Lue keskustelun säännöt.
Olemmeko mieluummin laihoja kuin onnellisia?
04.02.2023 |
kirjailija Raisa Omaheimo kysyy tätä. Mitä mieltä sinä olet? Oletko laihana onnellinen? Vaatiiko lsihana oleminen sinulta jostain luopumista? Voitko huonosti pysyäksesi laihana jne.
Jos olet luonnonlaiha, niin hienoa, mutta tämä käsittelee nyt sitä, että pitää valita.
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ilmeisesti sitten olen. Ja vielä näin viisikymppisenä. On ollut aina vaikea ryhmäytyä ja löytää ihmissuhteita, lapsena ja nuorena olin kiusattu. Painan 40, olen 164 cm pitkä. Tähän painoon pudotin joulun jälkeen - ja ihan syömättömyydellä. Ei, en ole onnellinen, mutta aivan jumalattoman laiha minä olen. Olen siitä perverssillä ja sairaalla tavalla iloinen.
Osanottoni, rikoit syömättömyydellä elimistön normaalin painomittarin. Tämän jälkeen joudut aina kamppailemaan painon kanssa.
Joudun joka tapauksessa. Aivan yhdentekevää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin ketju on täynnä halveksuntaa ja lyttäystä. Katsoin eilen Raisa Omaheimon haastattelun, ja hän on aivan oikeassa.
Tutkimusten mukaan "laihdutus" ei auta juuri ketään. Kilot tulevat takaisin lähes aina.
Mitä ahtaammalle ylipainoiset joutuvat, ympäristön painostuksesta, sitä ahdistuneempia he ovat. Ja ihan oikeasti, onko siinä enää järkeä että joku jolla on 5kg ylipainoa, kärsii siitä koko elämänsä?
Kyllä muistan itsekin ne ajat nuoruudessa, jolloin olin yli 171cm pitkänä kauhuissani, kun paino nousi e-pillereistä 60 kiloon. Kaikki kaverit tuskailivat painonsa kanssa jo yläasteella. Se oli 80-lukua, aikaa jolloin koko koululuokalla ei ollut yhtään oikeasti ylipainoista nuorta. Lähes kaikilla oli BMI alle 25.
Seuraava etappi oli sitten n.75-78 kg, jolloin poikaystävä ja sen sisko kettuili ylipainostani. Siinä vaiheessa en vielä ollut traumatisoitunut "läskeistäni".
Raskausaikana painoin jo yli 80kg, synnytyksen jälkeen lihoin lähes 100 kiloon. Tuossa vaiheessa aloin harrastaa aivan älyttömästi liikuntaa. Kävelin jalkoihin penikkataudin, pidin aina korkkareita että en pääsisi helpolla. Penikkataudin vuoksi aloin uimaan, jota tein vuosikausia ylikunnossa, 12-15 km viikossa, aina 3-4km kerrallaan. Väärällä tekniikalla, eli mahdollisimman kuluttavasti. Aloin käydä myös salilla, raskailla painoilla.
Välillä paino laski alle 80 kiloon, olin eronnut, ja tyytyväinen ulkonäkööni, hyvässä fyysisessä kunnossa. Deittaillessa sain jatkuvasti kuittailua, että olen liian painava.
Raskaiden elämänkokemusteni vuoksi masennuin, ja siitä asti olien ollut täynnä itseinhoa. Masennuslääkkeet aiheuttivat ahmimiskohtauksia, ja lihoin nykyiseen painooni, BMI 39. Vaikka tuosta on jo yli 10v aikaa, ja masennus on ohi, en ole saanut laihdutettua. Välillä paino pysyi 100 kg kieppeillä rankan liikunnan avulla, mutta koronan, rajoitusten ja fyysisen sairastelun myötä nousi taas.
Sairauden vuoksi menetin haju-ja makuaistin, ruoka ei maistu, syön vain väkisin, ruoka on enää vain pakollinen paha, aikaa vievä tyhmä asia, ja polttoainetta. Kaloreita tulee vaihdellen 1000-1800 päivässä, terveellistä itse tehtyä ruokaa, hiilareita vain vähän, kasviksia erittäin paljon. En laihdu yhtään, vaikka ruokahalu on ollut poissa yli puoli vuotta.
