Hesarin mielipidepalstalla äiti valittaa, ettei lapsi halua pitää yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Pelottaa että sairas lapsi tekee minulle tai muille jotain. Mihin voi ilmoittaa jos on aikuinen?? En edes pääse hänen asuntonsa diagnosoimaan KUN EI OLE AVAINTA :(

Sisarukset ovat normaaleja ja kärsivät sairaasta lapsesta kun kaikki huomio menee häneen.

Lapsen isä oli tyhmä kuten miehet yleensä ja puolusteli lasta ensin, mutta nyt hänenkin on huomattava miten sairas se todella on.

Itkettää ja on voimaton olo kun ei pysty tekemään mitään auttaakseen sairasta lasta :(

Jätä rauhaan?

Muutenkin kuulostaa jännältä että hän on se vaarallinen jonka asuntoon sinä haluat väkisin murtautua 🤔

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikea kysymys on "miksi lapsi haluaisi pitää yhteyttä". Eikö kukaan aikuinen vanhempi kykene ajattelemaan asiaa siltä kannalta?

Hauskaa lukea täällä tekosyitä, kuten lapsi on "persoonallisuushäiriöinen", vaikka todellisuudessa lapsi ei yksinkertaisesti halua olla vanhemman kanssa missään tekemisissä.

Sellainen seura olisi ihanaa joka diagnosoi pershäiriöiseksi. Oih pääsisinpä viettämään vähää vapaa-aikaani sellisten seuraan <3

On kyllä kumma kun ei ole suosittua seuraa.

Aika hyvin on roustattu tuota alkuperäistä kirjoittajaa myös HS:n kommenteissa 😂 mahtaako kirjoittaja silti osata katsoa peiliin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.

Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat? 

Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.

Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.

Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.

Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.

Missä tuon kirjoittajan lapsi on ketään syyttänyt? Mistä mielenterveysongelmista?

Hän ei vain halua olla tekemisissä äitinsä kanssa.

Järkyttävä teko tällä tavalla syyllistää julkisesti omaa lasta. Kertoo kaiken ainakin äidistä, tuollaista ei rakastava vanhempi vaan tee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole täydellinen, tarpeeksi hyvä riittää. Monissa tapauksissa varmasti saadaankin suhde pelastettua ja sitä parannettua rehellisellä keskustelulla.

Sitten on toivottomia tapauksia, joissa on tehty liian suuria "virheitä" eikä keskustelu ole mahdollista.

Ymmärrätkö tämän jutun pointin? Ei voi pelastaa keskustelulla yhtään mitään, jos toinen ghostaa. Ei vastaa puheluihin eikä viesteihin. 

Tapausta tuntematta on mahdoton sanoa, mistä johtuu, mutta yksi vaihtoehto on se, että tietää jo, miten toinen reagoi. Itse opin kahdenkymmenen vuoden aikana, ettei vanhempani kestänyt minkäänlaista itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Yritin silti vielä viimeisen kerran puhua hänelle siitä, kuinka hänen vahingollinen käytöksensä satutti minua, ja hänen reaktionsa oli juuri se, minkä tiesinkin sen olevan. Silmitön raivoaminen, oman vastuunsa pakoilu ja minun syyttely. Ei tuollaisen kanssa ole mahdollista keskustella.

Tapausta tuntematta, sinun  tulkintasi teidän tilanteesta on juuri oikea. Mutta voi olla muitakin tulkintoja, jotka myös ovat oikeassa, ja voi olla muitakin tilanteita. Jotkut ovat tosiaan esimerkiksi omasta lapsuudestaan tai aiemman parisuhteen alistamisesta johtuen niin heikolla itsetunnolla varustettuja, että eivät estä kritiikkiä. Toinen vaihtoehto on että toinen on ehkä ollut niin tiukoilla esimerkiksi oman terveytensä ja työstressinsä kanssa, että ei ole kyennyt ottamaan vastaan kritiikkiä, vaan on kokenut esittämäsi asiallisen kritiikin syytöksenä, ja on asettautunut puolustusasemiin. Sellaiset syytös-puolustus-asetelmat eivät oikein tuo hyvää keskustelua. 

Jos tuntu, että haluaisit joskus korjata välejänne, niin olisi hyvä ottaa mukaan kolmas puolueeton osapuoli. 

