Hesarin mielipidepalstalla äiti valittaa, ettei lapsi halua pitää yhteyttä

Joopa joo. Olen itse elänyt perheessä jossa oli vakavaa henkistä pahoinpitelyä, taloudellista ja muutakin hyväksikäyttöä. Sitä niittää mitä kylvää. Deal with it.

Jos miettii, miksi joku kirjoittaa julkisesti lehteen tällaisen jutun, tulee mieleen huomiohakuisuus ja tekstissä on oman marttyyriyden korostamista. Molemmat narsismin ilmentymiä. Ja jos on kyse kontrolloivasta, alistavasta, empatiakyvyttömästä, kylmästä, toisen tunteita väheksyvästä ja polkevasta narsistisesta luonteesta, lapsi on tehnyt ainoan ja parhaan valinnan ja katkaissut välit!

Narsisti "unohtaa" oman osuutensa kaikkeen tapahtuneeseen pahaan. Syy ei ole hänessä, vaan muissa. Heillä puuttuu aivoista se osa, jotta oikeasti ymmärtäisivät, miten heidän oma käytös vaikuttaa toisiin. Ja tämä on siis ihan fysiologinen fakta. Eivätkä pysty muuttamaan käytöstään.

Näitä vanhuksia on olemassa, jotka kertovat kaikille "omaa versiotaan" nyyhkytarinoista ja hakevat normaaleilta ihmisiltä empatiaa. Mutta kun kuulee toisen puolen tarinasta, ei yhtään ihmettele.. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sisar ja veli, jotka kumpikin syyttävät nyt jo kuollutta äitiämme ja hoitokodissa muistisairaana asuvaa isäämme kaikista ongelmistaan. Ne heidän esittämänsä syyt ovat erikoisia kuten se, että isä oli yrittänyt painostaa veljeä muuttamaan pois kotoa veljen ollessa jo aikuinen ja hakemaan työpaikkoja. Tämä tapahtui 1980-luvulla ennen lamaa, kun niitä työpaikkoja todellakin oli, ja veljeni oli valmistunut lukion jälkeisestä koulusta.

Kärsin jo lapseni todella paljon tilanteesta, jossa minua parikymmentä vuotta vanhemmat ihmiset (olemme täyssisaruksia) eivät itsenäistyneet vaan viettivät aikaa kodissamme äidin huollettavina ja riidellen kovaan ääneen milloin mistäkin isän kanssa. Äiti yritti tasoitella tilanteita, isä kyllä menetti joskus malttinsakin ja huusi takaisin tai sitten vetäytyi makuuhuoneeseensa pois koko tilanteesta. 

Ihmettelin aina, mikä nämä kaksi sai koko ajan pysymään kuitenkin kiinteästi mukana perhe-elämässämme, kun kerran tämä tilanne oli kerta kaikkiaan rasittava. Miksi sisareni vietti kaikki pitkät kesälomansa vanhempien luona sen sijaan, että olisi aikuisena ihmisenä hakenut seuraa muualta, vaikka matkustellut, kun varaahan hänellä olisi ollut. Ja miksi veljeni asui sitkeästi vanhempien hoivissa, vaikka kyllähän nyt joku sossu olisi hänelle asunnon jostain järjestänyt. 

Vanhempani olivat epätoivoisia ja pois opiskelemaan muutettuanikin äiti soitteli minulle, kun taas oli ollut joku iso riita sisareni tai veljeni ja isän välillä. Isä taas yritti hakea veljeäni psykiatriseen hoitoon ja eläkkeellekin, mutta ei onnistunut. Veljeni eli ja oli siinä sitten äidin kansaneläkkeillä ja täysihoidossa siihen asti, kunnes äiti kuoli. 

Sisareni ja monien sukulaisteni mielestä kaikki on vanhempieni vikaa. Minä olen nähnyt koko elämäni, miten äitini ja isäni omaan uupumukseensa astikin yrittivät näiden kahden eteen kaikkensa. Sisartanikin palveltiin ties missä asioissa, joissa hänellä olisi ollut varaa hyväpalkkaisena ihmisenä toimia itse. Mutta silti jokin katkeruus on ja hän väittää, että minua on suosittu.

