Miksi lapsi romahtaa kun "väärä" vanhempi hakee hänet hoidosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi kiukuttelee siinä vaiheessa vanhemmalleen sitä erossa oloa. Ei sillä ole väliä kuka se hakija on.

Oikeastaan tuossa saa olla vain kiitollinen, koska lapsi uskaltaa kiukuta. Kiintymyssuhde on kunnossa.

Tämä ei kyllä läheskään aina pidä paikkaansa.

Kyllä pitää.

Eli hyväntuuliset lapset jotka eivät kiukuttele hoidosta lähtiessä ovat jotenkin traumatisoituneita ja huonosti kasvatettuja?

Typerää provoilua, et viitsisi.

Ei vaan ihan validi pointti, jos yhtään luit keskustelua. -eri

Miten voi aikuisella ihmisellä olla noin logiikka hukassa. Se, että asia A osoittaa B:n, ei merkitse, että ei-A osoittaisi ei-B:n.

Jos väite kuuluu, että kaikilla neliraajahalvaantuneilla on pyörätuoli, et voi vetää siitä johtopäätöstä, että jokainen pyörätuolissa oleva olisi neliraajahalvaantunut.

Suosittelen itseäsi lukemaan keskustelun vielä uudemman kerran ja ihan ajatuksen kanssa.

Suosittelen sinulle suomen kielen tunteja.

Silloin ehkä ymmärtäisit lukemasi ja oppisit kirjoittamaan suomea ymmärrettävästi.

Eri

Ehkä suomi ei ole äidinkielesi. T. "eri"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on ollut ikävä vanhempaansa.

Jos lapsi on täysin laitostunut, eli vauvasta asti ollut päiväkodissa 9-10h päiviä vuoden ympäri, niin tuskin kovasti ikävöi vanhempiaan. Voi olla enemmään kiintynyt lastenhoitajaan (mikäli on sellaisessa onnellisessa asemassa, että on ollut sama hoitaja pidempään).

Miten ihmiset voisivatkaan kiintyä aviomiehiinsä tai vaimoihinsa, kun ovat laitostuneet viettämään 9-10 tunnin päiviä työpaikoillaan? Useimmiten aikuiset ovat enemmän kiintyneitä pomoonsa kuin puolisoonsa, jos ovat niin onnellisia että ovat sanoneet olla saman pomon alaisuudessa pitempään.

Hmm olisko hieman eri asia? Toki nykyään 1-vuotiaatkin käyvät "töissä" päiväkodissa 8-10h päivässä.

Miten tämä on eri asia? Jos lapsi, joka on biologisesti erittäin valmis kiintymään syntymästä saakka ja yleensä vielä viettää ensimmäisen vuoden melko lailla vierihoidossa, ei pysty säilyttämään kiintymystä omaan vanhempaansa päiväkodissa olon vuoksi, niin miten työssä käyvillä aikuisilla olisi valmiuksia ikinä rakentaa kiintymyssuhdetta toisiinsa? Aikuiset eivät lähde ihmissuhteisiin puhtaalta pöydältä, joten aikaa tarvitaan enemmän toisen oppimiseen.

Aikuinen ja lapsi on loppupeleissä tosi eri asioita, vaikka samaa ihmislajia ovatkin. Sen lapsen kiintymyssuhde vanhempiin on riippuvainen "vierihoidosta" reippaasti yli vuoden ikäiseksi asti. Aikuinen taas ei ole riippuvainen kiintymyssuhteesta toiseen ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on ollut ikävä vanhempaansa.

Jos lapsi on täysin laitostunut, eli vauvasta asti ollut päiväkodissa 9-10h päiviä vuoden ympäri, niin tuskin kovasti ikävöi vanhempiaan. Voi olla enemmään kiintynyt lastenhoitajaan (mikäli on sellaisessa onnellisessa asemassa, että on ollut sama hoitaja pidempään).

Miten ihmiset voisivatkaan kiintyä aviomiehiinsä tai vaimoihinsa, kun ovat laitostuneet viettämään 9-10 tunnin päiviä työpaikoillaan? Useimmiten aikuiset ovat enemmän kiintyneitä pomoonsa kuin puolisoonsa, jos ovat niin onnellisia että ovat sanoneet olla saman pomon alaisuudessa pitempään.