Kaikki paine, stressi, kettuilu, riittämättömyydentunne, kelpaamatromuus parisuhteeseen on tullut ulkopuolelta. Aikoina jolloin olisin itse ollut tyytyväinen itseeni, kuulin jatkuvasti kuittailua läskeistäni. En jaksa enää miellyttää ketään, mutta itseinho jäi.
Nytkin, terveellisesti ja niukasti syövänä ylipainoisena saan kuulla ja lukea sättimistä, kuinka syön muka pelkkää rasvaa ja sokeria pizzoja, hampurilaisia, limsaa, sipsejä, karkkeja. Itse ja läheiseni tietävät että en syö. Olen silti ihmisten silmissä yhteiskuntaa ja verorahoja rasittava läski.
Veriarvoni ovat erinomaiset, syke ja verenpaine matalat, ei diabetesta, lääkärikin rotesi vastaantotolla että "lihaksistani näkee että niissä on voimaa/ in treenattu".
Milloin kelpaan?
Inhottava ympäristö ja kokemukset sulla. Nyt on jo korkea aika miettiä miten haluat itse elää ja millä elintavoilla koet eläväsi hyvää elämää. Ylipainolla on omat riskinsä, ja se ehkä kuulostaa aineenvaihduntahäiriöltä jos syöt vain vähäsen niukkaenergistä ravintoa mutta silti pysyt ylipainoisena. Varsinkin kun sanot että olet lihaksikas. (en ole lääkäri tämä on maalaisjärkeilyä)
Lihavana ei voi olla onnellinen. Hoikkana helpompaa.
Naisen tehtävä ei ole olla aina kaunis objekti.
Helpompaa olisi keskittyä vain siihen onnellisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kiva käydä kahvilassa ja valita minkä tahansa herkun, kun tietää hoikistuneen vartalonsa kestävän nyt hyvin silloin tällöin herkuttelut koska pääasiassa syö kuitenkin terveellisesti.
Juuri tästä on kyse. Ylipainoinen ei tätä saa tehdä. Olen viimeksi syönyt kakkua 90-luvulla, mutta hampurilaista monen vuoden tauon jälkeen jokin aika sitten ihan julkisella paikalla. Ja heti tuli katseita siihen malliin, että taas se läski vetelee hampparia.
Taidat tuntea itse niin paljon syyllisyyttä syömisistäsi, että luulet jo kaikkien näköpiirissä olevien ihmisten paheksuvan sinua siitä mitä ruokaa ostat ja laitat suuhusi.
Niin. Naulan kantaan. Osaatkohan arvata mistä se johtuu? Mahtaisiko ympäristön asenteilla olla juuri sellainen vaikutus? Lihavanhan kuuluu olla laihiksella.
Vaikka minä itse olen pudottanut painoa ja saanut painoni myös pysymään kurissa en koskaan ruokakaupassa tai kavilassa seuraa mitä muut ostavat ja syövät, sitä en tiedä seuraavatko muut minun syömisiäni ja mitä väliä jos seuraavat, mutta jos joku ääneen huomauttaa jotain kysyn suoraan aiheuttaako syömiseni hänelle jotain ongelmia ja miksi. Ei me voida siihenkään mennä, että hoikat ja tukevat välttelevät toisiaan ruokakaupoissa, grillillä, ravintoloissa ja kahviloissa koska jompaa kumpaa tai kumpaakin saattaa häiritä toisen syöminen ja ulkoinen olemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei voisi olla molempia? Epäterveellinen ruokavalio ja liikunnan puute tuskin tekee ketään onnelliseksi.
Tiedän montakin ylipainoista ihmistä. Pari heistä on selkeästi täysin sokeita syömisilleen. Väittävät, että eivät syö juurikaan herkkuja, mutta silti voi syödä kaksi suklaapatukkaa tunnin sisään ja toisella on aina pullapötkö keittiön pöydällä. Siitä sitten siipaisee joka välissä pientä suuhunpantavaa. He eivät ole onnellisia vaikka syövät herkkuja. Molemmat valittavat ylipainostaan ja siitä miten on vaikeaa laihduttaa. Minun silmissäni he näyttävät itsensäkusettajilta. Miten tämä asia muuttuisi jos he yhtäkkiä päättäisivät valita olla tyytyväisiä painoonsa ja olla onnellisia? Näkisivätkö he sitten rehellisesti sen syömisensä määrän vai söisivät niitä herkkuja tyytyväisempänä?
