Miten teidän miehesi/puolisosi suhtautui siihen kun ilmoitit erosta?

Kadun.

Oli tyrmistynyt.

Olimme yhdessä 10 vuotta josta kolme viimeistä yhtä kriisiä ja helvettiä. Kaksi vuotta ennen eroa yritin maanitella miestä pariterapiaan. Vuosi ennen eroa kirjoitin hänelle pitkän kirjeen jossa erittelin ongelmia ja alleviivasin, että jollei näitä aleta ratkomaan, niin otan eron. Miestä ei kiinnostanut.

Kun sitten ilmoitin että alan katsella omaa kämppää, mies ei vieläkään korvaansa lotkauttanut. Vasta kun sanoin että nyt on vuokrasoppari kirjoitettu ja muutan pois kahden viikon päästä, hänellä meni pasmat sekaisin eikä hän voinut ymmärtää, miten tällalailla ihan yhtäkkiä vaan kylmästi lähden vaikka kaikki oli niin hyvin.

Nykyäänkin hän on yksi niistä miehistä joille ero tuli "täysin puskista".

On riiippunut monesta asiasta. Kun aikoinaan tulin jätetyksi seitsenvuotisesta avoliitosta, olin aivan murtunut monta kuukautta. Toisen monivuotisen suhteeni jälkeen olin lähinnä helpottunut. Se toinen exä sitten jaksoi eron jälkeen nillittää, ettei varmaan ollut tärkeä minulle koko suhteen aikana. En vaivautunut sanomaan mitään.

En oikein muista enää. Meni varmaan sänkyyn itkemään. Minä olin jo itkuni itkenyt.

Tää oli viime kauantaina varttia ennen kuusi aamulla. Olin yöllä pakannut äijän romut kasseihin eteiseen ja ottanut häneltä avaimeni pois ja piiloon.

Hyvin hiljaa normaaliin verrattuna hän puki päälleen, keräsi kamansa ja lähti. Ei siinä monta sanaa vaihdettu.

Ehdittiin olla kuukausi yhdessä ja viimeisellä viikolla hän paljastui tuurijuopoksi. Olin ihan alussa jo sanonut, että kännikaloja en huoli. No, saatiin hellyyttä ja hauskoja hetkiä kumpikin sen kolme viikkoa ennenkuin hän sössi. Kummallista etten edes itke. Jotenkin on ihan kylmä ja rauhallinen olo ja varmuus siitä, että tein oikein.

Sitä asiaa oli palloteltu niin kauan, ettei hän tainnut oikein ymmärtää, että nyt se viimein tapahtuu, vaikka olin kirjoittanut kauppakirjan uudesta asunnostani. Rauhallisesti periaatteessa suhtautui, itkien aneli siinä juuri ennen joulua vielä jäämään. Mutta se oli kaiken kokemani shitin jälkeen myöhäistä silloin. Eron jälkeen hän sitten muuttui taas todella ikäväksi ja on tarvittu lastensuojelua ym. Mutta itse erotilanne oli rauhallinen.

Olimme yhdessä 11v, eron aikaan kaksi alle koiluikäistä lasta. Olin puhunut pahasta olostani, yksinäisyydestäni parisuhteessa ja yleisestä puhumattomuudesta kuopuksen syntymästä asti, mies ei kuunnellut. Rakastuin toiseen eli miehen mielestä meillä oli kaikki hienosti kunnes petin ja rikoin perheen.

Kyllä, petin ja rikoin perheen, mutta jos minulla olisi ollut terve js toimiva parisuhde, en olisi rakastunut.

Vierailija kirjoitti:

Olimme yhdessä 11v, eron aikaan kaksi alle koiluikäistä lasta. Olin puhunut pahasta olostani, yksinäisyydestäni parisuhteessa ja yleisestä puhumattomuudesta kuopuksen syntymästä asti, mies ei kuunnellut. Rakastuin toiseen eli miehen mielestä meillä oli kaikki hienosti kunnes petin ja rikoin perheen.