Minua ei ole suosittu mitenkään, ei todellakaan edes taloudellisesti, vaan ensin olin pikkulapsi, jolle tietenkin kuuluikin enemmän huolenpitoa kuin täysi-ikäisille ihmisille. Sitten olen ollut oikeasti ainut meistä lapsista, joka on yrittänyt aikuisena käyttäytyä aikuisen tavoin. En ole käyttänyt omia vanhempiani jatkuvana kaatopaikkana kaikille omille ongelmilleni ja haastanut riitaa milloin mistäkin. Vanhempani ovat olleet yksinkertaisesti todella uupuneita tähän kaikkeen, mutta eivät ole voineet muuta kuin jatkaa. Kunnes sitten sairastuivat ja toinen kuolikin ja nämä kaksi yrittivät jäädä minun huolehdittavikseni.

Se ei onnistunut: Aikani yritin puhua järkeä, hakea apua heille kuten olivat vanhempanikin hakeneet, mutta ei onnistunut vaan sain heidät vielä siitäkin silmilleni. Yrittivät syyllistää ja uhkailla. Katkaisin välit ja siellä he nyt sitten varmasti surevat sitä, miten kylmä ja kova sisar heillä onkaan. Se hyväpuheisempi heistä eli sisareni sai tähän juoneensa vielä yhden sukulaisemmekin mukaan vaatimaan minulta läheisempää yhteydenpitoa sisareeni. Lopetin kanssakäymisen myös tämän sukulaisen kanssa.

Ihmisellä on jokin vastuu omastakin elämästään. Todellakin jos ei tule toimeen vanhempiensa kanssa, oli syy nyt sitten mikä tahansa, niin se napanuora tulee katkaista. Kaikkien hyvinvoinnin edistämiseksi.

Yksi terapeutti sanoi jossain keskustelussa, että lapset, jotka eivät ole irtautuneet vanhemmistaan ja jotka tarvitsevat vanhempien apua, vihaavat vanhempia, vaikka oikeasti vihaavat omaa avuttomuutta. Onko sinulla mitään käsitystä, mikä ongelma vanhemmilla sisaruksillasi on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.

Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat? 

Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.

Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.

Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.

Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.

Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?

Ajatteletteko te jotenkin että mielenterveysongelmat olisi ihmisen oma vika tai ilkeyttä, jota pitää pyytää anteeksi? Minusta ne on sairaus, jota kukaan ei ole itselleen valinnut. Kärsimystä ne kyllä voi aiheuttaa muillekin. 

Mutta jos ne mielenterveysongelmat on aiheuttaneet väkivaltaisuutta ja ilkeyttä omia lapsia kohtaan, niin pitää sillä lapsella olla mahdollisuus myös valita olla antamatta anteeksi. Mielenterveysongelmat ei ole mikään vapaakortti kusipäiseen käytökseen tai siihen, että muiden pitää samaa vuosikymmenestä toiseen katsella "koska onhan se sinun äiti".

Ei väkivaltaista puolisoakaan tarvitse pitää elämässä, vaikka se olisi sun lasten toinen vanhempi. Sama omissa vanhemmissa.

Niin siis ymmärrän kyllä, että jos on jotain väkivaltaisia tai ilkeitä tekoja, niin ei niitä tarvitse sietää, ja niitä voi pyytää anteeksi. Mutta silloin pitää pystyä ensin kertomaan mitä ne teot on, mitkä on aiheuttaneet kärsimystä. Muuten on mahdotonta pyytää anteeksi. Esimerkiksi minun lapsi ei ole esittänyt mitään syytöksiä. On vain katkaissut välit ja kieltäytyy puhumasta. En ole mt-ongelmainen, en väkivaltainen enkä ainakaan tahallani ole ollut ilkeä. Ymmärtääköhän nuo nuoret mitä tuskaa he aiheuttavat toisille?

Tämä. Ehkä lapsi on passiivis-aggressiivinen? Ei voi keskustella eikä pyytä anteeksi, jos ei tiedä miksi lapsi on katkaissut välit. Pitääkö hän yhteyttä muihin perheenjäseniin tai sukulaisiin?

Vierailija kirjoitti:

Jos miettii, miksi joku kirjoittaa julkisesti lehteen tällaisen jutun, tulee mieleen huomiohakuisuus ja tekstissä on oman marttyyriyden korostamista. Molemmat narsismin ilmentymiä. Ja jos on kyse kontrolloivasta, alistavasta, empatiakyvyttömästä, kylmästä, toisen tunteita väheksyvästä ja polkevasta narsistisesta luonteesta, lapsi on tehnyt ainoan ja parhaan valinnan ja katkaissut välit!

Narsisti "unohtaa" oman osuutensa kaikkeen tapahtuneeseen pahaan. Syy ei ole hänessä, vaan muissa. Heillä puuttuu aivoista se osa, jotta oikeasti ymmärtäisivät, miten heidän oma käytös vaikuttaa toisiin. Ja tämä on siis ihan fysiologinen fakta. Eivätkä pysty muuttamaan käytöstään.