Ja tämä ei ole millään tavalla kritiikkiä itse lihavuutta kohtaan. Minulle on ihan yksi lysti mitä kukin painaa, mutta rasittavaa se on silloin kun joutuu kuuntelemaan valitusta ja samalla näkee, että se toinen ei vain ole rehellinen itselleen. Se on turhauttavaa, voimia vievää ja kuluttavaa. Jos se valitus lakkaa, niin hienoa, silloin me kaikki ollaan onnellisempia. Sama koskee myös tätä lihavuuskeskustelua ja tuota Raisaa. Lakkaisi jo valittamisen jos kerran on onnellinen.
Toivon onnellisuutta, kehorauhaa ja mielirauhaa kaikille meille. Syökää pullaa ja suklaata ja iloitkaa elämästä. Lopettakaa valitus. Ei toisia ihmisiä oikeasti kiinnosta miten paljon te painatte jos ette itse koko ajan tuo sitä asiaa esille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Newsflash: Kun on kerran lihonnut, ei vaadi mitään mässäilyä ja herkuttelua pysyä siinä painossa. Tarvitsee vain syödä yhtä paljon kuin kuluttaa, ja se onnistuu ihan lautasmallin mukaisella perusruo'alla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kiva käydä kahvilassa ja valita minkä tahansa herkun, kun tietää hoikistuneen vartalonsa kestävän nyt hyvin silloin tällöin herkuttelut koska pääasiassa syö kuitenkin terveellisesti.
Juuri tästä on kyse. Ylipainoinen ei tätä saa tehdä. Olen viimeksi syönyt kakkua 90-luvulla, mutta hampurilaista monen vuoden tauon jälkeen jokin aika sitten ihan julkisella paikalla. Ja heti tuli katseita siihen malliin, että taas se läski vetelee hampparia.
Taidat tuntea itse niin paljon syyllisyyttä syömisistäsi, että luulet jo kaikkien näköpiirissä olevien ihmisten paheksuvan sinua siitä mitä ruokaa ostat ja laitat suuhusi.
Niin. Naulan kantaan. Osaatkohan arvata mistä se johtuu? Mahtaisiko ympäristön asenteilla olla juuri sellainen vaikutus? Lihavanhan kuuluu olla laihiksella.
Vaikka minä itse olen pudottanut painoa ja saanut painoni myös pysymään kurissa en koskaan ruokakaupassa tai kavilassa seuraa mitä muut ostavat ja syövät, sitä en tiedä seuraavatko muut minun syömisiäni ja mitä väliä jos seuraavat, mutta jos joku ääneen huomauttaa jotain kysyn suoraan aiheuttaako syömiseni hänelle jotain ongelmia ja miksi. Ei me voida siihenkään mennä, että hoikat ja tukevat välttelevät toisiaan ruokakaupoissa, grillillä, ravintoloissa ja kahviloissa koska jompaa kumpaa tai kumpaakin saattaa häiritä toisen syöminen ja ulkoinen olemus.
Kaikista eniten ihmisten painoja kyttää ne kenelle se on ongelma. Tavalliselle hoikalle muiden kilot ja syömiset on ihan yhdentekevää. Vain läskit (tai entiset laihtuneet) vahtii toisten syömisiä ja arvostelee kiloista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menkää syömään runebergintorttua. Niin minäkin teen.
Haiman beeta-solut kestää ylipainoa hyvin pari vuotta aikuisella. Sen jälkeen vauriot saattavat olla ja pysyä. 2-tyypin diabetes ei tee ketään onnelliseksi.
Mun onnellisuutta vähentää kumppanin ylisyöminen ja että aina pitää hakea puhvettia ja aikataulut määrää ruoan saatavuus, määrä ja edullisuus. Ja näitähän on all inclusivet ja risteilyt täynnä, tutuiksi on tulleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa etsiä onni muualta kuin syömisestä.
Tämä. Liikunta on 1 hyvää mieltä antava asia.
