Lue keskustelun säännöt.
Hesarin mielipidepalstalla äiti valittaa, ettei lapsi halua pitää yhteyttä
05.02.2023 |
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009362918.html
Suoraan sanottuna en ihmettele. Minulla tulee tästä kirjoituksesta hyvin ikävä olo. Kirjoittava äiti puhuu lapsen 'harhaisista muistoista', mutta valittaa, että lapsi ei halua keskustella.
Minulla on hankala suhde vanhempiini. Olen juuri kokenut niin, että he eivät edes myönnä muistojani - ikään kuin olisin keksinyt kaikki traumani! Kun tarpeeksi kauan joutuu tällä tavalla tunnetasolla hylätyksi ja kuulemaan sen, ettei omat ajatukseni ja muistot ole todellisia, niin todellakin siinä haluaa ottaa etäisyyttä.
Olen myös kuullut tuon kirjoittajan hokeman, että 'kaikkit ekevät virheitä' monta kertaa äitini suusta. Ikään kuin sillä pitäisi deletoida kaikki mennyt.
Kommentit (1197)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuttava, jonka kaikki neljä aikuista lasta katkaisivat välit tähän muutama vuosi sitten. Hän on jo lapsuudessa traumatisoitunut, erilaisista päihde- ja elämänhallinnan ongelmista läpi elämänsä kärsinyt nainen, joka mielestään on yrittänyt olla paras mahdollinen äiti omille lapsilleen, koska ei itse ikinä äidiltään rakkautta saanut. Hän suree välirikkoa lapsiinsa edelleen ja on menettänyt elämänhalunsa sen takia. Tuttava ei kuitenkaan vaikuta ymmärtävän sitä, että hänen käytöksensä on varmasti kalvanut lapsiaan jo hyvin pitkään ja että hän on yrittänyt tavallaan elää lastensa kautta eikä ole oikeasti kohdannut heitä sellaisina kuin he ovat. Minusta kaikkien näiden lasten kärsivällisyydestä ja pitkämielisyydestä kertoo se, että he laittoivat välit poikki vasta aikuisina nuorimmankin ollessa jo kolmekymppinen.
Monesti vanhempi, johon lapset ovat laittaneet välit poikki, ei pysty tai halua nähdä omaa osuuttaan yhteydenpidon lopettamisessa. Tämäkin tuttavani oli kovin hanakka osallistumaan lastensa elämään, koska sanojensa mukaan välitti heistä niin paljon. Tosiasiassa lapset ovat todennäköisesti kokeneet tämän tungetteluna ja lisäksi henkisesti raskaana, koska he eivät koskaan voineet olla varmoja siitä, missä kunnossa äitinsä on. Epäilen myös, että ainakin yksi on halunnut turvata omien lastensa kasvurauhan ja siksikin lopettanut yhteydenpidon.
Kerrot, että hän on jo itse omassa lapsuudessaan kärsinyt ja traumatisoitunut. Miten voit odottaa, että sellainen ihminen olisi nykystandardien mukainen täydellinen vanhempi?
Hän varmaan ajattelee, että omat lähtökohtansa huomioon ottaen on selvinnyt ihan hyvin. Siksi pitää itseään onnistuneena eikä voi ymmärtää lapsiensa näkemystä.Hyvän vanhemmuuden kriteerit on nyt ihan toiset kuin 30 vuotta sitten. Tai 50 vuotta sitten.
Järkyttävää. Pitääkö vanhemmuudesta selviytyä? Muuttuvatko standardit takautuvasti, vai voiko vedota siihen että esimerkiksi lapsen syntymähetkellä 1990-luvulla oli erilaiset standardit ja silloin toimittiin niin eikä vielä tiedetty 2020-luvun standardeista? Minkä hetken mukaan siis tuomitaan? Ja kuka määrittele kriteerit, milloin on riittävän hyvin selviytynyt, vai onko niin että pitää olla täydellinen, jotta välejä ei katkaista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikea kysymys on "miksi lapsi haluaisi pitää yhteyttä". Eikö kukaan aikuinen vanhempi kykene ajattelemaan asiaa siltä kannalta?
