Missä asiassa pidät kulissia? Edes pientä?

En tiedä pidänkö enää. En jaksa tutustua uusiin ihmisiin esim. töissä, koska työtehtävä on niin rajattu. Joudun nöyristelemään ja esittämään vähä-älyisempää kuin olen. Kulissina esitän, että turhanpäiväisillä ihmisillä olisi mitään syytä olla yläpuolellani töissä.

Töissä olen perus luuseri ja kunnollinen, vapaalla olen vapaa sielu ja idealistinen taitelija.

Isäni ei ole se ihminen, jota ihmiset luulevat isäkseni.

Todellisuudessa hänellä oli vain pikkuveljeni isä ja minä vierailin muualla asuvan isäni luona säännöllisesti.

Tätä kulissia pidin yllä koko lapsuuteni.

Elin lapsena melko hyvin toimeentulevassa perheessä mukavalla asuinalueella. Kaikki oli periaatteessa hyvin, paitsi että isä oli alkoholisti ja pieksi minua, äidillä taas selkeitä persoonallisuushäiriön piirteitä. Käytännössä varsinkin äiti oli ihan eri ihminen kotona ja julkisesti.

Joskus myöhäisteini-iässä uskouduin isäni alkoholismista ym. käytöksestä pitkäaikaiselle ystävälleni, koska hänkin oli uskoutunut vanhempiensa erosta. Ystävä oli hyvinkin myötätuntoinen, mutta todella järkyttynyt ja hyvin nopeasti lakkasi pitämästä minuun yhteyttä...

Olin siis toki jo kotona oppinut pitämään kulisseja yllä, mutta tuo kokemus ja ehkä pari muutakin juttua johtivat siihen, että aloin tietoisesti rakentaa omia kulisseja.  Ihmiset aina toivovat että asioista puhutaan... Mutta harva aikuinenkaan todella haluaa olla se, jolle joku tulee kertomaan millaista hänellä on. Ehkä siksi tiettyihin juttuihin (esim. Eerika-tytön tapaus) ei puututa ennen kuin on myöhäistä.

Elämäni on sellaista, että esitän hyväntuulista, mutta en ole hilpeä enkä pellemäinen. Ihanteenani olisi olla mahdollisimman karismaattinen, mieluummin kunnioitettu kuin tykätty. Yksityiselämästäni harva tietää mitään ja annan mielelläni sellaisen kuvan, että elämäni on hyvin jännittävää (tykkäilen vaikka sukellusaiheisista jutuista somessa), vaikka oikeasti istun illat katselemassa Frendejä luoja ties monettako kertaa.

Käytän harvakseltaan somekanavia. Jos laitan kuvan itsestäni, se on todella mitäänsanomaton. Jos postaan tai jaan jotain, se on jotakin epäpoliittista, ammattiin liittyvää, tai jotain yleistä hauskaa (kissavideo tms.).

Vanhemmistani puhun aina ihailevaan sävyyn, jos heidät joskus mainitsen. Samaten muista ihmisistä puhun aina myönteisesti ja olen kohtelias ja kehun heitä. En suoranaisesti valehtele, mutta annan ymmärtää välittäväni muista ihmisistä, vaikka oikeastaan en ole tunnetasolla läsnä ollenkaan. 

Vanhemmilleni esitän olevani vahva ja pärjäävä. Oikeasti olen (toistuvasti) masentunut, enkä uskalla tuoda esiin väsymystäni ja avuntarvetta. Pelkään hylkäämistä "huonommuuteni" tähden.

Mulla on jatkuvia kipuja 24/7 ollut jo vuosikymmeniä.

Silti olen aina se hymyilevä, jaksava ja reipas.

Eniten tämä kulissi on mulle itselleni, en halua myöntää olevani kroonikko ilman normaalia elämää

Koen hymyni olevan kulissia. Työpäivinä alkaa särkeä päätä jo työvaatteita kotona pukiessa, kun otan samalla työilmeen kasvoille. Lähimpien tuttujen kanssa saan pitää luonnollisen ilmeeni ja he tietävät, etten ole vihainen, mutta muissa ympyröissä pidän kasvoilla erilaista ilmettä.