SivustaRakastan liikuntaa ja ohjaan sitä työkseni. Liikunta antaa minulle enemmän mielihyvää kuin joku herkku, vaikkapa jäätelö.
Sairauksien ja lääkkeiden vuoksi minun on nyt todella vaikea pysyä normaalipainossa, ennen sairauksia olin hoikka. Olen yrittänyt laihduttaa, vaatii todella kovaa dieettiä, pätkäpaastoa, OMADia ja suurta kalorivajetta -2500 jotta laihtuisin edes yhden kilon kuussa. Liikuntaa tulee noin 4 h 6 päivänä viikossa laihdutin tai en.
Kova dieetti kuitenkin heikottaa ja vie voimia liikunnalta, joten joskus on vaan pakko syödä sen verran vatsa täyteen että heikotus lähtee mikä stoppaa laihtumisen.
Ai että joskus syöt vatsan täyteen, muuten olet laihiksella ja liikut 4 tuntia päivässä ja silti lihot? Jokin ei nyt kyllä täsmää tässä tarinassa. Valaanrasvallako mahasi täytät?
En liho. Yritä ymmärtää. Se että on ylipainoinen ei tarkoita sitä että vaan koko ajan lihoo ja lihoo ja lihoo. Kuten aikaisempi sanoi, kuinka paljon näet täällä 600 kiloisia?
Viime kesänä sain tyroksiinilääkityksen ja sen jälkeen olen laihtunut 10 kg. Laihtuminen on kovin hidasta, siksi olen ylipainoinen vieläkin. 20 kg pitäisi vielä pudota. En syö eläinrasvaa ollenkaan, en ole syönyt 30 vuoteen. Syön lisäksi hormonilääkettä joka vaikuttaa rasvasoluihin niin että ne pikemminkin kerää rasvaa kuin luovuttaa.
Ei siinä mitään, olen tottunut rankkaan kuriin, kyllä kait nuo loputkin kilot lähtee, jossain vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Haiman beeta-solut kestää ylipainoa hyvin pari vuotta aikuisella. Sen jälkeen vauriot saattavat olla ja pysyä. 2-tyypin diabetes ei tee ketään onnelliseksi.
Mun onnellisuutta vähentää kumppanin ylisyöminen ja että aina pitää hakea puhvettia ja aikataulut määrää ruoan saatavuus, määrä ja edullisuus. Ja näitähän on all inclusivet ja risteilyt täynnä, tutuiksi on tulleet.
Ylipainohan sinänsä ei rasita haimaa, liika hiilareiden syönti rasittaa. Liika hiilareiden syönti aiheuttaa insuliiniresistinssin(solut alkavat vähentää insuliinireseptoreita koska niillä on jo riittävästi glukoosia), jolloinka haima joutuu työskentelemään kovempaa(= erittämään enemmän insuliiniä), saadakseen edelleen glukoosin pois verestä soluihin.
Insuliiniresistenssi on toiselta nimeltään pre-diabetes.
Insuliini on rasvanvarastoimishormoni, silloin kun insuliiniä on veressä, elimistö ei voi polttaa omia rasvavarastojaan. Sitä kautta syntyy sitten myös ylipaino. Eli se on oikeastaan niin päin että pre-diabetes aiheuttaa lihavuutta.
No mikäs sitten korjaukseksi? Lääkärit antavat diabeteslääkityksen, käskevät syömään ruokaympyrän mukaisesti ja lisäämään liikuntaa. Harmi vaan että se diabetes on syntynyt juuri sillä ruokaympyrän ruokavaliolla, jossa on aivan liikaa hiilareita. Oikea toimenpide olisi lisätä liikuntaa ja vähentää hiilareita ja lisätä rasvaa ruokavaliossa. Jos ne eivät auta niin vasta sitten lääkitys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haiman beeta-solut kestää ylipainoa hyvin pari vuotta aikuisella. Sen jälkeen vauriot saattavat olla ja pysyä. 2-tyypin diabetes ei tee ketään onnelliseksi.
Mun onnellisuutta vähentää kumppanin ylisyöminen ja että aina pitää hakea puhvettia ja aikataulut määrää ruoan saatavuus, määrä ja edullisuus. Ja näitähän on all inclusivet ja risteilyt täynnä, tutuiksi on tulleet.