Kyllä, petin ja rikoin perheen, mutta jos minulla olisi ollut terve js toimiva parisuhde, en olisi rakastunut.

Pettäjä perheenrikkoja palaa iänkaikkisesti Helwetin tulessa

Vierailija kirjoitti:

Oli tyrmistynyt.

Olimme yhdessä 10 vuotta josta kolme viimeistä yhtä kriisiä ja helvettiä. Kaksi vuotta ennen eroa yritin maanitella miestä pariterapiaan. Vuosi ennen eroa kirjoitin hänelle pitkän kirjeen jossa erittelin ongelmia ja alleviivasin, että jollei näitä aleta ratkomaan, niin otan eron. Miestä ei kiinnostanut.

Kun sitten ilmoitin että alan katsella omaa kämppää, mies ei vieläkään korvaansa lotkauttanut. Vasta kun sanoin että nyt on vuokrasoppari kirjoitettu ja muutan pois kahden viikon päästä, hänellä meni pasmat sekaisin eikä hän voinut ymmärtää, miten tällalailla ihan yhtäkkiä vaan kylmästi lähden vaikka kaikki oli niin hyvin.

Nykyäänkin hän on yksi niistä miehistä joille ero tuli "täysin puskista".

Joo se yksinkertaisuus kun ei älyä mitä toinen on puhunut jo vuosiakin. Sitten ollaan pskat housussa kun vaimo on jättänyt.

Jep.

up

Meillä mies ilmoitti yhtenä päivänä ettei rakasta minua enää ja haluaa eron. Tuli todellakin puun takaa, tosin miehellä oli ollut viime kuukausina hankalaa henkistä oireilua ensimmäistä kertaa elämässään, paniikkihäiriötyyppisiä kohtauksia ym.

Sen päivän olin kauhuissani, illalla pyysin että katsottaisiin loppuvuosi vielä yhdessä, mietitään tammikuussa mitä tehdään. Tämä tapahtui siis syksyllä. No, tammikuussa ei puhettakaan enää erosta :) 

Tästä 8 vuotta aikaa, eikä edelleenkään tiedä miksi hänelle tuo tunne silloin tuli. Liittyi ilmeisesti siihen oireiluun.

"Haluaisin kuulla näin naisen näkökulmasta, kun nainen toimii eron alulle panijana."

Vierailija kirjoitti:

Oli tyrmistynyt.

Olimme yhdessä 10 vuotta josta kolme viimeistä yhtä kriisiä ja helvettiä. Kaksi vuotta ennen eroa yritin maanitella miestä pariterapiaan. Vuosi ennen eroa kirjoitin hänelle pitkän kirjeen jossa erittelin ongelmia ja alleviivasin, että jollei näitä aleta ratkomaan, niin otan eron. Miestä ei kiinnostanut.

Kun sitten ilmoitin että alan katsella omaa kämppää, mies ei vieläkään korvaansa lotkauttanut. Vasta kun sanoin että nyt on vuokrasoppari kirjoitettu ja muutan pois kahden viikon päästä, hänellä meni pasmat sekaisin eikä hän voinut ymmärtää, miten tällalailla ihan yhtäkkiä vaan kylmästi lähden vaikka kaikki oli niin hyvin.

Nykyäänkin hän on yksi niistä miehistä joille ero tuli "täysin puskista".

Voi miten tuttua!

Olimme naimisissa 12 vuotta. Viimeiset seitsemän vuotta jaksoin katsella mykkää ja kylmää miestä.Kävi töissä, toi rahat kotiin (kuten minäkin), ei juonut, ei ollut väkivaltainen. Mutta kylmä ja etäinen ja torjuva. Koskea ei saanut.  Karjui että en kai minä mikään Casanova ole. Ei halunnut tehdä mitään yhdessä. 

Alussa kun tutustuttiin kaikki oli vielä mukavaa. Kai se olis sitä alun huumaa ja sulkee silmänsä negatiiviselta. Haluaa uskoa vain hyvää.