Näitä vanhuksia on olemassa, jotka kertovat kaikille "omaa versiotaan" nyyhkytarinoista ja hakevat normaaleilta ihmisiltä empatiaa. Mutta kun kuulee toisen puolen tarinasta, ei yhtään ihmettele.. 

Minusta ei tunnu hyvältä että syytellään vuoroin äitiä ja vuoroin lasta, joka on välit katkaissut. Ainakin tuo äiti oli rohkea kun uskalsi nostaa esiin näin kipeän aiheen. Näyttää koskevan kuitenkin muitakin. Jospa lopetettaisi syyttely ja keskitytään keskustelemaan vain tästä asiasta?

Vierailija kirjoitti:

Jos miettii, miksi joku kirjoittaa julkisesti lehteen tällaisen jutun, tulee mieleen huomiohakuisuus ja tekstissä on oman marttyyriyden korostamista. Molemmat narsismin ilmentymiä. Ja jos on kyse kontrolloivasta, alistavasta, empatiakyvyttömästä, kylmästä, toisen tunteita väheksyvästä ja polkevasta narsistisesta luonteesta, lapsi on tehnyt ainoan ja parhaan valinnan ja katkaissut välit!

Narsisti "unohtaa" oman osuutensa kaikkeen tapahtuneeseen pahaan. Syy ei ole hänessä, vaan muissa. Heillä puuttuu aivoista se osa, jotta oikeasti ymmärtäisivät, miten heidän oma käytös vaikuttaa toisiin. Ja tämä on siis ihan fysiologinen fakta. Eivätkä pysty muuttamaan käytöstään.

Näitä vanhuksia on olemassa, jotka kertovat kaikille "omaa versiotaan" nyyhkytarinoista ja hakevat normaaleilta ihmisiltä empatiaa. Mutta kun kuulee toisen puolen tarinasta, ei yhtään ihmettele.. 

Nojaa, nimimerkin takaa kirjoittaa ilman tunnistettavia yksityiskohtia

Alla moni kommentoi omalla nimellään yksipuolisen näkemyksensä omasta suhteestaan vanhempaan.

Noin yleisesti sanoisin, että itse koittaiskn laskea irti aikuisesta lapsesta joka ei halua keskustella ja valitsee elää erillään. Vaikka se sattuisi, niin pakottaa ei toista voi, eikä painoataminenkaan tilannetta paranna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos miettii, miksi joku kirjoittaa julkisesti lehteen tällaisen jutun, tulee mieleen huomiohakuisuus ja tekstissä on oman marttyyriyden korostamista. Molemmat narsismin ilmentymiä. Ja jos on kyse kontrolloivasta, alistavasta, empatiakyvyttömästä, kylmästä, toisen tunteita väheksyvästä ja polkevasta narsistisesta luonteesta, lapsi on tehnyt ainoan ja parhaan valinnan ja katkaissut välit!

Narsisti "unohtaa" oman osuutensa kaikkeen tapahtuneeseen pahaan. Syy ei ole hänessä, vaan muissa. Heillä puuttuu aivoista se osa, jotta oikeasti ymmärtäisivät, miten heidän oma käytös vaikuttaa toisiin. Ja tämä on siis ihan fysiologinen fakta. Eivätkä pysty muuttamaan käytöstään.

Näitä vanhuksia on olemassa, jotka kertovat kaikille "omaa versiotaan" nyyhkytarinoista ja hakevat normaaleilta ihmisiltä empatiaa. Mutta kun kuulee toisen puolen tarinasta, ei yhtään ihmettele.. 

Minusta ei tunnu hyvältä että syytellään vuoroin äitiä ja vuoroin lasta, joka on välit katkaissut. Ainakin tuo äiti oli rohkea kun uskalsi nostaa esiin näin kipeän aiheen. Näyttää koskevan kuitenkin muitakin. Jospa lopetettaisi syyttely ja keskitytään keskustelemaan vain tästä asiasta?