Ylipainohan sinänsä ei rasita haimaa, liika hiilareiden syönti rasittaa. Liika hiilareiden syönti aiheuttaa insuliiniresistinssin(solut alkavat vähentää insuliinireseptoreita koska niillä on jo riittävästi glukoosia), jolloinka haima joutuu työskentelemään kovempaa(= erittämään enemmän insuliiniä), saadakseen edelleen glukoosin pois verestä soluihin.
Insuliiniresistenssi on toiselta nimeltään pre-diabetes.
Insuliini on rasvanvarastoimishormoni, silloin kun insuliiniä on veressä, elimistö ei voi polttaa omia rasvavarastojaan. Sitä kautta syntyy sitten myös ylipaino. Eli se on oikeastaan niin päin että pre-diabetes aiheuttaa lihavuutta.
No mikäs sitten korjaukseksi? Lääkärit antavat diabeteslääkityksen, käskevät syömään ruokaympyrän mukaisesti ja lisäämään liikuntaa. Harmi vaan että se diabetes on syntynyt juuri sillä ruokaympyrän ruokavaliolla, jossa on aivan liikaa hiilareita. Oikea toimenpide olisi lisätä liikuntaa ja vähentää hiilareita ja lisätä rasvaa ruokavaliossa. Jos ne eivät auta niin vasta sitten lääkitys.
Ei vaan lihavuus aiheuttaa prediabeteksen. Syöt yksinkertaisesti liian paljon, eikä haima pysy perässä. Miksi läskit aina haluaa selittää asiat niin päin, että he ovat lihavia koska kroppa toimii väärin? Kroppa toimii väärin jos syöt liikaa. Menee haima, maksa, solut sairastuu, tulee matala tulehdus, kilpirauhanen sairastuu, jopa ne suolistohormonin menee paskaksi liiallisen ja vääränlaisen ravinnon vuoksi. Eikä niin päin, että voi nyyhkistä olen lihava koska mun hormonit ei toimi. Ne toimii jos alat syödä oikein. Kaikki korjaantuu jos syöt oikein ja liikut edes minimin verran.
Vierailija kirjoitti:
Kummallisen otsikon sait Ap asiasta väännettyä. Kyse ei ole laihoista vaan ylipainoisista, jotka ovat koko ajan laihdutuskuurilla. Ylipainoisista, jotka eivät syö terveellisesti vaan hyvin niukasti ja saavat siitä ongelmia. Ylipainoisista, jotka liikkuvat itsensä ylikuntoon ja kaikkien stressimittarien yli. Ylipainoisista, jotka jättävät syömättä, ja tekevät kaikkensa panosta päästäkseen. Mutta todellisuudessa eivät onnistu pitkäjänteisesti, sillä keho ei sitä stressiä kestä.
https://yle.fi/aihe/a/20-10004191
.
"Töillään Raisa haluaa tehdä näkyväksi läskivihaa, jonka keskellä länsimaissa eletään." Olisikohan kuitenkin niin, että Raisa itse elää läskiä vihaten? Ei minulla ole mitään ongelmia läskin suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on valintoja: Tykkäät mättää herkkuja -> lihot -> et ole enää yhtä kiinnostava s-kumppani monille. Jos se ei haittaa niin sitten voi huoletta vetää terveysriskirajoille. Jos terveys ei kiinnosta, niin sitten vain taivas on rajana.
Itselleni hoikkuudella on vain väline arvoa. Pidän hoikista ihmisistä ja haluan seksikumppaneiksi hoikkia. Kannattaa siksi itsekin pysyä hoikkana. Jos en haluaisi seksiä hoikilta kumppaneilta, olisin todennäköisesti huomattavasti ylipainoinen.
En kysy tätä pahalla, mutta onko sinulla seksiaddiktio? Ei ole normaalia priorisoida sitä noin korkealle muun ihmisyyden hinnalla.
Aiheellinen ja perusteltu kysymys. Voi olla. Olen elämys- ja kokemushakuinen. Olen tietoisesti ohjannut tämä kohti liikuntaa, seksiä ja ruoan osalta laadullista hifistelyä määrän suhteen. Jossain elämänvaiheessa täytin tätä viettiä myös syömällä määrällisesti aika paljon herkkuja, jälki oli pahaa. Nykyiset valinnat tukevat tervettä ja hoikkaa kehoa ja muita tarpeitani.
