Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapsi romahtaa kun "väärä" vanhempi hakee hänet hoidosta?
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi curling-vanhemmuudesta ei saa täällä puhua. Sinkkonenkin kirjoittanut tästä.
Niin tai ylipäänsä puhua yleisesti enemmän? On varmasti kaikista eniten käytetty kasvatusmalli tänä päivänä. Samalla vanhemmat valittavat uupumustaan ja raahaavat lapsiaan enemmän ja enemmän päiväkotiin, koska eivät yksinkertaisesti jaksa omia lapsiaan. Enpä ihmettele!
Sinkkonenhan ei itse hoitanut lapsiaan ollenkaan, ei ollut näiden kanssa.
Hänellä on kotirouva-vaimo, joka hoiti kaiken Sinkkosten lapsiin liittyvän.
Sinkkonen myös avoimesti on kertonut (samoin hänen lapsensa), että hän huusi ja karjui lapsilleen jatkuvasti ja väsyi näihin. Niinä lyhyinä hetkinä, kun yleensä joskus kotona oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kiukuttelee siinä vaiheessa vanhemmalleen sitä erossa oloa. Ei sillä ole väliä kuka se hakija on.
Oikeastaan tuossa saa olla vain kiitollinen, koska lapsi uskaltaa kiukuta. Kiintymyssuhde on kunnossa.
Totta. Jotkut vanhemmat eivät ymmärrä, että lapsen kanssa pitäisi viettää aikaakin joskus. Lasta saatetaan pitää hoidossa yli 8 tuntia päivässä vaikka toinen vanhempi olisi kotona. Ylimääräisiä lomia tai vapaitakaan ei lapsella ole, koska vanhemman täytyy saada omaa aikaa ja rauhaa. Onko ihme että lapsi kiukuttelee?
Onko kiintymyssuhde tuollaisessa tapauksessa kunnossa on sitten täysin eri asia. Mielestäni nimenomaan ei ole.
Mun esikoiseni meni 5-vuotiaana neljän tunnin eskariin, jossa viihtyi erinomaisen hyvin. Silti hän sai jäätäviä raivareita, kun hain hänet sieltä.
Koskaan ei ollut 8 tunnin hoitopäiviä ja kaikki kesälomat oli kolme kuukautta kotona ja joulun aikaan pari viikkoa.
Jos lapsi uskaltaa kiukuta vanhemmalleen eli näyttää tunteensa, kiintymyssuhde on erinomainen.
Juu. Jokaisessa tapauksessa se on varmasti juuri samalla tavalla.
On se. Se että lapsi näyttää tunteensa, positiiviset ja negatiiviset, kertoo aina hyvästä kiintymyssuhteesta.
Et kyllä taida tietää yhtään mitään aiheesta, jos näin väität. Olen sekä työssäni että vapaa-ajallani kohdannut satoja erilaisia perheitä ja myös niitä, joissa kiintymyssuhteissa vakavia ongelmia. Kyllä niissäkin lapset saattavat näyttää negatiivisia tunteita todella vahvasti ja rajustikin vanhemmilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kiukuttelee siinä vaiheessa vanhemmalleen sitä erossa oloa. Ei sillä ole väliä kuka se hakija on.
Oikeastaan tuossa saa olla vain kiitollinen, koska lapsi uskaltaa kiukuta. Kiintymyssuhde on kunnossa.
Totta. Jotkut vanhemmat eivät ymmärrä, että lapsen kanssa pitäisi viettää aikaakin joskus. Lasta saatetaan pitää hoidossa yli 8 tuntia päivässä vaikka toinen vanhempi olisi kotona. Ylimääräisiä lomia tai vapaitakaan ei lapsella ole, koska vanhemman täytyy saada omaa aikaa ja rauhaa. Onko ihme että lapsi kiukuttelee?
Onko kiintymyssuhde tuollaisessa tapauksessa kunnossa on sitten täysin eri asia. Mielestäni nimenomaan ei ole.