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävä teko tällä tavalla syyllistää julkisesti omaa lasta. Kertoo kaiken ainakin äidistä, tuollaista ei rakastava vanhempi vaan tee.

Keilleköhän kaikille on syyllistänyt kasvotusten...

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävä teko tällä tavalla syyllistää julkisesti omaa lasta. Kertoo kaiken ainakin äidistä, tuollaista ei rakastava vanhempi vaan tee.

Tuskinpa tuo 33 v. mikään äiti on. Lue mistä viestistä oli kyse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävä teko tällä tavalla syyllistää julkisesti omaa lasta. Kertoo kaiken ainakin äidistä, tuollaista ei rakastava vanhempi vaan tee.

Tuskinpa tuo 33 v. mikään äiti on. Lue mistä viestistä oli kyse. 

Tästä? https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009362918.html

-eri

Vierailija kirjoitti:

Omasta puolestani voin sanoa, että pidän etäisyyttä enkä kerro asioistani, koska mikään tekemiseni ei ole kelvannut. Olen tekemisissä vain sen verran kuin kohteliaisuuden vuoksi tarvitsee.

Ikävä kuulla että aikuisten lasten tekemisten pitäisi jotenkin "kelvata" vanhemmille. Aikaisemminkin joku valitti tässä ketjussa, että ei pidä yhteyttä, koska ei elä kuten vanhemmat toivovat, eikä sen takia tule "kehuja". 

Minun vanhemmat ja varsinkaan isovanhemmat ei ole koskaan voineet ymmärtää niitä ratkaisuja, joita olen tehnyt. Olen vain ollut välittämättä että hyväsyvätkö vai kehuvatko, ihan sama. Mummolle olen sanonut kohteliaasti mutta isälle ja äidille ihan suoraan haistatellut pitkät. Kaikella ystävyydellä tietysti, ja edelleen ollaan väleissä.

Hakeeko aikuiset lapset tosiaan vanhempiensa hyväksyntää? 

Vierailija kirjoitti:

Ootteko koskaan miettineet minkälaisia traumoja teidän äideillä ja iseillä mahdollisesti on ja että ovat tehneet parhaansa niillä taidoilla jotka ovat hallinneet?

No ette varmaan kun maailma pyörii vaan sen oman navan ympäri.

Mun napa on mulle tärkeämpi kuin äitini napa. 

Oon perheen esikoinen, nk. vahinkolapsi ja tuntenut sen aina. Nuoremmat sisarukseni olivat haluttuja. Tästä on 10 vuotta, kun tapasin viimeksi äitini. Hän lateli mulle, kuinka mulla oli vääränlainen ajatusmaailma, sain koulutukseeni nähden liian paljon palkkaa, en pärjännyt elämässäni omin avuin, vaan tarvitsin aina veturin, työkokemukseni ei oikeuttanut saamiini työpaikkoihin, en osoittanut kiitollisuutta... Pari kk myöhemmin kuulin hänen haukkuvan mua pitkin kyliä, ja kertovan kaikille, ettei hän anna mulle ikinä anteeksi vaikka pyytäisin. 

Ton HS:n jutun äidissä on paljon samaa kuin mun äidissä. 

En pyydä anteeksi. Mulla ei ole mitään tarvetta yrittää palauttaa meidän välejä, enkä koe olevani mitään velkaa hänelle. En edes anteeksipyyntöä, koska minä en sanonut mitään, vaan vain kuuntelin. 

Toisinaan mietin, että olisipa äiti, kunnes taas muistan, miten paljon kevyempää ja helpompaa henkisesti mun elämä on ilman häntä. Mulle mun äiti on kuollut, sitä ei enää ole. 

 

Vierailija kirjoitti:

Luin tämän kirjoituksen. Siinä äiti halusi keskustella ja selvittää asioita aikuisen lapsen kanssa, mutta tämä estää sen. En näe, että äiti olisi ollut raivopäinen hakkaaja tai alkoholisti. Jotain on tapahtunut, mutta äiti ei saa mahdollisuutta keskusteluun.

Äiti leimaa lapsensa valehtelijaksi ja mielisairaaksi ja syyllistää 24/7.

Merkillistä ettei ole keskusteluyhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole täydellinen, tarpeeksi hyvä riittää. Monissa tapauksissa varmasti saadaankin suhde pelastettua ja sitä parannettua rehellisellä keskustelulla.