Hauskaa lukea täällä tekosyitä, kuten lapsi on "persoonallisuushäiriöinen", vaikka todellisuudessa lapsi ei yksinkertaisesti halua olla vanhemman kanssa missään tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.
Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat?
Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.
Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.
Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.
Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?
Ajatteletteko te jotenkin että mielenterveysongelmat olisi ihmisen oma vika tai ilkeyttä, jota pitää pyytää anteeksi? Minusta ne on sairaus, jota kukaan ei ole itselleen valinnut. Kärsimystä ne kyllä voi aiheuttaa muillekin.
Mutta jos ne mielenterveysongelmat on aiheuttaneet väkivaltaisuutta ja ilkeyttä omia lapsia kohtaan, niin pitää sillä lapsella olla mahdollisuus myös valita olla antamatta anteeksi. Mielenterveysongelmat ei ole mikään vapaakortti kusipäiseen käytökseen tai siihen, että muiden pitää samaa vuosikymmenestä toiseen katsella "koska onhan se sinun äiti".
Ei väkivaltaista puolisoakaan tarvitse pitää elämässä, vaikka se olisi sun lasten toinen vanhempi. Sama omissa vanhemmissa.
Niin siis ymmärrän kyllä, että jos on jotain väkivaltaisia tai ilkeitä tekoja, niin ei niitä tarvitse sietää, ja niitä voi pyytää anteeksi. Mutta silloin pitää pystyä ensin kertomaan mitä ne teot on, mitkä on aiheuttaneet kärsimystä. Muuten on mahdotonta pyytää anteeksi. Esimerkiksi minun lapsi ei ole esittänyt mitään syytöksiä. On vain katkaissut välit ja kieltäytyy puhumasta. En ole mt-ongelmainen, en väkivaltainen enkä ainakaan tahallani ole ollut ilkeä. Ymmärtääköhän nuo nuoret mitä tuskaa he aiheuttavat toisille?
Tuo on vain sinun näkemyksesi, että et ole mt-ongelmainen. Lapsi voi olla toista mieltä ja on ehkä yrittänyt sanoakin, että ei jaksa sinun käytöstä. Jossain vaiheessa se jaksaminen vaan loppuu ja sitten käy noin. Itse en jaksa enää olla vanhempi omalle äidilleni, joka aiheuttaa jatkuvasti draamaa ja ongelmia perhepiirissä. Yrittää myös sotkea minut niihin omiin keitoksiinsa ja pakottaa valitsemaan puolia. En suostu enää osallistumaan moiseen toimintaan, mutta hän ei näe itsessään varmaan mitään vikaa. Eli sinuna katsoisin hyvin hyvin syvälle peiliin.
Siis, mitääh? Projisoitko omaan äitiisi kokemiasi tunteita minuun? En minä ole aiheuttanut draamaa enkä ongelmia enkä pyytänyt ketään valitsemaan puolia. Eikä missään tapauksessa minun lasteni ole koskaan tarvinnut toimia minulle vanhempana. Ymmärrä nyt että en ole kuten äitisi.
Aika dramaattisesti reagoit. Yleistä hyökkäävää asennetta on vaikea nimetä teoiksi, ja veikkaan että kivi itkee ennen kuin perheen keskushyökkääjä ymmärtää itse, miten paljon vahinkoa tekee muille. Sait hyvän vastauksen äsken, sisäistä se ja lue uudelleen, mitä hän sanoi. Hän ei syyttänyt sinua vaan kysyi, onko sinun tapauksessasi tästä kysymys. Samaten voit kertoa, jos sinulla on keinoissasi kritiikin kuunteluun käytettävissä lempeäkin tapa, joka ei tursu itsesääliä.
Vierailija kirjoitti:
Oikea kysymys on "miksi lapsi haluaisi pitää yhteyttä". Eikö kukaan aikuinen vanhempi kykene ajattelemaan asiaa siltä kannalta?
Hauskaa lukea täällä tekosyitä, kuten lapsi on "persoonallisuushäiriöinen", vaikka todellisuudessa lapsi ei yksinkertaisesti halua olla vanhemman kanssa missään tekemisissä.