Rohkeaa haukkua lapsensa julkisesti pataluhaksi? En käyttäisi tuota sanaa. Itsekästä tuo on ja vahingoittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on hoitanut vanhemmuuden tärkeimmät asiat hyvin, ei ole mitään syytä uhriutua ja voi olla hyvällä omallatunnolla ja sujut itsensä ja menneisyyden kanssa: Eli että lasten ei ole koskaan tarvinnut pelätä tai kokea alistamista, manipulointia, henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Kodissa ei ole ollut päihdeongelmia eikä epävakaita persoonia. Lapselle on ilmiselvää, että vanhemmat rakastavat häntä. Rakkaus kuuluu puheista ja ennen kaikkea - näkyy Teoista ja Kohtelusta. Lapsi hyväksytään ehdoitta sellaisena kuin hän on, hänelle annetaan vapaus valita oma tiensä. Vanhempaan ja hänen tukeensa voi aina luottaa. He pitävät lapsistaan hyvää huolta (perustarpeet jne.) ja antavat lapsen itsenäistyä normaalisti sitten kun sen aika on.

Jotain näissä isoissa tärkeissä asioissa on useimmiten mennyt pieleen vanhemmilla, jos lapset eivät halua olla yhteyksissä.

Meillä on nuo kuvaamasi asiat täyttyneet. Lapsi ei pidä mitään yhteyttä eikä vastaa yhteydenottoihin. Ensin katkaisi välit äitiin, sitten sisaruksiin ja muuhun lähiperheeseen ja lopulta myös koko sukuun ja entisin koulukavereihin. Olemme kaikki ymmällämme, emme tiedä miksi. Asiasta ei voi puhua, jos toinen ei puhu. 

Ei sille sitten mitään voi, jos joku aikuinen ei halua olla johonkin toiseen aikuiseen yhteyksissä. Mitä voit tehdä, on vain pitää avoinna hänen suuntaan se, että voi koska tahansa ottaa yhteyttä. Kertoa että kaipaatte. Mutta ei painostaen eikä pommittamalla joka päivä viestejä. Lapsi lähestyy sitten jossain vaiheessa, jos sen aika on. Kyllä aikuisella lapsella voi tulla sellainen olo, että haluaa ottaa kunnon irtioton kaikista. Ihan jostain omista syistä.

Ellette vanhempina ole tehneet mitään väärin, ette voi itseänne syyllistää, mutta ette myöskään pakottaa toista palaamaan. Aika näyttää miten käy. 

Minun väkivaltainen eksäni yritti saada minua katkaisemaan välit vanhempiini. Hän onnistui manipuloimaan minut katkomaan välit ystäviini, mutta onneksi vanhempani jaksoivat ja yrittivät. Olin vanhemmilleni silloin jopa inhottava, koska olin suhteessani niin lyöty, että uskoin eksäni valheet "millainen on rakastava vanhempi". Kun se suhde päättyi, minun piti rakentaa suhdettani vanhempiini uudestaan.

Toisaalta olen myös nähnyt, kuinka narsistinen ja päihdeongelmainen vanhempi ei suostu myöntämään lapselleen ja itselleen, miten paljon pahaa on saanut aikaan. Ja lapsi on aikuisena katkaissut välit, koska ei jaksa enää hoitaa alkoholisti-äitiään.

Syitä välien katkomiseen voi olla monia, ja usein taustalla on jotain vakavaa. Olen kiitollinen, että vanhempani näkivät eksäni manipuloinnin läpi ja auttoivat minut suhteen päätyttyä eteenpäin, mutta toisaalta myös ystäväni välien katkominen äitiinsä on täysin ymmärrettävää ja hänelle tervein vaihtoehto.

Inhottavaa, että Hesari julkaisee tällaista. Siis tämä "kunnon äiti" vaatii, ettei ketään tuomita menneistä ja "nauretaan" muistoille. Samalla mitätöi toisen ajatukset. Mitä ihmettä?

Kauhean narsistin oloinen. Sääliksi käy lasta. Vielä kirjoittelee Hesariin ja Hesari julkaisee. En kyllä ymmärrä sen toimituksen ajatuksenjuoksua. En kyllä luekaan enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on hoitanut vanhemmuuden tärkeimmät asiat hyvin, ei ole mitään syytä uhriutua ja voi olla hyvällä omallatunnolla ja sujut itsensä ja menneisyyden kanssa: Eli että lasten ei ole koskaan tarvinnut pelätä tai kokea alistamista, manipulointia, henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Kodissa ei ole ollut päihdeongelmia eikä epävakaita persoonia. Lapselle on ilmiselvää, että vanhemmat rakastavat häntä. Rakkaus kuuluu puheista ja ennen kaikkea - näkyy Teoista ja Kohtelusta. Lapsi hyväksytään ehdoitta sellaisena kuin hän on, hänelle annetaan vapaus valita oma tiensä. Vanhempaan ja hänen tukeensa voi aina luottaa. He pitävät lapsistaan hyvää huolta (perustarpeet jne.) ja antavat lapsen itsenäistyä normaalisti sitten kun sen aika on.