Hmm olisko hieman eri asia? Toki nykyään 1-vuotiaatkin käyvät "töissä" päiväkodissa 8-10h päivässä.

Miten tämä on eri asia? Jos lapsi, joka on biologisesti erittäin valmis kiintymään syntymästä saakka ja yleensä vielä viettää ensimmäisen vuoden melko lailla vierihoidossa, ei pysty säilyttämään kiintymystä omaan vanhempaansa päiväkodissa olon vuoksi, niin miten työssä käyvillä aikuisilla olisi valmiuksia ikinä rakentaa kiintymyssuhdetta toisiinsa? Aikuiset eivät lähde ihmissuhteisiin puhtaalta pöydältä, joten aikaa tarvitaan enemmän toisen oppimiseen.

Aikuinen ja lapsi on loppupeleissä tosi eri asioita, vaikka samaa ihmislajia ovatkin. Sen lapsen kiintymyssuhde vanhempiin on riippuvainen "vierihoidosta" reippaasti yli vuoden ikäiseksi asti. Aikuinen taas ei ole riippuvainen kiintymyssuhteesta toiseen ihmiseen.

Tämä on muuten jännä, kun nykyään lapsia pidetään pikkuaikuisina. Lapsistakin ollaan jotenkin täysin vieraannuttu ja siitä lasten maailmasta. 

Vierailija kirjoitti:

Lapset rakastavat rutiineja ja ennalta-arvattavuutta. He rakentavat maailmankuvaansa peilaamalla kaikkea jatkuvasti siihen, täyttyvätkö heidän odotuksensa, ja aina kun odotukset täyttyvät, se maailmankuva vahvistuu. Odottamattomat yllätykset voivat suistaa lapsen raiteiltaan, koska ne ravisuttavat maailmankuvaa ja koska lapsi kokee tunteet niin vahvasti kehittymättömän tunteiden säätelyn vuoksi.

Tässä viittaan siis tilanteeseen, jossa on etukäteen puhuttu esim. että isä hakee, ja sitten hakija onkin yllättäen äiti. Jos lapsi jostain syystä ei ikinä haluaisi, että toinen vanhemmista hakee, se on joku toinen juttu.

Varmaan tämä, että lapsi rakastaa rutiineja. Meillä pienenä kiukkua tuli yleensä juurikin tilanteissa, jossa rutiinit muuttuivat niin, ettei asiasta ollut kerrottu lapselle. Lapsi on ihan normaali ja vaikutti kuuluvan johonkin kehitysvaiheeseen.

Meillä kiukuteltiin pitkän ajan lauantaisin, jos mä satuin olemaan kotona. Lapsi oli tottunut viettämään lauantait isän kanssa, kun mulla oli usein aamusta töitä. Sen kerran, kun olin kotona (töistä la vapaa), niin lapsen mielestä lauantain rutiini jotenkin hajosi ja kiukutteli helposti koko aamupäivän ja osan päivästä. Kaikki oli jotenkin huonosti, kun ei saanutkaan olla isän kanssa kahdestaan, vaan äitikin oli kotona. Tämä oli kyllä todella rakasta mulle, ennen kuin lapsi ymmärsi, että äitikin voi olla kotona lauantaisin. Isän tyttö on kyllä ollut aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi kiukuttelee siinä vaiheessa vanhemmalleen sitä erossa oloa. Ei sillä ole väliä kuka se hakija on.

Oikeastaan tuossa saa olla vain kiitollinen, koska lapsi uskaltaa kiukuta. Kiintymyssuhde on kunnossa.

Tämä ei kyllä läheskään aina pidä paikkaansa.

Kyllä pitää.

Eli hyväntuuliset lapset jotka eivät kiukuttele hoidosta lähtiessä ovat jotenkin traumatisoituneita ja huonosti kasvatettuja?

Typerää provoilua, et viitsisi.

Ei vaan ihan validi pointti, jos yhtään luit keskustelua. -eri

Miten voi aikuisella ihmisellä olla noin logiikka hukassa. Se, että asia A osoittaa B:n, ei merkitse, että ei-A osoittaisi ei-B:n.

Jos väite kuuluu, että kaikilla neliraajahalvaantuneilla on pyörätuoli, et voi vetää siitä johtopäätöstä, että jokainen pyörätuolissa oleva olisi neliraajahalvaantunut.