Sitten on toivottomia tapauksia, joissa on tehty liian suuria "virheitä" eikä keskustelu ole mahdollista.

Ymmärrätkö tämän jutun pointin? Ei voi pelastaa keskustelulla yhtään mitään, jos toinen ghostaa. Ei vastaa puheluihin eikä viesteihin. 

Tapausta tuntematta on mahdoton sanoa, mistä johtuu, mutta yksi vaihtoehto on se, että tietää jo, miten toinen reagoi. Itse opin kahdenkymmenen vuoden aikana, ettei vanhempani kestänyt minkäänlaista itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Yritin silti vielä viimeisen kerran puhua hänelle siitä, kuinka hänen vahingollinen käytöksensä satutti minua, ja hänen reaktionsa oli juuri se, minkä tiesinkin sen olevan. Silmitön raivoaminen, oman vastuunsa pakoilu ja minun syyttely. Ei tuollaisen kanssa ole mahdollista keskustella.

Tapausta tuntematta, sinun  tulkintasi teidän tilanteesta on juuri oikea. Mutta voi olla muitakin tulkintoja, jotka myös ovat oikeassa, ja voi olla muitakin tilanteita. Jotkut ovat tosiaan esimerkiksi omasta lapsuudestaan tai aiemman parisuhteen alistamisesta johtuen niin heikolla itsetunnolla varustettuja, että eivät estä kritiikkiä. Toinen vaihtoehto on että toinen on ehkä ollut niin tiukoilla esimerkiksi oman terveytensä ja työstressinsä kanssa, että ei ole kyennyt ottamaan vastaan kritiikkiä, vaan on kokenut esittämäsi asiallisen kritiikin syytöksenä, ja on asettautunut puolustusasemiin. Sellaiset syytös-puolustus-asetelmat eivät oikein tuo hyvää keskustelua. 

Jos tuntu, että haluaisit joskus korjata välejänne, niin olisi hyvä ottaa mukaan kolmas puolueeton osapuoli. 

Jos vanhempani vielä joskus haluaisi ja kykenisi käymään rehellistä keskustelua, se toki sopisi, mutta itselläni ei siihen ole enää tarvetta. Olen omat terapiani käynyt, ja välit vanhempaani ovat, mitä niiden on mahdollista olla.

Jos on hoitanut vanhemmuuden tärkeimmät asiat hyvin, ei ole mitään syytä uhriutua ja voi olla hyvällä omallatunnolla ja sujut itsensä ja menneisyyden kanssa: Eli että lasten ei ole koskaan tarvinnut pelätä tai kokea alistamista, manipulointia, henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Kodissa ei ole ollut päihdeongelmia eikä epävakaita persoonia. Lapselle on ilmiselvää, että vanhemmat rakastavat häntä. Rakkaus kuuluu puheista ja ennen kaikkea - näkyy Teoista ja Kohtelusta. Lapsi hyväksytään ehdoitta sellaisena kuin hän on, hänelle annetaan vapaus valita oma tiensä. Vanhempaan ja hänen tukeensa voi aina luottaa. He pitävät lapsistaan hyvää huolta (perustarpeet jne.) ja antavat lapsen itsenäistyä normaalisti sitten kun sen aika on.

Jotain näissä isoissa tärkeissä asioissa on useimmiten mennyt pieleen vanhemmilla, jos lapset eivät halua olla yhteyksissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluatte vääntää äidin tässä tarinan pahikseksi. Itse ihan hyvin ymmärrän hänen ajatuksensa. Myös lapsi voi olla passiivisaggressiivinen ja tuollainen hyökääminen on yksi vallankäytön muoto sellaiselle.

Voi olla, voi olla. Mutta läsnäoleva vanhempi kaiketi olisi opettanut hänelle muitakin keinoja, jos hänellä on enimmäkseen terveet tavat tehdä asioita, käsitellä tunteita jne.

Missä ne vanhemmat olivat ja mitä tekivät, kun lapsesta tuli passiivisaggressiivinen?

Mä veikkaan ettei ne vanhemmat huomanneet sitä silloin. Mitkä asiat muuten vaikuttaa passiivisaggressiivisuuden syntymiseen?