Jotain näissä isoissa tärkeissä asioissa on useimmiten mennyt pieleen vanhemmilla, jos lapset eivät halua olla yhteyksissä.

Meillä on nuo kuvaamasi asiat täyttyneet. Lapsi ei pidä mitään yhteyttä eikä vastaa yhteydenottoihin. Ensin katkaisi välit äitiin, sitten sisaruksiin ja muuhun lähiperheeseen ja lopulta myös koko sukuun ja entisin koulukavereihin. Olemme kaikki ymmällämme, emme tiedä miksi. Asiasta ei voi puhua, jos toinen ei puhu. 

Minulla on yksi sisaruksista katkaissut välit koko sukuun. On aika ikävää kun sukulaiset kyselevät että mitä sille kuuluu. Ei pidä yhteyttä enää keneenkään. Ei voi olla kyse mistään noista syistä mitä tuossa yllä olevassa viestissä. Turhaa syyllistämistä tuollainen. Asuimme samassa kodissa ja meillä on 2 vuotta ikäeroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos miettii, miksi joku kirjoittaa julkisesti lehteen tällaisen jutun, tulee mieleen huomiohakuisuus ja tekstissä on oman marttyyriyden korostamista. Molemmat narsismin ilmentymiä. Ja jos on kyse kontrolloivasta, alistavasta, empatiakyvyttömästä, kylmästä, toisen tunteita väheksyvästä ja polkevasta narsistisesta luonteesta, lapsi on tehnyt ainoan ja parhaan valinnan ja katkaissut välit!

Narsisti "unohtaa" oman osuutensa kaikkeen tapahtuneeseen pahaan. Syy ei ole hänessä, vaan muissa. Heillä puuttuu aivoista se osa, jotta oikeasti ymmärtäisivät, miten heidän oma käytös vaikuttaa toisiin. Ja tämä on siis ihan fysiologinen fakta. Eivätkä pysty muuttamaan käytöstään.

Näitä vanhuksia on olemassa, jotka kertovat kaikille "omaa versiotaan" nyyhkytarinoista ja hakevat normaaleilta ihmisiltä empatiaa. Mutta kun kuulee toisen puolen tarinasta, ei yhtään ihmettele.. 

Minusta ei tunnu hyvältä että syytellään vuoroin äitiä ja vuoroin lasta, joka on välit katkaissut. Ainakin tuo äiti oli rohkea kun uskalsi nostaa esiin näin kipeän aiheen. Näyttää koskevan kuitenkin muitakin. Jospa lopetettaisi syyttely ja keskitytään keskustelemaan vain tästä asiasta?

Tuo Hesarin kirjoitus löyhkää narsismilta valovuosien päähän.

Lapsen syyllistäminen, lapsen mielenterveyden epäileminen, lapsen väitteiden väittäminen valheiksi.

Ja samaan aikaan itse on viaton, puhdas uhri, joka kaikkensa tehneenä ja vielä jopa huumorintajuisena ei vain saa omaa kantaansa juntattua lapsenkin totuudeksi ja lasta nujertumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei , yksi monista lapsista tulee äidin luo ja alkaa kertomaan kerta toisensa jälkeen miten hän koki sitä ja tätä hänelle epämieluisaa lapsena ja nuorena. Äiti kuuntelee ystävällisesti, on aidosti pahoillaan ja pyytää anteeksi , ettei ole pystynyt toimimaan lapselle mieluisammin. Hän on kohdellut kahta muuta lastaan samalla tavalla mielestään. Lapset ovat syntyneet 2 vuoden välein.

Vain tällä yhdellä on traumoja ja syyttelyä.

Äiti on parhaansa tehnyt , hänkin on vain ihminen,,, ja pyytänyt anteeksi . ( vaikka tietää ,ettei mitään anteeksipyydettävää ole)

Näitä traumaihmisiä on maailma pullollaan,

eikä niitä kukaan voi parantaa. Ei terapeutit , ei isä eikä äidit. Monille se vaan in sisäänrakennettu ominaisuus.

Onhan näitä tutkittu. Samoissa tilanteissa toinen tuntee , että häntä on ollut aivan kammottava tilanne elämässä ja toinen ei muista tapahtumasta mitään. Revi siitä sitten.

Sulla taitaa olla kirjoitusongelma?

Kyllä,mutta ei haittaa.

Se on kyllä kukkua, että kukaan ei katkaise välejä perheeseensä, jollei siihen ole syytä.

Kyllä niitä mielenterveysongelmaisia on kaiken ikäisissä.

