olen äärimmäisen huono kolmiulotteisessa hahmottamisessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tietoisesti paina mitään mieleen, mutta omaan eideettisen muistin josta on paljon hyötyä pienten yksityiskohtien mieleenjäämisessä. Minulla on erinomainen spatiaalinen hahmotuskyky, ja mikä tärkeintä: aistini ovat koko ajan avoinna pienimmillekin muutoksille ympäristössä.

Olen havainnut, että huonolla suuntavaistolla varustetut ihmiset ovat hiukan höpsöjä puusilmiä. He eivät huomaa pieniä yksityiskohtia ja ovat enemmän kiinnostuneita muista ihmisistä ja tunteistaan kuin ympäristöstään.

Huono suuntavaisto ei välttämättä tarkoita kiinnostusta ihmisiin mutta usein kyllä sellaista omiin ajatuksiin uppoamista ja haaveilua. Einsteinilla oli tiedetysti surkea suuntavaisto ja hän varmasti oli paljon omissa ajatuksissaan. Itse en ole mikään Einstein mutta taiteellinen ja haaveileva luonne olen, huomaan ympäristössä tavallaan epäolennaisia asioita ja samalla pohdin omiani. Minulla on tapana sanoa että jos pyörähdän ympäri niin en enää tiedä missä olen. Vaikka yrittäisin kovasti keskittyä reitteihin niin pian taas tahtomattani katselen vesipisaroita lehtien päällä ja unohdan painaa reitin mieleeni.

Olen haaveilija ja hajamielinen, ja varsinkin ihmisseurassa yleensä poissaoleva enkä ns hetkessä mukana. Siitä huolimatta olen ollut kaikissa kaveriporukoissani parhaimmistoa tai paras suuntavaistossa. BTW verrattuna myös armeijan käyneisiin kavereihini; itse olen C-mies kun elimistö prakasi intissä.

Täällä on jotenkin lapsellisia mielipiteitä koko keskustelu täynnä. Joku kertoo aavistavansa ilmansuunnat ilman ympäristön tarkkailua, toinen luulee että suuntavaisto syntyy ainoastaan olemalla äärimmäisen pikkutarkka ja hetkessä mukana, ja kolmas kertoo olevansa suuntavaistossa hyvä, koska pystyy painamaan reitin mieleensä jonkinlaisena kehollisena kokemuksena.

Todellisuudessa suuntavaisto on jonkinlainen yhdistelmä visuaalisten kokonaisuuksien ja tilojen hahmottamista, sekä kunkin ihmisen omaa muistijärjestelmää siihen visuaaliseen kokonaisuuteen liittyen. Mistään magneettivaistosta ei ole kyse, kuten ei myöskään kehollisesta ulkoamuistamisesta. Kyse tuskin myöskään on mitenkään syntyessä saadusta ominaisuudesta, vaan suuntavaisto on useimmilla kehittynyt osittain harjoittelun kautta. Esim itse olen aina ollut hyvä suuntavaistoinen, mutta kummasti 3d-mallinnus on tehnyt minusta entistä paremman suuntavaistossa. Eli kyseessä on taito, ei mikään on/off juttu.

Jos näkee missä on aurinko, edes pilvien läpi, niin ei voi eksyä kovin kauas. Kun vähän osaa ajetella. Jos menomatkalla oikealla, niin paluumatkalla sen pitää olla vasemmalla. Jos menomatkalla päin aurinkoa, niin paluumatkalla sen pitää olla seläntakana.

Mä katson kartasta etukäteen reitin ja sitten kun kuljen kaupungilla, niin pidän jonkin kiintokohdan mielessä, että missä päin se on, kun käännyt kadunkulmasta. Muutenkin tarkastelen jo ennen matkaa kaikkia nähtävyyksiä, missä mitäkin on ja niiden avulla voi myös suunnistaa, kun vaan hahmottaa, missä kohti esim. oma hotelli on näihin nähtävyyksiin nähden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tietoisesti paina mitään mieleen, mutta omaan eideettisen muistin josta on paljon hyötyä pienten yksityiskohtien mieleenjäämisessä. Minulla on erinomainen spatiaalinen hahmotuskyky, ja mikä tärkeintä: aistini ovat koko ajan avoinna pienimmillekin muutoksille ympäristössä.