En tiedä. Mutta tässä hyvä kuvaus.  https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/unohtavat-asioita-tahallaan-ja-mani…

Nämä on näitä. mielenterveysongelmista kärsivä aikuinen poika listi vanhempansa raa'asti, koska he eivät olisi halunneet enää kustantaa hänen päihdehuuruista elämäänsä. Toinen poika oli vuosia kantanut huolta tilanteesta. Teit niin tai näin, on aina vanhempien vika joidenkin mielestä. Kieltäydyt rahoittamasta enää aikuista lasta, on se kylmyyttä oman kasvatuksesi tuotetta kohtaan. Rahoitat, niin mahdollistat. Minustakin olisi ihanaa tuudittautua siihen uskoon, että ainoan lapseni tulevaisuus on täysin käsissäni kun vaan hoidan kasvatuksen oikein. Että kaikki ne, kenen aikuisilla lapsilla on vaikeuksia tai välit ovat tulehtuneet, ovat vain huonoja vanhempia eikä minulle koskaan tule käymään samoin koska olen hyvä vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lapsi on yrittänyt keskustella asioista, mutta äiti toistelee vain "kaikki tekevät virheitä", "aina olen parhaani yrittänyt" tai "ajat olivat toisenlaiset kuin nyt".

Joo ja, voi anteeks nyt vaan kauheesti jos olen sinua jollain tavalla loukannut.

Vierailija kirjoitti:

Jos on hoitanut vanhemmuuden tärkeimmät asiat hyvin, ei ole mitään syytä uhriutua ja voi olla hyvällä omallatunnolla ja sujut itsensä ja menneisyyden kanssa: Eli että lasten ei ole koskaan tarvinnut pelätä tai kokea alistamista, manipulointia, henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Kodissa ei ole ollut päihdeongelmia eikä epävakaita persoonia. Lapselle on ilmiselvää, että vanhemmat rakastavat häntä. Rakkaus kuuluu puheista ja ennen kaikkea - näkyy Teoista ja Kohtelusta. Lapsi hyväksytään ehdoitta sellaisena kuin hän on, hänelle annetaan vapaus valita oma tiensä. Vanhempaan ja hänen tukeensa voi aina luottaa. He pitävät lapsistaan hyvää huolta (perustarpeet jne.) ja antavat lapsen itsenäistyä normaalisti sitten kun sen aika on.

Jotain näissä isoissa tärkeissä asioissa on useimmiten mennyt pieleen vanhemmilla, jos lapset eivät halua olla yhteyksissä.

Meillä on nuo kuvaamasi asiat täyttyneet. Lapsi ei pidä mitään yhteyttä eikä vastaa yhteydenottoihin. Ensin katkaisi välit äitiin, sitten sisaruksiin ja muuhun lähiperheeseen ja lopulta myös koko sukuun ja entisin koulukavereihin. Olemme kaikki ymmällämme, emme tiedä miksi. Asiasta ei voi puhua, jos toinen ei puhu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden perheen, jossa yhdellä lapsella todettiin vasta aikuisena neurologisia ongelmia, jotka aiheuttavat hänelle paljon esteitä niin opiskelussa kuin työelämässäkin. Vasta toisella asteella huomattiin, että jokin oli vialla. Sitä ennen oli ns. kympin tyttö. Syyttää kovasti vanhempiaan tilanteesta ja on katkaissut välinsä. Olisi todella hyvä, jos menisi yhdessä vanhempiensa kanssa terapiaan. Hänen äidiltään on selvästi samanlaisia nepsy -juttuja, mutta ne eivät ole samalla tavalla olleet este, koska äiti ei edes ollut haaveillut korkeakouluopinnoista. Tällaisia juttuja ihmisillä on, ja usein ovat geneettisiä.

Miten todettiin? Oliko diagnosoija esim. rekkakuski?

Kuule ihan psykiatrisissa tutkimuksissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lapsi on yrittänyt keskustella asioista, mutta äiti toistelee vain "kaikki tekevät virheitä", "aina olen parhaani yrittänyt" tai "ajat olivat toisenlaiset kuin nyt".

Joo ja, voi anteeks nyt vaan kauheesti jos olen sinua jollain tavalla loukannut.

Tuntematta tapaustasi, mitä tuollaisessa kritisoivassa keskustelussa pitäisi sanoa?