Vierailija kirjoitti:

Minun väkivaltainen eksäni yritti saada minua katkaisemaan välit vanhempiini. Hän onnistui manipuloimaan minut katkomaan välit ystäviini, mutta onneksi vanhempani jaksoivat ja yrittivät. Olin vanhemmilleni silloin jopa inhottava, koska olin suhteessani niin lyöty, että uskoin eksäni valheet "millainen on rakastava vanhempi". Kun se suhde päättyi, minun piti rakentaa suhdettani vanhempiini uudestaan.

Toisaalta olen myös nähnyt, kuinka narsistinen ja päihdeongelmainen vanhempi ei suostu myöntämään lapselleen ja itselleen, miten paljon pahaa on saanut aikaan. Ja lapsi on aikuisena katkaissut välit, koska ei jaksa enää hoitaa alkoholisti-äitiään.

Syitä välien katkomiseen voi olla monia, ja usein taustalla on jotain vakavaa. Olen kiitollinen, että vanhempani näkivät eksäni manipuloinnin läpi ja auttoivat minut suhteen päätyttyä eteenpäin, mutta toisaalta myös ystäväni välien katkominen äitiinsä on täysin ymmärrettävää ja hänelle tervein vaihtoehto.

Jotain tuon tapaista epäilen omankin tyttäreni kohdalla, että on jokin manipuloiva puoliso. Vahinko, että yhteydenpito ei enää onnistu. Numerokaan ei ole enää käytössä ja somesta meidät on poistettu. 

En silti ikinä kirjoittaisi Hesariin ja haukkuisi lastani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on hoitanut vanhemmuuden tärkeimmät asiat hyvin, ei ole mitään syytä uhriutua ja voi olla hyvällä omallatunnolla ja sujut itsensä ja menneisyyden kanssa: Eli että lasten ei ole koskaan tarvinnut pelätä tai kokea alistamista, manipulointia, henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Kodissa ei ole ollut päihdeongelmia eikä epävakaita persoonia. Lapselle on ilmiselvää, että vanhemmat rakastavat häntä. Rakkaus kuuluu puheista ja ennen kaikkea - näkyy Teoista ja Kohtelusta. Lapsi hyväksytään ehdoitta sellaisena kuin hän on, hänelle annetaan vapaus valita oma tiensä. Vanhempaan ja hänen tukeensa voi aina luottaa. He pitävät lapsistaan hyvää huolta (perustarpeet jne.) ja antavat lapsen itsenäistyä normaalisti sitten kun sen aika on.

Jotain näissä isoissa tärkeissä asioissa on useimmiten mennyt pieleen vanhemmilla, jos lapset eivät halua olla yhteyksissä.

Meillä on nuo kuvaamasi asiat täyttyneet. Lapsi ei pidä mitään yhteyttä eikä vastaa yhteydenottoihin. Ensin katkaisi välit äitiin, sitten sisaruksiin ja muuhun lähiperheeseen ja lopulta myös koko sukuun ja entisin koulukavereihin. Olemme kaikki ymmällämme, emme tiedä miksi. Asiasta ei voi puhua, jos toinen ei puhu. 

Minulla on yksi sisaruksista katkaissut välit koko sukuun. On aika ikävää kun sukulaiset kyselevät että mitä sille kuuluu. Ei pidä yhteyttä enää keneenkään. Ei voi olla kyse mistään noista syistä mitä tuossa yllä olevassa viestissä. Turhaa syyllistämistä tuollainen. Asuimme samassa kodissa ja meillä on 2 vuotta ikäeroa.

Täällä ollaan sitä mieltä, että koko sukusi on kohdellut häntä eri tavalla kuin sinua. Sinulla on erilainen muistikuva asioista kun hänellä koska olit kultalapsi ja hän ihan koko sivun sylkykuppi. Tai jos näin ei ollutkaan niin joka tapauksessa vanhempasi ovat kasvattaneet hänet väärin ottaen huomioon hänen synnynnäisen temperamenttinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on hoitanut vanhemmuuden tärkeimmät asiat hyvin, ei ole mitään syytä uhriutua ja voi olla hyvällä omallatunnolla ja sujut itsensä ja menneisyyden kanssa: Eli että lasten ei ole koskaan tarvinnut pelätä tai kokea alistamista, manipulointia, henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Kodissa ei ole ollut päihdeongelmia eikä epävakaita persoonia. Lapselle on ilmiselvää, että vanhemmat rakastavat häntä. Rakkaus kuuluu puheista ja ennen kaikkea - näkyy Teoista ja Kohtelusta. Lapsi hyväksytään ehdoitta sellaisena kuin hän on, hänelle annetaan vapaus valita oma tiensä. Vanhempaan ja hänen tukeensa voi aina luottaa. He pitävät lapsistaan hyvää huolta (perustarpeet jne.) ja antavat lapsen itsenäistyä normaalisti sitten kun sen aika on.