Sellainen seura olisi ihanaa joka diagnosoi pershäiriöiseksi. Oih pääsisinpä viettämään vähää vapaa-aikaani sellisten seuraan <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuttava, jonka kaikki neljä aikuista lasta katkaisivat välit tähän muutama vuosi sitten. Hän on jo lapsuudessa traumatisoitunut, erilaisista päihde- ja elämänhallinnan ongelmista läpi elämänsä kärsinyt nainen, joka mielestään on yrittänyt olla paras mahdollinen äiti omille lapsilleen, koska ei itse ikinä äidiltään rakkautta saanut. Hän suree välirikkoa lapsiinsa edelleen ja on menettänyt elämänhalunsa sen takia. Tuttava ei kuitenkaan vaikuta ymmärtävän sitä, että hänen käytöksensä on varmasti kalvanut lapsiaan jo hyvin pitkään ja että hän on yrittänyt tavallaan elää lastensa kautta eikä ole oikeasti kohdannut heitä sellaisina kuin he ovat. Minusta kaikkien näiden lasten kärsivällisyydestä ja pitkämielisyydestä kertoo se, että he laittoivat välit poikki vasta aikuisina nuorimmankin ollessa jo kolmekymppinen.
Monesti vanhempi, johon lapset ovat laittaneet välit poikki, ei pysty tai halua nähdä omaa osuuttaan yhteydenpidon lopettamisessa. Tämäkin tuttavani oli kovin hanakka osallistumaan lastensa elämään, koska sanojensa mukaan välitti heistä niin paljon. Tosiasiassa lapset ovat todennäköisesti kokeneet tämän tungetteluna ja lisäksi henkisesti raskaana, koska he eivät koskaan voineet olla varmoja siitä, missä kunnossa äitinsä on. Epäilen myös, että ainakin yksi on halunnut turvata omien lastensa kasvurauhan ja siksikin lopettanut yhteydenpidon.
Kerrot, että hän on jo itse omassa lapsuudessaan kärsinyt ja traumatisoitunut. Miten voit odottaa, että sellainen ihminen olisi nykystandardien mukainen täydellinen vanhempi?
Hän varmaan ajattelee, että omat lähtökohtansa huomioon ottaen on selvinnyt ihan hyvin. Siksi pitää itseään onnistuneena eikä voi ymmärtää lapsiensa näkemystä.Hyvän vanhemmuuden kriteerit on nyt ihan toiset kuin 30 vuotta sitten. Tai 50 vuotta sitten.
Järkyttävää. Pitääkö vanhemmuudesta selviytyä? Muuttuvatko standardit takautuvasti, vai voiko vedota siihen että esimerkiksi lapsen syntymähetkellä 1990-luvulla oli erilaiset standardit ja silloin toimittiin niin eikä vielä tiedetty 2020-luvun standardeista? Minkä hetken mukaan siis tuomitaan? Ja kuka määrittele kriteerit, milloin on riittävän hyvin selviytynyt, vai onko niin että pitää olla täydellinen, jotta välejä ei katkaista?
Tämä ei ole Kafkan oikeusjuttu eikä koirakoulu, täällä ei opetella antamaan tassua ja tekemään temppuja, vaan nyt kysytään, oletko aikuinen ja kykenetkö myöntämään oman vaikutuksesi lapseen, oli se sitten lakikirjaan kirjattu tai ei? Välitätkö siis enemmän lapsesi tunteista kuin siitä, oletko sinä oikeassa? Hyvin yksinkertainen kysymys, josta ei ole tarvetta riehua. Sitä voi miettiä ihan tykönään rauhassa, miten on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ainakaan näistä mielipidekirjoittajista ikinä tiedä, mikä on se totuus. Totuus voi olla, niin kuin he sen esittävät. Ihan varmasti on lapsia, joilla on jokin ihan oma henkinen ongelma ja syyttävät siitä vanhempiaan. Toisaalta totuus voi olla sekin, että se vanhempi on oikeasti kohdellut lapsiaan kammottavasti eikä sitä suostu myöntämään. Joskus kohtelu on jatkunut huonona vielä lapsen aikuisuudessakin.