Mun esikoiseni meni 5-vuotiaana neljän tunnin eskariin, jossa viihtyi erinomaisen hyvin. Silti hän sai jäätäviä raivareita, kun hain hänet sieltä.
Koskaan ei ollut 8 tunnin hoitopäiviä ja kaikki kesälomat oli kolme kuukautta kotona ja joulun aikaan pari viikkoa.
Jos lapsi uskaltaa kiukuta vanhemmalleen eli näyttää tunteensa, kiintymyssuhde on erinomainen.
Juu. Jokaisessa tapauksessa se on varmasti juuri samalla tavalla.
On se. Se että lapsi näyttää tunteensa, positiiviset ja negatiiviset, kertoo aina hyvästä kiintymyssuhteesta.
Et kyllä taida tietää yhtään mitään aiheesta, jos näin väität. Olen sekä työssäni että vapaa-ajallani kohdannut satoja erilaisia perheitä ja myös niitä, joissa kiintymyssuhteissa vakavia ongelmia. Kyllä niissäkin lapset saattavat näyttää negatiivisia tunteita todella vahvasti ja rajustikin vanhemmilleen.
Olen koulutukseltani aineenopettaja ja äitinä kahden adoptiolapsen äiti.
Adoptiovanhemmuuteen kuuluu pitkä adoptiovalmennus, jossa kiintymyssuhde on keskiössä.
Tuon valmennuksen lisäksi olen paneutunut aiheeseen myös asiantuntijoiden luennoilla.
Mikä sinun taustasi on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset rakastavat rutiineja ja ennalta-arvattavuutta. He rakentavat maailmankuvaansa peilaamalla kaikkea jatkuvasti siihen, täyttyvätkö heidän odotuksensa, ja aina kun odotukset täyttyvät, se maailmankuva vahvistuu. Odottamattomat yllätykset voivat suistaa lapsen raiteiltaan, koska ne ravisuttavat maailmankuvaa ja koska lapsi kokee tunteet niin vahvasti kehittymättömän tunteiden säätelyn vuoksi.
Tässä viittaan siis tilanteeseen, jossa on etukäteen puhuttu esim. että isä hakee, ja sitten hakija onkin yllättäen äiti. Jos lapsi jostain syystä ei ikinä haluaisi, että toinen vanhemmista hakee, se on joku toinen juttu.
Ehkä on hyvä lapselle huomata, että muutos ei ole välttämättä paha asia. Koska kaikenlaista vakavampaakin voi tapahtua, kuin tarhasta hakijan muuttuminen.
Vaikka rutiinit ovat turvallisia, niin niin yllätyksiä tapahtuu.
Juu tietenkin, vanhemman tehtävä on sit vaan sietää se kiukku joka tulee jos asiat ei mene niinkuin lapsi oli ajatellut. Ja ainakin minun vanhempana on helpompi se sietää jos ymmärrän mistä se johtuu. Jos lähtee tulkkaamaan sen vallankäyttöhaluksi tai tahalliseksi kiukutteluksi niin äkkiä on vanhempi ja lapsi napit vastakkain joka asiasta. Sen sijaan vanhempi, joka ei pelkää lapsen kiukkua tai yritä kitkeä sitä pois, vaan hyväksyy sen että kiukku joskus vaan kuuluu asiaan ja sen pitää kestää, kasvattaa todennäköisemmin tervepäistä lasta.
Itse ihmettelen sitä miten mustavalkoisesti monet ajattelevat aiheesta. Joko kuritetaan lasta fyysisesti tai sitten annetaan kaikki periksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ihmettelen sitä miten mustavalkoisesti monet ajattelevat aiheesta. Joko kuritetaan lasta fyysisesti tai sitten annetaan kaikki periksi.
Provoilijat tuppaa olemaan sellaisia.