Jotain näissä isoissa tärkeissä asioissa on useimmiten mennyt pieleen vanhemmilla, jos lapset eivät halua olla yhteyksissä.

Meillä on nuo kuvaamasi asiat täyttyneet. Lapsi ei pidä mitään yhteyttä eikä vastaa yhteydenottoihin. Ensin katkaisi välit äitiin, sitten sisaruksiin ja muuhun lähiperheeseen ja lopulta myös koko sukuun ja entisin koulukavereihin. Olemme kaikki ymmällämme, emme tiedä miksi. Asiasta ei voi puhua, jos toinen ei puhu. 

Minulla on yksi sisaruksista katkaissut välit koko sukuun. On aika ikävää kun sukulaiset kyselevät että mitä sille kuuluu. Ei pidä yhteyttä enää keneenkään. Ei voi olla kyse mistään noista syistä mitä tuossa yllä olevassa viestissä. Turhaa syyllistämistä tuollainen. Asuimme samassa kodissa ja meillä on 2 vuotta ikäeroa.

Miten niin ei voi olla?

Narsistinen vanhempi voi vallan hyvin kohdella toista lastaan kuin kuningasta ja toista kuin sontaa.

Meillä minä mm kerran valitin että koulumatka on raskas, äiti juoksi helmat paukkuen naapuriin sössöttämään miten kamalaa _hänellä_ oli kun aina valitan.

Sitten kun siskoni piti kulkea se sama matka, äitini maksoi hänelle oman taksin!

Nyt ihmettelevät kun minä olen hankala enkä halua pitää yhteyttä. Koko helvetin lapsuus samanlaista  eriarvoista kohtelua. Ja aina minä hankala, kun edes joskus yritin asiasta keskustella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun väkivaltainen eksäni yritti saada minua katkaisemaan välit vanhempiini. Hän onnistui manipuloimaan minut katkomaan välit ystäviini, mutta onneksi vanhempani jaksoivat ja yrittivät. Olin vanhemmilleni silloin jopa inhottava, koska olin suhteessani niin lyöty, että uskoin eksäni valheet "millainen on rakastava vanhempi". Kun se suhde päättyi, minun piti rakentaa suhdettani vanhempiini uudestaan.

Toisaalta olen myös nähnyt, kuinka narsistinen ja päihdeongelmainen vanhempi ei suostu myöntämään lapselleen ja itselleen, miten paljon pahaa on saanut aikaan. Ja lapsi on aikuisena katkaissut välit, koska ei jaksa enää hoitaa alkoholisti-äitiään.

Syitä välien katkomiseen voi olla monia, ja usein taustalla on jotain vakavaa. Olen kiitollinen, että vanhempani näkivät eksäni manipuloinnin läpi ja auttoivat minut suhteen päätyttyä eteenpäin, mutta toisaalta myös ystäväni välien katkominen äitiinsä on täysin ymmärrettävää ja hänelle tervein vaihtoehto.

Jotain tuon tapaista epäilen omankin tyttäreni kohdalla, että on jokin manipuloiva puoliso. Vahinko, että yhteydenpito ei enää onnistu. Numerokaan ei ole enää käytössä ja somesta meidät on poistettu. 

En silti ikinä kirjoittaisi Hesariin ja haukkuisi lastani. 

Juu, samaa yritti minun appivanhempani. Syyttää minua siitä että itse pilasivat välinsä poikaansa.

Teilläkin se syypää löytyy todennäköisesti heti sieltä oman kylppärin peilistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on hoitanut vanhemmuuden tärkeimmät asiat hyvin, ei ole mitään syytä uhriutua ja voi olla hyvällä omallatunnolla ja sujut itsensä ja menneisyyden kanssa: Eli että lasten ei ole koskaan tarvinnut pelätä tai kokea alistamista, manipulointia, henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Kodissa ei ole ollut päihdeongelmia eikä epävakaita persoonia. Lapselle on ilmiselvää, että vanhemmat rakastavat häntä. Rakkaus kuuluu puheista ja ennen kaikkea - näkyy Teoista ja Kohtelusta. Lapsi hyväksytään ehdoitta sellaisena kuin hän on, hänelle annetaan vapaus valita oma tiensä. Vanhempaan ja hänen tukeensa voi aina luottaa. He pitävät lapsistaan hyvää huolta (perustarpeet jne.) ja antavat lapsen itsenäistyä normaalisti sitten kun sen aika on.