Sitten aloin huomata noita kylmiä piirteitä. Saattoi sanoa uskomattoman kamalia asioita naama peruslukemilla, eikä edes tajunnut loukkaavansa verisesti. Tai sitten ei välittänyt.

Yhdessä roikuttiin, ei kosketusta, ei mitään muuta yhteistä kuin koti.

Lopulta kun en enää jaksanut sanoin että haluan lähteä. Ei ottanut todesta.  Ei ennenkuin avioeropaperit toin nenän alle. Silloin tyrmistyi täysin! Mitä ihmettä? Kaikkihan on ihan hyvin? 

No ei ollut hyvin enkä enää jaksanut.  Mies oli valtavan katkera. Kävi ainakin ensimmäisen vuoden eron jälkeen haukkumiskampanjaa minua kohtaan. Sisareni  luona kävi harva se päivä haukkumassa.  Vähitellen rauhoittui ja pystyimme moikkaamaan ja jopa vaihtamaan jonkun sanan. Katkeruus hänen puoleltaan kuitenkin jäi.

Kyllähän minä ymmärrän että omia traumojaan potee, mutta  on kyllä itse aikuisena vastuussa niiden käsittelyyn.

Vierailija kirjoitti:

Oli tyrmistynyt.

Olimme yhdessä 10 vuotta josta kolme viimeistä yhtä kriisiä ja helvettiä. Kaksi vuotta ennen eroa yritin maanitella miestä pariterapiaan. Vuosi ennen eroa kirjoitin hänelle pitkän kirjeen jossa erittelin ongelmia ja alleviivasin, että jollei näitä aleta ratkomaan, niin otan eron. Miestä ei kiinnostanut.

Kun sitten ilmoitin että alan katsella omaa kämppää, mies ei vieläkään korvaansa lotkauttanut. Vasta kun sanoin että nyt on vuokrasoppari kirjoitettu ja muutan pois kahden viikon päästä, hänellä meni pasmat sekaisin eikä hän voinut ymmärtää, miten tällalailla ihan yhtäkkiä vaan kylmästi lähden vaikka kaikki oli niin hyvin.

Nykyäänkin hän on yksi niistä miehistä joille ero tuli "täysin puskista".

Niin varmasti, kunhan esittävät yllättynyttä. Saattoi olla jopa mielissään kun lähdit. Olisi kyllä estellyt siinä vaiheessa, kun ilmoitit etsiväsi asuntoa. 

Se on miehelle helpompaa etsiä uusi nainen kuin alkaa ratkomaan ongelmia, jotka eivät kiinnosta. 

Vierailija kirjoitti:

Olimme yhdessä 11v, eron aikaan kaksi alle koiluikäistä lasta. Olin puhunut pahasta olostani, yksinäisyydestäni parisuhteessa ja yleisestä puhumattomuudesta kuopuksen syntymästä asti, mies ei kuunnellut. Rakastuin toiseen eli miehen mielestä meillä oli kaikki hienosti kunnes petin ja rikoin perheen.

Kyllä, petin ja rikoin perheen, mutta jos minulla olisi ollut terve js toimiva parisuhde, en olisi rakastunut.

Ei se toimimaton parisuhde tarkoita sitä, että saisit toimia miten tahansa sen lopettamiseksi. Iso riski päättää suhde noin.