En voi tietää enkä ottaa kantaa sen perusteella, mikä minun oma elämäni on ollut. Tai no sen verran voin ottaa kantaa, että olen nähnyt kummankinlaisia tapauksia sivusta. Oma suhteeni omiin vanhempiini on ollut läheinen ja ongelmaton, mutta joihinkin muihin sukulaisiini ei. Olen ottanut niihin muihin etäisyyttä ja tasan samoin olisin tehnyt vanhempienikin kanssa, jos heillä olisi ollut tarvetta sanella minun elämääni, tuputtaa omia uskonnollisia ajatuksiaan yms. Onneksi ei ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.
Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat?
Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.
Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.
Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.
Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?
En. Ajattelen että uhriutujan kanssa on turha väitellä, hän syyttää aina ongelmistaan muita, eikä ole koskaan valmis näkemään itsesään mitään vikaa tai korjattavaa. Maailman pitäisi muuttua jotta uhriutuja olisi tyytyväinen, ei koskaan itse.
Kuvailit juuri äitini täydellisesti.
Minussa on vikani, tiedostan ne, enkä syytä niistä vanhempiani. Vanhemmillani on vikansa, joita eivät tiedosta saati koskaan ääneen myönnä, toki osa johtuu minusta koska en ollut marionetti.
Aika ja tavat pakottivat vanhempani toimimaan kuten silloin toimivat ja minun pitäisi olla nyt heidän mielestään samanlainen, niin enhän minä voi olla. Nythän aika ja tavat ovat ihan erilaiset kuin silloin. Tätä he eivät ymmärrä.
Onko sun vanhemmat siis ihan suoraan sanoneet, että sinun pitäisi olla samanlainen? Vai oletko jostain asioista ja rivien välistä tulkinnut, että he odottavat, että sinun pitäisi olla samanlainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki tekevät virheitä ja maksavat niistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuttava, jonka kaikki neljä aikuista lasta katkaisivat välit tähän muutama vuosi sitten. Hän on jo lapsuudessa traumatisoitunut, erilaisista päihde- ja elämänhallinnan ongelmista läpi elämänsä kärsinyt nainen, joka mielestään on yrittänyt olla paras mahdollinen äiti omille lapsilleen, koska ei itse ikinä äidiltään rakkautta saanut. Hän suree välirikkoa lapsiinsa edelleen ja on menettänyt elämänhalunsa sen takia. Tuttava ei kuitenkaan vaikuta ymmärtävän sitä, että hänen käytöksensä on varmasti kalvanut lapsiaan jo hyvin pitkään ja että hän on yrittänyt tavallaan elää lastensa kautta eikä ole oikeasti kohdannut heitä sellaisina kuin he ovat. Minusta kaikkien näiden lasten kärsivällisyydestä ja pitkämielisyydestä kertoo se, että he laittoivat välit poikki vasta aikuisina nuorimmankin ollessa jo kolmekymppinen.
Monesti vanhempi, johon lapset ovat laittaneet välit poikki, ei pysty tai halua nähdä omaa osuuttaan yhteydenpidon lopettamisessa. Tämäkin tuttavani oli kovin hanakka osallistumaan lastensa elämään, koska sanojensa mukaan välitti heistä niin paljon. Tosiasiassa lapset ovat todennäköisesti kokeneet tämän tungetteluna ja lisäksi henkisesti raskaana, koska he eivät koskaan voineet olla varmoja siitä, missä kunnossa äitinsä on. Epäilen myös, että ainakin yksi on halunnut turvata omien lastensa kasvurauhan ja siksikin lopettanut yhteydenpidon.
Kerrot, että hän on jo itse omassa lapsuudessaan kärsinyt ja traumatisoitunut. Miten voit odottaa, että sellainen ihminen olisi nykystandardien mukainen täydellinen vanhempi?
Hän varmaan ajattelee, että omat lähtökohtansa huomioon ottaen on selvinnyt ihan hyvin. Siksi pitää itseään onnistuneena eikä voi ymmärtää lapsiensa näkemystä.Hyvän vanhemmuuden kriteerit on nyt ihan toiset kuin 30 vuotta sitten. Tai 50 vuotta sitten.