Säälin opettajia ja varhaiskasvatuksen työntekijöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Säälin opettajia ja varhaiskasvatuksen työntekijöitä.
Eihän se lapsi heille romahtele. Etkö osaa lukea?
Meillä noihin kotiinlähtökiukkuihin auttoi ennakointi: sekä kotona että päiväkodissa puhuttiin siitä miten käyttäydytään kun vanhempi tulee hakemaan, että ei ole hyvää käytöstä alkaa kiukutella siinä kohtaa. Käytiin siis ihan läpi sitä hakutilannetta keskustellen jo ennakkoon, ja se auttoi. Lapsi oli tällöin 3-4v, ihan taaperolle ei varmaan onnistuis samalla lailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsella voi olla autistisia piirteitä ja asioiden tapahduttava tietyllä suunnitellulla tavalla.
Lapsi kokee jommankumman vanhemman turvalliseksi.
Sitten harjoitellaan sitä, että nyt harmittaa, mutta tästäkin selvitään.
Rutiinit on toki tärkeitä, mutta tärkeää on myös niistä poikkeamisen harjoittelu. Se luo myös sitä turvaa, kun lapsi oppii selviämään tilanteista, mitkä ovat hänen mielestään pelottavia ja turvattomia.
Rauhassa vaan selitetään tilanne ja että eihän tässä mitään hätää ole ja että selvästi tätä pitää vielä harjoitella. Sitten harjoitellaan ja kehutaan kun onnistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ainakin noin 2-4-vuotiaana siirtymätilanteet aiheuttivat draamailua. Pyrittiin siis ennakoimaan mahdollisimman hyvin. Kotona esim. että tämän jälkeen lähedetään sitten ulos, hetken ehdit vielä leikkiä, tai ulkona sanottiin että vielä kolme kertaa liukumäkeä ennen kuin lähdetään sisään tms. Ja päiväkodista puhuttiin kotona, että välipalan jälkeen tulee isi tai äiti hakemaan. Jos emme tienneet kumpi, korostettiin sitä, että se tulee kuka pääsee töistä. Vaikka noin pienille maailma on vielä aika absurdi, saattoi lapsi päiväkodissa selittää hoitajillekin (selitti asiaa siis sillä tavalla itselleen) "isi tai äiti tulee välipalan jälkeen".
Toiset lapset hakevat ja myös saavat tehokkaasti huomiota jatkuvalla draamalla. Riippuu niin lapsesta ja tilanteesta miten toimisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsella on ollut ikävä vanhempaansa.
Jos lapsi on täysin laitostunut, eli vauvasta asti ollut päiväkodissa 9-10h päiviä vuoden ympäri, niin tuskin kovasti ikävöi vanhempiaan. Voi olla enemmään kiintynyt lastenhoitajaan (mikäli on sellaisessa onnellisessa asemassa, että on ollut sama hoitaja pidempään).
Miten ihmiset voisivatkaan kiintyä aviomiehiinsä tai vaimoihinsa, kun ovat laitostuneet viettämään 9-10 tunnin päiviä työpaikoillaan? Useimmiten aikuiset ovat enemmän kiintyneitä pomoonsa kuin puolisoonsa, jos ovat niin onnellisia että ovat sanoneet olla saman pomon alaisuudessa pitempään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kiukuttelee siinä vaiheessa vanhemmalleen sitä erossa oloa. Ei sillä ole väliä kuka se hakija on.
Oikeastaan tuossa saa olla vain kiitollinen, koska lapsi uskaltaa kiukuta. Kiintymyssuhde on kunnossa.
Tämä ei kyllä läheskään aina pidä paikkaansa.
Kyllä pitää.
Eli hyväntuuliset lapset jotka eivät kiukuttele hoidosta lähtiessä ovat jotenkin traumatisoituneita ja huonosti kasvatettuja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kiukuttelee siinä vaiheessa vanhemmalleen sitä erossa oloa. Ei sillä ole väliä kuka se hakija on.