Jo nuoruuden kesätyöpaikoissa tuli palautetta, että asiakkaat pelkää ihmistä joka murjottaa. Nyt leuat ja pää kipeänä hymyilen ja pidän yllä helposti lähestyttävää, kiinnostunutta ilmettä.

Kuvittelen ja esitän, että olen hyvässä parisuhteessa ja tämän miehen takia kannatti erota aviomiehestäni ja rikkoa lasteni koti.

Oikeasti olen kakkosnainen, mies on tahollaan naimisissa oleva perheellinen mies, joka ei ole perhettään ja vaimoaan jättänyt yli vuodenkaan jälkeen, vaikka näin on minulle luvannut.

Olen kroonisesti sairas ja mulla on aika paljon kipuja ja muuta. Usein vähättelen muille kuinka kipeä olen ja menen sisulla.

Asiakaspalvelussa esitän että kiinnostaa asiakkaan selitykset. Oikeasti minua ei kiinnosta pätkääkään mistä olet kotoisin, mitä lapsesi tekee tai mikä poliittinen kantasi on. Ylläpidän tekopirteää asennetta vain koska minulle maksetaan tästä työstä.

En missään asiassa. Olen se mitä olen ja siinä kaikki. Miksi esittäisin jotain mitä en ole ?

Esitän että olen muka kiireinen ja menoja on vaikka oikeasti istun kotona kaiket illat känny kourassa ja tv auki. Päivät kun olen töissä,oikeasti.

Olin kerran työpaikassa, jota pidettiin hirveän vaativana ja kuormittavana. Hoidin oman työni kunnolla ja yhden puolivuoden sen lisäksi vielä työkaverinkin työn, kun hän oli uupumuksesta sairaslomalla. Suurimman osan päivästä minusta tuntui silti, ettei ollut oikein mitään tekemistä. Esitin kiireistä, mutta oikeasti surffasin netissä keskustelupalstoilla. Kokemukseni työpaikoista on aika lailla tällainen muutenkin, luultavasti iso osa ihmisistä on älyttömän vajaatyöllistettyjä, mutta joillain harvoilla, johtotason ihmisillä voi sitten olla aidosti järjetön määrä töitä, eikä minuuttiakaan vapaa-aikaa.

Teille tekopirteille: Äkäisiä akkoja on tämä maa täynnä. Opetelkaa oikeasti nauttimaan elämästä niin ei tarvitse enää teeskennellä.

Raha-asioissa. Esitän, että minulla on rahaa vaikka totuus on jotain muuta. 

Esitän suurimmalle osalle ihmisistä, että olen tasapainonen ja onnellinen. 

Oikeasti pelkään, että olen masentunut. En haluaisi lääkkeitä, koska pidän itse niiden käyttäjiä luusereina. 

Työssäni olen menestynyt ja olen hyvätuloinen, mutta vihaan joka ikistä päivää siellä. 

En sen kummemmin pidä mitään kulisseja, mutta töissä olen aika tarkka siitä, mitä kerron yksityiselämästäni.

Esim. en koskaan mainitse mieheni etunimeä, vaan puhun vaan yleisesti miehestäni, jos nyt jotain satun puhumaan.

Eräs työkaveri on niin utelias, että googlettaa heti toisten työkavereiden puolisot.

Olen toistaiseksi diagnosoimaton adhd. Esitän muille, että hallitsen jotenkin elämääni, vaikka oikeasti se on koko ajan kaaoksessa.

Esitän että mulla on elämää töiden ulkopuolella. Ei ole. Ei ole ollut sos elämää 16 vuoteen. Kaikki vapaa-aika yksin kotona.

Siivotaan ennen kuin tulee vieraita.