Järkyttävää. Pitääkö vanhemmuudesta selviytyä? Muuttuvatko standardit takautuvasti, vai voiko vedota siihen että esimerkiksi lapsen syntymähetkellä 1990-luvulla oli erilaiset standardit ja silloin toimittiin niin eikä vielä tiedetty 2020-luvun standardeista? Minkä hetken mukaan siis tuomitaan? Ja kuka määrittele kriteerit, milloin on riittävän hyvin selviytynyt, vai onko niin että pitää olla täydellinen, jotta välejä ei katkaista?
Tämä ei ole Kafkan oikeusjuttu eikä koirakoulu, täällä ei opetella antamaan tassua ja tekemään temppuja, vaan nyt kysytään, oletko aikuinen ja kykenetkö myöntämään oman vaikutuksesi lapseen, oli se sitten lakikirjaan kirjattu tai ei? Välitätkö siis enemmän lapsesi tunteista kuin siitä, oletko sinä oikeassa? Hyvin yksinkertainen kysymys, josta ei ole tarvetta riehua. Sitä voi miettiä ihan tykönään rauhassa, miten on.
Viittasin tuohon edeltävään kirjoitukseen, jossa peräänkuulutettiin täydellistä vanhemmuutta.
Tottakai vanhemmalla on suuri vaikutus lapseen. Minusta tässä keskustelussa ei ole ollut siitä kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tekevät virheitä ja maksavat niistä.
Eli onko nyt niin että vain täydellinen kelpaa, muuten joutuu maksamaan virheistään? Anteeksipyynnöt ei riitä, tai aina ei edes kerrota, mitä ne virheet olivat, joita voisi pyytää anteeksi?
Ja tuomion tekee ilmeisesti lapsi yksipuolisesti ja 2020-luvun standardien mukaan, vaikka kasvatus olisi tapahtunut viimevuosituhannella. Vanhemman vika kun ei osannut ennakoida ja teki virheitä. Nyt saa maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.
Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat?
Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.
Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.
Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.
Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?
Ajatteletteko te jotenkin että mielenterveysongelmat olisi ihmisen oma vika tai ilkeyttä, jota pitää pyytää anteeksi? Minusta ne on sairaus, jota kukaan ei ole itselleen valinnut. Kärsimystä ne kyllä voi aiheuttaa muillekin.
Mutta jos ne mielenterveysongelmat on aiheuttaneet väkivaltaisuutta ja ilkeyttä omia lapsia kohtaan, niin pitää sillä lapsella olla mahdollisuus myös valita olla antamatta anteeksi. Mielenterveysongelmat ei ole mikään vapaakortti kusipäiseen käytökseen tai siihen, että muiden pitää samaa vuosikymmenestä toiseen katsella "koska onhan se sinun äiti".
Ei väkivaltaista puolisoakaan tarvitse pitää elämässä, vaikka se olisi sun lasten toinen vanhempi. Sama omissa vanhemmissa.
Niin siis ymmärrän kyllä, että jos on jotain väkivaltaisia tai ilkeitä tekoja, niin ei niitä tarvitse sietää, ja niitä voi pyytää anteeksi. Mutta silloin pitää pystyä ensin kertomaan mitä ne teot on, mitkä on aiheuttaneet kärsimystä. Muuten on mahdotonta pyytää anteeksi. Esimerkiksi minun lapsi ei ole esittänyt mitään syytöksiä. On vain katkaissut välit ja kieltäytyy puhumasta. En ole mt-ongelmainen, en väkivaltainen enkä ainakaan tahallani ole ollut ilkeä. Ymmärtääköhän nuo nuoret mitä tuskaa he aiheuttavat toisille?