Suosittelen itseäsi lukemaan keskustelun vielä uudemman kerran ja ihan ajatuksen kanssa.

Suosittelen sinulle suomen kielen tunteja.

Silloin ehkä ymmärtäisit lukemasi ja oppisit kirjoittamaan suomea ymmärrettävästi.

Eri

Ehkä suomi ei ole äidinkielesi. T. "eri"

On se minun äidinkieleni. Sen sijaan tuo, jolle vastasin, ei osaa suomea.

Lapset, joita haetaan tavallista aiemmin saattavat suuttua, koska leikit jäi kesken. Ei mitään rakettitiedettä.

Vierailija kirjoitti:

Lapset rakastavat rutiineja ja ennalta-arvattavuutta. He rakentavat maailmankuvaansa peilaamalla kaikkea jatkuvasti siihen, täyttyvätkö heidän odotuksensa, ja aina kun odotukset täyttyvät, se maailmankuva vahvistuu. Odottamattomat yllätykset voivat suistaa lapsen raiteiltaan, koska ne ravisuttavat maailmankuvaa ja koska lapsi kokee tunteet niin vahvasti kehittymättömän tunteiden säätelyn vuoksi.

Tässä viittaan siis tilanteeseen, jossa on etukäteen puhuttu esim. että isä hakee, ja sitten hakija onkin yllättäen äiti. Jos lapsi jostain syystä ei ikinä haluaisi, että toinen vanhemmista hakee, se on joku toinen juttu.

Mä normaalisti haen lapset vasta aika myöhään, lähempänä klo17. Lapset ovat tottuneet leikkimään päiväkodin pihalla leikit ns. loppuun asti niiden kavereiden kanssa, ketkä siellä ovat myös klo17 asti. Joskus kun olen päässyt töistä yllättäen aikaisemmin ja mennyt hakemaan lapsia aikaisemmin, ovatkin olleet ihan tosi näreissään, että miksi minä nyt jo tulin. Saattavat kiukutella koko loppuillan. Olen päätellyt, että kyse on juuri siitä, että lapsi on suunnitellut/odottaa leikkivänsä siellä pidempään ja sitten se ennakoitavuus murtuikin, jos tulen aikaisemmin. Nykyään tuossa tilanteessa käyn juomassa rauhassa kahvit tai kävelyllä ja haen lapset normaaliin aikaan. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi kiukuttelee siinä vaiheessa vanhemmalleen sitä erossa oloa. Ei sillä ole väliä kuka se hakija on.

Oikeastaan tuossa saa olla vain kiitollinen, koska lapsi uskaltaa kiukuta. Kiintymyssuhde on kunnossa.

Tämä ei kyllä läheskään aina pidä paikkaansa.

Kyllä pitää.

Eli hyväntuuliset lapset jotka eivät kiukuttele hoidosta lähtiessä ovat jotenkin traumatisoituneita ja huonosti kasvatettuja?

Typerää provoilua, et viitsisi.

Ei vaan ihan validi pointti, jos yhtään luit keskustelua. -eri

Miten voi aikuisella ihmisellä olla noin logiikka hukassa. Se, että asia A osoittaa B:n, ei merkitse, että ei-A osoittaisi ei-B:n.

Jos väite kuuluu, että kaikilla neliraajahalvaantuneilla on pyörätuoli, et voi vetää siitä johtopäätöstä, että jokainen pyörätuolissa oleva olisi neliraajahalvaantunut.

Suosittelen itseäsi lukemaan keskustelun vielä uudemman kerran ja ihan ajatuksen kanssa.

Suosittelen sinulle suomen kielen tunteja.

Silloin ehkä ymmärtäisit lukemasi ja oppisit kirjoittamaan suomea ymmärrettävästi.

Eri

Ehkä suomi ei ole äidinkielesi. T. "eri"

On se minun äidinkieleni. Sen sijaan tuo, jolle vastasin, ei osaa suomea.

Tämä jankkaaja on tuttu monesta ketjusta. Kun argumentit loppuvat, alkaa jankkaaminen keskustelukumppanin suomen kielen taidosta. Ja kohta tulee takavasemmalta eri komppaamaan.

Trollaustahan tuo on. Palattaisiinko itse asiaan, jos siitä jotain sanomista löytyisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on ollut ikävä vanhempaansa.