Jotain näissä isoissa tärkeissä asioissa on useimmiten mennyt pieleen vanhemmilla, jos lapset eivät halua olla yhteyksissä.

Meillä on nuo kuvaamasi asiat täyttyneet. Lapsi ei pidä mitään yhteyttä eikä vastaa yhteydenottoihin. Ensin katkaisi välit äitiin, sitten sisaruksiin ja muuhun lähiperheeseen ja lopulta myös koko sukuun ja entisin koulukavereihin. Olemme kaikki ymmällämme, emme tiedä miksi. Asiasta ei voi puhua, jos toinen ei puhu. 

Minulla on yksi sisaruksista katkaissut välit koko sukuun. On aika ikävää kun sukulaiset kyselevät että mitä sille kuuluu. Ei pidä yhteyttä enää keneenkään. Ei voi olla kyse mistään noista syistä mitä tuossa yllä olevassa viestissä. Turhaa syyllistämistä tuollainen. Asuimme samassa kodissa ja meillä on 2 vuotta ikäeroa.

Miten niin ei voi olla?

Narsistinen vanhempi voi vallan hyvin kohdella toista lastaan kuin kuningasta ja toista kuin sontaa.

Meillä minä mm kerran valitin että koulumatka on raskas, äiti juoksi helmat paukkuen naapuriin sössöttämään miten kamalaa _hänellä_ oli kun aina valitan.

Sitten kun siskoni piti kulkea se sama matka, äitini maksoi hänelle oman taksin!

Nyt ihmettelevät kun minä olen hankala enkä halua pitää yhteyttä. Koko helvetin lapsuus samanlaista  eriarvoista kohtelua. Ja aina minä hankala, kun edes joskus yritin asiasta keskustella.

Ja näin ollen päätit katkaista välit koko sukuun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on hoitanut vanhemmuuden tärkeimmät asiat hyvin, ei ole mitään syytä uhriutua ja voi olla hyvällä omallatunnolla ja sujut itsensä ja menneisyyden kanssa: Eli että lasten ei ole koskaan tarvinnut pelätä tai kokea alistamista, manipulointia, henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Kodissa ei ole ollut päihdeongelmia eikä epävakaita persoonia. Lapselle on ilmiselvää, että vanhemmat rakastavat häntä. Rakkaus kuuluu puheista ja ennen kaikkea - näkyy Teoista ja Kohtelusta. Lapsi hyväksytään ehdoitta sellaisena kuin hän on, hänelle annetaan vapaus valita oma tiensä. Vanhempaan ja hänen tukeensa voi aina luottaa. He pitävät lapsistaan hyvää huolta (perustarpeet jne.) ja antavat lapsen itsenäistyä normaalisti sitten kun sen aika on.

Jotain näissä isoissa tärkeissä asioissa on useimmiten mennyt pieleen vanhemmilla, jos lapset eivät halua olla yhteyksissä.

Meillä on nuo kuvaamasi asiat täyttyneet. Lapsi ei pidä mitään yhteyttä eikä vastaa yhteydenottoihin. Ensin katkaisi välit äitiin, sitten sisaruksiin ja muuhun lähiperheeseen ja lopulta myös koko sukuun ja entisin koulukavereihin. Olemme kaikki ymmällämme, emme tiedä miksi. Asiasta ei voi puhua, jos toinen ei puhu. 

Minulla on yksi sisaruksista katkaissut välit koko sukuun. On aika ikävää kun sukulaiset kyselevät että mitä sille kuuluu. Ei pidä yhteyttä enää keneenkään. Ei voi olla kyse mistään noista syistä mitä tuossa yllä olevassa viestissä. Turhaa syyllistämistä tuollainen. Asuimme samassa kodissa ja meillä on 2 vuotta ikäeroa.

Täällä ollaan sitä mieltä, että koko sukusi on kohdellut häntä eri tavalla kuin sinua. Sinulla on erilainen muistikuva asioista kun hänellä koska olit kultalapsi ja hän ihan koko sivun sylkykuppi. Tai jos näin ei ollutkaan niin joka tapauksessa vanhempasi ovat kasvattaneet hänet väärin ottaen huomioon hänen synnynnäisen temperamenttinen.

Tai sitten se yksinkertaisin ja todennäköisin selitys - hän on pipipää.