Tuo on vain sinun näkemyksesi, että et ole mt-ongelmainen. Lapsi voi olla toista mieltä ja on ehkä yrittänyt sanoakin, että ei jaksa sinun käytöstä. Jossain vaiheessa se jaksaminen vaan loppuu ja sitten käy noin. Itse en jaksa enää olla vanhempi omalle äidilleni, joka aiheuttaa jatkuvasti draamaa ja ongelmia perhepiirissä. Yrittää myös sotkea minut niihin omiin keitoksiinsa ja pakottaa valitsemaan puolia. En suostu enää osallistumaan moiseen toimintaan, mutta hän ei näe itsessään varmaan mitään vikaa. Eli sinuna katsoisin hyvin hyvin syvälle peiliin.
Siis, mitääh? Projisoitko omaan äitiisi kokemiasi tunteita minuun? En minä ole aiheuttanut draamaa enkä ongelmia enkä pyytänyt ketään valitsemaan puolia. Eikä missään tapauksessa minun lasteni ole koskaan tarvinnut toimia minulle vanhempana. Ymmärrä nyt että en ole kuten äitisi.
Aika dramaattisesti reagoit. Yleistä hyökkäävää asennetta on vaikea nimetä teoiksi, ja veikkaan että kivi itkee ennen kuin perheen keskushyökkääjä ymmärtää itse, miten paljon vahinkoa tekee muille. Sait hyvän vastauksen äsken, sisäistä se ja lue uudelleen, mitä hän sanoi. Hän ei syyttänyt sinua vaan kysyi, onko sinun tapauksessasi tästä kysymys. Samaten voit kertoa, jos sinulla on keinoissasi kritiikin kuunteluun käytettävissä lempeäkin tapa, joka ei tursu itsesääliä.
Siis tuohan on aivan täyttä narsistin puhetta. Vihjaa että toinen on mt-ongelmainen ja käskee katsoa syvälle peiliin.
Mt-ongelmat eivät ole mielipidekysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvalla on omaa elämää, vaan yrittävät saada sellaisen emättimestään siltä, joka ei voi valita seuraansa. Järkyttävää jos lapsi valitseekin itse seuransa, vaikka hänet on itselle hankittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.
Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat?
Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.
Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.
Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.
Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?
En. Ajattelen että uhriutujan kanssa on turha väitellä, hän syyttää aina ongelmistaan muita, eikä ole koskaan valmis näkemään itsesään mitään vikaa tai korjattavaa. Maailman pitäisi muuttua jotta uhriutuja olisi tyytyväinen, ei koskaan itse.
Kuvailit juuri äitini täydellisesti.
Minussa on vikani, tiedostan ne, enkä syytä niistä vanhempiani. Vanhemmillani on vikansa, joita eivät tiedosta saati koskaan ääneen myönnä, toki osa johtuu minusta koska en ollut marionetti.
Aika ja tavat pakottivat vanhempani toimimaan kuten silloin toimivat ja minun pitäisi olla nyt heidän mielestään samanlainen, niin enhän minä voi olla. Nythän aika ja tavat ovat ihan erilaiset kuin silloin. Tätä he eivät ymmärrä.
Onko sun vanhemmat siis ihan suoraan sanoneet, että sinun pitäisi olla samanlainen? Vai oletko jostain asioista ja rivien välistä tulkinnut, että he odottavat, että sinun pitäisi olla samanlainen?
Ei meillä ole sanottu suoraan. Yleensäkään harvoin sanotaan mitään suoraan. Mutta jos olet sellainen kuin odottavat niin tulee kehuja ja jos et ole niin esitetään korjauksia. Eivät ymmärrä että nyt on eri aika ja erilainen on hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.
Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat?
Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.
Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.
Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.
Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?
En. Ajattelen että uhriutujan kanssa on turha väitellä, hän syyttää aina ongelmistaan muita, eikä ole koskaan valmis näkemään itsesään mitään vikaa tai korjattavaa. Maailman pitäisi muuttua jotta uhriutuja olisi tyytyväinen, ei koskaan itse.
Kuvailit juuri äitini täydellisesti.
Minussa on vikani, tiedostan ne, enkä syytä niistä vanhempiani. Vanhemmillani on vikansa, joita eivät tiedosta saati koskaan ääneen myönnä, toki osa johtuu minusta koska en ollut marionetti.