Olen havainnut, että huonolla suuntavaistolla varustetut ihmiset ovat hiukan höpsöjä puusilmiä. He eivät huomaa pieniä yksityiskohtia ja ovat enemmän kiinnostuneita muista ihmisistä ja tunteistaan kuin ympäristöstään.

Huono suuntavaisto ei välttämättä tarkoita kiinnostusta ihmisiin mutta usein kyllä sellaista omiin ajatuksiin uppoamista ja haaveilua. Einsteinilla oli tiedetysti surkea suuntavaisto ja hän varmasti oli paljon omissa ajatuksissaan. Itse en ole mikään Einstein mutta taiteellinen ja haaveileva luonne olen, huomaan ympäristössä tavallaan epäolennaisia asioita ja samalla pohdin omiani. Minulla on tapana sanoa että jos pyörähdän ympäri niin en enää tiedä missä olen. Vaikka yrittäisin kovasti keskittyä reitteihin niin pian taas tahtomattani katselen vesipisaroita lehtien päällä ja unohdan painaa reitin mieleeni.

Olen haaveilija ja hajamielinen, ja varsinkin ihmisseurassa yleensä poissaoleva enkä ns hetkessä mukana. Siitä huolimatta olen ollut kaikissa kaveriporukoissani parhaimmistoa tai paras suuntavaistossa. BTW verrattuna myös armeijan käyneisiin kavereihini; itse olen C-mies kun elimistö prakasi intissä.

Täällä on jotenkin lapsellisia mielipiteitä koko keskustelu täynnä. Joku kertoo aavistavansa ilmansuunnat ilman ympäristön tarkkailua, toinen luulee että suuntavaisto syntyy ainoastaan olemalla äärimmäisen pikkutarkka ja hetkessä mukana, ja kolmas kertoo olevansa suuntavaistossa hyvä, koska pystyy painamaan reitin mieleensä jonkinlaisena kehollisena kokemuksena.

Todellisuudessa suuntavaisto on jonkinlainen yhdistelmä visuaalisten kokonaisuuksien ja tilojen hahmottamista, sekä kunkin ihmisen omaa muistijärjestelmää siihen visuaaliseen kokonaisuuteen liittyen. Mistään magneettivaistosta ei ole kyse, kuten ei myöskään kehollisesta ulkoamuistamisesta. Kyse tuskin myöskään on mitenkään syntyessä saadusta ominaisuudesta, vaan suuntavaisto on useimmilla kehittynyt osittain harjoittelun kautta. Esim itse olen aina ollut hyvä suuntavaistoinen, mutta kummasti 3d-mallinnus on tehnyt minusta entistä paremman suuntavaistossa. Eli kyseessä on taito, ei mikään on/off juttu.

On siinä kyllä paljon synnynnäistäkin. Olen humanisti, työskennellyt kielten parissa koko urani. Mikään harrastus tms. ei myöskään tietääkseni ole harjoittanut suuntavaistoani. (Harrastin lapsena musiikkia ja lukemista.)

Silti suuntavaistoni on aina ollut todella hyvä. Ehkä se olisi sitten hämmästyttävän loistava, jos olisin vielä harjoittanutkin sitä.

Mulla on huono keskittymiskyky, ymmärrän kyllä kartan ja kompassin, mutta silti onnistun joskus tavaratalossakin eksymään ja tulenkin ulos ihan toisesta ovesta kuin kuvittelen.

Kyllä se suuntavaisto on jossain määrin kyky, joka toisilla on ja toisilla ei.

Vastalahjaksi olen saanut vatupassin päähäni, näen heti, onko joku linja suorassa. Minä olen se, joka oion tauluja joskus kylässäkin ja istun mökin pihakivellä ja vitstuttaa, kun joku räystäs on hieman vinossa.

Puoliso on joskus naureskellut, että ei rakentaessa tarvitse vatupassia, kun rouva kyllä on aina oikeassa, jos vaikka hyllyn asennuksen suoruudesta tulee toraa.