Olen välillä miettinyt tätä asiaa.. eli jos vaimo nyt ilmoittaisi haluavansa erota, olisin kyllä yllättynyt, mutta reaktioni olisi lähinnä käytännönläheinen: lähtisin keskustelemaan siitä mistä löydetään sopiva kakkosasunto, miten lasten asiat järjestetään, miten omaisuus jaetaan ym. Huolet liittyisivät juuri näihin eron käytännön asioihin, ja sitten siihen että mitenköhän osaan olla lasten kanssa yksin, osaanko tarjota hyvän kodin heille, miten he ottavat kaiken.
Kun asiaa mietin, havahdun siihen että onko tuo normaalia etten näe mitenkään että surisin itse parisuhdetta, vaimon läsnäoloa. Viihdyn kyllä hänen kanssaan, rakastankin, ja välit ovat lämpimät ja läheisyyttä on paljon.. mutta mitään läheisyyttä kummempaa ei ole, ei enää mitään seksuaalista. Ollaan kyllä terapiat käyty, mutta ilmeisesti vaihdevuodet lopetti ne vähäiset halut mitä oli. Koen että jos se, mitä meillä nyt on, loppuisi, en joutuisi luopumaan mistään niin ihmeellisestä. Kunhan vaan lasten asiat saataisiin järjestettyä.

Kuuden vuoden suhde ja viimeinen vuosi meni etääntyessä ja riidellessä. Molemmat pohtivat josko olisi parempi erota. Minä sitten olin se, kuka lopulta laittoi sen eron konkreettisesti tapahtumaan.

Mies päätti heti, että olisi ihanaa palata yhteen, ja että tämä on suuri rakkaustarina. Lähetteli kukkia ja pyyteli illallisille. Ylisti kuinka mahtava olen hänen mielestään. Lopulta kun vihdoin uskoi, etten halunnut jatkaa, rupesi haukkumaan ja stalkkaamaan. Siinä meni sitten pari vuotta ennenkuin lopetti.

Vierailija kirjoitti:

Oli tyrmistynyt.

Olimme yhdessä 10 vuotta josta kolme viimeistä yhtä kriisiä ja helvettiä. Kaksi vuotta ennen eroa yritin maanitella miestä pariterapiaan. Vuosi ennen eroa kirjoitin hänelle pitkän kirjeen jossa erittelin ongelmia ja alleviivasin, että jollei näitä aleta ratkomaan, niin otan eron. Miestä ei kiinnostanut.

Kun sitten ilmoitin että alan katsella omaa kämppää, mies ei vieläkään korvaansa lotkauttanut. Vasta kun sanoin että nyt on vuokrasoppari kirjoitettu ja muutan pois kahden viikon päästä, hänellä meni pasmat sekaisin eikä hän voinut ymmärtää, miten tällalailla ihan yhtäkkiä vaan kylmästi lähden vaikka kaikki oli niin hyvin.

Nykyäänkin hän on yksi niistä miehistä joille ero tuli "täysin puskista".

 

 

 

 

 

Millaisia muutoksia sun uhkauskirjeessä luki? Mitä vaadit toiselta? Oliko sulla itselläsi koskaan mitään aihetta minkäänlaiseen muutokseen missään?

Vierailija kirjoitti:

Oli tyrmistynyt.

Olimme yhdessä 10 vuotta josta kolme viimeistä yhtä kriisiä ja helvettiä. Kaksi vuotta ennen eroa yritin maanitella miestä pariterapiaan. Vuosi ennen eroa kirjoitin hänelle pitkän kirjeen jossa erittelin ongelmia ja alleviivasin, että jollei näitä aleta ratkomaan, niin otan eron. Miestä ei kiinnostanut.

Kun sitten ilmoitin että alan katsella omaa kämppää, mies ei vieläkään korvaansa lotkauttanut. Vasta kun sanoin että nyt on vuokrasoppari kirjoitettu ja muutan pois kahden viikon päästä, hänellä meni pasmat sekaisin eikä hän voinut ymmärtää, miten tällalailla ihan yhtäkkiä vaan kylmästi lähden vaikka kaikki oli niin hyvin.

Nykyäänkin hän on yksi niistä miehistä joille ero tuli "täysin puskista".

Ehkä olit koko 10 vuotta uhkaillut lähteväsi milloin mistäkin syystä, kun ei sätkyukko hyppinyt sun tahdon mukaan. Ei enää osannut erottaa milloin kyse on oikeasta tapauksesta, kun oli turtunut jo kuulemaan samaa.