Aika ja tavat pakottivat vanhempani toimimaan kuten silloin toimivat ja minun pitäisi olla nyt heidän mielestään samanlainen, niin enhän minä voi olla. Nythän aika ja tavat ovat ihan erilaiset kuin silloin. Tätä he eivät ymmärrä.
Onko sun vanhemmat siis ihan suoraan sanoneet, että sinun pitäisi olla samanlainen? Vai oletko jostain asioista ja rivien välistä tulkinnut, että he odottavat, että sinun pitäisi olla samanlainen?
Ei meillä ole sanottu suoraan. Yleensäkään harvoin sanotaan mitään suoraan. Mutta jos olet sellainen kuin odottavat niin tulee kehuja ja jos et ole niin esitetään korjauksia. Eivät ymmärrä että nyt on eri aika ja erilainen on hyvä.
Ahaa, selvä. Yrität siis saada vanhemmiltasi hyväksyntää ja kehuja. Mutta haluat myös elää nykyajan tapojen mukaan, mutta vanhempasi eivät sitä ymmärrä. Siksi et saa enää heiltä kehuja. Ja katkaiset välit kokonaan?
Mikä vaivaa miestä joka silottaa kaiken muijalleen?
Emä ei kestä mitään vastoinkäymisiä. Häiriökäyttäytyy myös miestään kohtaan, riehuu ja raivoaa ja mies pyytelee sitä anteeksi (?). Emä haukkuu miestä, että olisi saanut paremmankin kuin jonkun duunarin. On itsekin duunari, tyhmempi ja tienaa vähemmän. Nälvii ja puhuu pahaa muista. Mies menee mukaan kun emä keksii diagnooseja muille, koska muiden viat selittävät emän jälleen virheettömäksi. “Juu juu, lapsemme on sairas”.
Isä pelkää ja itkee usein että mitä emä nyt tekee hänelle, jos kaikki ei mene emän mielen mukaisesti. Yrittää saada vielä poismuuttanutta jälkeläistä väkisin mukaan selittelemään emälle ettei oikeasti ole katkaissut välejä häneen väkivallasta huolimatta vaan syy käytökseen on siinä että jälkeläinen itse on sairas. Tämä haittaa omaa elämää mutta isälle tärkeintä on ettei emä suutu. Käytöksellään hän uppoaa syvemmälle suohon vahvistaessaan toisen illuusiota täydellisyydestään.
Asiaanhan on ihan yksinkertainen ratkaisu: ero.
Se ei tule kuuloonkaan jostain syytä, vaan ennemmin häiriköidään lapsiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuttava, jonka kaikki neljä aikuista lasta katkaisivat välit tähän muutama vuosi sitten. Hän on jo lapsuudessa traumatisoitunut, erilaisista päihde- ja elämänhallinnan ongelmista läpi elämänsä kärsinyt nainen, joka mielestään on yrittänyt olla paras mahdollinen äiti omille lapsilleen, koska ei itse ikinä äidiltään rakkautta saanut. Hän suree välirikkoa lapsiinsa edelleen ja on menettänyt elämänhalunsa sen takia. Tuttava ei kuitenkaan vaikuta ymmärtävän sitä, että hänen käytöksensä on varmasti kalvanut lapsiaan jo hyvin pitkään ja että hän on yrittänyt tavallaan elää lastensa kautta eikä ole oikeasti kohdannut heitä sellaisina kuin he ovat. Minusta kaikkien näiden lasten kärsivällisyydestä ja pitkämielisyydestä kertoo se, että he laittoivat välit poikki vasta aikuisina nuorimmankin ollessa jo kolmekymppinen.
Monesti vanhempi, johon lapset ovat laittaneet välit poikki, ei pysty tai halua nähdä omaa osuuttaan yhteydenpidon lopettamisessa. Tämäkin tuttavani oli kovin hanakka osallistumaan lastensa elämään, koska sanojensa mukaan välitti heistä niin paljon. Tosiasiassa lapset ovat todennäköisesti kokeneet tämän tungetteluna ja lisäksi henkisesti raskaana, koska he eivät koskaan voineet olla varmoja siitä, missä kunnossa äitinsä on. Epäilen myös, että ainakin yksi on halunnut turvata omien lastensa kasvurauhan ja siksikin lopettanut yhteydenpidon.