Jos lapsi on täysin laitostunut, eli vauvasta asti ollut päiväkodissa 9-10h päiviä vuoden ympäri, niin tuskin kovasti ikävöi vanhempiaan. Voi olla enemmään kiintynyt lastenhoitajaan (mikäli on sellaisessa onnellisessa asemassa, että on ollut sama hoitaja pidempään).

Miten ihmiset voisivatkaan kiintyä aviomiehiinsä tai vaimoihinsa, kun ovat laitostuneet viettämään 9-10 tunnin päiviä työpaikoillaan? Useimmiten aikuiset ovat enemmän kiintyneitä pomoonsa kuin puolisoonsa, jos ovat niin onnellisia että ovat sanoneet olla saman pomon alaisuudessa pitempään.

Hmm olisko hieman eri asia? Toki nykyään 1-vuotiaatkin käyvät "töissä" päiväkodissa 8-10h päivässä.

Miten tämä on eri asia? Jos lapsi, joka on biologisesti erittäin valmis kiintymään syntymästä saakka ja yleensä vielä viettää ensimmäisen vuoden melko lailla vierihoidossa, ei pysty säilyttämään kiintymystä omaan vanhempaansa päiväkodissa olon vuoksi, niin miten työssä käyvillä aikuisilla olisi valmiuksia ikinä rakentaa kiintymyssuhdetta toisiinsa? Aikuiset eivät lähde ihmissuhteisiin puhtaalta pöydältä, joten aikaa tarvitaan enemmän toisen oppimiseen.

Aikuinen ja lapsi on loppupeleissä tosi eri asioita, vaikka samaa ihmislajia ovatkin. Sen lapsen kiintymyssuhde vanhempiin on riippuvainen "vierihoidosta" reippaasti yli vuoden ikäiseksi asti. Aikuinen taas ei ole riippuvainen kiintymyssuhteesta toiseen ihmiseen.

Ja silti täälläkin monet öyhöttävät, miten lapsi pitää pistää kuriin ja järjestykseen ja nukkumaan yksin omaan huoneeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on ollut ikävä vanhempaansa.

Jos lapsi on täysin laitostunut, eli vauvasta asti ollut päiväkodissa 9-10h päiviä vuoden ympäri, niin tuskin kovasti ikävöi vanhempiaan. Voi olla enemmään kiintynyt lastenhoitajaan (mikäli on sellaisessa onnellisessa asemassa, että on ollut sama hoitaja pidempään).

Miten ihmiset voisivatkaan kiintyä aviomiehiinsä tai vaimoihinsa, kun ovat laitostuneet viettämään 9-10 tunnin päiviä työpaikoillaan? Useimmiten aikuiset ovat enemmän kiintyneitä pomoonsa kuin puolisoonsa, jos ovat niin onnellisia että ovat sanoneet olla saman pomon alaisuudessa pitempään.

Hmm olisko hieman eri asia? Toki nykyään 1-vuotiaatkin käyvät "töissä" päiväkodissa 8-10h päivässä.

Miten tämä on eri asia? Jos lapsi, joka on biologisesti erittäin valmis kiintymään syntymästä saakka ja yleensä vielä viettää ensimmäisen vuoden melko lailla vierihoidossa, ei pysty säilyttämään kiintymystä omaan vanhempaansa päiväkodissa olon vuoksi, niin miten työssä käyvillä aikuisilla olisi valmiuksia ikinä rakentaa kiintymyssuhdetta toisiinsa? Aikuiset eivät lähde ihmissuhteisiin puhtaalta pöydältä, joten aikaa tarvitaan enemmän toisen oppimiseen.

Aikuinen ja lapsi on loppupeleissä tosi eri asioita, vaikka samaa ihmislajia ovatkin. Sen lapsen kiintymyssuhde vanhempiin on riippuvainen "vierihoidosta" reippaasti yli vuoden ikäiseksi asti. Aikuinen taas ei ole riippuvainen kiintymyssuhteesta toiseen ihmiseen.

Ja silti täälläkin monet öyhöttävät, miten lapsi pitää pistää kuriin ja järjestykseen ja nukkumaan yksin omaan huoneeseen.

Juu lapsen voi jättää omaan huoneeseen yksin itkemään ja nukkumaan, samoin 1-vuotiaana täydeksi päiväksi virikehoitoon, mutta lapselle ei voi sanoa mitä tänään syödään piste.