Oikeastaan tuossa saa olla vain kiitollinen, koska lapsi uskaltaa kiukuta. Kiintymyssuhde on kunnossa.
Tämä ei kyllä läheskään aina pidä paikkaansa.
Kyllä pitää.
Eli hyväntuuliset lapset jotka eivät kiukuttele hoidosta lähtiessä ovat jotenkin traumatisoituneita ja huonosti kasvatettuja?
On traumatisoituja lapsia, joilta puuttuu kyky ilmaista negatiivisia tunteita. Ja sitten on myös lapsia, joiden temperamentti ja kehitysaste mahdollistavat vaivattoman eron vanhemmasta jo pienenä.
Kun kasvattaa useampia lapsia ja huomaa heidän reagoivan asioihin eri tavoin, oppii huomaamaan myös oman kasvattajuutensa rajat.
Yhden hyvin käyttäytyvän lapsen vanhemmat usein ajattelevat, että kaikki hyvä lapsessa on heidän ansiotaan. Tosiasiassa lähtökohtana on aina lapsi itse, hänen hermostonsa ja temperamenttinsa. Ja kaikki mikä hänessä on hyvää, on häntä itseään.
-eri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kiukuttelee siinä vaiheessa vanhemmalleen sitä erossa oloa. Ei sillä ole väliä kuka se hakija on.
Oikeastaan tuossa saa olla vain kiitollinen, koska lapsi uskaltaa kiukuta. Kiintymyssuhde on kunnossa.
Tämä ei kyllä läheskään aina pidä paikkaansa.
Kyllä pitää.
Eli hyväntuuliset lapset jotka eivät kiukuttele hoidosta lähtiessä ovat jotenkin traumatisoituneita ja huonosti kasvatettuja?
Kyllä. Koska kaikki on tasan niin mustavalkoista ja näin adoptioäitinä tiedän paremmin nämä kiintymyssuhdeasiat kuin "normivanhemmat" tai kasvattajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsella on ollut ikävä vanhempaansa.
Jos lapsi on täysin laitostunut, eli vauvasta asti ollut päiväkodissa 9-10h päiviä vuoden ympäri, niin tuskin kovasti ikävöi vanhempiaan. Voi olla enemmään kiintynyt lastenhoitajaan (mikäli on sellaisessa onnellisessa asemassa, että on ollut sama hoitaja pidempään).
Miten ihmiset voisivatkaan kiintyä aviomiehiinsä tai vaimoihinsa, kun ovat laitostuneet viettämään 9-10 tunnin päiviä työpaikoillaan? Useimmiten aikuiset ovat enemmän kiintyneitä pomoonsa kuin puolisoonsa, jos ovat niin onnellisia että ovat sanoneet olla saman pomon alaisuudessa pitempään.
Hmm olisko hieman eri asia? Toki nykyään 1-vuotiaatkin käyvät "töissä" päiväkodissa 8-10h päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kiukuttelee siinä vaiheessa vanhemmalleen sitä erossa oloa. Ei sillä ole väliä kuka se hakija on.
Oikeastaan tuossa saa olla vain kiitollinen, koska lapsi uskaltaa kiukuta. Kiintymyssuhde on kunnossa.
Tämä ei kyllä läheskään aina pidä paikkaansa.
Kyllä pitää.
Eli hyväntuuliset lapset jotka eivät kiukuttele hoidosta lähtiessä ovat jotenkin traumatisoituneita ja huonosti kasvatettuja?
Typerää provoilua, et viitsisi.
Niin tai ylipäänsä puhua yleisesti enemmän? On varmasti kaikista eniten käytetty kasvatusmalli tänä päivänä. Samalla vanhemmat valittavat uupumustaan ja raahaavat lapsiaan enemmän ja enemmän päiväkotiin, koska eivät yksinkertaisesti jaksa omia lapsiaan. Enpä ihmettele!