Kerrot, että hän on jo itse omassa lapsuudessaan kärsinyt ja traumatisoitunut. Miten voit odottaa, että sellainen ihminen olisi nykystandardien mukainen täydellinen vanhempi?
Hän varmaan ajattelee, että omat lähtökohtansa huomioon ottaen on selvinnyt ihan hyvin. Siksi pitää itseään onnistuneena eikä voi ymmärtää lapsiensa näkemystä.Hyvän vanhemmuuden kriteerit on nyt ihan toiset kuin 30 vuotta sitten. Tai 50 vuotta sitten.
Järkyttävää. Pitääkö vanhemmuudesta selviytyä? Muuttuvatko standardit takautuvasti, vai voiko vedota siihen että esimerkiksi lapsen syntymähetkellä 1990-luvulla oli erilaiset standardit ja silloin toimittiin niin eikä vielä tiedetty 2020-luvun standardeista? Minkä hetken mukaan siis tuomitaan? Ja kuka määrittele kriteerit, milloin on riittävän hyvin selviytynyt, vai onko niin että pitää olla täydellinen, jotta välejä ei katkaista?
Vakava asia mutta naurattaa. Kyllähän se yksipuolisesti lapsi on joka määrittelee, ja tottakai 2020-luvun standardien mukaan, koska eihän lapsi voi muistaa millaista oli 1990-luvulla. Kriteerit ja hyväksytyn raja ovat minullekin epäselvät. Toivottavasti ei nyt ihan täydellinen kuitenkaan tarvis olla, koska muuten mahdollisuudet selvitä on olemattomat.
Vierailija kirjoitti:
Oikea kysymys on "miksi lapsi haluaisi pitää yhteyttä". Eikö kukaan aikuinen vanhempi kykene ajattelemaan asiaa siltä kannalta?
Hauskaa lukea täällä tekosyitä, kuten lapsi on "persoonallisuushäiriöinen", vaikka todellisuudessa lapsi ei yksinkertaisesti halua olla vanhemman kanssa missään tekemisissä.
Eihän kukaan sellaista ole edes väittänyt. Eihän se pers.häir lapsi ollut mitään välejä katkaissut vaan suuttui millon mistäkin ja mökötti aikansa. Myös muille kun vanhemmille
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikea kysymys on "miksi lapsi haluaisi pitää yhteyttä". Eikö kukaan aikuinen vanhempi kykene ajattelemaan asiaa siltä kannalta?
Hauskaa lukea täällä tekosyitä, kuten lapsi on "persoonallisuushäiriöinen", vaikka todellisuudessa lapsi ei yksinkertaisesti halua olla vanhemman kanssa missään tekemisissä.
Eihän kukaan sellaista ole edes väittänyt. Eihän se pers.häir lapsi ollut mitään välejä katkaissut vaan suuttui millon mistäkin ja mökötti aikansa. Myös muille kun vanhemmille
Kenen tekemä diagnoosi ja mikä diagnoosi vanhemmilla on?
Vierailija kirjoitti:
Harvalla on omaa elämää, vaan yrittävät saada sellaisen emättimestään siltä, joka ei voi valita seuraansa. Järkyttävää jos lapsi valitseekin itse seuransa, vaikka hänet on itselle hankittu.
Onhan se kauheaa! Niin kun myös ne mummot mitkä golfaa ja matkustaa eikä hoida lapsenlapsia, niistähän yleensä saa lukea.
Vähän mustakim alkaa kuulostaa että lumihiutaleet haluu määrittää yksipuolisesti suhteen vanhempiin, etenkin äitiin joka on tietty olemassa tässä maailmassa vaan palvellakseen jälkeläistä 😅 hänen haluamalla tavalla
Narsistilla on kultalapsi ja syntipukkilapsi. Syntipukkilasta narsku ja kultalapsi syyttelevät yhdessä elämän vastoinkäymisistä. Kultalapsesta tulee uusi narsisti ja syntipukki katkaisee välit.
https://www.narsisminuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/narsismi/narsisti…