Tämä on erittäin hyvä havainto. Tietynlainen elämyshakuisuus vie tietynlaisia ihmisiä eteenpäin. Huippu-urheilijat, alkoholistit, seksihullut ja erittäin ylipainoiset ovat lopulta samasta puusta veistettyjä.
Ylipainoisia naisia ja heidän seksielämäänsä usein pilkataan verkkokeskusteluissa. Milloin he lähtevät liian helposti kenen tahansa matkaan, ja milloin he löytävät kumppanin toisesta kulttuurista. Ajattelisin, että tämän pilkan takana on aavistus, että yhdellä tavalla aistihakuinen nainen on sitä toisellakin tavalla, ja tässä on ehkä jotain vähän pelottavaa. Tykätään mieluummin hoikista naisista, joiden lähtökohtaisesti ajatellaan kontrolloivan paremmin halujaan kaikilla elämän alueilla.
-ohis.
Tapahtuuko tuota pilkkaamista muualla kuin tor-verkossa ja ylkiksellä? Pilkkaajahan tuossa paljastaa olevansa tyhmä.
Olen sairastanut vakavan masennuksen laihana. Nyt olen ollut jo pitkään hyvin onnellinen edelleen laihana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa etsiä onni muualta kuin syömisestä.
Tämä. Liikunta on 1 hyvää mieltä antava asia.
SivustaRakastan liikuntaa ja ohjaan sitä työkseni. Liikunta antaa minulle enemmän mielihyvää kuin joku herkku, vaikkapa jäätelö.
Sairauksien ja lääkkeiden vuoksi minun on nyt todella vaikea pysyä normaalipainossa, ennen sairauksia olin hoikka. Olen yrittänyt laihduttaa, vaatii todella kovaa dieettiä, pätkäpaastoa, OMADia ja suurta kalorivajetta -2500 jotta laihtuisin edes yhden kilon kuussa. Liikuntaa tulee noin 4 h 6 päivänä viikossa laihdutin tai en.
Kova dieetti kuitenkin heikottaa ja vie voimia liikunnalta, joten joskus on vaan pakko syödä sen verran vatsa täyteen että heikotus lähtee mikä stoppaa laihtumisen.
Ai että joskus syöt vatsan täyteen, muuten olet laihiksella ja liikut 4 tuntia päivässä ja silti lihot? Jokin ei nyt kyllä täsmää tässä tarinassa. Valaanrasvallako mahasi täytät?
Olen aivan eri, mutta kehottaisin sinua miettimään, mikä on motiivisi osallistua tähän keskusteluun valitsemallasi tyylillä.
Ketjun aiheeseenhan tuo tivaaminen ei liity mitenkään.
No sori mutta kun ottaa kupoliin nämä tämmöiset "liikun 4 tuntia päivässä", paastoan, laihdutan, kalorivaje -2500 ja silti lihon hölinät. Se ei ole mahdollista, ellei sitten fysiikan lait ole jotenkin kumottu tämän henkilön kohdalla. Ja koska se ei ole mahdollista, niin sitten tarina ei vaan ole tosi.
Myös ihmetellyt samaa useassa ketjussa. "Ystävä on pönäkkä vaikka harrastaa tosi paljon liikuntaa, ei urheilullinen tarkoita timmiä". Se nyt vaan on niin, että jos ei noudata jotain sumopainija ruokavaliota ja harrastaa säännöllistä, edes keskiraskasta liikuntaa, niin se näkyy päällepäin... Muissa tapauksissa, joko liikunta on tasoa '2km kävely' ja/tai ruokavalio on aivan persiillään, tai taustalla on jokin sairaus.
No sori mutta kun ottaa kupoliin nämä tämmöiset "liikun 4 tuntia päivässä", paastoan, laihdutan, kalorivaje -2500 ja silti lihon hölinät. Se ei ole mahdollista, ellei sitten fysiikan lait ole jotenkin kumottu tämän henkilön kohdalla. Ja koska se ei ole mahdollista, niin sitten tarina ei vaan ole tosi.